Rauta-arvot nousuun


Töistä tullessani lösähdin sohvalle. Olin valmis menemään nukkumaan jo ennen kello seitsemää. 12 tunnin yöunetkaan eivät auttaneet. Lenkille lähteminen oli tosi nihkeää. Sain juoksusta tarpeellisen energiabuustauksen, mutta piristyspiikin vaikutus lakkasi jo siinä vaiheessa, kun olin suihkussa. Juoksu oli takkuista ja arvaamatonta. 


Ikkunat olivat vielä juhannuksena talven jäljiltä hirveässä kunnossa, mutta en jaksanut tehdä asialle mitään. Niin ja se alati kasvava, pyykkinarulta tuolilleni kasattu puhtaiden vaatteiden kasa...  Laitoin vetämättömyyden ja hidastuneen palautumisen siitepölyn, lisääntyneiden juoksukilometrien ja lämpenevän kesän piikkiin.


En jaksanut keskittyä Hesariin. Tosiaalta, olisikohan muistanut lukemaani enää hetken kuluttua? Olotila alkoi olla liiankin tuttu. Kun usva päässä alkoi sumentua liikaa, menin labrakokeisiin testauttamaan ferritiinin, eli varastoraudan.



Aamu alkaa kupillisella maitokahvia. Ostin Pauligin kupit käydessäni alkukesästä Vuosaaren kahvipaahtimolla. 


Noidanpyörässä


Arvasin oikein, podin raudanpuutetta.


Raudanpuutetta on syytä epäillä, kun ferritiiniarvo on alle 30 μg/l ja henkilöllä on raudanpuutteeseen viittaavia oireita ja hän kuuluu raudanpuutteen riskiryhmään (esim. runsaat kuukautiset, synnytykset, verenluovutukset, puutteellinen ruokavalio). 

Lähde: Terveystalo 


Raudanpuute vaikutti suorituskykyyni ja hidasti palautumistani. Pitkittynyt palautumisaika söi unen laatua ja seuraavana päivänä suorituskyky oli edellistäkin päivää alempana. 

Tarvitsin apua ja pian. En kuitenkaan halunnut alkaa popsia rautaa omin päin. Onneksi sain jo heti seuraavalle päivälle ajan juoksuvalmentajani suosittelemalta lääkäriltä.


Rautatabuja tyhjään vatsaan joka toinen päivä


Pääsin esittämään lääkärin videovastaanotolla huoleni juoksemisesta raudanpuutostilassa ja sain selvät sävelet, joilla solmua alettiin purkaa:


"SiderAL Forte 30 mg apteekista, aamuisin tyhjään vatsaan runsaan veden kera. Joka toinen päivä."


Noudatan lääkärin ohjetta kirjaimellisesti, vaikka kyseisen rautavalmisteen annostuksessa sanotaan, ettei ruokailu vaikuta imeytymiseen. Vatsani reagoi alussa SiderAL Forteen ja vaihdoin raskausajalta tuttuun Obsidan + c-vitamiinipilleri -yhdistelmään. Parin viikon kuluttua siirryin takaisin lääkärin määräämään rautavalmisteeseen, eikä ongelmia ole ilmaantunut sen koommin.


"... Treenien suhteen matalan tulehduksen aamuina."


Nautin rauta-annoksen lepopäivien ja kevyiden lenkkien jälkeisinä aamuna, eli käytännössä neljä kertaa viikossa. En avaa rautapakettia reippaiden lenkkien, pitkisten, enkä vauhtivetotreenien jälkeen. 


"Aamupala aikaisintaan 30 min kuluttua. Aamupalalla ei maitotuotteita, kalkkia, kasvimaitoja (soijamaito, kauramaito, vegejuusto, soijajugurtti jne, näissä on kalkkia lisättynä), kahvia tai teetä."


Aamupalan ajoitus ei ole aiheuttanut päänvaivaa, sillä herään kuitenkin itsestään aamuyöstä hetkeksi. Olen laittanut veden ja raudan valmiiksi ja ne napattuani jatkan uniani. Onneksi mulla on kadehdittavan hyvät unenlahjat. 



Pian keittiön täyttää ihana kahvin tuoksu. 


Itse aiheutettu raudanpuutos


Väliotsikko on aika raflaava, mutta pohjimmiltaan täysin paikkansapitävä. Tähän kohtaan kannattaa kuitenkin laittaa pienoinen alahuomautus asiaan liittyen, ennen kuin kukaan vetää pahasti hernettä nenään:


En ole alan asiantuntija. Tiedän, että kaikilla raudanpuutoksesta kärsivillä tilanne on täysin yksilöllinen. Yhdelle sopii yksi, toiselle toinen ja jollekulle ei mikään, vaikka tekisi kaikkensa. Toivon, että kaikille löytyy lopulta ratkaisu ongelmaan.

 

En kuulu raudanpuutteen riskiryhmään, kuin urheilun osalta. Mulla ei ole runsaita kuukautisia, eikä raudan imeytymistä hidastavia / estäviä sairauksia tai häiriöitä. En luovuta verta. 



Luontokuvat on napattu tämänpäiväiseltä kotiseuturetkeltä, jonka määränpäänä oli Lammassaari. 


Kun disclaimer on saatu pois päiväjärjestyksessä, voinkin avata otsikkoa hieman tarkemmin: 


Aivan varmasti olen edesauttanut rautavarastojen hupenemista juoksemalla. Punasolujen hajoaminen lisääntyy jalkapohjien iskiessä toistuvasti maahan. Kovat treenit ja pitkät lenkit (myös punttitreeni) saavat aikaiseksi pienten lihasrepeämien aiheuttamia tulehduksia. Elimistö ei tajua, että kyseessä on tietoisesti aiheutettu "positiivinen" tulehdustila, vaan se toimii, kuten hätätilassakin, käyttämällä rautaa korjaamiseen. Tulehduksissa punasolujen muodostus vähenee, eikä punasolut saa rautaa hemoglobiinin muodostumiseen. Myös raudan imeytyminen suolesta heikkenee.  


Rauta-arvot olisivat varmasti paremmalla tasolla, jos juoksisin vähemmän. En ole kuitenkaan valmis jättämään rakasta harrastustani. Niinpä tein toisenlaisen elämänmuutoksen. 


Mulla on ollut aina alhainen hemoglobiini. En ajatellut asiaa aktiivisesti ensimmäisten 40 elinvuoteni aikana, mutta varmasti sillä on ollut alitajuisesti osasyynsä siihen, että olen palannut sekasyöjäksi erilaisten ruokakokeilujen jälkeen. Haluan saada kaikkea tarvitsemaani jo ihan pelkästä ruoasta, helposti, ilman että ruoan ravintokoostumusta tarvitsee sen kummemmin pähkäillä. 


Vaikka yritystä onkin, romutan hyvät aikeeni pienellä, mutta kuitenkin niin merkittävällä asialla, kahvilla! Onhan se tyhmää syödä ensin maittava illallinen ja sen jälkeen vaikeuttaa raudan imeytymistä espressoshotilla. Tai syödä lounaaksi verilettuja ja huuhdella ne alas maitolasillisella. Myös maitotuotteiden ajoituksella on merkityksensä. 


Rakastan kahvia. Olen ollut jo pitkään valmis jättämään kaikki muut nautintoaineet, kunhan saan hyvää, maukasta kahvia aina kun siltä tuntuu. Nyt tästä on kuitenkin tingittävä. Olen jättänyt tietoisesti väliin jokailtaisen teehetken ja kaikki muut kahvittelut aamukahvin ja teen välissä. Mulla ei enää ole raudan imeytymistä estävää ja hidastavaa kofeiinia elimistössäni suurinta osaa vuorokaudesta. 


Kofeiinipuutteen aiheuttama päänsärky kestää vuorokauden, mutta tapojen muuttaminen vie huomattavasti pidemmän ajan. Kofeiiniton iltapäiväkahvi ajaa lopulta saman tarkoituksen, tosin mausta saattaa joutua tinkimään. Vaikka valikoimat eivät ole järin suuret, olen kuitenkin löytänyt mieluisan kofeiinittoman kahvin mutteripannuun ja töissä käytössä olevaan Nespresso-keittimeen. 



Kävin nappaamassa tölkillisen Passalacqua-kahvia Korkeavuorenkadun Eiringistä. Vaikka liikkeellä on myös nettikauppa, käyn siellä mieluiten paikan päällä. Se ei tuo suurtakaan mutkaa arkisiin reitteihini. 


1. kontrollikäynti


"Tarkistetaan taso 6 viikon kuluttua, imeytyykö ja onko rauta lähtenyt nousuun. Laboratorioon terveenä, jos on flunssaa tms. niin odota että olet parantunut ja ollut 2 vk terveenä ennen mittausta." 


Raudanpuutteen syy tulee aina selvittää, varsinkin jos rauta-arvot eivät lähde raudan popsimisesta huolimatta nousuun. Ensimmäinen kontrollikäynti osoitti, että rautatabletit purevat ja arvot ovat noususuunnassa. Niinpä ainakaan tässä vaiheessa ei ole syytä perusteellisempiin tutkimuksiin. Mikä parasta, en ole enää kesäauringossa vaelteleva zombie, vaan olen saanut aimoannoksen elinvoimaa ja virtaa koneistooni. 


En ole kuitenkaan vielä selvillä vesillä. Seuraava kontrollikäynti ajoittuu ensi vuoden alkuun ja varmasti myös sen jälkeen hoitosuhde lääkärini kanssa jatkuu. Varastorauta-arvot eivät lähde rakettimaiseen nousuun, vaan tässä kaivataan samanlaista malttia, kuin maratonkunnon rakentamisessa. 




Entä miten on juoksun laita raudanpuutoksessa?


Seuraamme valmentajan kanssa tilannetta herkällä korvalla. Vaikka lääkäri ei kieltänyt rankkaakaan harjoittelua, tiedostamme hyvin, ettei kova treeni tartu raudanpuutoksen vuoksi toivotulla tavalla. 


Tässäkin asiassa on avainasemassa oman kroppani kuulostelu. Minun pitää olla myös avoin ja rehellinen valmentajalleni, jotta hän pystyy muuttamaan tarvittaessa juoksuohjelmani lennosta tilaani sopivammaksi. Toki treenidatasta voi päätellä paljon, mutta se, miltä treeni oikeasti tuntuu, on mun itse sanoitettava. 


Kuten lääkärikin totesi, en ole myöhännäisherännäinen juoksijana, vaan näillä juoksuvuosilla olen oppinut tuntemaan miltä toimiva ja toimimaton kroppa tuntuu. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että pahin notkahdus on jo takanapäin. Aika monta tabua ja menetettyä kahvikupillista on kuitenkin edessä ennen kuin olen ihanteellisessa tilanteessa. En voi kuin toivoa, että rautavarastojen täydennys jatkuu samalla tapaa, kuin kuluneen kesän aikana. 



Ei kommentteja