Vesivälineurheilua

Kotimme kylpyhuone alkaa täyttyä sekalaisella uimaroippeella, eikä ihmekään. Tälläkin viikolla toinen lapsistani on kauhonut kolmena päivänä kilometrikaupalla allasta edestakaisin. Seuraan häntä miltei aina uimahallille, joten saan itsekin tehtyä samalla mukavan treenin. Uiminen ei tosin ole mulla vieläkään loistavissa kantimissa, joten keskityn kroppani hellimiseen vesijuoksulla tai vesijumpalla. 

Opettajasta oppilaaksi

En ole vesipeto luojan armosta, enkä myöskään koululiikunnan ansiosta. Uimaan lähteminen on ollut mulle vuosikausia vastenmielistä. Olen ollut aivan liian itsekriittinen uimapukuun verhotun kroppani suhteen, eikä uiminen ole sujunut millään.

Mutta mitä niille mummoille kuuluu?

Aika kultaa muistot. Kaipaamme tyttäreni kanssa niitä väsyneitä lauantaiaamuja, jolloin olimme jo kello seitsemältä matkalla uimahallille. Loppukesästä näimme aamun valkenevan, talvella ulkona oli jo pilkkopimeää. Oli ulkona kuinka lämmin tai kylmä tahansa, sänky houkutteli vielä siinäkin vaiheessa, kun olimme raikkaassa kaupunki-ilmassa. Söimme aamiaisen metrossa ja kello kahdeksalta tyttäreni hyppäsi uima-altaaseen ja aloitti viikon rankimman treeninsä. Tätä jatkui elokuulta aina koronakriisin alkuun saakka.

Avantoon totuttelu aloitettu

Pakkohan se on uskoa, että uinti on salakavalasti ujuttautunut elämääni, niin pitkään kuin ehdinkin sitä vältellä. Tilatessani Wigglestä vast´ikään energiageelejä, pistätin pakettiin myös uimapuvut mulle ja tyttärelleni, ne kun kuluvat kovassa käytössä samaan tapaan kuin juoksuvaatteetkin.

Talviaikaan uimakertoja tulee automaattisesti pari viikossa tyttären uimakoulun aikaan ja varmasti käymme yhdessä myös Yrjönkadulla rentoutumassa. Vaikka avantouinti ei nyt mulla olekaan kymmentä vetoa kummempaa, lasken senkin uimiseksi, vedessä kun sielläkin ollaan.

Kylmää kyytiä

Liityin avantouintiseuraan parisen kuukautta sitten, sillä vihaan kylmää vettä. Uskoin, että löytäisin avannosta ratkaisun avaimen ongelmaani. En uskaltanut kuitenkaan alkaa arvuutella kuinka kauan karaistamiseen menisi aikaa. Kolme kertaa, kuukausi, vuosi, kaksi avantouintikautta...?

Onneksi meillä ei ole Netflixiä

Sain olla viikonloppuna vuorokauden verran itsekseni kotona. Lauantaina kotiin tultuani avasin television. Yhdeltä kanavalta tuli Bumtsi Bum, toiselta Napakymppi. Muilta kanavilta ei tullut sen houkuttelevampaa, joten laitoin telkkarin kiinni ja päätin painua pehkuihin.

Inhoan jonossa juoksemista

Välillä oikein ihmetyttää, kuinka voin juosta massamaratoneja. Näen punaista jonossa juoksemisesta. Kukapa ei? Yleensä jonossa kipittäminen johtaa auttamattomasti siksakkaukseen ja liiallisiin kiihdytyksiin. Varmasti tällä epätaloudellisella juoksutavalla maratonin ensimmäisellä puolikkaalla on ollut iso vaikutus loppupuoliskon totaaliseen romahtamiseen.

Olen vesijuossut kahden viikon ajan samalla, kun tyttäreni polskii uimakoulussa. Jonossa juokseminen vedessä sapettaa vieläkin enemmän kuin maalla ja Stadikan ruuhkassa sitä on miltei mahdoton välttää. Edellä juoksevien juoruvauhti saa niskavillat pystyyn, mutta yritän pitää verenpaineeni alhaisena, sillä syyllistynhän siihen itsekin satunnaisesti.

Tarkemmin ajateltuna vauhti ei olekaan ongelman ydin, vaan ohittamisen vaikeus. Kaikki kun eivät osaa (tai halua) havannoida samanaikaisesti ympäristöään, jutella ja juosta.

Olen vesijuossut uimakouluviikkojen aikana muutaman kerran juoruvauhtia uimakoulukaverin äidin kanssa. Juoksimme lähekkäin ja mahdollisimman lähellä reunaa, jotta nopeammat pääsivät ohitsemme ilman sen kummempia kommenrvenkkejä. Huomasin eilen, että myös vauhdikas vesijuoksu kaverin kanssa pulisten on mahdollista. Juoksin yhdessä entisen työkaverini, nykyisen ystäväni (hän itse esitteli itsensä näin tyttärelleni) Leenan kanssa. Saimme reippaillessamme osaksemme ikäviä katseita, mutta myös avoimia kehuja. Eräs nainen veti peräti vesijuoksutreeninsä imussamme. Ehkäpä juttummekin olivat hänen mielestään passeleita?

Tänään olisi loistopäivä vesijuoksuun Stadikalla, sillä taivas aukeni, eikä aurinkoa näy missään. Altaassa on varmasti tilaa yllin kyllin. Mutta just tänään mies vie lapset uimaan, jotta voin työskennellä rauhassa. Vesijuoksun kannalta epistä, kaikilta muilta kanteilta katsottuna just niin kuin pitääkin.


Olen ehtinyt juostakin näiden parin vesijuoksuviikon aikana. Vaikka viime viikko olikin kevennetty, tähän mennessä kilometrejä on kertynyt näiltä viikoilta 74. Huomenna on vuorossa 2000 metrin vedot ja sunnuntaina 140 minsan pitkis. Sunnuntai-iltana kahden viikon saldo alkanee ykkösellä. Treeneistäni yksityiskohtaisempaa tietoa sivuilta ontrail.net -> poppis

Virtahepo uima-altaassa

Systeri oli järjestänyt pääsiäislomallemme mukavaa tekemistä jokaiselle päivälle. Pitkäperjantai oli lapsille ja miehille leffapäivä, siskollani ja mulla se oli omistettu sporttailulle.

Hikoilimme aikamme Arena Skövden hienolla punttiksella ja sieltä siirryimme uimahallin puolelle. Uiminen ei ole edelleenkään ykkösjuttuni. Kunhan saan tekniikan kuntoon, musta tullee vielä vaikka millainen vesipeto. Mutta se ei ole juuri nyt ekana saker som bör göras -listallani.

Systerini kauhoi lyhyessä ajassa aikamoiset metrilukemat. Hatunnoston paikka! Löysin itselleni ilmeisesti vesijumppaohjaukseen tarkoitetun vesijuoksuvyön. Pääsin kuin pääsinkin lempparipuuhiini vedessä.

Saimme omittua altaan omaan käyttöömme. Kanssamme oli vain yksinäinen mies, joka oli vallannut nopeiden radan itselleen. Hän jäi odottelemaan mua suoran päähän:

- Toi näyttää hauskalta. Vähän niin kuin virtahepo juoksisi. Mitä sä oikein teet?
- Vesijuoksu tekee hyvää juoksun rasittamille jaloille.
- Ai sä juokset vai? Onko sulla joitain juoksuvammoja?
- Ei ole, mutta tämä on hyvää veryttelyä ja auttaa varmasti myös vammojen ehkäisyssä.
- Juoksetko sä paljonkin?
- Ihan tarpeeksi. Maratoneja ja silleen.
- Hei oletko sä jo mukana Skövden juoksuseurassa? Sä voisit tulla sinne mukaan? Haluaisitko tulla?

Vaikutti kovasti siltä, että olisin saanut itselleni uuden juoksukaverin tutustuttamaan mut Skövden juoksumaastoihin. Mies oli hieman pettynyt, kun kuulin mistä olen.

Systeri nauroi kuultuaan keskustelustamme. Hänestä tuo meni iskuyrityksen piikkiin. Sinisilmäisenä haluan uskoa, että kyse oli vain mukavasta rupatteluhetkestä. Niitä ei voi olla koskaan liikaa, ei vaikka mua verrattaisiinkin virtahepoon.

Kuntoilun jälkeen tapasimme leffaporukan paikallisen pubin terassilla. Pubivisailun mainos hymyilytti:

Yhteinen harrastus on paras harrastus

Haluan oman harrastuksen. Sellaisen, joka on merkitty kalenteriin viikottain aina samalle illalle. Sellaisen harrastuksen, jonka kaikki muut perheessä (mahdollisesti) muistavat ilman eri sanomista.

Perjantai on pyhitetty miehen sählylle, tiistai ja sunnuntai Pikku N:n futikselle, lauantaina on lasten käsistreenit... Vapaana olevat illat täyttyvät kaikella mahdollisella, duunilla ja tapahtumilla. Välillä pitäisi päästä ihan relaamaankin.

Keksin mielestäni parhaan mahdollisen harrastuksen. Kun poikani on futistreeneissä tiistaisin, minä lähden uimaan. Ja koskapa hoidan silloin pikkuneitiä, hän saa luvan tulla mukaani. Oma harrastukseni onkin meidän harrastuksemme. Saamme kahdenkeskeistä aikaa. Sitä Miss N tuntuu juuri tällä hetkellä kaipaavan.

Olin pudota pyrstölleni, kun Miss N alkoi laulaa 90-luvun discorekutusta I Like To Move It. Hänen ystävänsä Miss E oli opettanut sen nähtyään Madagascarin. Olivat kuulemma nähneet leffan itsekin isovanhemmilla ollessaan. Biisi on soinut päässäni nyt viikon verran. Korvamato katoa jo!

Käsipohja, sukellus, sammakko ja vesijuoksu

Sain tänään kuukauden parhaan äidin palkinnon, eikä kuuta ole kulunut kuin vasta päivän verran. Pikku N aloitti kahden viikon pituisen uimakoulusession. Hoidin kurssivarauksen hyvissä ajoin keväällä. Kerroin uimaan menijöille pahaksi onneksi väärän alkamisajan. Poika saapui paikalle, kun oma ryhmä oli jo lopettelemassa uintia. Onneksi ohjaajalla oli tilannetajua ja otti pikku N:n mukaan seuraavaan ryhmään. Ei sitä kaikkea voi muistaa, eihän?

Olen pikkuhiljaa alkanut tykätä uinnista ja jossain vaiheessa saatan jopa uskaltautua tekniikkakurssille. Enää kun mulle ei riitä, että pysyn pinnalla. Uinti ei ole koskaan ollut lempilajini ja kouluaikaan meillä olikin liikunnanmaikan kanssa loistava, sanaton sopimus. Mun ei tarvinnut valehdella, että olin luonnonihme, jolla oli menkat joka viikko liikkatunnin aikaan. Maikka antoi suosiolla mulle luvan juosta tunnin verran Keskuspuistossa sen sijaan, että olisin kauhonut 200 metriä altaassa. Silloin tällöin virkaintoisuus kuitenkin voitti ja jouduin esittelemään säälittäviä uimataitojani syksyn kylmyydestä höyryävällä Stadikalla.

Mulla on jäänyt uimattomuuteni takia väliin helsinkiläisten maauimalaparatiisit. Yritän paikata lasten kanssa aukkoja sivistyksessäni ja niinpä tein heidän kanssaan retken Kumpulaan. Vakavasti uivalle se saattaa olla painajainen sunnuntain ruuhka-aikaan, mutta lapsiperheille se on mitä viihtyisin paikka.

Haaveilen, että pääsisin taas vesijuoksemaan samalla, kun lapset pulikoivat omalla tahollaan. Ensin pitää kuitenkin hankkia N&N-parivaljakolle kunnon uimataito. Sitten onkin vuorossa luistelun ja hiihdon opetus. Ja niillä ei olekaan mitään tekemistä kesän kanssa. Onneksi.

Väsymyskaudesta huolimatta sain kerättyä viime viikolla muutaman juoksukilometrin:
ma 24.6. Kungsholmenin ympäri | 9,1 km | 53 min
ti 25.6. peruslenkki Kaivarin ympäri | 6 km | 33 min
la 26.6. hyötyliikuntaa keskustasta rantoja pitkin kotiin | 5,7 km | 32 min

Umbron mainontaa pikku N:n synnyinvuodelta 2007

Uimisen riemua Husbyssä

Husby on ollut viime aikoina runsaasti esillä, eikä kovinkaan mairittelevassa valossa. Rähinät poliisien kanssa, autojen polttamiset ja muut mellakoinnit ovat surullista luettavaa. Olemme uimareissuillamme tehneet pikaista tuttavuutta alueen kanssa päivänvalossa. Katujen nimet kuulostavat tutuilta: Imatragatan, Vilmanstrandgatan, Kotkagatan, Sibeliusgången...

Husbybadet on muutaman minuutin bussimatkan päässä sollentunalaisesta hotellista, jossa asuimme pääsiäisen aikaan. Tunsimme uimahallin jo entuudeltaan. Tällä kertaa olimme jopa tehneet perheellemme varauksen, jotta varmasti mahtuisimme uimahalliin juhlapyhien aikaan. Onni ei ollut kuitenkaan ennakkobuukkauksestakaan huolimatta puolellamme. Uimahallin ilmastointi oli levinnyt ja saimme kuulla siitä vasta paikan päällä. Olimme luvanneet lapsille uimareissun ja kamppeet oli eväitä myöten ahdettu reppuihin. Ei auttanut muu, kuin körötellä kohti Södermalmin Eriksdahlsbadetia.

Yritämme mahdollisuuksien mukaan mahduttaa Ruotsin reissuille uimaretken jos toisenkin. Länsinaapurissa useat aivan tavalliset kunnalliset uimahallit on varustettu vaikka millaisilla vastavirroilla, jättiliukumäillä, ulkoaltailla ja poreihanuuksilla. Lapsiperhe ei tunne uimareissun jälkeen oloaan ryöstetyksi, vaan hinnat ovat varsin kohtuulliset. Listan Tukholman kaupungin uimahalleista löydät TÄSTÄ.

Pieni vesimieheni

Poikani on vesimies tai sitten kauris, riippuen mistä lehdestä horoskoopin bongaa. Oli kumpi tahansa, vesi on ollut hänen omin elementtinsä pienestä pitäen. Ollessaan hieman päälle vuoden ikäinen, tarhan tädit epäilivät, että poika voisi löytää vettä vaikka Saharasta. Uskon tähän itsekin. Vesi vetää häntä yhä puoleensa magneetin tavoin.

Pikku-N täytti tänään ystävänsä kanssa tarhan pihalla olleen muuttolaatikon vedellä. Kun se oli täynnä, ei aikaakaan, kun N oli pyllähtänyt laatikkoon peppu edellä. Siinä oli naurussa pitelemistä sekä vaatteissa ja kumppareissa vettä puristeltavana. Onneksi N ei häkelly pienistä veden kanssa peuhatessaan. 

Pari kesää sitten Italiassa lomaillessamme iso aalto vyöryi ylitsemme. Tiukasta puristuksesta huolimatta poika irtosi otteestani... 

Sain viimein nilkasta kiinni ja nostin hädissäni pojan ylös umpisukkeluksista. On varmaan selittämättäkin selvää, että nuo sekunnit olivat elämäni pisimmät. Pieni vesimies ei ollut millänsäkään. Manaili vaan, että mustekala vei hänen uimahellehattunsa meren pohjaan. Sydämeni ei lakannut hakkaamasta kahtasataa kuin vasta monen metrin päässä rantaviivasta kuuman hiekan syleillessä varpaitani. 

Näin Suuren sinisen 17-kesäisenä Pariisissa "Ranskan isän" kanssa. Menimme leffan jälkeen jädelle. Söin jättikokoisen banana splitin ja Jorge sitruunasorbetin vodkalorauksella. Keskustelimme leffasta, Van Goghin taiteesta... Jännä mitä kaikkea sitä muistaakaan 23 vuoden takaisista tapahtumista.