Juoksin edellisen kerran yli viikko sitten torstaina. Itse asiassa juoksin silloin kolme kertaa. Otin ensin puolipitkän juoksupyrähdyksen junaan, sillä kuten niin useasti aikaisemmin, aika tuntui viilettävän nopeutettuna ennen reissuun lähtöä. Toisen kerran kipitin kilometritolkulla kynnystestissä ja kolmannen kerran spurttasin täysillä urheilukentällä pesäpallon tuoksinnassa.
Joskus aikanaan odotin kauan fanittamieni artistien konsertteja kuin kuuta nousevaa. Nykyään keikat ovat mulle harvinaista herkkua, ja viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa kasata kahdelta tai useammalta hengeltä satalappusia lippumyymälän pöytään, viimeinenkin innon hiukkanen konserttia kohtaan katoaa. Siitäkin huolimatta, että tiedän elämyksen olevan parhaimmillaan jotain sellaista, mitä rahalla ei voi mitata.
Toin duunin tyhy-päivästä kaksi tuliaista. Pesiksessä venähtänyt takareisi oli odottamaton ja tarpeeton, mutta sykerajojen päivitysmahdollisuutta olinkin jo kaipaillut pitkään.
Kynnystesti ei kuulunut Varalan Urheiluopistossa järjestetyn tyhy-tapahtuman valikoimaan, mutta onneksi sain hieman sooloilla. Hikoilin ainakin parin henkilön edestä, enkä mennyt sieltä missä aita on matalin. Testi oli kestoltaan sen verran kompakti, että harva varmaan edes huomasi mun olleen jossain toisaalla.
Fiilisjuoksija ja elämäntapamaratoonari. Sykkeiden tuijottelija. Yöjuoksija, avantouimari ja kahden teinin äiti. Takana 35 täyspitkää ja katse seuraavassa. HOKA-lähettiläs ja Svenskis-agentti pikkuliten(a)gmail.com
