Piinaavia hetkiä juoksumatolla
Talven kerrospukeutumista
Mittari näyttää yhtä plusastetta, mutta Ilmatieteen laitoksen paikallissää muistuttaa, että lenkille on parasta varautua riittävällä vaatekerralla. Lämpöasteesta huolimatta pakkasen purevuus vastaa kuutta pakkasastetta ja siltähän se tuntuukin heti, kun olen päässyt ulos kotikadulle. Navakka merituuli rypistää silmäkulmat välittömästi ruttuun ja vaimentaa äänikirjan hetkessä. On parasta vetää pipo syvemmälle päähän ja vetää huppu sen päälle.
Vastapainoa suklaalle ja upottavalle sohvalle
Vuoden viisut
Spotify on muistuttanut taas kerran siitä, millaisen musiikin parissa onkaan tullut vietettyä aikaa kuluneen vuoden aikana. Verrattuna aikaisempiin vuosiin, musiikin kuuntelu on jäänyt totuttua vähemmälle, sillä äänikirjat ovat vieneet niiden paikan erityisesti lenkeillä. Arkeani rytmittävää taustamusiikkia en kuitenkaan ole tänäkään vuonna unohtanut.
Mitalit uusiokäyttöön
En oikein tiedä mitä ajattelisin juoksukisoista saaduista mitaleista. Ne ovat kivoja sen hetken, kun sellainen ripustetaan urakan jälkeen kaulaan. Viimeistään kotiin tallustellessani piilotan sen urheilukassiin. Himaan päästyäni mitali unohtuu laukun pohjalle, jollei jompi kumpi lapsista halua välttämättä nähdä sitä. Sekin katse kestää vain hetkisen ja mitali päätyy lähimpään laatikkoon, jossa on tilaa.
Pitkis pois alta ennen viikonloppua
Nelisen vuotta sitten keksin, ettei mun tarvitsekaan juosta pitkistä sunnuntaina. Pienoisella kalenterirustauksella oli iso vaikutus, eikä vähintään omien korvieni väliin.
Pikku hiljaa pitkiksen paikka on alkanut taas livetä loppuviikon suuntaan. Parhaimmillaan pitkä lenkki rauhoittaa mielen, mutta pahimmillaan se laskee varjon kaiken muun tekemisen päälle. En haluaisi ottaa maratoonarin viikottaista nautiskeluhölkkää pakkopullana, mutta siltä se välillä tuntuu, jos jätän juoksun viikonloppuun.
Vuoden ensimmäinen ja viimeinen kisa: Aktia Cup 1/5
Uudet, hitaat luottokaverini, Bondi seiskat
Kaupallinen yhteistyö @timetofly_suomi | Saanko esitellä uudet loistoystäväni? Ne ovat suomalaiseen tapaan ehkä hieman jäykät, mutta kunhan ollaan tultu tarpeeksi tutuiksi, ystäväni yllättävät monitahoisuudellaan. Tutustumisjaksoon vierähti sellaiset kuutisen kertaa, ennen kuin olimme sinut.
Lenkillä Helsingissä: Upea Uutela
Lapseni kauhoo Vuosaaren uimahallissa kerran viikossa kahden tunnin verran. Pyrin hyödyntämään hänen treeninsä omiin vesileikkeihini, mutta aivan yhtä pitkää aikaa en saa kulutettua itsekseni altaassa. Niinpä juoksen ensin tunnin tai puolentoista ajan ennen virkistävää uimahallikäyntiä.
Pasin tallin uusi parivaljakko
Meidät on sidottu Juoksukunnossa-blogin Anskun kanssa yhteen. Tulemme olemaan kiinteä parivaljakko helmikuun keskivaiheilta aina Paavo Nurmi Marathonille saakka. Vaikka olemmekin pari, meillä tulee olemaan alusta lähtien kolmaskin pyörä mukana. Tärkeä takapiru, joka pistää hommat rullaamaan.
Lenkillä Helsingissä: Puolimaratonin mittainen rantareitti
Olisin kaivannut loppukesästä helppoja, valmiiksi märehdittyjä lenkkipolkuja Tampereelta. Ohjeita, joiden mukaan juostessa eksymisen pelko on pieni, tai ainakin polulle olisi helppo löytää takaisin ylimääräisen kunniakierroksen jälkeen. Ehkä googlasin väärillä hakusanoilla, mutta oli syy mikä tahansa, en onnistunut löytämään kuin pari vaihtoehtoa, joiden alkupiste jäi hieman usvan peittoon.
Juoksijaystävällinen Helsinki, osa 3
Kaksi koronavirustestiä
Peruskestävyyskauden perusviikko
Juoksuvuosi oli tässä
Tajusin juuri, etten ole tämän vuoden aikana vetänyt itseäni juoksussa äärirajoille kertaakaan. En treeneissä, enkä varsinkaan kisoissa, näitä kun ei ole tullut koluttua koronavuonna yhtäkään.
Tokaluokkalainen
Olen blogia pitäessäni ryöminyt, kontannut ja opetellut kävelemään juoksemaan. Olen ollut blogimaailmassa taapero, opetellut eskarissa uusia kikkoja ja olen saanut selkiytettyä itselleni koulun alettua, mitä oikeasti tahdon tehdä tällä julkisella päiväkirjallani.
Juoksijaystävällinen Helsinki, osa 2
Tyttärelläni on uimatreenejä tällä kaudella Vuosaaressa, Kontulassa ja Itäkeskuksessa. Uinnista on tullut meidän yhteinen juttumme, joten hänen kauhoessaan kilsoja viereisellä radalla, mä vesijuoksen, harjoittelen uimatekniikkaa tai vesijumppaan. Tänään en kuitenkaan uskaltautunut veteen, sillä käteni ovat vereslihalla pölyisten muuttolaatikoiden ja remonttipölyn vuoksi. Niinpä tyttäreni otti saunakamppeeni ja vaihtovaatteeni uimahallille mukaansa ja mä kaarsin hallin ulko-ovelta lenkille.
Vesivälineurheilua
Lenkillä Tartossa
Kuinka tyhmä sitä voikaan olla?
Olimme suunnitelleet ystäväni Satun kanssa Midnight Runin virtuaalijuoksua täksi illaksi. Ennen normikisoja pyrin alitajuisesti toimimaan siten, etten pilaisi juoksua ehdoin tahdoin omaa tyhmyyttäni. Vaikka virtuaalijuoksu onkin ollut jo viikon verran kutkuttavana merkintänä kalenterissani, en tainnut kuitenkaan ottaa sitä sillä vakavuudella, kuin minkä se olisi ansainnut.
DNS
DNS - Did Not Start. Peruin Paavo Nurmi Maratonille menon. Kirjainyhdistelmänä DNS on vähän iisimpi kuin DNF, jossa joutuu tekemään päätöksen keskeyttämisestä hetkessä. Nyt mulla on ollut hyvin aikaa funtsia lähdenkö vai enkö. Silti lopullinen päätös kirpaisi.
Ilkeä ämmä
Lenkillä Riiassa
Viikon pitkis metroasemalta toiselle
Parasta pitkiksissä on se, ettei aina tiedä mitä kautta päätyy takaisin lähtöpisteeseen, jos nyt sinne edes onkaan menossa. Tai kuinka kauan löntystely kestää, millaisia maisemia pääsee tällä kertaa ihailemaan ja kuinka monta (k)ilometriä rikkaampana onkaan lenkin jälkeen.
Omat, erilaiset treenit yhdessä
Skippaan kisat
Kahden ja puolen viikon mittainen sometauko on tehnyt hyvää, samoin se, ettei mulla ole ollut livenä muita kunnon ihmiskontakteja, kuin oma perheeni. Vasta näin kesän myötä olen tajunnut, kuinka paljon energiaa ja tsemppaamista uusi työympäristö erityisolosuhteissa onkaan multa vaatinut. Onneksi akkujen lataus alkaa lähennellä sataa prosenttia ja olen saamassa takaisin oman, megasosiaalisen itseni.
Rankka ja antoisa viikko jojona
Oli ihan pakko heittää aamuvarhaisella 12 kilsan lenkki, jotta sain lisää rentoutta vaihtopenkkivahtina oloon. Se oli myös ainoa hetki, jolloin mulla oli aikaa ja mahdollisuus moiseen ylellisyyteen, sillä viikko on hurahtanut hetkessä futismammana ja joukkueenjohtajan hommissa.
Opettajasta oppilaaksi
En ole vesipeto luojan armosta, enkä myöskään koululiikunnan ansiosta. Uimaan lähteminen on ollut mulle vuosikausia vastenmielistä. Olen ollut aivan liian itsekriittinen uimapukuun verhotun kroppani suhteen, eikä uiminen ole sujunut millään.
Juhannusviikon kohokohta | Kati vieraskynän varressa
Tulinpa iloiseksi, kun Poppis toukokuun loppupuolella alkoi huudella kokoon naisporukkaa jo perinteeksi muodostuneelle juhannusjuoksullemme. Tiesin heti, että luvassa olisi vähintään pari tuntia hyvässä seurassa juoksusta ja kesäisen Helsingin maisemista nauttien.
Varoitusmerkeistä huolimatta
Kaupallinen yhteistyö @timetofly_suomi | Yleisin syy juoksujalkojen hajoamiseen on tyhmyys. Osa liittyy omaan kunnianhimoon, osa taas saa alkunsa siitä, että yrittää tehdä perässä saman, kuin joku toinen juoksija. Lepopäivien jättäminen väliin on suurimmalla osalla juoksijoita silkkaa tyhmyyttä, mutta niin on myös oman kropan viesteiltä silmien ja korvien sulkeminen. Ja se, että turruttaa sen viimeisenkin sos-merkkiä sykkivän aistin, eli tuntoaistin erilaisilla särkyeliksiireillä sen sijaan, että menisi todellisen syyn juurille.
Mulla tyhmyys on säännönmukaista, mutta onneksi olen oppinut vuosien mittaan edes jotain. Perusurpona mun pitää tajuta pysähtyä ajoissa ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet ennen, kuin olisi vetäydyttävä oikealle telakalle.
90 hyllymetrillistä
Kevät ja korona-ahdistus ovat saaneet mut tuijottamaan ympäristöäni entistäkin kriittisemmin. Yksi jos toinen asia kotona pitäisi saada ojennukseen, ihan vain viihtyvyyden vuoksi. Ja entäs ne ikkunat? Upea aurinko siivilöityy olohuoneeseen ikävien talviraparoiskeiden läpi. Vaikka mulla ei olekaan ollut yhtään sen enempää aikaa, saati voimia kotitantereen uudelleen järjestelyyn kuin ennenkään, olen kuitenkin onnistunut saamaan edes jotain aikaiseksi.
Sauvakävelijä
Olen kävellyt jo parin kuukauden ajan miltei joka arkipäivä nelisen kilometriä aamuisin ja saman verran työpäivän päätteeksi. Vaikka mulla onkin useita eri reittivaihtoehtoja, niin silti kävely on välillä turhankin puuduttavaa. Varsinkin, kun jalat tekevät töitä jaksamisensa mukaan, mutta kädet tuntuvat vain roikkuvan turhan panttina.
Viikon mittainen hikoilutauko
Meitä on nyt kaksi arpinaamaa perheessämme. Omalla kohdallani asiassa ei ollut sen kummempaa dramatiikkaa, mitä nyt piti päästä eroon yhdestä pullistuneesta luomesta. Poikani taas joutui lääkärin ommeltavaksi aivan toisenlaisissa merkeissä.
Suuntamerkki
Yksi kansakunnan katoavista taidoista on suuntamerkin näyttäminen. Tavallaan olen jo tottunut siihen, että kanssapyöräilijät kuvittelevat mun olevan ajatustenlukija, mutta vilkkua säästävät autoilijat nostattavat niskakarvani pystyyn. Myönnettäköön, että pahoissa vähältä piti -tilanteissa saattaa nousta niin ääni, kuin tarkkaan valittu sormikin.
Mutta mitä niille mummoille kuuluu?
Aika kultaa muistot. Kaipaamme tyttäreni kanssa niitä väsyneitä lauantaiaamuja, jolloin olimme jo kello seitsemältä matkalla uimahallille. Loppukesästä näimme aamun valkenevan, talvella ulkona oli jo pilkkopimeää. Oli ulkona kuinka lämmin tai kylmä tahansa, sänky houkutteli vielä siinäkin vaiheessa, kun olimme raikkaassa kaupunki-ilmassa. Söimme aamiaisen metrossa ja kello kahdeksalta tyttäreni hyppäsi uima-altaaseen ja aloitti viikon rankimman treeninsä. Tätä jatkui elokuulta aina koronakriisin alkuun saakka.
Pelastusmekko – tärkeä osa työmatkajuoksua
Korona-ajan toimistovaatetus ei ole yhtä virallista, kuin normaaliaikaan, mutta en voi kuitenkaan heittäytyä töissä kotitoimistounivormuun, eli collegeen ja juoksutrikoihin. Näyttäydyn siis tyhjyyttään kumisevalla toimistolla vaatteissa, jotka osuvat näiden kahden ääripään välivaiheelle.
Treenaan, mutta tavoite on muuttunut
Paras päivä aikoihin
Piti oikein kalenterista vilkaista, kuinka mones virallinen koronaviikko onkaan menossa. Olen ollut tällä kuudennella viikolla saamaton, turhautunut ja alakuloinen, eikä tulevaisuus ole näyttänyt kovinkaan ruusuiselta. Edellisellä viikolla olin täynnä toivoa, eli näin nopeasti mieliala voi hypätä vuorenhuipulta merenpohjaan.
Jos olisin luulotautinen...
... olisin varmasti sairastanut oireideni perusteella koronaa jo kauemmin, kuin tauti on todistettavasti pyörinyt Suomessa. Olen potenut yskää, kurkkukipua ja armotonta pään jomotusta. Olo on ollut vetämätön ja heikko, välillä peräti kuumeinen. Ja entäpä lihakset? Jomotusta siellä ja täällä, aivan kuin olisin vanhentunut talven aikana 30 vuoden verran. Lisäksi lisääntynyt hengenahdistus vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseeni.
Turvaväli
Päättymätön 80-luvun pääsiäinen
Helsinki muistuttaa nyt elävästi kasaripääsiäistä – aikaa, jolloin huvilupia ei uskonnolliselle pyhälle jaeltu. Elokuvateatterit olivat suljettuna, samoin ravintolat. Ihmisten ilmoilla oli vain harvoja, tosin auringon paistaessa rantateillä oli tungosta. Tunnelma oli jollain tapaa uninen ja odottava.
Hiljentynyt Helsinki
Ero torstai- ja perjantaiaamun välillä oli huikea. Koronavirusuutisoinnit tyhjensivät kaupungin kuin yhdellä taikasauvan huitaisulla. Ratikat puksuttivat eilen Aleksia pitkin miltei tyhjinä, eikä kadulla ollut kuin kourallinen ihmisiä väistelemässä kivijalkakauppoihin täydennystä tekeviä pakettiautoja.
Uusi arkirytmi
Kuinka paljon helpompaa onkaan nousta aamulla sängystä, kun ympäröivä maailma näyttää myös heräämisen merkkejä. Linnut laulavat ja ulkonakin kuuluu jo liikettä. Eikä kello ole omalla ajanlaskullani vielä juuri mitään.
Elämän käännekohdassa, jälleen kerran
Jääkalikat
16 kilometriä kekkereistä kotiin juosten on mulle peruskauraa. Juhlissa nautittu kakku on hyödyllistä polttoainetta ja limulasillinen on hoitanut nestetytyksen. Juhlavaatteet kulkevat kätevästi kotimatkan miehen repussa, joten itselläni ei ole kannossa kuin astmapiippu, kevyttoppatakki, bussikortti ja hieman käteistä.
Ensimmäinen kevätaamu
Jotkut ovat tunteneet elävänsä tänä talvena päättymätöntä marraskuuta, itse olen taas ollut keskellä ikuista kevättä. Meillä on ollut lapseni kanssa tylsien metromatkojen piristykseksi ajatusleikki, jossa panemme jatkuvan pimeyden myöhäisten kevätiltojen piikkiin. Ihmettelemme leikissämme ääneen, kuinka metro voikin olla niin täynnä ja miten me voimmekaan olla megapirteitä, vaikka leikkikellomme lähentelee iltayhtätoista. Ilokseni leikki muuttui todeksi aikaisemmin kuin uskoinkaan.
Korvatulehdus
En tiedä, josko mulla on koskaan ollut korvatulehdusta. Tai siis tätä aiemmin. Nythän mulla se sitten diagnosoitiin. Sain saman tien selvyyden leukaperien jomotukseen ja niskakipuun. Ilmeisesti nenän toispuoleinen tukkoisuuskin on saanut alkunsa samasta lähteestä.
Arvonta ystävänpäivän kunniaksi
Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. - Kira Tiivola-
Pääsin bloggarin ominaisuudessa Heron Vahva keho -aamuun nautiskelemaan makupaloja Heron verkkovalmennuksista. Hyvä kannattaa laittaa kiertämään, joten haluan näin ystävänpäivän kunniaksi arpoa kaksi pääsylippua inspiroivaan Heron Wellness Dayhin, joka on täynnä ajatuksia herättäviä ja liikuttavia treenipisteitä. Tapahtuma järjestetään lauantaina 22.2. Helsingissä Wanhassa Satamassa.
Toimi näin: Käy Instagramissa @pikkuliten tykkäämässä arvontaa koskevasta kuvasta ja jätä mieluinen emoji kommentiksi. Arvon yhden voittajan sunnuntaina 16.2. klo 21:00. Hän pääsee tapahtumaan yhdessä ystävänsä kanssa.
Jos mitään ei muuta niin mikään ei voi muuttua. - Viivi Kettukangas Immonen -