Elämän käännekohdassa, jälleen kerran


Viime viikot ovat olleet aikamoista haipakkaa. Lumipalloefekti lähti liikkeelle avatessani suuni oikealla hetkellä oikealle henkilölle. Muutaman viikon tulisilla hiilillä istuskelun jälkeen lumipallo oli kasvanut jo lumivyöryn aluksi.

Jääkalikat


16 kilometriä kekkereistä kotiin juosten on mulle peruskauraa. Juhlissa nautittu kakku on hyödyllistä polttoainetta ja limulasillinen on hoitanut nestetytyksen. Juhlavaatteet kulkevat kätevästi kotimatkan miehen repussa, joten itselläni ei ole kannossa kuin astmapiippu, kevyttoppatakki, bussikortti ja hieman käteistä.

Ensimmäinen kevätaamu


Jotkut ovat tunteneet elävänsä tänä talvena päättymätöntä marraskuuta, itse olen taas ollut keskellä ikuista kevättä. Meillä on ollut lapseni kanssa tylsien metromatkojen piristykseksi ajatusleikki, jossa panemme jatkuvan pimeyden myöhäisten kevätiltojen piikkiin. Ihmettelemme leikissämme ääneen, kuinka metro voikin olla niin täynnä ja miten me voimmekaan olla megapirteitä, vaikka leikkikellomme lähentelee iltayhtätoista. Ilokseni leikki muuttui todeksi aikaisemmin kuin uskoinkaan.

Korvatulehdus


En tiedä, josko mulla on koskaan ollut korvatulehdusta. Tai siis tätä aiemmin. Nythän mulla se sitten diagnosoitiin. Sain saman tien selvyyden leukaperien jomotukseen ja niskakipuun. Ilmeisesti nenän toispuoleinen tukkoisuuskin on saanut alkunsa samasta lähteestä.

Arvonta ystävänpäivän kunniaksi

Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. - Kira Tiivola-

Pääsin bloggarin ominaisuudessa Heron Vahva keho -aamuun nautiskelemaan makupaloja Heron verkkovalmennuksista. Hyvä kannattaa laittaa kiertämään, joten haluan näin ystävänpäivän kunniaksi arpoa kaksi pääsylippua inspiroivaan Heron Wellness Dayhin, joka on täynnä ajatuksia herättäviä ja liikuttavia treenipisteitä. Tapahtuma järjestetään lauantaina 22.2. Helsingissä Wanhassa Satamassa.


Kuvan Oona Kivelän tankotanssishowsta sain Lenkillä-blogin Elinalta. Oona on yksi Heron valmentajista, samoin Viivi ja Kira, joiden osuvat ajatukset otin tässä postauksessa esiin. 

Toimi näin: Käy Instagramissa @pikkuliten tykkäämässä arvontaa koskevasta kuvasta ja jätä mieluinen emoji kommentiksi. Arvon yhden voittajan sunnuntaina 16.2. klo 21:00. Hän pääsee tapahtumaan yhdessä ystävänsä kanssa.

Jos mitään ei muuta niin mikään ei voi muuttua. - Viivi Kettukangas Immonen - 

Läsnä olemisen vaikeus | hypopressivekurssilla 4/9


Jännitysvatsani ei ole vaivannut aikoihin, mutta viime viikkojen aikana se on hiipinyt elämääni salakavalasti. Poukkoilevat ajatukseni lähettävät säteilyä vatsaan, joka kipristelee ja kipeytyy.

Tammikuun saldo


Leuto ja lumeton alkuvuosi on ollut Helsingissä otollinen juoksulle. Yksi juoksuystävistäni sai kasaan tammikuussa liki 200 kilsaa, toinen yli 400. Oma saldoni jäi 49,8 kilometriin.

Ryhti kuntoon | hypopressivekurssilla 2-3/9


Viimeisten parin viikon aikana olen kävellyt rinta rottingilla, pää miltei pilviä hipoen. Olen jättänyt "anteeksi että olen olemassa" -asenteen muille. Ei, musta ei ole todellakaan tullut ylimielinen kakkiainen, vaan syynä on yksinkertaisesti hypopressiveharjoittelun mukanaan tuoma ryhtiliike.

Luukutusta ja jorausta


Teini-ikäinen Nina ja keski-ikäinen Poppis ovat selvästi yksi ja sama ihminen, vaikka välissä on yli 30 vuoden verran koettua ja nähtyä. Jään edelleenkin jumiin yksiin ja samoihin lempparibiiseihin ja luukutan niitä edestakaisin kuukaudesta ja joskus jopa vuodesta toiseen.

Hengittämisestä | hypopressivekurssilla 1/9


Joogamatot, tyynyiksi taitellut viltit ja pienet jumppapallot oli aseteltu valmiiksi pieneen, intiimiin saliin meitä odottamaan. Rauhoittuminen tekee hyvää hektisen työpäivän päätteeksi. Alkukevääseen ulottuva hypopressivekurssi oli alkamassa.

Flunssan jälkeen juoksemaan


Tiedät varmaan sen hetken, jolloin flunssa on tuloillaan, mutta et oikein tajua missä mennään. Varsinkin siitepölykauden aikaan flunssa on helppo sekoittaa allergiaoireisiin. Myönnän, että olen käynyt siinä(kin) olotilassa lenkillä, peräti usein. Sen tyhmyyden tajuaa varsinkin seuraavana päivänä, joskus taas vasta sitä seuraavana todellisen taudin puhjettua.

Pimeä LUX Helsinki


LUX, valon juhla, on kauan odotettu alkuvuoden kohokohta. Rakas kotikaupunkini ja etenkin oma telmintäalueeni saa hetkeksi päälleen ylimääräisen valohunnun. Tänä vuonna päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen pimeys.

Oma harrastus eli takaisin hypopressiven pariin

Olen jo pidemmän aikaa kaivannut kalenterimerkintää, joka seuraisi viikko viikolta, kalenteriaukeamalta seuraavalle. Onhan mulla toki juoksuharrastukseni, käyn salilla sekä vesijuoksen tyttäreni uimatreenien ajan, mutta multa puuttuu kuitenkin oma ajoitettu harrastukseni. Sellainen, jota en voi jättää noin vain väliin.

Vuoden ensimmäinen päivä


Kaverit ovat julkaiseet somessa erilaisia listauksia viime vuosikymmenen aikana tapahtuneista kohokohdistaan. Itselleni ei tullut mitään järisyttävää mieleen muistellessani viimeisintä kymmentä vuotta elämässäni. Blogiini tekemäni pistetarkastus vahvisti aavisteluni todeksi. Elämä on ollut lapsiperhearkea. Ei muuttoja, ei avioero(j)a, ei lukuisia ulkomaanmatkoja, ei... vaikka mitä. Tosin on se ollut myös tulvillaan vaikka mitä, kuten futista, juoksua, uintia ja ystäviä, lapset ovat kasvaneet mittaa niin fyysisesti kuin osaamiseltaankin ja me aikuiset olemme yrittäneet pysyä kaiken muutoksen rinnalla. Kotimme on ränsistynyt kymmenen vuoden verran ja kroppani ja kasvoni samassa ajassa... No, ei mennä siihen.