Anonyymit juoksijat

Lasken alkoholistin tapaan päiviä viime kerrasta. Tänään on 12. päivä menossa. Olo on sietämätön. Koko kroppa pistää vastaan ja oireilen myös henkisesti. En tee katumuslistoja, odotan vain kuumeisesti, koska pääsen taas huumeeni makuun.

Sattuma päättää puolestani

Lähden autopilotilla lenkille, jos kadut eivät ole jäässä, pakkasrajani ei ylity ja lapsellani on futistreenit. Niin kävi taas tälläkin viikolla. Pistin jalkaani ensimmäisenä kenkähyllystä käteeni sattuneet lenkkarit. Sattuma määritteli, millaiselle lenkille olin lähdössä. Näillä lenkkareilla, Mach kakkosilla ei yksinkertaisesti voi tallustella rollaattorivauhtia.

Niin paljon parempi

Hyppäsin katsomaan Vain elämää -sarjaa vasta sen kolmannella tuotantokaudella, jolloin mukana olivat muun muassa Jenni Vartiainen ja Vesa-Matti Loiri. Aloimme seurata perheen voimin myös neljättä kautta, mutta innostus siihen lopahti välittömästi. Sen jälkeen Vain elämää on saanut edetä ilman meidän neljää silmäpariamme.

Maratoneja ja muita kisoja

Viime vuonna näihin aikoihin tiesin, että tulisin juoksemaan seuraavan kevään, kesän ja syksyn aikana yhden jos toisenkin kisan. Mulla ei kuitenkaan ollut Helsinki kymppiä lukuunottamatta selvää kuvaa siitä, milloin ja missä ne olisivat, joten treenimotivaatio ei ollut ylimmillään. Jos mulla ei ole selkeää maratondedistä, mulla ei ole myöskään kisoihin vaadittavaa tsemppausta treeneissäni.

Avannossa

Inhoan kylmää vettä. Uimahallissakin lapset joutuvat maanittelemaan mua veteen. Muille lämmin on mulle sekin kylmää, vaikka olisikin 28-asteista.

Mitä tällainen kylmän karttaja menee tekemään? 
No liittyy tietysti paikallisen avantouintiseuran jäseneksi.

Pitkis yksin ja yhdessä

Olin suunnitellut lasten futistreeni-illan tosi tarkkaan. Tytär pääsisi Pitäjänmäkeen autokyydillä, mutta pojan pitäisi körötellä sinne dösällä. Saattaisin hänet hyvissä ajoin Elielinaukiolle, vaikka osaa hän toki sinne yksinkin mennä. Pistäisin pojan oikeaan bussiin ja lähtisin juoksemaan rantoja pitkin, siellä täällä mutkitellen futishallia kohti. Saisin juostua passelin pituisen pitkiksen, pistäisin kuplahallissa lapsen repusta lisää päällepantavaa ja hyppäisin poikani kanssa keskustaan palaavaan bussiin. Näin pimeällä kun on mukavampi körötellä kaksin kuin yksin kotiin.

Kysy lapselta

Missasin lapsen viemisen futistreeneihin, joka tarkoittaa mulla käytännössä väliin jäänyttä lenkkiä. Mulla oli illalla hetki aikaa käydä juoksemassa, mutta painin tutun peruskysymyksen parissa:

Miksi lähtisin lenkille?

Toivoin, että lapseni antaisi mulle vastauksen.

Mistä intoa lähteä lenkille?

Edellisessä postauksessani kerroin, kuinka arkirutiinit patistavat mut lenkille. Motivaationotkahduksista kärsin kyllä minäkin. Alati. Silloin mua auttaa, jos saan iskettyä kaksi kärpästä samalla iskulla. Yksi parhaista löytämistäni lenkkimotivaattoreista on ollut mulla käytössä parisen kuukautta.

Olen tapojeni orja

Tajusin muutaman nappiin menneen juoksutreenin jälkeen, ettei mulla ole ollut vuoteen kovinkaan montaa huippuhetkeä lenkkipolulla. Parhaat fiilikset olen saanut yhteislenkeistä ja kisoista. Muuten endorfiiniryöpyt ovat pysyneet piilossa, eikä juoksu ole oikein kulkenut.

Miten ihmeessä mä olen lähtenyt sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen lenkille, vaikka homma onkin sutinut pahasti ja olen tiennyt sen jo ennalta käsin?

Muutakin kuin juoksua

Lapsi oli innoissaan luokkakaverin HopLop-synttäreistä. Mun ajatukseni siirtyivät tietty juoksuun. Kaksi vapaata tuntia vain itselleni. Mitä muutakaan mä silloin tekisin, kuin juoksisin?

Hidasta, kevyttä, lyhyttä ja malttia

En ole tuntenut pienintäkään omantunnon pistosta, vaikka olenkin skipannut treenejä viime viikkoina. Flunssan jälkeen mun on turha hötkyillä, eikä viikkokilsojen hillittömässä lisäämisessä ole tässä(kään) vaiheessa kautta pienintäkään järkeä. 

Flunssan jälkeinen treeniviikko näytti seuraavalta:

Sunnuntai

Parasta isänpäivässä tänään (poisluettuna oma isäni ja lasteni isä), ovat olleet sellaiset sunnuntaipäivään kuuluvat asiat, jotka ovat jääneet valitettavasti taka-alalle usean kuukauden ajan.

Arpa vetämään Berliinin maratonille

Eipä olisi voinut flunssa iskeä parempaan ajankohtaan. En olisi juurikaan ehtinyt juosta viime viikkojen aikana, eikä vielä yksikään kisa höngi niskaan. Jos piti saada flunssa riesakseen, nyt oli paras hetki potemiseen. En ole kuitenkaan unohtanut juoksua, vaan olen miettinyt uutta juoksukalenteria niin kisojen kuin treenienkin osalta.

We Are The Champions

Poikani kävi katsomassa Bohemian Rhapsody -leffan viime perjantaina. Kysyin häneltä, josko se oli hyvä.

Se ei ollut hyvä... vaan sikahyvä!

Hesarin kriitikko oli pojan kanssa eri mieltä, joten jo senkin takia oli kiinnostava päästä katsomaan leffa ja arvioida itse missä vaakakupissa leffa oikein makaa.

Viestijuoksua perheen kanssa

Halusin aloittaa uuden juoksuvuoden hauskalla viestijuoksulla. Ilman juoksukavereita ei sellainen onnistu, joten pyysin perhettäni mukaan. Kukaan ei näyttänyt pitkää naamaa, päinvastoin. Mulle esitettiin sen sijaan normikysymys:

Mitä mä laitan päälle?

Syksy

Syksy on ehdottomasti vuodenajoista nautinnollisin. Aamuisin on vielä valoisaa, varsinkin näin talviaikaan siirtymisen jälkeen, ja auringonlaskut ovat upeita. Sumu luo salaperäisyyden viitan keskustan ylle ja vesisateessa juokseminen saa mielen virkistymään.

Hyvää uutta juoksuvuotta!

Hällä väliä, mikä vuosiluku kalenterini kannessa on. Mulla alkoi nimittäin tänään vuosi 2019.

Vuoden vaihtuessa mulla on tapana paketoida kulunut vuosi ja piilottaa se takaraivon perälle. Otan paketin välillä esiin, jotta voin ottaa oppia tehdyistä ja tekemättömistä lenkeistä, merkinnöistä juoksupäiväkirjassani ja tyhjistä riveistä niiden välissä.

Ensin maratonviesti, sitten puolikas kahdessa pätkässä – Vantaan maraton 2018

Enpä olisi kuvitellut, että juoksisin lokakuussa lyhythihaisessa paidassa ja lyhyessä juoksuhameessa. Meitä Vantaan maratonin eri matkoille osallistuneita hemmoteltiin lauantaina niin säällä, kuin järjestelyilläkin.

Jänistäminen oli lähellä

Purin vasta eilen illalla matkalaukun ja huomenna on taas aika pakata iso kapsäkki, tällä kertaa Vantaan maratonille. Mun pitää laittaa kassiin kaikkea tuplaten, jotta pääsen juoksemaan maratonviestin jälkeen myös puolimaratonin suihkunraikkaana. Lenkkareitakin pakkaan kaksi paria, sillä mun onnellani astun siihen reitin ainoaan vesilätäkköön. Vaikka olenkin jo tosi rutinoitunut maratonkassin pakkaaja, silti urakka tuntuu toivottomalta. Unohdan taas takuuvarmasti jotain. 

Autossa on vain viisi paikkaa

Syksyn jo perinteeksi muodostuneet futisperjantait ovat tältä kaudelta ohi. Toki pelejä on riittänyt muillekin arki-illoille ja turnauksia viikonlopuille, mutta erityisesti kouluviikon päättäneet illat ovat jääneet mieleen. Eikä vähiten siksi, että lapset alkavat olla aika nuutuneita viikonlopun alkaessa.

Lasten matsit on ripoteltu pitkin Helsinkiä mahdollisimman kauas kotoa ja julkisilla matka sinne ja takaisin kestää aina vähintäänkin pienen ikuisuuden. Lapset eivät ole kuitenkaan vielä kertaakaan valittaneet, sillä he ovat päässeet miltei joka kerta kimppakyydillä suoraan kentälle. He ovat saaneet ladata akkujaan (tai koetella kuskin hermoja) parisenkymmentä minuuttia autossa istuen. Ei pysäkeillä sateessa odottelua, eikä kilometrin mittaista kävelyä päättäriltä kentälle.

Kuokkavieraana vetotreeneissä

Musta on tullut kesän mittaan juoksurobotti. Vauhdin kiristäminen kilometrivauhdista 5:30-5:40 tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Ajattelin, että saisin jalkoihin uutta eloa, jos kiertäisin juoksuradan kolmeen otteeseen niin nopeasti, kuin jaloista lähtee. Niinpä suuntasin torstaina Eltsuun. 

Vuoden viimeiset lappujuoksut Vantaan maratonilla

Vuoden kisailut päättyvät osaltani tänäkin vuonna Vantaalla. Meillä on taas tuttu maratonviestiporukka kasassa Vantaan maratonille ja juoksujärjestyskin on jo päätetty. Siihen vaikutti tällä kertaa Katjan ja mun viestin jälkeiset juoksut.

Mauri-myrsky

Mauri-myrsky kiersi tänä viikonloppuna kotiniememme kaukaa. Tuulenvire oli tavallista navakampi ja taivas oli toispuoleinen. Lännessä paistoi aurinko ja idässä taivas oli graffitinharmaa. Edellisestä Mauri-myrskystä muistan kuitenkin välähdyksiä sieltä täältä. Olin silloin 10-vuotias ja asuin Rovaniemellä.

Mitä äiti edellä, sitä lapsi perässä?

Olen halunnut antaa lapsilleni mahdollisimman realistisen kuvan maratonin juoksemisesta. Sellaisen, kuin se on ylä- ja alamäkineen tällaisen kuntomaratonarin silmin katsottuna. Toki olen kertonut kevyestä hyvän tuulen marasta Tallinnassa ja olen hehkuttanut juoksun ihanuutta, mutta olisin varmasti voinut lisätä juttuihin enemmän endorfiinimyrskyn aiheuttamaa ilotulitusta ja onnellisia liikutuksen hetkiä, sillä kyllähän niitäkin maratonille mahtuu. Onneksi.

27. maraton: Sekunnin tarkkaa työtä – Tallinnan maraton 2018

Hevosen selästä pudonneita kehoitetaan nousemaan ratsaille mahdollisimman pian onnettomuuden jälkeen, jotta kynnys ratsastamiseen ei kasvaisi liian suureksi. Kaksi viikkoa sitten Helsingin maratonilla kokemastani nestehukasta oli tulossa mulle vastaavanlainen iso mörkö.

Pystynköhän mä juoksemaan maaliin asti? Olenko edes palautunut edellisestä maratonista? 

Mua on jopa mietityttänyt, josko mun lappujuoksuni on nyt juostu. Tätä ajatusta olen pyöritellyt päässäni jo useamman kerran kuluneen vuoden aikana. Usko itseeni on ollut aika nollissa.

Taas maratonille

En ole suunnitellut tämän ja viime viikon juoksuja pätkän vertaa maratonia silmälläpitäen. Olen juossut, kun siihen on tullut tilaisuus ja olen pyöräillyt enemmän kuin aikoihin. Ehkä mun olisi pitänyt ajatella paremmin, mitä suuhuni pistän, jotta Tallinnassa olisi sitten helpompaa. Olen jättänyt senkin väliin. Olen kartuttanut univelkaa ja olen rehkinyt työrintamalla samaan tapaan, kuin ennen lomia. Maailma täytyy näköjään rakentaa ennen maratoniakin samoista palikoista.

Ensimmäinen lappujuoksu – Midnight Run 2018

En saa yleensä maratonilla sen kummempia loistoajatuksia. Veri kiertää silloin jaloissa, ei päässä. Onneksi poikkeuksiakin on, ainakin jos pääsen pulisemaan ystäväni Katjan kanssa juoksun lomassa. Hän kertoi mulle Helsinki Marathonilla miehensä orastavasta juoksuharrastuksesta. Mikko oli jopa ehättänyt ilmoittautua aikuisikänsä ensimmäiseen lappujuoksuun. Olin juuri hetkeä aikaisemmin päättänyt siirtää kaikki tämän kauden juoksuambitiot ensi vuodelle ja niinpä Midnight Runille osallistuminenkin alkoi olla vaakalaudalla. Mutta sitten se iski. Ajatus. Mä jänistäisin Mikon maaliin.

Ratkaiseva loppukiri – Katajanokan ympärijuoksu 2018

En ole vielä palautunut lauantaiselta maratonilta. Vaikka liikkuminen on vaivatonta, eikä jaloissa tunnu olevaan mitään vikaa, se on vain lumetta. Oikeasti lihakseni ovat kaikkea muuta kuin priimaa.

Hiljainen järjen ääni huusi, ettei mun kannattaisi lähteä puolustamaan viimevuotista Katajanokan ympärijuoksun naisten voittoa. Eihän mulla ollut sinne mitään seuraakaan, sillä pojalla oli futismatsi ja tytär oli yhä kipeänä. Sen lisäksi laiskakatarri oli ottamassa musta vahvan niskalenkin. Päätin kuitenkin karistaa sen harteiltani ja käydä ohimennen tsekkaamassa mikä meininki Skattalla oli. Juoksukamppeet päällä ja astmapiippu kassissa? Ketä mä oikein yritin huijata? 

26. maraton: Vuoden äiti ja hikisiä haleja – Helsinki Marathon 2018

Olin suunnitellut kaiken tosi hyvin ennakkoon. Lähtisin tällä kertaa maratonille virkeänä, ilman stressin häivääkään. En antanut senkään häiritä, ettei omalta kotioveltani kisapaikalle menevä dösä kulkenut sittenkään lauantaisin. Kyllä mä aina Kaivariin tavalla tai toisella pääsisin. 

Pojat olivat lähdössä aamuvarhaisella pelimatkalle Hämeenlinnaan ja tytär jäisi kotiin nukkumaan. Herättyään ja aamupalan syötyään hän oli menossa ystävänsä luokse chillaamaan. Miten palaset voivatkaan loksahtaa yhteen näin hyvin!

Kunpa kaikki olisikin ollut näin suoraviivaista...

Lenkkarit maratonille valittu

Mä arvon aina viimeiseen asti millä tossuilla lähden juoksemaan maratonin. Kaksi viikkoa sitten olin varma, että laitan Helsinki Marathonille Hoka One Onelta nämä Machit, viikko sitten arvuuttelin, josko Tracer 2:t olisivat vauhdikkain valinta, mutta eilen olin vielä varma, että tukevammat pitkiskengät, Napalit olisivat varmin valinta. Tänään ympyrä sulkeutui, ja pakkasin ensimmäisen vaihtoehdon maratonkassiini.

Lähdetkö juoksemaan maratonin kanssamme?

Lauantainen Helsinki Marathon on mulle monella tapaa tärkeä juttu. Se ei ole vain yksi lukema juoksemieni maratonien letkassa. Tai no, enhän mä sitä vielä ole juossut. Se tulee olemaan tunnetta täynnä, ärräpäistä suureen rakkauteen Helsinkiä, kanssajuoksijoitani, juoksua ja ystäviäni kohtaan.

Älä puhalla savuja päin

Olo on alkanut pikkuhiljaa normalisoitua. Vieläkin väsyttää vietävästi, joten olen sysänyt ajatuksen ensi viikonlopun maratonista aina vain kauemmaksi. En voi kuitenkaan vältellä päätöstä ikuisuuksiin.

Starttaanko lauantaina Helsinki Marathonille vai en?

Tauti

Tauti tuli tuliaisina Kemiön futisturnauksesta. Mies yski sunnuntai-illasta lähtien, poika valitti kurkkukipua tiistaina ja muhun iski molemmat oireet torstaina ennen nukkumaan menoa.

Pakotie

En juokse paetakseni todellisuutta. Juoksen tyhjentääkseni pääni edes hetkeksi. Jollain toisella jooga tai meditointi ajaa saman asian. Välillä on kuitenkin tehtävä irtiotto ympäröivään maailmaan ja omaan elämääni. Ihan vain saadakseni hengähtää hetken verran ilman arkikaaosta.

Onneksi meillä ei ole Netflixiä

Sain olla viikonloppuna vuorokauden verran itsekseni kotona. Lauantaina kotiin tultuani avasin television. Yhdeltä kanavalta tuli Bumtsi Bum, toiselta Napakymppi. Muilta kanavilta ei tullut sen houkuttelevampaa, joten laitoin telkkarin kiinni ja päätin painua pehkuihin.

Vahinkotupla

Niinhän siinä taas kävi. Juoksumatto voitti puntit. Lyhyt lämmittely venyi huomaamatta kymmenen kilometrin mittaiseksi. Olin litimärkä juoksumattolenkin jäljiltä, vaikka kuntosalilla onkin hyvä ilmastointi. 

Hellekestävyys vaihtelee olosuhteiden mukaan

Olen yrittänyt pitää yllä normaalia juoksurutiinia näillä helteillä, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Tämänhetkistä tilannetta kuvaa parhaiten vauhtivedot. Aloitan ne hyvällä fiiliksellä, mutta olo alkaa olla tukala jo ensimmäisen kaksitonnisen jälkeen. Jos kestän vielä toisen mokoman, silloin sykkeet ovat pilvissä. Viimeistään kolmas veto on jätettävä kesken, sillä jalat eivät liiku halutulla tavalla ja päässä surraa ikävästi.

Elämän tarkoitus

Kerroin työkaverilleni, että aion selvittää töiden jälkeen elämän tarkoituksen Eläintarhan kentällä. Näin itseni armottoman vetorääkin jälkeen endorfiinihumalassa, tyhmä hymy huulillani. Päässäni pyörisi vastaus yhteen maailmankaikkeuden kinkkisimmistä kysymyksistä.

Töissä taas

Hyvä olla taas toimistolla. Tokihan loma on ihmisen parasta aikaa, mutta ei mulla normiarkeakaan vastaan ole mitään. Vielä kun koulut alkavat, niin elämässäni on taas tuttu järjestys.

Helteinen yöjuoksu

En tarvitse aurinkovoidetta, enkä lippistä. Jalat ovat niin turvoksissa, etten meinaa saada lenkkareita jalkaan. Ulkona on hämärää, miltei pimeää. Laitan päälleni neonvärisen paidan. Haluan, että mut huomataan. Juoksuhame liiskautuu reisiin jo ennen kuin olen ehtinyt ottaa ensimmäistäkään juoksuaskelta.

Lounaalle vai lenkille?

Mulla on ollut jo vuosien ajan mahdollisuus irtautua lounasaikaan lenkille, mutta lounaslenkit ovat jääneet ajattelun asteelle. Muutaman kerran olen laittanut juoksuvaatteetkin valmiiksi, mutta olen pistänyt ne päälleni vasta lasten nukkumaanmennessä. Ja nythän ei puhuta mistään päiväunista.

Päivävaellus Nuuksiossa

Sain ensikosketuksen vaeltamiseen häämatkallamme Madeiralla 20 vuotta sitten. Se oli menoa! Sen jälkeen vaelluskengät ovat olleet käytössä niin Kanariansaarilla, Kreikassa kuin Kataloniassakin. Lasten tultua mukaan kuvioihin matkojen painopiste hieman muuttui. Haaveilen kuitenkin vaellusmatkailun aloittamisesta yhdessä koko perheen kanssa. Sitä ennen tosin perheen pienimpienkin on totuteltava patikointiin.

Puolikas kukkien keskellä – Kumpulan siirtolapuutarhamaraton

Kävin edellisten helteiden aikaan lenkillä Kumpulan siirtolapuutarhassa. Juoksin varovasti palstojen keskellä ja puutarhan ympäri. En halunnut häiritä palstalaisia, olinhan tänne vahingossa eksynyt muukalainen. Turhaan mä varoin liikkeitäni, sillä kaikki puutarhassa tapaamani palstalaiset olivat tosi juoksumyönteisiä. He osasivat kertoa, että siellä järjestettäisiin heinäkuussa maraton ja houkuttelivat mua mukaan.

Ensimmäinen lomapäivä

Usko tai älä. Mulla on ensimmäinen palkallinen kesäloma sitten vuoden 2006. Tässä näyte siitä, mitä nämä pari viikkoa tulevat (toivottavasti) pitämään sisällään.

Yhteislenkki metron päättäriltä toiselle

Yhteislenkki Matinkylästä Vuosaareen, metrolinjan päästä päähän tuntui hillittömän hyvältä idealta aina keskiviikkoiltapäivään saakka. Silloin alkoi jännittää, sillä tästä oli tulossa yksi pisimmistä ikinä juoksemani pitkiksistä. Olisin jättänyt lenkin suosiolla väliin, jollen olisi sopinut siitä Katin, Tagen ja Erkun kanssa. Hyvä niin, sillä välillä treenatessakin on koputeltava epämukavuusaluetta.

Fiilis alkoi kohentua ihmeesti kun tapasin Matinkylässä Hoka359-yhteislenkeiltä tutun Katin ja löysimme KPK:lta ja lappu rinnassa juoksuilta tutuksi tulleen Tagen. Matka kohti kaukaista pistettä itäisessä Helsingissä alkoi!

Yksi parhaista lukemistani juoksublogeista

Pistäpä tästä mielenkiintoinen juoksublogi lukulistallesi:

Boheemijuoksija

Virpin teksti on soljuvaa ja hän on myös juoksijana todella lahjakas. Olen jo jonkin aikaa seurannut hänen upeita juoksujaan sivusta ja nyt pääsen ilokseni lukemaan hänen ajatuksistaan blogin muodossa.

Juhannuksen juoksut

Jussista on jo kulunut tovi, mutta juhannusviikolla juostut lenkit jäivät silti kesäkuun viimeisiksi. Onneksi otimme Hoka359-yhteislenkillä varaslähdön, sillä muuten juhannusviikon juoksuaskeleet olisivat olleet hälyttävän vähäiset.

7 heikkoutta ja vahvuutta juoksijana

Lenkillä-blogin Elinalla oli mielenkiintoista pohdintaa juoksijan perfektionismin aiheuttamista loukkaantumisista. Itse edustan sitä toista vahinkoaltista ääripäätä, peruslaiskaa on-off -juoksijaa. Olen monesti miettinyt, mikä mut on pitänyt näinkin juoksukuntoisena, varsinkin kun olen helposti innostuvaa lajia ja pidän tavoitteellisesta juoksusta.

Kirjoittamisen ihanuus ja kauheus

Mietin monesti, millaista olisi olla kirjailija. Ammatissa itsessään on jo omat haasteensa, kuten kaikessa luovassa työssä, mutta mitä jos olisi jo lyönyt itsensä läpi ja odotukset olisivat kovat. Sekä omat, että muiden.

Mulla on kavereita, jotka miettivät blogin aloittamista, jotta voisivat saada sen kautta ”kaikkea hyvää”. Bloggaus on helppoa, kun ei tarvitse kuin istahtaa alas, kirjoittaa hetki, pistää muutama kuva kylkeen ja painaa enteriä. Oikeakielisyyskään kun ei ole vaatimuksena. Vai onko sittenkään helppoa? No, kirjan kirjoittamiseen verrattuna varmasti on.

Tallinnan maratonille

Mulle ilmestyi sähköpostiin vahvistus Tallinnan maratonin osallistumisesta. Olimme jutelleet mieheni kanssa Tallinnassa juoksemisesta, mutta jos homma olisi jäänyt omille harteilleni, arpoisimme sitä edelleen.