Numerolappumagneetit

Numerolapun virittäminen paitaan on aina hikistä hommaa ennen kisaa. Mua ei haittaa vaikka numero olisikin vinossa tai hieman hassussa paikassa, mutta lempipaidan rikkoontuminen keljuttaa hurjasti. Hakaneulan jäljiltä paitaan saattaa jäädä reikä tai joskus jopa kunnon repeytymä. Sellaista muistoa en halua tuoda kisoista mukanani. 

Vanhoilla pohjilla – Helsinki 10

Juoksustrategia vuoden ekoihin kisoihin oli kristallin kirkas: ei sankaritarinoita, ei enkkoja. Täysillä verkat kisapaikalle (asun lähellä ja myöhästyminen on hyvin todennäköinen vaihtoehto), lungin reippaasti kisan kymmenen kilsaa ja sitten täysillä kotiin ennen kuin merituuli jäädyttää pystyyn.  

Pasin Enkelit

Parivalmennusta on pian jo kolme kuukautta takana. Olen todella iloinen, että lähdin tähän työlääseen, mutta ah-niin-mielettömään rupeamaan mukaan juuri näiden ihmisten, Juoksukunnossa-blogin Anskun  ja valmentajan Pasi Päällysahon kanssa. Kun kemiat kohtaavat, 1+1+1 onkin paljon ennemmän kuin kolme. 

Mitalit uusiokäyttöön

En oikein tiedä mitä ajattelisin juoksukisoista saaduista mitaleista. Ne ovat kivoja sen hetken, kun sellainen ripustetaan urakan jälkeen kaulaan. Viimeistään kotiin tallustellessani piilotan sen urheilukassiin. Himaan päästyäni mitali unohtuu laukun pohjalle, jollei jompi kumpi lapsista halua välttämättä nähdä sitä. Sekin katse kestää vain hetkisen ja mitali päätyy lähimpään laatikkoon, jossa on tilaa. 

Skippaan kisat

Kahden ja puolen viikon mittainen sometauko on tehnyt hyvää, samoin se, ettei mulla ole ollut livenä muita kunnon ihmiskontakteja, kuin oma perheeni. Vasta näin kesän myötä olen tajunnut, kuinka paljon energiaa ja tsemppaamista uusi työympäristö erityisolosuhteissa onkaan multa vaatinut. Onneksi akkujen lataus alkaa lähennellä sataa prosenttia ja olen saamassa takaisin oman, megasosiaalisen itseni.

Ratkaiseva loppukiri – Katajanokan ympärijuoksu 2018

En ole vielä palautunut lauantaiselta maratonilta. Vaikka liikkuminen on vaivatonta, eikä jaloissa tunnu olevaan mitään vikaa, se on vain lumetta. Oikeasti lihakseni ovat kaikkea muuta kuin priimaa.

Hiljainen järjen ääni huusi, ettei mun kannattaisi lähteä puolustamaan viimevuotista Katajanokan ympärijuoksun naisten voittoa. Eihän mulla ollut sinne mitään seuraakaan, sillä pojalla oli futismatsi ja tytär oli yhä kipeänä. Sen lisäksi laiskakatarri oli ottamassa musta vahvan niskalenkin. Päätin kuitenkin karistaa sen harteiltani ja käydä ohimennen tsekkaamassa mikä meininki Skattalla oli. Juoksukamppeet päällä ja astmapiippu kassissa? Ketä mä oikein yritin huijata? 

Kisa kuussa – Yritysmaratonviesti 2018

Helsinki10 aloitti huhtikuussa kisakauden ja Helsinki Half Marathon jänistelyineen on ohjelmassa loppuviikosta. Tähän väliin mahtui mukavasti toukokuun juoksukoitokseksi Yritysmaratonviesti naisenergiaa puhkuvan joukkueen kanssa. Ja olihan meillä mukana myös todellinen juoksuhirmu ja laivakissakin. Jälkimmäisiä peräti kaksin kappalein, livenä ja viestikapulana.

Cooperin mittainen kyläjuoksu – Katajanokan ympärijuoksu 2017

Omilla hoodeillani on sellaisia juoksukilpailuja, kuin HHM ja Midnight Run. Ne kuulee kotisohvalle saakka, vaikka ikkunat olisivat visusti kiinni. Kivenheiton päästä löysin Kaisaniemen juoksun, kotikisoja sekin. Piti kuitenkin hölkötellä Rakkauden sillan toiselle puolelle löytääkseni kunnon kyläjuoksumeininkiä.

Villi ja vallaton vatsa aisoihin juoksukisoissa

Juoksu ja eläväinen vatsani eivät ole aina symbioosissa. Jännitysvatsani alkaa kuplia aina kisojen lähestyessä. Olen jättänyt vatsani takia varsinaisen maratontankkauksen väliin, tarkkaillut kuitujen saantia sekä olen nappaillut maitohappobakteerivalmisteita. En ole saanut näilläkään kikoilla vatsaani kuriin.

Niinpä olen parhaimmillani (tai pahimmillani) joutunut käymään maratonin aikana bajamajassa viisikin kertaa. Edellispäivien ja kisa-aamun kertoja en viitsi edes laskea.

Juoksuhaastetta Midnight Runille

Vaikka treenikausi olisi ollut kuinka rikonainen tahansa tai sitä ei olisi saanut ennen kisaa edes alkuun, siitä huolimatta lähden aina numerolappu rinnassa kuin soitellen sotaan. Silmissä vilkkuu ties mitkä tavoiteloppuajat. Lähtölaukaus on merkki siitä, että nyt kuuluu kipittää hurjaa vauhtia.

Valmentajani kysyi, josko pystyn himmaamaan Midnight Runilla, sillä kovaksi treeniksi se on aivan liian lähellä Tallinnan maratonia. Mun oli ihan pakko jäädä funtsimaan ajan kanssa, josko pystyn juoksemaan maltilla, kun muut ohittelevat mua oikealta ja vasemmalta. Ja varsinkin kun olen tällä hetkellä paremmassa juoksukunnossa kuin ikinä. Kympin loppuaika alkaisi ennemminkin nelosella kuin viitosella.

Reittiä on muutettu, sillä Midnight Runin juoksijat ja Silja Linen matkustajat (tai siis lähinnä heitä kuljettavat autot) eivät mahdu samanaikaisesti Etelärantaan / Kaivopuistoon. Harmi! Sen sijaan 7-9 kilsan kohdalla pitää olla uudella reitillä varuillaan, ettei joku rämähdä niskaan tiukoissa kaarteissa. (Kuvakaappaus Midnight Runin sivuilta)  


Mietittyäni asiaa lupasin Pasille, että tyydyn höntsäjuoksuun. Ensimmäiset kolme kilsaa juoksen peruskestävyysvauhtia (~5:20 min/km?) ja sen jälkeen saan kiristää vauhtia. Sykepiikki ei saa kuitenkaan nousta yli 161:n. Hupsista heijaa, sehän pomppaa jo lähtökarsinassa jännityksestä pilviin?!

No, näillä rajoilla ja ohjeistuksilla mennään. En halua riskeerata Tallinnan tulosta ja terveyttäni revittelemällä liikaa, kun siihen ei ole tarvetta. Ja sitä paitsi, valkku tietää nämä asiat parhaiten.

Mullehan lupailtiin maratonprojektin alussa, että epämukavuusalueelle mennään. Lupaus on pidetty kautta projektin, joten Midnight Run on siihen luonteva jatkumo. Tiedän jo nyt varmasti, että juoksun pidätteleminen tulee olemaan vaikeampaa, kuin aikaa vastaan juokseminen. Siinä haastetta lauantai-iltaan kerrassaan!

Räätälöin Movescountissa lainaamaani Suunto Ambit3 Run -kelloon valmiiksi näytön, josta näen yhdellä kertaa juostun matkan, sykkeen ja juoksuajan (alhaalla oikealla). Muutahan en illan aikana tarvitse. Lupaan olla räpläämättä muita näyttöjä esiin kesken juoksun, vaikka kuinka tekisi mieli.