Levinnyt päkiä ja vaivaisenluut keski-ikäisen juoksijan vaivana

Hihkuin riemusta, kun raskauksien jälkeen jalat vaikuttivat olevan samankokoiset kuin aiemminkin. Pelottelut jalan leviämisestä olivat olleet siis olleet turhia. Keski-ikä on kuitenkin hiipinyt salakavalasti myös jalkoihini. Riemu oli ennenaikaista.

Havaitsin noin vuosi sitten kenkien kiristävän. Teini-iässä liian kireistä jalkapallokengistä riesakseni saamani vaivaisenluut alkoivat vääntyä entisestään. Vanhan vaivan lisäksi sain heinäkuussa vasempaan päkiääni ikävän kipupisteen luottolenkkareistani.

Kipupiste ei ole häirinnyt jokapäiväistä elämääni eikä juoksua juurikaan. Syyskuussa pitämäni juoksutauko ei muuttanut tilannetta suuntaan jos toiseen. Kävin kuitenkin vihdoin ja viimein näyttämässä jalkaani lääkärille, sillä kipualue laajeni jalkaterän rusahtaessa ikävästi pulkkamäessä.  Lääkärin mukaan kyseessä ei ole tyylipuhdas hermopinne, vaan päkiälle kohdistuu painetta, joka aiheuttaa osaltaan vaihtelevan asteista kipua. Oli syy mikä tahansa, vältän pitkiä seisoskeluja, sillä ne saavat vasemman jalkani huutamaan hoosisannaa.


Röntegenkuvissa ei näkynyt hius- eikä rasitusmurtumia. 

Hermopinne on ikäisilleni naisille melko yleinen vaiva. Jos olisin ylipainoinen, painon lasku saattaisi ratkaista ongelman. Tai jos luopuisin korkokenkien käytöstä. Niitä mulla ei tosin ole tainnut olla elämäni aikana jalassa kuin parisenkymmentä kertaa, joten sitäkään lääkettä en voi tähän käyttää. Sen sijaan mun pitää laittaa kenkäkaappini uusiksi, sillä kengän lestissä tulee olla leveyttä enemmän kuin aikaisemmin.

Ensiavuksi sain mieheltäni vähälle käytölle jääneitä Campereita ja Clarkseja. Varpaille jää hieman liikaa tilaa kenkien päähän ja ne ovat aika... miehekkäitä, mutta haitanneeko tuo, jos kengät auttavat ikävän paineen karkoittamisessa. Onnekseni muutamat ahkerassa käytössä olleet lenkkarini sopivat edelleenkin. Itse asiassa jalat myhäilevät päästessään niihin.


Asics Cumulus 17:n pohjarakennetta on muutettu edellisestä versiosta. Erityisesti päkiän alla on uudenlainen koostumus. Se yhdistettynä joustamattomaan päälliseen saattoi alunperin aiheuttaa ongelman. Normaalisti vaihtelen lenkkareita lenkistä toiseen, mutta kesäisellä Ruotsin reissulla juoksin kaikki lenkit lyhyistä rykäyksistä hitaaseen pitkikseen Cumuluksilla. Ei olisi kannattanut. Onneksi jalkani rakastavat Saucony Triumpheja, jotka ovat olleet luottotossuni elokuun alusta lähtien. 

Röntgenkuvasta selvisi, että vaivasenluussani on 27 asteen vääntymä. Se tuntuu ja näyttää pahalta. Ehkä kotikonstein niihinkin saisi järjestystä. Tulen hankkimaan vaivasenluihin varvaserottelijat, jotta saisin irrotettua kasassa olevat varpaat toisistaan. Jos jollakulla on kokemuksia erilaisista erottelijoista, otan niitä mieluusti vastaan.

Yllätyksekseni lääkäri ei määrännyt juoksukieltoa. Olin henkisesti valmistautunut siihen. Jos entistäkin leveälestisemmät kengät, varvasjumppa ja varpaiden erottelu eivät kuitenkaan auta, olen valmis heittämään lenkkarit hetkeksi kaapin perukoille odottamaan kivuttomampia aikoja.

Peukut pystyyn, että saisin kotikonsteilla jalan iskukuntoon!

Ihanan kauhea juoksumatto

Kesän maratonprojekti oli antoisa, mutta en voi väittää, että olisin nauttinut jokaisesta lenkistä. Välillä juoksu lipesi suorittamisen puolelle, vaikka rakas harrastus ja varaventtiili onkin.

Osaan nyt arvostaa noita yksitoikkoisia ja yksinäisiä lenkkejä entistä enemmän. Ne valmistivat mua juoksumatolle, jota olen pääsääntöisesti vihannut. Nyt pääsen johonkin outoon meditatiiviseen tilaan jalkojeni hakatessa rytmikkäästi mattoa. Enää ei haittaa, vaikka maisemat pysyvät koko juoksun ajan samana. Olen myös oppinut olemaan katsomatta juoksumaton matkamittariin. Sen lukemat kun tuntuvat aina muuttuvan mielestäni hitaammin kuin oikeasti juoksen. Enää mua ei kauhistuta ajatus tylsistyttävästä lähes parituntisesta lenkistä juoksumatolla, vaan odotan sitä innolla. Tavoitteellisen juoksutreenauksen kautta löydän itsestäni jatkuvasti (outoja) uusia puolia.


Vaikka juoksumatoissa on mistä valita, olen tapojeni orja. Valitsen aina tietyn, jos se vain on vapaana. 

Siirtyminen juoksumatolle ei ollut kuitenkaan ajankäytöllisesti helpoin mahdollinen. Yöjuoksijana mulla jäi monet lenkit väliin, sillä käyttämäni kuntosali oli jo sulkenut siinä vaiheessa, kun aloin pakata veskaa kotona lähtökuntoon. Lisäksi salille oli teipattu näkyvästi ohjeistuksia, joissa muistutettiin juoksumaton 20 minuutin käyttörajoituksesta. Yritä sitten niillä rajoituksilla saada itsesi sisätiloissa maratonkuntoon. Endorfiinien liikkeellepanoonkin tarvitsen vähintään kolme varttia.

Onneksi saliketjuja on muitakin. Kävin muutama vuosi sitten EVO-kuntosalilla pahimpien pakkaskuukausien ajan. Paluu tuttuun ympäristöön houkutteli. Miltei rajattomat aukioloajat, passeli sijainti ja mikä tärkeintä, juoksumattoja tarpeeksi kaikille halukkaille ilman aikarajoitteita. Kerrankin mulla on halua ja mahdollisuus juosta säännöllisesti läpi pimeimpien, kylmimpien ja liukkaimpien kuukausien.


Juoksumaton oma näyttö on luksusta. Ohjelmankin voi valita vapaasti laajasta valikoimasta. Enää ei tarvitse katsoa juoksumatolta kolmea eri ohjelmaa kolmelta eri taulutelevisiolta, jokaista ilman ääntä. 

Juoksumattotreeni on koukuttavaa. Viime yönä suljin salin oven takanani lähempänä puoltayötä hymy huulillani. Olin pukenut yöpuvun valmiiksi talvivaatteiden alle. Siirryin kotona eteisestä suihkunraikkaana suoraan sohvalle teekupin ääreen hetkiseksi ennen nukkumaanmenoa.

Vauhti on selvästi hidastunut kesästä, mutta haitanneeko tuo, sillä tässä on koko talvi aikaa rakentaa pohjia ensi kesän ennätyspuristukseen. Kauhean ihana juoksumatto, nähdään taas tänä iltana!


EVOn sivuilta löytyy näköjään asiakaspalvelun pikalinkeistä kohta, josta voit aktivoida itsellesi viikon mittaisen kokeilujakson haluamallesi salille. 


Ke 16.11. reipas lenkki juoksumatolla 5,88 km | 30:48 | 5:14 min/km
verkat alkuun ja loppuun 4,17 km | 26:54 | 6:27 min/km


Pääsin tiistaiyönä nauttimaan jo ennakkoon Aleksin jouluvaloista. Virallisestihan valot sytytetään vasta joulukadun avajaisissa ensi sunnuntaina. Satuin paikalle, kun niitä ripustettiin. 

<EDIT 15.12.> 
EVO Fitness lähti mukaan yhteistyökumppaninikseni matkalla 3,5 tunnin alitukseen maratonilla.

Ensimmäinen nimipäivä

Olen yhdellä tapaa uniikki perheessämme. Olen ainoa, jolla on nimipäivä virallisessa nimipäiväkalenterissa. Ruotsissa meillä jokaisella olisi omat juhlapäivämme, sillä siellä jokainen saa nimensä komeilemaan nimipäiväkalenteriin, oli samannimisiä yksi tai tuhat.

Karkauspäivänä tuli puheeksi, että voisimme juhlistaa sekä lapsia että miestäni silloin (neljän vuoden välein), kalenterissa kun ei ole kenenkään nimeä valmiina. Ehdotukseni ei saanut pienintäkään vastakaikua. Niinpä aloin pähkäillä, milloin lasten nimiä voisi juhlistaa. Heille kun nimipäivä vaikutti olevan tärkeä juttu. 

Tärkeimpiä kriteereitä oli ajankohta. Joulusta äitienpäivään elämämme on yhtä juhlaa. En halunnut noille kuukausille yhtään kakutusta tai lahjontapäivää lisää. Lisäksi päivän tulisi liittyä jollain tavoin lasten nimiin.

Vietimme poikani ensimmäistä nimipäivää viime viikolla. Etunimikaimat viettävät Ranskassa nimipäiväänsä samana päivänä kuin kolmatta nimeä juhlitaan Portugalissa. Vai olikohan se toisin päin? Oli miten oli, ensimmäinen nimipäivä oli tapaus, jota juhlistettiin jopa koululuokassa pojan tuomilla Domino-kekseillä.

Kuva pojastani vuosien takaa futiskoulussa. Hänellä oli silloin vielä lyhyt tukka ja Kaisaniemen pienellä hiekkakentällä ei ollut vielä parakkikoulua. Olen julkaissut kuvan jossain ensimmäisistä blogipostauksistani. 


Tyttäreni nimipäivä osui elokuulle salapoliisityön tuloksena. Ensimmäisestä nimestä oli vaikea löytää sopivaa päivää oikealle aikajaksolle. Tyttäreni kolmas nimi löytyi pyhimyslegendasta, jonka mukaan Roomassa satoi yllättäen lunta elokuussa vuonna 352. Lumi yllätti myös tyttäreni syntymäpäivänä. Keväinen maa peittyi uudemman kerran paksuun lumivaippaan odotellessamme hänen syntymäänsä Naistenklinikalla.

Emme antaneet lapsillemme suvussa kulkevia nimiä, vaikka se on mielestäni kaunis perinne. Ilokseni samaisen tarinan kautta toinen nimeni Maria nivoutuu myös tyttäreeni.

Maratonmatkalla Tukholmassa vuonna yksi ja kaksi. Vanhemmat istuivat penkeillä varjossa ja serkukset juoksivat ympyrää. Tyttäreni jaksoi ravata suihkulähteen ympäri jätskienergialla lukuisia kertoja. 


Perheessämme on enää yksi ilman nimipäivää. Se ei tunnu kuitenkaan häntä vaivaavan, vaikka synttäritkin osuvat jouluun. Luulen, että onnistun kehittämään hänenkin nimelleen jonkin ontuvan aasinsillan, jotta saamme tungettua nimpparitkin samaan syssyyn, synttäreiden ja jouluaaton väliin. Sitten vuoden juhlakalenteri alkaakin olla perheemme osalta täynnä. 

Sykepohjainen juoksuharjoittelu | 12 viikon ihme, 3. osa

Toissasunnuntainen pitkis muistutti mulle mieleen vanhat, vähemmän hyvät – tai ainakin erilaiset harjoitteluajat.

1. Fiiliksellä, ei sykkeillä

Olin upottanut juoksukelloni talvijuoksukerroksien väliin. Olisi ollut järkevintä siirtää se jo heti alkulenkistä niin, että olisin nähnyt kellotaulun sen kummemmin kaivelematta. Päätin kuitenkin olla tuijottelematta sykkeitä ja antaa mennä fiiliksen mukaan. Kyllähän mä osaan jo ilman kelloakin määritellä pysynkö juoksuohjelman antamissa sykerajoissa vai en?!


Oikeasti en osaa. Päiväkohtaiset sykkeet heittelehtivät eri syistä. On stressiä, huonosti nukuttu yö alla, kahviöverit, astmalääkitys... Syitä on lukuisia.

Fiilisjuoksu ei ole mulle kirosana, olenhan harrastanut sitä jo 29 vuotta, mutta halutessani optimoida treenin ja siihen käytttävissä olevan ajan, mun kannattaa tehdä asiat tavoitteellisen treenauksen kannalta katsottuna oikein.

Sykevyön käyttöönotto avasi silmäni. Vaikka olo tuntuu hyvältä juostessa ja samalta kuin edellispäivänä, sykkeissäni saattaa olla päiväkohtaisesti huimatkin erot. Kokonaiskuormituksen kannalta on eri asia juosta parituntinen pitkis peruskestävyysalueella (mulla 135-152)  kuin vauhtikestävyysalueella (mulla 156-169).

Noudatin maratonprojektini aikana kirjaimellisesti valmentajani Pasi Päällysahon antamia sykerajoja kullakin lenkillä. Uskon, että tiukat sykerajat ja sykekatot esitivät mua vetämästä itseäni piippuun. Sykkeen salliessa juoksin nopeammin, mutta tarvittaessa vetelin rollaattorivauhtia sykkeiden ollessa korkealla.

Tiesin, että Pasi seurasi ja analysoi sykkeitäni. Olin luottavainen sen suhteen, että hän tekisi treeniohjelmassa oikaisuliikkeen, jos olisi ollut pieniäkin vihjeitä ylikuntotilaan lipumisesta. Myös omat tuntosarveni olivat herkkinä.


Syksyn lehtiä Uspenskin katedraalille vievillä portailla. 

2. Tiukka aikataulu

Aika lipesi taas käsistäni. Tytär piti saattaa samasta suunasta treeneihin menevien futiskavereiden tapaamispaikalle. Jouduin palaamaan takaisin kotiin hakemaan kuulokkeita ja soitinta. 90-100 minuutin mittaiseen pitkikseen ei mulla olisi millään aikaa, mulla kun sattui olemaan tyttöjen noutovuoro treeneistä. Mutta jos juoksisin vähän vauhdikkaammin, enköhän saisi sillä kompensoitua lyhyemmän lenkin?!


Ei, ei ja ei! Opin kesän maratonprojektista, että vaikka kiusaus treenien tiivistämiseen olisi suuri, lyhyt ja nopea ei ole sama asia kuin pitkä ja hidas. Molempia toki pitää olla, mutta oikeassa suhteessa ja oikeassa järjestyksessä.

Olen malliesimerkki kuntomaratoonarista, joka on todistettavasti päässyt lukuisia kertoja maaliin maratonilla samalla sapluunalla: juoksen aina treenit samalla vauhdilla, mielellään kuntotasooni nähden liian lujaa, sillä siten musta tulee (mielestäni) nopeampi maratonilla. Sillä aikahaaveitahan mulla on aina ollut. Puolikkaan verran olen pystynyt tuolla menetelmällä sinnittelemään, mutta romahdus maratonin loppupuoliskolla on ollut ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Jaksaakseni juosta tasavauhtisen, itselleni reippaan maratonin, mulla on oltava ohjelmassa niin tappohitaita pitkiä lenkkejä, kuin reippaampiakin pyrähdyksiä. Lenkin vauhdin määrittää jälleen kerran sykkeet, ei tavoitevauhti.

Sen sijaan, että pätkäisen pitkiksiä, mun pitää suunnitella ennakkoon paremmin päivän (ja viikon) muu aikataulutus.



Kaivopuiston suoralla saa juosta vapaasti yksinään la-aamuna ennen seitsemää. 

3. Kilometrimäärät sokaisevat

Jos mä en saa 100 minsaa täyteen, niin jos mä nyt kuitenkin vetäisisin sen 15 kilometriä kuitenkin. Enhän mä muuten saa tältä vuodelta 1500 juoksukilometriä täyteen. Mä voin juosta hitaammin sitten joskus muulloin. 


Taas sain kysyä itseltäni kumpi on keskeisempää, laatu vai määrä? Sykepohjaisessa maratonohjelmassani ei puhuttu kilometreistä, siellä mainittiin vain juostavat minuutit ja syketaso.

Koskaan ennen lenkkiä en ollut varma, kuinka monta kilometriä tulee juostua. Korkealla sykkeellä meno oli hitaampaa ja parhaina päivinä taas yllättävänkin vauhdikasta. Luulin jo aikaa sitten haudanneeni selkeät kilometritavoitteet tältä vuodelta.

Toki juostuilla kiometreillä oli myös merkityksensä ja niitäkin seurattiin. Verrattuna lähtötilanteeseen, kilometrimäärä nousi maratonprojektin aikana yli suositusten mukaisen 10 % lisäys/viikko. Vastaavaa kilometrilisäystä kuin mulle tehtiin, en minä eikä valmentajani suosittele ihan kenelle vaan. Oma juoksutaustani sekä pohjakunto mahdollistivat juoksumäärien huomattavan noston.



Harvemmin pysähdyn tarkkailemaan tätä suuren ja ikuisen rakkauden muistomerkkiä.

4. Mähän voin juosta ihan milloin vaan musta tuntuu

Viestittelin valmentajalleni toissasunnuntaisen lenkkini jälkeen: "Ajattelin osallistua Marrasputkeen." Juoksufiilis oli niin korkealla, että tuntui siltä, kuin voisin juosta vaikka joka päivä. Sykepohjaisen treeniohjelmani lisäksi vapaapäiville ei tulisi kuin vain 20-25 minsaa juoksua. 


Viestittelyn seurauksena päätin luopua ajatuksesta, sillä sykkeisiin perustuva maratonohjelmani perustui aiemmin mainittujen

1) lenkin tavoite (hidas, palauttava, reipas, vauhti...)
2) kunkin lenkin ennalta määritelty sykealue ja/tai maksimisyke
3) lenkin pituus minuuteissa

lisäksi myös neljänteen seikkaan:

4) juoksua ja lepoa sopivassa suhteessa

Ylimääräiset juoksukerrat eivät yksinkertaisesti mahdu lepopäiviini. Tarvitsen niitä monipuolisen, tavoitteellisen juoksutreenin vastapainoksi. Ainakaan mun koneistoni ei kestä ihan mitä vaan. Niinpä lepopäivät on pyhitetty arkiliikunnalle. 

Olen parhaillaan vuosia kestävässä ruuhkavuosiputkessa muutenkin, eli sluibailtua ei missään vaiheessa kuitenkaan tule. 


Maratonille ei asetettu sykerajoja. Se olikin 12 viikon aikana ensimmäinen kerta, kun tuijotin sykkeiden sijaan kilometrivauhtia. Keskisyke 164 ja sykehuippu 179. Kaloreita on Suunnon mukaan tullut kulutettua 2253 kcal:n verran. 

Sykerajojen määrittely on kaiken a ja o

Aloitin sykepohjaisen juoksuharjoittelun 20.6. ja Tallinnan maraton 11.9. oli maratonohjelman päätösjuoksu. 

Vaikka sykepohjainen treeniohjelmani näyttääkin yksinkertaiselta, sen takana on paljon työtunteja:
ma lepo | ti kevyt | ke reipas | to palauttava | pe lepo | la vauhtivedot | su pitkä lenkki

Alkutestauksella mulle haettiin oikeat sykerajat. Lenkkien järjestys on mietitty tarkkaan ja niissä on huomioitu myös muu elämäni, sillä sitähän mulla juoksun lisäksi on. Edelleenkin, tavoitteellisesta juoksuharrastuksesta huolimatta. 

Kun kaikki oli tarkkaan mietittyä ja mua varten räätälöityä, sykepohjainen treenaus valmentajan johdolla oli maailman helpointa. Mun ei tarvinnut vaivata pollaani kuin vain sen verran, että muistin lenkkipolulla päivän minuuttimäärät ja sykerajat.




Merkitsen OnTrail.net-sivustolle lähinnä vain juoksutreenini. Sieltä valmentajan on helppo napata juoksukuulumiseni ja itsekin saan muistini tueksi hyödyllistä tietoa. Pidän siellä mm. kirjaa käyttämästäni lenkkareista:



Lenkkareistani Adizero Boston Boost 5:t pitävät kärkisijaa. Elokuun alkupuoliskolla lahjaksi saamani Saucony Triumphit tulevat hyvinä kakkosina. Näiden lisäksi olen juossut myös Asics Cumuluksilla, Adistar Raveneilla ja Adidaksen Energy Boosteilla. Asics DS-Trainerit ja Nimbukset pääsivät loppuun asti juostuina ikuiseen lepoon ennen maratonprojektin alkua. 

Entä se lenkki sitten... 

Miten se toissasunnuntainen lenkki (90-100 min, sykerajat 135-152) sitten oikeastaan meni? 

su 30.10. 15,1 km | 01:24:38 | 5:36 min/km | keskisyke 152

Eihän tuo nyt niin huolestuttavalta näytä, eihän? 

Katsotaanpa Movescountista, niin saadaan väriä ja rakastamiani pylväitä mukaan: 


Hmm... Ei tuo ihan optimaaliselta näytä, sykkeet kun ovat huidelleet korkeuksissa. 


Tulen jatkossakin seuraamaan sykkeitäni lenkkipolulla, sillä siitä on tullut luonnollinen osa juoksuharrastustani. Jos sykevyö tai kello jää joskus kotiin, en aio jättää juoksua sen takia väliin. Näin kävi kesälläkin pariin otteeseen, eikä se pilannut kokonaisuutta, eikä vaikuttanut juoksufiilikseen suuntaan jos toiseen. Tavoitteellinen juoksuharjoittelu ei ole kuolemanvakavaa puuhaa, ainakaan mulla.

***
Tsekkaa myös aikaisemmat 12 viikon maratonohjelmaa koskevat pohdintani:

Mitä söit tänään(kin) lounaaksi?

Makeanhimo on väistynyt ainakin väliaikaisesti. Kahvihammasta kolottaa tavalliseen tapaan, mutta edellisestä kikhernehimosta onkin jo tovi. Viimeksi ahmin kikherneitä ja papuja samalla hartaudella odottaessani esikoistani. Nyt ei ole kuitenkaan perheenlisäyksen aika, vaan kenties kroppani haluaa viestittää mulle jotain. Ainakin sen, että on taas lounaan aika.

Pistin äsken poskeeni viimeiset kikkikset. Pitänee laittaa uusi satsi huomiseksi likoamaan.


Myös avokadot uppoavat hyvin vaikka joka päivä, jos niitä sattuu olemaan kotona. 
Kikkisten kanssa tai ilman. 

Talvijuoksun tärkeät: kerrospukeutuminen, nastat, juoksumatto ja asenne

Siitä huolimatta, vaikka kuinka tuijottaa kalenteria ja seuraa säätiedotuksia, talvi voi kuitenkin yllättää. Olisin ollut valmis toivottamaan pysyvän ensilumen tervetulleeksi vasta joulukuun lopulla, en marraskuun alkupäivinä. Pakkas- ja lumiaallon vallatessa osan Suomesta, somessa alkoi kiivaat keskustelut nastalenkkareista ja siitä, onko talvi vain pukeutumis- ja asennoitumiskysymys.


Talvi yllätti puut. Eivät ehtineet varistaa lehtiään ennen lumen tuloa. 

Ensilumi satoi muistaakseni keskiviikkona. Katselin ikkunasta lamaantuneena ulos, enkä halunnut uskoa näkemääni. Poikien seurana Pokemon-metsästyksellä Hernesaaressa yritin psyykata itseni iloisiin talvifiiliksiin. Se oli kuitenkin hankalaa, sillä jäätävä merituuli vei viimeisetkin lämpimät talviajatukset mennessään.

Löylystä mereen pulahtaneet saunojat nousivat ilokseni ylös merestä ja kipittivät omin jalkoineen nopeasti takaisin saunaan. Mun ei tarvinnut alkaa näytellä urheaa meripelastajaa. Tuskin olisin saanut kohmeisilla sormillani edes kenkiä jalasta.

Lämpimämmät rukkaset auttavat jäisiin sormiin, mutta kaikkeen ei kerrospukeutuminenkaan auta. Astmaatikkokeuhkoni kärsivät liian kovassa pakkasessa juoksemisesta. Jotta voin jatkaa hyvin alkanutta talvijuoksukauttani, mun pitänee siirtyä osaksi talvea juoksumatolle. Onneksi olen oppinut pitämään juoksumatolla juoksemisesta - tai oikeammin sanottuna olen unohtanut vihata sitä.


Tapoin aikaa perjantaina Kaartinkaupungissa ja Kaivopuistossa kävellen. Puheeni sammalsi tunnin kävelyn päätteeksi, sillä leukani oli umpijäässä. Kaivoin kaulahuvit esiin. Eivätköhän ne auta jatkossa sulattamaan kielenkannat. 


Keskiviikkona merituuli ei ollut ainoa talvinen kiusantekijä. Vaihdoin pojat tyttäreen partiokololla. Jäimme tyttäreni kanssa ratikasta Stockan kohdalla Manskulla ja saimme kiertää aidan vierustaa, sillä pysäkki oli muuttunut jääkentäksi. Kaisaniemenkadulla pääsimme näkemään akuankkamaisen pyllähdyksen ja vähällä oli, ettemme vetäneet lippoja samassa paikassa. Konttaaminen olisi ollut varmasti siinä kohtaa järkevin tapa edetä.

Käyttämäni kuntosali oli jo suljettu siltä päivältä, joten suunnitellut juoksut jäivät keskiviikolta väliin. Arvostan ehjiä keski-ikäisiä luitani, joten kevyt 45-minuuttinen ulkona ei tullut kysymykseen.


Helsinkiläinen petollisen liukas jalkakäytävä

Torstaiaamuna lähialueelta oli ajettu ylimääräiset pikkukinokset pois ja jäljelle oli jäänyt silkkaa jäätä. No, olipahan jää ainakin näkyvissä.

Lipsuttellessani lapsen kanssa koululle mua alkoi potuttaa. Väitteet siitä, että Suomessa tarvitsee nastalenkkareita keskimäärin ainoastaan kahtena päivänä vuodessa, ovat tuulesta temmatuja ainakin Helsingin kantakaupungissa. Tavallisilla lenkkareilla en pysy pystyssä edes kävellen, saati juosten. Sepelistä ei saa 100-prosenttista tukea, eikä talvikenkien urat ole kaikkivoipia jäisellä alustalla.


Lapseni rakastavat talvea. Yritän ottaa heistä mallia ja lopettaa talvea vastaan rimpuilun. Mun on löydettävä talvijuoksuun oikeat eliksiirit, sillä en voi olosuhteille mitään.

Jäätä vastaan on nastat ja pakkasta voi ihmetellä juoksumatolta käsin. Nastojen puuttuessa sisäjuoksusta löytyy ratkaisu liukkauteenkin. En anna talven selättää juoksujani edellisvuosien tapaan.



Juoksumattokilometrit menneeltä viikolta:

To 3.11. 
reipas lenkki 5,95 km | 30:00  | 5:02 min/km

veryttelyt alkuun ja loppuun 4,1 km 25 min | 6:05 min/km

La 5.11.
vauhtivedot 8 x 800 m 2 min palautuksilla | 29:56 / 4:40 min/km

veryttelyt alkuun ja loppuun 23 min | 3,6 km | 6:24 min/km