Lisää synttärilahjoja

Lapset antoivat mulle synttärilahjansa nukkumaanmennessään. He haluaisivat mulle kaikkea hyvää. Tavaroiden sijaan ajatuksia:

"Mä haluisin, että mulla olisi trollspö (taikasauva) ja siivet, niin voisin taikoa sulle sellaiset kädet, joihin ei satu. Ja että sulla olisi terveet jalat, että voisit käyttää korkokenkiä." 

"Mamma jos voisin, ostaisin sulle sellaisen duunin, jonne sulla ei olisi ikinä kiire. Saisit tehdä paljon töitä, jos haluaisit. Tai jos et halua, sun ei tarvitse."

Olen tänään onnekas 42-vuotias!

Yritä siinä sitten ottaa virallista yhteispotrettia eläväisestä kaksikosta. Huomasin, ettemme olleet mieheni kanssa ainoita Sant Pau -sairaalan edustalla, jotka näpsivät poseeraussessiosta kuvia. 


Päivän luontoääni

Meillä sirisee ja sirkuttaa olohuoneessa. Tauotta. Kiitos vaan, systeri. Lapsille tuomanne Våra fåglar & deras läten -levy on kohta loppuunkuunneltu, vaikka se on ollut meillä vasta vuorokauden verran. Siihen liittyvää kirjaa olemme vasta ehtineet selata.

Luonto on todella lähellä myös Helsingin keskustassa. Aamiaisella, lounaalla ja vielä nukkumaanmennessäkin. Kuulen naakan räkytyksen unissanikin. Se on levyllä luontoääni numero 83.

Jalat huutavat liikkumattomuudesta. Otan punttisalikorttini voimaan huhtikuun alusta, jotta pääsen juoksemaan matolle. Naapuritalon julkisivurempasta pöllähtävä hienoinen pöly on ilkeä lisä siite- ja katupölysekoitukseen keuhkoissani. 



Syntymäpäivälahja

Kukat kiehtoivat Miss N:ää Barcelonan matkalla. Jos en olisi ollut tarkkana, tyttö olisi käynyt taittamassa kukkapenkeistä erivärisiä ihanuuksia. Vaikka hän tietää, ettei niin saa tehdä, välillä kiusaus oli käydä aivan liian suureksi. Aivan kuten vainun saaneilla koirilla.

Sain maratonilta kotiuduttuani maailman liikuttavimman kukkapuskan. Varsilla oli mittaa kymmenisen senttiä. Kukat olivat jo kuihtuneet ja pieni käsi oli kaikesta päätellen puristanut kukkia kovaa. Ilmeisesti jokin tienvierusta oli hieman puhtaampi rikkaruohoista kukkien poiminnan jäljiltä. 

"Mammalle kukkia."  Lause kuuluu samaan kategoriaan rakkaudentunnustuksen kanssa. Niissä on yhtä paljon sydäntä mukana. 


Reissussa pikkuinen keksi haluavansa ruusun - ison, punaisen ruusun. Siitä puhuttiin joka päivä. Lupasin, että haemme sellaisen tarhan naapurista, kun noudan hänet synttärinä kotiin hoidon jälkeen. Tänään sitten kipitimme hurjaa vauhtia Ch. Barckin, parhaan palvelun kukkakaupan pakeille.

Miss N oli haljeta ylpeydestä vaeltaessaan keskustassa ruusu mukanaan. Jos ruususta katoaisi tuoksu sitä mukaa, kun kukkaa nuuskii, siinä tapauksessa olohuoneessamme komeileva 5-vuotissynttäriruusu olisi jo hajuton.


Samperin siitepöly

Samalla kun Pikku N oli sisäfutistreeneissä, kävin testaamassa juoksujalkojani varovaisesti viiden kilsan verran. Jalat toimivat kuin unelma. Barcelonan maraton ei tunnu enää koivissa.

Mutta keuhkot. Ai perskule sentään. Vihaan kevättä siitepölyn takia. Olen syönyt antihistamiinia jo helmikuun alusta, mutta lomamatkamme jälkeen olo on ollut infernaalinen. Ja tästä se senkun pahenee.

Hei vaan sisätilat ja juoksumatto. Täältä tullaan!

ti 25.3. | 5 km | 28:55 keskim. 5:46



Yhteislenkki

Tuleva maraton alkoi stressata pari päivää ennen Barcelonan matkaa. Emme olleet mieheni kanssa treenanneet, mutta mitään ihmeitä ei enää siinä vaiheessa voinut tehdä. Niinpä viimeisten maratonvauhtisten pitkien ja palauttavien hitaiden sijaan lanseerasin iloittelujuoksun.

Otimme lapset mukaamme ja lähdimme kiertämään Tervasaarta, lähintä lenkkipolkuamme.


Pojat kiersivät saaren ainakin kolme kertaa. Miss N:n kanssa saimme kasaan 1,5 kiekkaa.
Välillä piti pysähtyä ihmettelemään sorsia:


Ja myös jäätilanne oli lapsukaisesta äärimmäisen kiinnostava:


Naapurin koiraakin oli pakko tervehtiä.

Palasimme kotiin iloisina punaposkina. Tässä onkin loistolääke hermostuttaviin, ylienergisiin iltoihin kotosalla. Lenkkivaatteet niskaan ja lenkkipolulle väsyttämään koko poppoota.

Pierusta saa aina hyvät naurut

7-vuotiaat pojat ovat mainioita tyyppejä. Eskarikaverit tulivat juhlistamaan alkukuusta Pikku N:n synttäreitä ja kuluneiden kolmen tunnin aikana oli aikaa havannoida yhtä jos toista.

7-vuotiaat pojat ovat:
* aina valmiita painimaan
* kovia bilettäjiä
* kovia miekkailijoita
* pieniä hurmureita
* kohteliaita
* kekseliäitä
* äänekkäitä
* helposti innostuvia
* herkkusuita
* avuliaita

Kaikki pieruun liittyvä on erityishauskaa, oli se sitten haiseva tuprahdus tai vain pelkkä puheenaihe. Silti kaikkien aikojen hienointa keksintöä eli pierupussiakin mielekkäämmäksi osoittautui lahjaksi saatu kattava limasarja. Meillä on nyt oksennus, mato- pieru, öljy- ja lehmälimaa.

Seitsemänvuotiaat ovat myös anteliaita. Saisin lainata limasettiä vaikka töihin. Vielä kun keksisin, mihin voisin käyttää sitä.


Kuva on napattu Pilailupuodin sivuilta hakusanalla "lima": 


Paras lääke maratonista kohmeisille reisille

Toipuminen Barcelonan maratonilta on sujunut tosi vikkelään. Suurin ongelma on ollut vatsan kanssa. Reisistä huomaa, että jotain on tullut tehtyä, mutta se on lähinnä uupumusta.

Matkasuunnitelmiimme kuului käynti Montserratin luostarialueella. Halusimme myös tehdä pienen päivävaelluksen, joten visiitti oli paras sisällyttää kalenteriin "aikaan jälkeen maratonin". Jalat saivat toipua maanantain kaupunkikävelyllä ja tiistaina pyyhälsimme junalla Montserratiin.


Aamuisin Montserratiin kulkee ainakin näin keväällä vain yksi juna tunnissa. Istumapaikat oli jo varattu, kun astuimme junaan. Niinpä lapset istuivat osan matkasta lattialla ja osan yli tunnin matkasta he seisoivat, kuten vanhempansa. Matkan aikana ehti lasten toppuuttamiselta ja maisemien ihailulta huomioida yhta jos toista. Laskin, että junassaolijoista 11 kuudestatoista istuvasta oli huomattavan ylipainoisia. Emme nähneet heitä enää vuoristovaelluksella.

Pojat menivät loppumatkan köysiradalla ylös luostarialueelle, me tytöt taas kuljimme Montserrat-junalla. Paluumatkalla vaihdoimme kulkuvälineitä päittäin. Jos olisimme tienneet, ettei junalla päässyt alas kovinkaan usein, olisimme ostaneet kaikille köysirataliput. Olimme nimittäin kotosalla Barcelonassa Miss N:n kanssa runsaan tunnin ennen matkasta väsähtäneitä poikia.


Pästyämme kaikki ylös luostarialueelle, lähdimme samantien vuoristoreitille. Kavuttavaa oli seitsemisen kilometriä ja edessäpäin satoja portaita. Vai olisikohan niitä ollut peräti tuhansia? Joka tapauksessa maratonilla väsähtäneet lihakset pääsivät taas töihin.


Reitti kulki välillä paahtavassa auringonpaisteessa, mutta onneksi pääsimme välillä puiden varjoon. Katselin ihaillen meitä ohittavia vuoristojuoksijoita. Heidän pohkeensa saavat ammattifutaajienkin koivet näyttämään kapeilta.

Vaikka eväskassimme olikin melko kevyt, siitä riitti kuitenkin mukavasti energiaa koko neljän tunnin patikoimiseen. Välipalapatukat, croisut, banskut, mehu ja vesi tekivät kauppansa.


Lapset jaksoivat yllättävänkin hyvin neljä tuntia kestäneen vaelluksen. Välillä oli tosin usko mennä, sillä emme tarkkaan osanneet sanoa, kuinka paljon matkaa oli jäljellä. Nimittäin vain alaspäin mentäessä vauhtimme oli matkan varrella olevien opaskylttien mukainen. Se ei ole tosin ihmekään, sillä 110-senttiselle sisupakkaukselle portaat olivat aikamoinen suoritus.Yritäpä itse nousta kilometritolkulla portaita, jotka yltävät jopa puoleenväliin reittä.


Pyörähdimme luostarialueella melko pikaisesti, sillä halusimme päästä takaisin kaupunkiin valoisan aikaan. Katedraaliin mennessämme lastenkin suustä pääsi "wau!".



Tankkasimme vielä ennen lähtöämme Montserratin pikaruokaravintolassa. Meinasin nukahtaa junassa matkalla Barcelonaan, Miss N taas bussimatkalla juna-asemalta kotiin. Kuulemma pojilla oli samanlaiset tunnelmat kotiintullessaan.

Vaellusmatkailu on ollut mieheni kanssa lempiharrastuksiamme ennen lasten syntymää. Vaikuttaa siltä, että saatamme saada lapsista vaelluskavereita jatkossakin. Ehkä aloitamme kesällä Helsingin keskuspuistosta, vaikka se onkin pliisu kohde jylhän vuoriston jälkeen. Sen jälkeen valloitamme Nuuksion ja porrastreenikokemusta haemme Malminkartanosta tai kotoisasti Tuomiokirkon portaista.

14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa

Maltoin mennä nukkumaan lauantai-iltana vasta yhden aikaan. Lasten kanssa maratonmatkailussa on omat kommervenkkinsä. Ei riitä, että laitamme omat maratonkamppeemme kuntoon, vaan myös lasten seuraava päivä on valmisteltava. Lapsetkin taisivat olla hermona maratonsunnuntain tapahtumista, sillä heitä oli mahdoton saada nukkumaan.

Herätyskello soi kuudelta. Sitä ennen olin kuitenkin ehtinyt jo katsoa kelloa yön aikana kahdeksaan kertaan.

Lastenvahdit olivat täsmällisiä ja pääsimme matkaan Gracian kämpästämme hyvissä ajoin seitsemän jälkeen. Paikalliset ystävämme olivat nauttineet edellisenä iltana huippuravintolan 12 ruokalajin maistelumenun. Heillä oli mennyt siihen saman verran aikaa, kuin mitä ajattelimme juoksumme kestävän. Naureskelimme, kuinka eri tavoin neljä ja puoli tuntia voikaan käyttää.

Aamu enteili hellepäivää. Vedin kesäjuoksukamojen päälle tuulitakin ja miehelläni oli kertakäyttösadetakki lämmikkeenä. Ohittaessamme läheisen baarin, eräs pariskunta oli vasta lopettelemassa kaljatuopit edessään edellisiltaa tai olivat sitten ottaneet varhaisen lähtölaukauksen uudelle päivälle.

Olin saanut jostain sellaisen kuvan, että Berliinin tapaan Barcelonassakin voi jättää lämmikkeenä toimivan takin hyväntekeväisyyskoreihin lähtöauleella. Näin ei kuitenkaan ollut. Niinpä jätin punaisen, vielä lukusia juoksuja kestävän juoksutakkini aidalle roikkumaan. Toivottavasti joku kaappasi sen siitä mukaansa.

Emme sittenkään ottaneet lisävaatetta mukaan maaliin, sillä arvelimme täysin oikein, ettei maalista kotiovelle tule millään kylmä. Säästimme näin ollen narikan etsintään ja kamojen jättämiseen varatun ajan vessareissuun ja fiilistelyyn.

Toisin kuin Berliinissä, saattajat pääsivät lähtöalueelle saakka mukaan. Niinpä lähdössä oli oma fiiliksensä, kun saattajat heijasivat jo lähdössä lähtökarsinan yli kulkevalta sillalta aina Placa Espanyalle saakka.

Lähdimme neljän tunnin (3:45-4:00) ryhmän mukana. Vauhti oli varsin passeli, eikä oikeastaan koko juoksun aikana tarvinnut mutkitella Tukholman tapaan. 10 ensimmäistä kilometriä sujui helposti. Reitti oli kiinnostava ja siinä oli tarpeeksi mutkia. Kuuden kilometrin kohdalla Camp Noulla oli ensimmäinen rytmiryhmä vauhdittamassa menoa.


Gran Vialle päästyämme aurinko alkoi porottaa kunnolla. Onneksi talot ovat sen verran korkeita, että välillä pääsi varjoon juoksemaan. 14 kilometrin kohdalla Passeig de Gracialla aurinko alkoi tuntua takaraivossa riivaavana. Katu oli lisäksi yksi raivostuttavista reitillä olevista loivista nousuista. Onneksi kulman takana odotti taas varjoisempi pätkä.

Pyysin miestäni juoksemaan oman juoksunsa ohitettuamme Sagrada Familian 17 kilsan kohdalla. Tiesin, että pystyisin pitämään samaa vauhtia yllä puolikkaan kohdalle, mutten siitä eteenpäin. Katsoin parhaaksi hidastaa saman tien vauhtia.

Olimme ottaneet kumpainenkin jo siinä vaiheessa pari PowerBarin geelishottia. Erossa loput jäivät juoksuvyölaukkuuni astmalääkkeen, parin geelin, nenäliinojen, kämpän avainten, henkkareiden, bussilippun ja setelin seuraksi. Ipod kulki puhelimen lailla käsivarressa.

Matkan varrella oli kaksi todellista tappopätkää. Ei siksi, että ne olisivat radikaalisti poikenneet rataprofiilista, vaan siksi, että niissä mentiin ensin kilometritolkulla yhteen suuntaan, käännyttiin ja tultiin samaa tietä takaisin. Ensimmäinen varjoton loiva nousu alkoi Clotin metroaseman luota vajaan 18 kilometrin kohdalla. Kääntöpaikka oli 20 kilsan kohdalla. Alamäkijuoksu varjossa helpotti oloa muuten tylsällä pätkällä.

Haaskasin aikaa ennen puolen matkan rajapyykkiä kengän tyhjentämiseen. Lenkkarissani oli tuntuva kivi, josta piti päästä eroon. Istahdin (virhe!) katalaanimummon ja -papan väliin bussipysäkille. Papalla aukesi sanainen arkku samalla, kun esittelin paljaita varpaitani. Hymyilin vain takaisin, vaikka ymmärsin sen verran, että mies oli hieman huolissaan, josko jalkani on kunnossa. Kun lenkkari oli taas jalassa ja jatkoin matkaa, jouduin vielä virittämään nauhoja nelisen kertaa, ennen kuin olivat passelit juoksuun. Hetken istuminen tuntui piinaavana lihaksissa. Ehkä kunnon spurtti olisi auttanut siihen. Sillä hetkellä vaan sinnittelin ja kiroilin.

20 kilometrin kohdalla tuli virkistyspisteille Poweraden sinisen juoman ja veden lisäksi banaanipuolikkaat ja appelsiinilohkot. Appelsiini ei ole koskaan eläissäni maistunut niin makealle ja raikkaalle. Yhtä työntekijää taisin ihan kädestä pitäen kiittää, kun ymmärsi sellaista tarjota. Usealla pisteellä oli lisäksi kuivahedelmiä ja pähkinöitä sekä 32,5 kilometrin kohdalla geeliä. En kuitenkaan uskaltanut ottaa niitä, sillä pakkini oli jo tarpeeksi sekaisin muutenkin.

Kävin vessassa kerran, vaikka tarvetta olisi varmaan ollut enemmän. Paikalliset bajamajat ovat tällaisiin tapahtumiin liian edistyksellisiä. Omistan aiheelle oman blogikirjoituksen, mutta kerrottakoon sen verran, että sopivaa, tarpeeksi tyhjää koppia oli vaikea löytää. Varsinkin, kun vessapisteillä koppivaihtoehtoja oli vain kuutisen kappaletta.

Toinen tappava edestakaisin juoksu oli Diagonalilla (26-31 km). Katu ei ole muutenkaan alueen kiinnostavimpia, joten luureista kaikuva rytmi piti jotensakin vauhtia yllä.


Sieltä päästiinkin matkan toiselle lempparipätkälle alun 10 kilometrin lisäksi. Reitti mutkitteli rannan suuntaisesti nelisen kilsaa. Varjosta ei ollut tietoakaan, joten siirryin välillä jalkamieheksi. Aikatavoitteita ei ollut, joten en halunnut turhaan rasittaa helteeseen tottumatonta pumppuani. Aika keski-ikäistä, vai mitä?! Siirryimme taas "sisämaahan" Parc de la Ciutadellan tietämille ja jatkoimme riemukaarelle.

Arc de Triomf loisti auringossa. Kaikki värit olivat epätodellisen kirkkaita. Olisin halunnut pysäyttää hetken siihen kohtaan, niin kaunista kaikki oli ympärillä. Sieltä jatkoimme Placa Catalunyalle, josta lempireitti jatkui vanhaan kaupunkiin, katedraalin editse Via Laietanalle.

Pätkä El Corte Inglesin luota vanhan kaupungin läpi oli vuorattu Asicsin mainosaidoilla. Molemmilla puolilla ihmiset hurrasivat ja tsemppasivat. Fiilis oli korkealla! Lasku oli kuitenkin vain kivenheiton päässä. 38 kilsan kohdalla, juuri ennen Via Laietanalle kääntymistä, heitin häränpyllyä juomapisteellä. Katulaatat olivat liukkaat appelsiinikuorien, veden ja urheilujuoman ansioista. Suustani taisi kaikua muutama perisuomalainen kirosana ja kovaa.

Viimeisistä kilometreistä on jäänyt mieleen kaksi seikkaa. Ensinnäkin ilo siitä, ettemme joutuneet juoksemaan Paral-leliä koko loppumatkaa, vaan reitti teki mutkan Sant Antonin suuntaan. Toiseksi jaloistani löytyi satumaista puhtia sen verran, että sain spurtattua viimeisen puolen kilometrin pätkän. Sain yllytettyä katsojia vimmattuun heijaamiseen. Ah, se tuntui makealta!

Maaliin tulosta tulee jokaisella maratonilla tosi tyhjä olo. Tässäkö se nyt oli? Ajanottosiru pois lenkkarista, käteen urheilujuoma- ja vesipullot, kaulaan mitali ja suuhun muutama appelsiinilohko.

Tapasin vartin verran nopeammin juosseen mieheni maalialueen ulkopuolella. Tavalliseen tapaamme kiirehdimme kämpille, sillä pikalounas oli taiottava, ennen kuin lastenvahti kakkonen toi lapset rannalta. Pastat ja tortillat syötiin pikavauhtia, sillä Pikku N oli lähdössä isänsä kanssa Barcan kotiotteluun. Me tytöt lähdimme sen sijaan tutkailemaan kaloja ja pingviinejä L´Aquarium de Barcelonaan.

Maratonista jäi hyvä maku suuhun, vaikka aikani olikin tavalisesta poikkeava, peräti 4:46. Olin iloinen, että pääsin maaliin, vaikken olekaan juossut lokakuun jälkeen kuin yhteensä alle 40 kilometriä. Korvaavaa harjoittelua ei ole ollut, vain arkiliikuntaa. Peruskunto on siis kohdillaan juoksukauden alkua ajatellen. Ilokseni huomasin, että puolimaraton olisi mahdollista juosta kylmiltään alle kahden tunnin. Niinpä neljän tunnin alituksen metsästys on nyt maratonilla kuumeisesti käynnissä!

Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

Numerolappua noutamassa

Viimeistään maratonin numerolappua noudettaessa tuleva juoksu alkaa jännittää.

Kello lähenteli jo kahta, eli paikallinen lounasaika oli meneillään, kun saavuimme Barcelonan messualueelle.



Olimme varautuneet jonottamaan pitkään ja hartaasti. Missään ei näkynyt edes jonon tynkää.


Reitti kulkee merkittävimpien nähtävyyksien ohi. Tavoitteena on päästä maaliin, kesti se sitten 4,5 tai 6 tuntia. Haluan fiilistellä jokaisen kilometrin ja nähdä kaiken, mitä reitin varrelle on ripoteltu.


Maratonmessuilla oli lapsillekin oma pisteensä. Miss N ja Pikku N saivat hienot maratontatuoinnit.


MaratonExpossa oli esillä vaatteita ja kaikkea mahdollista juoksuun liittyvää. Tein muun muassa geelihankinnat puoleen siitä hinnasta, mitä ne olisivat maksaneet Suomessa.


Laskujeni mukaan expossa oli esillä ainakin 20 eri maratonjärjestäjää. Maratoneja järjestetään jokaisessa Espanjan kolkassa Madridin Rock´n Roll -maratonista Bilbaon yöjuoksuun. Saakohan Zaragozan maratonista alennusta, jos ei näe sillalla jättijänistä?


Jouduimme etsimään oikopolun pois näyttelyalueelta, sillä yhdellä meistä pääsi verensokeri laskemaan yllättäen. Sen kuuli koko messuväki. Ruokaa oli pakko saada tässä, nyt ja heti.

Messualueen takaa löytyi mitäänsanomaton baari, josta kuului vilkas puheensorina. Päivän pöperön sisältö ja hinta olivat passelit, joten pujahdimme sisään. Ravintola oli täynnä paikallisia ja maratontapahtuman työntekijöitä. Emme pettyneet, päin vastoin.


Täältä kaiken keskeltä etsimme sunnuntaina oman lokeromme kasseillemme, lähtökarsinamme ja mikä tärkeintä, teemme juoksun jälkeen vahdinvaihdon lastenvahdin kanssa. 

Jännittää. Ihan hirveästi.

Sininen viiva

Näin selkeän sininisen viivan harmaalla asfaltilla. Se sai housut tutisemaan. Kohta juostaan taas ja pitkään.

Onko maratonjärjestön puheenjohtajan kaverilla mahdollisesti maalikauppa, josta maratonien reittimerkintämaalit ostetaan? Kaikissa juoksutapahtumissa kun reittimerkintä tuntuu olevan täsmälleen samaa sinisen sävyä.

Siellä se häämöttää, kun osaa vain katsoa oikeasta kohtaa:

Mummini opetti, että mikä päästä puuttuu, se pitää korvata jaloilla. Maraton- ja koulutusmessumainos ovat siis toisiaan täydentävä parivaljakko: 

Kun panda oli syödä koiran

Odotan dösää perjantai-iltana puoli kahdentoista aikaan Sörnäisten rantatiellä. Kaukana häämöttää nainen ja mies. Heidän koiransa näyttävät aina vaan pelokkaammilta lähestyessään bussipysäkkiä.

Koiria tuijottaa maassa olevasta kassistani jättikokoinen pandan pää. Toinen koirista ohittaa mut ja Pepe Pandan mahdollisimman kaukaa. Päästyään ainakin viiden metrin päähän, koira alkaa räksyttää laukulle ja sen sisällölle.

Toinen koirista kiertää laukun talon seinää hipoen.Varmuuden vuoksi hiiviskelee niin, että omistaja jää varmasti tuon otuksen ja hänen väliinsä. Uteliaisuus voitti. Koira kiertää laukun taka-kautta ja nuuhkaisee varovasti valkonaaman takaraivoa.

Tällä kertaa panda ei hotkaissut koiria. Koirien onneksi pehmo päätyi Miss N:n kainaloon. Se on varmasti parempi paikka, kuin yöllinen Sörkka. Koirat ovat turvassa.


Oman elämänsä Vesa Vierikko

Olen jo pidemmän aikaa paikannut aukkoa yleissivistyksessäni kuuntelemalla Harry Potteria näyttelijä Vesa Vierikon lukemana.

Yllättävää kyllä, tarina etenee mainiosti myös juostessa. Lisäksi äänikirja toimii myös loistavana unilääkkeen korvikkeena. En ole vielä kertaakaan saanut kuunneltua tarinaa sängyssä paria minuuttia kauempaa, kun olen jo vaipunut syvään uneen. Onneksi tätä ei kuitenkaan tapahdu juostessa. Siitä pitää kuunteluasento huolen.

Onnistuin tänään tekemään vesavierikot. Luin lapsille Herra Huun uudesta naapurista ja yhden iltasadullisen aikana nukahdin kolme kertaa. Nämä nokoset onnistuivat jopa istuma-asennossa. Lapset pysyivät kuitenkin hereillä, joten tätä satuilua pitää vielä kehittää.

Herra Huun juhlapainoksen kuva on napattu Kustannusosakeyhtiö Paasilinnan sivuilta.