Uutta kohden

Vuosi sitten otimme uuden vuoden vastaan ystäväperheiden kanssa herkuista notkuvan pitopöydän äärellä. Tällä kertaa meillä ei ollut ennakkosuunnitelmia, ja skiditkin katosivat kavereidensa kanssa, mutta niin tästäkin juhlasta saatiin sellainen, jota muistelemme taas seuraavankin vuoden koittaessa. 

Pormestarin itsenäisyysjuhla

Mitkä vaatteet? Miten tukka pistetään? Mistä kengät? Kysymyksiä on leijaillut viime aikoina kodissamme enemmän, kuin omien häideni aattona konsanaan. Perheemme viimeinen neljäsluokkalainen otti pormestarin itsenäisyyspäivätanssiaisvalmistelut juhlien vaatimalla vakavuudella.

Siirtyminen 45-vuotiaiden sarjaan

Olen ollut vuoden alusta N45-sarjalainen, mutta syntymäpäiviäni vietin vasta viime viikolla. Koin todellisen synttärihumun 36 vuotta ja 362 päivää nuoremman tyttäreni peesissä. Viikonloppu oli pyhitetty meille tytöille. Perheen pojat oli potkaistu futisleirille.

Ensimmäinen nimipäivä

Olen yhdellä tapaa uniikki perheessämme. Olen ainoa, jolla on nimipäivä virallisessa nimipäiväkalenterissa. Ruotsissa meillä jokaisella olisi omat juhlapäivämme, sillä siellä jokainen saa nimensä komeilemaan nimipäiväkalenteriin, oli samannimisiä yksi tai tuhat.

Karkauspäivänä tuli puheeksi, että voisimme juhlistaa sekä lapsia että miestäni silloin (neljän vuoden välein), kalenterissa kun ei ole kenenkään nimeä valmiina. Ehdotukseni ei saanut pienintäkään vastakaikua. Niinpä aloin pähkäillä, milloin lasten nimiä voisi juhlistaa. Heille kun nimipäivä vaikutti olevan tärkeä juttu. 

Tärkeimpiä kriteereitä oli ajankohta. Joulusta äitienpäivään elämämme on yhtä juhlaa. En halunnut noille kuukausille yhtään kakutusta tai lahjontapäivää lisää. Lisäksi päivän tulisi liittyä jollain tavoin lasten nimiin.

Vietimme poikani ensimmäistä nimipäivää viime viikolla. Etunimikaimat viettävät Ranskassa nimipäiväänsä samana päivänä kuin kolmatta nimeä juhlitaan Portugalissa. Vai olikohan se toisin päin? Oli miten oli, ensimmäinen nimipäivä oli tapaus, jota juhlistettiin jopa koululuokassa pojan tuomilla Domino-kekseillä.

Kuva pojastani vuosien takaa futiskoulussa. Hänellä oli silloin vielä lyhyt tukka ja Kaisaniemen pienellä hiekkakentällä ei ollut vielä parakkikoulua. Olen julkaissut kuvan jossain ensimmäisistä blogipostauksistani. 

Tyttäreni nimipäivä osui elokuulle salapoliisityön tuloksena. Ensimmäisestä nimestä oli vaikea löytää sopivaa päivää oikealle aikajaksolle. Tyttäreni kolmas nimi löytyi pyhimyslegendasta, jonka mukaan Roomassa satoi yllättäen lunta elokuussa vuonna 352. Lumi yllätti myös tyttäreni syntymäpäivänä. Keväinen maa peittyi uudemman kerran paksuun lumivaippaan odotellessamme hänen syntymäänsä Naistenklinikalla.

Emme antaneet lapsillemme suvussa kulkevia nimiä, vaikka se on mielestäni kaunis perinne. Ilokseni samaisen tarinan kautta toinen nimeni Maria nivoutuu myös tyttäreeni.

Maratonmatkalla Tukholmassa vuonna yksi ja kaksi. Vanhemmat istuivat penkeillä varjossa ja serkukset juoksivat ympyrää. Tyttäreni jaksoi ravata suihkulähteen ympäri jätskienergialla lukuisia kertoja. 

Perheessämme on enää yksi ilman nimipäivää. Se ei tunnu kuitenkaan häntä vaivaavan, vaikka synttäritkin osuvat jouluun. Luulen, että onnistun kehittämään hänenkin nimelleen jonkin ontuvan aasinsillan, jotta saamme tungettua nimpparitkin samaan syssyyn, synttäreiden ja jouluaaton väliin. Sitten vuoden juhlakalenteri alkaakin olla perheemme osalta täynnä. 

Runebergia ja torttuja

Kuinkakohan monta kertaa olen kuullut litannian: "No kun mamma kaikilla muillakin on iPhone / pleikkari / iPad / oma huone..." Tänään mulle töksäytettiin syyllistävästi: "Mamma kun KAIKKI tarhakaverit saavat tänään sen Runebergin torttuja kotona." Se olikin jotain aivan uutta. Ja toki taioin niitä pöytään juhlistamaan flunssaista arkea.

Pyrin pitämään kiinni kalenterin virallisista pulla-, torttu- ja tippaleipäpäivistä. Siksi mulle tuli yllätyksenä, että tämä on kuulemma ensimmäinen kerta, kun lapset ovat syöneet runebergintorttuja. Luulenpa, että edellisinä vuosina herkku ei ole maistunut, mutta nyt ryhmäpaine on vaikuttanut asiaan. Jos kerran kaikki muutkin tykkäävät...

Itse en pienenä järin pitänyt runebergintortuista, sillä ne olivat kuivaakin kuivempia. Yksi herkullinen runebergintorttumuisto löytyy kuitenkin muistin sopukoista. Saimme kavereiden kanssa lukiossa hissan ryhmätyöstä täydet pisteet, sillä toimme kaikille itse tekemiämme runebergintorttuja. Nämä Kakkukeisarin tortut ylsivät samalle tasolle kosteudessaan, kuin ne kympin arvoiset luomuksemme.

Huomaa, että olemme kaikki yksilöitä. Mieheni ja Pikku N jättävät mieluisimmat karkit viimeiseksi ja näköjään myös tortusta parhaat palat:

Me Miss N:n kanssa hotkaisemme parhaat palat ja herkullisimmat makeiset suihimme heti ensi töiksemme. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä saattaa sattua.

Järjestelyä

Pienessä rubikin kuutiossamme on taas myllerretty viikon mittaan kunnolla. Yksi huonekalu piti saada pois toisen alta ja sekasorto olikin sillä valmis!

Jotta vankkatekoinen jugendkaappi saatiin siirrettyä olkkarista lastenhuoneen puolelle, se piti ensin tyhjentää. Ja koskapa komeroon piilotetut lakanat, pyyhkeet ja pöytäliinat piti saada jonnekin muualle näkymättömiin, niille piti taikoa uusi paikka. Ratkaistaakseni tämän aloitin suursiivouksen, joka olisi pitänyt tehdä jo kuusi vuotta sitten ennen tänne muuttoa. Kaiken kaikkiaan seitsemän jätesäkillistä on jo jättänyt huushollimme. Raivattavaa riittää silti.

Olisi paljon helpompaa valikoida, heittää pois ja kierrättää, jos neliöitä olisi sata enemmän. Nyt pitää kestää se tosiasia, että koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, kunnes kaikki tavarat ovat löytäneet järkevät paikkansa. Oikeita paikkoja ei ole, sillä käytännön tarpeet asettelevat kaiken ennen pitkää taas uusiksi.

Järjestely on stopannut flunssaani. Näyttää huolestuttavasti siltä, että Pikku N:n myöhästyneet synttärit vietetäänkin sunnuntaina jätesäkkivuorikiipeilyteemalla. Vaihtelun vuoksi kykyjään voi myös testata kangaspinossa ja pienten pussilakanoiden kasaan voi laskeutua pehmeästi pepulleen. Mitä turhia kapuamaan uuteen pöytäliinavarastoon vaatekaapin ylähyllyllä. Teeman mukaisesti pöydän voi päällystää jätesäkeillä ja lattian voi myös vuorata niillä.

Meillä ei ole koskaan stressattu kakkupiperrysten kanssa. Nyt pääsen tavallistakin helpommalla. Pursotan vain tarpeeksi lakukastiketta jäden päälle. Ja niin kaikki näyttää siltä, kuin olisimme suunnitelleet synttäriteemaa viikkotolkulla.

Jos saan tsempattua yhdessä muun perheen kanssa kotimme siedettävään juhlakuntoon, saatan napata juhliin värimaailmaa lastenhuoneen säilytyspussukoista. Vaikka jätesäkit houkuttelevatkin helppoudellaan...

Terveyttä, myötätuulta ja auringonpaistetta vuodelle 2015!

Vuoden viimeinen ilta hurahti nopeasti hyvässä seurassa. Luulin, että Miss N oli vain pyörällä päästään rakkaan ystävänsä tapaamisesta, mutta kuumemittari kertoi totuuden. Kuume oli noussut jo mukaviin lukemiin. Ja nousee yhä. 

Lapset tuhisevat sängyssämme, mies ripustaa pyykkejä kuivumaan. Itse siirryn kohta keittiöön tyhjentämään tiskikonetta. Arjen rituaalit pysyvät, vaikka juhlaa onkin ilmassa.

Kävimme ihailemassa Kruununhaan asukasyhdistyksen järjestämää ilotulitusta Siltavuorenrannassa. Se alkaa perinteisesti jo iltakahdeksalta, joten meidän ei tarvinnut sinnitellä puoleen yöhön nauttiaksemme valoshowsta ja rätinästä. 

Sporttikarhun debyytti

Tyttäreni debytoi kevätjuhlissa karhuna. Hän mainitsi jo perjantaina, että päälle pitäisi saada jotain ruskeaa musikaaliesitystä varten. Kerroin ummet ja lammet teatterista ja illuusion luomisesta. Vakuutin hänelle, että vaikka hänellä olisikin oranssi mekko päällä ja pelkät karhun korvat, silti kaikki näkisivät edessään oikean nallekarhun. Mielikuvitus kun on ihmeellinen asia.

Tarhasta tuli tänään leppoisa sähköposti, jossa toivottiin, että jos vain kotoa löytyy jotain ruskeaa päällepantavaa, vaikka t-paita, se olisi vallan mukava juttu. Stressiä ei kuitenkaan hommasta kannattanut kuulemma ottaa.

Ja vai ei stressiä! Tietty näin heti sieluni silmillä, kuinka tyttäreni olisi ainoa oranssin kukertava jääkarhu ruskeiden seassa. Ja Miss N:n ilme... Ei, sitä en todellakaan halua nähdä ilon iltana.

Kolusimme kotimatkalla lähivaatekaupat. Ruskea on todellakin so last season. Ainoa ruskea vaatekappale, jonka löysin kotoa, oli kirppislaatikosta kaivamani ruskea kaksivuotiaan kokoinen collegepuku.

Tämä ita meni sitten nysväämiseksi. Varsinkin, kun ompelukone ei ole juuri nyt käyttökunnossa. Olinkin jo vuosien saatossa unohtanut, kuinka puuduttavaa harsiminen voi olla. Ratkoin hihat pois. Voilaa, siinä on muodikkaan pituinen huppuliivi. Ratkoin housusta saumoja, harsin toisia yhteen ja täytin puuttuvan kohdan hihakankaalla. Jäljellejääneestä hiharesorista tein karhulle hikinauhan ranteeseen.

Peukut pystyyn, että harsittu sporttikarhupuku pysyy koossa edes näytelmän ajan. Minä kun en halua nähdä kesken kaiken SITÄ ilmettä.

Kaupunkilaiskarhut näyttävät tältä. Ainakin tästä lähtien. 

Nyt juhlitaan!

Sama bilepaikka mutta eri vuorokaudenaika. Ensimmäiset hieman haikeat läksiäiset, jälkimmäiset lasten aamupäivädisco. Ihania ihmisiä ja loistavat puitteet. Viimeiset kuusi vuotta ovat tuoneet tullessaan mahtavia tyyppejä. Yksi niistä asioista, joista saan olla onnellinen joka päivä.

Takaseinällä hymyilevä Jonas oli saanut jo tässä vaiheessa iltaa viikset. Perjantain juhlinta jatkui pikkutunneille saakka. 

Sunnuntaiaamuna lettukestit päivänvalossa. Prinsessat ja superhahmot sulassa sovussa herkkujen äärellä. Jonas päästettiin vapaalle. 

Pierusta saa aina hyvät naurut

7-vuotiaat pojat ovat mainioita tyyppejä. Eskarikaverit tulivat juhlistamaan alkukuusta Pikku N:n synttäreitä ja kuluneiden kolmen tunnin aikana oli aikaa havannoida yhtä jos toista.

7-vuotiaat pojat ovat:
* aina valmiita painimaan
* kovia bilettäjiä
* kovia miekkailijoita
* pieniä hurmureita
* kohteliaita
* kekseliäitä
* äänekkäitä
* helposti innostuvia
* herkkusuita
* avuliaita

Kaikki pieruun liittyvä on erityishauskaa, oli se sitten haiseva tuprahdus tai vain pelkkä puheenaihe. Silti kaikkien aikojen hienointa keksintöä eli pierupussiakin mielekkäämmäksi osoittautui lahjaksi saatu kattava limasarja. Meillä on nyt oksennus, mato- pieru, öljy- ja lehmälimaa.

Seitsemänvuotiaat ovat myös anteliaita. Saisin lainata limasettiä vaikka töihin. Vielä kun keksisin, mihin voisin käyttää sitä.


Kuva on napattu Pilailupuodin sivuilta hakusanalla "lima": 

Fantasiaa omasta takaa

Tarhan vanhempainyhdistyksen järjestämät Halloween-juhlat olivat vauhdikkaat ja äänekkäät. ”Hevikokki” oli taikonut herkullista kasviskeittoa ja maailman parasta leipää. Olisin voinut puputtaa sitä enemmänkin. Vatsa vaan ei enää ole samalla tavalla vuorattu leivällä kuin aiemmin, joten yritän nauttia tuota herkkua hyvän olon rajoissa.

Oli ihana nähdä lasten intoa heidän liihotellessaan ympäriinsä prinsessoina, kurpitsoina, kummituksina, merirosvoina tai missä vain ihanissa luomuksissa. Kuten arvata saattaa, kotiuduimme kahden äärimmäisen hikisen ja väsyneen lapsen kanssa. Suihku venyi kylpemiseksi mutta eikö sekin ole eräänlainen illan rauhoittumishetki?! Ainakin sillä sai lämpöä hytiseviin luihin.

Halloweenittely alkoi meillä virallisesti eilen puolilta öin. Sähköhammasharjani päätti sanoa sopimuksensa irti hyvin ladattuna ja erittäin äänekkäästi. Sitä ei saanut pois päältä kun sen oli kerran saanut työn ja tuskan jälkeen toimimaan. Niinpä nukahdimme kylppäristä kantautuvaan kolkkoon sähköhammasharjan hurinaan. Se miltei pomppi raivoissaan kaakelilattialla. Siinä olisi jutun juurta modernisoituun uusintaversioon Disneyn Fantasia-tarinasta. 

Lankoni tekstasi lahden takaa kiitokset alkuviikon lenkistä. Valitin vastauksessani, että arvon lähteäkö vai eikö. "Du ska, så blir du pigg och glad sen", tuli vastaus pikana. Ei auttanut kuin lähteä pimeään ja kylmään. Kannatti! 

To 1.11. Töölönlahdella

6,2 km | 32:25