Terveyttä, myötätuulta ja auringonpaistetta vuodelle 2015!

Vuoden viimeinen ilta hurahti nopeasti hyvässä seurassa. Luulin, että Miss N oli vain pyörällä päästään rakkaan ystävänsä tapaamisesta, mutta kuumemittari kertoi totuuden. Kuume oli noussut jo mukaviin lukemiin. Ja nousee yhä. 

Lapset tuhisevat sängyssämme, mies ripustaa pyykkejä kuivumaan. Itse siirryn kohta keittiöön tyhjentämään tiskikonetta. Arjen rituaalit pysyvät, vaikka juhlaa onkin ilmassa.

Kävimme ihailemassa Kruununhaan asukasyhdistyksen järjestämää ilotulitusta Siltavuorenrannassa. Se alkaa perinteisesti jo iltakahdeksalta, joten meidän ei tarvinnut sinnitellä puoleen yöhön nauttiaksemme valoshowsta ja rätinästä. 


Pääkallokeli

Lähdin lipsuttelemaan salille iltamyöhään. Kävin tsekkaamassa matkan varrella uudenvuoden vastaanoton lavarakennelmia. Toivottavasti Senaatintori hiekoitetaan huomenissa kunnolla. Muuten on yksi jos toinen pakara mustelmilla juhlinnan jäljiltä. Tai ehkä tori on niin mustanaan ihmisiä, että porukka ei mahdu kaatuilemaan lainkaan.

Olkaa varovaisia ystävät! Nyt ei passaa juosta edes ratikkaan.

Salilla oli vain yksi henkilö sinne tullessani ja hänkin lähti aika pian. Miehittämättömällä salilla yksin treenaaminen on aika jännittävää, suihkussa käynnistä puhumattakaan.

ti 30.12. 5 km juoksumatolla (29 min) + pikatreeni yläkropalle



Herkkujädeä ylikypsistä banaaneista

Varioin hieman Karita Tykän Raakaa ja makeaa -kirjasta löytyvää ohjetta: hunajaa, raakakaakaojauhetta, kauramaitoa ja tietty myös banskuja. Siinä illan herkkuiltapala, josta kukaan ei valittanut. 

Tästä on hyvä jatkaa salille hikoilemaan. Jätän mieheni lukemaan iltasatua lapsukaisille. Lukuvuorossa on näköjään Eddie och Maxon Jaxon


Stigailua

Muistan, kuinka vietin lapsuudessani kaveriporukalla aikaa mäessä pulkalla ja ilman. Helsingin kantakaupungissa asuessa tilanne on kuitenkin toinen. Metsä ei ala takapihalta, vaan harrastuksiin ja luontoon on mentävä joskus pitkiäkin matkoja tai ainakin haasteellisen liikenteen seassa. 5- ja 7-vuotiaat tarvitsevat täällä vielä vanhempansa mukaan.

Olemme olleet joulun aikaan jo liikaa yhdessä. Ainakin siitä päätellen, että itse kullakin sytytyslanka on lyhentynyt huomattavasti loman alusta. Sain eilen aikaa olla hetken yksikseni muun perheen mäkiretken ajan. Tänään oli mieheni vuoro. Teki kummallekin hyvää olla hetki ihan itsekseen.

Perheemme pitää näköjään joistain perinteistä kiinni. Kun aurinko laskee, perheemme lähtee kohti pulkkamäkeä.  Niin myös tänään. Ryhmä rämä tahkosi hurjaa vauhtia Kaisaniemen mäkeä ylös ja alas. Välillä nauraen, välillä hurjan syöksyn jälkeen päätä pidellen. Miss N:n mielestä stigailu on kuin autolla ajaisi: "Tässä vaan käännetään rattia hurjasti ja sitten otetaan hirmuinen vauhti. Ja välillä kai pitää varoa noita jalankulkijoita." 

Onneksi lapsilla on mäessä kypärät päässään, sillä sen verran hurjia ilmalentoja oli tänäänkin repertuaarissa. Ehkä jonkun mielestä kypärät ovat liioittelua. Eihän meilläkään ollut niitä lapsina ja silti kaikki sujui hienosti. Ei kuitenkaan tarvita kuin yksi ylipitkä lasku suoraan puiston halkovalle tielle, jolla fillareista otetaan kaikki irti näin talvisaikaankin... Tai miten käy, jos pikkuisen stigailijan huomio kiinnittyy johonkin muuhun, kuin eteen tupsahtavaan puuhun. Tässä asiassa olen ylihuolehtivainen niin pitkään, kunnes lapset alkavat protestoida ja osaavat perustella, mikseivät enää tarvitse kalloillensa ekstrasuojaa.

Mäki hyydyttää energisenkin lapsukaisen. Pikkuiset olivat mäkikeikasta sen verran uupuneita, että saimme heidät nukkumaan normaaliin aikaan. Ensimmäistä kertaa yli viikkoon. Toivoa siis on, että pääsemme normaaliin arkirytmiin ennen koulun, töiden ja tarhan alkua. Ja jos emme pääse, loppiaisen ja ensimmäisen viikonlopun väliin jäävät arkipäivät sujuvat shokkihoidon merkeissä.

Mitta täynnä

Suklaata tulee jo korvista. Vielä ei onneksi kuitenkaan ihohuokosista, vaikka olenkin tankannut tuota herkullista ruskeata rasvaa jo joulukuun alusta. Kaapissa on vielä pienoinen kokoelma, mutta se saanee jäädä pääsiäisenä tuhottavaksi. Ellei kotitonttu sitten iske niihin juhlapyhien välillä.

Piparikiintiö täyttyi jo marraskuun puolella. Lapset voisivat syödä niitä joka päivä. 


Välivuodesta kunnon juoksukauteen

Vuosi 2014 on ollut monella tapaa hassu vuosi. Se on ollut yhtä vuoristorataa kaikin puolin, eikä vähiten juoksun tiimoilta. En edes viitsi ynnätä juostuja kilometrejä, sillä juoksu on ollut epäsäännöllistä ja juostut lenkit lähinnä lyhyitä pyrähdyksiä.

Pohjoisrannan suora ja leveä kävelytie houkuttelee spurtteihin. 

Olen erikoistunut vuoden mittaan hyötyjuoksuun, sillä tämänhetkisessä lapsiperhearjessa paikasta toiseen liikkuminen sujuu Helsingin kantakaupungissa nopeiten juoksujalkaa. Yleisillä liikkuessa samaan matkaan menee helposti tupla-aika. 

Juostessa kannattaa pitää kaikki aistit herkkinä. Ties mitä sattuu reitin varrelle. 

Alkuvuoden pitkittynyt influenssa, naapuritalon miltei yhdeksän kuukauden mittainen julkisivuremontti ja vaikea siitepölykausi ovat tuntuneet keuhkoissa. Jalat ovat olleet myös koko vuoden painavat. Siitäkin huolimatta, että olen lisännyt juostuja kilometrejä maltillisesti ja massani on hieman pienentynyt. Se, että pääsin maaliskuussa treenaamatta maaliin Barcelonassa ja kesäkuussa Tukholmassa ilman pitkiä lenkkejä, on osoitus sisusta ja lihasmuistista. Syyskuinen Berliinin maraton taas oli helppo, mutta pitkien lenkkien puute näkyi siinäkin loppuajassa.

Välillä kierrän Kaivaria myötäpäivään, toisinaan vastapäivään. Puistokatu on tullut vuosien mittaan tutuksi. 

Muutokset työelämässä ovat heijastuneet juoksuihini. Olen pitänyt juoksutaukoa Suomenlinnan puolimaratonin jälkeen, sillä olen panostanut nukkumiseen yöjuoksujen sijasta. Oloni tuntuu nyt löysältä, eikä energiataso ole huipussaan. Selkä vihoittelee juoksemattomuutta ja yleiskunto on heikentynyt siten, että yskätauti pääsi yllättämään ja pujahtamaan keuhkoihin saakka. 

Jos haluan peruskasiin (ei mitaltaan, vaan muodoltaan) muutaman satametrisen lisää, juoksen vielä kertaalleen Pitkäsillan yli Hakiksen puolelle. 

Uskon, että tämä välivuosi juoksusta on tehnyt kuitenkin hyvää. Olen nyt viimeistään ymmärtänyt, kuinka tärkeä osa minua juoksu on. Olen juoksija isolla J:llä. Huomaan, etten voi jättää liikkumista työmatkakävelyn tasolle, sillä säännöllisellä juoksulla on suuri merkitys henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnilleni. Varsinkin pidemmillä lenkeillä. 

Kaivarin peruskiekka yltää Eiranrantaan saakka. 

Juoksukalenteriin merkityt maratonit ja puolikkaat innostavat treenaamaan säännöllisesti. Tulevan vuoden juoksuhaasteista ainoastaan Helsinki Half Marathon on kalenterissa. Jos saan kerättyä Lääkärit ilman rajoja -järjestölle 800 €, pääsen juoksemaan myös Berliinin maratonin (lahjoituksia voi tehdä tästä). Perinteinen Tukholman juoksu pitänee jättää väliin pojan kevätjuhlien takia ja Suomenlinna osunee keljusti juuri kirjamessuviikonlopuksi. Mitä muita välietappeja sitä keksisikään? Juoksuinto on kova!  

Luistelukausi aloitettu!

Lapset eivät valittaneet, vaikka luistimet eivät tainneet olla täysin oikean kokoiset, sillä heillä oli hurja into päästä Braahikselle pyörähtelemään. Pikku N on odottanut malttamattomana uuden lätkämailansa testaamista ja Miss N haluaa oppia luistelemaan yhtä hyvin kuin ystävänsä.


Vaikutti siltä, että lapset ovat kehittyneet luistelussa jopa kesäteloilla ollessaan. Ilmeisesti ikä on tuonut tasapainoon tärkeitä lisäosia. Itselläni on edelleenkin sisäänajo hokkareihin meneillään. En olisi ikinä uskonut miten hankalaa niihin on siirtyä kaunoluistimista.


Absurdin lisänsä luisteluun toi kentän kovaäänisistä kaikuva tsunamikatastrofin erikoismuistolähetys. Uhrien tunnistamisen haasteet tuntuivat lumen ja jään keskellä todella kaukaisilta. Samalla tunteet nousivat kuitenkin pintaan. Täytyi oikein käydä rutistamassa jäällä selällään kikattelevaa kullanmuruani. 

Joulun hittileffa Tjuvarnas jul - Trollkarlens dotter

Charlie-tyttö asui lastenkodissa. Hän tunsi jäävänsä kakkoseksi äitinsä Gerdan ja isänsä Kurren saatua oman lapsen. Samoihin aikoihin kaupunkiin saapui tivoli ja sen mukana salaperäinen taikuri. Miehen mukana Charlie pääsi keskelle taianomaista maailmaa. Mutta mikä olikaan miehen todellinen salaisuus?

Pääsimme Skansenilla Tjuvarnas jul - Trollkarlens dotter -leffan tunnelmaan. Elokuvan rakennukset ovat tuttuja ulkoilmamuseosta ja Skansenin näyttelyhalliin oli kerätty leffan rekvisiittaa ja asuja. Viimeistään ne nähtyäni olin varma, että juuri tämän leffan haluan nähdä.


Joulufiilistelymatkan viimeiselle päivälle Tukholmassa oli luvattu sadetta. Emme siis menettäneet hienoja aurinkoisia talvitunteja, vaikka vetäydyimmekin puoleksitoista tunniksi maan alle joululeffan tunnelmaan. Elokuva oli tullut ohjelmistoon jo kuukausi sitten mutta onneksemme jäljellä oli vielä muutama piletti eturiviin.


Elokuvan juoni on aikuisen silmin yksinkertainen ja verrattaen yllätyksetön. Siitä huolimatta en katsonut kertaakaan pitkästyneenä kelloa leffan aikana ja lapsetkin pitivät todella paljon näkemästään. Elokuvassa oli sopivassa suhteessa jännitystä, joulun tunnelmaa, Robin Hood -henkeä ja isän rakkautta. Pidin erityisesti puvustuksesta, elokuvan roolituksesta ja replikoinnista.

En hevillä tunteile elokuvissa, mutta myönnettäköön, että Tjuvarnas jul sai tiristettyä silmäkulmaani pienoisen kyyneleen.

Traileriin pääset tästä.

Kuvittelin aina taikurin nähdessäni tuijottavani Gustaf "True Bloodin Eric Northmanin veli" Skarsgårdin sijasta Johnny Deppiä. 
Kuva: www.sf.se

Legot - rauhallisen joulupäivän pelastus

Rakastan joulupäivää. Silloin saa vain olla. Riittää, että jossain vaiheessa taikoo pöytään jotain syötävää. Muuten kaikki puuhastelevat omiaan. Toki välillä pitää erottaa riitapukarit toisistaan.

Joulupukki tietää rauhallisen joulun salaisuuden. Sen verran monta Lego-pakettia löytyi lahjapaljoudesta. Hämmentävää, miten pitkään lapset voivat puuhastella Legojensa kanssa, eikä niiden rakentelu ole kärsimystä aikuisellekaan. Mieluummin rakentelen Lego-mökkejä olohuoneessamme, kuin hiekkalinnoja lähipuistossa.

Yhdestä Lego Friends -laatikosta löytyi harvinaisuus, joulutontun murjoma legopala. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Lego on saatu muotoiltua näin mutkalle. Ehkä joulustressi kasvoi tonttuparalle liian suureksi ja laadunvalvonnasta vastaava tonttukaveri joutui viemään hänet hetkeksi ulos rauhoittumaan. Vai olisikohan jouluelefantti meinannut astua Legon päälle ja raapaissut sitä samalla kynnellään?

Aika monta selitystä keksin, mutta mikään ei mennyt lapsiin täydestä. Kuulemma tontuilla ei ole joulustressiä vaan ainoastaan mammoilla ja papoilla.

Berliinistä löytyi ihana "karkkikauppa". Legot olivat esillä kuin houkuttelevat irtokarkit. Ostosten teosta oli tehty helppoa: valitse mieluisen kokoinen muki, täytä se ja mene kassalle. 




Kiitokset kuskille

Kiitän nykyään bussikuskia kyydistä poistuessani. Nousin eilen illalla dösään duunirupeamasta, keuhkohäröilystä ja joulujuhlista väsähtäneenä. Sain silti suustani heit ja kiitokset siitä, että kuski päästi sateessa värjöttelevät bussin lämpöön istuskelemaan ja odottamaan lähtöä.

Kuski yllätti kysymyksellään: "Miksi sä aina kiität kun sä lähdet bussista?"
Olen ilmeisesti jäänyt mieleen.
Minä: "No koska musta on hienoa, että mä pääsen liikkumaan kätevästi sun kyydissäsi."
Kuski: "Mutta täähän on vain mun duunini."

Jäin miettimään kuskin vähättelevää toteamusta.

Miten onnellinen olenkaan, että olen saanut tehdä ja teen parhaillaan töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka muistavat ja haluavat kiittää pienistäkin asioista. Sellaisten, jotka osaavat kääntää epäonnistumiseni päälaelleen ja antavat mulle siitä uutta virtaa. Samaiset työkaverit osaavat ottaa kiitokseni vastaan ja tietävät, että todella tarkoitan sitä.

Kiitos kaikille, jotka antavat kiitoksellaan voimaa ympärillään oleville. Olemme kaikki ansainneet kiitoksen, niin pienen kuin isonkin.

Skatalle on helpointa kulkea apostolin kyydillä. Miss N:n kanssa liikkuessa pitää varata hetki ylimääräistä aikaa, jos kuljemme "Rakkauden siltaa" pitkin. Lukoista löytyy aina mitä kiehtovimpia yksityiskohtia. 


Itsenäisyyspäivän perinteitä

Itsenäisyyspäivän liikkumiset rajoittuivat Hietaniemen hautausmaahan. Sekä mieheni fafa että hänen vaarinsa olivat molemmat sotaveteraaneja. Kävimme Miss N:n kanssa viemässä kynttilät heidän haudoilleen ja samalla keskustelimme sodasta sekä siitä, miksi erityisesti tänään muistelemme heitä. 

Miss N bongasi mielenkiintoisia hautakiviä ja ihasteli niiden kuviointia. Sain vastata joka käänteessä kysymykseen: "Mitä tuossa lukee?" Madot ja mullaksi muuttuminen olivat myös tärkeä puheenaihe. 

Matka vanhan hautausmaan sukuhaudalta veteraanien lehtoon oli pitkä ja tuulinen. Miss N toivoi, että seuraavalla kerralla menisimme haudoille taas Stigalla. Parin vuoden takainen jouluaatto oli tytöllä vielä hyvin mielessä. Se, kun lapset pyllähteivät kyydistä ja sain hädin tuskin kiskottua heitä lumikinosten läpi.


Nykyään ystäviä näkee mitä omituisemmissa paikoissa. Tällä kertaa törmäsin kävelylenkillä olevaan rakkaaseen ystävään ja hänen mieheensä isovaarin haudan kohdalla. Miss N ei ollut juurikaan seurustelutuulella, vaan siirryimme pikapikaa bussipysäkille tuohoamaan eväskassiamme. Hotkaisimme sämpylät bussissa matkalla keskustaan ja kaakaon makuun pääsimme seiskan ratikassa.


Miss N kävi kotiin tultuamme kylvyssä lämmittelemässä. Mulla on vielä kylmä luissa ja ytimissä. Onneksi kaakaostamme jäi vielä kotiinkin, eli sisäistä lämpöä riittää.

Kohta Pikku N tulee kotiin elämänsä ensimmäiseltä partioleiriltä. Jo on aikakin, sillä pikkusisko alkaa olla jo aikamoinen känkkäränkkä, sillä kaipaus on kasvanut kivitalon kokoiseksi. Sisarusrakkaus on ihmeellinen, voimakas asia.

Kirja kassiin ja menoksi

Lapsiarjessa on ihme kyllä kaiken kiireen keskellä aikaa lukemiseen. Ei mihinkään viikonlopun pituisiin romaanisessioihin, mutta hetki silloin, toinen tällöin. Myös lapsille lukemisesta on tullut tärkeä osa perheemme arkea. Niin merkittävä, että kitinä alkaa välittömästi, jos olen unohtanut pakata kassiini luettavaa. Kaksi ratikkapysäkinväliä ei ole liian lyhyt lukuhetkelle, eikä bussikatoksen alla kolme minuuttia dösän tuloon.

En kailota, mutta siitäkin huolimatta lähellä istuva on saattanut veivata luureissaan musiikin kovemmalle, jottei lukeminen varmasti häiritsisi. Toisinaan taas kanssamatkustaja saattaa siirtyä mielenosoituksellisesti toisaalle. He ovat kuitenkin vähemmistössä. Välillä yleisömme kasvaa yllättävänkin isoksi. Lasten- ja nuortenkirjoilla on selvästi vetovoimaa myös varsinaisen kohderyhmänsä ulkopuolella.

Juhannusruuhkaisessa linja-autossa kaikille ei riittänyt istuimia. Viereeni portaille istahtaneen miehen matka sujui kuitenkin surkeasta paikasta huolimatta rattoisasti, sillä Roald Dahlin kauhistuttavan ihastuttavat Nilviöt vetosivat kaikesta päätellen myös häneen. Tänään taas edessämme istunut nainen kiitti meitä Heinähattu ja Vilttitossu -lukuhetkestä. Hänestä oli ihana vain olla ja kuunnella. Hymy ja kiitos saivat meidänkin aamumme loistamaan entistä kirkkaammin.

Jos siis huomaat tai kuulet meidät bussissa, tule rohkeasti lähemmäksi. Pääset kyllä mukaan pieneen lukupiiriimme. Joustavat lapsukaiset suostuvat varmasti siihen, että aloitamme luvun alusta, jotta pääset juonesta kiinni.



Hyväntekeväisyydellä Berliiniin?!

Tämänvuotiselle Berliinin maratonille pääsyä ei ratkaissut nopeus ilmoittautumisen avauduttua, vaan maratonille pääsy oli kiinni arpaonnesta. Mulla oli onni myötä, miehelläni ei. Hän pääsi onneksi lähtölistalle toisessa, lunastattomien paikkojen arvonnassa.

Maratonilmoittautumisen uusin muutos vaikeutti entisestään kaverimaratonmatkailua. Ilmoittautuminen on sitova jos arpaonni osuu kohdalle. Peruutuspaikkoja ei ole jaossa. Tällä kertaa mieheni sai paikan, minä en.

Haluan palavasti Berliiniin juoksemaan. Onneksi mukaan on mahdollista päästä osallistumalla hyväntekeväisyyskampanjaan. Olen maksanut osallistumismaksun, mutta vielä on kerättävänä 800 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Aikaa on heinäkuun puoleenväliin saakka. Jos en saa summaa täyteen, siihen asti keräämäni summa menee joka tapauksessa hyväntekeväisyyteen toivomukseni mukaan. Itse asettamani rahatavoite on 1033 euroa. Toivon, että sama lukema löytyy Berliinin maratonin aattona juostuina kilometreinä juoksukalenteristani.

Jos Lääkärit ilman rajoja -järjestön arvokas työ on lähellä sydäntäsi, tässä on helppo tapa antaa ropo jos toinenkin hyvään tarkoitukseen. Lahjoituksen voi antaa omalla nimellään tai nimimerkillä. Hyväntekeväisyyssivuni ja keräyslinkin löydät tästä: pikkuliten Berliiniin.

Kilometrien metsästys alkoi. Vein poikani hänen kaverinsa luokse Kaivopuistoon leikkimään. Ratikat menivät nenän edestä, joten kävelimme koko matkan puolijuoksua Krunasta. 18 minuutin reipas kävelyhölkkä kävi alkulämmittelystä. Paluumatka hurahti hetkessä: la 29.11. | 2,1 km | 10:05. 
Projekti pikkuliten Berliiniin: 2,1 km /1.033 km koossa


Täsmäostokset

Saisinpa hoidettua jouluun liittyvät hankinnat samalla tehokkuudella kuin hankin tänään Miss N:n kaverin lahjan. Stockan sulkemiseen oli ruhtinaalliset 12 minuuttia aikaa astuessani duuniovesta ulos.  Arvoisat asiakkaat, tavaratalo on suljettu -kuulutuksen kajahtaessa läpi Stockan, olin jo kodinosaston kohdalla rappusissa, nenä alas menosuuntaan päin. 

Lahjan osto oli tehokkuuden perikuva. Leluosaston myyjä ymmärsi sormiliikkeistäni mitä kaipasin. Sain lahjan pakettiin ja myyjä muistutti synttärikortista. Enpä olisi muuten muistanutkaan ostaa sitä. 

Shoppailun nopeus on selvästi suoraan verrannollinen siihen käytettävissä olevaan aikaan. Vähän samaan tapaan kuin maratoneilla on kiire maaliin päästämään lastenvahti vapaalle. 


Espan katseenvangitsija

Kuljen päivittäin Finlaysonin liikkeen ohi Eteläesplanadilla. On hauska seurata ohikulkevien ihmisten ilmeitä heidän huomatessaan Tom of Finland -tuotteet paraatipaikalla. Osa ihmisistä tirkistelee salaa, osa tuijottaa suu auki ja osoittelee sormella. Ja sitten on kaikkea siltä väliltä. 

Täytynee alkaa tutkailla yöjuoksuilla kotien ikkunoita. Mihin taloon ilmestyy ensin tällaiset ikkunaverhot?



Pikkutsemppari

Perjantaiaamu omassa sängyssä: "Mä en kyllä jaksa lähteä tänään mihinkään."

Kirkas tytön ääni vierestäni peiton alta: "Mamma det är fredag idag. Sun täytyy jaksaa olla vielä tänään töissä. Huomenna on lördag ja sitten sä saat nukkua niin pitkään kuin haluat."

Kuulosti harvinaisen tutulta. Aivan kuin omasta suustani?!

Tarvitsin tsemppausta myös kotimatkalla, sillä lumi, räntä ja loska eivät ole mua varten. Kun katselin 5-vuotiaan ensilumi-iloa, märät taivaalta tippuvat nenäliinat eivät hetkellisesti tuntuneetkaan niin keljuilta.


Talven ensimmäisiä lumienkeleitä. Tällä kertaa ravintola Kiilan terassilla. Ensimmäiset ilmestyivät Base Barin terassille.


Joululahjatoiveita

Lapset ovat oppineet ilmeisesti tarhassa, ettei joulupukin kirjeeseen saa laittaa kuin vain viisi toivetta. Ilmeisesti viisi on vähän. Niinpä lapset ovat tutkailleet olematonta joululahjalistaani tarkkaan: "Mamma, sä voisit pyytää joulpukilta isompaa juomapulloa ja sitten antaisit sen mulle." 

Kun selitän, että keksin kyllä viisi toivetta, kuten esimerkiksi juoksutrikoot ja juoksutapahtumaan osallistumisen, lapsilla on siihen vahva mielipide:
"Sano niistä papalle, niin hän tilaa ne sitten netistä. Ei sun tarvitse niitä joulupukilta pyytää."

Tarvitseeko edes erikseen sanoa, että meillä joulupukki on vielä pop? Ihka elävä satuolento.


Teresa Välimäen ja Johanna Lundholmin Hyvää joulua -kirja olisi mukava löytää joulupukin kontista. Tai oikeastaan se pitäisi ottaa käyttöön jo pikkujouluaikaan, jotta joulupöytä saisi kaipaamaansa piristystä. 





Tuttu naama yöjuoksulla

Kaivarissa ei ollut taaskaan ruuhkaa sunnuntai-iltana yhdeltätoista. Tapasin yöjuoksullani sentään yhden tutun yli vuoden takaa. Ikävuosia hänelle on kertynyt rutkasti, mutta askel on pitkä ja vetävä! 

Selvisi, että mies on harrastanut yöjuoksua Kaivarissa jo 29 vuoden ajan. Taisin juosta ensimmäistä kertaa Kaivarin ympäri samoihin aikoihin kun hän aloitti yöjuoksunsa. 

Lenkille pukeutuminen on todella haasteellista tähän aikaan vuodesta. Olin pukenut jälleen yhden kerroksen liikaa, joten olo oli ahdistava ensimmäisestä kilometristä lähtien. Tuuleton 4 asteen lämpö on aivan toista, kuin merituulen pieksemät muutamat plussa-asteet. No, eiköhän hytiseviäkin lenkkejä ole lähiaikoina tiedossa. 

Su 16.11. | peruslenkki 6 km | 34:46

Niken naisten yöjuoksukampanja on pyörinyt viime vuonna ympäri Euroopan suurkaupunkeja. Helsinkiin se ei kuitenkaan rantautunut. No, onneksi meillä on Midnight Run!


Elämänohje

Puolitoistavuotias Mini-tyttönen löysi kirjastaan kuvani. Harmaa fleda ja rillit, jalat autuaasti mutkalla. Jep, sehän olen minä. Mutta miksi taluttaja?

Sitä mietinkin hartaasti aina eiliseen saakka. Pöydälläni oli täysijärkinen ja kattava ohjeistus erääseen meneillään olevaan juttuun. Yksi lause osui silmääni. Asiayhteydestään irrotettuna se on melko järjetön, mutta kuvaani yhdistettynä se suorastaan puhkeaa kukkaan:


Ole hyväntuulinen ja vastaanottavainen. Sovi taluttajan kanssa, 
että kun väsyt, nykäiset hihasta ja sitten huilaamaan/riisumaan 
puku pois.


Nyt mulla on ikioma elämänohje. Tiedän, millainen minun tulee olla. Voin tukea toiseen. Tiedän, ettei mun tarvitse selvitä kaikesta yksin. Välillä pitää relata. Ja jos homma karkaa lapasesta, heitän vain vaatteeni pois.




Ma 10.11. | lenkki pitkin Kaivarin rantoja samalla, kun Miss N oli jumpassa | En ottanut tarkkaa aikaa, enkä mitannut matkaa. Nautiskelin tuulesta, sateesta ja kevyistä jaloista. 

Dekkarikuningas kylässä

Sateisen huuruinen tiistai-ilta. Jääkaappi kaipaisi maitotäydennystä. Vatsa kurisee. Kaikki tämän hetken ulkopuolinen unohtui kuitenkin täydellisesti, kun pääsin kuuntelemaan Johnny Knigan järjestämässä dekkari-illassa tappavan hyvää kirjailijaa Jo Nesbøta.


Jo Nesbøn haastattelu oli vangitseva. Jarkko Nieminen (kyllä, aivan oikein, tennistähti ja -legenda itse!) vei keskustelua eteenpäin sulavasti ja miesten välillä oli selvästi kemiaa. Oli mielenkiintoista kuulla Harry Hole -dekkareiden luomisprosessista ja uusimman kirjan traileri Bio Rexin valokankaalta oli pysäyttävä. Kun lopuksi näyttelijä Paavo Kerosuo luki pätkän Isänsä poika -kirjasta, olisin halunnut illan jatkuvan. Arjen hälinä oli kaukana. Olin päässyt sisään illan tunnelmaan. Ja huomasin, etten ollut ainoa.


Perheessämme Nesbø on tunnetuin lastenkirjoistaan. Valloittava Tohtori Proktori on tullut tutuksi niin suomeksi, kuin ruotsiksikin. Pierupulveri ja Proktori ovat yhtä erottamattomat lasten jutuissa, kuin välitunneilla poikani ja jalkapallo.

Jono dekkareiden signeeraukseen kiemurteli läpi Bio Rexin lämpiön. Kiikutin Nesbøn eteen illan viimeiseksi kirjaksi lasteni pyynnöstä Tohtori Proktorin ja suuren kultaryöstön.


Nesbøn mukaan kirjailijan ammatissa on hienoa, että voi aamulla maata sängyssä vielä tunnin verran herättyään ja sitäkin hetkeä voi kutsua työskentelyksi. Tämä tekee varmasti vaikutuksen poikaani. En ihmettelisi, jos aamu-uninen ja sängystä äärimmäisen hitaasti nouseva pikkupoika päättäisikin tämän kuultuaan ryhtyä kirjailijaksi biologin sijaan. Ensin toki täytyisi oppia kirjoittamaan.

Ylämäkeä ja tuulenpuuskia Viapori Eko 1/2 Maratonilla

Helsinki ei ollut vielä edes herännyt siinä vaiheessa, kun vaelsimme mieheni kanssa Kauppatorille. Talviaikaan siirtymisestä huolimatta unihiekkaa oli yhä silmissä.


Edellisvuonna juoksijoita oli ilmoittautunut viitisenkymmentä, nyt oltiin jo kahdeksassakymmenessä. Sen kyllä huomasi lauttaa odottelevien määrästä. 

Saimme numerolaput jo lautassa. Tämä oli loistava uudistus järjestäjiltä! 



Kauppatorilta 8:20 lähteneeltä lautalta marssi jono hiljakseltaan kohti Kuntomaneesia, jossa saimme vaihdettua vaatteet siistissä ja mielenkiintoisessa miljöössä. Maneesilla meitä odotti jo aiemmalla lautalla Suomenlinnaan tulleet ja Suokissa asuvat juoksijat.


Lenkkareita oli jos jonkinmoisia. Värejä ja kokoja oli joka lähtöön!


Virallinen reittikartta oli esillä kisatoimiston seinällä. Urakoisimme taas kolme seitsemän kilometrin pituista kiekkaa vaihtelevassa maastossa.


Fiilis oli korkealla lähdössä. Tunnelma ei laskenut juostessakaan, vaikka viimeisellä kiekalla riemu oli välillä aika vähissä. Vastaantulevien kanssajuoksijoiden hymyt ja tsemppaukset siivittivät juoksua eteenpäin ja loi todellista me-henkeä. 


Järjestäjistä Sari oli tullut tutuksi meille kaikille ennen kisaa sähköpostittelun puitteissa. Hän on jaksanut olla aina auttavainen ja ihana, vaikka olen pommittanut häntä kisakyselyillä jo keväästä lähtien. Baba Lybeck oli lupautunut kahden tunnin jänikseksi. Ylä- ja alamäet olivat hänelle erittäin tuttuja, sillä olimme tulleet kisaamaan hänen kotikulmilleen. Ilokseni sain kiitettyä Babaa jänistelystä tavatessamme messuilla juoksun jälkeen.


Juoksimme lievässä tihkusateessa ja kuuden asteen lämmössä. Katsantokannasta riippuen päällämme pyörivää tuulta voi kutsua joko raikkaaksi merituuleksi tai orastavaksi syysmyräkäksi. Joka tapauksessa vastatuulen ja kumpuisen maaston ansiosta reitti oli tällä kertaa kaikkea muuta, kuin helppo.

Jos siristät silmiäsi, saatat nähdä oikeassa reunassa juoksijoita:

Toinen uudistus viimevuotiseen, oli nuolet maassa osoittamassa juoksusuuntaa.


Saari oli melko hiljainen tuulisena sunnuntaiaamuna. Viltteihin kääriytyneet järjestäjät jaksoivat tsempata jokaista juoksijaa.


Musiikkiakaan ei oltu unohdettu. Länsi-Mustasaaren kääntymispaikalla meitä viihdytettiin ensimmäisellä kiekalla saksofonin soitolla. Viimeisellä kierroksella saksofoni vaihtui rumpuun ja rytmikkääseen lauluun.


Kuvassa aallot näyttävät pliisuilta. Oikeasti ne ylsivät kunnioitettavaan kokoon. Tämän puolimaratonin jälkeen tiedän, kumpi puoli saaresta on se tuulisempi.


Valitettavasti en päässyt nautiskelemaan saunasta juoksun jälkeen. Olisi ollut ihana rupatella enemmän muiden juoksijoiden kanssa, varsinkin, kun osa juoksijoista on jo tullut tutuksi Kestävyyttä pintakaasulla -ryhmästä, mutten ole koskaan tavannut osaa heistä livenä. Herkullisen, järjestäjien tarjoaman keittolounaankin jouduin hotkaisemaan nopeasti, sillä lauttaan oli pakko ehtiä. Muuten olisin myöhästynyt töistä. Näin sunnuntaisin lauttaliikenteessä on tylsä tunnin mittainen tauko, eli joustoa ei ollut.


Puolikkaaksi V Viapori Eko Maraton oli hämmentävän raskas. Raskaampi, kuin edellisvuotinen juoksu. 10-tuntiset messupäivät tuntuivat jaloissa ja limakalvoilla. Silti pääsin maaliin ajassa 1:59:51. Harvinaista kyllä, sain tällä kertaa tsempata mieheni maaliin. Yleensä meillä on roolit toisin päin.

Olin rättiväsynyt kotiuduttuani Kirjamessuilta lähempänä puolta yhtätoista sunnuntai-iltana. Olin haaveillut oluesta koko illan, mutta en ole saanut sitä vieläkään. Sunnuntaina sammahdin salaatin ja teen päätteeksi telkkarin ääreen ja täytyy myöntää, ettei kroppani ole vieläkään palautunut viime viikon puserruksesta.

Nyt on vain maltettava antaa kropalle kaikki sen palautumiseen tarvitsema aika. Ehkäpä voin keskittyä miettimään ensi vuoden juoksutapahtumia, sillä tämän vuoden kisat on nyt tältä erää juostu.

Sunnuntain pitkä lenkki Suokissa

V Viapori Eko 1/2 Maraton juostaan huomenissa ja toivottavasti olen jonon jatkeena mukana, jäykistä koivista huolimatta. Järjestäjien mukaan ensimmäiselle puolikkaalle osallistui 6 juoksijaa. Tänä vuonna ilmoittautuneita on 80. Olen omalta osaltani yrittänyt rummuttaa tätä mahtavaa tapahtumaa tutuille ja tuntemattomille. Näillä näkymin lähtöviivalla tulee olemaan useita ystäviä ja nimituttuja. Loistavaa päästä treffaamaan vihdoin kasvotusten!

Mulla ei ole pienintäkään hajua, missä juoksureleissä sitä juoksisi huomenissa. Ensimmäiset kolme kilsaa saa olla kylmä, mutta kuinka monta vaatekerrosta on tarpeeksi. Liiat vaatteet vain ahdistavat, mutta enpä halua kärsiä kylmyydestäkään. En halua uusintaa vuoden 2012 Tukholman "pakkasmaratonista", jolloin juoksin kesäkledjuissa neljän asteen lämmössä, myrskytuulessa ja kaatosateessa.

Tältä huominen näyttää tällä hetkellä. Lopullinen varustus selviää vasta, kun olen laittanut aamusella nenäni ulkosalle. Yksi asia on kuitenkin varmaa, Suomenlinnassa tuulee. Takuuvarmasti!


Kyllin ajoissa vai viime tipassa?

Kuten olen aiemminkin kertonut, arkeni on yhtä juoksua lenkkipolun ulkopuolella. Mulle on suositeltu, että lähtisin kotoa edes himpun verran aiemmin, jottei tarvitsisi juosta junaan / bussiin / kouluun / tarhaan / töihin...  Tajusin juuri, ettei se juurikaan muuttaisi tilannetta.

Muutama esimerkki avasi silmäni:

- Olin eilen vartin verran etuajassa messuille mennessäni. Spurttasin 50 metrin verran ehtiäkseni tuota pikaa lähtevään paikallisjunaan. Niitä kulkee Pasilaan viiden minuutin välein. Olisin ehtinyt vallan mainiosti, vaikka seuraavakin olisi mennyt nenän edestä. 

- Tukholmassa metrojen vuoroväli on lyhimmillään kaksi minuuttia. Silti perheemme kipittää pikakävelyä liukuportaat alas kuullessamme metron saapuvan laiturille. Toimimme näin, vaikkei meillä olisi minnekään kiire. 

- Jos rautatieaseman edessä olevalle pysäkille on tulossa kaksi Kaisaniemen suuntaan menevää ratikkaa, juoksen niistä ensimmäiseen. En suinkaan kävele rauhassa sille, joka odottelee vielä liikennevaloissa pääsyään pysäkille. 

Juoksen pääasiassa siksi, että kykenen juoksemaan, enkä halua kuluttaa päivääni odotteluun. Lisäksi vihaan olla myöhässä. Jos aika karkaa käsistä kotoa tai töistä lähtiessä, riittää että olen perillä viime tipassa (kiitos arjen intervallitreenien), sillä sehän on useimmiten sama, kuin kyllin ajoissa.


Maratonin salainen ase

Jouduin nielemään sanani. Hikinauhat eivät ole missään nimessä 80-lukulainen turhake, vaikka niin olenkin aina ajatellut. Sen sijaan kiitän ja kumarran syvään sille ihanalle, joka suositteli niitä maratonille hikinorojen tappajiksi.

En voi kuvitellakaan starttaavani maratonille ilman kevyttä vahasilausta tukkaani. Muuten pääni näyttää puolustusasemissa olevalta siililtä jo lähtöviivalla. Kiitos hikivahasekoituksen, silmäni kirvelevät läpi 42 kilsan.

Testasin Berliinissä ensimmäistä kertaa tenniskentiltä tuttuja hikinauhoja. Ne toimivat! Lisäksi turhamainen puoleni oli onnessaan, sillä onnistuin löytämään itseni näköiset resorirenkaat. Pipokaudella näillä ei ole juurikaan käyttöä, mutta laitan ne hyvään säilöön odottamaan hikisiä, keväisiä yöjuoksuja.

Suomessa kauppiaat eivät selvästikään usko hikinauhojen uuteen tulemiseen ainakaan valikoimista päätellen. Tukholmassa tilanne näytti olevan himpun verran parempi, muttei sekään vedä vertoja Berliinille.


Vauhdikasta hiljaiseloa

Aamut, päivät ja illat ovat täynnä. Ihan kaikkea, eikä vähintään lapsieloa. Kirjoittaminen ja netissä roikkuminen ovat jääneet taka-alalle. Itse asiassa näytön tuijottamisen rajoittaminen toimiston ulkopuolella on ollut tarpeellinen veto lokakuun läpiviemiseen.

Olen yrittänyt viime viikot rakentaa töissä maailmaa uudelleen, tai ainakin paketoida viimeiset kolme ja puoli vuotta siistiin pakettiin. Yhdistelmä valitse kaikki + delete on yllättävän vapauttava. Mutta tunne siitä, että aika loppuu kesken, tukahduttaa. Työpöydän ja koneen raivaaminen ei ole yhtään sen nopeampaa, vaikka on lenkkarit jalassa ja valmis pinkomaan spurtteja. Tahti on mitä on, eivätkä poppaskonstit ole tässä mahdollisia.

Keskiviikkona alkaa uusi vaihe. Odotan sitä yhtä hanakasti, kuin lapsukaiset jouluaattoa. Jännittää vietävästi. Olen innostunut. Päästäni putkahtelee taas mitä villeimpiä ajatuksia. Luovuus alkaa taas kukkia. Uskon, että piilossa ollut hullutteleva osa minua pääsee taas valloilleen. Hyvällä tavalla.

Tulen saamaan uuden ansiosta osaan arkipäivistä runsaasti lisää aikaa. Sitä aikaa, jonka kulutan nyt junassa istuen. Uskon, että sen ja epävarmuuden tuottaman stressin laukeaminen saavat musta entistä tuotteliaamman. Jopa niin, että voin tarttua lasten nukkumaan mentyä kaksin käsin innostaviin, odottaviin projekteihin. Ja juoksuun.

Berliinin maratonmatka ei rajoittunut juoksuun. Kamera ikuisti yksityiskohtia sieltä täältä, idästä ja lännestä. Käveltyjä kilometrejä tuli varmaan toisen maratonin verran. 

16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla

Viimesunnuntainen Berliinin maraton oli kaikista juoksemistani maratoneista henkisesti helpoin. Tai ainakin niistä, jotka muistan. Pakotin itseni olemaan ajattelematta arkea, kaaosta, lapsia, töitä, epävarmuutta ja kaikkea sitä, mikä kotosalla odottaa. Sen sijaan laskin Döner Kebab -paikkoja (ei, niitä ei ole jokaisella kadulla!) ja etsin punapaitaisia kirittäjikseni.

Ensimmäisen henkilökohtaisen pupuni löysin jo alkumetreillä. Punaisessa Addun paidassa juokseva mies raivasi mulle tietä juoksevien massojen läpi. Hänellä oli täydellinen alle neljän tunnin vauhti päällä. Erkanimme välillä, mutta tunnistin hänet helposti sinisestä myssystä.

Kympin kohdalla jänikseni katosi käydessäni vessassa. Muutaman kilsan päästä olimmekin taas samassa vauhdissa. Avasin siloin sanaisen arkkuni. Olin iloinen, kun tiemme taas kohtasivat. Pupu taas oli kaikkea muuta riemastunut, kun kuuli olevansa oma salainen vauhdittajani. Pupu pisti isomman vaihteen päälle ja katosi. Lopun matkaa mulla oli muitakin punapaitaisia kirittäjiä, mutta kukaan ei hoitanut (tietämättään) hommaansa yhtä tasaisella sykkeellä.

Maaliin tullessa mua haastateltiin Berliinin Maratonin järjestäjien puolesta. Maalialueelta poistuessani sain kertoa juoksukokemuksistani valtakunnalliseen TV-lähetykseen ja vaatteet vaihdettuani paikallistelevisioon. Toivottavasti kukaan tuttu ei nähnyt tai tule näkemään 15 minuuttiani julkisuudessa, onnellista mutta hölmöä hymyäni. En todellakaan ole fiksuimmillani 42 kilsaa hölkyteltyäni.

Aivojen tyhjennys juostessa auttoi mut kuitenkin maaliin: Berlin Marathon | su 28.9. | 4:17 ja risat



Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000