Esikoiseni sai juoksukärpäsen pureman jo ennen syntymäänsä.
Juoksin kuudennen maratonini 9. raskausviikon tietämillä ja lopetin juoksemisen
noin kuukautta ennen laskettua aikaa. Loppuvaiheessa tosin hölköttelin
juoksumatolla sellaista vauhtia, että tasamaastossa rollaattorin kanssa kulkeva
mummokin olisi kiilannut hengästymättä ohitseni.
Pikku N haluaa jatkuvasti juosta, hyppiä, potkia palloa ja
fillaroida. Hän aloitti liikkarissa kolmen ikäisenä. Nyt ohjelmassa ovat jalka-
ja käsipallo. SAPA ry:n järjestämän Maajoukkueen jalkapallokoulun jälkeen
pikkumies oli varmaakin varmempi että tätä hän haluaa enemmänkin. Käsipallo
Dickenissä taas tuntuu olevan eräänlainen jatke tarhaviikolle.
Sunnuntaitreeneissä pääsee tapaamaan entisiä ja nykyisiä tarhakavereita.
Samalla pääsee mielipuuhien pariin, eli potkimaan ja heittämään palloa,
juoksemaan ja hyppimään.
Juoksua pallon kanssa ja ilman
Olen hurjan iloinen siitä, että N uskalsi aloittaa futiksen
vaikka joukkueessa ei olekaan kavereita vanhastaan. Onhan se meille
aikuisillekin kova paikka aloittaa uusi harrastus, jos joukossa ei ole yhtään
tuttua. Pikku N solahti luontevasti SAPA 05:ssa pelaavien 40 lapsukaisen
sekaan. Pelitaidot eivät ole aivan samaa luokkaa kuin kaksi vuotta vanhemmilla
joukkuekavereilla ja suomikin tuottaa välillä hankaluuksia, mutta väliäkö
sillä. Kunhan saa potkia palloa yhdessä muiden kanssa!
Maratonmatkamme Tukholmaan ja Tallinnaan ovat saaneet uuden
vivahteen, sillä lapset odottavat kuumeisesti omia mini maratonejaan. Vielä en
tosin ole varma josko kuopus on ollut Tallinnassa innostuneempi palkintona
olevasta karkkipussista vai itse
juoksutapahtumasta. No, väliäkö sillä, kun koko perheellä on hauskaa yhdessä
juosten.
Niin pitkään kuin mamma jaksaa
Viime kesän juoksutreeneistä on jäänyt mieleen erityisesti eräs sunnuntainen kotimatka pikkuisen futistreeneistä. Pikku N kiritti juoksuani vieressäni fillaroiden. Juttelimme niitä näitä, hihitimme ja huilasimme väillä. Aluksi paistoi aurinko ja lopulta kotiuduimme kaatosateessa. Kaikesta päätellen
näitä ihania yhteisiä treenejä on tulossa tulevaisuudessa lisää. Aikoinaan nimittäin pikku N ilmoitti, että kun hänestä tulee iso, hän aikoo juosta
äitinsä kanssa. Kun kysyin kuinka pitkään me juoksemme, hän vastasi: ”Niin
pitkään kuin mamma sinä jaksat.”
Odotan käsipalloporukkaa kotiin. Kylppäri on pesty ja makaronilaatikko on valmiina. Vielä pöydän kattaaminen niin kaikki on valmiina.