Pienestä pitäen


Esikoiseni sai juoksukärpäsen pureman jo ennen syntymäänsä. Juoksin kuudennen maratonini 9. raskausviikon tietämillä ja lopetin juoksemisen noin kuukautta ennen laskettua aikaa. Loppuvaiheessa tosin hölköttelin juoksumatolla sellaista vauhtia, että tasamaastossa rollaattorin kanssa kulkeva mummokin olisi kiilannut hengästymättä ohitseni.

Pikku N haluaa jatkuvasti juosta, hyppiä, potkia palloa ja fillaroida. Hän aloitti liikkarissa kolmen ikäisenä. Nyt ohjelmassa ovat jalka- ja käsipallo. SAPA ry:n järjestämän Maajoukkueen jalkapallokoulun jälkeen pikkumies oli varmaakin varmempi että tätä hän haluaa enemmänkin. Käsipallo Dickenissä taas tuntuu olevan eräänlainen jatke tarhaviikolle. Sunnuntaitreeneissä pääsee tapaamaan entisiä ja nykyisiä tarhakavereita. Samalla pääsee mielipuuhien pariin, eli potkimaan ja heittämään palloa, juoksemaan ja hyppimään.

Juoksua pallon kanssa ja ilman


Olen hurjan iloinen siitä, että N uskalsi aloittaa futiksen vaikka joukkueessa ei olekaan kavereita vanhastaan. Onhan se meille aikuisillekin kova paikka aloittaa uusi harrastus, jos joukossa ei ole yhtään tuttua. Pikku N solahti luontevasti SAPA 05:ssa pelaavien 40 lapsukaisen sekaan. Pelitaidot eivät ole aivan samaa luokkaa kuin kaksi vuotta vanhemmilla joukkuekavereilla ja suomikin tuottaa välillä hankaluuksia, mutta väliäkö sillä. Kunhan saa potkia palloa yhdessä muiden kanssa!

Maratonmatkamme Tukholmaan ja Tallinnaan ovat saaneet uuden vivahteen, sillä lapset odottavat kuumeisesti omia mini maratonejaan. Vielä en tosin ole varma josko kuopus on ollut Tallinnassa innostuneempi palkintona olevasta karkkipussista vai itse juoksutapahtumasta. No, väliäkö sillä, kun koko perheellä on hauskaa yhdessä juosten.

Niin pitkään kuin mamma jaksaa


Viime kesän juoksutreeneistä on jäänyt mieleen erityisesti eräs sunnuntainen kotimatka pikkuisen futistreeneistä.  Pikku N kiritti juoksuani vieressäni fillaroiden. Juttelimme niitä näitä, hihitimme ja huilasimme väillä. Aluksi paistoi aurinko ja lopulta kotiuduimme kaatosateessa. Kaikesta päätellen näitä ihania yhteisiä treenejä on tulossa tulevaisuudessa lisää. Aikoinaan nimittäin pikku N ilmoitti, että kun hänestä tulee iso, hän aikoo juosta äitinsä kanssa. Kun kysyin kuinka pitkään me juoksemme, hän vastasi: ”Niin pitkään kuin mamma sinä jaksat.”


Odotan käsipalloporukkaa kotiin. Kylppäri on pesty ja makaronilaatikko on valmiina. Vielä pöydän kattaaminen niin kaikki on valmiina.


Ei kommentteja