Tavallinen torstai


Tänään oli ihan tavallinen torstai. Päivä ei jää aikakirjoihin erityisen muistorikkaana, saati järin huonona. Tähän päivään on kuitenkin ripoteltu pieniä ilon aiheita:

  • Ihana, hullu tiimi, jonka kanssa saan työskennellä
  • Yhdellä jos toisella tiimistä oli karkinhimo, joten pomo lähti ostoksille (reilu peli, eikö vaan!)
  • Tein ensimmäistä kertaa sitten vuoden yksi ja kaksi silakkapihvejä. Ainakin ¾ perheestä tykkäsi niistä.
  • Ihana, hymyilevä nuori nainen piti mulle ratikan ovea auki, jotta ehdin kyytiin
  • Laiskotuksesta huolimatta karkasin salille ja kykenin juoksemaan. Aaah!
  • Ehdin kotiin peittelemään pienet kultamurut
  • Sain taas kerran herkkuiltapalan

Päivään mahtui myös perusarkihärdelliä: 
  • Sykkiviä ohimoita kun aamutoimet veivät liikaa aikaa
  • Lennosta alamäessä pukeutumista kiirehtiessäni bussiin
  • Periaatteesta kaiken vastustamista. Äänekkäästi ja aikaa säästelemättä.
  • Uhmaa, uhmaa ja uhmaa
Nämä jälkimmäiset ovat onneksi sitä aika kultaa muistot -osastoa. Oikeasti niitä ei siis koskaan tapahtunut. Nyt ja seuraavat 10 vuotta vaan tuntuu siltä.





"Vi ska ha kalas igen och igen, mamma!"


Istun loveseatilla ja jalat ovat jähmettyneet sohvapöydälle. Tästä hyvästä saisin lapsilta satikutia jos näkisivät. Tyhjä teemuki pitäisi viedä keittiöön ja vaihtaa se punaviinilasilliseen. Takana neljät pikkumiehen juhlat. Mieli on levollinen ja tiskit miltei hoidettu. Mies paiskii töitä viereisessä huoneessa ja kuuntelee Ultra Brata. Lapset sammuivat tavallista aikaisemmin. Rankka juhlinta vaatii veronsa.

Kun on syytä juhlaan, silloin meillä juhlitaan ja kunnolla. Pikku N sai tänä vuonna neljät juhlat; yksi frendiporukalle, toiset kummeille, kolmannet sukulaisille ja neljännet entisille ja nykyisille tarhakavereille. Juhlimme useassa osassa, sillä haluamme pitää kotisynttäreitä niin pitkään kun mahdollista, eikä kotiimme mahdu kerralla valtavaa lössiä. Olen kaiken lisäksi sen verran itsekäs, että haluan itsekin nauttia juhlista. Ehdin varmasti seurustella kaikkien kanssa, kun vieraita ei ole mahdotonta määrää. 

Pikkuisten synttäreillä ei tarvitse vielä olla mitään sen erikoisempia sirkushuveja. Nakit, popparit, jäde ja karkit kelpaavat kaikille ja ohjelmaksi riittää ohjaamaton leikkiminen. Niin ja sitten se perinteinen onginta, jonka meinaan aina unohtaa. 

Jossain vaiheessa lapset alkanevat vaatia isompaa ja hienompaa. Ystävien kautta on  jo saatu ensi tuntuma HopLop-synttäreihin. Toistaiseksi nautimme näistä helpoista, yksinkertaisista, kotikutoisista juhlista. Ensi vuonna täytyy tosin miettiä koristelut uusiksi. Viirit viritetään kattoon tavalliseen tapaan, mutta synttärijuna pitää laittaa naftaliiniin. Numerot loppuvat kuutoseen mutta meillä juhlitaan senkin jälkeen ja useaan otteeseen.

Hurjat sankarit, hyvät ystävykset 

Kuusi vuotta sitten syntyi kolme poikaserkusta viiden viikon sisään. 
Jokaiselle täytyy tietysti olla kakussa oma kynttilänsä.

Teetä, sympatiaa ja Legoja

Pikku N on kipeä. Siitä on vierähtänyt jo runsaat kaksi vuotta, kun olen viimeksi ollut poissa töistä sairaan lapsen takia kokonaisen päivän. Olenkin vitsaillut, että yrittäjien lapset syntyvät viikonloppuisin ja sairastavat yleensä lomilla.

Päivän voi kiteyttää seuraaviin kuviin:

Kerrankin oli aikaa keskittyä synttärilahjalegojen kokoamiseen.

Rakennusapuri toimi vihreän teen voimin.

Saako jo?


No ei saa. En taida päästä juoksemaan ainakaan viikkoon. Kotilevon aikana kuntoni koheni, mutta vointi huononi taas työpäivän mittaan. Keuhkot ovat edelleenkin kovilla ja varsinkin töissä. Toimistossa leijaileva näkymätön rakennuspöly saa röörit tukkoon, sillä pölyä pukkaa muista remontin kourissa olevista toimistoista. Sille ei vaan voi mitään, ei vaikka kuinka siivoaisi ja luuttuaisi. Henki siis rahisee ja korisee vielä jonkin aikaa. Voi senkin!

Kävelin taas tapani mukaan Kampin metroaseman liukuportaat ylös tehovauhdilla. Ei olisi pitänyt. 


Asicsin toissavuotinen kampanja "Sport releases more than sweat" on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Palaan näihin mainoskuviin ja -filmiin aina uudelleen ja uudelleen. 

Kaipaan tuota olotilaa varsinkin näin puolikuntoisena ollessani. Juostessa voi jättää taakseen stressin, huolet, surun, vihan... Tilalle tulee rauhallinen mieli (ainakin yön ajaksi) ja kaupan päälle ah-niin-ihana endorfiinilataus.

Take Away -taidetta?

Talomme seinustalla on kököttänyt taulu aamuvarhaisesta lähtien. Onko tämä mahdollisesti myyntinäyttely vai take away -taidetta? Ripustus on olematon mutta asettelu toimii.


Päivä alkaa aalla


Olen aamiaisriippuvainen. Pidän puuroista, mutta huomasin syksyn mittaan, ettei tavallinen kaurapuuro pidä tarpeeksi pitkään kylläisenä. Kaksi tuntia aamiaisen jälkeen olin valmis syömään melkein mitä vaan käsiini sain. Aamiaisen pitää olla sopivan täyttävää ja tarpeeksi pitkään, siitä ei saa tulla ähky ja mikä tärkeintä, sen pitää valmistua helposti. 

Onneksi muistin ystävieni Tšupukan ja Katruškan salaperäiset aamuiset pussukat, piimätölkit ja muut superruoat duunin takahuoneessa vuosia sitten. Päätin kokeilla itsekin Tšupukan aamupuuroa vaikka en ole koskaan ollut erityinen ulkomailta tuodun superfoodin fani.

Mukailin alkuperäistä ohjetta hieman ja viikon testauksen jälkeen olin jäänyt koukkuun. En kyllä hevillä vaihda Tšupukan aamupuuroa toiseen.

2,5 dl rasvatonta piimää
3 rkl Femi Soya Plussaa  (sis. soijaa, ruusunmarjaa, pellavansiemenrouhetta ja inuliinia)
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 rkl kauraleseitä tai vehnänalkioita
0,5-1 rkl goji-marjoja
0,5-1 rkl kaakaonibsejä
1 tl maca-jauhetta (joka 4. viikko pidän tauon jauheen käytössä)
1 tl karpalojauhetta

Sekoita hyvin ja anna turvota vähintään 15-20 min eli aamusuihkun ja pukeutumisen verran.

Jos aamu on alkanut liian myöhään, nappaan tuorepuuron mukaani. Oranssista Primus-ruokatermarista Ikean muovisen juniorlusikan kanssa on tullut käsilaukkuni vakiovaruste.


Kuva: CisionWire

15 päivää juoksematta


Nyt alkaa hermot olla tiukoilla. Haluan juoksemaan! Syy ei ole säässä, vaan keuhkoissa. Parin viikon tuskailun jälkeen menin vihdoin lääkärin pakeille. Kolme päivää saikkua ja yhdeksän päivän kortisonikuuri. Olin pudota pyrstölleni. Eihän tämä nyt niin vakavaa voi olla... Astmaatikkona sitä on niin tottunut että välillä keuhkot nyt vaan eivät ole ihan priimakunnossa. 

Haaveilen, että pääsisin jo loppuviikosta salin matolle Nimbuksia kuluttamaan. Peukut pystyyn. 


Tässä kunnon menokkaat kaikille triathlonia harrastaville ystävilleni. Ihanaa, kun lenkkarit eivät ole nykyään enää siitä yhdestä ja samasta muotista. Vastaavilla väriläiskillä haluaisin piristää itseäni ja muita juoksijoita lenkkipolulla. Kuvassa: Asics Gel Noosa Tri 8

Rakkauskirje vesimiehelleni


Kuusi vuotta sitten halusit tulla maailmaan. Olit loikoillut yhdeksän kuukautta välillä potkien, välillä nyrkkeillen. Ilmeisesti aloitit jo silloin uimaharjoittelun. Vasta päivän, pari ennen syntymääsi sait aikaiseksi raivokkaita supistuksia. Olin valmis.

Muistan ensimmäisen kontaktimme. Sinut laitettiin vatsallesi roikkumaan reisieni päälle. Tunsin jotain lämmintä ja painavaa. Jotain, joka ei ollut oikeasti painavaa. Seuraavaksi sain sinut syliini. Kiintymys syntyi heti, rakkaus syttyi myöhemmin ja kasvoi päivä päivältä.

Tiesin, että syntymäsi muuttaa monia asioita, mutta myös sen, että niin moni pysyy samana. Sitä en voinut käsittää, kuinka suurta rakkaus voi oikeasti olla. Rakastan isääsi, siskoani, vanhempiani, ystäviäni... Silti sydän sykkii täysin eri kanavalla, kun on kyse omasta, rakkaasta lapsesta.

Sinusta on kasvanut näiden vuosien aikana reipas lapsi, jonka huumorintaju, herkkyys ja tunneäly yllättävät minut vähän väliä. Jos kirjoittaisin ominaisuuksiasi työhakemukseen, kertoisin ainakin, että olet positiivinen, kohtelias, kaikkien kaveri, urheilullinen, tarkkasilmäinen, railakas, keskittymiskykyinen, huomaavainen sekä pidät muista, tai ainakin pikkusiskostasi huolen. On ilo seurata, mihin luonteesi vivahteet vuosien mittaan vievät sinut.

Heräät huomenaamuna innokkaana. Onhan syntymäpäiväsi. Avaat lahjat etkä millään malttaisi syödä, saati lähteä käsikseen, sillä rakentamattomat Legot houkuttelevat liikaa. Minä taas katson sinua ja olen onnellinen. Onneksi minulla on sinut. Rakastan sinua täydestä sydämestäni ja sen yli.


Junibackenissa lumikuninkaan valtaistuimella



Kröhömköh...

Korvat ovat tukossa, kurkku on karhea, nenä on täynnä liisteriä ja hengittäminen... no jaa... pihisen kyllä ja elossa olen kuitenkin. Nyt on tammikuu ja silti siitepölyallergia tai sen lähisukulainen vaivaa.

Voisikohan tämä johtua siitä, kun R raivasi kirjahyllystä tilaa (vielä) lukemattomille kirjoille? En ole laittanut tikkua ristiin viisi metriä leveän ja kolme metriä korkean hyllyn siivoamiseksi, en juhannuksena enkä jouluna. Veikkaanpa, että kotiimme on hyökännyt pieni armeijallinen siitepölyhiukkasia, vuosikertaa 2012. Siellä ne ovat odottaneet kirjojen päällä, että joku tulee ja heilauttaa ne uuteen ulottuvuuteen. Ei auta kun laittaa antihistamiinia napaan (heti) ja alkaa siivota kunnolla (ylihuomenna).

Löysimme Ágnes Vanillan Budapestin matkalla 10 vuotta sitten. Pitänee joskus etsiä Jósef Attilan runoja suomeksi tai englanniksi käännettynä. Tämä on maaginen.



Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Maratonmatkailua


Ulkomaisten juoksutapahtumien sivuilla on mukava käydä haaveilemassa. Niin netissä kuin myös maratonexpoilla yksi myyntivalteista on reitti: ”Pääset nauttimaan kaupungin merkittävimmistä nähtävyyksistä...”

Tajusin käydessäni Djurgårdenissa talvisaikaan, että ainakin Tukholman maisemareitillä on rakennuksia, patsaita ja muita yksityiskohtia, joita en ole huomannut koskaan juostessani. Lehtien puuttuminen puista ei voi selittää kaikkia aukkoja. En ollut esimerkiksi pistänyt merkille, että Skansenia vastapäätä on korttelin verran asuinkerrostaloja ja hieman sen jälkeen näkyy Gröna Lundin sisäänkäynnit. Muistan kyseisestä paikasta ainoastaan juomapisteen, erityisesti bajamajat sekä ratikkakiskot.

Huomaamani nähtävyydet ja rakennukset herättävät muistoja 42 kilometrin varrelta kaupungissa käydessäni. Muistan kun tuossa seisoi se vanha pappa heijaamassa kaatosateessa. Tällä aukiolla olin taas kerran varma, että tämä on sitten se viimeinen juoksu. Kaupungintalon kohdalla tulee aina kylmä, helteelläkin. Tällä suoralla sain kitalakeen tarttuvaa keksisuklaata. Juoksen ilmeisesti maratonia Tukholman kaduilla alitajuisesti uudestaan, uudestaan, uudestaan...

Reitti ja sen maisemat ovat suurin syy siihen, etten osallistu enää Helsinki City Maratonille. Olen veivannut sen verran usein Seurasaari – Kuusisaari – Lehtisaari –Laru –Ruoholahti –reittiä, etten jaksa innostua siitä maratonilla. Ehkäpä minut näkisi starttiviivalla uudemman kerran, jos reitistä olisi suurempi osa kunnon kaupunkimiljöössä. Tämä kivitalojen varjossa kasvanut ei saa valitettavasti kiksejä Länsiväylällä kirmaamisesta. Varsinkin, kun siellä ei ole kovinkaan tiuhassa noita vanhoja pappoja (tai edes nuorempia) heijaamassa ja valamassa uskoa siihen, että kyllä minä sinne maaliin asti pääsen. 


Erityisesti taustalla näkyvät kerrostalot on taidettu rakentaa Djurgårdeniin viime kesäkuun jälkeen, sillä nehän EIVÄT ole olleet puiden siimeksessä aiemmin. Etualalla tutuksi tulleet ratikkakiskot.









Voiko synnyttämistä ja maratonin juoksemista verrata toisiinsa?


Jännitän parhaillaan ystäväni synnytystä. Hän lähti Naistenklinikalle tunti sitten. Samalla muistin kuluneen vertauksen maratonista ja synnytyksestä. Kahden synnytyksen ja 11 juostun maratonin kokemuksella kirjasin mieleeni juolahtaneita yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia:

+ Kumpaakaan kokemusta ei unohda, vaikka yksityiskohdat ovatkin usvan peitossa (onneksi).
+ Ärräpäät lentävät takuuvarmasti jossain vaiheessa.
+ Tulee hiki.
+ Energia on vähissä.
+ Paikat ovat jälkeenpäin kipeinä.

+/- Kannustus auttaa jaksamaan.

- Maratonin voi jättää milloin vaan kesken, synnytyssalista ei voi karata.
- Synnytyksen kipu on infernaalinen verrattuna juoksun aikaiseen kivistelyyn.
- Synnytyksen kestoa ei voi määritellä etukäteen.
- Synnyttäessä millään muulla ei ole väliä, on vain tämä hetki. Maratonilla ajatukset haahuilevat tulevissa koitoksissa, juoksun jälkeisessä illallisessa, ...
- Maraton on kuin huume. Sitä on pakko saada lisää ja pian. Itselläni ei ole koskaan ollut samanlaista himoa päästä uudestaan Naistenklinikalle synnyttämään.

Maratonäidit tuliko mieleenne jotain lisättävää?

Nyt painun vällyjen alle jännäämään. 



Aivot ripustetaan uima-altaan reunalle jo heti alkulomasta


Huomasin Ruotsin reissulla, että Tukholmassa puretaan pian maineikas Scandic Continental hotelli aivan rautatieaseman vierestä. Olen käynyt hotellissa aikaa sitten aamiaisella siskoni kanssa palattuamme lomalta Kreikasta. Kolkuttelimme useamman hotellin ovea väsähtäneinä ja nälkäisinä. Continentalista saimme mainion brekun ja pääsimme seuraamaan heräävää kaupunkia autiopaikalta.

Jos kaikki olisi mennyt kuten olimme niin loistavasti suunnitelleet, olisimme olleet hotelliaamiaisen sijasta matkalla siskoni uutta kotia ihmettelemään. Sen sijaan tapoimme aikaa ennen kuin jatkoin matkaani Suomeen.

Olimme Kreikassa täydellisissä lomafiiliksissä ja ajantajumme katosi täysin. Emme turhaan vaivanneet aivosolujamme kalenteria tutkailemalla. Kun kerran papereihimme oli merkitty paluulennon ajankohdaksi lauantai 24. päivä / klo 01:30, sen se täytyi olla. Hälytyskellot eivät soineet siinäkään vaiheessa, kun ruotsalaiset kanssamatkustajamme pällistelivät meitä ihmeissään roudatessamme matkalaukkumme allasbaariin säilytettäviksi. Meille selvisi vasta ulostsekkauksessa, että kyseessä on kyllä yölento, mutta sunnuntain puolella. Lähtisimme kohti kenttää vasta vuorokautta myöhemmin, lauantai-iltana auringon laskettua.

Nolotti noutaa matkalaukut uima-altaalta takaisin huoneeseemme. Tosin olipahan kerrankin kamat pakattuina hyvissä ajoin. Onneksi olimme varanneet ylimääräisen päivän systerini luona käymiseen, sillä muuten matkasuunnitelmamme olisivat mutkistuneet entisestään. Laivalippujen uudelleen järjestelemiseen olisi saattanut tarvita aivokapasiteettia, jonka kyllä jätimme suosiolla roikkumaan ylimääräiseksi päiväksi sinne uima-altaan kupeeseen.


Määrän sijasta laatua


Viime vuonna tavoitteenani oli juosta 900 kilometriä. Sellaiselle, joka juoksee vain dösälle (jos sinnekään), kilometrimäärä voi kuulostaa uuvuttavalta, onhan matka Helsingistä Rovaniemellekin lyhyempi. Jos taas vuoden juoksut jaetaan tasaisesti koko vuodelle, 900 kilometriä sulaa kolmeksi lyhyeksi, perusmittaiseksi lenkiksi viikossa.

Olen kirjannut ylös juoksuja 822 kilometrin verran. Jos jaksaisin kaivella, saattaisin löytää nurkkaan heitettyjä juoksukilometrejä sen verran, että viimevuotinen tavoitteeni tulisi täyteen. Ehkäpä olen juossut enemmänkin. Kilometrien kerääminen ei kuitenkaan ole tärkeintä edellisvuotta summatessa. Merkittävää on se, että olen ylläpitänyt rakasta harrastustani viikosta toiseen. Välissä on sairastupa- ja siitepölyallergiaviikkoja, mutta muuten kilometrit jakaantuvat tasaisesti koko vuodelle.

Uuden vuoden koittaessa on hyvä päivittää juoksutavoitteet. Määrän sijasta aion keskittyä laatuun, jotta pääsisin alle neljän tunnin aikaan. Jos olosuhteet olisivat olleet toiset, se olisi ollut täysin mahdollista jo viime vuonna. Uskaltaisinkohan asettaa tavoitteen näin julkisesti 3:45:een?

Jotta saisin lisää nopeutta, tulen lisäämään treeniini entistä enemmän intervalli- ja mäkiharjoituksia, leikittelen vauhdilla ja pidennän pitkiä lenkkejä huomattavasti. Tulen kiinnittämään enemmän huomiota myös lihaskuntoon sekä siihen, mitä pistän suuhuni. Jos pysyn terveenä, tavoitteeni ei ole utopistinen. Vaikka aionkin keskittyä laatuun, voi olla, että kilometrilukemat asettuvat samalla uudelle tuhannelle. No, sen näkee sitten vuoden kuluttua. 

Vuoden viimeinen treeni 29.12. salin lämmössä:

lämmittelyä soutulaitteella
napakka salitreeni
juoksu 5,6 km | 30 min


Kuva on napattu aikanaan Asicsin brittisivustolta. Se on ollut jo pitkään läppärini taustakuvana.