18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015

Olen ollut tänä vuonna paremmassa juoksuvireessä kuin koskaan aiemmin. Silti olen juossut ainoastaan yhden maratonin. Niinpä kun Fitness Führer ehdotti Mikon Kirkkolaakso maratonia Lucian päivälle, innostuin saman tien vaikken olekaan aivan maratonterässä.

Sunnuntaisella maratonilla juostaisiin kilsan mittaista pätkää edestakaisin 21 kertaa. Se vaikutti verrattaen älyvapalta kuullessani siitä ensimmäistä kertaa. Toisaalta olen Pikkuliten Berliiniin -projektin aikana erikoistunut ties millaiseen ympärijuoksuun, joten halusin päästä testaamaan josko polla kestää tällaista rataa kokonaisen maratonin verran.

Vielä viikkoa aiemmin maratonille oli ilmoittautunut vasta kaksi juoksijaa. Lopulta meitä starttasi viisi. Tungosmaratoneihin tottuneena tämä tuntui piristävältä. Toki tajusin, että vauhdin ylläpito tulisi olemaan todella haastavaa. Jäniksiä ei olisi näköpiirissä kuin ehkä vain niitä aitoja nelijalkaisia ja pitkäkorvaisia.

Tapasimme Sofian kanssa Kirkkonummen junassa. Junamatka oli iloista sähellystä ja panikointia. Juna toimi myös hyvin pukukoppina. Puin vasta siellä lämpökerrastoni päälle muut kerrokset. 



Ulkomaisten maratonien tapaan Kirkkonummen mara alkoi myös aamuvarhaisella. Lähtöaikaan oli toki mahdollista itse vaikuttaa, mutta käytännössä mulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kello yhdeksän startti. Olin sopinut kuljetuksen Espoon keskuksesta synttärikemuihin Aurinkolahteen, joten kahden paluujunaan oli pakko ehtiä. Lopulta aloitimme Sofian kanssa juoksun hieman kärkijoukon jälkeen, sillä saavuimme paikalle viime tipassa ja säätöön lähtöalueella meni aikaa.

Lähdössä aamunraikkaita Lucia-neitoja (kuva kilpailun järjestäjän ottama).


Juoksimme yhdessä puolet matkasta. Vaikka emme pölöttäneet sen kummemmin, vauhtia oli huomattavasti helpompi pitää yllä Sofian juostessa vieressä. Asfalttiosuuksilla piti olla todella varovainen varsinkin alkumatkan ajan mustan jään vuoksi. Onneksi kärkipään juoksijat varoittivat meitä jo ennakkoon. Olisihan se ollut tylsää, jos juoksu olisi tyssännyt jo ensimmäisen sadan metrin kohdalla.

Juoksin räntäsateen alkuun saakka eli 24 kilometriä Lucia-kruunu päässäni ja otin sen taas kutreilleni (?!) viimeisen kierroksen ajaksi. Oman hauskan lisänsä antoivat sunnuntaikävelijät, jotka hymyilivät juokseville valopäille. Ohikulkijoista oli helppo saada juttukavereita, sillä kruunu toimi loistavana jään murtajana. Muutama koira sai kauhean sätkyn päässäni liehuvasta hopeaköynnöksestä mutta onneksi omistajat olivat valppaina pitelemässä lemmikkejään aisoissa.

Kilometrin pituinen pätkä näytti aika tasan tältä miltei joka suunnasta. Ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana ihailin metsän yllä olevaa ja hiljalleen poishiipivää usvaa. Korkeuseroa oli reitillä vain kaksi metriä. 


Juoksin koko matkan enemmän tai vähemmän omassa kuplassani musiikkia kuunnellen. En olekaan pitkään aikaan pitänyt musaa messissä maratonilla, mutta nyt se oli ainoa tapa pitää edes jonkinlaista vauhtia yllä. Yllätyksekseni en kiroilut 42 kilometrin aikana kertaakaan, sillä tällä kertaa ärräpäille ei ollut lainkaan syytä. Välillä ilmassa oli hieman kyllästymistä, mutta kävelin silloin hieman ja yritin löytää itselleni ulkoilijoista juttukavereita.

Olisin toki voinut juosta nopeampaakin tahtia, mutta otin maratonin sunnuntailenkin kannalta. Ensin sinne ja takaisin tänne. Polla ja jalat olisivat kestäneet koveampaakin vauhtia, loistavasti toimineet keuhkot ja sydän myös. Sen sijaan vatsastani en ollut varma. Kunnon aamutyhjennys jäi tekemättä enkä missään nimessä halunnut könytä kesken kaiken pusikkoon tai poiketa testaamaan läheisen Citymarketin vessoja.

Hörppäsin kahden kilsan välein juomapisteellä vettä ja pistin suolakurkkuviipaleen suuhuni. Jo miltei alusta lähtien otin joka kierroksella yhden PowerBar Gel Shots -karkin suuhuni. Sen ja kylmän sään ansiosta mun ei tarvinnut koskea urheilujuomaan, joka olisi varmasti pistänyt vatsani sekaisin. Energia tuntui imeytyvän hyvin, eikä sen kummempia väsähdyksiä tullut. Juoksun jälkeinen horkka tosin antoi viitteitä siitä, että lisäenergiaa olisi hyvä saada koneistoon ja pian.

Garminin mukaan juoksin 43,7 kilometriä. Mittari liioittelee hieman juostua matkaa ja saattoi se mennä sekaisinkin siksakkijuoksusta. Ilmeisesti en osaa valita optimaalista reittiä autiollakaan radalla. 















Pääsin maaliin ajassa 4:18:24. Ensimmäistä ja kenties viimeistä kertaa elämässäni voitin naisten sarjan. Hävisin voittajalle nelisen minuuttia.

Olen tosi tyytyväinen sekä aikaan että juoksuun kokonaisuudessaan. Saman radan edestakaisin juokseminen oli yllättävän helppoa ja vaivatonta. Yllättävän hyvin pysyin kierroslaskuissa mukana. Olin saanut lahjottua lapset tekemään meille molemmille 21 kuminauharannekorua, joista jätimme aina yhden kierrosta kohden juomapisteelle. Muutaman kerran unohdin ottaa rannekorun ranteestani ja kerran yksi tipahti matkan varrelle. Onneksi Garmin antoi kuitenkin viitettä missä mennään. En olisi halunut ehdoin tahdoin juosta ylimääräisiä kunniakierroksia vaikka maraton sujuikin mukavan leppoisissa merkeissä.


Pidin Lucia-kruunua päässäni kiirehtiessäni junaan, sillä en ehtinyt purkaa sitä kaikessa kiireessä. Ohikulkijat vilkuttivat ja hymyilivät minulle yllätyksekseni edelleenkin. Eräskin kertoi tulleensa kävelylle ihan vaan koska kuuli naapureiltaan, että kauppakeskuksen lähellä oli havaittu juoksemassa ihka oikea Lucia-neito. Alkoi vähän hymyilyttää. Muutama paikallinen katsoi mua kuitenkin hieman vinoon, sillä mulla oli kädessäni pullollinen olutta (alkoholitonta tosin), askel oli heiluva ja hieman turvoksissa oleva naamani oli punainen sekä hiestä kiiltelevä. Taisi hopeakoristeetkin vilistää pitkin selkää.

Fitness Führerin keksimä Lucia-teema juoksullemme oli napakymppi. Oli mahtavaa nähdä kuinka ihmisten suut vääntyivät hymyyn meidät nähtyään. Lucia-neidon lailla toimme ainakin hetkellisesti valoa ja iloa hämärään ja sateiseen sunnuntaihin.

***
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

Yllytyshullu

Jahas, ensi viikolla onkin sitten ihan yllättäen taas maratonmerkintä kalenterissa. Fitness Führer juhlistaa syntymäpäiviään 13.12. juoksemalla Kirkkonummen maratonin. Koskapa olen yllytyshullu, syntymähullu tai mitä lie, menen pitämään juhlakalulle seuraa juosten.

Berliinin maratonin jälkeen Mikon Kirkkolaakso Maraton kuulostaa ihanan eksoottiselta. Tapahtumasivun mukaan sinne on ilmoittautunut toistaiseksi kaksi ihmistä. Me Sofian kanssa toistaiseksi tuplaamme osanottajamäärän. Matka on tutut 42,195 kilometriä mutta se juostaan Kirkkolaaksojuoksussa kilometrin pituista pätkää edestakaisin. Siinä on tällaiselle ympyräjuoksukonkarillekin tekemistä.

"Kierroslaskut: Laske itse, järjestäjä pyrkii laskemaan myös."

Kierroksissa voi mennä helposti sekaisin. Olisihan se daijua juosta vahingossa kaksi ylimääräistä kilometriä huonon laskupään takia. Keksin kaksi hyvää keinoa:

1) Heijaajalle annetaan 21 pulloa olutta. Hän korkkaa niistä yhden ohitettuamme kääntöpaikan. Kuka haluaa tulla mukaan ja uhrautua urheilun nimissä?

2) Tyttäreni saa tehdä kumpaisellekin 21 rannekorua. Luovutamme molemmat yhden ohittaessamme juomapisteen. Onneksi on vielä runsas viikko aikaa. Jos tyttäreni jaksaisi tehdä niitä kahdeksana iltana... Se tekisi viisi rannekorua/ilta. Ja mä lupaan näperrellä ne kaksi viimeistä vaikka junamatkalla Kirkkonummelle. Veikkaan, että tytärtä täytyy lahjoa ruhtinaallisesti jos hän suostuu näpertelemään juoksumme tähden.

"Ajanotto: Oma kello mukaan, järjestäjä ottaa aikaa myös."

Ja mehän otamme aikaa ja tosi tarkkaan. Lähdemme molemmat hakemaan Kirkkonummelta ennätysjuoksua. Tavoitteessa on huomioitu sekunnin virhemarginaali.

"Huoltopiste kahden kilometrin välein (1 kpl). Tarjolla mm. vesi, cola, banaani, suolakurkku."

Hienoa, emme kuole nälkään, vaikkei siellä synttärikakkua tarjotakaan.

"Reitti on tasainen. Ainoastaan siltojen kohdalla korkeusero n. 2 metriä. Kilometrin matkasta molemmat päät n. 120 metriä on asfalttipintaa ja soratieksi jää n. 760 metriä."

Pitää siis varautua siihen, ettei reitillä ole alamäkiä vauhdittamassa juoksua. Olen juossut aikaisemmin maratoneja ainoastaan asfaltilla ja mukulakivillä. Näin pitkät hiekkapätkät ovat mulle aivan uusi tuttavuus. Sään puolesta ei ole pelkoa, että hiekka pöllyäisi.

"Sarjat: Miehet maraton, miehet puolimaraton, naiset maraton, naiset puolimaraton sekä 10 km katsojien toivomuksesta miehille ja naisille."

Samassa tapahtumassa on mahdollisuus juosta myös puolikas. Tosin kun Kirkkonummelle asti raahautuu aikaisin sunnuntaiaamuna, kannattaa saman tien juosta koko rahan (kympin) edestä.

"Puolimaraton: 10 kierrosta + 11. kierroksella kääntyminen VIHREÄN ROSKIKSEN tasalla. 11. kierroksen kääntöpaikka n. 150 metriä lähtöpaikasta Prismalle (näytetään lähdössä)."

En varmasti pystyisi noiden kilometrilukujen tietämillä pysymään kärryillä siitä, missä oikea kääntöpaikka on. Siksikin kannattaa juosta kokonainen.

Tule ihmeessä sinäkin juoksemaan 13.12. Kirkkonummelle. Et voi eksyä, tulit sitten bussilla, junalla tai autolla:

"Rautatieasemalle 300 metriä. Linja-auto numero 173 Kampista 230 metrin päähän lähdöstä ja Kamppiin vain 30 metrin päähän maalista. Pysäkit kylän ainoassa liikennevaloristeyksessä. Ilmainen parkkihalli liikennevaloristeyksen vieressä auki klo 7-22. Paljon parkkitilaa myös ulkona lähellä."

Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Nostan hattua kaikille, jotka järjestävät kallisarvoisella vapaa-ajallaan uusia kaikkien kukkaroille sopivia juoksutapahtumia. Vielä kun juoksijoita saadaan tarpeeksi paikalle, tästä voi tulla vaikka perinne!

Fitness Führer lupasi, ettei Kirkkonummen maratonilla ole pakkasta. Ei ainakaan yli viittä astetta. Säiden jumalat tottelevat tunnetusti synttärisankareita, eli säänkin puolesta meitä odottaa ykkösmaraton!

Googletin Kirkkonummen Kirkkolaakson. Jos kaikki menee nappiin (= ei flunssaa), maratonreitti piirtyy 13.12. muistini sopukoihin loppuiäksi. 


Juokse lasten hyväksi ja pidä hauskaa

Olen viettänyt lapsuuteni kesät Kauniaisissa isovanhempieni luona. Muistikuvissani paistoi miltei aina aurinko ja niinä kesän harvoina sateisina päivinä teimme siskoni kanssa retkiä kirjastoon. Samalla keksimme mitä jännittävimpiä tarinoita reitin varrella olevista upeista villoista. 

Isovanhempieni kuoltua rakas mummola vaihtoi omistajaa. Ja sitten vielä kerran. Nyt siinä toimii Pelastakaa Lapset ry:n lastenkoti. Uskon, että ukkini olisi ikionnellinen jos tietäisi missä käytössä hänen suunnittelemansa ja rakentamansa talo on nykyään. 

Pelastakaa Lapset ry:n tukiperheet auttavat vaikeaan tilanteeseen joutuneita perheitä selviytymään vaikeiden aikojen yli. Tukiperheen luona lapsi saa iloita ja nauttia huolettomista hetkistä turvallisessa ympäristösssä. Tällä hetkellä Pelastakaa Lapset -tukiperhettä odottaa yli tuhat lasta. 30 eurolla yksi lapsi pääsee päiväksi omaan tukiperheeseen. *)

Nyt sinulla on mahdollisuus olla mukana auttamassa tukea kaipaavia lapsia! Lähde mukaan juoksemaan Pelastakaa Lapset ry:n ja Runner´s Highn järjestämälle Joulujuoksulle ensi lauantaina 5.12. Ilmoittautuminen käy kätevästi  tästä linkistä 3.12. klo 12:00 saakka. Jos et pääse Joulujuoksulle Helsinkiin, voit juosta ja lahjoittaa myös itsellesi sopivana ajankohtana. Klikkaa tästä lisätietoja

MUTTA EI TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI...
Kumpaa reittiä tahansa tukesi tulee, muista merkitä lisätietokenttään TERÄSMEDUUSAT, sillä Teräsmeduusat, nuo harmaiden päivien ilostuttajat, tulevaisuuden sporttitoivot, kekseliäät ikiliikkujat ja oluen puolestapuhujat ovat valmiita antamaan kaikkensa, jotta sekä heillä että kanssajuoksijoilla olisi hauskaa Joulujuoksulla. Mitä enemmän heidän nimissään lahjoitetaan rahaa, sitä hulvattomampaa meininkiä on luvassa. Ilmoittauduttuasi Joulujuoksulle (ja merkattuasi TERÄSMEDUUSAT lisätietoihin) klikkaa ihmeessä itsesi Fitness Fuhrerin postaukseen nähdäksesi millainen spektaakkeli heidän puoleltaan on luvassa. 

*) Lähde: Pelastakaa Lapset ry

Onnellinen lapsi juoksee. Siinä olkoon tarpeeksi aasinsiltaa päivän aiheeseen. Kuva napattu viimekesäiseltä Helsinki Half Marathonin Kids Runilta. 



Be more human

Berliiniläisellä metroasemalla törmäsin yhteen vuoden pysäyttävimmistä mainoksista. Reebokin Be more human -kampanjan voi ymmärtää monella tavalla, ainakin sen perusteella, mitä juttelin lasten kanssa.

Lapset näkivät kuvassa mutaisia ihmisiä, jotka ovat kiivenneet muurin päälle. He auttavat kaveriaan, joka on tippumaisillaan. Leikimme ajatuksella, mihin kuva voisi liittyä. Kuva piti lopulta sisällän mitä uskomattomimpia tarinoita.



Viimeaikaisten tapahtumien varjossa kuvasta on tullut minulle entistäkin rakkaampi:

Ole ihminen, jokaisella solullasi toimiva kokonaisuus.
Ole humaani, kunnioita itseäsi ja muita. Auta apua tarvitsevia.
Ole inhimillinen. Tee toiselle mitä haluaisit tehtävän itsellesi. Suvaitse omat ja muiden heikkoudet.


Lähdimme sunnuntaina lenkille koko perhen voimin kuultuani, että Finlandia-talo saa illalla trikolorin värit. Juoksimme mieheni kanssa vaihtelevaa vauhtia lasten pyöräillessä. Sade piiskasi naamaa. Silmälaseihin ilmestyi myös suolaisia pisaroita. 
Kotona meitä odotti kuuma suihku. Elämä ja arki jatkui. Se on inhimillistä. 


Tähänastiset maratonit listattuna

Olen juossut kaiken kaikkiaan 17 maratonia. Yhden olen keskeyttänyt ja kerran jätin juoksun väliin jo ennen lähtöviivalle pääsyä.

Aloin kirjoittaa blogia 11. maratonin jälkeen syksyllä 2012. Viimeisimmät maratonraportit on kirjoitettu lämpimiltään endorfiinimyrskyssä tai juuri sen laannuttua. Blogia edeltävät maratonmuistot olen puristanut pääkopastani viime kesän mittaan. Nautinnollisia lukuhetkiä!

1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005 
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006 
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011 
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton) 
11. maraton | Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
12. maraton | Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
13. maraton 1. osa | Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton 2. osa | Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen? 
14. maraton | Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
15. maraton | 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
16. maraton | Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
17. maraton | Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

Olen luopunut suosiolla suurimmasta osasta mitaleita, sillä ne olivat vain metalliläpysköitä, joilla ei ollut oikein mitään virkaa kodissamme. Vasta viime vuosina olen saanut maratoneilta kaulaan ripustettavia versioita. Ne ovat lasteni kalleimpia aarteita. Siellä ne roikkuvat parvisängyssä prinsessamekkojen kanssa. Aina kun isoveli liikahtaa sängyssään, ne kilisevät tuulikellon lailla. 

Elämäni antoisin juoksuviikko

Juoksu ei ole koskaan ollut yhtä lennokasta kuin viime viikolla. Juostuani odotin kuumeisesti seuraavaa hetkeä, jolloin pääsisin taas lenkkipolulle. Kertaakaan juoksemaan lähtö ei ollut vaikeaa eivätkä jalat laahanneet pakolla mukana. Olen juossut enemmän tai vähemmän säännöllisesti 28 vuotta. En tiennyt näin kovan juoksukuumeen olemassaolosta lainkaan.


Viikkoon, tai oikeammin kahdeksaan päivään mahtui pään selvittävä lenkki aamupalan jälkeen, kun alkoi tuntua siltä, ettei iltapäivän synttärijuhla valmistuisi ilman ärräpäitä. Olo oli huomattavasti lungimpi, kun synttäreitä alettiin toden teolla rakentaa. Yhtenä päivänä hankin päivän arkiliikunnat vietyäni ensin lapsukaisen eskariin. Kolmantena juoksupäivänä koukkasin rannan kautta hakemaan lasta eftiksestä. 800 metrin hakumatkasta tulikin lähes viiden ja puolen kilometrin pyrähdys. 



Lapsen futistreenit kulutin lenkkipolulla, samoin lapsen juhliessa luokkakaverinsa luona synttäreitä. Isänpäivän päätteeksi lähdin lenkkipolulle ihmettelemään leutoa syysyötä. Suklaa- ja kakkutankkaus oli tehty sellaisella hartaudella, että energian puolesta olisin voinut juosta enemmänkin, kuin vain himpun päälle kahdeksan kilometriä.


Olen yrittänyt analysoida miksi juoksu tuntui nyt erityisen hyvältä, siitäkin huolimatta että olen joutunut ottamaan viime viikolla hieman lungimmin orastavan flunssan takia. Ykkössyy on varmaankin hyvä kunto näin juoksukauden viimeisillä metreillä. Siitepölyallergia ei ole vaivannut eikä myöskään surkeat syyssäät. Vielä ei ole tarvinnut pukeutua ylimääräisiin, hidastaviin ja hiostaviin välikerroksiin. Olen myös rakentanut uuden soittolistan, joka on antanut lisäenergiaa juoksuun. Ja mikä tärkeintä, olen saanut mahdutettua pitkänkin lenkin muuten kovin ahtaaseen kalenteriin ilman omatunnon tuskia.

Tällaisia viikkoja kun saisi vielä useita ennen lumen ja pakkasen tuloa!

Juoksuviikko numeroina:
su 8.10. 8,2 km | 00:45:50 | 5:35 min/km
pe 5.10. 16 km | 01:40:12 | 6:15
to 4.10. 5,5 km | 00:28:15 | 5:08
ti 3.10. 5,4 km | 00:26:48 | 4:57
ma 2.10. 5,8 km | 00:30:15 | 5:12
la 31.9. 11 km | 01:00:44 | 5:31

Juokseva joulukuusi

Juoksu on vaarallista. Tai korjattakoon... Juoksu pimeällä on tosi vaarallista.

Huomasin eilisellä yöjuoksullani uuden ilmiön. Ilman valoa kaahaavat pyöräilijät olivat siirtäneet ralliratansa varmaankin turvallisuussyistä pimeälle kävelytielle. Ilmeisesti törmätessä tulee vähemmän sotkua, kun vastaantuleva jyrättävä kulkee vain 11 kilometrin tuntinopeutta. Noiden huristelijoiden kanssa on yhdentekevää onko lenkkareissa heijastava pinta ja kuinka monta heijastinraitaa löytyy pöksyistä, juoksutakista, -hatusta ja -käsineistä. Kun ei ole mitään mihin heijastimet heijastuisivat, juoksija on haluamattaan näkymätön.

Pilkkopimeällä ainoa havaintoni lähestyvästä fillarista oli vieno renkaiden suihke kostealla asfaltilla. En pystynyt äänen perusteella arvioimaan millä kaistalla vastaantulija tarkalleen on. Onneksi olin laittanut jalkaani valonauhan ja käsivarteeni toisen. Pyöräilijä havahtui juuri ja juuri ajoissa.

Koirien ulkoiluttajat saattavat myös olla aikamoinen ansa nivelsiteistään ja nilkoistan välittäville juoksijoille. Huomasin pienen mustan vilkkuvan mytyn jo kaukaa. Pienelle mopsille oli laitettu pienen pieni tuikku roikkumaan kaulapannasta. Hienoa! Sen sijaan mulle jäi arvoitukseksi missä omistaja mahtaa olla. Pensaiden varjossa? Kahvilla kaverinsa kanssa? Onneksi olin varuillani, sillä mustiin pukeutunut ulkoiluttaja ei ollut suinkaan koiransa luona tien pientareella, vaan toisella puolella kävelytietä. Pimeään sulautuva talutushihna oli pingottunut tielle. Jollen olisi varautunut mahdolliseen kohtaamiseen, olisin lentänyt päistikkaa pöpelikköön. Kun huomautin siitä koiran omistajalle, sain vastaukseksi katsoa tarkemmin eteeni. Mieleni teki mennä tönäisemään tyyppi pensaaseen. Ihan vaan, jotta osaisi olla itse varuillaan seuraavalla kerralla. Kaikki kun eivät ota kamppausyritystä yhtä rauhallisesti kuin minä, oli se tahaton tai ei. Purin kiukkuni kuitenkin tavallista tiukemmalla spurtilla.

Vähän matkan päässä näin chihuahuan, joka loisti ja vilkkui kuin joulukuusi jenkkileffassa. Hihnassa oli eri värisiä valoja ja koiranulkoiluttaja oli itsekin kuin hitaasti liikkuva huutomerkki. Hymyhän siinä nousi huulilleni. Hidastin vauhtiani nauttiakseni valopläjäyksestä kunnolla. Taidanpa itsekin lisätä valovoimaani muutamalla blink-blinkillä kun seuraavan kerran menen yöjuoksulle. Jotta en varmasti olisi jatkossakaan näkymätön.

Aleksanterinkadulla juostessa valkoinen juoksupaitani näkyi tarpeeksi hyvin näyteikkunoiden kajossa. Kadulla ei tosin ollut ketään tiellä. Kaupungin keskusta on autio syksyisenä sunnuntaiyönä. 


Wanted: arkiliikunta

Peppuni alkaa kohta vilistää polvitaipeissa. En saa täyteen tarvitsemaani päivittäistä liikunta-annosta vaikka juoksisinkin tavalliseen tapaan. Jo nyt alkaa pelottaa juoksuton talvi. Kunto laskee, lihakset surkastuvat ja kroppa pullistuu entisestään. Täytynee pyytää joulupukilta salikortti, sillä muuten pääsen lakaisemaan pepullani lattioita kevään koittaessa.

Lapsiperhelogistiikka helpottui, kun perheen nuorimmainen aloitti eskarin lähikoulussa. Silti marisen. Vaikka kuusi vuotta lasten / lapsen roudaamista ruuhkaisan keskustan läpi olikin välillä hermoja raastavaa kireine aikatauluineen, kropalleni se oli todella kallisarvoista. Ilman päivittäistä hyötyliikunta-annosta en olisi varmastikaan päässyt maaliin treenaamatta vuoden 2010 Tukholman maratonilla ja viime vuonna olisin varmasti saanut jättää jäähyväiset Barcelonan maratonin mitalille treenaamattomuuden takia.

Nyt kun mikään ei ole sopivasti matkan varrella, kaikkialle pitää varta vasten mennä. Kirjastokäynteihin ja ruokaostosten tekoon vierähtää matkoineen helposti yli tunnin verran kävellen. Koskapa haluan kaiken nyt ja heti tai ainakin pikapikaa, laitan lyhyillekin pyrähdyksille lenkkivaatteet päälle. Ainakin osan matkasta voi aina mennä juosten. Siinä säästää aikaa ja kunto sen kun nousee korvissa kohisten.

Fitness Führer kertoi blogipäivityksessään seikkaperäisesti marrasputkesta. Täytynee myös sukeltaa putkeen hyötyliikuntasessioideni kanssa. Arkiliikuntaa juoksutrikoissa kun riittää varmasti kuun jokaiselle päivälle.

Syksy on hemmotellut väriloistollaan. Lenkillä löytyy mitä mielettömimpiä värisävyjä niin lenkkareiden alta kuin taivaaltakin. 


Arvonta: Kuinka kauan aiot juosta?

Vaihtaessani vaatteita Berliinin maratonin jälkeen aloin tavalliseen tapaan rupatella viereisellä alustalla vilauttelevan italialaisen naisen kanssa. Small talk on helpointa virittää juostujen maratonien määrästä. Olisin lentänyt vastauksesta pyrstölleni, jollen olisi ollut jo istumassa.

Nainen oli juossut 120 maratonia. Tarkistin laskimesta, että se tekee ilman mutkitteluja 5063,4 kilometriä.  Ensimmäisen maratoninsa hän juoksi tasan 20 vuotta aiemmin Berliinissä. Seuraavan kerran hän oli aikeissa juosta maratonin viikon kuluttua omassa kotikaupungissaan.

Uusi tuttavuuteni aloitti maratonien tahkomisen lasten ollessa täsmälleen saman ikäiset, kuin omat lapseni ovat nyt. Koskapa lapsille ei ollut mahdollista saada hoitajaa sormia näpäyttämällä (ai kun kuulostaa tutulta!), he joutuivat alussa sopimaan miehensä kanssa kumman vuoro on tällä kertaa osallistua maratonille. Kun minä olen yöjuoksija, uusi tuttavuuteni oli vannoutunut aamulenkkeilijä. Hän starttasi aamuviideltä muun perheen vielä nukkuessa.

Utelin häneltä 120 juostun maratonin salaisuutta. Kuulemma hän juoksee maratonit maltillista vauhtia eikä juokse henkilökohtaisten ennätysten perässä. Hän myös kehui asuinseutunsa lenkkeilykelejä, eli hän voi juosta läpi vuoden täydellisessä juoksusäässä.

Tapaaminen pisti mietityttämään kuinka monta maratonia vielä juoksen. Tuleeko jossain vaiheessa Forrest Gumpmainen stoppi juoksuun? Vai lopettaako jokin ruumiinosa yhteistyön?

Eräs tuttuni kertoi äidistään, joka päätti lasten muutettua kotoa juosta 10 maratonia. Nyt ne on juostu, mutta silti häntä houkuttelisi juosta New Yorkin maraton vielä uudemman kerran. "Jos nyt vielä yksi..."

***
Sitten päästäänkin arvontaan. Vastaa alla oleviin kysymyksiin joko Pikkulitenin Facebook-sivulla tai blogissa. Kommenttinsa jättäneiden kesken arvon kirjahyllystäni kirjan Juoksijan harjoitusopas - Askeleet Cooperista maratoniin.

Arvon kirjan nimipäivänäni 26.10. Onnea arvontaan ja iloa juoksupolulle!

* Kuinka monta maratonia tai puolimaratonia aiot vielä juosta? Miksi?

* Jos et ole juossut pidempiä matkoja numerolappu rinnassasi, onko sinulla ajatuksissasi juosta joskus maraton tai puolikas? Miksi? Mikä on tähänastisin pisin lenkkisi?


Blogin nimen tarina

Ruotsi on iso osa arkeani. Lasteni vahvin kieli on ruotsi. Isäni on ruotsinkielinen ja systerini Ruotsin kansalainen. Mieheni puhuu lapsille ruotsia, minä suomea.

Suomenruotsalaiseen tapaan lasteni ruotsi vilisee lainasanoja suomesta. Riikinruotsalaisille serkuille he ovat opettaneet elintärkeän: "Det är jättekiva." Pienen hämmästyksen jälkeen serkut ymmärsivät myös (hieman avustettuina) kysymykset "Var är min halare?" ja "Ska vi ta roskisen ut?" 

Törmäsin sanaan pikuliten ensimmäistä kertaa lasten selittäessä tohkeissaan kavereistaan: 
"M är liten. Men vet du vad mamma? Hans lillasyster, hon är pikuliten." 
Pikuliten sanana hymyilytti. 

Todella pieni. Aivan kuten perheemme. Emme nimittäin ole järin kookkaita. 
Pienen pieni, kuten ajatusmaailmani maratonilla. 
Nimessä on sopivalla tavalla iloista sekamelskaa kuten kodissamme. 
Suomea ja ruotsia sikinsokin sulassa sovussa kuten aamiaispöytäkeskusteluissamme.

Lisäsin sanaan vielä yhden koon, jotta sana tulisi äännettyä suomen kielellä oikein.
Sain sanaan sopivasti pienen kauneusvirheen. 

Nimi blogille oli syntynyt. 

Olen avannut aikaisemmin suhdettani ruotsiin kirjoituksessa KON-SUO-KIE-PRE

HBL etsii hienointa finlandismia. Tästä linkistä pääset äänestämään omaa suosikkiasi. (Kuvakaappaus on äänestystilanteesta aamulla 16.10.) 



Hampurilaispäivä on viikon paras päivä

Musta on tullut viime vuosina hampurilaisfriikki. Haaveilen kolmannesta visiitistä tukholmalaiseen Flippin´ Burgersiin (ravintola on muuttanut sittemmin lähemmäksi kaupungin keskustaa) ja muistelen lämmöllä viimeisen lomapäivän lounasta Tommi´s Burger Jointissa Berliinin maratonmatkalla.

Kuvat ovat kamerassa vinksin vonksin: 

En ole löytänyt Helsingistä mieluista hampurilaispaikkaa. Tai ehkä en ole edes tarpeeksi etsinyt. Oma kotikeittiö kun hakkaa mennen tullen ravintoloiden normihampurilaiset. Ja mikä parasta, perheessämme on selvä sukupuolijako hampurilaisten valmistamisessa. Odotan vesi kielellä kun mieheni grillaa pihvejä pihalla. Sitä ennen hän on kokannut maailman parhaan sinihomejuustokastikkeen ja laittanut muut lisukkeet valmiiksi. 

Kastikkeen ohje löytyy Viiden tähden hampurilainen -kirjasta, joka on ollut kovassa käytössä koko kevään ja kesän. 

Hampurilaissämpylöiden leipominen onkin sitten minun juttuni. Näennäisesti ne vaativat multa ihan hirmuisesti vaivannäköä, mutta oikeasti ne valmistuvat itsestään. Kohottamisiin kuluu 2,5 tuntia ja sen aikana ehtii kotona puuhastella vaikka mitä. Olisihan siinä sopiva lenkinkin paikka. Ja ruokahalukin kasvaa samalla mukavasti.


En kaipaa hampurilaiseeni runsaasti täytettä. Mehukas pihvi, jotain vihannesta väriä antamaan, herkullinen kastike ja kenties siivu voimakasta juustoa, se on siinä. 

Viiden tähden hampurilainen on oikea hampurilaisfriikin toivekirja. Oma mielikuvitukseni ei riittäisi yhtä laajaan hampurilaiskirjoon. Ehkä seuraavaksi kotikeittiössämme testataan herkulliselta kuulostavaa kanahampurilaista punajuurilisukkeella ja lehtipinaatilla ryyditettynä. Harmi, ettei herkkusämpylöitä ole valmiina jemmassa. Muuten punainen kanahampurilainen pääsisi jo heti tänään testaukseen. 

Huomasin kirjaa googlettaessani, että Adlibriksessä myydään Viiden tähden hampurilainen -kirjaa poistohintaan 5,90 €. Suosittelen! Klikkaa itsesi ostoksille tästä

Vuorokaudenaika vaikuttaa juoksumukavuuteen

Pääsin pikkuskidinä näkemään, kun vasikat päästettiin kesälaitumelle. Ne olivat yhtä päätä, häntää ja jalkaa. Riemulla ei ollut rajoja. Kaupunkilaistyttö oli hurmioissaan.

Mulla oli eilen samat fiilikset, kun pääsin ensimmäistä kertaa lenkkipolulle Berliinin maratonin ja sen jälkeisen flunssan jälkeen. Ensimmäinen alamäki hurahti itsestään. Olin alta aikayksikön ekoissa liikennevaloissa ja kaahaamassa kohti Kaivopuistoa. 

Rakastan yöjuoksuja pimeässä. Saan juosta rauhassa näkymättömänä. Tai en mä kyllä aivan huomaamaton ole. Addun lenkkareissa on heijastava pinta, kirkkaankeltaisessa paidassa on heijastimet, samoin juoksuhanskoissa, pipoissa ja juoksutrikoissa. Lisäksi Endomondo paistaa käsivarren kännykkäkotelosta. Tummaan juoksutakkiin siirtyessä laitan vielä lisäksi heijastinliivit. 

Kauppatori oli autio. Vain Ahvenanmaan lipulla varustetusta purjelaivasta kuului iloista juhlintaa. 

Olen harjoitellut aamujuoksuja pitkin kesää. Kyllähän maailma on kauneimmillaan aamun varhaisina hetkinä ja heräävä kaupunki on aina yhtä kiehtova. En saa kuitenkaan aamujuoksusta samanlaisia kiksejä kuin öisin, sillä jalat eivät kulje kunnolla ja elimistökin pistää vastaan. Yöjuoksuihin verrattuna aamulla juokseminen on mulle enemmän suorittamista kuin silkkaa nautintoa. 

Voin juosta öisin yksikseen mutta mieluusti seurakin kelpaa. Onneksi ystäväpiirissäni on juoksuetäisyydellä samassa elämänvaiheessa olevia, joille lasten nukkumaanmeno on lähtölaukaus lenkille. Aamujuoksuille en halua ketään mukaan. Haluan herätellä itseni rauhassa. Taidan olla vähän aamuäreäkin. 

Kaivopuistossa valmistauduttiin kesäkuisena lauantaiaamuna aamuvirkkuihin kahvittelijoihin. 

Päivänvalossa on ehdottomasti mukavinta juosta kaverin kanssa. Maisemista saa useammalla silmäparilla enemmän irti ja maailmasta tulee parempi paikka pulisemalla. Päiväsaikaan juoksemiseen on valitettavasti rajoitetusti tilaisuuksia lapsiperhearjessamme. Kahta lasta pitää vielä saattaa omiin harrastuksiinsa ja niinpä jumpat ja futikset määrittelevät milloin lenkkipolulle on mahdollista päästä. Sen sijaan, että luen kirjaa pukuhuoneessa treenien ajan tai juttelen muiden vanhempien kanssa, lähden useimmiten juoksemaan. Muuten päivänvalossa ei tule  juostua kuin ratikkaan.

Niinä iltoina, jolloin hararstuksia ei ole, haluan olla lasten kanssa yhdessä kotona. Vaikka teemmekin omia juttujamme, olemme kuitenkin tavallaan yhdessä.

Kesään parhaat juoksumuistot ovat viikolta, jolloin lapset olivat mummolassa. Tutkimme lähiympäristöämme mieheni kanssa juosten. Tässä taidetta Jätkäsaaresta. 

Nautin aikaisista, viimeistään kello 11 starttaavista maratoneista siitäkin huolimatta, etten ole aamujuoksija. Aika ristiriitaista, vai mitä? Aikaisten starttien ansiosta päivään jää aikaa muullekin kuin jännittämiselle ja juoksemiselle. 

Aamumaratonit eivät kuitenkaan ole olleet järisyttäviä painajaisjuoksuja alkamisajankohdastaan huolimatta. Voisiko tästä päätellä, että mun pitäisi keskittyä eri pituisiin lenkkeihin eri vuorokaudenaikoina? Tarvitsen näköjään aamulla pidemmän lenkin, jotta elimistöni herää kunnolla ja pääsen flow-tilaan. Iltaisin ja öiseen aikaan juoksu alkaa maittaa noin seitsemän kilsan tietämillä, aamuisin tarvitsen samaan vähintäänkin tuplamatkan. 

Ehkäpä seuraavalla juoksukaudella keskitän 20 kilsan lenkit aamuun ja katson onko teoriallani mitään todellisuuspohjaa. Siihen asti jatkan öisiä pyrähdyksiä eilisen tapaan. Ja nautin niistä jokaisella solullani. 

La 10.10. | 7,4 km | 39:04 | Kuvassa Hakaniemi tänään auringonlaskun aikaan. 


Miten hyväntekeväisyydelle juokseminen sujui?

Viime marraskuussa mieheni sai ilouutisen. Hänellä oli arponni Berliinin maratonin paikkoja arvottaessa. Mulla ei. Seuraavassa syyskuussa juostavalle maratonille ei ollut tällä kertaa mahdollista päästä uusinta-arvonnan kautta kuten edellisenä vuonna. Koskapa halusin vielä kerran juosta 40.000 muun juoksuhullun kanssa Berliinin katuja 42 kilometrin verran, ainoaksi vaihtoehdoksi unelman tavoittamisessa jäi paikan saaminen hyväntekeväisyyskiintiöstä.

Ennen hyväntekeväisyysprojektiin hyppäämistä tarkastin keräyksen laillisuuden. En tarvinnut Suomesta erillistä keräyslupaa, sillä keräyksen toimeenpanijana oli ulkomainen taho, ranskalainen hyväntekeväisyyskeräyksiin erikoistunut Alvarum. Alvarumin listoilla olisi ollut keräysvaihtoehtoja saksalaisista lapsista syöpäjärjestöihin. Valitsin pitkän mietinnän jälkeen keräyskohteekseni Lääkärit ilman rajoja -järjestön (Medecins sans Frontieres eli MSF).

Viime vuonna MSF:n paitoja näkyi Berliinin maratonilla runsaasti, toisin kuin tänä vuonna. Meitä MSF:n juoksijoita oli maratonilla 41 ja kerättyjä euroja noin 43.000. 

Sain Alvarumilta oman keräyssivun. Tässä vaiheessa maksoin myös osallistumismaksuni maratonille. Jos en olisi saanut 20.7. mennessä kerättyä 800 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle, en olisi saanut myöskään paikkaa Berliinin maratonilta. Samalla olisin menettänyt maksamani osallistumismaksun. 

Olen erikoistunut yöjuoksuihin. Kesäkauden juoksut ovat olleet yllättäen aamu- tai päivävoittoisia.

Yllättävän moni, jolle kerroin alkuvuodesta projektistani, oli sitä mieltä, että 800 euroa ei ole summa eikä mikään kerätä. "10 euroa sieltä ja toinen täältä." Joku taisi sanoa, että senhän voisin hätätapauksessa vaikka itse maksaa, jos en saisi rahaa kerättyä. Se ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa vaihtoehtona, sen verran suuresta summasta oli kyse. Vaivattomammin olisin päässyt takuuvarmasti maratonille maksamalla matkatoimistolle tonnin verran matkapaketista ja matkanjärjestäjän kiintiöstä napatusta maratonpaikasta. En ole kuitenkaan valmis maksamaan omaisuuksia maratonin juoksemisesta. Ja sitä paitsi, tonnilla saa lentoliput koko perheelle ja majoituksen Berliinissä.

Harjoittelin aamulla juoksemista. Aika yksin saa sateisessa Helsingissä taivaltaa ennen aamuseiskaa. 


Aktivoiduin keräyksen suhteen huhtikuun puolivälin tietämillä. Perustin Facebookiin tapahtumasivun ja aloin rummuttaa keräystä ystävilleni. Lupasin juosta jokaisen lahjoitetun euron edestä, eli sitä mukaa kun Alvarumin sivuilla oleva lahjoituslaskuri näyttäisi isompia lukuja, sitä parempi kuntokin jo olisi. 

Sain Alvarumilta pari kertaa kuussa kannustusviestejä ja keräysideoita. Pääsin myös järjestön sivuilta katsastamaan, miten muiden keräykset sujuivat. Osa oli saanut tarvittavan summan kasaan työkavereidensa isohkoilla panoksilla. Eräällä ranskalaisella taas hänen ystävänsä laittoivat jäde- ja välipalarahoja hyvään tarkoitukseen. Ihmeesti kaksieurosistakin saa summan kasaan, jos kaverit ovat kovia syömään jätskiä!

Kesälomamatkalla pääsin lenkkeilemään toisenlaisissa maisemissa. 

Olin jokaisesta keräämästäni eurosta aidon yllättynyt ja onnessani. Kiitos Amille, Annikalle, Catharinalle, Jaanalle, Jessicalle, Miljalle, Ninalle, Paulalle, Tiinalle ja Tanelin tilitoimistolle. Ilman teitä minulla ei olisi nyt näin hyvä kunto.

Kiitos Sofialle keräyksen promoamisesta. Kiitosrutistukset myös Callelle, joka valjasti sponsorikolmikon Serak Oy:n, Helsingin LVI-huolto Oy:n ja Insinööritoimisto Radiator Oy:n tukijoikseni. Olen juossut ja tulen vielä pitkään juoksemaan ylpeydellä tukijayritysten nimet selässäni. Ilman näitä oman alansa ammattilaisia en olisi saanut vaadittavaa summa kasaan jo vain vajaan kuukauden kuluttua siitä, kun aloitin projektini toden teolla. Luultavimmin olisin saanut mahahaavan jo ennen juhannusta ja liudan kavereita, jotka olisivat kyllästyneet lahjoitusvihjailuihini.


Nautin matkan varrella erilaisista tempauksista:

Kentän ympäri, satoi tai paistoi. 

  • Olen hakenut lapsukaiseni useita kertoja tarhasta juosten. Olen saanut siinä hyötyliikuntaa ainakin 60 kilometriä.
  • Kesän aikana ottamistani spurteista sain kasaan vähintäänkin 20 kilometriä. 

Kaivopuisto on täydellinen paikka intervalliharjoitteluun.

  • Mäkirääkeistä on kertynyt kilometrejä alakanttiin laskettuna kahdeksan. 
  • En ole koskaan ollut aamujuoksija. Silti alunperin lupaamani 20 kilometrin asemesta aamukilsoja tuli kasaan iso läjä enemmän. Ja peräti puolimaratonkin kävi juostua aamuvarhaisella. 
  • Olen nähnyt kilometritolkulla kotiseutuani juosten. Uusia kulmia ja vanhoja tuttavuuksia. 

Nosturin takapiha. Ei kun etupiha. 

Juoksuharrastukseni sai tästä projektista hurjasti lisäbuustausta. Olen juossut sännöllisemmin ja kadoksissa ollut juoksun riemu on taas palannut. Se, että projektin etenemistä on seurattu ja tapahtumapäivityksiäni on käyty tykkäämässä, on ollut mulle järisyttävän iso asia! Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet roikkua mukana matkallani Berliiniin!

Kotiseutumatkailua parhaassa seurassa juosten. 

Kesällä iskenyt tauti hidastutti juoksutahtiani kuuden viikon ajaksi, enkä osaltaan tästä syystä saanut juoksutavoitettani kasaan. Tukkimiehen kirjanpitoon merkittyjä kilometrejä on 540. Osa kilometreistä on jäänyt kirjaamatta, mutta haitanneeko tuo. Olen hyvässä kunnossa ja juoksukelejä riittää kyllä. Eiköhän 800 kilometriä ole täynnä hyvän matkaa ennen joulua. Eli juoksut jatkuvat vielä projektin tiimoilta.

Olen nähnyt projektin mittaan upeita auringonnousuja ja -laskuja. 

Lähtisinkö vastaavaan urakkaan uudemman kerran? En ole varma. Luultavimmin en, kaikesta sen mukanaan tuomasta hyvästä huolimatta. En ainakaaan yksin.

Suomessa ei ole (vielä) hyväntekeväisyyskulttuuria. Yksityishenkilön on vaikea saada värvättyä lahjoittajia. Ilman yrityslahjoittajia kerääminen on hankalaa ja vallitsevassa taloustilanteessa hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen ei ole varmaankaan yhdelläkään yrityksellä ensimmäisenä tärkeyslistalla.

Myös lapset pääsivät Berliinissä minimaratonilla maratonfiilikseen

Kimpassa jonkun tai joidenkin yhtä sopivasti kajahtaneiden kanssa voisin ajatella hyväntekeväisyysjuoksutempauksen järjestämistä. Paras tapa rahan keräämiseen voisi olla yhteisjuoksujen organisointi ja hassujen tapahtumien järjestäminen juoksemisen tiimoilta. Mitä enemmän meteliä, sitä paremmin keräys pysyy mahdollisten lahjoittajien mielissä.


Tieni Berliinin maratonin lähtöviivalle oli tavanomaista pidempi. Siitä johtuen tämä elämäni 17. maraton tuntuu yhdeltä tärkeimmistä.

En välitä maratonmitaleista, mutta tälle tuli jopa moiskautettua pusu samalla, kun siemaisin ensimmäisen hörpyn maratonin jälkeen tarjotusta oluttuopillisesta. Se pusu oli tarkoitettu myös kaikille teille rakkaat tukijani ja tsemppaajani. Kiitos!

Maratonin jälkeinen flunssa on täällä taas

Mulla alkoi kurkku oireilla pari tuntia siitä, kun ylitin Berliinin maratonin maaliviivan. Seuraavana aamuna kipu oli saavuttanut jo korvakäytävän. Siitä huolimatta olin pystyssä ja jaksoin leikkiä turistia vielä viimeiset päivät ennen kotiinpaluuta.

Kotimatka lentäen oli yhtä tuskaa. Siitä muistona mulla on edelleenkin korvat lukossa.

Pää on edelleenkin usvainen, mutta arki sujuu silti normaaliin tapaan. Lapsiperhearki jyrää eteenpäin, oli äiti vähän väsynyt tai ei. Tiedän, että parantumiseen olisi oikeasti oikopolku, lepo. Se on kuitenkin vaihtoehto vasta siinä vaiheessa, kun en pääse aamulla lainkaan sängystä ylös.

Kunpa olisin lapsettomana tajunnut, millaista luksusta on saada sairastaa rauhassa, ilman että tarvitsee pitää samanaikaisesti yllä pyykkishowta, taikoa erilaisia ruokia päivän eri hetkiin, stressata lasten kuljetuksista harrastuksiin ja synttäreille, siivota muiden sotkuja tai lohduttaa ja puhallella pipejä, kun oma pää on hajoamaisillaan.

Teetä on kulunut tänään kotikonttorissa jo kunnioitettavat määrät. Arvid Nordquistin hunajaisesta Earl Grey -teestä löytyy myös sitruunan ja inkiväärin vivahteita. 

Maratonin jälkeinen flunssa ei ole uusi juttu. Itse asiassa viimevuotista Berliinin maratonia lukuunottamatta olen saanut aina jonkinlaisen lensun matkamuistona mukaani. Useimmiten se on iskenyt vasta lähes viikko juoksun jälkeen.

Elimistö on maratonilla kovilla, vaikka nopea lihasten palautuminen antaakin toisenlaisen tunteen. Vastustuskyky heikkenee rasituksesta, eikä itse maratonilla juomien ja banaanien nauttiminen ole mitään huippuhygieenistä puuhaa, bajamajoista puhumattakaan. Ei ihmekään, jos mukaan tarttuu pikkuruinen pöpö  josain vaiheessa kisapäivää.

Onneksi maratonflunssa ei kestä ikuisesti. Otan sen pakkolevon kannnalta. Tavallinen arkipyöritys on mahdollista, mutta juoksupolulle ei ole vielä asiaa. Ei, vaikka jalat kinuavat jo pääsyä tosi toimiin.

My Asics -ohjelman mukaan eilen olisi ollut viiden kilometrin palauttava hölkyttely. Kestänee varmaan loppuviikkoon ennen kuin pääsen lensultani lenkkipolulle.

Tarvitseeko maratonille tankata?

Aikojen alussa tankkasin maraton toisensa jälkeen tunnollisesti Stadionilla vuonna 1999/2000 pidetyn maratoninfon ohjeiden mukaan. Ensin tyhjensin hiilihydraattivarastot, jotta sain täytettyä ne taas ääriään myöten täyteen. Vikat päivät söin hieman tavallista enemmän, unohtamatta hiilihydraatteja ja runsasta juomista. Pasta oli ehdoton ykkönen. Urheilujuomat tulivat viikko-ohjelmaan mukaan hiilihydraattitäydennysvaiheessa. Niitä join myös maratonaamuna miltei lähtöviivalle saakka. 

Lasten synnyttyä maratonit ovat tulleet aina yllätyksenä, olivat ne merkittyinä kalenterissa kaksi kuukautta tai vuoden ennen h-hetkeä. Niinpä olen tankannut hiilihydraatteja vain vikat päivät ennen juoksua ilman sen kummempia tyhjennyksiä. 

Tulos: Paino nousi entisestäänkin. Ähky ja turvotus olivat kauheita. Tuntui kun kroppaani olisi ympäröinyt iso tynnyri. Siltä se myös useimmiten näytti maratonin aikana otetuissa kuvissa. Jatkuva nestehukka tuntui vaivaavan, oli keli mikä tahansa. Koko maratonin mua vaivasi hurja jano. Vatsa oli sekaisin. Mikään ei pysynyt sisällä ja vessakäynneillä kaikki neste tuntui tulevan suoraan läpi.

Tämänvuotiselle Berliinin maratonille valmistautuessani päätin syödä sen mukaan miltä tuntui. Urheilujuomiin en aikonut koskeakaan kuin vasta maratonin toisella juomapisteellä. 

Mika vinkkasi, että maratonviikolla pasta kannattaa vaihtaa riisiin. Mulle se sopi varsin hyvin, varsinkin kun Berliinissä tuli syötyä thai-ruokaa ja vietnamilaista. Säästin myös maratonviikon perinteisen pihvipäivällisen maratoniltaan, enkä ahmaissut sitä tukkimaan röörejäni. Turkkilaisia herkkuja söin miltei päivittäin.

Myös israelilaista tuli nautittua. Islantilaiset hampurilaiset jätimme kotiinpaluupäivälle. 


Aamu lähti käyntiin Berliinissä kuten nykyään kotonakin kivennäisvedestä ja omenamehusta tehdyllä sekoituksella, johon lisään pari teelusikallista vehnäorasjauhetta. Lisäsin kauramaidosta, pellavansiemenrouheesta, kaura- ja ruishiutaleista, auringonkukansiemenistä ja ruusunmarjarouheesta valmistetun tuorepuuron rinnalle juustovoileivän. Laitoin aamupuurooni myös taateleita. 

Maratonia edeltävänä päivänä mulla ei ollut nälkä missään vaiheessa ja vatsa tuntui täyttyvän vähemmästä kuin normaalisti. En alkanut tunkea masuuni pakolla mitään ylimääräistä. Aamiaisleivän jätin pois jo tässä vaiheessa. Ajattelin, että elimistö on päätäni viisaampi. Kroppa halusi selvästi kevennellä mitä lähemmäs lähtöviiva on tulossa. 

Vaihdoin illalla perinteiset maratonia edeltävät suklaapatukat ja lakritsan riisifruttiin ja suklaavanukkaaseen. Nallekarkkeja tuli kuitenkin nautittua iltapalaksi. Kohtuuden nimissä toki.

Kun kerran Berliinissä oltiin, oluttakin tuli juotua. Lauantai-illan ainoa "urheilujuoma" oli läheisen Lidlin alkoholiton olut (ei kuvassa).  

Aamulla en piilariepisodin takia kyennyt syömään aamiaistani loppuun. Silmien takia olo oli lähinnä oksettava. En ollut kuitenkaan huolissani energiatasostani. Aamujuoman ja maitokahvin pystyin kuitenkin juomaan kokonaan. 

En juonut enää mitään kämpiltämme lähdön jälkeen. Silloin maratonin lähtöön oli aikaa vielä hieman yli kaksi tuntia. Ensiavussa käydessäni söin banaanin ja lähtökarsinassa kostutin suuni vedellä. 

Tulos: Kärsin tälläkin kertaa koko juoksun mittaisesta janon tunteesta, mutta se ei ollut yhtä paha kuin aiemmilla maratoneilla. Jännitysvatsa vaivasi hieman, mutta muuten olo oli mukavan keveä ja pirteä startissa. Juoksukin tuntui keveämmältä kuin aikaisemmin. Virtsarakko ei painanut missään vaiheessa, eikä vessassa ollut tarvetta käydä.  

Tulen jatkossakin kuuntelemaan kroppaani entistä tarkemmin ennen maratonstarttia. Joillekin hiilihydraattien runsas lisäys sopii, mulle se tuo vain turvotusta. Jätän ns. tankkauksen väliin, enkä missään nimessä ota urheilujuomia käyttöön kuin vasta itse kisassa. 

Enää puuttuu viisastenkivi nesteytykseen. Eiköhän sekin loksahda ennen pitkää kohdilleen.


Yhdestä perinteestä en luovu. Maratonin jälkeen on saatava juustokakkua. Perinne alkoi kaksi vuotta sitten Berliinissä, kun ystäväperheemme ilmestyi maratonin jälkeen kämpillemme 20 hengen juustokakku mukanaan. Sunnuntaina ei ollut konditoriassa muuta tarjolla. 
Siinä oli tekemistä neljälle aikuiselle ja neljälle alle kouluikäiselle lapselle. Nuorin taisi olla silloin vasta vajaat kaksi, eli hänen vatsalaukkunsa kestävyyden varaan ei voinut oikein laskea.   

Tämänvuotisesta saimme kukin kaksi mojovan kokoista palaa. Aprikoosihillon kanssa se oli täydellistä!


Eipä ole tullut koskaan kysyttyä mieheltäni...

Olemme juosseet mieheni kanssa enemmän tai vähemmän 18 vuotta yhdessä. Hän hyppäsi maratonkelkkaan höpötettyäni ensin maratonin ihanuudesta ja kauheudesta kaksi vuotta.

Maraton on niin arkinen ja itsestäänselvä asia perheessämme, etten ole koskaan tullut kysyneeni mieheltäni miksi hän niitä oikein juoksee. Parempi kysyä näin myöhään kuin ei milloinkaan.

Päälimmäinen syy on aikalailla sama kuin itselläni. Jotta saa itsensä ulos lenkkipolulle, on parasta olla jokin kannuste. Ja jos ei ole kannustetta, kunto pakostakin laskee. Puolimaraton on kuulemma maratoniin verrattuna liian helppo ja lyhyt?!

Tiedustelin samaan syssyyn mitä hän mahtaa ajatella maratonilla. Kuvittelin, että fiksu mieheni ratkaisisi joku kerta maratonrääkillä elämän tarkoituksen. Oikeasti hän haaveilee juostessaan alkoholittomasta oluesta.

Ilmeisesti asioista on turha tehdä liian monimutkaisia. Ja toisaalta, uskovathan monet, että elämän tarkoitus löytyy juuri tuopin pohjalta.

Berliinin Marathon Expossa oli jos jonkinmoista virallista kisarelettä. 

17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

Olen nähnyt jos jonkinlaisia painajaisia maratonista. Jossain juoksen varvastossuilla, toisessa olen myöhässä startista. Joskus olen järjestänyt maratonmatkan väärälle kuukaudelle ja useassa unessa olen unohtanut piilarit kotiin. Koskaan en ole kuitenkaan osannut kuvitellakaan, että piilari hajoaisi silmään pari tuntia ennen starttia. Näin pääsi kuitenkin käymään sunnuntaiaamuna. Painajainen oli valmis.

Venyttelin ja törkin silmäni herkäksi etsiessäni puolikasta piilaria silmästäni. Sitä ei löytynyt mistään. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin lähteä puolisokeana maratonpaikalle aiottua aiemmin, jotta ehtisin näyttää silmäni ensiavussa. Heitin ylimääräiset kertakäyttöpiilarit ja juoksurillit maratonpussiini ja ei kun matkaan.

Marathon Expo oli vielä tyhjillään torstaina neljän aikaan. Noudimme numerolaput ja samalla reissulla lasten ilmoittaminen minimaratonille (Bambini Lauf) kävi kätevästi. 

Ensiavussa mut kirjattiin potilaaksi saksalaisella järjestelmällisyydellä. Sain kunnian olla päivän ensimmäinen potilas. Tosin kaikki hoitajat enemmän tai vähemmän kauhistuivat kuullessaan, mikä mulla oli vikana. He olivat kaikki erikoistuneet hoitamaan jalkoja, eivät silmiä.

Mut laitettiin makaamaan laverille kyljelleni. Posken alle kiilattiin pahvinen oksennuskaukalo. Sain kuusi hoitajaa, joista yksi venytti silmää yhteen suuntaan, toinen toiseen, kolmas antoi ohjeita, neljäs valutti suolaliuosta tippapullosta silmääni ja kaksi katseli kiinnostuneena. Lopulta meitä oli seitsemän silmäparia tiirailemassa kaukalossa lilluvaa suolavettä. Siellä ei näkynyt piilarijämiä, mutta silmä tuntui hyvältä. Arvelin, että jos voisin pitää uutta piilaria silmässäni kivutta, palanen olisi saatu sieltä pois.

Tarvitsen peiliä, jotta saan laitettua piilarin silmääni. En sitä peiliä oikeastaan käytä mihinkään, mutta sen nyt vaan täytyy olla siinä. Ensiavun ainoa peili löytyi heidän bajamajastaan. Silmä tuntui hyvältä ja uskaltauduin juoksemaan piilareissa. Samalla bajamajareissulla sain hoidettua kätevästi jännitysvatsani tyhjennyksen jonottamatta. Aikamoista luksusta maratonruuhkassa! Mieheni taas joutui säästelemään vessareissuaan lähtökarsinoille saakka, sillä ensiaputelttavisiittini jälkeen olimme toisiltamme kadoksissa, eikä hän uskaltanut käyttää etsintäaikaa vessajonossa seisoskeluun. Onneksemme saimme pakolliset visiitit pois päiväjärjestyksestä ennen ensimmäisen ryhmän lähtölaukausta.

Kännykkäni kamera lopetti toimintansa ensiapupisteessä käyntini jälkeen. Siksi en ole saanut kiteytettyä maratonpäivän tunnelmia kuviin. 

Alussa juoksu oli ihanan väljää, mutta jo parin kilometrin juoksun jälkeen reitti kapeni yllättäen. Vastaavaa tapahtui pitkin reittiä ja jokaisessa tiivistyskohdassa kuului kiroilua ja sakkaavia askelia. En muista, että edellisvuosina olisi ollut aivan vastaavaa. Tai ehkä vain satuin juoksemaan nyt aikaisempaa isommissa sumpuissa. Alun jännitystä lisäsi outo kihelmöinti ja puutumisen tunne vasemman käden sormenpäissä. Hieroin sormiani viiden kilometrin verran ennen kuin sain normalisoitua ne.

Sain pidettyä neljän tunnin jänikset näkösällä aina 23 kilometrin kohdalle. Neljän tunnin alitus tuntui siinä vaiheessa mahdolliselta. Rytmi sekosi kuitenkin täysin juomapisteellä, jossa isokokoinen mies painoi mut selästä maahan. Herralla taisi olla aikamoinen kiire ja olin ilmeisesti hänen tiellään. Menetin tasapainoni, heitin kädet maahan ja peppuni kiepsahti vesipisteen pöydän alle. Kunhan olin huutanut kuuluville kaikki osaamani kirosanat, mua alkoi naurattaa, kun vedenjakajat kurkistelivat pöydän alle ja kyselivät vointiani eri kielillä. Mut kaatanut mies porhalsi jo siinä vaiheessa jossain kaukana. Hänelle ei tietenkään tullut mieleenkään auttaa mua jaloilleni. Onneksi juoksurytmin menetyksen lisäksi rytäkässä ei käynyt mitenkään. Keljutuksesta pääsee helpommin yli kuin vääntyneestä polvesta.

Brooksin piste oli Marathon Expossa lasten suosikki. Radan juoksijat sai etenemään juoksemalla eräänlaisilla steppereillä. 

Mulla oli jälleen kerran hurja jano läpi maratonin. Kuumottavasta auringosta huolimatta hikeä ei pursunnut mistään suunnasta ulos, eikä matkan aikana ollut pienintäkään tarvetta käydä tyhjentämässä virtsarakkoa. Niinpä juoksin maratonin 17 kilsan kohdalta 2,5 kilometrin pätkissä juomapisteeltä toiselle. Pureskelin lisäksi PowerBarin colan makuisia energiakarkkeja ennen vesipisteitä.

Muistelin, että 25 kilsan kohdalla olisi geelijakelu. Pistin muutaman karkin suuhuni sulamaan, sillä arvelin geelipisteellä olevan myös vettä. Sitä ei kuitenkaan näkynyt missään. Sen sijaan lenkkarit tarttuivat tahmaiseen katuun. Keljutti. Pienen matkan päässä oli onneksi paikallisten asukkaiden itse byggaama juomapiste, josta sai virkistävää vettä. Ylt´ympäri olevista tyhjistä mukeista päätellen ylimääräinen juomapiste oli ollut muillekin tarpeellinen. Vesimukien kanssa hääräävät pikkulapset tekivät hurjan duunin päivän mittaan! Tälläkin pisteellä sain niskaani toisen juoksijan. Tällä kertaa säilytin kuitenkin tasapainoni. Koko 42 kilometrin ajan tuntui siltä, kuin olisin ollut jollain tapaa koko ajan tiellä.

Tempelhofin lentokenttä oli jo hyvissä ajoin torstaina valmis lasten lauantaiseen minimaratoniin. 

Pään sisällä ei ollut muuria missään vaiheessa matkaa, mutta 37 kilsan kohdalla jalkani alkoivat olla lyijynraskaat. Olin päättänyt jo ennen juoksua, että saan kävellä vain juomapisteillä. Yritin pysyttäytyä radan keskellä, jotta sivuilla kävelevät eivät saisi mua pauloihinsa.

En kuitenkaan kyennyt juoksemaan pientä mäennyppylää ylös 38 kilometrin juomapisteelle. Mulla ei ollut lainkaan energiaa juoksemiseen. Näin pariskunnan, joka kaatoi juoksijaystävälleen mukillisen Coca Colaa. Heillä oli kertismukeja runsaasti, joten pyysin, josko minäkin voisin saada tilkan. Join puolikkaan mukillisen ja tunsin, kuinka elimistö heräsi taas henkiin. Käännyin katsomaan takaani juoksevaa Donna-nimistä naista. Tarjosin hänelle loput juomastani: "Here you are. Shared Coke is the best Coke." Hän näytti olevan yhtä onnellinen tuosta tummasta kuplivasta juomasta.

Siinä vaiheessa, kun tajusin etten voisi kiriä neljän tunnin ali, tähtäimenä oli lähinnä maaliin pääsy. Vaikka kävelinkin hieman maailman tylsimmällä suoralla 38-40 kilometrin kohdalla, päätin etten lisää turhia minuutteja loppuaikaan sluibailemalla. Olihan mulla sentään suht rullaavat jalat ja moitteettomasti toimivat astmaatikon keuhkot ja sydän.

Olin hehkuttanut ennen maratonia lapsiani hoitavalle anopilleni, kuinka mahtavaa yhteishenki on maratonilla juoksijoiden kesken. Tunne oli saanut matkan varrella kolauksen kaatumiseni ja poskiini pamahtelevien kyynärpäiden vuoksi. Onneksi kuitenkin kohtasin tumman, isokokoisen amerikkalaismiehen 40 kilsan kohdalla. Hän tarkasti ohittamiltaan kävelijöiltä, josko heillä on kaikki kunnossa. Veikkaan, että jos joku olisi valitellut vointiaan, tämä mies olisi pysähtynyt auttamaan. Juuri sillä hetkellä olisin ollut mieluusti kävelijänä, sillä mies heläytti kaikille tarkastamilleen maratoonareille maailman upeimman hymyn ennen kuin jatkoi seuraavan luokse.

Tunteet olivat Brandenburgin portin lähestyessä sen verran pinnassa, etten kyennyt ottamaan perinteistä loppuspurttia maaliin. En siitäkään huolimatta, että porkkanaksi ja olutpulloksi pukeutuneet juoksijat ohittivat mut loppusuoralla. Edes se porkkana ei ottanut ylpeydelle - ainakaan kovin paljoa.


Hain vaatesäilytyksestä pussukkani ja liityin nurmikolle muiden vaatteita vaihtavien seuraan. Kaipa maalialueella olisi virallisia vaihtotelttojakin, mutta kansalaisuudesta huolimatta kaikille juoksijoille tuntui olevan luonnollista vaihtaa vaatteet kuiviin puiden katveessa. Vaikuttaa siltä, että tahaton vilauttelu on juoksijoille yhtä luonnollinen asia, kuin vatsan toiminnasta puhuminen. Suomalaista ei kireäpipoista juoksijaa tämä asenne miellyttää. Ainakin se tekee elämästä helpompaa ja vaatteiden vaihdosta julkisella paikalla hyväksytympää.

Löysin mieheni oluttelttojen kupeesta. Olin odottanut ensimmäistä, raikasta oluthuikallista jo ainakin 35 kilometrin ajan. Olin ansainnut sen ja paljon enemmänkin!

Loppuaikani oli 04:08:10. Kykenin melko tasavauhtiseen juoksuun. Olo tuntui juostessa hyvältä ja koneisto toimi moitteettomasti suurimman osan matkasta. Vielä kun saisin viimeisellä 18 kilometrin pätkällä 28 sekuntia kilometrivauhdista pois, niin neljän tunnin alitus olisi siinä. Ja olihan tämä henkilökohtainen enkkani, eli ihan syytä olla iloinen.

Entä mitä piilolinssin puolikkaalle lopulta kävi? 
Silmääni alkoi painaa illalla nukkumaanmennessä. En kuitenkaan löytänyt piilaripalaa vaikka kuinka pyörittelin luomiani. Tunnehan voisi olla myös lähtöisin silmän sörkkimisestä. Heräsin yöllä pariin kertaan tiputtamaan silmääni silmätippoja. Siitä huolimatta silmäni oli muurautunut aamulla rähmästä umpeen. Arvasin, että piilari oli valunut oksennuskipon sijasta hyvään piiloon silmässäni. Lopullisen helpotuksen sain maanantaina lounasaikaan Potsdamissa optikolla. Yläluomen alla piilotteleva piilaripala saatiin silmästä ja optikko sai palkaksi maailman lämpimimmän halauksen. Ja pääsin viimein käyttämään saksankielisen bravuurini: "Du bist mein Schicksal." Se tuntui tähän kohtaan varsin sopivalta.


Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012

Tallinnasta jäi niin hyvä maku suuhun, että halusimme sisällyttää sen kisakalenteriimme myös seuraavana vuonna. Lapset taas odottivat pääsevänsä uudemman kerran maratonia edeltävänä päivänä pidettävälle minimaratonille.

Inhoan pakkaamista yli kaiken. Välttelen siitä viime tippaan, ihan kun se siitä helpottaisi. Tarkoituksenani oli kyllä jälleen kerran hoitaa pakkausrumba ajoissa, mutta kun saavuimme perjantai-iltana väsähtäneenä ja hyvin juhlineina kotiin ystäviemme häistä, päätin herätä aamulla aikaisin pakkaamaan. Katamariini lähtisi lauantaina vasta aamukymmeneltä. Äkkiäkös sitä neljän hengen kamat pakkaisi yhden yön reissulle.

Aamulla kännykkä piippasi kymmentä yli seitsemän. Tekstarissa kerrottiin, ettei botskimme pääsisi lähtemään kovan tuulen vuoksi. Olimme luvanneet lapsille, että he pääsisivät odottamalleen minimaratonille heti Tallinnaan päästyämme. Jos ja kun meidän oli vaihdettava isompaan, myöhäisempään ja hitaampaan laivaan, lupausta ei voisi lunastaa. Mieheni soitti Linda Linen lipunmyyntiin tarkastaakseen, lähtikö aikaisempi kello kahdeksan laiva. Kylläpä vaan. Liput vaihdettiin sinne ja samalla aamun suunnitelmat heittivät aikamoista häränpyllyä.

Pakkasin hiki hatussa samalla kun mieheni kiskoi lapset ylös sängystä ja puki heidät. Mieheni lähti juoksemaan terminaaliin edeltä yhden matkalaukun kanssa. Me lähdimme lasten kanssa viiveellä. Kangertelevan alun jälkeen mukanamme ollut matkalaukku heitettiin vaunuun ja perheen kolmevuotias sai juosta vauhdikkaan vaunumatkan sijaan isoveljensä rinnalla minkä jaloistaan pääsi. Ja kyllähän nuo pääsivätkin.

Olimme terminaalissa seitsemän minuuttia ennen laivan lähtöä. Mieheni pidätteli lipputarkastajaa: "Kyllä loppuperhe sieltä tulee. Tulee ihan varmasti." Kai hän oli meille soittanutkin, mutta en uskaltanut riskeerata tyylipuhdasta paniikkijuoksuamme vastaamalla kesken kaiken kännykkään.

Jos ironialla olisi omat jumalansa, ne olisivat varmasti nauraneet meille katketakseen. Ehdimme nimittäin Mini Maratonille ajoissa huomataksemme, että edellisvuodesta poiketen nuorimmat juoksivat nyt viimeisinä, eivät ensimmäisten joukossa. Olisimme ehtineet Tallinkilla vallan hyvin. No, tulipahan karistettua aamuspurtilla juhlintajumitukset koivista.

Yö ennen maratonia oli infernaalinen. Meillä oli aikaa nukkua vain kuusi tuntia ja sen aikana nuorimmainen herätti mut 18 kertaa. Loppuvaiheessa vain itkin. Pääni oli hajota. Valo teki pahaa silmille ja äänet saivat pään räjähtämään. Olin kaiken lisäksi vähällä oksentaa. Vaikutti aivan migreenin oireilta.

Perhe määrättiin olemaan hiljaa. Tosi paikan edessä lapsetkin tottelevat, aivan kuten edellisenä aamuna shokkiherätyksen jälkeen laivalle juostessa. Mieheni pakoti mut syömään banaanin, vaikka millään ei olisi mikään uponnut. Halusin päästä juoksemaan, sillä tänne asti oli jo päästy. Nappasin särkylääkkeitä ja sain itseni sen verran tolpilleni, että päätin lähteä tunnustelemaan vointiani raikkaseen syysilmaan. Jos mulla olisi kunnon migreeni, tuo cocktail ei kyllä siihen auttaisi. Oli parasta selvittää asia - ja pää.

Jätimme osan tavaroistamme hotellin matkatavarahuoneeseen ja aloimme kävellä lähtöpaikalle. Pääni tuntui virkistyvän sen verran, että päätin lähteä yrittämään juoksua. En halunnut luopua juoksutakistani, sillä koko kroppa kärsi kylmänväreistä. Olin paahtua juoksun aikana, mutta silti se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin viileä merituuli.

Juoksu oli tahmea koko matkan. Lasten ja heidän hoitajiensa heijaus kahdenkympin tietämillä auttoi hetkellisesti, mutta muuten juoksun riemu oli kadoksissa. Se oli varmaankin unohtunut pakata kiireessä matkatavaroihin Suomen päässä.

Tallinnan reitin varrella ei ollut ajanottokelloa, eikä järin julkisia aikarautoja talojen seinillä. Pystyin vain arvuuttelemaan vauhtiamme, mutta lopulta silläkään ei ollut merkitystä. Halusin vain pois. Onneksi mieheni juoksi rinnallani koko matkan, sillä muuten olisin varmaan lopettanut juoksun kesken.

Kolmenkympin jälkeen saimme kirittäjiksi tuoreilla jaloilla kirmaavat puolikkaan juoksijat. Se auttoi loppumatkan kitkuttamisessa. Maalissa olevaan vessaankin tuntui olevan kiirus, sillä geelit ja särkylääkkeet tyhjässä mahassa tekivät tepposensa. Reitin varrella oli vähän bajamajoja ja jokaisen edessä oli jonoa. En uskaltanut enää loppuvaiheessa pysähtyä venailemaan, sillä olisin varmaan nukahtanut seisaaltaani siihen paikkaan.

Tulimme maaliin ajassa 4:15:22. Tätä paremmalla ajalla olen ylittänyt maaliviivan vain kerran, Tukholmassa vuonna 2013. Silloin aika oli yhden sekuntin parempi.

Tallinnan maratonilta saamani paita on kaikkien aikojen lempijuoksupaitani. Se oli tyylikäs ja tuntui hyvältä päällä. Jouduin luopumaan siitä viimein tänä kesänä, sillä toivon ympärilleni toisenlaista tuoksumaailmaa, kuin tuo paita päällä oli lukuisten lenkkien jälkeen mahdollista. 


Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000