30. maraton: Viestien voima – Berlin Marathon 2019

Arjen synnyttämä ajatusten pyöremyrsky on häirinnyt treenaamista maratonille, mutta lupasin niin itselleni, kuin juoksuohjelman tehneelle Harrillekin, että jättäisin kaikki mieltä painavat asiat lähtökarsinaan ja keskittyisin maratonilla olennaisen, eli juoksemiseen.

Maratonmietteitä

Jos kaikki olisi mennyt nappiin, huokuisin näin viikko ennen juoksukauden pääkisaa kaiken valaisevaa itsevarmuutta. Olisin elämäni kunnossa ja valmis siirtämään edellisen maratonennätykseni muistojen arkun uumeniin. Näiden tuntemusten sijaan pääni yläpuolella leijuu heikosti havaittava kysymysmerkki. Starttaan ensi sunnuntaina Berliinin maratonille, mutta lähtölaukauksen ja maalin väliin jää 42 kilometrin mittainen aukko, jonka täyttäminen tapahtuu askel kerrallaan.

Arpa vetämään Berliinin maratonille

Eipä olisi voinut flunssa iskeä parempaan ajankohtaan. En olisi juurikaan ehtinyt juosta viime viikkojen aikana, eikä vielä yksikään kisa höngi niskaan. Jos piti saada flunssa riesakseen, nyt oli paras hetki potemiseen. En ole kuitenkaan unohtanut juoksua, vaan olen miettinyt uutta juoksukalenteria niin kisojen kuin treenienkin osalta.

Musiikin kuuntelemisesta maratonilla

Blogiini on eksytty kysymyksellä Saako maratonilla kuunnella musiikkia? Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n keväällä 2012 tekemän linjauksen mukaan kuulokkeiden käyttö (eli musiikin kuuntelu) maratonilla on kielletty turvallisuussyistä.

Osallistuin ensimmäiselle Berliinin maratonilleni 2013. Luin silloin varman ensimmäistä kertaa ikinä maratonohjeistuksen alusta loppuun. Hikkasin huomatessani, ettei musiikin kuuntelu olekaan luvallista, vaan pahimmassa tapauksessa siitä seuraisi diskaus. Tuskin ketään olisi käytännössä kiinnostanut onko tällaisella 4 - 4,5 tunnin juoksijalla luurit korvilla vai ei, mutta en uskaltanut silti ottaa riskiä. Jätin soittimen suosiolla kämpille.


Kuva napattu Berliinin maratonin sääntövihkosesta:

Ymmärrän kiellon varsin hyvin. Varsinkin sellaisissa tapahtumissa, joissa on paljon muita juoksijoita ja/tai muuta liikennettä on reitin läheisyydessä, kuulon blokkaava musiikki on sekä häiriö- että vaaratekijä.

Järjestäjien puolelta tulee harvemmin kuulutuksia, mutta sellaisen sattuessa on parempi olla kuulolla. Takaa ohittavat hihkaisevat usein miltä puolelta aikovat ohittaa. On mukavampi antaa itse tilaa, kuin sotkeutua omiin ja muiden jalkoihin yllättävän juoksuhyökkäyksen myllerryksessä. Eikä musiikin huumassa juoksevan olkapäähän koputtelu ole kivaa ohi haluavasta koputtelijasta eikä juuri koputeltavastakaan. Entäpä luvalliselta ajoreitiltä eksyneet autoilijat ja pyöräilijät? Niitäkin on nimittäin tullut nähtyä. Onneksi niihin ei ole tullut luurit korvilla törmättyä.

Olen oppinut juoksemaan ilman musiikkia. Juoksin ensimmäisen maratonini ilman luureista pauhaavan musiikin buustausta vuonna 2012 Tukholman pakkasmaratonilla. Kuulokkeet ja soitin olivat litimärät jo ennen starttia. Seuraavan vuoden Tukholman maratonilla unohdin iPodin hotellihuoneeseen. Siitäkin tuli pääni sisällä hiljainen maraton.

Itse asiassa juoksen nykyisin vain noin puolet lenkeistäni kuulokkeet korvilla ja näistäkin kerroista suurin osa kirjaa kuunnellen. Erityisesti yöjuoksuilla haluan, ettei kuulokkeistani kuuluva jumputus peitä alleen ympäristön ääniä.

Tulen jatkossa kuuntelemaan musiikkia maratonilla harkiten. Alkumatka menee fiilistelyssä ja mahdollisesti muiden kanssa höpötellessä. Kun letka harvenee ja alkaa tylsistyttää, otan siinä vaiheessa musiikin juoksuun mukaan, ellei sitä ole varta vasten kielletty kisan säännöissä.

Ehkä väsähtäisin vähemmän maratonin loppuvaiheessa, jos kuuntelisin musiikkia. Toisaalta väsähdin APK-hallimaratonilla ja Kirkkolaakso maratonilla ihan samaan tapaan kuin Berliinissäkin, vaikka sisähallimaratonilla kuuntelin viimeisen kolmanneksen musiikkia ja Kirkkonummella peräti koko maratonin ajan. Ongelma on siis aivan jossain muualla.

Seuraavalla huhtikuisella maratonillani musabuustaus tulee varmasti tarpeeseen. Mikä maraton onkaan kyseessä? Siitä lisää seuraavassa postauksessa ;)

Lempikuvani uusiokäyttöä. Harmi, että tämä teksti on sittemmin peitetty tageilla ja graffiteilla. 

Arvonta: Kuinka kauan aiot juosta?

Vaihtaessani vaatteita Berliinin maratonin jälkeen aloin tavalliseen tapaan rupatella viereisellä alustalla vilauttelevan italialaisen naisen kanssa. Small talk on helpointa virittää juostujen maratonien määrästä. Olisin lentänyt vastauksesta pyrstölleni, jollen olisi ollut jo istumassa.

Nainen oli juossut 120 maratonia. Tarkistin laskimesta, että se tekee ilman mutkitteluja 5063,4 kilometriä.  Ensimmäisen maratoninsa hän juoksi tasan 20 vuotta aiemmin Berliinissä. Seuraavan kerran hän oli aikeissa juosta maratonin viikon kuluttua omassa kotikaupungissaan.

Uusi tuttavuuteni aloitti maratonien tahkomisen lasten ollessa täsmälleen saman ikäiset, kuin omat lapseni ovat nyt. Koskapa lapsille ei ollut mahdollista saada hoitajaa sormia näpäyttämällä (ai kun kuulostaa tutulta!), he joutuivat alussa sopimaan miehensä kanssa kumman vuoro on tällä kertaa osallistua maratonille. Kun minä olen yöjuoksija, uusi tuttavuuteni oli vannoutunut aamulenkkeilijä. Hän starttasi aamuviideltä muun perheen vielä nukkuessa.

Utelin häneltä 120 juostun maratonin salaisuutta. Kuulemma hän juoksee maratonit maltillista vauhtia eikä juokse henkilökohtaisten ennätysten perässä. Hän myös kehui asuinseutunsa lenkkeilykelejä, eli hän voi juosta läpi vuoden täydellisessä juoksusäässä.

Tapaaminen pisti mietityttämään kuinka monta maratonia vielä juoksen. Tuleeko jossain vaiheessa Forrest Gumpmainen stoppi juoksuun? Vai lopettaako jokin ruumiinosa yhteistyön?

Eräs tuttuni kertoi äidistään, joka päätti lasten muutettua kotoa juosta 10 maratonia. Nyt ne on juostu, mutta silti häntä houkuttelisi juosta New Yorkin maraton vielä uudemman kerran. "Jos nyt vielä yksi..."

***
Sitten päästäänkin arvontaan. Vastaa alla oleviin kysymyksiin joko Pikkulitenin Facebook-sivulla tai blogissa. Kommenttinsa jättäneiden kesken arvon kirjahyllystäni kirjan Juoksijan harjoitusopas - Askeleet Cooperista maratoniin.

Arvon kirjan nimipäivänäni 26.10. Onnea arvontaan ja iloa juoksupolulle!

* Kuinka monta maratonia tai puolimaratonia aiot vielä juosta? Miksi?

* Jos et ole juossut pidempiä matkoja numerolappu rinnassasi, onko sinulla ajatuksissasi juosta joskus maraton tai puolikas? Miksi? Mikä on tähänastisin pisin lenkkisi?

Miten hyväntekeväisyydelle juokseminen sujui?

Viime marraskuussa mieheni sai ilouutisen. Hänellä oli arponni Berliinin maratonin paikkoja arvottaessa. Mulla ei. Seuraavassa syyskuussa juostavalle maratonille ei ollut tällä kertaa mahdollista päästä uusinta-arvonnan kautta kuten edellisenä vuonna. Koskapa halusin vielä kerran juosta 40.000 muun juoksuhullun kanssa Berliinin katuja 42 kilometrin verran, ainoaksi vaihtoehdoksi unelman tavoittamisessa jäi paikan saaminen hyväntekeväisyyskiintiöstä.

Ennen hyväntekeväisyysprojektiin hyppäämistä tarkastin keräyksen laillisuuden. En tarvinnut Suomesta erillistä keräyslupaa, sillä keräyksen toimeenpanijana oli ulkomainen taho, ranskalainen hyväntekeväisyyskeräyksiin erikoistunut Alvarum. Alvarumin listoilla olisi ollut keräysvaihtoehtoja saksalaisista lapsista syöpäjärjestöihin. Valitsin pitkän mietinnän jälkeen keräyskohteekseni Lääkärit ilman rajoja -järjestön (Medecins sans Frontieres eli MSF).

Viime vuonna MSF:n paitoja näkyi Berliinin maratonilla runsaasti, toisin kuin tänä vuonna. Meitä MSF:n juoksijoita oli maratonilla 41 ja kerättyjä euroja noin 43.000. 

Sain Alvarumilta oman keräyssivun. Tässä vaiheessa maksoin myös osallistumismaksuni maratonille. Jos en olisi saanut 20.7. mennessä kerättyä 800 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle, en olisi saanut myöskään paikkaa Berliinin maratonilta. Samalla olisin menettänyt maksamani osallistumismaksun. 

Olen erikoistunut yöjuoksuihin. Kesäkauden juoksut ovat olleet yllättäen aamu- tai päivävoittoisia.

Yllättävän moni, jolle kerroin alkuvuodesta projektistani, oli sitä mieltä, että 800 euroa ei ole summa eikä mikään kerätä. "10 euroa sieltä ja toinen täältä." Joku taisi sanoa, että senhän voisin hätätapauksessa vaikka itse maksaa, jos en saisi rahaa kerättyä. Se ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa vaihtoehtona, sen verran suuresta summasta oli kyse. Vaivattomammin olisin päässyt takuuvarmasti maratonille maksamalla matkatoimistolle tonnin verran matkapaketista ja matkanjärjestäjän kiintiöstä napatusta maratonpaikasta. En ole kuitenkaan valmis maksamaan omaisuuksia maratonin juoksemisesta. Ja sitä paitsi, tonnilla saa lentoliput koko perheelle ja majoituksen Berliinissä.

Harjoittelin aamulla juoksemista. Aika yksin saa sateisessa Helsingissä taivaltaa ennen aamuseiskaa. 

Aktivoiduin keräyksen suhteen huhtikuun puolivälin tietämillä. Perustin Facebookiin tapahtumasivun ja aloin rummuttaa keräystä ystävilleni. Lupasin juosta jokaisen lahjoitetun euron edestä, eli sitä mukaa kun Alvarumin sivuilla oleva lahjoituslaskuri näyttäisi isompia lukuja, sitä parempi kuntokin jo olisi. 

Sain Alvarumilta pari kertaa kuussa kannustusviestejä ja keräysideoita. Pääsin myös järjestön sivuilta katsastamaan, miten muiden keräykset sujuivat. Osa oli saanut tarvittavan summan kasaan työkavereidensa isohkoilla panoksilla. Eräällä ranskalaisella taas hänen ystävänsä laittoivat jäde- ja välipalarahoja hyvään tarkoitukseen. Ihmeesti kaksieurosistakin saa summan kasaan, jos kaverit ovat kovia syömään jätskiä!

Kesälomamatkalla pääsin lenkkeilemään toisenlaisissa maisemissa. 

Olin jokaisesta keräämästäni eurosta aidon yllättynyt ja onnessani. Kiitos Amille, Annikalle, Catharinalle, Jaanalle, Jessicalle, Miljalle, Ninalle, Paulalle, Tiinalle ja Tanelin tilitoimistolle. Ilman teitä minulla ei olisi nyt näin hyvä kunto.

Kiitos Sofialle keräyksen promoamisesta. Kiitosrutistukset myös Callelle, joka valjasti sponsorikolmikon Serak Oy:n, Helsingin LVI-huolto Oy:n ja Insinööritoimisto Radiator Oy:n tukijoikseni. Olen juossut ja tulen vielä pitkään juoksemaan ylpeydellä tukijayritysten nimet selässäni. Ilman näitä oman alansa ammattilaisia en olisi saanut vaadittavaa summa kasaan jo vain vajaan kuukauden kuluttua siitä, kun aloitin projektini toden teolla. Luultavimmin olisin saanut mahahaavan jo ennen juhannusta ja liudan kavereita, jotka olisivat kyllästyneet lahjoitusvihjailuihini.

Nautin matkan varrella erilaisista tempauksista:

• Olen kiertänyt Töölönlahtea ympäri yhdellä kertaa 20 kilometrin verran. Olen kiertänyt muutenkin lahtea tarpeeksi yhden kesän tarpeisiin. 

• Olen saanut kasaan 150 kilometriä lasten futistreenien aikana kiertämällä Haapaniemen kenttää ympäri. Kierroksia kevään ja kesän aikana tuli noin 450. 

Kentän ympäri, satoi tai paistoi. 

• Olen hakenut lapsukaiseni useita kertoja tarhasta juosten. Olen saanut siinä hyötyliikuntaa ainakin 60 kilometriä.

• Kesän aikana ottamistani spurteista sain kasaan vähintäänkin 20 kilometriä. 

Kaivopuisto on täydellinen paikka intervalliharjoitteluun.

• Mäkirääkeistä on kertynyt kilometrejä alakanttiin laskettuna kahdeksan. 

• En ole koskaan ollut aamujuoksija. Silti alunperin lupaamani 20 kilometrin asemesta aamukilsoja tuli kasaan iso läjä enemmän. Ja peräti puolimaratonkin kävi juostua aamuvarhaisella. 

• Olen nähnyt kilometritolkulla kotiseutuani juosten. Uusia kulmia ja vanhoja tuttavuuksia. 

Nosturin takapiha. Ei kun etupiha. 

• Olen eksynyt useammassa suunnassa Helsinkiä. Ja välillä Ruotsissakin. Jokaisesta ylimääräisestä kiekasta on rapsahtanut lisäkilometrejä kirstuun. 

Juoksuharrastukseni sai tästä projektista hurjasti lisäbuustausta. Olen juossut sännöllisemmin ja kadoksissa ollut juoksun riemu on taas palannut. Se, että projektin etenemistä on seurattu ja tapahtumapäivityksiäni on käyty tykkäämässä, on ollut mulle järisyttävän iso asia! Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet roikkua mukana matkallani Berliiniin!

Kotiseutumatkailua parhaassa seurassa juosten. 

Kesällä iskenyt tauti hidastutti juoksutahtiani kuuden viikon ajaksi, enkä osaltaan tästä syystä saanut juoksutavoitettani kasaan. Tukkimiehen kirjanpitoon merkittyjä kilometrejä on 540. Osa kilometreistä on jäänyt kirjaamatta, mutta haitanneeko tuo. Olen hyvässä kunnossa ja juoksukelejä riittää kyllä. Eiköhän 800 kilometriä ole täynnä hyvän matkaa ennen joulua. Eli juoksut jatkuvat vielä projektin tiimoilta.

Olen nähnyt projektin mittaan upeita auringonnousuja ja -laskuja. 

Lähtisinkö vastaavaan urakkaan uudemman kerran? En ole varma. Luultavimmin en, kaikesta sen mukanaan tuomasta hyvästä huolimatta. En ainakaaan yksin.

Suomessa ei ole (vielä) hyväntekeväisyyskulttuuria. Yksityishenkilön on vaikea saada värvättyä lahjoittajia. Ilman yrityslahjoittajia kerääminen on hankalaa ja vallitsevassa taloustilanteessa hyväntekeväisyyteen lahjoittaminen ei ole varmaankaan yhdelläkään yrityksellä ensimmäisenä tärkeyslistalla.

Myös lapset pääsivät Berliinissä minimaratonilla maratonfiilikseen. 

Kimpassa jonkun tai joidenkin yhtä sopivasti kajahtaneiden kanssa voisin ajatella hyväntekeväisyysjuoksutempauksen järjestämistä. Paras tapa rahan keräämiseen voisi olla yhteisjuoksujen organisointi ja hassujen tapahtumien järjestäminen juoksemisen tiimoilta. Mitä enemmän meteliä, sitä paremmin keräys pysyy mahdollisten lahjoittajien mielissä.

Tieni Berliinin maratonin lähtöviivalle oli tavanomaista pidempi. Siitä johtuen tämä elämäni 17. maraton tuntuu yhdeltä tärkeimmistä.

En välitä maratonmitaleista, mutta tälle tuli jopa moiskautettua pusu samalla, kun siemaisin ensimmäisen hörpyn maratonin jälkeen tarjotusta oluttuopillisesta. Se pusu oli tarkoitettu myös kaikille teille rakkaat tukijani ja tsemppaajani. Kiitos!

Maratonin jälkeinen flunssa on täällä taas

Mulla alkoi kurkku oireilla pari tuntia siitä, kun ylitin Berliinin maratonin maaliviivan. Seuraavana aamuna kipu oli saavuttanut jo korvakäytävän. Siitä huolimatta olin pystyssä ja jaksoin leikkiä turistia vielä viimeiset päivät ennen kotiinpaluuta.

Kotimatka lentäen oli yhtä tuskaa. Siitä muistona mulla on edelleenkin korvat lukossa.

Pää on edelleenkin usvainen, mutta arki sujuu silti normaaliin tapaan. Lapsiperhearki jyrää eteenpäin, oli äiti vähän väsynyt tai ei. Tiedän, että parantumiseen olisi oikeasti oikopolku, lepo. Se on kuitenkin vaihtoehto vasta siinä vaiheessa, kun en pääse aamulla lainkaan sängystä ylös.

Kunpa olisin lapsettomana tajunnut, millaista luksusta on saada sairastaa rauhassa, ilman että tarvitsee pitää samanaikaisesti yllä pyykkishowta, taikoa erilaisia ruokia päivän eri hetkiin, stressata lasten kuljetuksista harrastuksiin ja synttäreille, siivota muiden sotkuja tai lohduttaa ja puhallella pipejä, kun oma pää on hajoamaisillaan.

Teetä on kulunut tänään kotikonttorissa jo kunnioitettavat määrät. Arvid Nordquistin hunajaisesta Earl Grey -teestä löytyy myös sitruunan ja inkiväärin vivahteita. 

Maratonin jälkeinen flunssa ei ole uusi juttu. Itse asiassa viimevuotista Berliinin maratonia lukuunottamatta olen saanut aina jonkinlaisen lensun matkamuistona mukaani. Useimmiten se on iskenyt vasta lähes viikko juoksun jälkeen.

Elimistö on maratonilla kovilla, vaikka nopea lihasten palautuminen antaakin toisenlaisen tunteen. Vastustuskyky heikkenee rasituksesta, eikä itse maratonilla juomien ja banaanien nauttiminen ole mitään huippuhygieenistä puuhaa, bajamajoista puhumattakaan. Ei ihmekään, jos mukaan tarttuu pikkuruinen pöpö  josain vaiheessa kisapäivää.

Onneksi maratonflunssa ei kestä ikuisesti. Otan sen pakkolevon kannnalta. Tavallinen arkipyöritys on mahdollista, mutta juoksupolulle ei ole vielä asiaa. Ei, vaikka jalat kinuavat jo pääsyä tosi toimiin.

My Asics -ohjelman mukaan eilen olisi ollut viiden kilometrin palauttava hölkyttely. Kestänee varmaan loppuviikkoon ennen kuin pääsen lensultani lenkkipolulle.

Ammattitaitoa, asiakaspalvelua ja asennetta

Nyt näyttää kovasti siltä, että Berliinin maratonin lähtöviiva lähestyy huimaa vauhtia. Hyväntekeväisyystilille on kertynyt euroja nyt rutkasti nopeampaa, kuin olen ehtinyt kerätä juoksukilometrejä. Keräyshyrrä on nyt pyörähtänyt kokonaisen kierroksen. 800 € ja 100%. Enpä olisi uskonut kuukausi sitten aloittaessani keräyksen, että tavoite tulee täyteen jo ennen kesäsäitä.

Helsingin LVI-Huolto Oy on kolmas rakennusalan yritys, joka on antanut vetoapua hyväntekeväisyysprojektiini. Omistajan, Virtasen Tanelin uskallus on tehnyt minuun vaikutuksen. Yhdeksässä vuodessa yhden miehen osaamisesta alkunsa saanut LVI-Huolto on kasvanut parinkymmenen ammattilaisen yritykseksi. Ja mikä parasta, myös Tanelin sisko on mukana yrityksessä pitämässä lankoja käsissä. Perheyritys siis tämäkin.


Viime perjantain aamulenkki poikani fillaroidessa vieressä oli ihana, eikä ainoastaan säänsä puolesta. Kahdenkeskeinen aika lasten kanssa on kultaakin arvokkaampaa! Poika lupasi auttaa hyväntekeväisyysjuoksukilometrien keräyksessä. Vielä on noin 650 kilometriä kipitettävänä ennen Berliinin maratonia. Hän ei varmastikaan fillaroi niitä kaikkia vieressäni. 

Uusi luotettava kumppani

Projektini pikkuliten Berliinin maratonille on saanut ensimmäisen yrityssponsorinsa. Olin tiputtaa silmät päästäni, kun katsoin tämänhetkistä keräystilannetta. Kirstun sisältö oli enemmän kuin tuplaantunut edellisestä vilkaisukerrasta. 

Kiitos yleisrakennusliike Serak Oy:lle kannustuksesta! Jos yrityksen logo ei ole vielä painunut mieleesi esimerkiksi Helsingin rautatieaseman graniittijulkisivukorjauksen yhteydessä olleesta plakaatista, se tullee tutuksi kesän mittaan juoksupaidastani. Tai kenties jo aikaisemminkin, kunhan paidat saadaan painopöydälle saakka. 

Pieni mukava yksityiskohta Serakista vielä mainittakoon. Kyseessä on perheyritys. Sydämeni sykkii perheyrityksille jo oman taustanikin vuoksi.

Kuvakaappaus keräyssivultani. Käypä klikkaamassa tästä linkistä Serakin Callen tsemppiviesti. Mua hymyilyttää vieläkin. 

Jokainen lahjoitettu euro vastaa yhtä juoksukilometriä

Juoksen hyvän asian puolesta, eli kerään lahjoituksia Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Hyväntekeväisyyteen osallistuminen on suurissa kansainvälisissä maratontapahtumissa oljenkorsi niille, joita ei ole onnistanut maratonin lähtölupien arvonnassa.

Perustin keräystilini Alvarumin sivuilla jo viime vuoden puolella, mutta aloitin toden teolla keräämisen vasta eilen. Perustin Facebookiin tapahtumasivun pikkuliten Berliinin maratonille ja aloin päivittää Instagramiin kuvavirtaa tästä pitkästä mutta antoisasta matkasta tunnisteella #pikkulitenberliiniin.

Hyvänteväisyyskassaan kilahti saman tien 20 euroa. Mahtavaa! Innostuksissani lupasin juosta eilisen ja tämän päivän aikana yhteensä 20 kilometriä. Illalla jalkapallon pelaaminen lasten kanssa vei kuitenkin mehut koivista. Pääsin toteuttamaan itseäni näin ollen lenkkipolulla aamusta koko ihanaisen 20 kilsan edestä!

Otin pk-lenkin löysääkin löysempänä. Pysähtelin välillä ottamaan kuvia ja lataamaan ne Instagramiin. Oli hauska saada juoksun aikana Instan kautta kannustuksia ja tykkäämisiä tutuilta ja tuntemattomilta.

Pienikin lahjoitus tuo Berliinin maratonin lähtökarsinaa lähemmäksi. Lupaan juosta yhtä monta kilometriä ennen Berliinin maratonia, kuin mitä Lääkärit ilman rajoja -järjestö saa keräystilini kautta. Nyt on elämäsi tilaisuus juoksuttaa mua ympäri Helsinkiä hyvän asian puolesta!

FB:n tapahtumasivu on kaikille avoin, eli tervetuloa seuraamaan sinne matkaa Berliinin maratonille. Tapahtumaan saa mieluusti liittyä, vaikkei aikoisikaan lahjoittaa hyvään tarkoitukseen. 

Lahjoituslinkkiin pääset blogini etusivulta ja tästä. 
Jos haluat seurata keräyksen etenemistä, klikkaa itsesi keräyssivulleni tästä. 

Vuodesta toiseen

Vuosi 2014 oli ja meni. Tässä kuitenkin pieni katsaus menneeseen:

Tammikuussa juokseminen oli pepusta. Ainakin juoksumatolla. Helmikuussa pääsin kuitenkin jo ulkoilmassa tallustelun makuun Tukholmassa. 

Maaliskuun kohokohta oli Barcelonan maraton. 

Marathon Expossa koko perhe pääsi maratonin makuun. 

Juoksun jälkeen venyttelimme koko perheen voimin jalkojamme vuoristovaelluksella.

Huhtikuussa mietin, kuinka monennäköisiä, -kokoisia ja -oloisia juoksijoita meitä onkaan. 

Toukokuussa paljastin hieman pinnan alla pulppuavasta kilpailuvietistäni ja juoksin taas kerran Tukholman maratonin. Samalla maratonmatkalla lapset pääsivät viilettämään Tukholman Mini Maratonilla.

Kesäkuussa oli arkisia kohtaamisia yksi jos toinenkin. 

Kesäkuu oli kylmä mutta heinäkuussa oltiin jo toisissa tunnelmissa. Pääsimme myös mieheni kanssa juoksemaan pitkästä aikaa kaksistaan ja pulahtamaan juoksun jälkeen lasten seuraksi järveen. 

Elokuussa muu perhe lähti reissuun ja sillä välin löysin uuden rakkauden. 

Muita elokuun kohokohtia olivat Adidasheimon avoimet treenit Kaivarissa ja hölköttely Joutsenossa. 

Myös hyötyliikunnasta kertyi mukavasti juostuja kilometrejä. 

Syyskuussa aloin hehkuttaa Berliinin maratonia. Tuttuja lenkkimaastoja tuli tahkottua ja varsinkin yölliseen aikaan.

Lokakuun kohokohdat olivat Berliinin maraton ja Suomenlinnan puolimaraton. Toinen oli raskas, toinen taas yllättävänkin helppo.

Samaan syssyyn ajoittui elämänmuutos ja sen myötä kirjoista tuli entistä tiiviimmin osa arkeani.

Berliinin maratonin arvonnassa onni ei ollut myötä. Niinpä nyt alkuvuodesta täytyy kerätä ahkerasti muutakin, kuin juostuja kilometrejä.

Joulua kohden koko perhe oli hurjan väsynyt ja lunta nähtiin ainakin hetkellisesti.

Joulukuussakin lapsille luettiin. Kävimme myös leffassa, luistelemassa ja pulkkailemassa.

Sellaista juoksevainen lapsiperhe-elo on ollut tänäkin vuonna, tässä hetkessä elämistä.

Hyväntekeväisyydellä Berliiniin?!

Tämänvuotiselle Berliinin maratonille pääsyä ei ratkaissut nopeus ilmoittautumisen avauduttua, vaan maratonille pääsy oli kiinni arpaonnesta. Mulla oli onni myötä, miehelläni ei. Hän pääsi onneksi lähtölistalle toisessa, lunastattomien paikkojen arvonnassa.

Maratonilmoittautumisen uusin muutos vaikeutti entisestään kaverimaratonmatkailua. Ilmoittautuminen on sitova jos arpaonni osuu kohdalle. Peruutuspaikkoja ei ole jaossa. Tällä kertaa mieheni sai paikan, minä en.

Haluan palavasti Berliiniin juoksemaan. Onneksi mukaan on mahdollista päästä osallistumalla hyväntekeväisyyskampanjaan. Olen maksanut osallistumismaksun, mutta vielä on kerättävänä 800 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Aikaa on heinäkuun puoleenväliin saakka. Jos en saa summaa täyteen, siihen asti keräämäni summa menee joka tapauksessa hyväntekeväisyyteen toivomukseni mukaan. Itse asettamani rahatavoite on 1033 euroa. Toivon, että sama lukema löytyy Berliinin maratonin aattona juostuina kilometreinä juoksukalenteristani.

Jos Lääkärit ilman rajoja -järjestön arvokas työ on lähellä sydäntäsi, tässä on helppo tapa antaa ropo jos toinenkin hyvään tarkoitukseen. Lahjoituksen voi antaa omalla nimellään tai nimimerkillä. Hyväntekeväisyyssivuni ja keräyslinkin löydät tästä: pikkuliten Berliiniin.

Kilometrien metsästys alkoi. Vein poikani hänen kaverinsa luokse Kaivopuistoon leikkimään. Ratikat menivät nenän edestä, joten kävelimme koko matkan puolijuoksua Krunasta. 18 minuutin reipas kävelyhölkkä kävi alkulämmittelystä. Paluumatka hurahti hetkessä: la 29.11. | 2,1 km | 10:05. 
Projekti pikkuliten Berliiniin: 2,1 km /1.033 km koossa

16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla

Viimesunnuntainen Berliinin maraton oli kaikista juoksemistani maratoneista henkisesti helpoin. Tai ainakin niistä, jotka muistan. Pakotin itseni olemaan ajattelematta arkea, kaaosta, lapsia, töitä, epävarmuutta ja kaikkea sitä, mikä kotosalla odottaa. Sen sijaan laskin Döner Kebab -paikkoja (ei, niitä ei ole jokaisella kadulla!) ja etsin punapaitaisia kirittäjikseni.

Ensimmäisen henkilökohtaisen pupuni löysin jo alkumetreillä. Punaisessa Addun paidassa juokseva mies raivasi mulle tietä juoksevien massojen läpi. Hänellä oli täydellinen alle neljän tunnin vauhti päällä. Erkanimme välillä, mutta tunnistin hänet helposti sinisestä myssystä.

Kympin kohdalla jänikseni katosi käydessäni vessassa. Muutaman kilsan päästä olimmekin taas samassa vauhdissa. Avasin siloin sanaisen arkkuni. Olin iloinen, kun tiemme taas kohtasivat. Pupu taas oli kaikkea muuta riemastunut, kun kuuli olevansa oma salainen vauhdittajani. Pupu pisti isomman vaihteen päälle ja katosi. Lopun matkaa mulla oli muitakin punapaitaisia kirittäjiä, mutta kukaan ei hoitanut (tietämättään) hommaansa yhtä tasaisella sykkeellä.

Maaliin tullessa mua haastateltiin Berliinin Maratonin järjestäjien puolesta. Maalialueelta poistuessani sain kertoa juoksukokemuksistani valtakunnalliseen TV-lähetykseen ja vaatteet vaihdettuani paikallistelevisioon. Toivottavasti kukaan tuttu ei nähnyt tai tule näkemään 15 minuuttiani julkisuudessa, onnellista mutta hölmöä hymyäni. En todellakaan ole fiksuimmillani 42 kilsaa hölkyteltyäni.

Aivojen tyhjennys juostessa auttoi mut kuitenkin maaliin: Berlin Marathon | su 28.9. | 4:17 ja risat

Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

Maratonille valmistautumista (tai sitten ei)

Maratoniin on pari päivää jäljellä. Mitä siinä vaiheessa ei kannata tehdä, jos haluaa sunnuntaisesta juoksusta jotakuinkin siedettävän?

• Ei kannata olla 12 tuntia jaloillaan, kierrellä kaupunkia ja kauppoja.
• Missään nimessä lounasta ei kannata jättää kello neljään.
• Vesipulloa ja juomista yleensäkään ei saa unohtaa.

Ja mitä tulikaan tänään tehtyä? Nämä kaikki. Tuskaisaa ylihuomista odotellessa...

"Boost your run" - Siihen ei varmaan pinkit pöksyt ja tossutkaan auttaisi.

Paperitöitä ennen maratonia

Berliinin maratonin järjestäjillä on nyt kirjoissa ja kansissa yhteyshenkilöni tiedot siltä varalta, jos minulle käy juoksun aikana jotain ja joudun sairaalahoitoon tai lääkärin pakeille. Raapustan vastaavat tiedot vielä juoksunumeroni takapuolelle kroonisten sairauksien ja lääkityslistauksen seuraksi.

Maratonmatkalla lasten kanssa ollessamme kyhään viime minuuteilla ennen majapaikasta lähtöä vapaamuotoisen sepustuksen siitä, kenellä on oikeus viedä lapset takaisin kotimaahan ja keille lapset voi luovuttaa, jos emme voikaan tulla maratonmatkalta yhtä matkaa lapsiemme ja hoitajien kanssa.

Liittyi paperi terveyteen tai lastenhoitoon, näitä täyttäessä nousee pala kurkkuun. Maraton ei ole läpihuutojuttu. Se on pitkä matka, jonka aikana hyväkuntoisellekin voi sattua yllätyksiä.

Tähän asti lupalapun kirjoittaminen on osoittautunut turhaksi. Onneksi näin. Tulevalla maratonilla voin käyttää viimeiset hetket ennen majapaikasta poistumista vaikka kengännauhojen solmimiseen. Lapset ovat saaneet halit jo Helsingissä. He odottavat maratoonarivanhempiaan kotona hyvässä hoidossa.

Kolmonen

Berliinin maratonin lähtönumerot on julkaistu.
Tulen juoksemaan numero F6939 rinnassani.

Jokainen yksittäisistä luvuista numerolapussani on jaollinen kolmella. Numerosarja näyttääkin taas ihan uudelta: 2313.

Näistä kolme viimeistä numeroa ovat Aku Ankan rekisterinumero ja minun syntymäpäiväni.

Lukujen summaksi tulee yhdeksän.
Kun tämä jaetaan kolmella, saadaan 3.

Se on onnenlukuni.

Tämän täytyy olla onnekas sattuma.

Tuomarinkylän kartanomuseo

Tuomarinkylän kartanomuseo on ollut olemassa pienen ikuisuuden. Silti kävin siellä vasta isänpäivänä ensimmäistä kertaa, viikko ennen kuin se sulkee lopullisesti ovensa.

Tapasin museossa peruskouluaikaisen luokkakaverini, joka kertoi meidän käyneen siellä luokan kanssa vuonna yksi ja kaksi, joskun 80-luvulla. Mulla ei ole käynnistä pienintäkään muistikuvaa. Näkömuistini on hyvä, mutta mikään ei näyttänyt tutulta.

Museo oli viehättävä. Näyttely esitteli helsinkiläiskotien sisustuksia eri vuosikymmenillä. Vaikka museo olikin nopeasti kierretty, mielestäni se oli kolmen vartin kävely-bussi-kävely -matkan väärti. Visiitti viereisen ratsasuskoulun talliin kruunasi käynnin.

Tänään sunnuntaina on viimeinen mahdollisuus käydä tutustumassa museoon. Jos käväiset siellä, muista ottaa varmuuden vuoksi omat eväät mukaan. Meidänkin isänpäiväpicnicimme oli pystis suljetun kahvilan terassilla.

  Ehdin käyttää neonkeltaista juoksupipoani Berliinin maratonilla ensimmäiset kilometrit. Heitin sen lapsukaisille, kun he olivat tsemppaamassa meitä reitin varrella. Pikku N omi juoksupiponi, enkä ole sen koommin sitä enää käyttänyt. 

Tuomarinkylässä on loistavat lenkkimaastot. Kuvastakin voi havaita sunnuntailenkkeilijöitä, jos silmiä oikein siristää. Keksin uuden juoksureitin ensi keväälle: Bussilla Tuomarinkylään, siksakkia siellä suunnassa ja juosten takaisin kotiin. Mittaa reitille tulee puolen maratonin verran tai enemmänkin siksakista riippuen. 

Rakas kolmikkoni <3

Museorakennus siirtyy kaupungin tilakeskukselle. Muuttuuko se kokoustiloiksi, asukastaloksi, koulutuskeskukseksi vai ihan johonkin muuhun käyttöön?