Neljä vuotta sitten vaatteeni lojuivat varaston kätköissä aina toukokuun loppuun saakka. Kuljin siihen asti talvikengissä ja raskaustalvitakissa. 15 lämpöasteella ei ollut merkitystä, eikä sillä, että lapsi oli syntynyt jo kuukausia aiemmin.
Olo oli taivaallinen, kun sain vihdoin varastosta omat kledjut päälle. Tarhassa oltiin totuttu kuukausien kuluessa talviseen olemukseeni. Kun hain omana itsenäni poikani tarhasta, eräs ihanista hoitajista ihmetteli, ettei tiennyt lapsilla olevan enoa.
Nykyinen talvitakkini ei ole maailman trendikkäin, mutta eipä ole kantajansakaan. Ei se ole liioin väripilkkukaan, mutta lämmittää tarvittaessa. Olen oppinut lapsilta kerrospukeutumisen taidon ja talvitakkini sopii siihen täydellisesti.
Totta totisesti toivon, ettei tarvitse kiskoa tuota takkia päälle sään takia päivästä toiseen toukokuun loppuun asti. Tänään näyttää jo varsin lupaavalta. Kunhan vaan säiden valtija muistaa katsoa kalenteria ja kääntää sen sivuja viikko viikolta, ettei sää jää junnaamaan paikoilleen.
Tämä Team Sportian sivuilta napattu Didriksonsin talvitakki muistuttaa omaani.
Ensimmäistä Earth Houria neljä vuotta sitten en tule koskaan unohtamaan, vaikka se meni siinä sivussa, huomaamatta. Juuri ennen valojen sytyttämistä miss N päästi ensimmäisen, vaativan rääkäisynsä.
Olin ollut Naistenklinikalla jo aamuvarhaisesta. Supistukset olivat valtavat. Lieneekö enteilevää, että aina, kun minut laitettiin letkuihin mittausta varten, supistukset lakkasivat. Tyttö halusi kiusoitella äitiään jo masussa ollessaan.
Vietin itsekseni osastolla aikaa ja odottelin. Juttelin muiden (tulevien) äitien kanssa ja nukuin vartin kerrallaan, kunnes heräsin järkyttäviin, kolmisen minuuttia kestäviin supistuksiin. Sitten taas nukahdin. Unenlahjani ovat yleensä loistavat tilanteessa kuin tilanteessa, joten hoitajat olivat lähettämässä minut kotiin. Ei ole kuulemma vielä aika, jos kerran voin nukkua.
Onneksi vuoronvaihteessa uusi hoitaja otti minut tosissaan. Hän tutki minut ja totesi, että kodin sijaan mennäänkin synnytyssaliin. Kahdeksan senttiä auki. Pohti, josko isä ehtii paikalle ennen lasta. Onneksi ei tarvinnut synnyttää bussissa nro 18.
Huomasin eilen Earth Hourin vasta viime minuuteilla. Pysähdyimme vasta silloin teekupin ääreen juhlinnasta uupuneiden kultanuppujen nukuttamiselta. Juhlinta jatkuu taas tänään.
Juoksu on jäänyt tällä viikolla vähemmälle. Juhlien järjestäminen ei yksistään estä liikuntaa. Sen sijaan kodin järjestely, eli tavaroiden raivaus, järjestely ja varastoon vienti ovat vieneet illoista liikunnan verran aikaa, ellei enemmänkin.
Testailin alkuviikon uutta blogi-ilmettä. Se oli ihan ok, mutta levoton. Haluan pitää edelleen 5-vuotiaan taiteilijanalun näkemyksen perheestämme etusivulla. En onnistunut lataamaan sitä toisenlaiseen sivupohjaan sellaisena, kuin olisin toivonut. Niinpä palaan entiseen.
Perheemme on täynnä vampyyrejä, ainakin pikku-N:n mielestä. Ei siis ihme, että hän odottaa huomisia verilettuja innolla ja äiti haaveilee yöjuoksukauden aloituksesta.
Alunperin kuvassa oli vain kolme vampyyriä ja pallo. Kysyin, josko joku puuttuu. Poika tuumaili hetken, otti kynän käteensä ja alkoi piirtää. Paperi oli suorassa ja hän piirsi pikkuvampyyrin roikkumaan nurinperin nurkasta. Samalla koko perhe sai käsikseen kukkaset. Poikkeuksellista hippikansaa.
Olen aloittanut aamut tällä viikolla tavallista aikaisemmin. Se kostautuu juoksutreeneissä. Puhti on juostessa kadoksissa ja oikeastaan en tässä väsymystilassa edes uskalla alkaa rehkiä. Enää en halua ottaa kropan kanssa riskejä. Parikymppisenä riskiä ei ottanut tosissaan: "Juu, tää flunssa lähtee parhaiten kunnon jumpalla." Niinpä niin, tuohon tuttuun ja ei-niin-turvalliseen en kyllä halua palata...
Nyt alkaa maalistalvi hermostuttaa. Näyttää siltä, kuin ulkona olisi ihana, leuto kevätsää. Kukkua kanssa. Villakalsareista en vielä luovu! Ke 20.3. kiihdytyksiä juoksumatolla 9,3 km | 51 min | 5:29 min/km
Tunnen olevani päivittäin piilokamerassa. Välillä olen osallisena hämmentäviin tapahtumiin, välillä jättäydyn taka-alalle. Tämänpäiväisestä en ollut aivan varma kirjoittaisinko vai enkö. No, tämä on valitettavasti arkipäivää ainakin Helsingissä, joten antaa mennä...
Ratikkaan nousi pariskunta. "Tänne en kyllä jää. Mennään toisella ratikalla." Myöhäistä. Seiska liikkui jo. "Yhden mä vielä kestän, mutta kun niitä on kaksi." Kylläpä vaan, ratikassa istui kaksi tummaihoista miestä.
"Mun mielestä pitäisi olla omat ratikat ja bussit mustille ja valkoisille." Tässä vaiheessa aivan varmasti jokainen lähistöllä höristeli korviaan.
Sivullinen mies tokaisi: "No jos niitä olisi erikseen valkoisille ja..."
Tummaihoinen mies kannusti: "Sano vaan reilusti neekeri", ja väläytti lumoavan hymynsä.
Sivullinen jatkoi: "Niin että jos olisi erilliset bussit, haluaisin olla silloin tummaihoinen, niin saisin varmasti aina istumapaikan." Kaikki läsnäolevat hymyilivät ja nyökyttelivät. Niin paitsi keskustelun aloittanut pariskunta. He hävisivät vähin äänin hännät koipiensa välissä.
Systeriltä saatu mustavalkoinen, paksusivuinen vauvakirja on ollut lapsilla kovassa käytössä. Kuvitus piti napata sivuilta www.bokus.com, sillä oma kirja on jossain huonemuuttokaaoksen jaloissa.
Käyn juoksemassa matolla muutamalla eri salilla. Yhdessä on tehokas tuuletus, televisiot näkee vaivatta, juoksumattoja on mukava määrä ja sali on avara. Toisessa taas ei.
Tuo jälkimmäinen on pidempään auki ja on lähempänä kotia. Siksipä suuntasin sinne taas kulkuni perjantaina, kun mies kotiutui sählystä ja otti vetovastuun iltahärdellistä.
Sali oli miltei tyhjä iltakasilta. Juoksin ensin ylämäkeen 2,5 kilometriä. Se meni vielä melko vaivattomasti. Sitten alkoi pänniä matolla kirmaaminen. Jatkoin silti ja vaihtelin nopeutta biisien mukaan.
8,5 kilometrin kohdalla viereiselle kävelymatolle tuli nainen tuhisemaan. Hän marmatti itsekseen: "...vain lämmittelyyn... saa olla vain 20 minuuttia... saavat tulla respasta sanomaan...", jätti kamansa matolle ja häipyi respaan. Tultuaan takaisin (yksin) muutaman minuutin kuluttua, kaksi muuta juoksumattoa oli vapaana. Säästyin siis armottomalta valitukselta.
Jos nainen olisi pyytänyt mattoa minulta suoraan, olisin sen tietysti antanut. Muutenkin tarkkailen tilannetta, jotta matolle haluavien ei tarvitse jonotella liian pitkään. Olen joskus itse odottanut vuoroani juoksumatojen vieressä lähes 20 minuuttia. Siinä on mielestäni 15 liikaa. Jonotuksen aloittaessani jokainen oli jo juossut vähintään tuon parikymmentä minsaa. Juoksijat välttelivät katsomasta sivuilleen ja luottivat näköjään siihen, että kyllä joku muu ymmärtää antaa tilaa.
Vaikka olenkin pahis ja ylitän miltei aina suositellun maksimilämmittelyajan matolla, keskeytän kyllä jos juoksuintoisia piisaa. En osaa kuitenkaan lukea ajatuksia, joten jos joku soutulaitteella oleva haikailee mattoani, en osaa sitä automaattisesti hänelle antaa.
Nainen käveli juoksumatolla muutaman minuutin. Sen jälkeen hän sai sen aikansa säätöjä näpräiltyään Out of order -tilaan.Siirryttyään toiselle matolle, hän juoksi sillä muutaman minuutin ja siirtyi ilmeisesti pukuhuoneen puolelle. Ärräpäät olisivat lentäneet, jos olisin joutunut keskeyttämään tuon takia juoksuni. Ehdin juosta vielä 2,5 kilometriä ennen kuin sulkemisaika oli käsillä.
Onneksi näitä ongelmia ei ole tavallisilla yöjuoksuillani. Niitä odotellessa...
Pe 15.3. | 11 km | 01:01:15 | 5,34 min/km
OutKastin The Way You Move sopii pitkän mäen tahkoamiseen:
Aamu alkoi ärripurrina. Kömmin tai pikemminkin konttasin vuoteesta ilmeisestikin väärällä polvella. Niinpä, sängystä ei enää nousta, vaan sieltä tulla tupsahdetaan. Siirtourakka tuli tehtyä sittenkin. Patja on siirretty mutta sängyn runko odottaa vielä kavennusoperaatiota lautakasana lastenhuoneessa.
Bussilipun mystinen katoaminen ei edesauttanut perusvireen nostatuksessa, eikä jogurttipurkin leviäminen laukkuun.
Hyvä mieli alkaa kuitenkin kurkistaa esiin, sillä:
* lapset olivat tarhamatkalla omat, lutuiset itsensä. Sattumoisin unohdin olla huonolla tuulella.
* bussilippu löytyi saappaastani. Ei tosin ollut siellä illalla, kun heitin saappaat jalkaani mennessäni avaamaan ulko-ovea. Taisi olla kotitonttu asialla.
* sain jogurtista makoisan smoothien. Peräti tupla-annoksen!
* muistelen keskiviikkoiltaisia jädekestejä. Neljä työkaveria entisestä duunistani tulivat kyläilemään. Oli ihana hölistä kaikesta maan ja taivaan välillä pitkästä aikaa.
Eilinen sushittelu rakkaan ystävän kanssa ja täksi illaksi suunnittelemani juoksumattoilu muistuttavat siitä, kuinka paljon hyviä asioita arjessani on. Turha tuhlata aikaa murjottamiseen.
Viisi iloista merirosvoa pöytäkoristeina juhlistamassa jädekestejä:
Sängynsiirtourakka on ollut mielessäni jo pitkään. Nyt, kun se olisi ajankohtaista, sängyn tarkistusmitattu leveys on 174 cm mutta huoneen ei. Sängystä pitäisi sahata vajaat kaksi senttiä pois tai upeat, korkeat seinäpaneelit pitäisi poistaa. Molemmat ovat surkeita vaihtoehtoja. Täytynee siis jättää rubikin kuutio -leikki tällä kertaa sikseen ja jakaa makuuhuone jatkossakin lasten kanssa.
Olen samalla raivannut ympäristöäni muutenkin. Voi tuota roskan syrjään siirrettävän sälän ja lippulapun määrää! Kunhan saan paikat ojennukseen, sen jälkeen on ikkunoiden vuoro. Mikäs sen mukavampaa, kuin päästää kevätaurinko valaisemaan siistejä nurkkia. Nyt ne ovat toki vielä vasta unelmissa.
Olenkohan ylioptimisti, kun puhun suursiivotusta kodistamme samanaikaisesti kevään kanssa? Onkohan todellisuus lähempänä kesäaurinkoa?
Lego-maailmassa sänky on selvästikin luova käsite, kun kerran voi nukkua tiskipöydällä, astiakaapin päällä tai hellalla. Kuvassa myös sisustusarkkitehdin polvi.
Iänikuinen kysymykseni lapsukaisille on: "Mitä haluaisitte syödä tänään?" Miss N vastaa aina: "Perunamuusia ja pastaa ketsupin kanssa". Pikku N antoi sentään mielenkiintoisen listan. Häntä ei haittaisi jos Hevikokki tarhassa ja äiti tai isä kotona sattuisivat tarjoamaan samaa ruokaa samana päivänä, jos se on:
makaronijauhelihalaatikkoa (yllätys, yllätys!)
ilman hampaita -ruokaa (keksin nimen ala-asteikäisenä perunamokko-jauhelihalaatikolle)
Pasta Bolognesea (Maratonmamman poika on tainnut opettaa tämän hienon nimen)
nakkeja (niinpä niin...)
Tein siis ison kattilallisen jauhelihak... anteeksi Bolognese-kastiketta. En kuitenkaan lorauttanut sekaan punaviiniä (ei sopivan hintaluokan pulloa avattuna), enkä antanut lisämakua pekonilla (yksi perheestämme ei voi valitettavasti syödä sikaa). Sen sijaan jatkoin kastiketta tavalliseen tapaani aimo annoksella porkkanaraastetta. Penniä voi venyttää monella tapaa!
Kohta laitan uuniin jauhelihakastikejämistä valmistamani lasagnen. Käsistreeneistä kotiutuva perhe saa vatsansa täyteen ennen kaverin huippuhauskoja 6-vuotissynttärijuhlia.
Jätän tänään suosiolla juoksun väliin. Huilaan hieman polveani ja keskityn kodin raivaukseen. Kevät saa vuodesta toiseen siivousvimman valloilleen.
Tässä haastetta niille, joille 42 kilometrin normaalirasitus ei riitä, mutta ultramatkat eivät kiinnosta:
Niken Gyakusou- ja Asicsin Ayami-mallistot ovat ihana lisä juoksuvaatevalikoimiin. Törmäsin taannoin Gyakusoun juoksutrikoo-hame-yhdistelmään. Pystyisinköhän juoksemaan tällaiset vetimet päällä vai iskisikö kesken maratonin niin kova ärsytys, että hameosa saisi lentää lähimpään pöpelikköön?
No, hinta on sen verran suolainen (200 dollaria, alennuksessa 115), ettei tule houkutusta ostaa ja kokeilla.
Aurinko tuli tervehtimään työpöydällä olevaa välipalalautasta. Kevätaurinko, kyllä sinua onkin odotettu!
Kotikonttorissa on hyvät ja huonot puolensa. Hyvät onneksi päihittävät ne toiset. Tämänhetkisessä projektissani hyvin mietitty ja jäsennelty on miltei kokonaan tehty. Aivotyötä voi tehdä keittiössä yhtä lailla kuin työpöydän ääressä. Olenkin saanut päivällisen hellalle hautumaan ja koneellinen pyykkiä odottaa kuivuriin pääsyä. Aivojen surina kilpailee liesituulettimen hurinan kanssa.
Blogipäivitys toimii hyvänä kirjoituslämmittelynä ennen tositoimiin ryhtymistä.
Nyt taitaa olla aika jatkaa siitä, mihin jäin.
Jätän Helsinki City Runin suosiolla väliin. Olen juossut sen kahdesti, vuonna 2003 ja 2012. Suomen suurimmasta puolimaratonista kuulee hurjaa hehkutusta, mutta itse en jaksanut kummallakaan kerralla innostua.
HCR:n reitti on aivan liian ahdas. Vähintäänkin ensimmäiset neljä kilometriä pitäisi taivaltaa leveällä väylällä, esimerkiksi Manskulla. Sen sijaan lähes 20.000 juoksijaa tunkee Töölönlahdelle, joka tuntuu ahtaalta joskus jopa omalla aurinkoisella sunnuntailenkillä. Pääsin viimeksi omaan vauhtiini vasta kympin tietämillä, mutta silloin peli oli jo menetetty. Alkupuoliskon armoton siksakkaaminen sekä koivuallergia veivät viimeisetkin mehut.
10.8. juostava Runner´s Twilight vaikuttaa yllättävän kiinnostavalta. Järjestäjät ovat onnistuneet tuotteistamaan tapahtuman todella hyvin. Kisaan myydään ties millaista VIP-pakettia ja jänispalvelua. Elokuisen puolikkaan pääsee juoksemaan halvimmillaan 30 eurolla, jos ilmoittautuu maanantaihin mennessä. Helsinki City Run on jo toukokuun alussa, joten maaliskuun aikana ilmoittautumismaksu on huimat 76 euroa. Halvin hintaporras 39 € olisi ollut viime vuoden puolella ilmoittautuneille.
Verrattuna HCR:n nettisivuihin, Runner´s Twilightin sivut on jäsennelty selkeästi ja sieltä löytää varmasti vastaukset kysymyksiinsä, kunhan sivut vain ensin päivitetään. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki pienet yksityiskohdat, kuten peseytymispaikka ja tavarasäilytys ole vielä selvillä, mutta päivän aikataulutus olisi silti mukava tietää jo ilmoittautuessa. Milloin lasten juoksu pidetään? Viimevuotisten tulosten mukaan lasten ikäraja on seitsemän vuotta. Pitääköhän paikkansa? Milloin puolimaratonille startataan?...
Lasten hoito on aina iso kysymysmerkki, sillä osallistumme juoksutapahtumiin yhdessä mieheni kanssa. Niinpä Runner´s Twilightin järjestämä lapsiparkki on mielestäni loistokeksintö. Palvelulle ei kuitenkaan löytynyt hintalappua. Vaikea uskoa, että olisi aivan ilmainen. Täytyypä tarkastaa järjestäjiltä. *)
Harmi, ettei Runner´s World pärjännyt suomeksi. Muistan hankkineeni siitä muutaman numeron ilmestyessään syksystä 2003 kevääseen 2005. No, onneksi länsinaapurista löytyy hyvin toimitettu ja pohjoismaiseen juoksuun sopiva versio. Huhtikuun lehti löytynee pian Lehtipisteistä. *) Katsopa kommenteista Runner´s Twilightin Teron vastaukset
Käy ihmeessä tsekkaamassa Salomon Trail Running -maastojuoksukarttoja TÄSTÄja laita tulostin laulamaan jos olet lähdössä kotimaan matkalle lenkkarit matkatavaroissa mukana. Muista ottaa myös hieman kartanlukutaitoa mukaan, jotta kympin lenkki ei paisu kolmeksi. Kuvassa makupala itäisen Helsingin maastojuoksureitistä. Tämänaamuinen juoksumattorutistus oli onnistuneempi kuin eilinen. Mäkijuoksutreeneissä tuntee olevansa masokisti, mutta viimeistään suihkun jälkeen hymy on herkässä. Ke 6.3. mäkitreeni | 7 km | 42:00 | 6 min/km
Juoksumatto
+ mp3-soittimen tyhjä akku
+ hölkkävauhtinen juoksu
+ liian vähän aikaa
+ huono happi
+ telkkarista tyhmän näköisenä ja äänettömänä pällistelevä Matlock
ei ole yhdistelmä minun makuuni
Pahin näistä oli ehdottomasti musiikin puuttuminen. Ilman sitä juoksumattoilu on oikeata pakkopullaa.
Jotain positiivista keksin kuitenkin. Onneksi ikkunasta ei paistanut ihana aamuaurinko.
Silloin juoksun raskaudella ei olisi ollut rajaa.
Daruden Sandstormissa juoksennellaan tutuissa maisemissa. Onneksi kesä on päivä päivältä lähempänä.
Tässä kuvassa on oikeaa asennetta. Miksi seisoskella liukuportaissa jos voi kävellä tai juosta ylös portaita pitkin? Ti 5.3. | 5 km | 32:50 | 6:34 min/km Kuva on lainattu sivulta pcdesktopwallpaper.com
Muiden juoksijoiden imuun on turhan helppo lähteä mukaan, jopa juoksumatolla. Itselläni oli ohjelmassa hidas 13 kilometrin lenkki. Oli vaikea pidätellä tempona 6:22 - 6:30 min/km kun viereisillä matoilla pingottiin kymmenen tai kahdentoista kilometrin tuntivauhtia. Yritin pitää pääni kylmänä. En onnistunut. Välillä oli ihan pakko laittaa matto laulamaan.
Käytän juoksumattokauden hyödykseni uuden tekniikan harjoittelemiseen. Opettelen itselleni sopivan juoksurytmin, johon pystyn siirtymään hetkessä vaikka unissani. Seuraavasta maratonista lähtien olen starttiviivalla toivottavasti sokea ja kuuro muiden askeleille ja pystyn pitämään vauhtini maltillisena. Muiden, terhakkaasti vipeltävien juoksijoiden imuun kannattaa hypätä myöhemmin, kun jalat jo painavat ja pää kehottaa lopettamaan.
Kwanin Shine onnistui hidastamaan vauhtiani. Pitänee ladata jatkossa erilaisia juoksulistoja luureille.
Helmikuun viimeinen juoksu
ke 27.2. | 13 km | 1:20:15 | 6:10 min/km
Junibackenin juoksupyörässä vauhti yltyy niin hurjaksi, ettei jalkojakaan enää erota