Tuskin maltan odottaa: Dance Brothers

Joskus aikanaan odotin kauan fanittamieni artistien konsertteja kuin kuuta nousevaa. Nykyään keikat ovat mulle harvinaista herkkua, ja viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa kasata kahdelta tai useammalta hengeltä satalappusia lippumyymälän pöytään, viimeinenkin innon hiukkanen konserttia kohtaan katoaa. Siitäkin huolimatta, että tiedän elämyksen olevan parhaimmillaan jotain sellaista, mitä rahalla ei voi mitata. 

Hameen helmat heilumaan hölkän tahtiin

Niken Gyakusou- ja Asicsin Ayami-mallistot ovat ihana lisä juoksuvaatevalikoimiin. Törmäsin taannoin Gyakusoun juoksutrikoo-hame-yhdistelmään. Pystyisinköhän juoksemaan tällaiset vetimet päällä vai iskisikö kesken maratonin niin kova ärsytys, että hameosa saisi lentää lähimpään pöpelikköön?

No, hinta on sen verran suolainen (200 dollaria, alennuksessa 115), ettei tule houkutusta ostaa ja kokeilla. 

Kuva napattu sivulta store.nike.com

Pe 8.3. | 15,5 km | 1:42:15

Perjantai-iltapäivän pitkä  lenkki sujui jouhevasti juoksumatolla Master Chefiä katsoen. 

Tein sarjan kanssa  tuttavuutta ensimmäistä kertaa. Ei hullumpi, sillä toimii ilman ääntä.

Pitkäveteistä hölköttelyä

Juoksumatto
+ mp3-soittimen tyhjä akku
+ hölkkävauhtinen juoksu
+ liian vähän aikaa
+ huono happi
+ telkkarista tyhmän näköisenä ja äänettömänä pällistelevä Matlock
ei ole yhdistelmä minun makuuni

Pahin näistä oli ehdottomasti musiikin puuttuminen. Ilman sitä juoksumattoilu on oikeata pakkopullaa.

Jotain positiivista keksin kuitenkin. Onneksi ikkunasta ei paistanut ihana aamuaurinko.
Silloin juoksun raskaudella ei olisi ollut rajaa.

Daruden Sandstormissa juoksennellaan tutuissa maisemissa. Onneksi kesä on päivä päivältä lähempänä.

Tässä kuvassa on oikeaa asennetta. Miksi seisoskella liukuportaissa jos voi kävellä tai juosta ylös portaita pitkin?

Ti 5.3. | 5 km | 32:50 | 6:34 min/km







Kuva on lainattu sivulta 
pcdesktopwallpaper.com

Pakkasukko kylässä

Olen asunut Töölössä pariin otteeseen. Osoitteiden välissä on pieni puisto sekä nopeasti laskettuna 25 vuotta ja risat. En muista ensimmäisestä kodistani Apollonkadulla mitään. Siitä toisesta, vastaremontoidusta kodista on jäänyt mieleen...

...kylpyhuone, jossa olisi voinut pitää kokonsa puolesta tanssiaiset. Kaikki oli tehty pyörätuolimitoituksella. Pyörätuolia ei tosin olisi saanut  kolmanteen kerrokseen. Sekä hissi että portaikko olivat siihen aivan liian ahtaat.

...keittonurkkaus, johon valui yläkerran vedet kesken Fucking Åmålin katsomisen.

...makuuhuone, jossa nukuimme pipot päässä, täkkien alla ja tuplamakuupussin sisällä. Parvekkeen kieroa ovea ei oltu vaihdettu rempassa. Lumi satoi sisään ja pysyi sulamattomana parketilla. Tämä talviajan jääkaappi toimi juhlajuomien viilentäjänä.

Muistot Töölöstä tupsahtivat mieleeni, kun ensimmäisten lumimyrskyjen aikaan huomasin ikkunalaudallamme lunta. Huoltomies oli tosin käynyt ikkunamme läpi kuukautta aiemmin ja fiksannut niitä. Rakkaani teippasi ikkunat näin joulun kunniaksi. Silti joulukuusen koristeet heilahtelevat suloisesti ilmavirrassa.

Kaverit ihanaiset, ottakaa mukaan villasukat kun tulette kyläilemään. Täällä on välillä hieman vilpo.

Katsoimme Lumiukon lasten kanssa kylki kyljessä. Jouluperinteitä tämäkin. 

Eipä se ukkokaan filmissä sulanut kotioloissa. Mitä nyt takkatuli kirpaisi hieman. 

Yllätys, yllätys!

Päätimme yllättää lapset kunnolla. Olin vastassa, kun elämäni vauhdittajat saapuivat junalla sukulaisvierailulta Tukholmaan. Voi sitä onnen pärinää, minkä yllättävä äidin tapaaminen aiheutti pikkuisissa. Tuntui hyvältä saada perhe takaisin, vaikkakin nyt on rauha mennyttä.

Laivamatka yksin lauantaisella ruotsinlaivalla pikkujouluaikaan ei ole TOP kympissä "tämän haluan kokea" –listalla, mutta selvin kuitenkin ehjin nahoin ilman suurempia henkisiä kärsimyksiä. Pakenin hyttiin menon alkaessa kiihtyä... hmmm... mielenkiintoiseksi jo iltaseitsemän aikoihin. Punaviini, hyvä salaatti ja telkkarista tulleet neljä osaa HBO:n Girls-sarjaa takasivat onnistuneen illan. Niin ja tietty suljettu ovi, joka erotti oman hyttini juhlivasta kansasta. 

Kuljin rautatieasemalle tuttua reittiä jo niiltä ajoilta, jolloin olin vieläkin nuorempi ja jolloin systerini opiskeli Tukholmassa. Mielessäni villisti hyviä muistoja. Tässä välähdyksiä ihanalta sunnuntaikävelyltä ilman kiireen häivää.

Tästä on tullut juostua ohi kesän korvilla jo 14 kertaa. Maratonin ensimmäisellä kierroksella väkijoukon melske ja hurraus saa sydämen pomppimaan ja jalat vilistämään. Toisella kiekalla jäljellä oleva 12 kilometrin pätkä tuntuu samanaikaisesti järkyttävän pitkältä ja toisaalta vain peruslenkiltä.

Chokladkoppen on yksi monista kahviloista, joissa olen viihtynyt rakkaan systerini kanssa. Tällä kertaa nautin kaakaon sijasta herkullisen höyryävän cafe au laitin muistivihko seuranani. Olin onnekas, kun minulle löytyi pöytä täyteen pakatusta kahvilasta.

Jos pienen pieneen (pikkuliten) kahvilaan, eikä sen viereiseen isosiskoon Kaffekoppeniin mahdu, silloin voi ottaa herkut mukaansa ja nauttia ne vanhan kaupungin sokkeloissa. 

Joulutorit tuoksuvat mielettömille. Vahinko, ettei kuviin voi pakata sitä mausteiden ja grillimakkaran sekoitusta, joka leijui jouluisen Stortorgetin päällä. 

 Systerini on esitellyt minulle lukuisia kertoja uusia makuja Hötorgshallenissa. Täältä saa saman katon alta herkut ja niihin sopivat juhlajuomat.

90-luvun alkuvuosista lähtien Ordning&Reda on ollut lempikauppojani. Tämä kalenterien väriloisto houkuttelee takaisin O&R-kalenterien käyttäjäksi. Tässä hyvä esimerkki siitä, ettei joulukoristelun tarvitse olla yliampuvaa ollakseen näyttävää.

NK:n jouluikkunat ovat upeimmat ikinä näkemäni. Näissä on ihailtavaa myös aikuisille.

Rautatieaseman aulassa on tullut roikuttua itsekin kerran jos toisenkin odottamassa systeriä. Suurremontin myötä aulasta on kadonnut suurin osa penkeistä. Älytön muutos.

Slussenin uudelleen rakentaminen alkaa vanhan repimisellä vuonna 2014. Tulevaisuuden Slussenissa ei tule olemaan samaa, kämäistä lumoa, kuin vanhassa. Vaikka reitti lastenvaunujen kanssa paikallisjunilta ylös Götgatanille ostarin kautta onkin raivostuttava, näin iso muutos tulee vaatimaan vähän sulattelua.

Home alone

Lemmenlaivan tunnelma oli kaukana, kun kävin antamassa mojovat halipusut lapsukaisille ja R:lle Viikkarin terminaalissa. Ei tällä pimeydellä hirveästi vilkutella putkessa laivaan kävelijöille. Niinpä nappasin puhelimen kouraani ja soitin systerilleni Ruotsiin: ”Matkalla! Vuorokauden kuluttua siellä, jos ilmojen haltija ja Ruotsin valtion rautatiet näin suovat.”

Mitä teinkään ensimmäiseksi kotiin tultuani? No tottahan toki laitoin Buu-klubbenin päälle totuttuun tapaan. Ihmettelin vain aikani että tuotako tässä nyt pitäisi katsoa... Sen jälkeen keitin kunnon maitokahvit – kahdelle. Toinen mukillinen odottaa orpona tiskipöydän kulmalla.

Mun pitää selvästikin harjoitella tätä kotona yksin olemista. Kun oikein tsemppaan, pääsen varmaankin jatkokurssille siinä vaiheessa, kun muu perhe tuleekin taas jo kotiin. 

kuva: www.megomuseum.com

Ei ihan putkeen

Kovasti odottamani kolme kympin kiekkaa jäivät kaksi kierrosta vajaiksi (10,7 km | 57 min). Toivottavasti 50 km tavoittelijat onnistuivat tänään paremmin. Keljutukseni ei ole kuitenkaan ihan niin kova kuin mitä olisin kuvitellut. Sain nimittäin uuden, mukavan tuttavuuden. Frejan vauhdissa oli hyvä juosta. Kun vaan elimistö tottuisi aamujuoksuihin...  

Running Finlandin sateinen sunnuntailenkki juostiin Larussa. Paikka ja aika olivat mitä mainioimmat, sillä saimme vaihdettua R:n kanssa lennosta lasten vahtivuoroa. Hän toi lapsukaiset käsikseen ja palasi juosten kotiin. Kotimatkamme lasten kanssa yleisillä oli tosin pitkääkin pidempi. Samaan matkaan, mihin R käytti juosten 32 minuuttia, meillä meni bussi+kävely-kombolla 1 h 20 min. Bussit olivat täynnä joulukatua ihmettelemään suuntaavia lapsiperheitä vaunuineen. Jäimme omien kärryjemme kanssa yhdestä jos toisestakin dösästä ulkopuolelle.

Viikonlopun kruunasi iltapala ystäväperheen luona telakan kupeessa. Ihanan rentoa oleskelua herkkujen ääressä! Lasten meininki yltyi välillä villiksi, mutta onneksi on keksitty pelastava, aina yhtä tehokas lastenvahti, YLE Femman  Bärtil. En tajua koko ohjelman hohtoa, mutta tärkeintä on, että sen kanssa homma menee aina takuuvarmasti putkeen.

Ehdimme juuri ja juuri näkemään joulukadun avajaiskulkueen. 

Bassetit ovat vuodesta toiseen henkilökohtaisia suosikkejani. 

Angry Birdsien päät taas näyttivät siltä, että pienikin tuulenvire 

saa ne vierimään alas kuorma-auton kyydistä. 

Kiire, kiire!

Eilisiltainen peruslenkki Kaivarin ympäri, tällä kertaa myötäpäivään, meni yhdessä suhauksessa. Mulla oli hurja hoppu kotiin katsomaan telkkaria. Nii-in, telkkaria totta tosiaan.

En ole koskaan ollut The Tonight Shown tai muiden vastaavien puhepläjäysten fani. SVT:n Skavlan on kuitenkin poikkeus. Se on yksi parhaita puheohjelmia ikinä. Norjan, ruotsin ja englannin kielen sekoitus on kakofonisen piristävää. Vieraslistasta ei välttämättä osaa arvata mitä ilta tuo tullessaan, sillä Skavlanilla on taito yllättää. Eilen aiheena oli mm. oman ajan menettäminen vanhempana ja lapsen tulon tuoma muutos elämässä. Aikamoisen ajankohtaista allekirjoittaneelle.

Fredrik Skavlan hoitaa joka kerta homman himaan ihanan hymyilevänä. Hitaan alun jälkeen ohjelma näytti taas parhaat puolensa. Tällä kertaa Skavlan tosin jäi statistiksi rockstara Robbie Williamsin varastaessa shown. Hyvän isännän tavoin hän antoi tilaa ja ohjasi keskustelua minkä vierailtaan kykeni. Muita vieraita olivat norjalainen kirjailija Karl Ove Knausgård, ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä Martin Kellermann, brittikoomikko ja kirjailija Dawn French sekä Jon Bon Jovi, joka ei sen kummemmin esittelyjä kaipaa.

Mulla on erityinen syy siihen, miksi haluan katsoa Skavlanin livenä, en tallenteena. Tiedän, että systerini seuraa miehensä kanssa ohjelmaa samanaikaisesti Ruotsissa omalla kotisohvallaan kököttäen ja teetä hörppien. Välillämme olevista sadoista kilometreistä huolimatta tuntuu siltä, kuin tekisimme jotain yhdessä. Edes kerran viikossa, perjantaisin klo 22 Suomen aikaa.

pe 2.11. 

Kaivarin peruskiekka

6,2 km | 30:43 

keskinopeus 4:57 min/km

kuva: resume.se

Yöjuoksulla

Saan vastata usein kysymykseen: ”Miten saat unen päästä kiinni yöjuoksun jälkeen?” Kiitos kysymästä, varsin, ellen aivan erinomaisen hyvin! Kun kotiudun juoksulta normaalisti puoli kymmenen, yhdentoista aikoihin, käyn suihkussa pitkän kaavan kautta (pahoitteluni, naapurit!) ja istahdan ”love seatillemme” nauttimaan useimmiten mieheni valmistamaa iltapalaa.