Lisäys kisakalenteriin

Meillä oli taas kerran perinteinen perheen leffailta. Tällä kertaa nautimme elokuvan Viisi legendaa (Rise of the Guardians) käänteistä. Aloin hörähdellä, kun valkoiset munat juoksivat jonossa ja niiden päälle heitettiin kaikki sateenkaaren värit tai kun ne tippuivat yksi kerrallaan värjättyyn jokeen. Pääsiäismunat olivat syntyneet!

We Are The Champions

Poikani kävi katsomassa Bohemian Rhapsody -leffan viime perjantaina. Kysyin häneltä, josko se oli hyvä.

Se ei ollut hyvä... vaan sikahyvä!

Hesarin kriitikko oli pojan kanssa eri mieltä, joten jo senkin takia oli kiinnostava päästä katsomaan leffa ja arvioida itse missä vaakakupissa leffa oikein makaa.

Kookospalloja, lakritsataateleita ja Star Warsia

Emme käyneet tälläkään hiihtolomalla maapallon toisella puolella lomamatkalla, sillä vaikka lapset lomailivatkin, me vanhemmat paiskimme töitä. Iltaisin me kuitenkin lensimme avaruuteen koko perheen voimin. Star Wars -leffaillat olivat hiihtoloman ehdoton kohokohta.

Nautitko elokuvan herkuilla vai ilman?

Ennen lapsiarkea olimme mieheni kanssa elokuvien suurkuluttajia. Ihana, rakas kotikutoinen Bio City oli olohuoneemme sunnuntaisin ja Rakkautta ja anarkiaa festareiden aikaan uppouduimme parhaimmillaan kolmeen leffaelämykseen yhden päivän aikana.

Periaatteessa tuon rakkaan harrastuksen voisi kaivaa taas naftaliinista. Miksi emme kuitenkaan tee näin?

Ensinnäkin kyse on priorisoinnista. Jos ja kun saamme silloin tällöin kahdenkeskisiä parituntisia, silloin tiemme mieheni kanssa vie todennäköisemmin lenkkipolulle kuin pimeään elokuvasaliin. Emme pääse tarpeeksi usein juttelemaan lenkkipolulle, joten aina mahdollisuuden tultua se menee kaiken muun ohi. Voisin toki mennä yksinkin leffaan. Se ei vaan ole mua. Haluan päästä keskustelemaan elokuvasta heti sen nähtyäni.

The Grand Budapest Hotel odottaa DVD-laatikossa sopivaa kahdenkeskistä leffailtaa. 

Toiseksi leffaliput ovat hinnakkaita. Sitä ne olivat jo ennen lapsiaikaa, mutta silloin taloudessa oli toisella tavalla väljyyttä. Ja Bio Cityn sarjaliput olivat hinnaltaan toisella planeetalla verrattuna Finnkinon vastaaviin. Toki leffateatteritkin olivat aivan eri tasoa. Koskapa haluaisimme antaa leffaelämyksiä myös lapsille, tällöin leffanautinnon hinta elokuvateattereissa on valitettavasti kynnyskysymys tällaiselle nelihenkiselle perheelle.

Kolmaskin, hyvin keski-ikäinen (?!) syy mulla on myös. En kestä leffassa maiskuttavia, karkkipussien rapisuttajia ja pop corneille haisevia kanssakatsojia. Jos olen saanut lapsille hoitopaikan leffan ajaksi ja olen maksanut leffalipusta, haluan nauttia elokuvasta ilman häiriötekijöitä. Keskittymiskykyni ei ole (enää) sitä luokkaa, että pystyisin sulkemaan ylimääräiset äänet ja hajut elokuvan ulkopuolelle.

Niinpä vietämme nykyään leffailtoja lähinnä kotona. Ainakin kerran viikossa viritämme ison telkkarimme eteen kaksirivisen katsomon sohvista, pistämme valot pois ja keskitymme elokuvaan. Lapset ovat tottuneet siihen, ettei karkkikaappia avata automaattisesti samalla kun valitsemme filmiä. He ovat tosin valmiita siirtämään karkkipäivänsä leffaillalle, jotta voivat nautiskella elokuvasta ja herkuista samanaikaisesti. Takarivin tiukkikselta he ovat oppineet pitämään mässytyksen ja rapistelun minimissään.

Joulupukki toi mulle mieluisen filmin. Muu perhe oli samaa mieltä. 

Vaikka en olekaan leffaherkuttelun suurin puolestapuhuja, en kuitenkaan kiellä lapsiltani sitä iloa mennessämme leffaan ystävien kanssa, joilla on karkit mukanaan. Silloin molemmilla lapsilla on mukanaan omat mieluiset karkkipussinsa. Mutta jos menemme oman perheen voimin leffaan, mukanamme on vain vesipullot. Laukun pohjalta löytyy korkeintaan yskäpastilleja.

Ehkä sitten joskus isoja ollessaan lapset osaavat arvostaa, etteivät toimi Pavlovin koiran tavoin leffaliput ostettuaan. Koska sitä herkkumättöä ilman pärjää kyllä. Jopa kokonaisen leffan ajan.


Ravintolan ja leffateatterin yhdistelmä onkin sitten jo aivan toinen konsepti. Aivan varmasti toimiva ja ehkäpä käyn itsekin testaamassa. Tuleekohan tästä yritysten pikkujouluhitti? 
Kuvakaappaus NYT-lehden kotisivuilta. 

Leikkaus

Leikkausjonossa on parisensataa lasta ja arvioitu jonotusaika kaksi kuukautta. Kun sairaalasta ilmoitettiin eilen iltapäivällä, että täksi päiväksi olisi peruutusaika heti aamuvarhaiselle, en empinyt hetkeäkään. Kävimme tsekkauttamassa Miss N:n nielurisat viime torstaina ja alle viikossa leikkaus on ohi. Meillä kävi aikamoinen mäihä.

Onko nyt sitten erikoisen hyvä aika sairastaa kotosalla? No ei tietenkään. Mutta onko kahden viikon, puolentoista kuukauden tai 8 viikon kuluttua? No ei varmasti. Sairastuvan ja töiden organisointi aiheuttaa päänvaivaa, oli ajankohta mikä tahansa.

Löysin itsestäni leikkaussalissa uudenlaiset äidinvaistot, kun Miss N vaipui hetkessä syvään uneen. Ahdistuin, kun tajusin, että siinä hän nyt on, aivan yksin, muiden ihmisten armoilla. Onneksi sain tyhjennettyä pääni liioilta ajatuksilta kuuntelemalla silmät kiinni Harry Potterin ensimmäisen huispausottelun käänteitä.

Kummallakin oli hurja kiire pois sairaalasta. Sammuimme vihdoin aamupäivän jännittävien tapahtumien ja huonosti nukutun yön väsyttäminä. Mies ja Pikku-N löysivät meidät kotiintullessaan sohvalta tuhisemassa päät vastakkain. Veikkaanpa, että tupluurit tulivat tarpeeseen. Jo nyt vaikuttaa siltä, että tulossa on levoton, vähäuninen yö.

Päivän filmit: Risto Räppääjä ja Viileä Venla sekä Kaunotar ja Hirviö. 

Multa kysyttiin jälkimmäisestä: "Hei mamma onko tää sulle vähän liian spännande?" 

Kotikulmamatkailua

Kadut ja puistot ovat parhaillaan yhtä hallitsematonta jäärataa, joten lasten kanssa ulkohuvit jäävät valitettavasti aika vähälle. Onneksi Helsingissä löytyy passeleita, ilmaisia retkikohteita sisätiloissa aivan kotinurkilta.

Kävimme katsastamassa lauantaina Lasten kaupungin, jonka nurkat kiilsivät vielä uutuuttaan. Omaan makuuni talo oli liian museomainen, eli lapsilla oli enemmän katsottavaa kuin puuhasteltavaa. Mummola ja sen mummo olivat ihania kumpainenkin. Ihan jo pelkästään hänen takiaan kannattaa piipahtaa Senaatintorin nurkalla Söderholmin talossa.

Kiirehdimme Lasten kaupungista Kino Engeliin katsomaan dokumenttipätkiä helsinkiläisten joulunvietosta eri vuosikymmeninä. Ihme kyllä lapset jaksoivat katsoa filmiä toisen perään. Miss N tosin tokaisi, että joulujutut olisivat olleet parempia, jos niissä olisi ollut prinsessoita. Ehkäpä seuraavan kerran dokkari-innon iskiessä keskitymme muistelemaan kotitelkkarista Ruotsin kuningasperheen edellisvuoden tapahtumia. Prinsessat eivät siinä tarinassa lopu kesken.

Sunnuntaina lumi oli sulanut sen verran, että puistossakin siitä sai lapiolla jo jotain irti. Matkalla Hakikseen käväisimme Ruiskumestarin talossa. Olenkohan käynyt siellä koskaan kesäaikaan? Jotenkin koko talo huokuu joulun henkeä. Hienoa, että tuollainen pieni keidas on säilynyt kivitalojen puristuksessa. 

Pikku N:n tämänvuotinen joulukalenteri on yksi parhaista ikinä. Oli ilo tutustua yhdessä Ruiskumestarin talon asukkaiden jouluvalmisteluihin. Kalenterista lisätietoja klikkaamalla tästä. Kuva on napattu Kirkko ja Kaupunki -lehden arkistosta. 

Pakkasukko kylässä

Olen asunut Töölössä pariin otteeseen. Osoitteiden välissä on pieni puisto sekä nopeasti laskettuna 25 vuotta ja risat. En muista ensimmäisestä kodistani Apollonkadulla mitään. Siitä toisesta, vastaremontoidusta kodista on jäänyt mieleen...

...kylpyhuone, jossa olisi voinut pitää kokonsa puolesta tanssiaiset. Kaikki oli tehty pyörätuolimitoituksella. Pyörätuolia ei tosin olisi saanut  kolmanteen kerrokseen. Sekä hissi että portaikko olivat siihen aivan liian ahtaat.

...keittonurkkaus, johon valui yläkerran vedet kesken Fucking Åmålin katsomisen.

...makuuhuone, jossa nukuimme pipot päässä, täkkien alla ja tuplamakuupussin sisällä. Parvekkeen kieroa ovea ei oltu vaihdettu rempassa. Lumi satoi sisään ja pysyi sulamattomana parketilla. Tämä talviajan jääkaappi toimi juhlajuomien viilentäjänä.

Muistot Töölöstä tupsahtivat mieleeni, kun ensimmäisten lumimyrskyjen aikaan huomasin ikkunalaudallamme lunta. Huoltomies oli tosin käynyt ikkunamme läpi kuukautta aiemmin ja fiksannut niitä. Rakkaani teippasi ikkunat näin joulun kunniaksi. Silti joulukuusen koristeet heilahtelevat suloisesti ilmavirrassa.

Kaverit ihanaiset, ottakaa mukaan villasukat kun tulette kyläilemään. Täällä on välillä hieman vilpo.

Katsoimme Lumiukon lasten kanssa kylki kyljessä. Jouluperinteitä tämäkin. 

Eipä se ukkokaan filmissä sulanut kotioloissa. Mitä nyt takkatuli kirpaisi hieman. 

Terveisiä sairastuvalta

Eipä ihme, ettei viimesunnuntainen juoksu onnistunut suunnitelmien mukaan. Köpöttely enteili tuloillaan olevaa flunssaa. Olisi pitänyt kuunnella kroppaa tarkemmin. Olen ollut koko kuluneen viikon puolikuntoinen ja aamulla vointi oli sen verran huono, että katsoin parhaaksi olla menemättä töihin. Eipä se duunikaan oikein onnistuisi käheällä kurkulla, yskien ja päätä pidellen. On se kumma, miten huono omatunto vaivaa siitä, etten ole miesvahvuudessa mukana. Kipeä kun kipeä, mutta silti...

Kävin heittämässä lapsukaiset ratikalla tarhaan samalla reissulla kun kävin apteekissa. Sain siis oman osani tästä lumimyräkästä. Pikku N tiedusteli, josko tätä voi sanoa pieneksi lumimyrskyksi. Sanoin, että voisi sanoa peräti keskikokoiseksi. Katruska-kulta oli havainnut aamulenkillään Etelärannassa lukemat 36,6 m/s. Siinä tanssii tuuli aikamoista haipakkaa, ystävät hyvät.

Tsekkasin ihan uteliaisuuttani, miten ruotsinlaivat liikkuvat tällä säällä. Liikennetiedotteen mukaan Silja saapuu Helsinkiin arviolta neljältä iltapäivällä kello 10.30 asemesta. Viikkari saapunee satamaan tuntia aiemmin. Täytyy myöntää, etten haluaisi olla risteilyllä tällä kelillä, kun maakrapunakin on tekemistä. Keskustassa näytti siltä, että suuri osa autoista oli jätetty tänään kotiin kinosten alle. Hyvä niin, sillä yleisilläkin tuntui olevan hankaluuksia. Muun muassa Urho Kekkosen kadulla oli jumissa viitisen bussia, kuorma-auto ja kolme spåraa. Kaiken kaikkiaan vaikutti siltä, että omat jalat vievät vikkelimmin eteenpäin, jos vain pystyy kipuamaan lumivallien yli.

Joudun vääntäytymään talvivetimiin vielä kerran, kun haen N&N:n kotiin. Lupasin heille leffaillan. Vetäydymme kolmistaan sohvalle peiton alle ja laitamme Håkan Bråkan & Josefin pyörimään. Hörpimme kenties kuumaa kaakaota ja vilkuilemme välillä ikkunalla tanssahtelevia lumihiutaleita. Ehkä tänään onkin ihan hyvä päivä sairastaa. 

Pieni vesimieheni

Poikani on vesimies tai sitten kauris, riippuen mistä lehdestä horoskoopin bongaa. Oli kumpi tahansa, vesi on ollut hänen omin elementtinsä pienestä pitäen. Ollessaan hieman päälle vuoden ikäinen, tarhan tädit epäilivät, että poika voisi löytää vettä vaikka Saharasta. Uskon tähän itsekin. Vesi vetää häntä yhä puoleensa magneetin tavoin.

Pikku-N täytti tänään ystävänsä kanssa tarhan pihalla olleen muuttolaatikon vedellä. Kun se oli täynnä, ei aikaakaan, kun N oli pyllähtänyt laatikkoon peppu edellä. Siinä oli naurussa pitelemistä sekä vaatteissa ja kumppareissa vettä puristeltavana. Onneksi N ei häkelly pienistä veden kanssa peuhatessaan. 

Pari kesää sitten Italiassa lomaillessamme iso aalto vyöryi ylitsemme. Tiukasta puristuksesta huolimatta poika irtosi otteestani... 

Sain viimein nilkasta kiinni ja nostin hädissäni pojan ylös umpisukkeluksista. On varmaan selittämättäkin selvää, että nuo sekunnit olivat elämäni pisimmät. Pieni vesimies ei ollut millänsäkään. Manaili vaan, että mustekala vei hänen uimahellehattunsa meren pohjaan. Sydämeni ei lakannut hakkaamasta kahtasataa kuin vasta monen metrin päässä rantaviivasta kuuman hiekan syleillessä varpaitani. 

Näin Suuren sinisen 17-kesäisenä Pariisissa "Ranskan isän" kanssa. Menimme leffan jälkeen jädelle. Söin jättikokoisen banana splitin ja Jorge sitruunasorbetin vodkalorauksella. Keskustelimme leffasta, Van Goghin taiteesta... Jännä mitä kaikkea sitä muistaakaan 23 vuoden takaisista tapahtumista.  

Fantasiaa omasta takaa

Tarhan vanhempainyhdistyksen järjestämät Halloween-juhlat olivat vauhdikkaat ja äänekkäät. ”Hevikokki” oli taikonut herkullista kasviskeittoa ja maailman parasta leipää. Olisin voinut puputtaa sitä enemmänkin. Vatsa vaan ei enää ole samalla tavalla vuorattu leivällä kuin aiemmin, joten yritän nauttia tuota herkkua hyvän olon rajoissa.

Oli ihana nähdä lasten intoa heidän liihotellessaan ympäriinsä prinsessoina, kurpitsoina, kummituksina, merirosvoina tai missä vain ihanissa luomuksissa. Kuten arvata saattaa, kotiuduimme kahden äärimmäisen hikisen ja väsyneen lapsen kanssa. Suihku venyi kylpemiseksi mutta eikö sekin ole eräänlainen illan rauhoittumishetki?! Ainakin sillä sai lämpöä hytiseviin luihin.

Halloweenittely alkoi meillä virallisesti eilen puolilta öin. Sähköhammasharjani päätti sanoa sopimuksensa irti hyvin ladattuna ja erittäin äänekkäästi. Sitä ei saanut pois päältä kun sen oli kerran saanut työn ja tuskan jälkeen toimimaan. Niinpä nukahdimme kylppäristä kantautuvaan kolkkoon sähköhammasharjan hurinaan. Se miltei pomppi raivoissaan kaakelilattialla. Siinä olisi jutun juurta modernisoituun uusintaversioon Disneyn Fantasia-tarinasta. 

Lankoni tekstasi lahden takaa kiitokset alkuviikon lenkistä. Valitin vastauksessani, että arvon lähteäkö vai eikö. "Du ska, så blir du pigg och glad sen", tuli vastaus pikana. Ei auttanut kuin lähteä pimeään ja kylmään. Kannatti! 

To 1.11. Töölönlahdella

6,2 km | 32:25