Täysillä ylämäkiin

Tänään on vuoden pimein päivä, talvipäivänseisaus. Päivällä on erityismerkitys perheessämme, sillä mieheni on syntynyt päivän ollessa lyhimmillään. Nyt on hyvä hetki muistella kesän aurinkoisimpia lenkkejä, jotka pääsin juoksemaan yöuniltaan heräävässä Roomassa yhdessä mieheni kanssa.

Juoksun helleraja

Junamatka Roomasta rannalle vei aikaa, eikä ärräpäiltä vältytty päivän taittuessa iltaan. Niinpä halusimme pilkkoa paluumatkan kahteen osaan. Viettäisimme yön Bolognassa.

Tiesimme että siellä olisi kuuma, mutta en tajunnutkaan kuinka oikeassa italialainen juoksukaverini oli sanoessaan:

Teillä on sauna, meillä Bologna.

Loma-aamun hellelenkit

Kesä ja erityisesti loma-aika ovat mulla parasta treeniaikaa. Lapset saavat olla silloin kanssani kyllästymiseen saakka, joten äidin pieni happihyppely on kaikille tervetullutta vaihtelua.

Odotin kesäreissultamme pastamaahan erityisesti yhteislenkkejä mieheni kanssa. Sain hänet kuitenkin juoksukaverikseni vasta loppumatkasta, sillä yhdeksän vuotta piilossa ollut jalkavamma uusiutui juuri ennen lähtöä. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta onneksi pääsimme ikävästä vaivasta huolimatta edes reissuun.

Park Run Marecchia

Blogini tunnollisin seuraaja on jo tuskastuttavan pitkään odottanut Park Run -aiheista postausta. Maksuttomia kaikille avoimia puistojuoksujahan on jo vaikka missä maassa. Tukholman tapahtumaa olenkin jo vilkuillut, mutta runsas hotelliaamiainen on aina voittanut lauantaiaamun juoksun.

Koskapa en ole matkoillani tehnyt sen kummempia aloitteita asian eteen, systerini päätti tehdä homman mulle mahdollisimman helpoksi. Kuultuaan matkastamme Riminille, hän antoi mulle linkin, josta löysin paikallisen Park Runin tarkemmat tiedot, sekä rekisteröitymislinkin. Ainoa asia mikä mulle jäi, oli olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja juosta lauantaiaamuna viiden kilometrin lenkki puistossa hyvässä seurassa.

Ihanan epämuodikas Rimini

Edellisestä rantalomasta on vierähtänyt jo seitsemän vuotta, joten tämänkesäisen matkakohteen valinta oli tavallistakin tarkempaa. Halusimme lämpöä, helppoa lomailua ja meripulikointia. Ja tietty herkullista ruokaa.

Läheltä löytyisi Baltiasta pitkää rantaa mutta arvaamatonta säätä. Kroatia tuntuu olevan nyt kaikkien huulilla, mutta se näkyy valitettavasti hinnoissa. Barcelona olisi toki helppo kaupunkilomakohde, mutta rantaelämä jäisi varmasti lasten kiusaksi vähemmälle.

Pieni vesimieheni

Poikani on vesimies tai sitten kauris, riippuen mistä lehdestä horoskoopin bongaa. Oli kumpi tahansa, vesi on ollut hänen omin elementtinsä pienestä pitäen. Ollessaan hieman päälle vuoden ikäinen, tarhan tädit epäilivät, että poika voisi löytää vettä vaikka Saharasta. Uskon tähän itsekin. Vesi vetää häntä yhä puoleensa magneetin tavoin.

Pikku-N täytti tänään ystävänsä kanssa tarhan pihalla olleen muuttolaatikon vedellä. Kun se oli täynnä, ei aikaakaan, kun N oli pyllähtänyt laatikkoon peppu edellä. Siinä oli naurussa pitelemistä sekä vaatteissa ja kumppareissa vettä puristeltavana. Onneksi N ei häkelly pienistä veden kanssa peuhatessaan. 

Pari kesää sitten Italiassa lomaillessamme iso aalto vyöryi ylitsemme. Tiukasta puristuksesta huolimatta poika irtosi otteestani... 

Sain viimein nilkasta kiinni ja nostin hädissäni pojan ylös umpisukkeluksista. On varmaan selittämättäkin selvää, että nuo sekunnit olivat elämäni pisimmät. Pieni vesimies ei ollut millänsäkään. Manaili vaan, että mustekala vei hänen uimahellehattunsa meren pohjaan. Sydämeni ei lakannut hakkaamasta kahtasataa kuin vasta monen metrin päässä rantaviivasta kuuman hiekan syleillessä varpaitani. 

Näin Suuren sinisen 17-kesäisenä Pariisissa "Ranskan isän" kanssa. Menimme leffan jälkeen jädelle. Söin jättikokoisen banana splitin ja Jorge sitruunasorbetin vodkalorauksella. Keskustelimme leffasta, Van Goghin taiteesta... Jännä mitä kaikkea sitä muistaakaan 23 vuoden takaisista tapahtumista.