Pieni vesimieheni


Poikani on vesimies tai sitten kauris, riippuen mistä lehdestä horoskoopin bongaa. Oli kumpi tahansa, vesi on ollut hänen omin elementtinsä pienestä pitäen. Ollessaan hieman päälle vuoden ikäinen, tarhan tädit epäilivät, että poika voisi löytää vettä vaikka Saharasta. Uskon tähän itsekin. Vesi vetää häntä yhä puoleensa magneetin tavoin.


Pikku-N täytti tänään ystävänsä kanssa tarhan pihalla olleen muuttolaatikon vedellä. Kun se oli täynnä, ei aikaakaan, kun N oli pyllähtänyt laatikkoon peppu edellä. Siinä oli naurussa pitelemistä sekä vaatteissa ja kumppareissa vettä puristeltavana. Onneksi N ei häkelly pienistä veden kanssa peuhatessaan. 

Pari kesää sitten Italiassa lomaillessamme iso aalto vyöryi ylitsemme. Tiukasta puristuksesta huolimatta poika irtosi otteestani... 

Sain viimein nilkasta kiinni ja nostin hädissäni pojan ylös umpisukkeluksista. On varmaan selittämättäkin selvää, että nuo sekunnit olivat elämäni pisimmät. Pieni vesimies ei ollut millänsäkään. Manaili vaan, että mustekala vei hänen uimahellehattunsa meren pohjaan. Sydämeni ei lakannut hakkaamasta kahtasataa kuin vasta monen metrin päässä rantaviivasta kuuman hiekan syleillessä varpaitani. 



Näin Suuren sinisen 17-kesäisenä Pariisissa "Ranskan isän" kanssa. Menimme leffan jälkeen jädelle. Söin jättikokoisen banana splitin ja Jorge sitruunasorbetin vodkalorauksella. Keskustelimme leffasta, Van Goghin taiteesta... Jännä mitä kaikkea sitä muistaakaan 23 vuoden takaisista tapahtumista.  

Ei kommentteja