Hyväntekeväisyydellä Berliiniin?!

Tämänvuotiselle Berliinin maratonille pääsyä ei ratkaissut nopeus ilmoittautumisen avauduttua, vaan maratonille pääsy oli kiinni arpaonnesta. Mulla oli onni myötä, miehelläni ei. Hän pääsi onneksi lähtölistalle toisessa, lunastattomien paikkojen arvonnassa.

Maratonilmoittautumisen uusin muutos vaikeutti entisestään kaverimaratonmatkailua. Ilmoittautuminen on sitova jos arpaonni osuu kohdalle. Peruutuspaikkoja ei ole jaossa. Tällä kertaa mieheni sai paikan, minä en.

Haluan palavasti Berliiniin juoksemaan. Onneksi mukaan on mahdollista päästä osallistumalla hyväntekeväisyyskampanjaan. Olen maksanut osallistumismaksun, mutta vielä on kerättävänä 800 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Aikaa on heinäkuun puoleenväliin saakka. Jos en saa summaa täyteen, siihen asti keräämäni summa menee joka tapauksessa hyväntekeväisyyteen toivomukseni mukaan. Itse asettamani rahatavoite on 1033 euroa. Toivon, että sama lukema löytyy Berliinin maratonin aattona juostuina kilometreinä juoksukalenteristani.

Jos Lääkärit ilman rajoja -järjestön arvokas työ on lähellä sydäntäsi, tässä on helppo tapa antaa ropo jos toinenkin hyvään tarkoitukseen. Lahjoituksen voi antaa omalla nimellään tai nimimerkillä. Hyväntekeväisyyssivuni ja keräyslinkin löydät tästä: pikkuliten Berliiniin.

Kilometrien metsästys alkoi. Vein poikani hänen kaverinsa luokse Kaivopuistoon leikkimään. Ratikat menivät nenän edestä, joten kävelimme koko matkan puolijuoksua Krunasta. 18 minuutin reipas kävelyhölkkä kävi alkulämmittelystä. Paluumatka hurahti hetkessä: la 29.11. | 2,1 km | 10:05. 
Projekti pikkuliten Berliiniin: 2,1 km /1.033 km koossa


Täsmäostokset

Saisinpa hoidettua jouluun liittyvät hankinnat samalla tehokkuudella kuin hankin tänään Miss N:n kaverin lahjan. Stockan sulkemiseen oli ruhtinaalliset 12 minuuttia aikaa astuessani duuniovesta ulos.  Arvoisat asiakkaat, tavaratalo on suljettu -kuulutuksen kajahtaessa läpi Stockan, olin jo kodinosaston kohdalla rappusissa, nenä alas menosuuntaan päin. 

Lahjan osto oli tehokkuuden perikuva. Leluosaston myyjä ymmärsi sormiliikkeistäni mitä kaipasin. Sain lahjan pakettiin ja myyjä muistutti synttärikortista. Enpä olisi muuten muistanutkaan ostaa sitä. 

Shoppailun nopeus on selvästi suoraan verrannollinen siihen käytettävissä olevaan aikaan. Vähän samaan tapaan kuin maratoneilla on kiire maaliin päästämään lastenvahti vapaalle. 


Espan katseenvangitsija

Kuljen päivittäin Finlaysonin liikkeen ohi Eteläesplanadilla. On hauska seurata ohikulkevien ihmisten ilmeitä heidän huomatessaan Tom of Finland -tuotteet paraatipaikalla. Osa ihmisistä tirkistelee salaa, osa tuijottaa suu auki ja osoittelee sormella. Ja sitten on kaikkea siltä väliltä. 

Täytynee alkaa tutkailla yöjuoksuilla kotien ikkunoita. Mihin taloon ilmestyy ensin tällaiset ikkunaverhot?



Pikkutsemppari

Perjantaiaamu omassa sängyssä: "Mä en kyllä jaksa lähteä tänään mihinkään."

Kirkas tytön ääni vierestäni peiton alta: "Mamma det är fredag idag. Sun täytyy jaksaa olla vielä tänään töissä. Huomenna on lördag ja sitten sä saat nukkua niin pitkään kuin haluat."

Kuulosti harvinaisen tutulta. Aivan kuin omasta suustani?!

Tarvitsin tsemppausta myös kotimatkalla, sillä lumi, räntä ja loska eivät ole mua varten. Kun katselin 5-vuotiaan ensilumi-iloa, märät taivaalta tippuvat nenäliinat eivät hetkellisesti tuntuneetkaan niin keljuilta.


Talven ensimmäisiä lumienkeleitä. Tällä kertaa ravintola Kiilan terassilla. Ensimmäiset ilmestyivät Base Barin terassille.


Joululahjatoiveita

Lapset ovat oppineet ilmeisesti tarhassa, ettei joulupukin kirjeeseen saa laittaa kuin vain viisi toivetta. Ilmeisesti viisi on vähän. Niinpä lapset ovat tutkailleet olematonta joululahjalistaani tarkkaan: "Mamma, sä voisit pyytää joulpukilta isompaa juomapulloa ja sitten antaisit sen mulle." 

Kun selitän, että keksin kyllä viisi toivetta, kuten esimerkiksi juoksutrikoot ja juoksutapahtumaan osallistumisen, lapsilla on siihen vahva mielipide:
"Sano niistä papalle, niin hän tilaa ne sitten netistä. Ei sun tarvitse niitä joulupukilta pyytää."

Tarvitseeko edes erikseen sanoa, että meillä joulupukki on vielä pop? Ihka elävä satuolento.


Teresa Välimäen ja Johanna Lundholmin Hyvää joulua -kirja olisi mukava löytää joulupukin kontista. Tai oikeastaan se pitäisi ottaa käyttöön jo pikkujouluaikaan, jotta joulupöytä saisi kaipaamaansa piristystä. 





Tuttu naama yöjuoksulla

Kaivarissa ei ollut taaskaan ruuhkaa sunnuntai-iltana yhdeltätoista. Tapasin yöjuoksullani sentään yhden tutun yli vuoden takaa. Ikävuosia hänelle on kertynyt rutkasti, mutta askel on pitkä ja vetävä! 

Selvisi, että mies on harrastanut yöjuoksua Kaivarissa jo 29 vuoden ajan. Taisin juosta ensimmäistä kertaa Kaivarin ympäri samoihin aikoihin kun hän aloitti yöjuoksunsa. 

Lenkille pukeutuminen on todella haasteellista tähän aikaan vuodesta. Olin pukenut jälleen yhden kerroksen liikaa, joten olo oli ahdistava ensimmäisestä kilometristä lähtien. Tuuleton 4 asteen lämpö on aivan toista, kuin merituulen pieksemät muutamat plussa-asteet. No, eiköhän hytiseviäkin lenkkejä ole lähiaikoina tiedossa. 

Su 16.11. | peruslenkki 6 km | 34:46

Niken naisten yöjuoksukampanja on pyörinyt viime vuonna ympäri Euroopan suurkaupunkeja. Helsinkiin se ei kuitenkaan rantautunut. No, onneksi meillä on Midnight Run!


Elämänohje

Puolitoistavuotias Mini-tyttönen löysi kirjastaan kuvani. Harmaa fleda ja rillit, jalat autuaasti mutkalla. Jep, sehän olen minä. Mutta miksi taluttaja?

Sitä mietinkin hartaasti aina eiliseen saakka. Pöydälläni oli täysijärkinen ja kattava ohjeistus erääseen meneillään olevaan juttuun. Yksi lause osui silmääni. Asiayhteydestään irrotettuna se on melko järjetön, mutta kuvaani yhdistettynä se suorastaan puhkeaa kukkaan:


Ole hyväntuulinen ja vastaanottavainen. Sovi taluttajan kanssa, 
että kun väsyt, nykäiset hihasta ja sitten huilaamaan/riisumaan 
puku pois.


Nyt mulla on ikioma elämänohje. Tiedän, millainen minun tulee olla. Voin tukea toiseen. Tiedän, ettei mun tarvitse selvitä kaikesta yksin. Välillä pitää relata. Ja jos homma karkaa lapasesta, heitän vain vaatteeni pois.




Ma 10.11. | lenkki pitkin Kaivarin rantoja samalla, kun Miss N oli jumpassa | En ottanut tarkkaa aikaa, enkä mitannut matkaa. Nautiskelin tuulesta, sateesta ja kevyistä jaloista. 

Dekkarikuningas kylässä

Sateisen huuruinen tiistai-ilta. Jääkaappi kaipaisi maitotäydennystä. Vatsa kurisee. Kaikki tämän hetken ulkopuolinen unohtui kuitenkin täydellisesti, kun pääsin kuuntelemaan Johnny Knigan järjestämässä dekkari-illassa tappavan hyvää kirjailijaa Jo Nesbøta.


Jo Nesbøn haastattelu oli vangitseva. Jarkko Nieminen (kyllä, aivan oikein, tennistähti ja -legenda itse!) vei keskustelua eteenpäin sulavasti ja miesten välillä oli selvästi kemiaa. Oli mielenkiintoista kuulla Harry Hole -dekkareiden luomisprosessista ja uusimman kirjan traileri Bio Rexin valokankaalta oli pysäyttävä. Kun lopuksi näyttelijä Paavo Kerosuo luki pätkän Isänsä poika -kirjasta, olisin halunnut illan jatkuvan. Arjen hälinä oli kaukana. Olin päässyt sisään illan tunnelmaan. Ja huomasin, etten ollut ainoa.


Perheessämme Nesbø on tunnetuin lastenkirjoistaan. Valloittava Tohtori Proktori on tullut tutuksi niin suomeksi, kuin ruotsiksikin. Pierupulveri ja Proktori ovat yhtä erottamattomat lasten jutuissa, kuin välitunneilla poikani ja jalkapallo.

Jono dekkareiden signeeraukseen kiemurteli läpi Bio Rexin lämpiön. Kiikutin Nesbøn eteen illan viimeiseksi kirjaksi lasteni pyynnöstä Tohtori Proktorin ja suuren kultaryöstön.


Nesbøn mukaan kirjailijan ammatissa on hienoa, että voi aamulla maata sängyssä vielä tunnin verran herättyään ja sitäkin hetkeä voi kutsua työskentelyksi. Tämä tekee varmasti vaikutuksen poikaani. En ihmettelisi, jos aamu-uninen ja sängystä äärimmäisen hitaasti nouseva pikkupoika päättäisikin tämän kuultuaan ryhtyä kirjailijaksi biologin sijaan. Ensin toki täytyisi oppia kirjoittamaan.