Iltarutiinini ovat samat illasta toiseen. Vietämme iltaa koko perheen ja teen voimin television ääressä, jonka jälkeen pujahdan painopeiton alle kuuntelemaan äänikirjaa. Vaivun unten maille tavallisimmin parissa minuutissa.
Parin viimeisimmän viikon aikana olen odottanut unen tuloa entistäkin innokkaammin, sillä silloin sängystäni tulee elokuvateatteri ja mulla on peiton alla ikioma yksityisnäytös, jonne ei saa tuoda popcorneja, eikä rapisevia karkkipusseja. Leffateatteri suljetaan tässä muodossaan syksyn koittaessa, mutta pyrin nauttimaan siitä niin kauan kun leffoja näytetään.