Pääsin viime viikonloppuna mukaan yleisurheilun SM-hallien kulisseihin toimitsijana, yhtenä järjestävän tahon HIFK:n vapaaehtoisista apureista. Perjantai-illasta sunnuntai-iltaan kestänyt urakka oli antoisa, mutta samalla äärimmäisen raskas.
Helmikuu on vielä visusti talven puolella, joten avainsanana tämän kuun lenkkipukeutumiselle on lämpö. Tammikuussa korostin käsien ja jalkojen hyvinvointia, nyt on vuorossa etureidet ja takamus.
Ensimmäiset noin 30 juoksuvuotta pidin breikkiä säännöllisestä juoksusta miltei koko talven ajan. Ennen kun lapset astuivat arkeeni, pidin kuntoani yllä ryhmäliikuntatunneilla ja punttiksella. Myöhemmin lastenvaunujen lykkiminen ja arkiliikunta mahdollistivat sen, ettei keväällä tarvinnut aloittaa juoksua nollilta.
Muutama viikko sitten menimme paikalliseen Inter-Sportiin lätkäkypäräostoksille ja lähdimme ovesta ulos nastalenkkarilaatikko kainalossa. Miesten puolella oli kasoittain nastalenkkareita, mutta naisten puolella yhdet ainoat. Ne sopivat jalkaani ja hinta sopi lompakolleni. Oli aika siirtyä ainakin muutamaksi viikoksi nasta-aikaan.
19-vuotiaana, kahvilassa kesätöissä ollessani söin jokaikinen työpäivä lounaaksi kaksi kasvispihviä. Laitoin ne pakastimesta suoraan mikroon ja kruunasin annoksen kahdella juustoviipaleella. Tämä vain siksi, ettei kahvilassa otettu huomioon henkilökunnan ruoka-allergioita. Sain lohdutukseksi syödä välipalaksi jätti-ison pallon Mövenpickin valkosuklaajädeä, toisin kuin muut. En vastustanut järjestelyä erityisesti siksi, että juuri tuona kesänä tuotantolinjalla oli jokin feilu ja jäätelössä törrötti hippujen sijaan kolmen sentin mittaisia suklaatikkuja.
En ole sydämeltäni talvijuoksija. Normaalisti vietän tähän aikaan vuodesta talvilepoa, joka kestää yhtä kauan, kuin ulkona on pakkasta ja/tai kadut ovat jääkenttinä. En ole vieras näky juoksumatolla, mutta sieltäkin pidän taukoa osan talvesta. Tänä talvena tilanne on kuitenkin toinen, sillä mulla on suuret, ääneen lausutut tavoitteet ja niiden eteen tulee tehdä töitä.
Mittari näyttää yhtä plusastetta, mutta Ilmatieteen laitoksen paikallissää muistuttaa, että lenkille on parasta varautua riittävällä vaatekerralla. Lämpöasteesta huolimatta pakkasen purevuus vastaa kuutta pakkasastetta ja siltähän se tuntuukin heti, kun olen päässyt ulos kotikadulle. Navakka merituuli rypistää silmäkulmat välittömästi ruttuun ja vaimentaa äänikirjan hetkessä. On parasta vetää pipo syvemmälle päähän ja vetää huppu sen päälle.
Fiilisjuoksija ja elämäntapamaratoonari. Sykkeiden tuijottelija. Yöjuoksija, avantouimari ja kahden teinin äiti. Takana 40 täyspitkää ja katse seuraavassa. HOKA-lähettiläs | pikkuliten(a)gmail.com
