"Juokse, juokse Pikkuliten!"

Haapaniemen kentän ympäri juoksusta on tulossa kovaa vauhtia jokasunnuntainen perinne. Olen tuota pikaa juossut TiinaS:n lahjoittaman 20 euron edestä, mutta jatkan hyväksihavaittua juoksutusta niin kauan, kuin tyttärelläni on sunnuntaitreenit kyseisellä kentällä.  

Itse asiassa lyön useammankin kärpäsen samalla iskulla: Tyttäreni on  juoksun ajan futistreeneissä ja poikani potkii kentän vapaalla nurkalla palloa. Olemme pariin otteeseen hakeneet mukaamme myös pelikaverin. Näin ylienergiset pikkupojat pääsevät jalkapallokentälle päästämään pahimpia höyryjä ulos ja kaverin vanhemmat saavat hetken tehdä rauhassa ihan omiaan. 

Tämänpäiväinen kohokohta oli ehdottomasti seiska-alkuiselle bussille viittoileva mies, joka huomattuaan minut hihkaisi iloisesti: "Hyvä Pikkuliten! Juoksee, juoksee!" ja hyppäsi sitten bussiin. Kuka ikinä olitkin, kiitos tsemppauksesta. Loppujuoksu sujuikin hymy huulillani!

Endomondo ja Garmin menevät sekaisin kentän kiertämisestä. Niin menee kyllä päänikin. Todellista juoksemaani matkaa voi vain arvuutella. Ensimmäisellä kerralla juoksin kentän ympäri 19 kertaa ja kilsoja kertyi 6,1. Tänään jouduin pinkomaan 22 kierrosta saadakseni kuusi kilometriä kasaan.


Lenkkarit kivijalkakaupasta vai netistä?

Myönnän, että ostan Asicsit nettikaupasta sen sijaan, että tukisin lähialueen urheilukauppoja. Brittikaupassa saan parhaimmillaan kahdet lenkkarit yksien hinnalla. Tukisin mielelläni kotimaista kauppaa, mutta valitettavasti hinta ohjaa vahvasti ostokäyttäytymistäni.

Muut urheilulliset kenkäni ostan tarpeen ja tarjousten mukaan kotimaasta tai matkoilta. Hyödynsin viime elokuussa Intersportin ekstra-alennuksen, jolloin myös aletuotteista sai viikonlopun ajan lisäalennuksen. Nappasin silloin kävelykengikseni Nike Freet. Niillä oli hyvä ottaa arkeni täyttäviä spurtteja ratikoihin, busseihin ja ihan muuten vaan. Lisäksi Niket värittivät mukavasti muuten hyvin mustanpuhuvaa vaatetustani.

Surukseni lenkkareihini ilmestyi reikä varpaan juureen. Ei näillä kävellyillä kilometreillä voi tuollaista hyväksyä tämän hintaluokan kengiltä. Niinpä kävin tänään Mikonkadun myymälässä reklamoimassa asiasta. Kassalla Jenni hoiti asian sujuvasti, asiallisesti ja ystävällisesti. Hän täytti tarvittavat lomakkeet, otti rikkinäiset lenkkarini ja kutsui toisen myyjän auttamaan uusien Nike Free -tossujen valinnassa. Muutamaa hetkeä myöhemmin poistuimme tyttäreni kanssa urheilukaupasta uudet menokkaat mukananamme.

Lähikauppojen käyttämisellä on puolensa. Asiantuntijat auttavat lenkkariviidakossa ja myymälä hoitaa mahdolliset valitukset eteenpäin ilman, että tarvitsee käyttää aikaansa ikuisuuden mittaiseen sähköpostiviestittelyyn. Ja jännitysmomenttikin nettikauppaan valittamisessa on. Saako viallisesta tuotteesta rahojaan takaisin tai edes jotain hyvitystä?

Jatkossakin tilaan Asicsini hovihankkijaltani. Lupaan kuitenkin tarkastaa myös läheisten urheilukauppojen hinnat ennen enterin painamista siltä varalta, jos kiristynyt kilpailu olisikin laskenut tossujeni hinnan lähemmäksi nettikaupan tarjousta. Silloin suosin varmasti helsinkiläistä kivijalkakauppaa.


Pinkki kausi alkaa olla osaltani ohi. Onneksi sain ottaa reiällisten tilalle 
oranssit Nike Free Barefoot Ride -lenkkarit. 

Pätkäjuoksua vai metrossa istuskelua?

Metro on kätevä vehje ja sillä liikkuminen on nopeaa. Ainakin periaatteessa. Asioiden hoito on kuitenkin parin kilometrin säteellä usein nopeampaa juoksujalkaa.

Lapsen luokkakaverilla on lauantaina disco-aiheiset synttärit. Hankimme yleensä lahjat kimpassa pojan ystävän kanssa ja tällä kertaa on meidän vuoromme hoitaa lahjahankinta. Vein eilen ensin nuorimmaisen Annankadulle tarhaan ja lähdin sen jälkeen metsästämään sopivaa Monster High -nukkea Ruoholahden Cittarista. Pikku N:n mielestä sellainen olisi varmasti tervetullut lahja.

Vaikka juoksin hyvin rauhallista tahtia, olin silti perillä määränpäässä samassa ajassa, mikä olisi suttaantunut pelkästään tarhalta metrolle kävelyyn, alas tunneliin menoon ja metron odotteluun. Paluu Ruoholahdesta kotikonttorille sujui sekin nopeammin tai miltei samassa ajassa, mitä metroilu kävelyineen olisi vienyt. Itse asiassa taisin säästää juoksemalla lähes 10 minuuttia.

Kannan miltei aina kirjaa mukanani siltä varalta, jos hyppään bussiin tai ratikkaan. Valittuani juoksun metron sijaan, minulta jäi lukematta muutama aukeama Gillian Flynnin kirjaa Paha paikka. Nipistin sille kuitenkin aikaa iltaohjelmasta. Se oli helpoa, sillä päivän juoksut oli jo juostu, eikä illalla ollut enää tarvetta hypähtää lenkkipolulle.

Tällainen hirviökaunotar roikkui juoksureppuni nyöreissä 2,4 kilometrin verran. Kokonaispituutta juoksulle tuli 5 kilometriä. Aikaa siihen kului 28 minuuttia. 



Ammattitaitoa, asiakaspalvelua ja asennetta

Nyt näyttää kovasti siltä, että Berliinin maratonin lähtöviiva lähestyy huimaa vauhtia. Hyväntekeväisyystilille on kertynyt euroja nyt rutkasti nopeampaa, kuin olen ehtinyt kerätä juoksukilometrejä. Keräyshyrrä on nyt pyörähtänyt kokonaisen kierroksen. 800 € ja 100%. Enpä olisi uskonut kuukausi sitten aloittaessani keräyksen, että tavoite tulee täyteen jo ennen kesäsäitä.

Helsingin LVI-Huolto Oy on kolmas rakennusalan yritys, joka on antanut vetoapua hyväntekeväisyysprojektiini. Omistajan, Virtasen Tanelin uskallus on tehnyt minuun vaikutuksen. Yhdeksässä vuodessa yhden miehen osaamisesta alkunsa saanut LVI-Huolto on kasvanut parinkymmenen ammattilaisen yritykseksi. Ja mikä parasta, myös Tanelin sisko on mukana yrityksessä pitämässä lankoja käsissä. Perheyritys siis tämäkin.


Viime perjantain aamulenkki poikani fillaroidessa vieressä oli ihana, eikä ainoastaan säänsä puolesta. Kahdenkeskeinen aika lasten kanssa on kultaakin arvokkaampaa! Poika lupasi auttaa hyväntekeväisyysjuoksukilometrien keräyksessä. Vielä on noin 650 kilometriä kipitettävänä ennen Berliinin maratonia. Hän ei varmastikaan fillaroi niitä kaikkia vieressäni. 

Herkuttelua Kontulassa ja Itäkeskuksessa

Seisoskelin futisäitinä jalkapallokentän vieressä helatorstain. Välillä paistoi aurinko, välillä saimme rakeita kunnolla niskaamme. Tavallista toukokuumeininkiä siis.

Jätimme väliin kisamuonituspisteen tarjoomukset ja siirryimme pidemmällä tauolla Kontulan ostarille  nauttimaan Shish Kebabin herkuista. Paikka on jäänyt mieleen Nyt-liitteen tammikuun listauksesta Viisi annosta, joita pitää syödä Kontulassa

 Shish Kebab, Kontulankaari 1, Kontulan ostoskeskus


Pidän selkeistä mauista. Annos oli yksinkertaisuudessaan täydellinen: leipää, hiiligrillissä kypsennettyä lihavarrasta, sipulia, sitruunaa, korianteria, kurkkua jogurttikastikkeessa ja grillattuja tomaatteja. Söimme 10 euron hintaisen annoksen puoliksi poikani kanssa. Kumpikin sai vatsansa sopivasti täyteen, eikä ähky vaivannut päivän loppupelejä.

Mieheni ja Miss N odottavat vesi kielellä makumatkaa Kontulaan. Sen verran kehuimme kokemustamme kotiin päästyämme. Muu perhe taas ylisti Cafe Stoan brunssia käydessään Idän kyläjuhlilla lauantaina. Sain tekstarin ravintolasta kuvan kera. Kuvateksti suoraan poikani suusta: "Det här är världens bästa restaurang!" Uskottava se on. Sinnekin siis koko perheen kera!

Metroradan varrelta löytyy kesäksi runsaasti makumatkailua. Kun vielä pakkaa fillaritkin metroon, voi samalla nauttia kotiseutumatkailusta.


HCR-fiilistelyä Kids Runilla

Lähdimme Miss N:n kanssa ex tempore -meiningillä katsastamaan Helsinki City Runin oheistapahtumaa Kids Runia. Tyttöä ei tarvinnut sen kummemmin maanitella minimaratonille. Juoksukamat päälle ja menoksi.

Tapahtumapaikkana Mäntymäen kenttä toimi hyvin. Pieniä juoksijoita oli kuitenkin niin vähän, että aukio oli melko kolkon näköinen.

Miss N otti alkulämmöt testiradalta:

Juoksin 500 metrin pituisen radan tyttäreni kanssa. Maali oli hulppeasti Stadionilla.


Olen aina yhtä yllättynyt Miss N:n piilevästä kilpailuvietistä. Hän lähti kirimään sellaista vauhtia, että jäin armotta kakkoseksi. Yritin pidätellä tyttöä, jottei hän (ja varsinkin äiti) sippaisi kesken kaiken. Kehotukseni menivät kuuroille korville, sillä hän spurttasi kahta kauheammin, jos joku yritti ohittaa.


Viimevuotinen Tukholman Mini Maratonin maaliintulo on jäänyt sittenkin vaivaamaan tytärtäni. Yhteisjuoksun sijaan olisin voinut mennä häntä vastaan Stadionille mutta Miss N piti musta kuitenkin visusti kiinni. En saanut jättää häntä juoksemaan yksin. Enkä olisi kyllä halunnutkaan. Yhteisjuoksut ovat näissä tapahtumissa ihan parasta!

Pelko siitä, ettemme olisi tavanneet maalissa, oli kuitenkin turha. Stadion ammotti tyhjyyttään. Paikalla ei ollut edes heijaajia. Tunnelma on varmasti huomenna toinen puolimaratonin maaliintulossa.


Tytölle annettiin mitali kaulaan ja ilmapallo käteen. Voi sitä onnen hetkeä! Miss N lätkäisi numerolappunsa kotona heti seinään (ei, niin ei saa tehdä meilläkään) ja laittoi mitalin roikkumaan yölamppuunsa.


Menimme vielä hetkeksi pörräämään lähtöalueelle ja poimimaan sieltä sponsoreiden lahjukset. Vaikka Miss N saikin tapahtumassa tuutin, pari tikkaria, välipalakeksipaketin ja lasten smoothieita, 10 euron osallistumismaksu tuntui kuitenkin riistolta verrattuna esimerkiksi Berliinin Mini Maratoniin, jossa osallistumisesta tarvitsee pulittaa vain kolme euroa.

Emme varmasti olisi lähteneet Kids Runille, jos lapsia olisi ollut mukana tuplaten. 20 euroa tästä lystistä olisi ollut aivan liikaa. Siitäkin huolimatta, että lapselle minimaraton on aina suuri tapaus. Viitonen olisi ollut Kids Runille passelimpi hinta. Silloin ehkä osallistujiakin olisi ollut enemmän ja Stadionille olisi saatu aikaiseksi edes jonkinlaista juoksutapahtumatunnelmaa.


Harmittaa, etten ole huomenna lähtöviivalla Helsinki City Runilla. Onneksi Helsinki Half Marathon on kuitenkin pian käsillä ja pääsen testaamaan siellä puolimaratonkuntoni. Ja juoksua edeltävänä päivänä lapset pääsevät iloitsemaan maksuttomaan Kids Run Helsinki -tapahtumaan Narinkkatorille.

Jarruttaminen ei ole kivaa

Harmaaseen kuontalooni mahtuu vielä jokunen harmaa hius. Niitä saa muun muassa pähkäillessä perheen koululaisen arkivapaiden ohjelmaa. Lapsiamme ei kyyditetä pitkin pääkaupunkiseutua tapahtumaluolissa, eikä heille hankita tanssivaa karhua seuraa pitämään vanhempien paiskiessa töitä. He joutuvat viihdyttämään itse itseään. Toki kotikonttori mahdollistaa, että vanhemmat ovat tarvittaessa lähellä. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan voi tinkiä. Ekaluokkalaisen on saatava puhkua energiaansa ulkoilmassa heti aamuvarhaisesta.

Veimme Pikku N:n kanssa pikkusiskon tarhaan. Lapset fillaroivat ja minä hölkkäsin. Miss N:n toiveena oli mahdollisimman tasainen reitti. Sellainen, ettei jarruja juuri tarvitsisi. Jarruttaminen kun ei kuulemma ole kivaa. Käytimme kiihdytysratanamme tyhjyyttään ammottavaa Aleksanterinkatua. Tytön välillä hieman mutkitteleva ajotyyli ei kuitenkaan häirinnyt ketään, sillä työmatkalaiset olivat kadonneet keskustasta. Suurin osa Helsingistä vaikuttaa olevan lomailemassa. 

Kyllä. Merivesi on vielä jäätävän kylmää. 

Jatkoimme tarhalta pikkupoikaenergiavaraston tuhoamista pitkin rantoja kotosalle. Pojan oli aivan pakko ajaa jokaisesta kuralätäköstä, päästä ihmettelemään isoja ja pieniä lintuja, kokeilla meren lämpötilaa, tutkailla Kauppatorin vallanneita pappamopoja ja totta kai ajaa kilpaa jokaisen ohi ajavan mopon ja ratikan kanssa. Jarrujen käyttö oli hyvin valikoivaa, aivan kuten pikkusiskolla hetkeä aikaisemmin. Kaiken tuon ohessa meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja Angry Birdsin kristalleista ja Allerin vastaanottoaulan kaloista, joita kävimme matkan varrella ihmettelemässä. 

Saimme kasaan kaiken kaikkiaan yhdeksän kilometriä hyötyliikuntaa. Poitsukin tuntui olevan tyytyväinen aamuhikoiluun. Läksyt sujuivat sen jälkeen hymyssä suin. 

Pappamopojen kokoontumisajot Kauppatorilla. Sieltä mopojen matka jatkui Meikun kautta Kaunialan sairaalaan. Kyseessä on vuotuinen hyväntekeväisyystempaus Kaunialan sotainvalideille ja  nyttemmin myös Lastensairaalalle. 


Tukholman maratonilla vielä tilaa

Juoksin ensimmäisen ulkomaisen maratoninini Tukholmassa vuonna 2003. Sitä ennen olin käynyt testaamassa sisuani kotikulmilla parilla Helsinki City Marathonilla.

Treenasin vuoden 2003 maratonille mieheni kanssa. Alun perin hänen oli tarkoitus tulla mukaan kannustajaksi. Puolisentoista kuukautta ennen h-hetkeä hän kysäisi, josko mulle sopii, että hän tulee juoksemaan maratonin kanssani: "Kun kerran on tullut treenattua ja olen joka tapauksessa tulossa mukaan." Näin sen pitikin tapahtua. Maratonille pitää haluta. Sinne ei kannata lähteä sen takia, että vaimo tai tyttöystävä pakottaa tai duunikaveri yllyttää kännipäissään.

Vuosi vuodelta Tukholman maraton on kasvanut kasvamistaan ja ilmoittautuminen on täyttynyt aina vain aikaisemmin. Parhaimmillaan tapahtuma on myynyt eioota joulukuun alkupäivistä lähtien.

Tällä hetkellä Tukholman maratonille ilmoittautuneita on hieman yli 20.000. Parille tuhannelle on siis vielä tilaa, kun juoksuun on aikaa kolmisen viikkoa. Varmasti monelle Tukholman katuja useasti tahkonneelle suomalaiselle perheelliselle koulujen päättäjäiset estävät osallistumisen. Näin on ainakin meillä ekaluokkalaisen vanhempina.

Tukholman maratonin hinta saattaa olla yksi syistä jättäytyä ulkopuolelle. Osallistumismaksu on noussut vuosien saatossa ja vahvan kruunun vuoksi se on kivunnut jo yli 110 euroon. Itse puitteet tai järjestelyt eivät ole mielestäni kuitenkaan juuri muuttuneet siitä 12 vuotta sitten juoksemastamme ensimmäisestä Tukholman maratonistamme. Varmasti taustalla on tehty paljon satsauksia esimerkiksi juoksijoiden ja heijaajien turvallisuuteen liittyen, mutta tämä ei suoranaisesti näy itse juoksijoiden suuntaan.

Tukholman maratonin kanssa kilpailevia, hyvin järjestettyjä juoksutapahtumia on nykyään tiuhassa. Jos en olisi saanut lähtölupaa Berliinin maratonille, olisin varmastikin ollut kolmatta kertaa Tallinnan maratonin lähtölistalla. Hyvin järjestetty ja edullinen maraton laivamatkan päässä. Ja vieläpä syyskuussa. Ehkä siis sinne ensi vuonna! Niin ja kenties myös Tukholmaan. Ehkä.

Sain muistutusviestin Tukholman maratonilta. Vielä mahtuu mukaan!


Keräilyerissä Berliinin maratonille

Mitä yksitoikkoisempaa, sen parempi. Siinä kiteytettynä tämänvuotiset juoksuni. Olen erikoistunut juoksemaan ympyrää ja vieläpä lukuisia kertoja. Uskomatonta kyllä, nautin siitä suunnattomasti!

Juhlistin äitienpäivää kiertämällä Haapaniemen kenttää samalla kun Miss N oli futistreeneissään ja Pikku N potki palloa isompien kanssa. Ohitin heidät molemmat 19 kertaa 6,1 kilometrin aikana. Hämeentien bussipysäkillä norkoilijat taisivat vähän hymyillä mulle. Yksi mummo jopa vilkutti ja innostui huutelemaan tsemppiä.

Hyväntekeväisyysprojektini on antanut mulle kauan kaivattua boostausta juoksun säännöllisyyteen. Ja uusia juoksuaatoksia. Eilisellä kenttäkierroksella mielessäni oli tosi vahvasti näiden kiekkojen lahjoittaja TiinaS. Näin hänen alati iloiset kasvonsa edessäni ja kuulin hänen mielettömän äänensä sekä pulppuavan naurunsa. Emme ole tavanneet vuosiin, mutta hän tuntui olevan koko juoksun läsnä. TiinaS-juoksuja on edessä vielä 14 kilometrin verran ja kaikki samaisen Haapaniemen kentän ympäri. Ehkä villiinnyn seuraavalla kerralla ja juoksenkin kenttää vastapäivään.

Jos ja kun pääsen Berliinin maratonin lähtöviivalle, voin täydestä sydämestäni ja ylpeyttä äänessä sanoa päässeeni sinne todellisissa keräilyerissä. Tahkoan tietäni starttiviivalle kilometri kilometriltä ja euro eurolta.

Hiekkaradalla ei ollut ruuhkaa. Kaikki äidit saivat kentän kioskilta lahjaksi kahvikupilliset ja äitienpäiväruusut. Kuvassa lahjaruusuani ihaileva tyttäreni ei saa ikinä ruusuista tarpeekseen






Perkele, kaveria ei jätetä!

Olen saanut Berliinin maratonin lähtöviivalle tyrkkääjiä lisää! Helsinkiläinen saneeraus- ja uudiskohteiden LVI-suunnitteluun ja valvontaan sekä sisustussuunnitteluun erikoistunut Radiator on lähtenyt mukaan hyväntekeväisyysprojektiini.  

Törmäsin Radiatoriin ensimmäisen kerran raivatessani Bonnier Publicationsin toimistoa Divaanin, Olivian ja Costumen muuton jäljiltä noin vuosi sitten. Tein silloin ensituttavuutta toimitusten lehtikasasta löytämäni BoligDrøm-lehden kanssa. 

Silmiini sattui erään sisustusartikkelin kuvituksesta löytynyt Lapin Kansa. Rovaniemelläkin hetken  asuneena alueen pää-äänenkannattajaan on jäänyt erityinen suhde. Varsinkin, kun se on ensimmäinen ikinä lukemani sanomalehti. Lapin Kansa jäi kuitenkin vain kuvausrekvisiitaksi alkaessani toden teolla tutkailla itse sisustusta. En ole talvi-ihminen, mutta tuohon tunnelmalliseen tupaan vetäytyisin mieluusti talvipakkasella suksittuani ensin hetken pihalla nököttävillä Peltosilla. Sisustus on Radiatorin käsialaa. 

Hauska yhteensattuma, että Radiatorin toimisto sijaitsee vain kivenheiton päässä Apollonkadulla sijaitsevasta syntymäkodistani. Täytyypä koukata heidän toimistonsa kautta lenkeilläni Töölönlahdelta Hietsun hautausmaalle tai Seurasaareen. 

Jos törmäät minuun juoksupolulla, muistathan, että juoksuseurakseni saa liittyä enemmän kuin mieluusti. Tunnistat minut Radiatorin ja Serakin logoilla varustetusta juoksupaidastani.  

Otsikko on napattu sanasta sanaan Radiatorin Kimmenin keräyssivulleni kirjoittamasta tsemppausviestistä. Tekemisen meininkiä? Kyllä! Arvostan! 



Uusi luotettava kumppani

Projektini pikkuliten Berliinin maratonille on saanut ensimmäisen yrityssponsorinsa. Olin tiputtaa silmät päästäni, kun katsoin tämänhetkistä keräystilannetta. Kirstun sisältö oli enemmän kuin tuplaantunut edellisestä vilkaisukerrasta. 

Kiitos yleisrakennusliike Serak Oy:lle kannustuksesta! Jos yrityksen logo ei ole vielä painunut mieleesi esimerkiksi Helsingin rautatieaseman graniittijulkisivukorjauksen yhteydessä olleesta plakaatista, se tullee tutuksi kesän mittaan juoksupaidastani. Tai kenties jo aikaisemminkin, kunhan paidat saadaan painopöydälle saakka. 

Pieni mukava yksityiskohta Serakista vielä mainittakoon. Kyseessä on perheyritys. Sydämeni sykkii perheyrityksille jo oman taustanikin vuoksi.

Kuvakaappaus keräyssivultani. Käypä klikkaamassa tästä linkistä Serakin Callen tsemppiviesti. Mua hymyilyttää vieläkin. 




Jessica-juoksu eli kierrän ympyrää... ympyrää...

Onneksi lähdin juuri ennen vappua uhmaamaan tuulta, sadetta ja räntää Töölönlahdelle, sillä olen saanut viime päivinä lähinnä vain muistella miltä tuntuu olla keskellä endorfiinimyrskyä. Koivuallergia iski vappupäivänä kunnon lekalla, joten otan iisisti, kunnes kortisonit saavat mut jälleen kuntoon.

Sain Jessicalta 20 euroa hyväntekeväisyyskeräykseen, joten juoksin hänen nimissään yhtä monta kilometriä lahtea ympäri. Onneksi en ollut vielä pakannut pois talvijuoksupöksyjäni ja -paitaani. Ne tulivat tarpeeseen kolmen asteen lämmössä.

En saanut houkuteltua mukaani muita juoksijoita Facebookin kautta. Toki vilkuilin kaikkia ohijuoksijoita sillä silmällä, josko joku lähtisi peesiin. Muutama miesjuoksija taisi hämmentyä virnistelevän tuttavallista naamaani. Erään miehen kanssa heitimme kuulumiset aina kohdatessamme. Hänelläkin oli tavoitteena tahkoa kierroksia runsain mitoin. Ei kuitenkaan aivan samaa yhdeksää, kuin mikä mulla oli tavoitteenani.

Olen juossut Töölönlahtea ympäri ensimmäisen kerran varmaankin 80-luvun puolessavälissä eli kohta on lahden tahkoamisessa 30 vuotta täynnä. Jalat ovat vieneet sinne, vaikka en olisi asunut lähimainkaan. Tuttua reittiä kipittäessä matka ei tuntunut pääkopassa lainkaan niin pitkältä kuin olisin olettanut. Jalat toki rasittuivat tavalliseen tapaan. Niistä irtosi kuitenkin vielä kunnon spurtit, kun kiirehdin vielä Ympyrätaloon viime hetken vappuostoksille.

Kilometrivauhti antaa osviittaa koivua edeltävästä puolimaratonkunnosta.