Ystävän kanssa nipistämässä sekunteja loppuajasta - HHM 2023

Heräsin lauantaiaamuna minuutin verran ennen herätyskellon pärinää. Otin päivän ensimmäisen spurtin yrittäessäni ehtiä vaimentamaan herätyksen ennen kuin muidenkin yöunet keskeytyisivät epäinhimilliseen aikaisin. 

Kello oli 5:10, enkä todellakaan ollut sillä hetkellä varma, onko tässä harrastuksessa pienintäkään järkeä. Yöjuoksijana kroppani ei ole parhaimmillaan aamuisin, eikä varsinkaan lappujuoksuissa, jotka starttaavat klo 8:15.

Loppuaika puolimaratonilla 3:11 – HHM 2019

Eilistä Helsinki Half Marathonia on vaikea pukea sanoiksi. Näkemäni ja kokemani olivat aivan jotain muuta, kuin leppoisa kirmaus juoksukavereiden kanssa läpi rakkaan kotikaupunkini, ohi musiikkipisteiden ja iloisten kannustajien. Tai sitähän se oli alussa, kunnes päivän pääesiintyjä, aurinko, otti vallan ja alkoi pyöritellä osaa juoksijoista mielensä mukaan.

Eipä tullut HHM:sta ihan sellainen, kuin olin ajatellut. Petin aamupäivän mittaan kaksi lupaustani.

Dieseliä pyttyyn – HHM 2018 jänistellen

Kisa-aamuna mulla oli päällimmäisenä mielessä lukema 5:27. Sitä keskivauhtia lähtisimme jänisparini Petrin kanssa hakemaan, eikä sen ylitys ollut vaihtoehtona. Emme saisi myöskään juoksuttaa seuraajiamme piippuun turhan poukkoilevalla vauhdinjaolla. Kuten arvata saattaa, mua jännitti vietävästi. Jäniksen vauhtiin pitää voida luottaa. Kun lupaamme viedä porukan maaliin ajassa 1:55, sen me myös teemme. Mielellään hymyillen ja tsempaten.

Jäniksenä juoksuharrastuksen uudelle tasolle – HHM 2017

Se tunne, kun kilometrit häviävät yksi toisensa perään. Kilometrikyltit ovat vain numeroita. Ei ole vaikeita hetkiä, ei tuskallisia viimeisiä mäkiä. On vain juoksun iloa, ihania kanssajuoksijoita, aurinkoa, reitti läpi rakkaimman Helsingin. Ympärillä onnistumisen riemua ja tukahdettuja pettymyksiä. Suuria tunteita, hikipisaroita, naurua ja puuskuttelua.

Sain jäniksenä puolikkaalta enemmän kuin osasin ennakkoon kuvitellakaan.

Jänistelemään HHM:lle

Saavutin viime vuoden HHM:lla silloisen puolimaratonennätykseni ex tempore -jäniksen Johannan ansiosta. Upean juoksukokemuksen johdosta päätin, että jos vain mahdollista, haluan tarjota jollekulle (puoli)maratoonarille vastaavanlaisen tasaisen, varman juoksun. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus.

Pikkujuoksija pääsee sittenkin Kids Runille

Helsinki Half Marathonin kisainfoon on ilmestynyt tietoa Kids Runista. Perheemme pettynyt pikkujuoksija pääsee sittenkin juoksemaan minimaratonin yleisön hurratessa. Lenkkarithan on jo ajettu valmiiksi sisään. Kisastressiä aiheuttaa enää kisa-asu. Sääennustettakin pitää alkaa pikku hiljaa tarkkailla.

Poikkea HHM Expoon Narinkkatorille torstaina 9.6. kuuden aikoihin, niin saamme lapsille reippaat kannustukset. Pääset samalla todistamaan todellista juoksun iloa.

Kuvakaappaus HHM:n kotisivuilta: 

Pikkujuoksijan megapettymys

Lapsia kiinnostaa meidän vanhempien lappujuoksuissa lähinnä kaksi asiaa: 

Saammeko juoksusta mitalit, jotka sitten kiikutamme heidän kokoelmiinsa?

Onko oheen järjestetty heille minimaratonia?

Viime kesänä kiersimme tyttäreni kanssa keväiset minimaratonit, joita oli kotikulmilla peräti kaksi kappaletta. Meillä on jälkikäteen hypistelty HCR:n ja HHM:n lasten oheistapahtumien numerolappuja kerran jos toisenkin. Pikkusisko hehkutti juoksuja isoveljelleen niin vuolaasti, että lupailin, että tänä vuonna molemmat pääsevät mukaan HHM:n Kids Runille. 

Tyttäreni sai uudet lenkkarit pari viikkoa sitten ja hän puhkui intoa: 

"Nämä mä kerkeän ajaa sisään ennen minimaratonia!" 

Näköjään puheistani ennen Berliinin maratonia on jäänyt jotain mieleen, sillä tuskin 7-vuotiaalle on eskarissa opetettu oikeanlaisesta varustautumisesta maratonille. 

Mutta voi sitä surun määrää, kun tyttäreni halusi varmistaa ennakkoon, minä päivänä Kids Run on ja meneekö se futiksen kanssa ristiin. Emme löytäneet lapsien juoksutapahtumaa kisainfosta. Emme, vaikka kuinka kelasimme sivuja ylös ja alas. Tytärtäni ei lohduttanut, ettei Helsinki City Runinkaan yhteydessä järjestetty lapsille juoksua tänä vuonna. 

Eikä häntä myöskään lohduttanut se, että vaunuikäiset pääsevät uudessa juoksuratassarjassa vanhempiensa kanssa mukaan puolimaratonille, sillä hän haluaa itse...

... päästä ohjattuun veryttelyyn.

... jännittää yhdessä muiden juoksijoiden kanssa.

... juosta numerolappu rinnassa samaan tapaan kuin viime vuonna yleisön hurratessa. 

... nauttia kisan jälkeisistä virvokkeista kilpakumppaneidensa kanssa.

... kertoa kaikille juosseensa maratonin.

Aivan kuten me numerolappu rinnassa juoksevat aikuisetkin.

Ja mikä tärkeintä, hän haluaa oman mitalinsa. Ei äidin tai isän, vaan sellaisen, joka on ripustettu maalissa hänen omaan, juoksusta hikiseen kaulaansa. 

Lähtöjännitystä viime vuodelta. 

Tukena kainalossa Aarne Alligaattori ja toisella kädellä tyttö ottaa tuntumaa ratanauhaan. 

Loppuajan ennustaminen - rakettitiedettä vai voodoota?

Mulla oli lähes viiden kuukauden juoksutauko Viapori 1/2 maratonin jälkeen. Toki kävin talven mittaan satunnaisesti juoksumatolla, mutta matkat olivat lyhyitä, eikä suunnitelmallisuudesta ollut tietoakaan. Helsinki Half Marathon lähestyi uhkaavasti, joten otin itseäni niskasta kiinni maaliskuussa ja loin itselleni My Asics -sivuilla uuden harjoitusohjelman.

Juoksuohjelman luomista varten tarvitaan iän ja sukupuolen lisäksi arvio sen hetkisestä kunnosta sekä kuinka monta kertaa viikossa on valmis treenamaan. Merkitsin puolimaratonohjelmaa luodessani maksimitreenimäärän (tietysti!). Määrittelin puolimaratonkunnokseni 1:58, vaikka edellinen pitkä juoksu numerolappu rinnassa olikin lokakuussa. Uskalsin huijata ohjelmaa, sillä jostain sattuman oikusta saan juostua nykyään 21 kilometrin kylmiltään kahteen tuntiin tai ali. Jos totta puhutaan, maaliskuista kuntoani olisi voinut kuvailla pikemminkin sanoilla "ei hengästytä kävellessä".

Olen aiemminkin ladannut ko. sivuilta itselleni pätevän oloisen juoksuohjelman. En vain ole saanut koskaan noudatettua ohjelmaa yksin puurtaessani. Näin kävi tälläkin kertaa. Lenkkejä on kerääntynyt lähinnä fiiliksen mukaan pikkuliten Berliiniin -projektin tiimoilta.

En tiedä millä mittareilla ohjelma laski arvion HHM:n loppuajasta. Koskapa treenini eivät ole olleet ohjelman mukaisia, uskon asian liittyvän aimo annoksen voodoota, sillä My Asics -ohjelman ennuste loppuajastani heitti vain seitsemän sekuntia.

My Asics -ohjelma lähettää muistutuksia ohjelmaan liittyen. 

Tässä kuvakaappaus sähköpostiini viikonloppuna ilmestyneestä viestistä. 

Tästä innostuneena laadin itselleni uuden 10 kilometrin ohjelman. Sain samalla ennusteen siitä, millä ajalla ohjelma arvioi minun selvittävän Midnight Runin elokuun lopulla. Kristallipallo ennustaa seuraavaa:

Täytynee ottaa loppuaikaennuste esiin Midnight Runin jälkeen ja tarkistaa, kuinka lähelle tämä arvio osui. Niin ja jos kerrankin treenaisin harjoitusohjelman mukaan. Se saattaisi edesauttaa 50 minuutin alituksessa 10 kilometrin kisassa.

Aarne Alligaattorin juoksutusta Helsinki Kids Runilla

Olemme testanneet kuusivuotiaan tyttäreni kanssa alkukesän minimaratonit. HCR Kids Run katsastettiin parisen viikkoa sitten ja tyttäreni pääsi juoksemaan Helsinki Half Marathonin järjestämän Helsinki Kids Runin perjantaina.

Lapsillemme on iso juttu saada juoksunumero rintaan. Miss N oli ylpeä saadessaan "mamman onnennumeron (3) ja melkein kympin". Odotteluaika kului rattoisasti bongatessa muiden juoksijoiden numeroita. Vaikka aukio ei ollutkaan ääriään myöten täynnä, Lidlin kullekin juoksijalle lahjoittama huomioliivi tuli tarpeeseen. Pienet juoksijat oli näin helpompi kerätä oikeaan paikkaan.

Pikkuinen oli kauhuissaan tajuttuaan ettei saa juosta kanssani. Niinpä mukana ollut pehmoeläin pääsi myös juoksulle mukaan henkiseksi tueksi. Se oli ehkä hieman iso maskotiksi, mutta roikkui urheasti mukana koko matkan.

Juoksussa oli mukava kaaos, sillä aukion keskelle rakennetun radan sai juosta kaksi tai kolme kertaa juoksijan fiiliksestä ja juoksuinnosta riippuen. Yleisö oli innoissaan mukana ja hurrauksia sai muidenkin lapset, kuin vain oma juoksijasankari. Juoksijoiden ikähaitari näytti olevan kolmevuotiaista ekaluokkalaisiin. Ehkäpä ensi vuonna kannattaisi jakaa lapset ikänsä puolesta useampaan lähtöön Berliinin minimaratonin tapaan. Silloin äidit/isät pääsisivät juoksemaan pienimpien rinnalla ja isommat saisivat kirittää toisiaan.

Miss N antoi muille juoksijoille Arne Alligator / Aarne Alligaattori -tasoitusta 

Maalissa kaikki saivat mitalit kaulaansa ja pillimehut tulivat selvästi tarpeeseen. Lapset olivat antaneet minimaratonilla kaikkensa ilmeistä ja kostuneista hiuksista päätellen.

Kyselin lapseltani fiiliksiä juoksusta:
"Se oli ihan hirveen hyvä kun ei tarttenut juosta niin nopeasti. Se oli sopiva matka." 
"Jumpassa oli kiva kun siinä tanssittiin ja siellä oli se lohikäärme."
"Tykkäsin sen toisen minimaratonin mitalista enemmän kun se oli kultaa. Mutta tää on samanlainen kuin mamma ja pappa sai niiden minimaratonilla. Se on tosi hyvä juttu." 
"Musta on kiva kun niissä molemmissa minimaratoneissa sai ilmapallon."

Vaikuttaa siltä, ettei jatkossakaan tarvitse maanitella lapsia mukaan minimaratoneille. Isoveli nimittäin ilmoitti tulevansa ensi vuonna mukaan. Jos ja kun tämä tapahtuma on jatkossakin ilmainen, ei äidillä ole mitään sitä vastaan.

Jänisten imussa ennätykseen Helsinki Half Marathonilla

Olimme ihme ja kumma ajoissa Helsinki Half Marathonin lähtöpaikalla Kansalaistorilla. Kahdeksan aikoihin aukio oli itse asiassa tosi tyhjillään. Bajamajaankin pääsin jonottamatta.

Ystäväni otti lapset huomaansa starttipaikalla. Oli mahtava nähdä, miten innoissaan lapset olivat hoitajastaan. He halusivat päästä meistä nopeasti eroon, joten siirryimme hiljakseen omaan 1:45-1:59 -karsinaamme. Virallinen tavoitteeni oli vielä pari viikkoa sitten 1:55. Heitin tavoitteeni kuitenkin roskakoriin, sillä oloni on ollut kauhea jatkuvan hengenahdistuksen vuoksi. Olisin tyytyväinen, jos pystyisin alittamaan tässä tilassa kaksi tuntia.

Huomasin juoksun mittaan, ettei voimavarojansa väärin arvioineita kävelijöitä näkynyt, eikä reitillä tarvinnut juurikaan siksakata hitaampien ohi. Vaikutti siltä, että juoksijat olivat valinneet sellaiset karsinat, joihin ihan oikeasti kuuluivat. Kiitos kanssajuoksijoille tästä!

Pelkäsin aivan turhaan Baanan pullonkaulaa. Siitä pääsi läpi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Niillä main entinen työkaverini (ja maailman paras toimittaja) huomasi mut ja pälpätimme niin yt-rumbasta kuin astmoistamme seitsemän kilsan rajapyykille saakka. Siinä vaiheessa tiemme erosivat. Ehkä joku lähellämme juossut, juttujamme kuunnellut oli erostamme vain tyytyväinen.

Juoksimme mieheni kanssa yhdessä kymmenen kilsan kohdalle. Hän jatkoi siitä omaa, nopeampaa juoksuaan. Harmi, etten pysynyt mieheni peesissä, sillä hän oli koko alkumatkan ajan loistava, tasavauhtinen jänis.

Reitti oli onnistunut. Alun kahdeksan kilometriä olivat tuttuakin tutummat: Kaivari, Kauppatori, Kruna, Merihaka ja Sörnäisten rantatie. Sitten siirryimme Kalasataman kautta Arabianrantaan. Pätkä oli ehdottomasti koko reitin puuduttavin. Niiltä kilometreiltä keräsin juoksun toiseksi hitaimmat kilometrit. Matelevimmalle pätkälle taisi osua juomapiste, jolla imaisin puolikkaan geelin sekä kävelymarssiksi muutunut nousu Mäkelänrinteen uimahallille.

Bongasin henkilökohtaiset jänikseni kun vauhtini alkoi hiipua pelottavasti. Perussääntönä oli, ettei lilapaitaista miestä saanut päästää näkyvistä ja jos vain mahdollista, vaaleanvihreäpaitainen vanhempi herra oli hyvä pitää huutoetäisyydellä. Kiitos jäniksilleni, hoiditte homman tietämättänne loistavasti! Toista teistä pääsin jopa kiittämään maalialueella.

Aikanaan Helsinki City Marathonilla minut pysäytettiin autojen takia alle kilometrin päässä maalista. Päätin silloin, etten hetkeen juokse HCM:lla uudestaan. Lupaukseni on nyt pitänyt 14 vuotta. Perässäni juosseet saivat saman kohtalon tänään Hermannin rantatiellä ja Teollisuuskadulla. Olin viimeisiä, joka pääsi juoksemaan autoletkojen alta. Toivottavasti liikenteen takia pysäytetyt eivät joutuneet odottamaan ylitysvuoroaan pitkään.

Olisin voinut juosta hieman nopeammin toisella puoliskolla, mutta pelkäsin pumppuni ja vatsani puolesta. Tämä oli juoksukauden ensimmäinen pitkä kiekka lämpimässä säässä ja auringonpaisteessa. Kroppani on toistaiseksi tottuneempi räntään ja kylmänä puhaltavaan merituuleen.

Juoksusta jäi hyvä mieli, eikä vähiten henkilökohtaisen ennätykseni 1:53:34 (netto) vuoksi. On ehkä vain hyvä, etten revitellyt toisella puolikkaalla, vaikka voimia jäikin jäljelle. Kroppani tuntuu nyt hyvältä ja jalkani ovat samassa kuosissa, kuin peruspitkiksen jäljiltä. Toipuminen veisi varmasti pidempään jos olisin antanut juoksussa kaikkeni. Ja mitä paremmassa kunnossa olen nyt, sitä nopeammin pääsen taas lenkkipolulle. Sinne on jo ikävä, vaikka aamun rutistuksesta ei ole kulunut vielä puoltakaan vuorokautta.

Ohje puolimaratonille valmistautuvalle: Kierrä palapelit kaukaa ennen h-hetkeä

En ole vielä kertaakaan laittanut numerolappua rintaani tarpeeksi levänneenä. Jos nukun ennen kisaa tarpeeksi pitkän yön, olen kuitenkin torpedoinut virkeän oloni edellisten öiden kukkumisilla. 

Viime yönä mua pidätteli hereillä palapeli. Kyllä, luit aivan oikein. P a l a p e l i.

Olin levittänyt palat pöydälle tyttären toivomuksesta. Olimme päässeet hyvään vauhtiin palapelien kokoamisessa mutta 600 palan savotta näytti kuitenkin melko toivottomalta. Tarkoituksenani oli kerätä palat sopivan hetken koitettua takaisin laatikkoon. Mies alkoi kuitenkin rakennella palapeliä käydessäni illalla kaupassa. Hän oli yhä samassa asennossa palapelin äärellä palattuani kotiin.

Lasten mentyä nukkumaan ja katsottuamme Wayward Pinesin palapelikuume iski myös minuun. Emme saaneet irrottauduttua palapelistä. Se piti meitä hypnoottisesti otteessaan puoli kahteen. 

Täytynee laittaa tänään vikat palaset paikoilleen hyvissä ajoissa ennen nukkumaanmenoa, jotta saisimme nukuttua hyvin edes Helsinki Half Marathonia edeltävän yön. Opinko koskaan ennen maratoneja ja puolikkaita tekemistäni virheistä? Epäilen etten. 

Sittenkin Helsinki Half Marathonille!

Ensi lauantaina juostavan Helsinki Half Marathonin alkamisaika julkistettiin vasta puolessa välissä huhtikuuta. Starttiaika 8:40 tuli aikamoisena yllätyksenä. Antaessani osallistumisen miehelleni syntymäpäivälahjaksi, ajattelin automaattisesti että juoksu ajoittuu iltapäivään muiden Helsingin juoksutapahtumien tapaan.

Varsinkin kauempaa tuleville aikainen startti saattaa merkitä isoa lovea lompakkoon. Helsinki kun ei ole hotellimajoitukseltaan halvimmasta päästä. Meille pikkulasten vanhemmillekin aamuvarhaisella juoksu aiheuttaa aikamoisen päänsäryn. Mistä lapsille löytyy hoitaja kesälauantaina seitsemän aikaan aamulla?

Monien mutkien kautta (on hoitaja - ei ole hoitajaa - siis mikä hoitaja?) asia ratkesi onnellisesti. Vanha, rakas työkaverini oli saanut varmaan jonkinlaisen etiäisen, sillä hän kysäisi eilen illalla tekstarilla josko olen aikeissa lähteä juoksemaan lauantaina. Kerroin, että jos vain lapsilla on hoitaja, niin siinä tapauksessa kyllä. Jo hetken kuluttua siitä juttelimme puhelimessa ja sovimme yksityiskohdista.

Ystäväni tulee tänään moikkamaan lapsukaisia, jotta he muistavat kenestä oikein olikaan kyse. Tuttuja he ovat kyllä entuudestaan. Seuraavan kerran näemmekin sitten lasten vaihdossa lauantaiaamuna.

Frendini saa viettää lauantaina jäde- ja puistotäytteisen kaksi-kolmetuntisen energisten ja kekseliäiden pikkuisten kanssa samalla kun olemme sightseeing-juoksulla. Toivottavasti he ehtivät kaikelta tohottamiseltaan myös reitin varrelle heijaamaan. Siitä kun saa voimaa enemmän kuin kourallisesta energiageelejä yhteensä.

Puolimaratonin tavoiteaika asettuu täsmälleen siihen, miten sovimme ystäväni kanssa lasten palautuksesta. Jos lähtö viivästyy, silloin saamme kipittää hieman nopeampaa tahtia. Päivän kunnosta ei voi vielä sanoa sen kummempaa, mutta oli vauhti mikä tahansa, aion nauttia reitistä, joka on puoliksi tuttua, puoliksi jotain muuta. Ja pitkästä aikaa pääsemme juoksemaan mieheni kanssa pitkän lenkin yhdessä!

Baanan loppupää. Tässä vaiheessa matkaa on enää vajaat 20 kilometriä jäljellä. 

Pullonkaula Helsinki Half Marathonilla

En ole juossut yli viikkoon. Olo on ollut todella outo. Pahimman koivusiitepölykauden pitäisi olla jo lopuillaan, mutta uutena arjen ilonani (?!) on jatkuva hengenahdistus.

Ensi lauantain puolimaraton lähestyy kuitenkin uhkaavaa tahtia. Vääntäydyin lenkkipolulle testaamaan koneistoani. Tahmeaa ja raskasta. Eipä voi muuta sanoa. Olen todella yllättynyt jos juoksen lauantaina alle kahden tunnin. Tavoitteeni 1:55 heitin romukoppaan tänään jo ensimetreillä.

Kiersin tämänpäiväisellä lenkillä Marian sairaalan kautta, sillä halusin tarkastaa, kuinka ison siivun Baanan vieressä oleva rakennustyömaa pihistää pyörätieltä. HHM:n reitillä kilometrin kohdalla oleva pullonkaula tulee olemaan haasteellinen. Saa nähdä, kuinka paljon ärräpäitä tungoksessa viljellään.

Vielä on toki vielä mahdollista, että aita siirtyy lauantaiksi ja antaa Baanalla juoksijoille lisäväljyyttä. Peukut ojoon sille!

Ti 2.6. | 7,2 km | 39:20 

HCR-fiilistelyä Kids Runilla

Lähdimme Miss N:n kanssa ex tempore -meiningillä katsastamaan Helsinki City Runin oheistapahtumaa Kids Runia. Tyttöä ei tarvinnut sen kummemmin maanitella minimaratonille. Juoksukamat päälle ja menoksi.

Tapahtumapaikkana Mäntymäen kenttä toimi hyvin. Pieniä juoksijoita oli kuitenkin niin vähän, että aukio oli melko kolkon näköinen.

Miss N otti alkulämmöt testiradalta:

Juoksin 500 metrin pituisen radan tyttäreni kanssa. Maali oli hulppeasti Stadionilla.

Olen aina yhtä yllättynyt Miss N:n piilevästä kilpailuvietistä. Hän lähti kirimään sellaista vauhtia, että jäin armotta kakkoseksi. Yritin pidätellä tyttöä, jottei hän (ja varsinkin äiti) sippaisi kesken kaiken. Kehotukseni menivät kuuroille korville, sillä hän spurttasi kahta kauheammin, jos joku yritti ohittaa.

Viimevuotinen Tukholman Mini Maratonin maaliintulo on jäänyt sittenkin vaivaamaan tytärtäni. Yhteisjuoksun sijaan olisin voinut mennä häntä vastaan Stadionille mutta Miss N piti musta kuitenkin visusti kiinni. En saanut jättää häntä juoksemaan yksin. Enkä olisi kyllä halunnutkaan. Yhteisjuoksut ovat näissä tapahtumissa ihan parasta!

Pelko siitä, ettemme olisi tavanneet maalissa, oli kuitenkin turha. Stadion ammotti tyhjyyttään. Paikalla ei ollut edes heijaajia. Tunnelma on varmasti huomenna toinen puolimaratonin maaliintulossa.

Tytölle annettiin mitali kaulaan ja ilmapallo käteen. Voi sitä onnen hetkeä! Miss N lätkäisi numerolappunsa kotona heti seinään (ei, niin ei saa tehdä meilläkään) ja laittoi mitalin roikkumaan yölamppuunsa.

Menimme vielä hetkeksi pörräämään lähtöalueelle ja poimimaan sieltä sponsoreiden lahjukset. Vaikka Miss N saikin tapahtumassa tuutin, pari tikkaria, välipalakeksipaketin ja lasten smoothieita, 10 euron osallistumismaksu tuntui kuitenkin riistolta verrattuna esimerkiksi Berliinin Mini Maratoniin, jossa osallistumisesta tarvitsee pulittaa vain kolme euroa.

Emme varmasti olisi lähteneet Kids Runille, jos lapsia olisi ollut mukana tuplaten. 20 euroa tästä lystistä olisi ollut aivan liikaa. Siitäkin huolimatta, että lapselle minimaraton on aina suuri tapaus. Viitonen olisi ollut Kids Runille passelimpi hinta. Silloin ehkä osallistujiakin olisi ollut enemmän ja Stadionille olisi saatu aikaiseksi edes jonkinlaista juoksutapahtumatunnelmaa.

Harmittaa, etten ole huomenna lähtöviivalla Helsinki City Runilla. Onneksi Helsinki Half Marathon on kuitenkin pian käsillä ja pääsen testaamaan siellä puolimaratonkuntoni. Ja juoksua edeltävänä päivänä lapset pääsevät iloitsemaan maksuttomaan Kids Run Helsinki -tapahtumaan Narinkkatorille.