HCR-fiilistelyä Kids Runilla

Lähdimme Miss N:n kanssa ex tempore -meiningillä katsastamaan Helsinki City Runin oheistapahtumaa Kids Runia. Tyttöä ei tarvinnut sen kummemmin maanitella minimaratonille. Juoksukamat päälle ja menoksi.

Tapahtumapaikkana Mäntymäen kenttä toimi hyvin. Pieniä juoksijoita oli kuitenkin niin vähän, että aukio oli melko kolkon näköinen.

Miss N otti alkulämmöt testiradalta:

Juoksin 500 metrin pituisen radan tyttäreni kanssa. Maali oli hulppeasti Stadionilla.


Olen aina yhtä yllättynyt Miss N:n piilevästä kilpailuvietistä. Hän lähti kirimään sellaista vauhtia, että jäin armotta kakkoseksi. Yritin pidätellä tyttöä, jottei hän (ja varsinkin äiti) sippaisi kesken kaiken. Kehotukseni menivät kuuroille korville, sillä hän spurttasi kahta kauheammin, jos joku yritti ohittaa.


Viimevuotinen Tukholman Mini Maratonin maaliintulo on jäänyt sittenkin vaivaamaan tytärtäni. Yhteisjuoksun sijaan olisin voinut mennä häntä vastaan Stadionille mutta Miss N piti musta kuitenkin visusti kiinni. En saanut jättää häntä juoksemaan yksin. Enkä olisi kyllä halunnutkaan. Yhteisjuoksut ovat näissä tapahtumissa ihan parasta!

Pelko siitä, ettemme olisi tavanneet maalissa, oli kuitenkin turha. Stadion ammotti tyhjyyttään. Paikalla ei ollut edes heijaajia. Tunnelma on varmasti huomenna toinen puolimaratonin maaliintulossa.


Tytölle annettiin mitali kaulaan ja ilmapallo käteen. Voi sitä onnen hetkeä! Miss N lätkäisi numerolappunsa kotona heti seinään (ei, niin ei saa tehdä meilläkään) ja laittoi mitalin roikkumaan yölamppuunsa.


Menimme vielä hetkeksi pörräämään lähtöalueelle ja poimimaan sieltä sponsoreiden lahjukset. Vaikka Miss N saikin tapahtumassa tuutin, pari tikkaria, välipalakeksipaketin ja lasten smoothieita, 10 euron osallistumismaksu tuntui kuitenkin riistolta verrattuna esimerkiksi Berliinin Mini Maratoniin, jossa osallistumisesta tarvitsee pulittaa vain kolme euroa.

Emme varmasti olisi lähteneet Kids Runille, jos lapsia olisi ollut mukana tuplaten. 20 euroa tästä lystistä olisi ollut aivan liikaa. Siitäkin huolimatta, että lapselle minimaraton on aina suuri tapaus. Viitonen olisi ollut Kids Runille passelimpi hinta. Silloin ehkä osallistujiakin olisi ollut enemmän ja Stadionille olisi saatu aikaiseksi edes jonkinlaista juoksutapahtumatunnelmaa.


Harmittaa, etten ole huomenna lähtöviivalla Helsinki City Runilla. Onneksi Helsinki Half Marathon on kuitenkin pian käsillä ja pääsen testaamaan siellä puolimaratonkuntoni. Ja juoksua edeltävänä päivänä lapset pääsevät iloitsemaan maksuttomaan Kids Run Helsinki -tapahtumaan Narinkkatorille.

Ei kommentteja