Elämäni yksi pisimmistä marraskuista kesti 34 pitkää vuorokautta ja kuusi toiveikasta tuntia. Aika puuroutui viimeistään 15. päivän kohdalla ja siirryin vaatekoosta seuraavaan ennen joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista.
Koko pitkän marraskuun mielessäni jylläsi yksi ja sama ajatus:
Mitä jos en saa jalkapohjaani paranemaan?
Ole varuillasi ettet sopeudu sohvaperunana oloon, sillä lenkille lähtö saattaa olla yllättävän vaikeaa kuukauden mittaisen oleskelun jälkeen. Varsinkin jos taivaalta sataa vaakatasossa jäisiä vesitippoja tai talvipakkaset ovat alkaneet.
Kaupallinen yhteistyö @timetofly_suomi | Vaikka viimeisimmästä lenkistä on aikaa ja telakka tökkii pahasti, niin onpahan mulla ainakin upeita muistoja lenkeiltä vuoden mittaan. Niistä muistuttaa laitojen yli pursuava lenkkivaatelaatikko ja hujan hajan eteisen lattialla seikkailevat Hokat.
Mutta sulla nyt vain sattui olemaan tosi huono tuuri.
Tuon lääkärireissun jälkeen ynnäsin päiviä yhteen. Liikuntakielto loppuu kuun puoleenväliin mennessä ja ehdoton juoksukieltokin olisi historiaa 29.11. Sillä ehdolla tietty, että kroppa olisi täysin kivuton.
Kelataanpa filmiä hieman alkuun. Mitä ihmettä tapahtui?
Juoksin ensimmäisen maratonini Helsingissä vuonna 2000, silloin kun Helsinki City Marathon oli vielä elokuussa. Seuraava maraton oli samoissa kotikisoissa vuotta myöhemmin. Kun mut silloin pysäytettiin autoletkan takia, kivenheiton päässä Stadionilla sijaitsevasta maalista, päätin etten palaa tänne enää kolmatta kertaa. Tällaisilla lupauksilla ei ole kuitenkaan tapana kestää, joten palasin 20 vuotta myöhemmin takaisin pääkallopaikalle.
Nukahdin eilen ratikassa. Tupluurit eivät ylittäneet kanssamatkustajien huomiointikynnystä, sillä samalla linjalla nähdään varmasti alati arjen tai väkijuomien väsyttämiä. En missannut nokosten takia pysäkkiäni, mutta Pitkäsilta ja Hakaniementorin tohina jäivät tällä kertaa näkemättä.
Mainos: Hoka Suomi / @timetofly_suomi
Olen ollut Hoka Mach -fani lenkkarimallin lanseerauksesta lähtien. Macheista muotoutui versio versiolta ehdoton lempitossuni, joka sopi kaikkeen muuhun, paitsi hitaaseen jalkojen perässä raahaamiseen.
Aloin olla hieman levoton lemppareideni puolesta kuullessani, ettei Mach nelosessa olisi yhteistä edeltäjiensä kanssa kuin ainoastaan nimi.
Töistä tullessani lösähdin sohvalle. Olin valmis menemään nukkumaan jo ennen kello seitsemää. 12 tunnin yöunetkaan eivät auttaneet. Lenkille lähteminen oli tosi nihkeää. Sain juoksusta tarpeellisen energiabuustauksen, mutta piristyspiikin vaikutus lakkasi jo siinä vaiheessa, kun olin suihkussa. Juoksu oli takkuista ja arvaamatonta.
Ikkunat olivat vielä juhannuksena talven jäljiltä hirveässä kunnossa, mutta en jaksanut tehdä asialle mitään. Niin ja se alati kasvava, pyykkinarulta tuolilleni kasattu puhtaiden vaatteiden kasa... Laitoin vetämättömyyden ja hidastuneen palautumisen siitepölyn, lisääntyneiden juoksukilometrien ja lämpenevän kesän piikkiin.
Kalenterini on pilkottu helmikuun alusta lähtien kolmen viikon palasiin, jotka pitävät sisällään kaksi kovaa juoksuviikkoa ja yhden kevyen. Kuvio on heitetty hetkeksi päälaelleen ennen viimeisen maratontreenirutistuksen alkua. Ensin juoksin kevyen viikon kympin kisalla ryyditettynä ja tuon jälkeen kaksi seuraavaa viikkoa ovat olleet silkkaa kevyttä ilman lisämausteita.
Välillä ihmettelen, kuinka erilaisia työ- ja yksityisminäni ovat. Toimistoajan ulkopuolella elämä menee turhan usein säätämisen puolelle ihan vain siksi, etten ole aivan skarpeimmillani. Ilman säheltämistä en olisi myöskään päätynyt kesäiseen Turkuun juoksentelemaan shortseissa ja topissa pitkin Aurajokea. Moni iloisen suvesta ja suvijuomasta juopuneen kehu olisi jäänyt kuulematta.
Tässä vaiheessa treenikautta pitkiksen mitta on venytetty 28 kilometriin. Ajallisesti se tarkoittaa kolmen tunnin hölkkäilyä omia ajatuksia, äänikirjaa tai lintujen laulua ja autojen pärinää kuunnellen.
En haluaisi olla astmaatikko. Löytäisin lääkkeisiin vuosittain meneville satalappusille muutakin käyttöä ja haluaisin urheilla terveillä keuhkoilla. Koskapa astma kuitenkin vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni, enkä voi muuttaa sitä tosiasiaa, astmasta pitää kaivaa esiin edes jotain positiivista.
Aikaisemmin olen keksinyt vain yhden seikan, Helsingin kaupungin myöntämän erityisuimakortin. Sain pidennettyä tyngän "positiivista astmasta -listan" tuplamittaiseksi, kun pääsin kiertämään astmakortilla (ja iälläni) pitkän koronarokotusjonon.
Parivalmennusta on pian jo kolme kuukautta takana. Olen todella iloinen, että lähdin tähän työlääseen, mutta ah-niin-mielettömään rupeamaan mukaan juuri näiden ihmisten, Juoksukunnossa-blogin Anskun ja valmentajan Pasi Päällysahon kanssa. Kun kemiat kohtaavat, 1+1+1 onkin paljon ennemmän kuin kolme.
Mulla on useita haaveita, joiden toteutumiselle en voi tehdä itse yhtään mitään. Unelmoin pikkupikkushortseissa juoksemisesta ulkona auringonpaisteessa. Toki voinhan mä pukea ne päälleni vaikka seuraavan aurinkoisen päivän koittaessa, mutta ei se ole aivan sama, kuin 24 asteen lämmössä.
Nyt on menossa jo kolmas kolmen viikon mittainen treenijakso Pasin juoksuvalmennuksessa. Miltei neljäsosa valmennusjaksosta on takana. Mitä kaikkea näihin lopputalven ja alkukevään viikkoihin onkaan mahtunut?
Koko korona-aika on ollut yhtä vuoristorataa. Välillä toiveikkuus on korkealla ja ennen kuin ehtii tajuta, mieliala laskee hurjalla syöksykierteellä pimeään tunneliin. Viimeiset pari viikkoa olen ollut tuossa syöksykierteessä, mutta onneksi juoksu on pitänyt mut pinnalla.
Muutama viikko sitten menimme paikalliseen Inter-Sportiin lätkäkypäräostoksille ja lähdimme ovesta ulos nastalenkkarilaatikko kainalossa. Miesten puolella oli kasoittain nastalenkkareita, mutta naisten puolella yhdet ainoat. Ne sopivat jalkaani ja hinta sopi lompakolleni. Oli aika siirtyä ainakin muutamaksi viikoksi nasta-aikaan.
19-vuotiaana, kahvilassa kesätöissä ollessani söin jokaikinen työpäivä lounaaksi kaksi kasvispihviä. Laitoin ne pakastimesta suoraan mikroon ja kruunasin annoksen kahdella juustoviipaleella. Tämä vain siksi, ettei kahvilassa otettu huomioon henkilökunnan ruoka-allergioita. Sain lohdutukseksi syödä välipalaksi jätti-ison pallon Mövenpickin valkosuklaajädeä, toisin kuin muut. En vastustanut järjestelyä erityisesti siksi, että juuri tuona kesänä tuotantolinjalla oli jokin feilu ja jäätelössä törrötti hippujen sijaan kolmen sentin mittaisia suklaatikkuja.
En ole sydämeltäni talvijuoksija. Normaalisti vietän tähän aikaan vuodesta talvilepoa, joka kestää yhtä kauan, kuin ulkona on pakkasta ja/tai kadut ovat jääkenttinä. En ole vieras näky juoksumatolla, mutta sieltäkin pidän taukoa osan talvesta. Tänä talvena tilanne on kuitenkin toinen, sillä mulla on suuret, ääneen lausutut tavoitteet ja niiden eteen tulee tehdä töitä.
Paavo Nurmi Marathonille on maanantaina aikaa 201 päivää. Maanantaina on myös parijuoksuvalmennuksen ensimmäinen päivä ja samalla juoksuohjelman ensimmäinen treeni.
Mulla on puoli vuotta aikaa:
On asioita, joita en tekisi, jollei mulla olisi lapsia. Yksi niistä on pulkkakauppojen läpikäyminen uudestaan ja uudestaan. Pulkkakelit ovat parhaimmillaan, mutta pulkat ovat mystisesti kadonneet niin kaupoista, kuin varastostammekin.
Mieheni onnistui nappaamaan kesällä Freeletics-treenisovelluksen puoleen hintaan. Tutkailin aikani hänen treenejään sivusilmällä ja tajusin, että tuota minäkin tarvitsisin. Mutta missä onkaan tarjous silloin, kun sitä kaipaa? Enhän voinut maksaa sovelluksesta kahdeksaa kymppiä vuodessa, jos olisi mahdollista selvitä neljällä.
Toivon, että mulla olisi tänä vuonna enemmän aikaa ja etenkin intoa kirjoittamiseen. Mielikuvitukseni kieppuu välillä mitä värikkäimmissä sfääreissä ja olisi hyvä saada kirjattua näitä päässä tapahtuvia ilotulituksia ylös. Kaipaan myös asiatekstien laatimista, niin monotonista kuin se osaakin olla.
Vuosi 2021 ei ole lupausten vuosi, vaan toiveiden. Toivon löytäväni aivoille uutta virettä, samoin juoksuun. Vuoden teeman mukaisesti toivon myös juoksulta enemmän, monella tapaa.
Fiilisjuoksija ja elämäntapamaratoonari. Sykkeiden tuijottelija. Yöjuoksija, avantouimari ja kahden teinin äiti. Takana 35 täyspitkää ja katse seuraavassa. HOKA-lähettiläs ja Svenskis-agentti pikkuliten(a)gmail.com
