Elämäni yksi pisimmistä marraskuista kesti 34 pitkää vuorokautta ja kuusi toiveikasta tuntia. Aika puuroutui viimeistään 15. päivän kohdalla ja siirryin vaatekoosta seuraavaan ennen joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista.
Koko pitkän marraskuun mielessäni jylläsi yksi ja sama ajatus:
Mitä jos en saa jalkapohjaani paranemaan?
Lääkäri uumoili, että jalka sattaisi olla kivuton neljässä viikossa. Siihen meni kuitenkin kauemmin ja joudun edelleenkin kuulostelemaan jalkapohjaa herkällä korvalla. En ota tässäkään turhia riskejä.
Uskaltauduin ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleet torstaina ennen firman pikkujouluja. Varastin hetken lounastauostani (olisi silti pitänyt syödä!) ja työajastani, jotta pääsin nautiskelemaan juoksusta päivänvalossa. Nappasin myös mieheni mukaan.
Aika oli kortilla, mutta siihen olisi saanut mahdutettua normaalikunnolla kahdeksan kilsan mittaisen Kaivarin kiekan. Päätin kuitenkin jo ennen kotioven avaamista, että kaksi kilsaa lyhyempi lenkki Kaivopuistossa saisi piisata. Päästyämme kolmen korttelin päähän kotoa kuusikin kilsaakin tuntui liialliselta. Juoksu tuntui aivan kauhealta!
Hölkätessämme Skattan rantoja puhelin soi kerta toisensa jälkeen. Irtiottoni työpöydän äärestä jäi vain puolittaiseksi. Seistessäni puhelin korvalla hyinen merituuli syväjäädytti meidät molemmat ja juoksuun lähteminen pysähdyksen jälkeen tuntui tosi tahmealta.
Lenkissä oli parasta seura, valo ja maisemat. Ja kivuton jalka. Muu olikin yhtä kärsimystä.
Jos musta tuntuu tältä kuukauden tauon jälkeen, niin miltä juoksu mahtaa maistua sellaisesta, joka aloittaa sen useamman vuoden tauon jälkeen?
Ei käy kateeksi.
Toivon hartaasti, että viiden kerran -teoriani pitää paikkansa tälläkin kertaa. Tällä juoksutahdilla en taida tosin päästä viidennen lenkin makuun vähään aikaan. Ne lenkin jälkeiset pikkujoulut kun vaativat vieläkin rauhoittumista, ainakin Garminin mukaan. Bileet olivat mainiot, mutta ekaa kertaa aikoihin homma lähti lapasesta. Ei auta kuin ottaa iisisti.
Mutta siihenhän mä ehdinkin jo tottua pitkän ja harmaan marraskuun aikana. Tällä kertaa rauhoittuminen menee jo rutiinilla. Onneksi tauolla ei ole tällä kertaa pituutta kuin muutaman hullun päivän verran.
Rauhoittumista monella tapaa. Imimme lapsen kanssa perjantai-iltana joulun tunnelmaa kirkkokonsertissa ja taivaltamalla pitkin Helsingin keskustan jouluisia katuja.
Ei kommentteja