Olen juossut tänä vuonna jo yli 900 kilometriä. Lukema ei kuitenkaan kerro mitään siitä, kuinka laadukkaita kilometrit ovat olleet, tai ovatko ne vieneet oikeaan suuntaan kohti tasavauhtisempaa ja helpompaa maratonia.
30.6.2017
900 kilometriä
Olen juossut tänä vuonna jo yli 900 kilometriä. Lukema ei kuitenkaan kerro mitään siitä, kuinka laadukkaita kilometrit ovat olleet, tai ovatko ne vieneet oikeaan suuntaan kohti tasavauhtisempaa ja helpompaa maratonia.
28.6.2017
Ärrimurri jäi juoksuradalle
Tämä on taas niitä viikkoja, jolloin yksi jos toinenkin juttu saa adrenaliinin nousemaan. Sytyn ykkösestä sataseen liiankin nopeasti. Eikä kyse ole tässä tapauksessa juoksusta.
26.6.2017
Ikävä yhteensattuma pisti kisakalenterin uusiksi
Olen ollut innoissani kesän kisakalenterista. Midnight Run ja Tallinnan maraton ovat jo perinteikkäät juoksukalenterin kohokohdat. Jälkimmäinen siitäkin huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi, että reitti on pistetty täysin uusiksi.
Onneksi Midnight Run -lähettiläs Elina vinkkasi katsomaan kalenteria ennen kuin pistäisin ilmot sisään kisoihin. Kaksi lempparia osuu samaan viikonloppuun. Lauantaina MNR:n startti klo 21. 12 tunnin kuluttua siitä pamahtaa lähtölaukaus Tallinnassa. Toinen on pakko jättää väliin.
11.6.2017
Jäniksenä juoksuharrastuksen uudelle tasolle – HHM 2017
Se tunne, kun kilometrit häviävät yksi toisensa perään. Kilometrikyltit ovat vain numeroita. Ei ole vaikeita hetkiä, ei tuskallisia viimeisiä mäkiä. On vain juoksun iloa, ihania kanssajuoksijoita, aurinkoa, reitti läpi rakkaimman Helsingin. Ympärillä onnistumisen riemua ja tukahdettuja pettymyksiä. Suuria tunteita, hikipisaroita, naurua ja puuskuttelua.
Sain jäniksenä puolikkaalta enemmän kuin osasin ennakkoon kuvitellakaan.
9.6.2017
Jänistelemään HHM:lle
Saavutin viime vuoden HHM:lla silloisen puolimaratonennätykseni ex tempore -jäniksen Johannan ansiosta. Upean juoksukokemuksen johdosta päätin, että jos vain mahdollista, haluan tarjota jollekulle (puoli)maratoonarille vastaavanlaisen tasaisen, varman juoksun. Nyt siihen tarjoutui tilaisuus.
8.6.2017
Rumat jalat
Lapseni sanoi ääneen sen mitä itsekin ajattelen:
Sulla on mamma varmaan maailman rumimmat jalat...
Hän kuitenkin jatkoi lausettaan:
6.6.2017
Juoksu - edullinen harrastus?
Meillä jokaisella on oma käsityksemme siitä mikä on edullista ja mikä kallista. Yksi käy testaamassa kaikki Helsingin uudet ravintolat sitä mukaa kun niitä syntyy, toinen sysää pilkkihaalariostoksensa seuraavaan talvikauteen jotta saa ostettua lapselleen talvikengät. Arkipihi voi laittaa kaksisataa euroa tuosta noin vaan lenkkareihin tai ostaa hintaa katsomatta kukkakimpun koristamaan vastasiivottua kotia. On asioita joista ollaan valmiita maksamaan ja niitä, joissa sitten puolestaan säästetään.
4.6.2017
7) Panssarivaunu | 9 asiaa minusta
Lasten ensimmäinen kesäloma-aamu alkoi hävittäjien ylilennolla. Ikkunat tärisivät ja lähikorttelit moninkertaistivat äänen. Toinen lapsista pelkäsi pommeja, toinen pysähtyi paikoilleen. Mulle äänet toivat lapsuuden mieleen. Tällaisina hetkinä olisimme katsoneet naapurin lukuisten lasten kanssa taivaalle ja pohtineet kenen isä siellä mahtaa metelöidä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)