Tavisjuoksijan vaihdevuodet

Maratonharrastukseni sai tavoitteellisen sävyn yhdeksän vuotta sitten, 44-vuotiaana. Kroppani ja pääni joutuivat aivan uudenlaiseen myllytykseen. Samaan syssyyn törmäsin mitä oudoimpiin oireisiin, jotka laitoin vuosia treenin piikkiin. Tutkimustuloksia tutkailleiden lääkäreiden mukaan syynä oli stressi, sillä mikään muu ei niitä selittänyt. Pari vuotta sitten oireeni saivat odottamani diagnosin. Gynekologi kuittasi yhden toisensa perään vaihdevuosioireiksi. 

Juoksun merkitys työttömänä ollessa

Juoksu toi meidät tavallaan takaisin yhteen. Olimme tavanneet edellisen kerran varmaan parisenkymmentä vuotta aikaisemmin, mutta tiesimme toki toistemme vaiheista työssä ja vapaa-ajalla. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että hän oli myös joutunut työttömäksi, itse asiassa tapaamistamme edeltävänä päivänä.

Kahdella vinkillä juoksuteho paremmaksi

Sade sekä sulavan jään ja lumen lotina enteilevät kevään tuloa. Kevät taas merkitsee mahtavia juoksukisoja, joissa pääsee testaamaan talvitreenin tehot ja määrittelemään tämänvuotisen lähtötilanteen. Arvaapa vaan, kuka on täpinöissään. 

Tyyntä myrskyn edellä

Kalenterini on pilkottu helmikuun alusta lähtien kolmen viikon palasiin, jotka pitävät sisällään kaksi kovaa juoksuviikkoa ja yhden kevyen. Kuvio on heitetty hetkeksi päälaelleen ennen viimeisen maratontreenirutistuksen alkua. Ensin juoksin kevyen viikon kympin kisalla ryyditettynä ja tuon jälkeen kaksi seuraavaa viikkoa ovat olleet silkkaa kevyttä ilman lisämausteita. 

Suuntamerkki

Yksi kansakunnan katoavista taidoista on suuntamerkin näyttäminen. Tavallaan olen jo tottunut siihen, että kanssapyöräilijät kuvittelevat mun olevan ajatustenlukija, mutta vilkkua säästävät autoilijat nostattavat niskakarvani pystyyn. Myönnettäköön, että pahoissa vähältä piti -tilanteissa saattaa nousta niin ääni, kuin tarkkaan valittu sormikin.

Mitä äiti edellä, sitä lapsi perässä?

Olen halunnut antaa lapsilleni mahdollisimman realistisen kuvan maratonin juoksemisesta. Sellaisen, kuin se on ylä- ja alamäkineen tällaisen kuntomaratonarin silmin katsottuna. Toki olen kertonut kevyestä hyvän tuulen marasta Tallinnassa ja olen hehkuttanut juoksun ihanuutta, mutta olisin varmasti voinut lisätä juttuihin enemmän endorfiinimyrskyn aiheuttamaa ilotulitusta ja onnellisia liikutuksen hetkiä, sillä kyllähän niitäkin maratonille mahtuu. Onneksi.

7 heikkoutta ja vahvuutta juoksijana

Lenkillä-blogin Elinalla oli mielenkiintoista pohdintaa juoksijan perfektionismin aiheuttamista loukkaantumisista. Itse edustan sitä toista vahinkoaltista ääripäätä, peruslaiskaa on-off -juoksijaa. Olen monesti miettinyt, mikä mut on pitänyt näinkin juoksukuntoisena, varsinkin kun olen helposti innostuvaa lajia ja pidän tavoitteellisesta juoksusta.

No running day

Yleensä mua kismittää, jos kotikulmilla on juoksutapahtuma, johon en pääse osallistumaan. Olin kuitenkin viime lauantaina sinut sen ajatuksen kanssa, etten ole yksi HCM:lla tai HCR:lla kirmaava juoksija. Itse asiassa olin onnellinen, ettei mun tarvinnut juosta.

Hyvästi lonkkakipu ja jäykkyys

Runsas kävely alkuvuoden aikana kostautui. Sain kiusakseni armottoman lonkkakivun. Välillä nukkuminen kyljellään oli mahdotonta kivun vuoksi, mutta tuntui se muutenkin. Lisäksi olin niin jäykkä, etten pystynyt laskeutumaan maahan tai nousemaan sieltä ilman, että menin ensin konttausasentoon.

Googlasin ja konsultoin juoksukavereitani. Olisiko kyseessä limapussin tulehdus tai aivan jotain muuta. Mitä jos syytä ei löytyisikään, eikä kipu katoaisikaan? Olisinko tällainen loppuelämäni tai ainakin tämän juoksukauden?

Mitä tekisit jos et saisi enää juosta?

Täytän tänään 46 vuotta. Ikääntyminen ja kropan krempat ovat saaneet mut miettimään syvällisiä. Mietin mitä mä tekisin jos en voisi enää juosta.

Musta ei tule ultrajuoksijaa

Maratonien juokseminen kasvattaa nälkää ja niinpä olen haaveillut jo pitkään ultramaratonin juoksemisesta. Haluaisin kokea, mitä pään sisällä ja tietty myös kropassakin tapahtuu äärimmäisen rasituksen aikana. Uskon, että pystyisin selättämään satasen tasaisella ja kenties kovalla treenillä myös puolta lyhyemmän kisan poluilla. Nivelrikkodiagnosi kuitenkin herätti mut unelmistani maan pinnalle.

Keskimäärin 27 minuuttia päivässä

Jätin marrasputken tänäkin vuonna väliin, eli en juossut kuun jokaisena päivänä vähintään 25 minuutin lenkkiä.  Olen päätöksestäni iloinen, sillä olisin varmasti vetänyt kroppani ja erityisesti jalkani aikamoiseen umpisolmuun kuukauden mittaan.

Sain silti kerättyä marraskuun aikana 138,5 kilometriä pääosin hyötyliikunnalla ja käytin siihen aikaa 13 h 49 min. Juoksin siis keskimäärin päivää kohden 27 minuutin ja 38 sekunnin ajan ja etenin 4,62 km.

Olisin linnoittautunut sohvalle, jos...

... mulla ei olisi lapsia. Ulkona oli tarpeeksi tuulta heittelemään oksia puista. Jäätävä tihku ja pimeys saivat jopa tiskivuoren näyttämään houkuttelevammalta kuin lenkille lähtemisen. Lapsi kuitenkin toivoi että veisin hänet treeneihin.

Voisinhan mä karata takaisin kodin lämpöön tyttären futistreenien ajaksi. Saisin olla kerrankin yksikseni kotona. 

Marrasputkeen?

Marraskuu alkaa huomenna. Aika moni hyppää samalla marrasputkeen, eli juoksee kuun jokaisena päivänä vähintään 25 minuuttia. Viime vuonna päätin jättää putket muille, sillä tarvitsin tavoitteellisen treenauksen lomassa jokaisen lepopäivän. Tällä hetkellä juoksen päivän kerrallaan. Marrasputki sopisi siihen mainiosti. Vai sopiiko sittenkään?

Rinnat jäätyy!

Helsingissä tulee aina. Vain harvoin tuuli hellii lämmöllään. Meren äärellä vuosikausia asuneena tunnen sen eri vivahteet. Vaikka en näkisi luonnon muutoksia ympärilläni, voisin päätellä tuulesta missä vaiheessa vuotta ollaan. Olemme juuri nyt menossa kovaa vauhtia kohti talvea.

Juoksuharrastuksen ja lapsiperhearjen yhdistämisestä

Kun äitini kuuli 11 vuotta sitten raskaudestani, hän sanoi

Nyt kaikki muuttuu.

Hän oli oikeassa ja väärässä. Vaikka lapsi muuttikin elämääni enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan, moni asia pysyi elämässäni edelleenkin. Yksi näistä oli juoksu. Toki harrastukseni muutti muotoaan ja jalostui nykyversioonsa perheen pääluvun sekä lasten kasvaessa.

Voin jakaa juoksuharrastukseni neljän osaan ensimmäiselle maratonille treenaamisesta tähän päivään:

Juoksu ennen lapsia | 6 maratonia, ikä 28-35 v.
Juoksuharrastus yhden lapsen kanssa | 0 maratonia (1xDNF ja 1xDNS) ikä 35-37 v.
Juoksu kahden pikkulapsen äitinä | 14 maratonia 37-44 v.
Uusi vaihe juoksuharrastuksessa koululaisten äitinä | 2 maratonia 44-45 v.

900 kilometriä

Olen juossut tänä vuonna jo yli 900 kilometriä. Lukema ei kuitenkaan kerro mitään siitä, kuinka laadukkaita kilometrit ovat olleet, tai ovatko ne vieneet oikeaan suuntaan kohti tasavauhtisempaa ja helpompaa maratonia.

Sykkeellä ja tunteella - Helsinki Spring Marathonin puolikas 2017

Mitä Helsinki Spring Marathonista jäikään käteen? Tarjoan kisaraportista tällä kertaa kaksi versiota, lyhyen ja pitkän. Eli olkaatten hyvät:

Wayward Pines -painajainen lenkkipolulla

Oletko nähnyt TV-sarjan Wayward Pines sarjan tai lukenut WP-trilogian? Pitkäperjantain reippaalla lenkillä olisin toivonut, etten olisi edes kuullut tuosta pikkukaupungista, jota ympäröi korkea muuri ja josta ei ollut poispääsyä.

Juoksee sylkeään nopeammin

Katupöly, hiekka, siitepöly. Keuhkot vinkuvat, lima nousee suuhun. Olen keväisillä lenkeillä sylkykone. Mummini meinaa varmasti tipahtaa pilvenreunalta nähdessäni moukkamaista käytöstäni. Mutta minkäs sille mahtaa, sylkemättä ei henki kulje ja hengittämättä... No silloin voisi tulla pilvenreunalle ruuhkaa.