Kun Garmin rykii

Sunnuntain vedot olivat vähällä mennä plörinäksi Garminin oikuttelun vuoksi. Ensimmäisen ja toisen vedon välissä juoksukelloni ilmoitti, ettei saa yhteyttä satelliitteihin. Eipä se niitä myöhemminkään enää tavoitellut, vaan jouduin ottamaan lennosta kännykän Endomondo-sovelluksen käyttööni.

Oli aika haasteellista tuijottaa kellosta sykettä ja tiirailla juostua matkaa käsivarsikotelon suojissa olevalta kännykältä. Sykkeiden sekä matkan ja vetoihin käytetyn ajan parsiminen kasaan järkeväksi paketiksi oli lenkin jälkeen oma numeronsa.


Tiistaina juoksu ei sujunut, ei sitten millään. Parasta lenkissä oli maisemat. 
Siltasaarenranta, Kallio:



Tiedän, että Garminin ohjelmisto on pidettävä ajan tasalla ja olenkin ahkerasti synkronoinut juoksukelloani, Forerunner 610:tä. Tarkastellessani kelloani hieman tarkemmin huomasin ettei ohjelma ole oikeasti päivittynyt 2.9:stä kolmoseen. Jos jollakulla on poppaskonsti päivittämiseen tiedossa, otan sen mielelläni käyttööni.

Täytyy toivoa, että vanha laitteeni ei leviä kesken maratonohjelman, joka perustuu ennen kaikkea sykkeisiin. Ja onhan se niin, että jollei juoksusta ei ole kunnon dataa olemassa, sitä ei ole oikeasti edes juossut. Ei, vaikka jalat väittäisivät muuta.


Keskiviikkoisella lenkillä oli toinen ääni kellossa. Starttasin hieman myöhemmin, eli olin ehtinyt syödä jo koko aamiaisen ja käydä vessassa. Pieniä mutta niin tärkeitä asioita... 

Munkkisaarenkatu, Hernesaari:


ti 28.6. reipas | 9,1 km | 50 min | 5:29 min/km
veryttely ja jäähdyttely |  3 km | 19 min | 6:20 min/km

ke 29.6. kevyt | 7,5 km | 45 min | 6:00 min/km
hyötyliikuntaa |  1,9 km | 12:15 | 6:26 min/km


Maratonohjelman ensimmäinen treeniviikko pulkassa

Eilinen lepopäivä tuli tarpeeseen. Pitkästä aikaa jalat olivat juoksusta raukeat. Ne eivät sentään huutaneet hoosiannaa, mutta olivat ihan tyytyväisiä kun jätin maanantaiaamun pyöräilyt muutamaan kilometriin.

Mitä kaikkea olenkaan tehnyt viime viikolla saadakseni jalat uupumaan?

Tapasin tiistaina valmentajani Pasin. Tämä oli ensimmäinen kerta tositoimissa päästyäni hänen talliinsa uuden maratonohjelman koekaniiniksi.

En ole juurikaan parhaimmillani aamutuimaan lenkkareissa. Onneksi olin ottanut hiet pintaan jo pyörän satulassa. Seitsemän kilsaa kaupunkifillarointia oli herätellyt jalatkin mukavasti. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, mutta onneksi aamun treeneissä Keskuspuiston puut varjostivat edes hieman.

Juoksimme alkuveryttelynä 15 minuuttia ja kipitimme loppupuolella hieman reippaamman pariminuuttisen. Muutaman 40-metrisen aukivedon jälkeen lähdimme juoksemaan Keskuspuiston uumeniin. Pasi opetti mulle kilometripylväät radan varrelta ja mun huolekseni jäi sykkeiden tarkkailu. Onnistuin kuin onnistuinkin pysymään sykealueella 152-161. Leppoisan 50 minuutin juoksun perään jäähdyttelimme kymmenisen minuuttia.

Poikani oli sillä välin herännyt ensimmäistä kertaa elämässään kotona yksin, ottanut aamupalaa itselleen ja viihdyttänyt itseään parhaalla katsomallaan tavalla. Olisin halunnut itselleni treenien jälkeen kunnon smoothien, mutta pakastemarjoja ei löytynyt. Poikani ehdotti pirtelöä. Mikäpä ettei?! Kerrankos sitä aloittaa päivän herkuttelemalla.


Tarkoituksenani oli lähteä juoksemaan keskiviikon kevyttä 45-minuuttista nuorimmaisen hoitopaikasta rantaa pitkin kotikonttorille, mutta löysinkin itseni yllättäen Ruoholahdesta.
Osaan hahmottaa hyvin lähiympäristöni välimatkat, mutta syke- ja aikapohjaisessa treenauksessa tulee varmastikin jatkossakin pieniä lapsuksia. En osaa nimittäin täysin arvioida kilometriin kuluttamaani aikaa, kun vauhti on sidottu sykkeeseen, ei jalkojeni menohalukkuuteen.

45 minuuttia tuli tällä lenkillä täyteen tehtyäni kunniakierroksen Töölönlahdella. Niinpä hoidin jäähdyttelyt HM:n urheiluvaatealennusmyynnissä. Sieltä sainkin loistavan juoksutopin 7 eurolla ja urheilurintsikat viitosella.

Ruoholahdessa ei ollut ristinsielua kesäkuisena keskiviikkoaamuna.


Torstai oli matkapäivä.  Onneksi ohjelmassa komeili 60 minuutin kevyt lenkki, sillä bussissa istumisen vastapainoksi oli hyvä päästä tutkailemaan maaseutua juosten.

Heittäydyin täysin mieheni vietäväksi, hänellä kun oli jo parin vuoden takaisilta yöjuoksuiltaan muutama reitti takataskussaan. Ilman häntä juoksisin peltojen piennarta varmaan vieläkin.

Tässä kohtaa teimme turhan kiekan huomataksemme, että maaseudullakin (tai siis etenkin siellä) on umpikujia yllättävissä paikoissa. Niinpä lenkkimme venyi tunnin mittaisesta vartin verran.


Juhannusaattona pidimme juoksusta taukoa. Lenkkivaatteita oli kyllä tarpeeksi mukana, mutta jalkojen oli hyvä antaa huilia hellelenkkien välissä. Kotikuntopiirin kuittasin haravoinnilla.

Juhannuksen mittaan tuli nähtyä juosten jos jonkinlaisia peltoja. 
Arvuuttelimme, mitä milläkin mahtoi kasvaa. 



Juhannuspäivänä ilma oli tukalan kuuma pilvipeitteestä huolimatta. Vaihdoimme silti sunnuntain pitkiksen ja lauantain vetotreenit päittäin.

Ilmeisesti helle oli sulattanut aivoni ja juhannus oli hoidellut loputkin rippeet, sillä en kyennyt sisäistämään yksinkertaista, ohjelmassa annettua sykerajaa. Kuvittelin koko ajan, että sykkeen tulee olla 130 kieppeillä, vaikka sykealue oli huomattavasti laajempi (135-152).

Oli vaikea pidätellä vauhtia tarpeeksi hitaana. Vauhtipupuni, eli mieheni mukaan hidastelu ottaa enemmän jalkoihin kuin nopeat revittelyt. Tuossa taitaa olla totta ainakin toinen puoli.

Välillä keltaista ihan vaihtelun vuoksi. 


Juoksimme rollaattorivauhdista huolimatta  juhannuspäivän kunniaksi kaiken kaikkiaan 18,3 kilometriä. Maantiellä meidät ohitti muutama auto, peltopientareelle päästyämme juuri muu ei liikkunut kuin me. Voin laskea kahden käden sormilla näkemämme ihmiset noiden kahden tunnin ja 10 minuutin aikana.

Stusin kalkkikivikaivos


Mitä pitempään juoksimme, sitä kuumemmaksi päivä muuttui. Pian aurinkokaan ei suostunut enää pysyttelemään pilviverhon takana.

Päätimme molemmat maalaismaisemissa juostut lenkit tiukkaan mäkispurttiin ylös vanhalle kirkolle.



Palattuamme sunnuntaina kotiin olisin mieluiten heittäytynyt sohvalle makaamaan kaukosäädin toisessa kädessäni ja höyryävä maitokahvi toisessa. Vauhtipupuni oli kuitenkin valmis juoksuun, joten en voinut jäädä löysäilemään.

Jos olisimme olleet fiksuja, olisimme juosseet Eltsulle alkuveryttelynä ja olisimme tehneet radalla kolme 2000 metrin vetoa annetulla vauhdilla 5:20-5:10 min/km. Mutta ehei. Lähdimme kiertämään rantaa pitkin Baanalle ja Töölönlahdelle.

Hoidimme 40 metrin aukivedot juoksemalla liikennevaloihin pitkillä keltaisilla. Eräs turisti peukutti hymyillen menoamme. Hetkellisesti meitä olisi voinut erehtyä luulemaan peuroiksi.

Mulla oli pitelemistä vauhtipupussani. Hän olisi mieluiten juossut nelosella alkavia vauhteja. Vaikka juoksimmekin nopeampa kuin oli tarkoitus, sykkeet eivät nouseet yli 169:n kuin vasta viimeisellä vedolla. Silloin se oli jo luvallista.

Keskiviikon lenkillä näin Töölönlahdelta starttaavan kajakkituristijoukkion. 


Viikon aikana kilometrejä kertyi ruhtinaalliset 61,8 kilometriä. Kuluva viikko on identtinen, mutta ensi viikolla on vuorossa kevennettyä juoksutreeniä. Jos haluat nähdä lenkeistä enemmän dataa, kirjaudu Ontrail.net-sivustolle ja klikkaa sieltä treenini auki nimimerkillä Poppis. 




Maratonohjelman 1. päivä

Sain viikonloppuna uudenuntukaisen OnTrail-maratonohjelmani. Olen tutkaillut sitä ajan kanssa ja sovitellut arkiohjelmaani. Saan sen kyllä sinne tavalla tai toisella mahtumaan, vaikka kuluvan viikon aikana lenkkarit tulevatkin olemaan jaloissani yli kuuden tunnin verran. Kunhan pääsen treenauksessa vauhtiin, lenkit soljahtavat rutiinilla kalenterin tyhjiin aukkoihin, eli mun tapauksessa myöhäisillan ja alkuyön hetkiin.

Mensonge kirjoitti OnTrailiin tulevasta maratonharjoittelustani seuraavaa:
"Pasin hoivissa on hyvä olla. Oppia kannattaa imeä ja kehittää omaa ajattelua harjoittelun suhteen. Se kantaa lopulta pitkälle."

Maratonille valmistautuminen alkoi sopivasti lepopäivällä. Vaikka jalat ovat olleet levossa, pääni on sukeltanut syvälle juoksuharjoitteluun, kiitos Mensongen. Olen nyt rajalla: Takanani on 29 (aikuisiän) juoksuvuotta sekä 16 vuoden aikana juostut 20 maratonia ja edessäni häämöttää uusi juoksijaminä. En päästä tätä mahtavaa tilaisuutta liusumaan käsistäni, vaan aion todellakin ottaa tästä kaiken irti.


Kuvassa Jörö avaa mulle kuntotestin saloja. Kannattaa lukaista OnTrail-sivustolta Jörön kirjoittama tarkempi analyysi. Tässä linkki: ontrail.net -> poppis -> Kuntotesti maratonohjelmaa varten. Rekisteröitymällä pääset kommentoimaan ja lukemaan muiden terveiset. 


Huomenaamuna treffaamme valmentajani Pasin kanssa. Teemme ensimmäisen lenkin yhdessä, jotta kaikki menee kertaheitolla oikein, eikä mun tarvitse arvailla mistä on kyse. Tiedossa on alku- ja loppuveryttelyt ja niiden välissä reipas 50-minuuttinen sykealueella 152-161. Tiedän, ettei mua päästetä tälläkään lenkillä juoksemaan mukavuusalueella. Jörö lanseerasi osuvat termit moiselle lönköttelylle: tunninturhat / muukkoszone.

"Maratonennuste testin perusteella: 3:57:24"

Lähden nyt toden teolla hakemaan kolmosella alkavaa loppuaikaa syyskuiselta maratonilta joko Espoosta tai Tallinnasta. Onneksi en ole tässä urakassa yksin, vaan mulla on takanani Pasin ja Jörön asiantuntemus sekä kotijoukkojen tuki. Elokuussa J.Olof aloittaa myös maratonohjelman testipupuna, eli vertaistukeakin on tarjolla. Ja sitten on myös ihanat juoksuystävät somessa ja livenä. Näillä eväillä luulisi pärjäävän.


Eilen oli viimeinen höntsälenkki ennen maratonohjelman alkua. Tavoitteenani oli juosta kymmenisen kilsaa tyttären futistreenien ajan. Jäin kuitenkin suustani kiinni graffititaiteilijan kanssa Suvilahdessa. Seuraavalla kerralla kaartaessani tämän graffitiseinän ohi pääsen ihailemaan sen uutta ilmettä. Seinä tulee hohtamaan vaaleanpunaisen sävyissä ja siinä kettu toivottaa Siirille hyvää nimipäivää.

Su 19.6. | 6,2 km | 38:30 | 6:12 min/km


Kuntotestissä

Pääsin koekaniiniksi testaamaan kehitteillä olevaa On Trail -maratonohjelmaa. Virallisestihan ohjelmaa ei ole vielä kastettu, mutta kulkekoon tuolla nimellä seuraavat viikot. Tulen nimittäin merkitsemään yksityiskohtaiset tiedot kaikista treeneistäni OnTrail.net-sivustolle.

Aloitimme eilen proggiksen kuntotestillä. En ole koskaan aiemmin ollut testattavana enkä ole myöskään juossut ikinä ohjatusti. Astun siis aivan uudelle alueelle. Innokkaana ja jännittyneenä.

Kuntotestissä ei ollut tarkoitus vetää mua ihan piippuun, vaan sillä pyrittiin onkimaan esiin optimaalinen maratonvauhti, jonka pohjalta mulle räätälöidään oma maratonohjelma. Juoksin 200 metrin radalla valojäniksen tahtiin 12 kilometriä kahden kilometrin pätkissä. Kilometrivauhdit määriteltiin täyttämäni esitietolomakkeen pohjalta seuraavasti:

(6 x 2 km)  7:04 | 6:02 | 5:43 | 5:29 | 5:15 | 5:01

Tauolle juostessani hihkaisin valmentajalleni Pasille sykkeet, menin hänen luoksensa piikitettäväksi (laktattitesti) ja otin hörpyn vesipullosta. Sitten jatkoin matkaa nopeampaan tahtiin.


Liikuntamylly Myllypurossa on mainio testipaikka. Jos oikein tarkkaan katsot, erotat sinisellä radalla punaisia pisteitä säännöllisin välein. Ne ovat valojäniksen silmät, jotka syttyvät ja sammuvat vuorollaan. Niitä sitten jahtasin sivusilmällä punaisella radalla juosten.  


Alussa vauhti tuntui turhan hitaalta mutta se sai kuitenkin sykkeeni nousemaan.  Kunhan totuin vauhtiin, pääsin onnekseni meditatiiviseen tilaan samaan tapaan kuin Porin sisähallimaratonilla alkuvuodesta. Viime vuoden mittaan pääsin ympyrän kiertämisen makuun, joten tällainen yksitoikkoinen, 60 kertaa samaa rataa kiertäminen sopi mulle mainiosti.



OnTrailin "isä" Jari väänsi meille hienot viivat sykkeiden ja laktaattiarvojen mukaan. Kerrankin elämässäni olin ennalta-arvattavissa. Jari osasi nimittäin ennustaa tulevat arvot jo ennen kuin ne kerrottiin hänelle. Kiekuroista myös selvisi muutakin mukavaa; Pasi ja Jari osasivat kertoa mulle juoksun mukavuusalueeni miltei sekunnilleen oikein.

Kyllä, tunnustan! Olen körötellyt kevään suurimmaksi osaksi vauhtia 5:46 min/km!

Epävirallinen slogan tälle kuntoilijan maratonohjelman testaukselle tulee olemaan:
Pois mukavuusalueelta. 
Tulen juoksemaan seuraavien 12(-14) viikon aikana kaikkia muita vauhteja paitsi en tuota edellämainittua 5:46 min/km. Sehän mulle passaa!




Jännityksellä odotan millaisen ohjelman Pasi taikoo mulle kuntotestin pohjalta. Odotan innokkaana sykepohjaista treenausta sekä pitkiä, rauhallisia lenkkejä, joita en ikinä aiemmin ole malttanut tahkoa. Mut tyrkätään varmasti myös toisenlaiselle epämukavuusalueelle. Sille, missä kropasta pitää puristaa vielä viimeisetkin voiman rippeet, vaikka aivot käskevät lopettaa.

Siitä huolimatta, että mulla on perhosia masussa, mulla on tosi luottavainen olo. Olen hyvissä käsissä ja tiedän, että ajoitukseltaan tämä ohjelman testaus tulee loistavaan rakoon. En aloita täysin nollilta, vaan pohjia on tullut jo tehtyä.

Olen myös erittäin nälkäinen maratontuloksen suhteen. Saas nähdä, kuinka syyskuisella maratonilla sujuu ja millainen tie sinne tulee olemaan.

To 16.6. | 12 km | 01:09:08 | 5:45 min/km 
-> kappas vaan, "mukaavuusvauhti" kummittelee keskiarvossa ;)

Täydellisen jäniksen rinnalla ennätykseen - HHM 2016

Huomasin torstaina, ettei puolikkaalle lähteminen voisi vähempää kiinnostaa. Yritin tehdä mielikuvaharjoitteita, käydä läpi mielessäni keitä kaikkia tuttuja saattaisin tavata HHM:lla ja kuinka mahtavaa on ylipäänsä päästä juoksemaan numerolappu rinnassa. Mikään ei auttanut. Fiilis vain latistui entisestään perjantain aikana. Kun ei huvitanut niin ei huvittanut.

Päätin, että voisin vaikka nukkua pommiin. Siloin mulla olisi hyvä syy ottaa lauantaiaamu rauhassa ja pääsisin samalla katsomaan tyttäreni viimeisen futismatsin Stadi Cupissa. Heräilin puoli neljästä lähtien jatkuvasti, eivätkä silmät suostuneet sulkeutumaan enää kuuden jälkeen. Ei onnistunut siis sekään. 



Söin ja tein aamutoimet. Suihkusta tullessani muistin, etten ole pakannut kisakassiini pyyhettä. Siellä oli kyllä duunikamat ja muu tarpeellinen loppupäivää varten. Reppu oli viimeistäkin koloa myöten tupaten täynnä, eli pyyhe ei sinne varmasti mahtuisi. Olin niitannut vaaatesäilytyksen numeron laukkuun kiinni, eli laukun vaihto vauhdissa ei ollut mahdollista. Onneksi sain sidottua sivuremmillä pyyhkeen reppuun kiinni. Toivoin, että viritelmä kestäisi ainakin suihkupaikkaan saakka. Olisinkohan heittänyt pyyhkeen kirjaimellisesti kanveesiin tässä vaiheessa aamua, jos en olisi saanut mahdutettua sitä mukaani?

Tyttäreni porhalsi unenpöpperöisenä lastenhuoneesta lämmittämääni sänkyyn. Mun olisi pitänyt jo lähteä kotiovesta ulos, jotta ehtisin Kukkiksen ja muiden kanssa treffipaikalle Finlandia-talon pääovelle. Päätin silti mönkiä juoksukamat päällä tyttäreni perässä sänkyyn vielä hetkeksi. Kuuntelin pikkuisen tuhinaa ja odotin unta tulevaksi. Ei hiivatti sentään, en saanut jatkounia aikaiseksi. Mulla ei ollut siis mitään kunnon syytä olla lähtemättä kisa-alueelle. 

Laitoin vielä numerolapun rintaani. Itkuhan siinä tuli, kun en saanut aseteltua sitä suoraan. Kaiken lisäksi kaikki ympärilläni vain nukkuivat. Tunsin itseni tosi mitättömäksi ja yksinäiseksi. Mietin mikä ihme mua oikein vaivaa.


Pääsin Finlandia-talolle puolisen tuntia ennen starttia. Jono vaatesäilytykseen oli hirmuinen. Päätin, etten ala stressata tässäkään vaiheessa. Jos seisoisin jonossa vielä lähtölaukauksen aikaan, niin se siitä sitten. Varmaan mä voisin olla hyödyksi järjestäjille. Ja pääsisinpähän sinä tapauksessa tyttäreni futismatsia katsomaan.

Mikä ihme mua vaivasi? 
Oliko päätökseni olla tavoittelematta enkkaa lannistanut mut näin pahasti?
Eihän muhun ennen ole juoksukaverin puuttuminen näin vaikuttanut?

Narikkajono liikkuikin yllättävän jouhevasti, joten pääsin siirtymään ulos vessajonoon. Keskiviikon kimppalenkiltä tuttu Johanna bongasi mut sieltä. Hän oli kipittänyt Tukholman maratonin viikkoa aiemmin kolmeen ja puoleen tuntiin, eli hän oli nyt vain ulkoiluttamassa jalkojaan ilman enkan kiiltoa silmissään. Johanna kyseli kuulumisiani ja onko mulla tavoiteaikaa. Annoin aamun fiilisten tulla täydeltä laidalta. Kerroin, että parisen viikkoa sitten olin aikeissa parantaa viimevuotista HHM-aikaani (1:53:34) mutta nyt olin lähdössä isona kysymysmerkkinä juoksemaan.

"Kai jotain sellaista kuin 1:50-1:55..." En tiedä mistä nuo sanat tupsahtivat, mutta onneksi näin kävi. 
Johanna kysäisi: "Halusitko juosta mun kanssani? Voisin olla sulle jäniksenä. Munkin juoksuni saisi sillä tavalla tarkoituksensa."

Mielialani voivat hyppiä yhdestä toiseen nopeasti, mutta nyt tuli siinäkin enkka. Olin kertaheitolla yhtä auringonpaistetta. Elämä ja juoksu alkoivat tuntua ihan jees-asioilta. Mulla on oma kirittäjäpupuni!

Johanna tiedusteli, millaista vauhtia meidän pitäisi mennä, jotta pääsisimme tavoiteajassa maaliin. Mullahan ei ollut siitä tarkkaa käsitystä. Veikkasin, että jotain sellaista 5:10-5:15 kilometriltä. 
"5:14 voisi olla varmaan hyvä", sanoin. Sillä sitten lähdettiin. 







Olin arponut perjantai-iltana missä Asicseissa lähtisin juoksemaan. Nimbukset ovat kuin pontoonit. Niiden aika on osaltani ohi. Tarvitsen nopeammat. Cumulukset ovat passelit peruslenkkarit treenaukseen, eivät kuitenkaan täydelliset nopeille pyrähdyksille. Ikivanhat DS-Trainerit ovat kevyimmät ja vasta ne jalassani mulla menee viesti jaloilta päälle, että tänään mennään tavallista nopeampaa vauhtia. Ne sitten valitsin ja kenkäpari jatkoikin illalla matkaansa suoraan roskikseen. Kolmen kilsan kohdalla kantapäihini tuli makoisat rakot ja koko matkan tuntui siltä, kuin olisin juossut sitkeillä pihvin paloilla. 

En ole koskaan juossut näin miellyttävää puolimaratonia. Johanna tsemppasi mua koko kisan ajan, jutteli mukavia, antoi ohjeita ja sai mut luottamaan itseeni. En juuri katsellut kilometritolppia matkan varrella, enkä seurannut kellosta juurikaan missä mennään. Luotin Johannaan täysin. Ja se kannatti!

Juoksimme alussa tavoitevauhtia tiukempaa tahtia, sillä varauduimme loppupään nousuihin sekä vastatuuleen. Toivoin näkeväni perheeni heijaamassa kympin tietämillä Pohjoisrannassa. Ilmeisesti heillä oli vielä aamuhärdelli päällä, sillä tuttuja naamoja ei näkynyt missään. En antanut sen vaivata sen kummemmin, sillä mulla oli kaikin puolin hyvä olla - rakkoja lukuunottamatta. Kympin aika antoi viitteitä siitä, että loppukesästä voisin lähteä metsästämään sillä(kin) matkalla enkkaa. 

Ensimmäisillä juomapisteillä lähinnä kostutin suutani, mutta Johanna piti huolen, että join varmasti tarpeeksi mitä pidemmälle kisa eteni. Juomapisteillä tuli haaskattua aikaa, sillä en kykene edelleenkään juomaan ja juoksemaan samanaikaisesti. Yhden geelin nielaisin 12 kilsan kohdalla. Toinen geeli levisi lähinnä käsille 18 kilsan kohdalla.

Reitti oli vielä parempi kuin edellisvuotinen. Aurinko lämmitti ja tuuli viilensi. 

Johannan neuvosta kuvittelin välillä viiden sentin kolikon pakaroideni väliin, vedin vatsaa sisään ja korjasin lyhistynyttä kroppaani täyteen komeuteen. Ennakkoon pelkäämäni Mäkelänrinteen uimahallin mäki meni Johannan opastuksella kevyesti. Mähän pystyn vaikka mihin?!


19 kilometrin kohdalla kerroin, että tässä vaiheessa mä mietin aina onko juoksukisoissa mitään järkeä. Kuulemma jos olisin ollut pidempi, olisin nähnyt maaliin saakka. Se antoi lisäpotkua ratapätkälle.

Niillä main Johanna totesi myös, ettei enää tässä vaiheessa aleta kävellä. Edellämme kävelevä mies ajatteli, että toteamus oli osoitettu hänelle. Mies alkoi selittää meille jotain ja jatkoi juosten. Maalissa hän tuli kiittämään Johannaa vielä erikseen siitä, kuinka loistava pt hän oli. Mies oli ilmeisesti jäänyt peesiimme kuuntelemaan Johannaa. Olen täsmälleen samaa mieltä miehen kanssa!

Johannan kaveri liittyi seuraamme kannustamaan viimeisen puolen kilometrin ajaksi. Viimeinen kilsa on mulle aina vaikein, sillä en saa päästää itseäni tunteilemaan. Siitä saa palkinnoksi vain armottoman astmakohtauksen. Ihme ja kumma sain pidettyä itseni kasassa ja jalatkin tottelivat. 

Pääsin maaliin ajassa 1:50:26. Keskivauhtimme oli sekunnin parempi kuin mitä tavoittelimme. Käsittämätön saavutus! Vaikka itse jalkojani liikutinkin, niin suurin kiitos kuuluu kuitenkin Johannalle!


Kuva: Iltalehti/HHM

Laitoin musat soimaan ensimmäistä kertaa vasta kisa-alueelta lähtiessäni. Päätin mennä Bristolin suihkujen asemesta tutulle salille Stockalle. Hymyilin ja naurahtelin kuin joku kylähullu tallustellessani pitkin Manskua. Odottaessani hissiä aloin tanssia Uptown Funkin tahdissa. Siinä vaiheessa huomasin, että pyyhe oli vielä mukana tiukalla rullalla. Eipähän tarvitsisi kadonneeseen pyyhkeeseen tuhlata turhia kyyneleitä. 

Olen miettinyt lukuisat kerrat juoksun jälkeen sitä, miten hyviä ihmiset voivat olla toisilleen. Se, että Johanna lähti kirittämään mua, puolituntematonta läpi puolimaratonin, juoksi välillä edelläni tuulenhalkojana ja hidasti maaliin tullessamme, jotta ylittäisin ensin maaliviivan, on jotain aivan käsittämätöntä. Me kaikki olemme törmänneet elämämme aikana ties millaisiin selkäänpuukottajiin, mutta tällainen sai mut taas kerran uskomaan siihen, että maailmassa on enemmän niitä mielettömän ihania tyyppejä kuin niitä, joihin ei kannata aikaansa tuhlata. 

Rakkaus lajia kohtaan ja halu auttaa... Mä toivon hartaasti, että joku päivä saan antaa omalta osaltani samanlaisen kokemuksen jollekulle toiselle, jonka usko omaan itseen on kadonnut syystä tai toisesta.

Kiitos Hullu-Johanna <3 Sait aikaiseksi jotain suurempaa, kuin "pelkän" puolimaratonin ennätyksen. 

La 11.6. | Helsinki Half Marathon 21,1 km | 1:50:26 | 5:13 min/km

Raikas jänis ja väsähtänyt perässävedettävä:

Taas näitä aamuja

Perjantaiaamu, aurinkoa ja hyvää mieltä. Tyttärellä kiharameri ja mieluisat vaattet. Kerrankin kaikki ovat lähdössä ajoissa. Mies oli viemässä poikaa liikuntapäiväleirille pyöräillen. Mä taas veisin tyttären hoitoon rauhallisesti juosten lapsen fillaroidessa. Saattaisin ottaa kenties muutaman spurtin paluumatkalla jos siltä tuntuisi.

Tyttären hoitopaikka on siirtynyt kesäkuun ajaksi kauemmaksi, mutta tuleepahan enemmän liikuntaa. Onneksi aikataulu ei ole kesäaamuisin tarhassa aivan yhtä tiukka kuin eskarissa oli.

Tasan puoli ysiltä muistin, että tänään on jotain?!

Katse kalenteriin: Tytöllä retkipäivä ja lähtö tarhalta...
... tasan klo 8:30!

Missä tarhan numero???

Nopea soitto. Juu, lähtevätkin vasta ysiltä. Vakuutin lapselle että ehdimme. Oikeasti en ollut yhtään varma. Eilen matkaan meni lähes 25 minuuttia kun olimme molemmat fillareilla liikenteessä. Pikkuinen pyöräilee jo mallikkaasti, mutta vauhdin hurmaa siinä ei ole vielä kuin satunnaisesti.

Härdelli, loppupakkausta, lenkkareiden metsästystä, ties mitä.

Pääsimme viimein portista ulos 8:45.

Vihdoin matkaan lyhintä reittiä. Sellaista, jolla on mahdollisimman vähän liikennevaloja.

Tyttö sotki minkä lyhyillä jaloillaan pystyi.

Siellä ne näkyivät kaukana kadun toisessa päässä, vaaleanpunaliiviset lapsukaiset.

Ei edes halata ehditty, kun tyttö jätti mulle fillarin, repun ja kypärän.

Kääntyi kuitenkin katsomaan mua vielä kysyvästi kun ei ollut varma onko edes oikeaan porukkaan menossa. Ohjaaja oli vieras ja suurin osa lapsista sieltä toisesta hoitopaikasta. Onneksi oli joku tuttukin.

Juoksi jonon kärkeen ja sai parin itselleen.

Huhhuh. Taas yksi aamu selvitetty kunnialla. Tai jos ei kunnialla niin ainakin tiukalla puristuksella. Tällaisessa perheemme on parhaimmillaan.

Palasin kotikonttorille lyhintä tietä. En muistanut edes spurttailla. Tuijotin vain edessäni juoksevan miehen hienoja pohjelihaksia.


pe 10.6. menomatka: 2,3 km | 14:50 | 6,26 min/km
pe 10.6. paluumatka: 2,7 km | 14:41 | 5,26 min/km



Lapset saivat Joulujuoksun pipot eilisellä HHM:n Kids Runilla. Ne sopivat mainiosti koleaan kesäsäähän. Tyttäreni halusi kuitenkin säästellä sen "siihen kun on oikeasti kylmä". Täytynee siis ottaa pipo varmuuden vuoksi esiin juhannuksena. Luottamus Suomen kesään on kova. 


Maratonmimmin avulla juoksijaksi | kirja-arvostelu

Odotin hartaudella Sofia Kilpikiven kirjaa Maratonmimmi siitä lähtien, kun kuulin kustannussopimuksesta. Olen seurannut Sofian tempauksia Fitness Führer -blogista ja olen saanut ilokseni osallistua hänen kanssaan viiden juoksijan maratonille joulukuun räntäsateessa. Toivoin, että kirjan kansien sivuun olisi saatu kiteytettyä Sofian treenioppien parhaat palat. Minun ei tarvinnut pettyä!

Harmi, ettei tällaista kirjaa ollut olemassa, kun aloin treenata vuoden 2000 alussa ensimmäiselle maratonilleni. Kirja näytti esimerkin kautta, ettei elämäänsä tarvitse pyhittää juoksulle, vaikka haluaisikin päihittää 42,195 kilometrin kuninkuusmatkan. Elämään mahtuu muutakin kuin juoksua. Ainakin Sofialla.

Kieleltään kirja oli helposti lähestyttävä ja teksti oli Sofian tapaan sopivalla tavalla itseironian ryydittämää. Hän ei nosta itseään kaikkitietäväksi maratonien suhteen, vaan kertoo esimerkkien kautta kuinka hän itse on selvinnyt maratonin lähtöviivalle ja maaliin kerta toisensa jälkeen. Toki kirjan kansiin mahtuu paljon tiukkaa faktaakin. Käytin esimerkiksi maratonille mukaan -listaa hyödykseni suunnitellessani, mitä Helsinki Spring Marathonille pitäisi ottaa mukaan.

Olisin kaivannut kirjaan enemmän kuvia ja visuaalisia elementtejä. Ymmärrän hyvin päätöksen pidättäytyä Sofian kuvissa, mutta siltikin olisin kaivannut havainnollistavia kuvioita ja kaavioita. Esimerkiksi treenivaatteista olisi saanut näyttävän kokonaisuuden kuvilla ryyditettynä.

Kirja on tarkoitettu erityisesti juoksun aloittamista suunnitteleville ja niille, jotka haluavat buustausta siirtyäkseen numerolappujuoksuihin. Myös pidemmän aikaa juosseelle kirja on viihdyttävä teos. Huomasin nyökkäileväni jatkuvasti kirjaa lukiessani: "Just näinhän se on. Tuota munkin pitää kokeilla."

Kirjasta saa itse kukin hyviä vinkkejä eri elämäntilanteisiin, kuten pienten lasten kanssa juoksuarjen pyörittämiseen. Sieltä löytyy myös apua, kun tuntuu siltä, että juoksuilo on kadonnut kesäsään mukana. Jos siis kaipaat vertaistukea matkallasi juoksijaksi ja/tai maratoonariksi tai uskonvahvistusta seuraavaan kisaan, nappaa kirja yöpöydällesi.

Kirjan arvostelukappale on saatu Tammelta. 


Kirja jatkoi matkaansa blogini tunnollisimmalle seuraajalle. Hän nimittäin osti aikuiselämänsä ensimmäiset lenkkarit siltä varalta, jos sattuisi joskus ottamaan muutaman juoksuaskeleen. Ties kuinka monta niitä tuleekaan hänen luettuaan Maratonmimmin kannesta kanteen?!



HHM rauhallisesti nautiskellen

Pääsin mukaan ilmaiseen 14 viikon mittaiseen maratonvalmennukseen! Vihdoin pääsen testaamaan rajojani ja näkemään, mihin mulla olisi rahkeita, jos vain juoksisin säännöllisesti ohjelman mukaisesti. Saan räätälöidyn ohjelman, joka perustuu harjoitustaustaani sekä projektin alussa tehtyyn kuntotestiin. "Loppukokeena" juoksen syyskuussa maratonin.

Kuntotesti on Helsinki Half Marathonin jälkeisellä viikolla, joten en lähde tavoittelemaan HHM:lle sittenkään ennätystä, vaan tyydyn nautiskeluvauhtiin. Vaikka juoksu onkin sujunut viime viikkoina kevyesti, en halua romuttaa kuntotestiä mahdollisilla pökkelöjaloilla.

Testi tulee olemaan pidempi kuin normi juoksijan tasotesti, mutta toisaalta tehoiltaan kevyempi. Siinä ei haeta maksimia, vaan etsitään maratonharjoittelun perustaksi ns. maratonkynnys. Mua tullaan juoksuttamaan 6 x 2 km 40 sekunnin palautuksilla. Siinä tarvitsee jo jonkin verran pk-kestävyyttä ja yhteistyötä jalkojen kanssa!

Tulen raportoimaan projektin etenemisestä täällä blogissa muiden juttujen ohessa, mutta tarkemmat selitykset ja suoritukset löytyvät On Trail -sivustolta nimimerkillä Poppis. Jos et jo ole rekisteröitynyt ontrail.nettiin, suosittelen sitä lämpimästi. Itse olen rekisteröitynyt On Trailiin jo aikaa sitten, mutta vasta toukokuussa aloin merkitä sinne aktiivisesti omia suorituksiani. Aikaisemmin olen vain käynyt lukemassa (=stalkkaamassa?!) muiden päivityksiä.

Samalla kun käyt katsastamassa On Trailia, käypä lukemassa sieltä Jörön raportti viime lauantailta (4.6.). Hän oli yhdessä Pasi_P:n kanssa viilaamassa kuntotestiä. Rapparista saa hyvän käsityksen siitä, mikä mua odottaa vähän yli viikon kuluttua.

Mulla on tulevasta kuntotestistä enemmän perhosia masussa kuin Helsinki Half Marathonista!

Käyttöliittymänä On Trail sopii mulle paremmin kuin HeiaHeia. 
Tässä kuvakaappaus parin viime viikon harjoituksistani:




Juoksua aamuin illoin

Eilinen aamulenkki oli hikinen ja hieman tahmea. Silti nautinnollinen. Kilometrit eivät kertyneet itsestään, mutta jalat tekivät silti hedelmällistä yhteistyötä siitepölykeuhkojen ja sydämen kanssa. Koneisto tosin hyytyi totaalisesti 1,5 kilometriä ennen määränpäätä. Onneksi matkan varrella olleen kahvilan työntekijä suostui antamaan mulle pitkän pohdinnan jälkeen lasillisen vettä maksutta. Sen voimalla kipitin huomattavasti pirteämpänä loppumatkan.

Koiran omistaja oli aamu-uinnilla ja koira odotteli malttamattomana. 
Kun omistaja nousi vedestä, koirakin rauhoittui. 


Iltapäivän kaatosateiden jälkeen ilma oli edelleen lämmin mutta nihkeän kostea. Lähdimme mieheni kanssa yhteiselle yöjuoksulle juhlistamaan pääsyäni uuden (kehitteillä olevan) maratonohjelman testiryhmään. 

Tuntui siltä, kuin jalat olisivat lentäneet. Pitkästä aikaa näytti siltä, että juoksuasentonikin on kohdillaan. Neljäs kilometri oli illan nopein, 4:45 min/km. Yksin juostessa pääsen harvoin noihin lukemiin. Itse asiassa tämän vuoden puolella en kai kertaakaan. Oli ihana saada juoksukaveri mukaan!  

To 2.6. Miltei identtisistä lenkeistä toinen tuntui suht helpolta, mutta toisessa oli välillä tahkomista.  
aamulenkki: 7 km | 36:00 | 5:08
yöjuoksu:  7,1 km | 35:47 | 5:02


Helsinki on nyt kauneimmillaan. Rakastan aikaisia aamuja mutta yössä on jotain maagista.




Pikkujuoksija pääsee sittenkin Kids Runille

Helsinki Half Marathonin kisainfoon on ilmestynyt tietoa Kids Runista. Perheemme pettynyt pikkujuoksija pääsee sittenkin juoksemaan minimaratonin yleisön hurratessa. Lenkkarithan on jo ajettu valmiiksi sisään. Kisastressiä aiheuttaa enää kisa-asu. Sääennustettakin pitää alkaa pikku hiljaa tarkkailla.

Poikkea HHM Expoon Narinkkatorille torstaina 9.6. kuuden aikoihin, niin saamme lapsille reippaat kannustukset. Pääset samalla todistamaan todellista juoksun iloa.

Kuvakaappaus HHM:n kotisivuilta