Kuntotestissä

Pääsin koekaniiniksi testaamaan kehitteillä olevaa On Trail -maratonohjelmaa. Virallisestihan ohjelmaa ei ole vielä kastettu, mutta kulkekoon tuolla nimellä seuraavat viikot. Tulen nimittäin merkitsemään yksityiskohtaiset tiedot kaikista treeneistäni OnTrail.net-sivustolle.

Aloitimme eilen proggiksen kuntotestillä. En ole koskaan aiemmin ollut testattavana enkä ole myöskään juossut ikinä ohjatusti. Astun siis aivan uudelle alueelle. Innokkaana ja jännittyneenä.

Kuntotestissä ei ollut tarkoitus vetää mua ihan piippuun, vaan sillä pyrittiin onkimaan esiin optimaalinen maratonvauhti, jonka pohjalta mulle räätälöidään oma maratonohjelma. Juoksin 200 metrin radalla valojäniksen tahtiin 12 kilometriä kahden kilometrin pätkissä. Kilometrivauhdit määriteltiin täyttämäni esitietolomakkeen pohjalta seuraavasti:

(6 x 2 km)  7:04 | 6:02 | 5:43 | 5:29 | 5:15 | 5:01

Tauolle juostessani hihkaisin valmentajalleni Pasille sykkeet, menin hänen luoksensa piikitettäväksi (laktattitesti) ja otin hörpyn vesipullosta. Sitten jatkoin matkaa nopeampaan tahtiin.


Liikuntamylly Myllypurossa on mainio testipaikka. Jos oikein tarkkaan katsot, erotat sinisellä radalla punaisia pisteitä säännöllisin välein. Ne ovat valojäniksen silmät, jotka syttyvät ja sammuvat vuorollaan. Niitä sitten jahtasin sivusilmällä punaisella radalla juosten.  


Alussa vauhti tuntui turhan hitaalta mutta se sai kuitenkin sykkeeni nousemaan.  Kunhan totuin vauhtiin, pääsin onnekseni meditatiiviseen tilaan samaan tapaan kuin Porin sisähallimaratonilla alkuvuodesta. Viime vuoden mittaan pääsin ympyrän kiertämisen makuun, joten tällainen yksitoikkoinen, 60 kertaa samaa rataa kiertäminen sopi mulle mainiosti.



OnTrailin "isä" Jari väänsi meille hienot viivat sykkeiden ja laktaattiarvojen mukaan. Kerrankin elämässäni olin ennalta-arvattavissa. Jari osasi nimittäin ennustaa tulevat arvot jo ennen kuin ne kerrottiin hänelle. Kiekuroista myös selvisi muutakin mukavaa; Pasi ja Jari osasivat kertoa mulle juoksun mukavuusalueeni miltei sekunnilleen oikein.

Kyllä, tunnustan! Olen körötellyt kevään suurimmaksi osaksi vauhtia 5:46 min/km!

Epävirallinen slogan tälle kuntoilijan maratonohjelman testaukselle tulee olemaan:
Pois mukavuusalueelta. 
Tulen juoksemaan seuraavien 12(-14) viikon aikana kaikkia muita vauhteja paitsi en tuota edellämainittua 5:46 min/km. Sehän mulle passaa!




Jännityksellä odotan millaisen ohjelman Pasi taikoo mulle kuntotestin pohjalta. Odotan innokkaana sykepohjaista treenausta sekä pitkiä, rauhallisia lenkkejä, joita en ikinä aiemmin ole malttanut tahkoa. Mut tyrkätään varmasti myös toisenlaiselle epämukavuusalueelle. Sille, missä kropasta pitää puristaa vielä viimeisetkin voiman rippeet, vaikka aivot käskevät lopettaa.

Siitä huolimatta, että mulla on perhosia masussa, mulla on tosi luottavainen olo. Olen hyvissä käsissä ja tiedän, että ajoitukseltaan tämä ohjelman testaus tulee loistavaan rakoon. En aloita täysin nollilta, vaan pohjia on tullut jo tehtyä.

Olen myös erittäin nälkäinen maratontuloksen suhteen. Saas nähdä, kuinka syyskuisella maratonilla sujuu ja millainen tie sinne tulee olemaan.

To 16.6. | 12 km | 01:09:08 | 5:45 min/km 
-> kappas vaan, "mukaavuusvauhti" kummittelee keskiarvossa ;)

2 kommenttia

  1. Todella mielenkiintoista!! Loistava juttu. :) Haluaisinpa päästä tällaiseen mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuntuu luksukselta. Ekojen treenien jälkeen on sellainen olo, kuin haluaisin vain juosta koko ajan ;)

      Poista