Karanneet itämaan tietäjät



Vietimme parisenkymmentä vuotta sitten yhdistettyä kaupunki- ja vaelluslomaa Kanarialla. Löysimme Las Palmasin vanhasta kaupungista, sen ahtailta sivukaduilta jouluseimiin erikoistuneen liikkeen. Sen omisti vanha pariskunta, ja pieni myymälä oli tulvillaan toinen toistaan upeampia asetelmia. 

Vasarasormi


Julkisivuremontin yhteydessä taloomme asennettiin uusi ovipuhelinjärjestelmä. Sitä testatessani mua alkoi heti mietityttää, josko menetän hermoni sen pärinään erityisesti lämpiminä kesäöinä, jolloin on pakko nukkua ikkuna auki. 


Ovipuhelimen summerin äänenvoimakkuus on asetettu siten, että se kuuluisi vaikka ruuhkaisen Mannerhemintien autohälinän yli. Me taas asumme rauhallisella sivukadulla, ja sänkymme sijaitsee vinosti ulko-oven yläpuolella. Välimatkaa ovipuhelimeen on vain noin viitisen metriä.


Juoksun neljä vuodenaikaa: talvi


Ensimmäiset noin 30 juoksuvuotta pidin breikkiä säännöllisestä juoksusta miltei koko talven ajan. Ennen kun lapset astuivat arkeeni, pidin kuntoani yllä ryhmäliikuntatunneilla ja punttiksella. Myöhemmin lastenvaunujen lykkiminen ja arkiliikunta mahdollistivat sen, ettei keväällä tarvinnut aloittaa juoksua nollilta.