Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamujuoksu. Näytä kaikki tekstit

Hyvä idea, ontuva toteutus



Juoksupiireistä tuttu Jupe, ikuinen ilopilleri ja takaperinkin juokseva maratoonari, antoi aikanaan parhaan mahdollisen ohjeen tällaiselle kaltaiselleni peruslaiskalle juoksijalle. Se meni vapaasti lainaten seuraavanlaisesti:


"(Suunnitellulle) lenkille ei ole pakko mennä, mutta lenkkivaatteet on laitettava päälle."

 

Juoksukaveri ymmärtää kyllä



Mikä onkaan parempi tapa aloittaa sunnuntai kuin lähteä frendin kanssa juoksemaan? Tarkemmin ajatellen olisin ehkä ollut ainakin yhden ylimääräisen, nukkumiseen käytetyn tunnin tarpeessa, mutta näin jälkeenpäin, endorfiinimyrskyn keskellä, nukkuminen tuntuu täysin toisarvoiselta juoksun rinnalla. Ainakin tänään.

Loma-aamun hellelenkit



Kesä ja erityisesti loma-aika ovat mulla parasta treeniaikaa. Lapset saavat olla silloin kanssani kyllästymiseen saakka, joten äidin pieni happihyppely on kaikille tervetullutta vaihtelua.

Odotin kesäreissultamme pastamaahan erityisesti yhteislenkkejä mieheni kanssa. Sain hänet kuitenkin juoksukaverikseni vasta loppumatkasta, sillä yhdeksän vuotta piilossa ollut jalkavamma uusiutui juuri ennen lähtöä. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta onneksi pääsimme ikävästä vaivasta huolimatta edes reissuun.

Juoksutreffit Kirsikan kanssa


Tapasimme Kirsikan kanssa Paavo Nurmen patsan juurella lauantaiaamuna puoli kahdeksalta. Aamulenkit eivät ole vahva puoleni, mutta loistava seura ja upea kesäaamu saivat mut ripeästi sängystä ylös ja lenkkipolulle. Suunto löysi gps:n vasta liki kilometrin juostuani. Samoihin aikoihin silmäni alkoivat aueta ja juoksu luistaa.

Anteeksi, olin idiootti

Ette usko kenet tapasin lauantaiaamuna? Ensin jotakuta ei tapaa noin 15 vuoteen ja sitten törmäämme lenkkipolulla muutaman viikon välein.

Lenkkeilijöitä ei ollut aamukasilta vielä runsain mitoin liikkeellä, mutta me olimme. Nimittäin minä ja herra "SullaOnVieläPitkäMatkaMaratonille".

Ympyrätalo siintää siellä kaukana:

Mies oli maininnut musta yhteisille ystävillemme. Oli kertonut tavanneensa mut lenkillä. Joku kavereista oli todennut, että Instagramista päätellen mä juoksen paljon. Oli näyttänyt miehelle Insta-kuviani.

Sitä kautta mies oli löytänyt tiensä blogiini, jota olikin alkanut lukea. Ehdimme jutella yllättävänkin paljon siinä lyhyessä ajassa, kun juoksimme Baanaa pitkin. Tässä poimintoja:

"Tykkään sun blogistasi. Sulla on kiva tapa kirjoittaa. Teksti kuulostaa sulta."

"Aloin lukea sitä uusimmasta postauksesta taaksepäin. Aion lukea kaikki tekstit."

"Huomasin että olet kirjoittanut myös musta. Kiitti ettet laittanut mua siihen nimellä."

"Olen miettinyt tätä asiaa tosi paljon lenkeilläni. Ei ketään voi, eikä saa luokitella vauhdin tai ulkonäön mukaan."

"Voitko kirjoittaa sinne, että olen tosi pahoillani möläytyksestäni. Annathan anteeksi. Olin idiootti."


Nyt se on kirjattu blogiin ja anteeksi annettu.

Rajasin perjantai-illan juhlinnan jäänteet kuvan ulkopuolelle:

PS. Meillä taisi mennä vauhdit aika yksiin sen lyhyen pätkän verran. Ensi kerralla juoksemme varmastikin vähän pidemmän matkaa yhdessä, eikö vaan?

La 27.8. | 10,7 km | 1 h | 5:36 min/km





Kun Garmin rykii

Sunnuntain vedot olivat vähällä mennä plörinäksi Garminin oikuttelun vuoksi. Ensimmäisen ja toisen vedon välissä juoksukelloni ilmoitti, ettei saa yhteyttä satelliitteihin. Eipä se niitä myöhemminkään enää tavoitellut, vaan jouduin ottamaan lennosta kännykän Endomondo-sovelluksen käyttööni.

Oli aika haasteellista tuijottaa kellosta sykettä ja tiirailla juostua matkaa käsivarsikotelon suojissa olevalta kännykältä. Sykkeiden sekä matkan ja vetoihin käytetyn ajan parsiminen kasaan järkeväksi paketiksi oli lenkin jälkeen oma numeronsa.


Tiistaina juoksu ei sujunut, ei sitten millään. Parasta lenkissä oli maisemat. 
Siltasaarenranta, Kallio:



Tiedän, että Garminin ohjelmisto on pidettävä ajan tasalla ja olenkin ahkerasti synkronoinut juoksukelloani, Forerunner 610:tä. Tarkastellessani kelloani hieman tarkemmin huomasin ettei ohjelma ole oikeasti päivittynyt 2.9:stä kolmoseen. Jos jollakulla on poppaskonsti päivittämiseen tiedossa, otan sen mielelläni käyttööni.

Täytyy toivoa, että vanha laitteeni ei leviä kesken maratonohjelman, joka perustuu ennen kaikkea sykkeisiin. Ja onhan se niin, että jollei juoksusta ei ole kunnon dataa olemassa, sitä ei ole oikeasti edes juossut. Ei, vaikka jalat väittäisivät muuta.


Keskiviikkoisella lenkillä oli toinen ääni kellossa. Starttasin hieman myöhemmin, eli olin ehtinyt syödä jo koko aamiaisen ja käydä vessassa. Pieniä mutta niin tärkeitä asioita... 

Munkkisaarenkatu, Hernesaari:


ti 28.6. reipas | 9,1 km | 50 min | 5:29 min/km
veryttely ja jäähdyttely |  3 km | 19 min | 6:20 min/km

ke 29.6. kevyt | 7,5 km | 45 min | 6:00 min/km
hyötyliikuntaa |  1,9 km | 12:15 | 6:26 min/km


Juoksua aamuin illoin

Eilinen aamulenkki oli hikinen ja hieman tahmea. Silti nautinnollinen. Kilometrit eivät kertyneet itsestään, mutta jalat tekivät silti hedelmällistä yhteistyötä siitepölykeuhkojen ja sydämen kanssa. Koneisto tosin hyytyi totaalisesti 1,5 kilometriä ennen määränpäätä. Onneksi matkan varrella olleen kahvilan työntekijä suostui antamaan mulle pitkän pohdinnan jälkeen lasillisen vettä maksutta. Sen voimalla kipitin huomattavasti pirteämpänä loppumatkan.

Koiran omistaja oli aamu-uinnilla ja koira odotteli malttamattomana. 
Kun omistaja nousi vedestä, koirakin rauhoittui. 


Iltapäivän kaatosateiden jälkeen ilma oli edelleen lämmin mutta nihkeän kostea. Lähdimme mieheni kanssa yhteiselle yöjuoksulle juhlistamaan pääsyäni uuden (kehitteillä olevan) maratonohjelman testiryhmään. 

Tuntui siltä, kuin jalat olisivat lentäneet. Pitkästä aikaa näytti siltä, että juoksuasentonikin on kohdillaan. Neljäs kilometri oli illan nopein, 4:45 min/km. Yksin juostessa pääsen harvoin noihin lukemiin. Itse asiassa tämän vuoden puolella en kai kertaakaan. Oli ihana saada juoksukaveri mukaan!  

To 2.6. Miltei identtisistä lenkeistä toinen tuntui suht helpolta, mutta toisessa oli välillä tahkomista.  
aamulenkki: 7 km | 36:00 | 5:08
yöjuoksu:  7,1 km | 35:47 | 5:02


Helsinki on nyt kauneimmillaan. Rakastan aikaisia aamuja mutta yössä on jotain maagista.




Unelmien lenkkipoluilla

Perheellämme ei ole kovinkaan paljoa luottoa Ruotsin rautateiden SJ:n täsmällisyyteen. Systerini kotipaikkakunnalta on noin kahden ja puolen tunnin junamatka Tukholmaan, mutta varsinkin näin talvisaikaan ei voi olla varma ehtiikö puoli viideltä lähtevälle laivalle, vaikka starttaisi jo aamuysiltä. Parhaimmillaan junamme on ollut viisi ja puoli tuntia myöhässä. Niinpä vietämme viimeisen reissuyön varmuuden vuoksi Tukholmassa, jotta emme joudu suunnittelemaan paluumatkaamme uusiksi. Viime hetken lippusumplaukset ja hotellivaraukset tyhjentäisivät varmasti (olemattoman) matkakassamme viimeistä kruunua myöten.

Rakastan Tukholmaa, joten sen yhdistäminen hiihtolomamatkaan ei ollut tälläkään kertaa kärsimystä. Yöjuoksu tai auringonnousu lenkkeillen kruunaa matkan kuin matkan.

Mittari oli juuri ja juuri pakkasen puolella. Jää ritisi myös polulla lenkkareiden alla. 



Tällä kertaa ihmettelin heräävää kaupunkia Alvikista käsin. Rantareitti metsäpolkuineen ja siltoineen oli kokemisen arvoinen. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin voinut venyttää lenkin helposti kymmenen tai peräti puolimaratonin pituiseksi kiekaksi.

En törmännyt muihin juoksijoihin. Tapasin rantareitillä ainoastaan yhden koiranpissattajan ja pari töihin kiirehtivää kävelijää. Taisin olla tukholmalaisittain myöhään liikenteessä. 



Tarkoituksenani oli juosta nelisen kilometriä, mutta uteliaisuus voitti ja poikkesin Solviksbadetin kohdalta sisämaahan ihailemaan upeaa huvila-aluetta. Tajusin yllättäen, että aika oli karannut huomaamattani pysähdellessä ja kuvaillessa. Jouduin tekstaamaan perheelle, että eivät jää odottelemaan, vaan menevät ilman mua aamiaiselle. Sen jälkeen tutkailin kännykästä missä oikeastaan olinkaan ja kuinka pääsisin takaisin hotellille. Taisin olla taas kerran eksyksissä. Onneksi on älypuhelimet!

Solviksbadet talviunilla


Tarkastin kartasta mihin suuntaan kannattaisi jatkaa juoksua. Lopulta löysin paikallisjunaseisakkeen, jonka läpi pääsin oikaisemaan toimistokolossien keskelle. Oli hauska siksakata pukumiesten ja jakkupukuisten naisten sumpussa. Vaistoni vei mut suoraan hotellin ulko-ovelle. Oli ihana kaartaa ovesta suoraan aamiaispöytään perheen seuraksi.

Metsässä oli meneillään lintujen kilpalaulanta. Sitä rytmitti tikan nakutus. 
Se oli linnuista ainoa, jonka erotin kasvillisuuden seasta.  



Haaveilen, että jossain vaiheessa kun lapset ovat isompia, voisimme lähteä koko perheen voimin tutkailemaan Tukholmaa juosten. Juoksureppuihin juomaa ja taskuun muutama kolikko eväsostoksia varten. Neljästä kuuteen tuntia menee ihan itsestään nähtävyyksiä katsellen ja välillä kuvaten.


Tukholmassa lenkkeily on mulle odotettu henkireikä. Muutenkin matkaillessa turistilenkkeily on ykkösjuttuja, oli kaupunki kuinka tylsä tai mielenkiintoinen tahansa. Jos lenkkikamoja ei ole mukana tai lenkkeilyyn ei ole jostain syystä mahdollista pihistää aikaa, tuntuu siltä kuin matkasta puuttuisi jokin tärkeä palanen.

Voisiko juuri tämän ruotsalaisempaa olla?



Aamulenkki Barcelonassa merenrannalla täystyisi päästä kokemaan uudestaan, samoin reitti Pariisissa puistosta toiseen. Haluaisin päästä juoksemaan Lontooseen ja New Yorkiin muutenkin kuin maratonille. Samoin Budapestiin ja Berliiniin. Olemme vaeltaneet Kanarialla, mutta emme ole ottaneet spurtteja rantabulevardeilla. En usko, että suomalaiset peltomaisemat olisivat mulle napakymppi, joten niiden sijaan haaveilen Keski-Euroopan jylhistä näkymistä vuoripoluilta käsin.

Maailma on täynnä mahtavia juoksumaisemia ja -paikkoja. Mikä on sinun haaveissasi ykkösenä?

To 25.2. | 6,3 km | aktiivinen juoksuaika 36:00 | 5:42


 Kysyin merenrantahuvilasta ulos tulleelta mieheltä kyllästyykö hän ikinä näihin maisemiin. 
Voinet arvata vastauksen. 

Koneisto köhien liikkeelle

Uskaltauduin eilen lenkkipolulle sitkeän, kolme viikkoa kestäneen megayskän jälkeen. Juoksumaton sijaan suuntasin tutulle reitille Kaivopuistoon, kunhan olin tehnyt ensin hieman eväshankintoja lapsille. Lumet ovat kadonneet kaupungin kaduilta ja viime päivien sateet ovat sulattaneet viimeisetkin jäät kulkureiteiltä. Sepeli vain ratisi lenkkareideni alla. Ja sitä olikin aivan riittämiin. 

Tämä on mielikuvani Helsingin talvesta. Siksi hikottelen, kun muut uneksivat lumisesta talvesta. Olen mielestäni kuitenkin ennemminkin realisti kuin pessimisti. En ottanut lähikuvia kymmenen metrin säteellä tästä kasasta olleista kymmenistä koirien jätöksistä. 


Yskä yllätti parisensataa metriä juostuani. Sama toistui kotiin päästyäni. Sen jälkeen onkin henki kulkenut aivan toisella tapaa, kuin viime viikkojen ajan. Muutenkin oloni on kuin uudestisyntynyt. Aivan kuin olisin tavannut uudelleen rakkaan, kadonneen ystävän. 

Helsingin umpikorttelit ovat mulle rakkaita. Aamujuoksuilla ihastelen liiketiloja ja kaduilla kiirehtiviä ihmisiä. Yöjuoksuilla katseeni kohdistuu ylöspäin ikkunoihin, joista loistaa lämmin valo pimeyteen. 


Etenin miltei mateluvauhtia, ainakin verrattuna marraskuun juoksuihin. Eikä ihmekään. Silloin juoksukausi oli lopuillaan, nyt vasta alussa. Takanani on vasta himpun verran yli 13 kilsaa juoksumatolla. 

Etelärannassa mut ohitti ratikkaan kiirehtivä nainen korkokengissä juosten. Iso käsilauku antoi mukavasti rytmiä spurtille. Jäin tuijottamaan suu auki. Kymmenen sentin koroilla saisin aikaiseksi vain vahinkoa nilkoilleni, eikä siihen tarvitsisi kuin vain ottaa pari rauhallista askelta olohuoneen lattialla. En ole oikein korkkari-ihminen. Lenkkarimuodin mentyä ohi olen onnellisesti epämuodikas jalkineissani. 

Aurinko yritti tunkea esiin pilviverhon takaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta sieltä se tulee vielä joku aamu ja jää iloksemme koko päiväksi. 


Juoksuputki jatkui tänään. Vai voikohan kahta peräkkäistä juoksukertaa edes kutsua putkeksi? No, joka tapauksessa yhdistin juoksun jälleen kauppareissuun. Kävin hakemassa Kalasataman Lidlistä Jelly Beanseja siltä varalta, jos pääsenkin juoksemaan maratonin Porissa lauantaina. Tämänpäiväisen lenkin perusteella en voi turhaa kehuskella maratonkunnollani mutta vaikuttaa lupaavasti siltä, että pahin flunssa on tainnutettu ainakin hetkeksi. 

Mulla on lukuisia kuvia tästä samasta paikasta lenkeiltäni. Nyt räntäsateessa se näytti kaikessa loistossaan (?!) todelliselta kaupungin takapihalta. Ehkä just sen takia tämä laiturin pätkä on yksi kiehtovimmista kohdista Helsingin kantakaupungissa. Ja kyllä vaan, mun kantakaupunkini jatkuu valikoivasti aina Kulosaaren sillalle saakka. Tosin Kalasatama on jo siellä toisella puolella. Tarkkaa maantiedettä ;)


Odottelen huomiseen, ennen kuin teen lopullisen päätöksen starttaanko ylihuomenna vai en. Toki myönteinen päätös saattaa muuttua toiseksi maratonaamuna, jos vointi on muuttunut huonommaksi. Jos taas perjantaina päätän olla menemättä lauantaina Poriin, sitä päätöstä ei voi edes kevätlintujen laulu tai kevyet koivet lauantaiaamuna muuttaa. Sentään niin valmis en ole extempore-juoksuihin. 

Jos juoksusta ei tulekaan mitään, lapset ottavat varmasti ilolla lauantaikarkkipusseikseen mulle ja Mikalle tarkoitetut Jelly Beansit. Pussitin molemmille 105 namua, eli yksi per juostu kierros. Maratonille varmasti hyvä määrä, lapsille takuuvarmasti aivan liikaa yhdelle kertaa. 


Ke 10.2. | Kaartinkaupunki - Kaivopuisto | 4,5 km | 30 min | 6:39
To 11.2. | Sörnäinen - Kalasatama - Suvilahti - Merihaka | 5,7 km | 35:12 | 6:10

18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015

Olen ollut tänä vuonna paremmassa juoksuvireessä kuin koskaan aiemmin. Silti olen juossut ainoastaan yhden maratonin. Niinpä kun Fitness Führer ehdotti Mikon Kirkkolaakso maratonia Lucian päivälle, innostuin saman tien vaikken olekaan aivan maratonterässä.

Sunnuntaisella maratonilla juostaisiin kilsan mittaista pätkää edestakaisin 21 kertaa. Se vaikutti verrattaen älyvapalta kuullessani siitä ensimmäistä kertaa. Toisaalta olen Pikkuliten Berliiniin -projektin aikana erikoistunut ties millaiseen ympärijuoksuun, joten halusin päästä testaamaan josko polla kestää tällaista rataa kokonaisen maratonin verran.

Vielä viikkoa aiemmin maratonille oli ilmoittautunut vasta kaksi juoksijaa. Lopulta meitä starttasi viisi. Tungosmaratoneihin tottuneena tämä tuntui piristävältä. Toki tajusin, että vauhdin ylläpito tulisi olemaan todella haastavaa. Jäniksiä ei olisi näköpiirissä kuin ehkä vain niitä aitoja nelijalkaisia ja pitkäkorvaisia.

Tapasimme Sofian kanssa Kirkkonummen junassa. Junamatka oli iloista sähellystä ja panikointia. Juna toimi myös hyvin pukukoppina. Puin vasta siellä lämpökerrastoni päälle muut kerrokset. 



Ulkomaisten maratonien tapaan Kirkkonummen mara alkoi myös aamuvarhaisella. Lähtöaikaan oli toki mahdollista itse vaikuttaa, mutta käytännössä mulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kello yhdeksän startti. Olin sopinut kuljetuksen Espoon keskuksesta synttärikemuihin Aurinkolahteen, joten kahden paluujunaan oli pakko ehtiä. Lopulta aloitimme Sofian kanssa juoksun hieman kärkijoukon jälkeen, sillä saavuimme paikalle viime tipassa ja säätöön lähtöalueella meni aikaa.

Lähdössä aamunraikkaita Lucia-neitoja (kuva kilpailun järjestäjän ottama).


Juoksimme yhdessä puolet matkasta. Vaikka emme pölöttäneet sen kummemmin, vauhtia oli huomattavasti helpompi pitää yllä Sofian juostessa vieressä. Asfalttiosuuksilla piti olla todella varovainen varsinkin alkumatkan ajan mustan jään vuoksi. Onneksi kärkipään juoksijat varoittivat meitä jo ennakkoon. Olisihan se ollut tylsää, jos juoksu olisi tyssännyt jo ensimmäisen sadan metrin kohdalla.

Juoksin räntäsateen alkuun saakka eli 24 kilometriä Lucia-kruunu päässäni ja otin sen taas kutreilleni (?!) viimeisen kierroksen ajaksi. Oman hauskan lisänsä antoivat sunnuntaikävelijät, jotka hymyilivät juokseville valopäille. Ohikulkijoista oli helppo saada juttukavereita, sillä kruunu toimi loistavana jään murtajana. Muutama koira sai kauhean sätkyn päässäni liehuvasta hopeaköynnöksestä mutta onneksi omistajat olivat valppaina pitelemässä lemmikkejään aisoissa.

Kilometrin pituinen pätkä näytti aika tasan tältä miltei joka suunnasta. Ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana ihailin metsän yllä olevaa ja hiljalleen poishiipivää usvaa. Korkeuseroa oli reitillä vain kaksi metriä. 


Juoksin koko matkan enemmän tai vähemmän omassa kuplassani musiikkia kuunnellen. En olekaan pitkään aikaan pitänyt musaa messissä maratonilla, mutta nyt se oli ainoa tapa pitää edes jonkinlaista vauhtia yllä. Yllätyksekseni en kiroilut 42 kilometrin aikana kertaakaan, sillä tällä kertaa ärräpäille ei ollut lainkaan syytä. Välillä ilmassa oli hieman kyllästymistä, mutta kävelin silloin hieman ja yritin löytää itselleni ulkoilijoista juttukavereita.

Olisin toki voinut juosta nopeampaakin tahtia, mutta otin maratonin sunnuntailenkin kannalta. Ensin sinne ja takaisin tänne. Polla ja jalat olisivat kestäneet koveampaakin vauhtia, loistavasti toimineet keuhkot ja sydän myös. Sen sijaan vatsastani en ollut varma. Kunnon aamutyhjennys jäi tekemättä enkä missään nimessä halunnut könytä kesken kaiken pusikkoon tai poiketa testaamaan läheisen Citymarketin vessoja.

Hörppäsin kahden kilsan välein juomapisteellä vettä ja pistin suolakurkkuviipaleen suuhuni. Jo miltei alusta lähtien otin joka kierroksella yhden PowerBar Gel Shots -karkin suuhuni. Sen ja kylmän sään ansiosta mun ei tarvinnut koskea urheilujuomaan, joka olisi varmasti pistänyt vatsani sekaisin. Energia tuntui imeytyvän hyvin, eikä sen kummempia väsähdyksiä tullut. Juoksun jälkeinen horkka tosin antoi viitteitä siitä, että lisäenergiaa olisi hyvä saada koneistoon ja pian.

Garminin mukaan juoksin 43,7 kilometriä. Mittari liioittelee hieman juostua matkaa ja saattoi se mennä sekaisinkin siksakkijuoksusta. Ilmeisesti en osaa valita optimaalista reittiä autiollakaan radalla. 















Pääsin maaliin ajassa 4:18:24. Ensimmäistä ja kenties viimeistä kertaa elämässäni voitin naisten sarjan. Hävisin voittajalle nelisen minuuttia.

Olen tosi tyytyväinen sekä aikaan että juoksuun kokonaisuudessaan. Saman radan edestakaisin juokseminen oli yllättävän helppoa ja vaivatonta. Yllättävän hyvin pysyin kierroslaskuissa mukana. Olin saanut lahjottua lapset tekemään meille molemmille 21 kuminauharannekorua, joista jätimme aina yhden kierrosta kohden juomapisteelle. Muutaman kerran unohdin ottaa rannekorun ranteestani ja kerran yksi tipahti matkan varrelle. Onneksi Garmin antoi kuitenkin viitettä missä mennään. En olisi halunut ehdoin tahdoin juosta ylimääräisiä kunniakierroksia vaikka maraton sujuikin mukavan leppoisissa merkeissä.


Pidin Lucia-kruunua päässäni kiirehtiessäni junaan, sillä en ehtinyt purkaa sitä kaikessa kiireessä. Ohikulkijat vilkuttivat ja hymyilivät minulle yllätyksekseni edelleenkin. Eräskin kertoi tulleensa kävelylle ihan vaan koska kuuli naapureiltaan, että kauppakeskuksen lähellä oli havaittu juoksemassa ihka oikea Lucia-neito. Alkoi vähän hymyilyttää. Muutama paikallinen katsoi mua kuitenkin hieman vinoon, sillä mulla oli kädessäni pullollinen olutta (alkoholitonta tosin), askel oli heiluva ja hieman turvoksissa oleva naamani oli punainen sekä hiestä kiiltelevä. Taisi hopeakoristeetkin vilistää pitkin selkää.

Fitness Führerin keksimä Lucia-teema juoksullemme oli napakymppi. Oli mahtavaa nähdä kuinka ihmisten suut vääntyivät hymyyn meidät nähtyään. Lucia-neidon lailla toimme ainakin hetkellisesti valoa ja iloa hämärään ja sateiseen sunnuntaihin.

***
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:

2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017

2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016

2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015

2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014

2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013

2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)

2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011

2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010

2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008

2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007

2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006

2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005

2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001

2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000

Vuorokaudenaika vaikuttaa juoksumukavuuteen

Pääsin pikkuskidinä näkemään, kun vasikat päästettiin kesälaitumelle. Ne olivat yhtä päätä, häntää ja jalkaa. Riemulla ei ollut rajoja. Kaupunkilaistyttö oli hurmioissaan.

Mulla oli eilen samat fiilikset, kun pääsin ensimmäistä kertaa lenkkipolulle Berliinin maratonin ja sen jälkeisen flunssan jälkeen. Ensimmäinen alamäki hurahti itsestään. Olin alta aikayksikön ekoissa liikennevaloissa ja kaahaamassa kohti Kaivopuistoa. 

Rakastan yöjuoksuja pimeässä. Saan juosta rauhassa näkymättömänä. Tai en mä kyllä aivan huomaamaton ole. Addun lenkkareissa on heijastava pinta, kirkkaankeltaisessa paidassa on heijastimet, samoin juoksuhanskoissa, pipoissa ja juoksutrikoissa. Lisäksi Endomondo paistaa käsivarren kännykkäkotelosta. Tummaan juoksutakkiin siirtyessä laitan vielä lisäksi heijastinliivit. 

Kauppatori oli autio. Vain Ahvenanmaan lipulla varustetusta purjelaivasta kuului iloista juhlintaa. 

Olen harjoitellut aamujuoksuja pitkin kesää. Kyllähän maailma on kauneimmillaan aamun varhaisina hetkinä ja heräävä kaupunki on aina yhtä kiehtova. En saa kuitenkaan aamujuoksusta samanlaisia kiksejä kuin öisin, sillä jalat eivät kulje kunnolla ja elimistökin pistää vastaan. Yöjuoksuihin verrattuna aamulla juokseminen on mulle enemmän suorittamista kuin silkkaa nautintoa. 

Voin juosta öisin yksikseen mutta mieluusti seurakin kelpaa. Onneksi ystäväpiirissäni on juoksuetäisyydellä samassa elämänvaiheessa olevia, joille lasten nukkumaanmeno on lähtölaukaus lenkille. Aamujuoksuille en halua ketään mukaan. Haluan herätellä itseni rauhassa. Taidan olla vähän aamuäreäkin. 

Kaivopuistossa valmistauduttiin kesäkuisena lauantaiaamuna aamuvirkkuihin kahvittelijoihin. 

Päivänvalossa on ehdottomasti mukavinta juosta kaverin kanssa. Maisemista saa useammalla silmäparilla enemmän irti ja maailmasta tulee parempi paikka pulisemalla. Päiväsaikaan juoksemiseen on valitettavasti rajoitetusti tilaisuuksia lapsiperhearjessamme. Kahta lasta pitää vielä saattaa omiin harrastuksiinsa ja niinpä jumpat ja futikset määrittelevät milloin lenkkipolulle on mahdollista päästä. Sen sijaan, että luen kirjaa pukuhuoneessa treenien ajan tai juttelen muiden vanhempien kanssa, lähden useimmiten juoksemaan. Muuten päivänvalossa ei tule  juostua kuin ratikkaan.

Niinä iltoina, jolloin hararstuksia ei ole, haluan olla lasten kanssa yhdessä kotona. Vaikka teemmekin omia juttujamme, olemme kuitenkin tavallaan yhdessä.

Kesään parhaat juoksumuistot ovat viikolta, jolloin lapset olivat mummolassa. Tutkimme lähiympäristöämme mieheni kanssa juosten. Tässä taidetta Jätkäsaaresta. 

Nautin aikaisista, viimeistään kello 11 starttaavista maratoneista siitäkin huolimatta, etten ole aamujuoksija. Aika ristiriitaista, vai mitä? Aikaisten starttien ansiosta päivään jää aikaa muullekin kuin jännittämiselle ja juoksemiselle. 

Aamumaratonit eivät kuitenkaan ole olleet järisyttäviä painajaisjuoksuja alkamisajankohdastaan huolimatta. Voisiko tästä päätellä, että mun pitäisi keskittyä eri pituisiin lenkkeihin eri vuorokaudenaikoina? Tarvitsen näköjään aamulla pidemmän lenkin, jotta elimistöni herää kunnolla ja pääsen flow-tilaan. Iltaisin ja öiseen aikaan juoksu alkaa maittaa noin seitsemän kilsan tietämillä, aamuisin tarvitsen samaan vähintäänkin tuplamatkan. 

Ehkäpä seuraavalla juoksukaudella keskitän 20 kilsan lenkit aamuun ja katson onko teoriallani mitään todellisuuspohjaa. Siihen asti jatkan öisiä pyrähdyksiä eilisen tapaan. Ja nautin niistä jokaisella solullani. 

La 10.10. | 7,4 km | 39:04 | Kuvassa Hakaniemi tänään auringonlaskun aikaan. 


Juoksukauden paras 30-metrinen

Lasten koulumatkan varteen oli pystytetty aitoja ja nauhoja pitämään jalankulkijat poissa työmaalta. Pihakatu muistutti kaikesta raksasotkusta huolimatta pientä, kapeaa aidattua pätkää Barcelonan maratonilla

Palasin samaa reittiä ja nappasin kuvan kuvitteelliselta juoksureitiltäni. Raksamiehet kyselivät syytä kuvaukseen. Selitin heille, kuinka näen itseni siinä katsojien hurratessa. "Kyllä sä siitä voit juosta. Me luvataan hurrata."

Niinhän siinä sitten tehtiin. Otin kolmenkymmenen metrin spurtin ja tervehdin innokkaita hurraajia kädet kohti taivasta. Olin yhtä hymyä!

Hetken kuluttua paikalle juoksi aivan oikea juoksija. Kannustajat olivat päässeet heijauksen makuun: "Hyvin menee, jaksaa jaksaa! Kärki meni ohi jo aikaa sitten!" Hymy loisti tämänkin ohijuoksijan kasvoilta. Hurraajillekin kohtaaminen taisi olla yhtä tervetullut aamun piristysruiske. 

To 10.9. | aamuspurtti | 30 m | ajanotto unohtui


Tukea Berliini-projektiin pukkaa

Laillani juoksuun hurahtanut naapurini Paula kyseli, josko minulla olisi käyttöä Asicsin lyhyille juoksutrikoille, vai onko niitä jo kaappi väärällään. Naapurini oli testannut trikoita kerran huomatakseen, etteivät osuneetkaan aivan nappiin. Onneksi olen usean urheiluvalmistajan kokotaulukon mukaan perus-M, joten byysat ovat minulle täydelliset. Urheiluvaatteet ja lenkkarit ovat jatkuvasti kovalla kulutuksella, eli niitä ei voi olla koskaan liikaa. Kiitos Paula!

Juoksutrikoot ovat Paulan panos Pikkuliten Berliiniin -projektiin. Sovimme housujen hinnaksi kahdeksan kilometriä juoksua. Lupaan rääkätä pakara- ja reisilihaksiani noiden 8 kilometrin edestä, eli jo lähiaikoina on tiedossa mäkijuoksua Linnunlaulussa yhteensä 40 nousun verran. Ehkä en kuitenkaan repäise koko rahalla yhdellä kertaa, vaan jaan pakarakipristelyn useammalle lenkille.

Päivän teema oli keltainen. Uudet Asicsin pöksyt sulautuvat loistavasti urheiluvaatteisiini. 
Ti 9.6. | hyötyliikuntaa: koti -> Kaartinkaupunki -> koti -> Kallio ->koti  | 3,8 km | 22:30 min


Lost in Helsinki

Vein aamulla kolme innokasta partiolaista päiväleirille Vuosaareen. Tarkoituksenani ei todellakaan ollut palata työpöydän ääreen juosten. En kuitenkaan löytänyt lähtökiireessä muuta päällepantavaa kuin juoksukamppeet, joten puhtaita vaatteita kallellaan oleva pyykkikasa päätti päivän juoksun puolestani.

Palasin metrolla muutaman pysäkin lähemmäksi keskustaa. Päätin juosta Itiksestä lyhintä reittiä Marjaniemen ja Herttoniemen läpi Kulosaareen. Lyhin reitti on kuitenkin aika häilyvä käsite. Varsinkin jos kuvittelee tuntevansa alueen paremmin, eikä mieleen juolahda tarkastaa juoksusuuntaa. Juoksu kulki kevyesti ja nautiskelin siitä sen sijaan, että olisin keskittynyt navigointiin.

Juoksin harhaan Marjaniemessä. Löysin itseni täsmälleen samasta risteyksestä, minkä alunperin halusin välttää siirtämällä lähtöpaikan Itäkeskukseen. Manailin hetken itseäni, käännyin ja palasin Marjaniemen uumeniin.


Juoksu alkoi puolipilvisessä säässä, jatkui tihkusateessa ja päätyi kaatosateeseen. Hertsikasta Kulosaareen hölköttely Itäväylän viertä tiukassa sivutuulessa ei kuulunut kesän parhaisiin juoksukokemuksiin. Se oli kuitenkin onneksi lyhyt ja äärimmäisen sisukas ponnistus.

Hyppäsin Kulosaressa sopivasti kohdalle tupsahtaneeseen bussiin. Yhdeksän kilometriä sai kelvata ei-juoksupäivän lyhyeksi pyrähdykseksi. Suihkussa käytyäni puhdas vaatekerta löytyi suoraan samaisen vaatepinon päältä. Oli ehkä hyvä, etten käyttänyt aamulla aikaani sen penkomiseen, sillä muuten kesäinen sadelenkki olisi jäänyt väliin.


Pätkäjuoksua vai metrossa istuskelua?

Metro on kätevä vehje ja sillä liikkuminen on nopeaa. Ainakin periaatteessa. Asioiden hoito on kuitenkin parin kilometrin säteellä usein nopeampaa juoksujalkaa.

Lapsen luokkakaverilla on lauantaina disco-aiheiset synttärit. Hankimme yleensä lahjat kimpassa pojan ystävän kanssa ja tällä kertaa on meidän vuoromme hoitaa lahjahankinta. Vein eilen ensin nuorimmaisen Annankadulle tarhaan ja lähdin sen jälkeen metsästämään sopivaa Monster High -nukkea Ruoholahden Cittarista. Pikku N:n mielestä sellainen olisi varmasti tervetullut lahja.

Vaikka juoksin hyvin rauhallista tahtia, olin silti perillä määränpäässä samassa ajassa, mikä olisi suttaantunut pelkästään tarhalta metrolle kävelyyn, alas tunneliin menoon ja metron odotteluun. Paluu Ruoholahdesta kotikonttorille sujui sekin nopeammin tai miltei samassa ajassa, mitä metroilu kävelyineen olisi vienyt. Itse asiassa taisin säästää juoksemalla lähes 10 minuuttia.

Kannan miltei aina kirjaa mukanani siltä varalta, jos hyppään bussiin tai ratikkaan. Valittuani juoksun metron sijaan, minulta jäi lukematta muutama aukeama Gillian Flynnin kirjaa Paha paikka. Nipistin sille kuitenkin aikaa iltaohjelmasta. Se oli helpoa, sillä päivän juoksut oli jo juostu, eikä illalla ollut enää tarvetta hypähtää lenkkipolulle.

Tällainen hirviökaunotar roikkui juoksureppuni nyöreissä 2,4 kilometrin verran. Kokonaispituutta juoksulle tuli 5 kilometriä. Aikaa siihen kului 28 minuuttia. 



Jarruttaminen ei ole kivaa

Harmaaseen kuontalooni mahtuu vielä jokunen harmaa hius. Niitä saa muun muassa pähkäillessä perheen koululaisen arkivapaiden ohjelmaa. Lapsiamme ei kyyditetä pitkin pääkaupunkiseutua tapahtumaluolissa, eikä heille hankita tanssivaa karhua seuraa pitämään vanhempien paiskiessa töitä. He joutuvat viihdyttämään itse itseään. Toki kotikonttori mahdollistaa, että vanhemmat ovat tarvittaessa lähellä. Yhdestä asiasta ei kuitenkaan voi tinkiä. Ekaluokkalaisen on saatava puhkua energiaansa ulkoilmassa heti aamuvarhaisesta.

Veimme Pikku N:n kanssa pikkusiskon tarhaan. Lapset fillaroivat ja minä hölkkäsin. Miss N:n toiveena oli mahdollisimman tasainen reitti. Sellainen, ettei jarruja juuri tarvitsisi. Jarruttaminen kun ei kuulemma ole kivaa. Käytimme kiihdytysratanamme tyhjyyttään ammottavaa Aleksanterinkatua. Tytön välillä hieman mutkitteleva ajotyyli ei kuitenkaan häirinnyt ketään, sillä työmatkalaiset olivat kadonneet keskustasta. Suurin osa Helsingistä vaikuttaa olevan lomailemassa. 

Kyllä. Merivesi on vielä jäätävän kylmää. 

Jatkoimme tarhalta pikkupoikaenergiavaraston tuhoamista pitkin rantoja kotosalle. Pojan oli aivan pakko ajaa jokaisesta kuralätäköstä, päästä ihmettelemään isoja ja pieniä lintuja, kokeilla meren lämpötilaa, tutkailla Kauppatorin vallanneita pappamopoja ja totta kai ajaa kilpaa jokaisen ohi ajavan mopon ja ratikan kanssa. Jarrujen käyttö oli hyvin valikoivaa, aivan kuten pikkusiskolla hetkeä aikaisemmin. Kaiken tuon ohessa meillä oli mielenkiintoisia keskusteluja Angry Birdsin kristalleista ja Allerin vastaanottoaulan kaloista, joita kävimme matkan varrella ihmettelemässä. 

Saimme kasaan kaiken kaikkiaan yhdeksän kilometriä hyötyliikuntaa. Poitsukin tuntui olevan tyytyväinen aamuhikoiluun. Läksyt sujuivat sen jälkeen hymyssä suin. 

Pappamopojen kokoontumisajot Kauppatorilla. Sieltä mopojen matka jatkui Meikun kautta Kaunialan sairaalaan. Kyseessä on vuotuinen hyväntekeväisyystempaus Kaunialan sotainvalideille ja  nyttemmin myös Lastensairaalalle. 


Juokse, kun (vielä) voit

Ystäväni kysyi, miksi jatkan juoksuharrastusta, vaikka mun on voitettava itseni kerta toisensa jälkeen lenkkipolulle lähtemisessä. Tajusin vasta hänen kommentistaan, kuinka usein valitan lenkille lähtemisen vaikeutta.

Voittamisesta tässä on tosiaan kyse. Päihitän laiskan puoliskoni lähtemällä kaikista tekosyistä huolimatta juoksemaan. Viime aikoina tärkeäksi motivaattoriksi on noussut myös ajan ja terveiden päivien rajallisuus. Juoksen, koska minulla on siihen mahdollisuus. Huomenna tilanne voi olla aivan toinen.

Kampanjani Pikkuliten Berliinin maratonille auttaa mut myös aktiivisesti lenkkipolulle. Tänään on vuorossa Jessica-juoksu, eli yhdeksän nautinnollista kiekkaa Töölönlahden ympäri. Nimensä illan tempaus sai 20 euron lahjoituksen tehneeltä Facebookin Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -ryhmän jäseneltä. Aion juosta ennen Berliinin maratonia jokaisen lahjoitetun euron edestä, satoi tai paistoi.

Jos voit juosta tänään, eli aikataulusi ja terveytesi antavat periksi (sekä olet sattumoisin Helsingissä), tule kirmaamaan kanssani. Starttaan Linnunlaulun Sinisen huvilan kahvilan kohdalta klo 18:30. Voit hypätä mukaan missä vaiheessa matkaa tahansa ja juosta kanssani niin pitkään, kuin miltä tänään tuntuu hyvältä. Yhden kiekan pituus on noin 2 kilometriä ja arvioitu vauhti on 6:15 min/km. Juoksuseurasta riippuen vauhtia voidaan hidastaa mutta myös nopeampikin juoksu onnistuu. Ensimmäiset kolme kiekkaa juostaan myötäpäivään, sitä seuraavat kolme vastapäivään ja kolme viimeistä kiekkaa taas myötäpäivään.

Illaksi on luvattu kaatosadetta. Ystäväni kysymys juoksuharrastuksen jatkamisesta saattaa pulpahtaa mieleen jossain 17 kilometrin kohdalla, eli siinä vaiheessa kun juoksun ilo saattaa hetkeksi hiipua. Sinnittelen silloin itseni päivätavoitteen loppuun asti hehkuttamalla jo ennakkoon sitä mieletöntä fiilistä, kun pääsen endorfiinimyrskyssä kuumaan suihkuun. Myös sen tunteen takia jatkan harrastustani päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Hienosta säästä huolimatta eilisellä lenkkipolulla ei ollut ruuhkaa. Enpä minäkään kovin usein starttaa ennen puolta seitsemää aamulla. Pyhitän kolme varhaisaamun peruskiekkaa Miljalle, joka antoi myös lahjoituksen Lääkärit ilman rajoja -järjestölle keräyssivuni kautta. 

Ma 28.4. peruskiekka aamuvarhaisella | 6,5 km | 35:48





Kahvakuulailun jumittamat lihakset liikkeeseen

Aktiivinen hyötyliikuntakausi on alkanut! Pujottauduin taas juoksutrikoisiin, kun oli aika viedä lapset päivän touhuihin. Rantaa pitkin tarhasta kotikonttoriin on suunilleen viiden kilometrin verran. Siinä sai mukavasti veryteltyä edellispäivän kahvakuulailun kangistamia lihaksia.


Nautiskelin maisemista ja otin pitkästä aikaa kuvia taloista ja pienistä ihanista yksityiskohdista, joita ei aina huomaa ihailla juoksutohinoissa.

 
Tässä valossa kaikki, siis aivan kaikki, näyttävät parhaat puolensa. Niin rakennukset kuin ihmisetkin. Koiratkin näyttivät tepastelevan tavallista terhakkaammin.


Huomasin, kuinka muutkin ihmiset ovat kuoriutuneet esiin talvikuosistaan. Yksi jos toinen hymyili ja nyökkäsi takaisin ohitettuamme toisemme. Siitä sai lisäenergiaa pikkuspurtteihin!


Tämä lenkki meni pienistä intervalleista huolimatta sunnuntaihölköttelyn tiliin. Mutta välillä näinkin. Ilokseni askel nousi kuitenkin keveästi. Juoksumatolla hikoilu ei ole mennyt selvästikään hukkaan.


Kauppatorilla oli yllättävän hiljaista, samoin Pohjoisrannassa. Ilmeisesti aamun fillariletka ja lenkkeilijät olivat jo työpaikoillaan suihkunraikkaina. Mulla olikin sitten koko merellinen kävelybulevardi omassa käytössäni. Jalat peppuun, polvet rintaan, siksakkia jalkoihin. Olin varmaankin juoksua harrastamattomien autoilijoiden mielestä huvittavaa katsottavaa.


Oma fillarini odottaa vielä talviteloilla. Siinä onkin mukavaa puuhastelua viikonloppuun. Saamme pyöräilystä varmasti enemmän irti tänä kesänä, kun koko katras osaa fillaroida. Kotiseutumatkailu satulasta käsin ja juosten on varmastikin meidän perheemme juttu tulevana kesänä!


Nihkeä alku

Juoksin töihin rantoja pitkin vietyäni lapsen hoitoon. Tahmeaa köpötystä. Upeita maisemia.

Toivottavasti kevät jatkuu samoissa kuvioissa. Sillä poikkeuksella, että siirryn tahmeasta rasvattuun. Mitä pikemmin, sen parempi. Ehkä jo viidennellä kerralla.

ke 25.2. 6 km | 39:48 | sama matka meni kesällä aikaan 30 min + risat
Kunnon kanssa on siis vielä hieman tekemistä. 


Juoksusuunnistusta kartalla ja ilman

Sain aimonaurut, kun mieheni tepasteli hotellihuoneeseen iltalenkiltä ja kertoi eksyneensä reitiltä. Hän oli löytänyt itsensä neljän metropysäkin päästä majapaikastamme Brommaplanilta. Koskapa kello oli jo hurjan paljon, ulkona säkkipimeää, eikä hänellä ollut minkäänlaista karttaa mukanaan, hän puhui itsensä metroon. Kolmen päivän bussikortti oli hotellissa takin taskussa.

Lähdin samalle reitille aamun sarastaessa. Kuten mieheni, myös minä kävin kyselemässä respassa reitistä. Sain jopa mukaani monistetun A4:n, josta kuitenkin puuttui mittakaava ja itse reitin sisään jäävä alue oli vain valkoinen läntti.

Musa soi täysillä ja löysin helposti reitin alkupisteen. Ohitin pienen linnan, joka muistutti enemmänkin kartanoa ja alitin metroradan. En juossut ison tien vieressä tarpeeksi pitkään, vaan palasin puistoon. Juoksin riemuissani luonnonpuistossa. Tajusin kyllä, ettei tämän nyt ihan näin pitänyt mennä. Ajatukseni vahvistui, kun päädyin lammelle. Kaikkialla oli hiljaista, eikä missään näkynyt ristin sielua.

Kipitin lammen ympäri kymmenessä minuutissa. Pistin musiikin pois ja yritin kuulostella lintujen liverrystä. Paikalliset metsälinnut taisivat olla mykkiä. Päätin, etten poikkea polulta, vaan palaan takaisin samalle grillauspisteelle, miltä aloitin lammen kiertämisen. Sen sijaan, että olisin kieppassut tässä vaiheessa oikealle reitille (grillin kupeessa oli alueen kartta), kipitin takaisin hotellille herkuista notkuva aamiaispöytä mielessäni.

Ehkä seuraavalla hiihtolomalla ainakin toinen meistä onnistuu kiertämään kokonaisen reitin. Se on kuitenkin varmaa, että bussikortti on otettava mukaan. Varmuuden vuoksi, sillä ruutuasemakaava on meille molemmille tutumpi, kuin villi, pohjoismainen luonto.

Tältä reitti Judarskogenin luonnonsuojelualueen ympäri näyttää Googlen kartalla. Mieheni juoksi leirintäalueen kohdalla itsensä ulos kartalta ja minä tein pientä siksakkia metsässä. Matkamittariini kertyi 5,8 km ja mietintäpysähdyksineen siihen kului 36 minuuttia. Mieheni juoksi 40 min + 9 minsaa metrolaiturilla pysyäkseen lämpimänä. Kuinka pitkän matkan hän juoksi? Ainakin tarpeeksi sille illalle.