Näytetään tekstit, joissa on tunniste marathon. Näytä kaikki tekstit
18.9.2022
35. maraton: Tämän mä osaan – Tallinna maraton 2022
9.9.2022
Millä kisavauhdilla maratonille?
13.6.2022
34. maraton: Uuden ajanlaskun alku – Stockholm Marathon 2022
23.8.2018
Lähdetkö juoksemaan maratonin kanssamme?
Lauantainen Helsinki Marathon on mulle monella tapaa tärkeä juttu. Se ei ole vain yksi lukema juoksemieni maratonien letkassa. Tai no, enhän mä sitä vielä ole juossut. Se tulee olemaan tunnetta täynnä, ärräpäistä suureen rakkauteen Helsinkiä, kanssajuoksijoitani, juoksua ja ystäviäni kohtaan.
23.5.2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku - Terwamaraton 2017
16.3.2016
Juhlamaraton kotikaupungissa
Olen arpomalla arponut mikä olisikaan hyvä paikka juosta 20. maratonini. Sorvan Satku Nokialla, Forssan Suvi-ilta, Paavo Nurmi Marathon Turussa vai kenties Helsinki City Marathon? Juoksin ensimmäisen maratonini Helsingissä, joten HCM:lle osallistuminen olisi hieno tapa juhlia pyöreitä lukemia. Polte maratonille on kuitenkin niin kova, etten halua odottaa seuraavaa rutistusta elokuulle saakka.
Sattumalla oli taas osansa asiaan. Meinaan sille, että pääsen osallistumaan maksutta Helsinki Spring Marathonille. Ei, en saanut villiä korttia järjestäjiltä, vaan toiselta juoksuun hurahtaneelta, joka on HSM:n aikaan Nizzassa, eikä voi itse käyttää saamaansa maratonlahjakorttia. Kiitokseksi juoksupaikasta ja ongelmani ratkaisemisesta sulloin viime torstaina juoksureppuuni pullollisen seurajuomaa ja vein sen hölkäten juoksupaikkansa lahjoittaneen toimistolle.
Helsinki Spring Marathon järjestetään ensimmäistä kertaa. Tunnen toki Pakilan, Pukinmäen ja Malmin, mutta en ole juurikaan juossut sillä suunnalla aiemmin. Lenkkarit jalassa alueeseen saa ihan erilaisen tuntuman kuin pyörän selästä tai bussista käsin. Reitti tulee kuitenkin varmasti tutuksi, sillä sama rundi kierretään neljä kertaa Vantaan maratonin tapaan. Mulla onkin jo kokemusta yhdestä, kahdesta, 21:stä ja 105:stä kierroksesta maratonilla, mutta nelonen tästä suorasta vielä puuttuukin.
Maratonin kotisivuilla olevien kuvien ja kartan perusteella reitin varrelta löytyy peltoa, pitkää suoraa ja isoja teitä. Pelkään pahoin, että katupöly tulee olemaan juoksulla pahin vastukseni, eikä siitepölykään auta asiaa. Jos yöpakkaset jatkuvat pitkään, katujen kevätsiivous siirtyy pitkälle kevääseen. Koko Helsingin siivous on aikaa vievää, eikä HSM:n seutu ole välttämättä ensimmäisenä siivouslistalla. Tulen seuraamaan silmä kovana Rakennusviraston puhdistussuunnitelmaa maalis- huhtikuun aikana.
24.4. juostava Helsinki Spring Marathon tulee olemaan mulle ylipitkä lenkki matkalla Helsinki City Runille. Kerrankos sitä juoksee kokonaisen maratonin puolimaratonille treenatessa.
Sattumalla oli taas osansa asiaan. Meinaan sille, että pääsen osallistumaan maksutta Helsinki Spring Marathonille. Ei, en saanut villiä korttia järjestäjiltä, vaan toiselta juoksuun hurahtaneelta, joka on HSM:n aikaan Nizzassa, eikä voi itse käyttää saamaansa maratonlahjakorttia. Kiitokseksi juoksupaikasta ja ongelmani ratkaisemisesta sulloin viime torstaina juoksureppuuni pullollisen seurajuomaa ja vein sen hölkäten juoksupaikkansa lahjoittaneen toimistolle.
Tänään en juokse. Vaikka olo on hyvä, vältän periaatteesta lenkkeilyä jos olen istunut iltaa pitkän kaavan kautta viinilasi (tai tässä tapauksessa useampikin) edessäni.
Maratonin kotisivuilla olevien kuvien ja kartan perusteella reitin varrelta löytyy peltoa, pitkää suoraa ja isoja teitä. Pelkään pahoin, että katupöly tulee olemaan juoksulla pahin vastukseni, eikä siitepölykään auta asiaa. Jos yöpakkaset jatkuvat pitkään, katujen kevätsiivous siirtyy pitkälle kevääseen. Koko Helsingin siivous on aikaa vievää, eikä HSM:n seutu ole välttämättä ensimmäisenä siivouslistalla. Tulen seuraamaan silmä kovana Rakennusviraston puhdistussuunnitelmaa maalis- huhtikuun aikana.
24.4. juostava Helsinki Spring Marathon tulee olemaan mulle ylipitkä lenkki matkalla Helsinki City Runille. Kerrankos sitä juoksee kokonaisen maratonin puolimaratonille treenatessa.
Virkistävää seuraa, herkullista ruokaa ja loistavaa ohjelmaa.
Näillä eväillä jaksaa taas liihottaa arjessa.
15.2.2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
Tutulle maratonille on helppo mennä, sillä käytännön asiat, kuten kisapaikan etsiminen, eivät aiheuta lisästressiä. IV APK-hallimaraton oli mulle uusi tuttavuus, mutta pääsin silti perille päätäni vaivaamatta, kiitos Kevyet kilometrit, raskaat raudat -blogin kirjoittajan Mikan. Hän houkutteli mut Poriin juoksemaan, kesti kysymystulvani ennen tapahtumaa, oli vastassa mua linja-autoasemalla ja kuskasi oikeaan paikkaan sekä kädestä pitäen opasti hallilla mut eteenpäin.
En ole juuri juossut maratoneja Suomessa, mutta useiden maratoonareiden nimet ovat tulleet tutuksi etenkin Facebookin KPK247-ryhmästä. Nyt sain vihdoin osalle heistä kasvot ja äänen. Porukan letkeä huulenheitto ja yhteisöllisyys tekivät muhun vaikutuksen. Pelkäsin hieman jääväni ulkopuoliseksi, mutta luulo oli turha. Numerolappu rinnassa oli pääsylippu porukkaan.
Maratoneväistä tuli syötyä noin puolet 105 Jelly Beans -karkeista, yksi haukku banaanista, puolikas pötkö Siri Piri glukoositabletteja ja Coca Cola -tölkillinen. Rusinat ja suolainen suklaa tulivat koskemattomina kotiin. Cokista olisin voinut juoda enemmänkin.
Kahden viimeisimmän juoksemani maratonin aikojen keskiarvo on 4:13. Se vaikutti passelilta tavoitteelta. En kuitenkaan lähtenyt tavoittelemaan sitä verissä suin, sillä olen saanut kerättyä juoksukilometrejä tämän vuoden puolella vain runsaan puolimaratonin verran ja olin vasta muutamaa päivää ennen maratonia päässyt terveiden kirjoihin kolme viikkoa kestäneestä flunssasta. Todellinen tavoite oli ehtiä paluubussiin, joka lähtisi Porista Helsinkiin viisi tuntia lähtölaukauksen jälkeen.
Maratonstartti viivästyi kuudella minuutilla, sillä odottelimme mattimyöhäisiä lähtöviivalle. Pienessä tapahtumassa minuutti sinne, toinen tänne ei jutustellessa haittaa, mutta oma tiukka aikatauluni alkoi hieman jännittää. Jokainen minuutti oli loppupäivästä kallisarvoinen.
Maratonstartti viivästyi kuudella minuutilla, sillä odottelimme mattimyöhäisiä lähtöviivalle. Pienessä tapahtumassa minuutti sinne, toinen tänne ei jutustellessa haittaa, mutta oma tiukka aikatauluni alkoi hieman jännittää. Jokainen minuutti oli loppupäivästä kallisarvoinen.
Matka Helsingistä Poriin taittui mukavasti linja-autossa Miikka Bäckströmin kanssa jutellessa (kuvassa valkoinen juoksupipo päässä). Hän juoksi Porissa 700. maratoninsa. Melkoinen saavutus!
Juoksimme Mikan kanssa rinta rinnan niitä näitä höpötellen. 25 kierrosta meni helposti. 35 kierrosta juostuamme huomasin, ettei jaloissani ole tällä hetkellä samanlaista potkua kuin vielä joitain kuukausia sitten. Luotin kuitenkin lihasmuistiin. On sitä heikommillakin koivilla päästy maaliin saakka! Jossain vaiheessa totesin Mikalle, ettei musta irtoa enää puhetta. Oli pakko säästää sekin energia jaloille. Hieman sen jälkeen jatkoin juoksua itsekseni.
En juossut tasavauhtisia kierroksia. Alusta loppuun juoksemani kierrokset olivat välillä 2:12-2:26. Pysähtelin kuitenkin usein virkistyspisteelle lataamaan lisäenergiaa ja vettä. Samalla kävelin hieman. Yleensä juon maratonilla urheilujuomaa ja vettä sekä syön banaania ja suolakurkkuja. Lisäenergiana käytän PowerBarin Power Gel Shotseja. En löytänyt niitä lähiurheilukaupoista, mutten uskaltanut korvata niitä geeleillä, jotka vain sekoittavat vatsani. En saanut varaamistani ja tarjolla olevista eväistä tarpeeksi energiaa, vaan 30 kierrosta ennen maalia sain hirveitä vilunväristyksiä. Huoltajat kehottivat mua ottamaan saman tien sipsejä ja mehua. Perunalastut tehosivatkin paremmin suolan puutteeseen kuin aikaisemmin nauttimani maustekurkut. Jossain vaiheessa juoksua haistoin ihanan kahvin tuoksun. Sain vastakeitettyä sumppia mukillisen. Kuuma juoma teki hyvää ja kofeiini sai mulle siivet alle. Ainakin hetkeksi.
En juossut tasavauhtisia kierroksia. Alusta loppuun juoksemani kierrokset olivat välillä 2:12-2:26. Pysähtelin kuitenkin usein virkistyspisteelle lataamaan lisäenergiaa ja vettä. Samalla kävelin hieman. Yleensä juon maratonilla urheilujuomaa ja vettä sekä syön banaania ja suolakurkkuja. Lisäenergiana käytän PowerBarin Power Gel Shotseja. En löytänyt niitä lähiurheilukaupoista, mutten uskaltanut korvata niitä geeleillä, jotka vain sekoittavat vatsani. En saanut varaamistani ja tarjolla olevista eväistä tarpeeksi energiaa, vaan 30 kierrosta ennen maalia sain hirveitä vilunväristyksiä. Huoltajat kehottivat mua ottamaan saman tien sipsejä ja mehua. Perunalastut tehosivatkin paremmin suolan puutteeseen kuin aikaisemmin nauttimani maustekurkut. Jossain vaiheessa juoksua haistoin ihanan kahvin tuoksun. Sain vastakeitettyä sumppia mukillisen. Kuuma juoma teki hyvää ja kofeiini sai mulle siivet alle. Ainakin hetkeksi.
Keskikentällä pelattiin futista eri kokoonpanoilla. Aika monta matsia / treeniä ehtii nähdä neljässä ja puolessa tunnissa.
Onneksi kierroksia ei tarvinnut laskea itse, sillä menin sekaisin omissa laskuissani jo 16. kierroksen kohdalla. Oli kätevää, että virkistyspisteet olivat 400 metrin välein. Samalla pääsi tarkastamaan viimeisimmän kierrosajan ja jäljellä olevat kierrokset tulostaululta. Kierrosluvun pieneneminen oli yllättävän koukuttavaa. Kaikki menikin hyvin siihen saakka, kunnes jäljellä oli enää 28 kierrosta. Aloin mokoma laskeskella matkaa kilometreissä. Siitä lähtien juoksu alkoi olla tahmeampaa ja henkisesti haastavampaa.
Vaikka meitä oli alussa aikamoinen letka juoksijoita yhdellä kertaa radalla, ohitukset sujuivat melko jouhevasti. Opin juoksun mittaan tunnistamaan muutaman juoksijan askeleista ja hengityksestä. Kanssajuoksijoista löytyi yleensä sopivia kirittäjiä ja jäniksiä, mutta loppumatkasta väli sopivaan seurattavaan selkään kasvoi välillä, kun radalla ei enää ollut puolimaratoonareita.
Vaikka meitä oli alussa aikamoinen letka juoksijoita yhdellä kertaa radalla, ohitukset sujuivat melko jouhevasti. Opin juoksun mittaan tunnistamaan muutaman juoksijan askeleista ja hengityksestä. Kanssajuoksijoista löytyi yleensä sopivia kirittäjiä ja jäniksiä, mutta loppumatkasta väli sopivaan seurattavaan selkään kasvoi välillä, kun radalla ei enää ollut puolimaratoonareita.
Ihme kyllä, 105 kierrosta sisähallissa ei tuntunut puuduttavalta. Maraton on mulle näköjään helpompi pätkittynä 21 tai 105 palaseen, kuin kahteen osaan kuten Tukholmassa. Jossain vaiheessa huomasin olevani lähes meditatiivisessa tilassa. Lauloin ääneti luureista kuulemaani musiikkia. Välillä askel alkoi tikata musiikin tahtiin, välillä se taas laahasi aivan kuin olisin yrittänyt pitää jalkapalloa jaloissani. Muutaman kerran tunteet pääsivät valloilleen ja tirautin muutaman kyyneleen. En surusta enkä kivusta, vaan liikutuksesta. Siksi että kykenin juoksemaan.
Karhuhalli tuli tutuksi päivän mittaan. Metalli- ja puurakenteet tekivät muhun vaikutuksen. Päätyjen maalaukset rytmittivät myös mukavasti juoksua: "Ai mä oon taas tässä." Hallin valaistus oli onnistunut. Se oli hieman unenomainen mutta tarpeeksi kirkas. Valaistusta ja hallin ilmaa ei ainakaan voinut syyttää uupumuksesta.
Ylitin maaliviivan ajassa 4:23:04. Siitä alkoikin päivän viimeinen spurtti. Järjestäjät olivat sumplineet juoksun mittaan Mikan kanssa miten paluumatkaa varten varattu eväspussi saataisiin mulle hänen autostaan. Kun sain mitalin kaulaani, ravasin hullun lailla pukuhuoneille. Aikaa oli kymmenisen minuuttia. Onneksi olin laittanut vaihtovaatteet valmiiksi laukkuun yhtenä rullana. Siinä kiireessä en olisi voinut käyttää hetkeäkään vaatteiden metsästykseen. Jätin suosiolla pesuaineet laukkuun ja tyydyin huuhtelemaan pahimmat hiet suihkussa pelkällä vedellä.
Mua odoteltiin jo kamojeni kanssa. Hyppäsin auton etupenkille ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa bussille. Mulla jäi vielä ruhtinaallisesti pukeutumisaikaa bussissa ennen sen lähtöä. Pitihän mun saada aluskerrastoni päälle muutakin kuin juoksupaita.
Juoksutapahtumana APK-hallimaraton saa multa täyden kympin. Yhteydenpito ennen maratonia oli kiitettävää. Sain vastaukset jos jokin painoi mieltä. Järjestäjät jaksoivat pitää hallilla fiilistä yllä ja olivat todella avuliaita. Tarjoilut olivat passelit sekä kyyti linja-autoasemalle ja eväskassini metsästys olivat loistavaa palvelua, sellaista, mitä en ota itsestäänselvyytenä. Ja lisäpojot niille ihanille naisille, jotka jaksoivat kierros toisensa perään kannustaa meitä takakaarteessa. Sain heiltä monta kertaa lisävirtaa.
Lähtisinkö juoksemaan Poriin uudemman kerran 105 kierrosta? Kyllä, ehdottomasti. Varsinkin, kun ne tarjolla olleet Marie-keksit ovat vielä testaamatta ;)
Helsingissä mua odotti nenäliinalumisade. 3,5 tunnin bussimatkan jälkeen oli hyvä verytellä jalkoja kävelemällä kotiin. Laukku oli raskas ja kävely tavallista hitaampaa. Mutta mieli oli korkealla säästä huolimatta.
13.2. | IV APK-hallimaraton, Pori | 4:23:04 | 6:14
Mua odoteltiin jo kamojeni kanssa. Hyppäsin auton etupenkille ja ehdimme kuin ehdimmekin ajoissa bussille. Mulla jäi vielä ruhtinaallisesti pukeutumisaikaa bussissa ennen sen lähtöä. Pitihän mun saada aluskerrastoni päälle muutakin kuin juoksupaita.
Juoksutapahtumana APK-hallimaraton saa multa täyden kympin. Yhteydenpito ennen maratonia oli kiitettävää. Sain vastaukset jos jokin painoi mieltä. Järjestäjät jaksoivat pitää hallilla fiilistä yllä ja olivat todella avuliaita. Tarjoilut olivat passelit sekä kyyti linja-autoasemalle ja eväskassini metsästys olivat loistavaa palvelua, sellaista, mitä en ota itsestäänselvyytenä. Ja lisäpojot niille ihanille naisille, jotka jaksoivat kierros toisensa perään kannustaa meitä takakaarteessa. Sain heiltä monta kertaa lisävirtaa.
Lähtisinkö juoksemaan Poriin uudemman kerran 105 kierrosta? Kyllä, ehdottomasti. Varsinkin, kun ne tarjolla olleet Marie-keksit ovat vielä testaamatta ;)
Helsingissä mua odotti nenäliinalumisade. 3,5 tunnin bussimatkan jälkeen oli hyvä verytellä jalkoja kävelemällä kotiin. Laukku oli raskas ja kävely tavallista hitaampaa. Mutta mieli oli korkealla säästä huolimatta.
13.2. | IV APK-hallimaraton, Pori | 4:23:04 | 6:14
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:
2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
31.1.2016
Painon vaikutus maratontulokseen
Tavoitteenani on juosta APK-hallimaraton Porissa sellaista vauhtia, että ehdin linja-auton kyytiin ajoissa. Mulla on startista tasan viisi tuntia aikaa paluubussin lähtöön. Aika tiukoille menee, sillä juoksun lisäksi siihen viisituntiseen pitää ahtaa maratonin kangistamilla koivilla vaateshow ja suihku. Ja varmasti haluan myös vaihtaa muutaman sanan järjestäjien ja kanssajuoksijoiden kanssa juoksun jälkeen. Nyt jo tulee paniikkihiki otsalle tiukkaa aikataulua ajatellessani.
Tammikuun treenaus on rajoittunut satunnaisiin lumikasakiipeilyihin.
En yleensä analysoi juoksemiani maratoneja perusteellisesti, vaikka ehkä se olisikin hyödyllistä jos ja kun tavoitteenani on kehittyä juoksijana. Joulukuinen maraton on jäänyt poikkeuksellisesti mietityttämään. Syyskuussa aika oli 10 minsaa parempi kuin joulukuussa, mutta jälkimmäiseen aikaan ei tarvinnut kiroiluja eikä irvistelyjä. Miten on mahdollista, että Lucian päivän juoksu sujui kuin itsestään? Miksi juokseminen oli niin helppoa ja kevyttä pari kuukautta aiemmin olleeseen Berliinin maratoniin verrattuna?
Toki yksi iso syy on se, ettei mulla ollut juurikaan odotuksia juoksun suhteen. Kunhan kerkeisin tiettyyn paluujunaan, se riitti tällä kertaa. Toinen syy saattaa olla niinkin yksinkertainen, kuin paino. Jätin lokakuun lopulla karkit, suklaan, jätskin ja keksit pois. Kun yhdistin siihen vielä eheän juoksukuukauden, paino lähti laskemaan itsestään. Painoero syyskuun lopun Berliinin maratonin ja joulukuun puolivälin Mikon kirkkolaaksomaratonin välillä oli peräti viisi kiloa.
Ainoat kunnon spurtit on tullut otettua luistimilla. Niitäkin kertoja on tammikuulle kertynyt yhtä monta kuin juoksumatolla. Kokonaiset kaksi.
Kaikkitietävästä netistä löytyy ties millaisia laskureita siihen, miten paino vaikuttaa maratonin lopputulokseen. Erään netistä nappaamani laskurin mukaan painon putoaminen yhdellä kilolla vaikuttaa (viiteen kiloon saakka) 3 sekuntia / km. Laskurissa ei tietenkään oteta huomioon muutoksia lihasmassassa, ei treenimäärää eikä -laatua, eikä varsinkaan terveydentilaa, maratonpäivän olosuhteista puhumattakaan. Malli on kiinnostava vaikka reunaehdot jätetäänkin huomiotta.
Yhden kilon pudotus merkitsisi 2:06 parempaa maratonaikaa. Viiden kilon pudotuksessa puhuttaisiin jo kymmenen ja puolen minuutin aikaparannuksesta. Yhtään sen syvempiä analysoimatta, elopainoni saattoi olla juuri se tärkeä ero näiden kahden maratonin välillä. Ja kyllähän sen maalaisjärkikin sanoo, että kropan ollessa kevyempi, myös juoksu sujuu (tai ainakin pitäisi sujua) kevyemmin.
Pitäisiköhän mun tässä vaiheessa siirtyä taas täysin sokerittomalle? Jos se olisi kaivattu salainen ase, joka auttaisi mut maaliin kahden viikon päästä Porissa? Kunnolle kun ei enää voi mitään, varsinkin kun flunssa painaa keuhkoja ja päällä on kortisonikuuri.
Tämänhetkisellä kunnolla ja keuhkoilla näitäkään portaita ei nousta ilman keuhkojen pihinää. Ei vaikka portaat olisikin kolattu ja sateen jäljiltä kivipinta kiiltelisi.
Tammikuun treenaus on rajoittunut satunnaisiin lumikasakiipeilyihin.
En yleensä analysoi juoksemiani maratoneja perusteellisesti, vaikka ehkä se olisikin hyödyllistä jos ja kun tavoitteenani on kehittyä juoksijana. Joulukuinen maraton on jäänyt poikkeuksellisesti mietityttämään. Syyskuussa aika oli 10 minsaa parempi kuin joulukuussa, mutta jälkimmäiseen aikaan ei tarvinnut kiroiluja eikä irvistelyjä. Miten on mahdollista, että Lucian päivän juoksu sujui kuin itsestään? Miksi juokseminen oli niin helppoa ja kevyttä pari kuukautta aiemmin olleeseen Berliinin maratoniin verrattuna?
Toki yksi iso syy on se, ettei mulla ollut juurikaan odotuksia juoksun suhteen. Kunhan kerkeisin tiettyyn paluujunaan, se riitti tällä kertaa. Toinen syy saattaa olla niinkin yksinkertainen, kuin paino. Jätin lokakuun lopulla karkit, suklaan, jätskin ja keksit pois. Kun yhdistin siihen vielä eheän juoksukuukauden, paino lähti laskemaan itsestään. Painoero syyskuun lopun Berliinin maratonin ja joulukuun puolivälin Mikon kirkkolaaksomaratonin välillä oli peräti viisi kiloa.
Kaikkitietävästä netistä löytyy ties millaisia laskureita siihen, miten paino vaikuttaa maratonin lopputulokseen. Erään netistä nappaamani laskurin mukaan painon putoaminen yhdellä kilolla vaikuttaa (viiteen kiloon saakka) 3 sekuntia / km. Laskurissa ei tietenkään oteta huomioon muutoksia lihasmassassa, ei treenimäärää eikä -laatua, eikä varsinkaan terveydentilaa, maratonpäivän olosuhteista puhumattakaan. Malli on kiinnostava vaikka reunaehdot jätetäänkin huomiotta.
Yhden kilon pudotus merkitsisi 2:06 parempaa maratonaikaa. Viiden kilon pudotuksessa puhuttaisiin jo kymmenen ja puolen minuutin aikaparannuksesta. Yhtään sen syvempiä analysoimatta, elopainoni saattoi olla juuri se tärkeä ero näiden kahden maratonin välillä. Ja kyllähän sen maalaisjärkikin sanoo, että kropan ollessa kevyempi, myös juoksu sujuu (tai ainakin pitäisi sujua) kevyemmin.
Pitäisiköhän mun tässä vaiheessa siirtyä taas täysin sokerittomalle? Jos se olisi kaivattu salainen ase, joka auttaisi mut maaliin kahden viikon päästä Porissa? Kunnolle kun ei enää voi mitään, varsinkin kun flunssa painaa keuhkoja ja päällä on kortisonikuuri.
Tämänhetkisellä kunnolla ja keuhkoilla näitäkään portaita ei nousta ilman keuhkojen pihinää. Ei vaikka portaat olisikin kolattu ja sateen jäljiltä kivipinta kiiltelisi.
16.12.2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
Olen ollut tänä vuonna paremmassa juoksuvireessä kuin koskaan aiemmin. Silti olen juossut ainoastaan yhden maratonin. Niinpä kun Fitness Führer ehdotti Mikon Kirkkolaakso maratonia Lucian päivälle, innostuin saman tien vaikken olekaan aivan maratonterässä.
Sunnuntaisella maratonilla juostaisiin kilsan mittaista pätkää edestakaisin 21 kertaa. Se vaikutti verrattaen älyvapalta kuullessani siitä ensimmäistä kertaa. Toisaalta olen Pikkuliten Berliiniin -projektin aikana erikoistunut ties millaiseen ympärijuoksuun, joten halusin päästä testaamaan josko polla kestää tällaista rataa kokonaisen maratonin verran.
Vielä viikkoa aiemmin maratonille oli ilmoittautunut vasta kaksi juoksijaa. Lopulta meitä starttasi viisi. Tungosmaratoneihin tottuneena tämä tuntui piristävältä. Toki tajusin, että vauhdin ylläpito tulisi olemaan todella haastavaa. Jäniksiä ei olisi näköpiirissä kuin ehkä vain niitä aitoja nelijalkaisia ja pitkäkorvaisia.
Tapasimme Sofian kanssa Kirkkonummen junassa. Junamatka oli iloista sähellystä ja panikointia. Juna toimi myös hyvin pukukoppina. Puin vasta siellä lämpökerrastoni päälle muut kerrokset.
Ulkomaisten maratonien tapaan Kirkkonummen mara alkoi myös aamuvarhaisella. Lähtöaikaan oli toki mahdollista itse vaikuttaa, mutta käytännössä mulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kello yhdeksän startti. Olin sopinut kuljetuksen Espoon keskuksesta synttärikemuihin Aurinkolahteen, joten kahden paluujunaan oli pakko ehtiä. Lopulta aloitimme Sofian kanssa juoksun hieman kärkijoukon jälkeen, sillä saavuimme paikalle viime tipassa ja säätöön lähtöalueella meni aikaa.
Lähdössä aamunraikkaita Lucia-neitoja (kuva kilpailun järjestäjän ottama).
Juoksimme yhdessä puolet matkasta. Vaikka emme pölöttäneet sen kummemmin, vauhtia oli huomattavasti helpompi pitää yllä Sofian juostessa vieressä. Asfalttiosuuksilla piti olla todella varovainen varsinkin alkumatkan ajan mustan jään vuoksi. Onneksi kärkipään juoksijat varoittivat meitä jo ennakkoon. Olisihan se ollut tylsää, jos juoksu olisi tyssännyt jo ensimmäisen sadan metrin kohdalla.
Juoksin räntäsateen alkuun saakka eli 24 kilometriä Lucia-kruunu päässäni ja otin sen taas kutreilleni (?!) viimeisen kierroksen ajaksi. Oman hauskan lisänsä antoivat sunnuntaikävelijät, jotka hymyilivät juokseville valopäille. Ohikulkijoista oli helppo saada juttukavereita, sillä kruunu toimi loistavana jään murtajana. Muutama koira sai kauhean sätkyn päässäni liehuvasta hopeaköynnöksestä mutta onneksi omistajat olivat valppaina pitelemässä lemmikkejään aisoissa.
Kilometrin pituinen pätkä näytti aika tasan tältä miltei joka suunnasta. Ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana ihailin metsän yllä olevaa ja hiljalleen poishiipivää usvaa. Korkeuseroa oli reitillä vain kaksi metriä.
Juoksin koko matkan enemmän tai vähemmän omassa kuplassani musiikkia kuunnellen. En olekaan pitkään aikaan pitänyt musaa messissä maratonilla, mutta nyt se oli ainoa tapa pitää edes jonkinlaista vauhtia yllä. Yllätyksekseni en kiroilut 42 kilometrin aikana kertaakaan, sillä tällä kertaa ärräpäille ei ollut lainkaan syytä. Välillä ilmassa oli hieman kyllästymistä, mutta kävelin silloin hieman ja yritin löytää itselleni ulkoilijoista juttukavereita.
Olisin toki voinut juosta nopeampaakin tahtia, mutta otin maratonin sunnuntailenkin kannalta. Ensin sinne ja takaisin tänne. Polla ja jalat olisivat kestäneet koveampaakin vauhtia, loistavasti toimineet keuhkot ja sydän myös. Sen sijaan vatsastani en ollut varma. Kunnon aamutyhjennys jäi tekemättä enkä missään nimessä halunnut könytä kesken kaiken pusikkoon tai poiketa testaamaan läheisen Citymarketin vessoja.
Hörppäsin kahden kilsan välein juomapisteellä vettä ja pistin suolakurkkuviipaleen suuhuni. Jo miltei alusta lähtien otin joka kierroksella yhden PowerBar Gel Shots -karkin suuhuni. Sen ja kylmän sään ansiosta mun ei tarvinnut koskea urheilujuomaan, joka olisi varmasti pistänyt vatsani sekaisin. Energia tuntui imeytyvän hyvin, eikä sen kummempia väsähdyksiä tullut. Juoksun jälkeinen horkka tosin antoi viitteitä siitä, että lisäenergiaa olisi hyvä saada koneistoon ja pian.
Garminin mukaan juoksin 43,7 kilometriä. Mittari liioittelee hieman juostua matkaa ja saattoi se mennä sekaisinkin siksakkijuoksusta. Ilmeisesti en osaa valita optimaalista reittiä autiollakaan radalla.
Pääsin maaliin ajassa 4:18:24. Ensimmäistä ja kenties viimeistä kertaa elämässäni voitin naisten sarjan. Hävisin voittajalle nelisen minuuttia.
Olen tosi tyytyväinen sekä aikaan että juoksuun kokonaisuudessaan. Saman radan edestakaisin juokseminen oli yllättävän helppoa ja vaivatonta. Yllättävän hyvin pysyin kierroslaskuissa mukana. Olin saanut lahjottua lapset tekemään meille molemmille 21 kuminauharannekorua, joista jätimme aina yhden kierrosta kohden juomapisteelle. Muutaman kerran unohdin ottaa rannekorun ranteestani ja kerran yksi tipahti matkan varrelle. Onneksi Garmin antoi kuitenkin viitettä missä mennään. En olisi halunut ehdoin tahdoin juosta ylimääräisiä kunniakierroksia vaikka maraton sujuikin mukavan leppoisissa merkeissä.
Pidin Lucia-kruunua päässäni kiirehtiessäni junaan, sillä en ehtinyt purkaa sitä kaikessa kiireessä. Ohikulkijat vilkuttivat ja hymyilivät minulle yllätyksekseni edelleenkin. Eräskin kertoi tulleensa kävelylle ihan vaan koska kuuli naapureiltaan, että kauppakeskuksen lähellä oli havaittu juoksemassa ihka oikea Lucia-neito. Alkoi vähän hymyilyttää. Muutama paikallinen katsoi mua kuitenkin hieman vinoon, sillä mulla oli kädessäni pullollinen olutta (alkoholitonta tosin), askel oli heiluva ja hieman turvoksissa oleva naamani oli punainen sekä hiestä kiiltelevä. Taisi hopeakoristeetkin vilistää pitkin selkää.
Fitness Führerin keksimä Lucia-teema juoksullemme oli napakymppi. Oli mahtavaa nähdä kuinka ihmisten suut vääntyivät hymyyn meidät nähtyään. Lucia-neidon lailla toimme ainakin hetkellisesti valoa ja iloa hämärään ja sateiseen sunnuntaihin.
***
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:
2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
Sunnuntaisella maratonilla juostaisiin kilsan mittaista pätkää edestakaisin 21 kertaa. Se vaikutti verrattaen älyvapalta kuullessani siitä ensimmäistä kertaa. Toisaalta olen Pikkuliten Berliiniin -projektin aikana erikoistunut ties millaiseen ympärijuoksuun, joten halusin päästä testaamaan josko polla kestää tällaista rataa kokonaisen maratonin verran.
Vielä viikkoa aiemmin maratonille oli ilmoittautunut vasta kaksi juoksijaa. Lopulta meitä starttasi viisi. Tungosmaratoneihin tottuneena tämä tuntui piristävältä. Toki tajusin, että vauhdin ylläpito tulisi olemaan todella haastavaa. Jäniksiä ei olisi näköpiirissä kuin ehkä vain niitä aitoja nelijalkaisia ja pitkäkorvaisia.
Tapasimme Sofian kanssa Kirkkonummen junassa. Junamatka oli iloista sähellystä ja panikointia. Juna toimi myös hyvin pukukoppina. Puin vasta siellä lämpökerrastoni päälle muut kerrokset.
Ulkomaisten maratonien tapaan Kirkkonummen mara alkoi myös aamuvarhaisella. Lähtöaikaan oli toki mahdollista itse vaikuttaa, mutta käytännössä mulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kello yhdeksän startti. Olin sopinut kuljetuksen Espoon keskuksesta synttärikemuihin Aurinkolahteen, joten kahden paluujunaan oli pakko ehtiä. Lopulta aloitimme Sofian kanssa juoksun hieman kärkijoukon jälkeen, sillä saavuimme paikalle viime tipassa ja säätöön lähtöalueella meni aikaa.
Lähdössä aamunraikkaita Lucia-neitoja (kuva kilpailun järjestäjän ottama).
Juoksimme yhdessä puolet matkasta. Vaikka emme pölöttäneet sen kummemmin, vauhtia oli huomattavasti helpompi pitää yllä Sofian juostessa vieressä. Asfalttiosuuksilla piti olla todella varovainen varsinkin alkumatkan ajan mustan jään vuoksi. Onneksi kärkipään juoksijat varoittivat meitä jo ennakkoon. Olisihan se ollut tylsää, jos juoksu olisi tyssännyt jo ensimmäisen sadan metrin kohdalla.
Juoksin räntäsateen alkuun saakka eli 24 kilometriä Lucia-kruunu päässäni ja otin sen taas kutreilleni (?!) viimeisen kierroksen ajaksi. Oman hauskan lisänsä antoivat sunnuntaikävelijät, jotka hymyilivät juokseville valopäille. Ohikulkijoista oli helppo saada juttukavereita, sillä kruunu toimi loistavana jään murtajana. Muutama koira sai kauhean sätkyn päässäni liehuvasta hopeaköynnöksestä mutta onneksi omistajat olivat valppaina pitelemässä lemmikkejään aisoissa.
Kilometrin pituinen pätkä näytti aika tasan tältä miltei joka suunnasta. Ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana ihailin metsän yllä olevaa ja hiljalleen poishiipivää usvaa. Korkeuseroa oli reitillä vain kaksi metriä.
Juoksin koko matkan enemmän tai vähemmän omassa kuplassani musiikkia kuunnellen. En olekaan pitkään aikaan pitänyt musaa messissä maratonilla, mutta nyt se oli ainoa tapa pitää edes jonkinlaista vauhtia yllä. Yllätyksekseni en kiroilut 42 kilometrin aikana kertaakaan, sillä tällä kertaa ärräpäille ei ollut lainkaan syytä. Välillä ilmassa oli hieman kyllästymistä, mutta kävelin silloin hieman ja yritin löytää itselleni ulkoilijoista juttukavereita.
Olisin toki voinut juosta nopeampaakin tahtia, mutta otin maratonin sunnuntailenkin kannalta. Ensin sinne ja takaisin tänne. Polla ja jalat olisivat kestäneet koveampaakin vauhtia, loistavasti toimineet keuhkot ja sydän myös. Sen sijaan vatsastani en ollut varma. Kunnon aamutyhjennys jäi tekemättä enkä missään nimessä halunnut könytä kesken kaiken pusikkoon tai poiketa testaamaan läheisen Citymarketin vessoja.
Hörppäsin kahden kilsan välein juomapisteellä vettä ja pistin suolakurkkuviipaleen suuhuni. Jo miltei alusta lähtien otin joka kierroksella yhden PowerBar Gel Shots -karkin suuhuni. Sen ja kylmän sään ansiosta mun ei tarvinnut koskea urheilujuomaan, joka olisi varmasti pistänyt vatsani sekaisin. Energia tuntui imeytyvän hyvin, eikä sen kummempia väsähdyksiä tullut. Juoksun jälkeinen horkka tosin antoi viitteitä siitä, että lisäenergiaa olisi hyvä saada koneistoon ja pian.
Garminin mukaan juoksin 43,7 kilometriä. Mittari liioittelee hieman juostua matkaa ja saattoi se mennä sekaisinkin siksakkijuoksusta. Ilmeisesti en osaa valita optimaalista reittiä autiollakaan radalla.
Pääsin maaliin ajassa 4:18:24. Ensimmäistä ja kenties viimeistä kertaa elämässäni voitin naisten sarjan. Hävisin voittajalle nelisen minuuttia.
Olen tosi tyytyväinen sekä aikaan että juoksuun kokonaisuudessaan. Saman radan edestakaisin juokseminen oli yllättävän helppoa ja vaivatonta. Yllättävän hyvin pysyin kierroslaskuissa mukana. Olin saanut lahjottua lapset tekemään meille molemmille 21 kuminauharannekorua, joista jätimme aina yhden kierrosta kohden juomapisteelle. Muutaman kerran unohdin ottaa rannekorun ranteestani ja kerran yksi tipahti matkan varrelle. Onneksi Garmin antoi kuitenkin viitettä missä mennään. En olisi halunut ehdoin tahdoin juosta ylimääräisiä kunniakierroksia vaikka maraton sujuikin mukavan leppoisissa merkeissä.
Pidin Lucia-kruunua päässäni kiirehtiessäni junaan, sillä en ehtinyt purkaa sitä kaikessa kiireessä. Ohikulkijat vilkuttivat ja hymyilivät minulle yllätyksekseni edelleenkin. Eräskin kertoi tulleensa kävelylle ihan vaan koska kuuli naapureiltaan, että kauppakeskuksen lähellä oli havaittu juoksemassa ihka oikea Lucia-neito. Alkoi vähän hymyilyttää. Muutama paikallinen katsoi mua kuitenkin hieman vinoon, sillä mulla oli kädessäni pullollinen olutta (alkoholitonta tosin), askel oli heiluva ja hieman turvoksissa oleva naamani oli punainen sekä hiestä kiiltelevä. Taisi hopeakoristeetkin vilistää pitkin selkää.
Fitness Führerin keksimä Lucia-teema juoksullemme oli napakymppi. Oli mahtavaa nähdä kuinka ihmisten suut vääntyivät hymyyn meidät nähtyään. Lucia-neidon lailla toimme ainakin hetkellisesti valoa ja iloa hämärään ja sateiseen sunnuntaihin.
***
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:
2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
4.12.2015
Yllytyshullu
Jahas, ensi viikolla onkin sitten ihan yllättäen taas maratonmerkintä kalenterissa. Fitness Führer juhlistaa syntymäpäiviään 13.12. juoksemalla Kirkkonummen maratonin. Koskapa olen yllytyshullu, syntymähullu tai mitä lie, menen pitämään juhlakalulle seuraa juosten.
Berliinin maratonin jälkeen Mikon Kirkkolaakso Maraton kuulostaa ihanan eksoottiselta. Tapahtumasivun mukaan sinne on ilmoittautunut toistaiseksi kaksi ihmistä. Me Sofian kanssa toistaiseksi tuplaamme osanottajamäärän. Matka on tutut 42,195 kilometriä mutta se juostaan Kirkkolaaksojuoksussa kilometrin pituista pätkää edestakaisin. Siinä on tällaiselle ympyräjuoksukonkarillekin tekemistä.
"Kierroslaskut: Laske itse, järjestäjä pyrkii laskemaan myös."
Kierroksissa voi mennä helposti sekaisin. Olisihan se daijua juosta vahingossa kaksi ylimääräistä kilometriä huonon laskupään takia. Keksin kaksi hyvää keinoa:
1) Heijaajalle annetaan 21 pulloa olutta. Hän korkkaa niistä yhden ohitettuamme kääntöpaikan. Kuka haluaa tulla mukaan ja uhrautua urheilun nimissä?
2) Tyttäreni saa tehdä kumpaisellekin 21 rannekorua. Luovutamme molemmat yhden ohittaessamme juomapisteen. Onneksi on vielä runsas viikko aikaa. Jos tyttäreni jaksaisi tehdä niitä kahdeksana iltana... Se tekisi viisi rannekorua/ilta. Ja mä lupaan näperrellä ne kaksi viimeistä vaikka junamatkalla Kirkkonummelle. Veikkaan, että tytärtä täytyy lahjoa ruhtinaallisesti jos hän suostuu näpertelemään juoksumme tähden.
"Ajanotto: Oma kello mukaan, järjestäjä ottaa aikaa myös."
Ja mehän otamme aikaa ja tosi tarkkaan. Lähdemme molemmat hakemaan Kirkkonummelta ennätysjuoksua. Tavoitteessa on huomioitu sekunnin virhemarginaali.
"Huoltopiste kahden kilometrin välein (1 kpl). Tarjolla mm. vesi, cola, banaani, suolakurkku."
Hienoa, emme kuole nälkään, vaikkei siellä synttärikakkua tarjotakaan.
"Reitti on tasainen. Ainoastaan siltojen kohdalla korkeusero n. 2 metriä. Kilometrin matkasta molemmat päät n. 120 metriä on asfalttipintaa ja soratieksi jää n. 760 metriä."
Pitää siis varautua siihen, ettei reitillä ole alamäkiä vauhdittamassa juoksua. Olen juossut aikaisemmin maratoneja ainoastaan asfaltilla ja mukulakivillä. Näin pitkät hiekkapätkät ovat mulle aivan uusi tuttavuus. Sään puolesta ei ole pelkoa, että hiekka pöllyäisi.
"Sarjat: Miehet maraton, miehet puolimaraton, naiset maraton, naiset puolimaraton sekä 10 km katsojien toivomuksesta miehille ja naisille."
Samassa tapahtumassa on mahdollisuus juosta myös puolikas. Tosin kun Kirkkonummelle asti raahautuu aikaisin sunnuntaiaamuna, kannattaa saman tien juosta koko rahan (kympin) edestä.
"Puolimaraton: 10 kierrosta + 11. kierroksella kääntyminen VIHREÄN ROSKIKSEN tasalla. 11. kierroksen kääntöpaikka n. 150 metriä lähtöpaikasta Prismalle (näytetään lähdössä)."
En varmasti pystyisi noiden kilometrilukujen tietämillä pysymään kärryillä siitä, missä oikea kääntöpaikka on. Siksikin kannattaa juosta kokonainen.
Tule ihmeessä sinäkin juoksemaan 13.12. Kirkkonummelle. Et voi eksyä, tulit sitten bussilla, junalla tai autolla:
"Rautatieasemalle 300 metriä. Linja-auto numero 173 Kampista 230 metrin päähän lähdöstä ja Kamppiin vain 30 metrin päähän maalista. Pysäkit kylän ainoassa liikennevaloristeyksessä. Ilmainen parkkihalli liikennevaloristeyksen vieressä auki klo 7-22. Paljon parkkitilaa myös ulkona lähellä."
Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Nostan hattua kaikille, jotka järjestävät kallisarvoisella vapaa-ajallaan uusia kaikkien kukkaroille sopivia juoksutapahtumia. Vielä kun juoksijoita saadaan tarpeeksi paikalle, tästä voi tulla vaikka perinne!
Fitness Führer lupasi, ettei Kirkkonummen maratonilla ole pakkasta. Ei ainakaan yli viittä astetta. Säiden jumalat tottelevat tunnetusti synttärisankareita, eli säänkin puolesta meitä odottaa ykkösmaraton!
Googletin Kirkkonummen Kirkkolaakson. Jos kaikki menee nappiin (= ei flunssaa), maratonreitti piirtyy 13.12. muistini sopukoihin loppuiäksi.
Berliinin maratonin jälkeen Mikon Kirkkolaakso Maraton kuulostaa ihanan eksoottiselta. Tapahtumasivun mukaan sinne on ilmoittautunut toistaiseksi kaksi ihmistä. Me Sofian kanssa toistaiseksi tuplaamme osanottajamäärän. Matka on tutut 42,195 kilometriä mutta se juostaan Kirkkolaaksojuoksussa kilometrin pituista pätkää edestakaisin. Siinä on tällaiselle ympyräjuoksukonkarillekin tekemistä.
"Kierroslaskut: Laske itse, järjestäjä pyrkii laskemaan myös."
Kierroksissa voi mennä helposti sekaisin. Olisihan se daijua juosta vahingossa kaksi ylimääräistä kilometriä huonon laskupään takia. Keksin kaksi hyvää keinoa:
1) Heijaajalle annetaan 21 pulloa olutta. Hän korkkaa niistä yhden ohitettuamme kääntöpaikan. Kuka haluaa tulla mukaan ja uhrautua urheilun nimissä?
2) Tyttäreni saa tehdä kumpaisellekin 21 rannekorua. Luovutamme molemmat yhden ohittaessamme juomapisteen. Onneksi on vielä runsas viikko aikaa. Jos tyttäreni jaksaisi tehdä niitä kahdeksana iltana... Se tekisi viisi rannekorua/ilta. Ja mä lupaan näperrellä ne kaksi viimeistä vaikka junamatkalla Kirkkonummelle. Veikkaan, että tytärtä täytyy lahjoa ruhtinaallisesti jos hän suostuu näpertelemään juoksumme tähden.
"Ajanotto: Oma kello mukaan, järjestäjä ottaa aikaa myös."
Ja mehän otamme aikaa ja tosi tarkkaan. Lähdemme molemmat hakemaan Kirkkonummelta ennätysjuoksua. Tavoitteessa on huomioitu sekunnin virhemarginaali.
"Huoltopiste kahden kilometrin välein (1 kpl). Tarjolla mm. vesi, cola, banaani, suolakurkku."
Hienoa, emme kuole nälkään, vaikkei siellä synttärikakkua tarjotakaan.
"Reitti on tasainen. Ainoastaan siltojen kohdalla korkeusero n. 2 metriä. Kilometrin matkasta molemmat päät n. 120 metriä on asfalttipintaa ja soratieksi jää n. 760 metriä."
Pitää siis varautua siihen, ettei reitillä ole alamäkiä vauhdittamassa juoksua. Olen juossut aikaisemmin maratoneja ainoastaan asfaltilla ja mukulakivillä. Näin pitkät hiekkapätkät ovat mulle aivan uusi tuttavuus. Sään puolesta ei ole pelkoa, että hiekka pöllyäisi.
"Sarjat: Miehet maraton, miehet puolimaraton, naiset maraton, naiset puolimaraton sekä 10 km katsojien toivomuksesta miehille ja naisille."
Samassa tapahtumassa on mahdollisuus juosta myös puolikas. Tosin kun Kirkkonummelle asti raahautuu aikaisin sunnuntaiaamuna, kannattaa saman tien juosta koko rahan (kympin) edestä.
"Puolimaraton: 10 kierrosta + 11. kierroksella kääntyminen VIHREÄN ROSKIKSEN tasalla. 11. kierroksen kääntöpaikka n. 150 metriä lähtöpaikasta Prismalle (näytetään lähdössä)."
En varmasti pystyisi noiden kilometrilukujen tietämillä pysymään kärryillä siitä, missä oikea kääntöpaikka on. Siksikin kannattaa juosta kokonainen.
Tule ihmeessä sinäkin juoksemaan 13.12. Kirkkonummelle. Et voi eksyä, tulit sitten bussilla, junalla tai autolla:
"Rautatieasemalle 300 metriä. Linja-auto numero 173 Kampista 230 metrin päähän lähdöstä ja Kamppiin vain 30 metrin päähän maalista. Pysäkit kylän ainoassa liikennevaloristeyksessä. Ilmainen parkkihalli liikennevaloristeyksen vieressä auki klo 7-22. Paljon parkkitilaa myös ulkona lähellä."
Tapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Nostan hattua kaikille, jotka järjestävät kallisarvoisella vapaa-ajallaan uusia kaikkien kukkaroille sopivia juoksutapahtumia. Vielä kun juoksijoita saadaan tarpeeksi paikalle, tästä voi tulla vaikka perinne!
Fitness Führer lupasi, ettei Kirkkonummen maratonilla ole pakkasta. Ei ainakaan yli viittä astetta. Säiden jumalat tottelevat tunnetusti synttärisankareita, eli säänkin puolesta meitä odottaa ykkösmaraton!
Googletin Kirkkonummen Kirkkolaakson. Jos kaikki menee nappiin (= ei flunssaa), maratonreitti piirtyy 13.12. muistini sopukoihin loppuiäksi.
19.10.2015
Arvonta: Kuinka kauan aiot juosta?
Vaihtaessani vaatteita Berliinin maratonin jälkeen aloin tavalliseen tapaan rupatella viereisellä alustalla vilauttelevan italialaisen naisen kanssa. Small talk on helpointa virittää juostujen maratonien määrästä. Olisin lentänyt vastauksesta pyrstölleni, jollen olisi ollut jo istumassa.
Nainen oli juossut 120 maratonia. Tarkistin laskimesta, että se tekee ilman mutkitteluja 5063,4 kilometriä. Ensimmäisen maratoninsa hän juoksi tasan 20 vuotta aiemmin Berliinissä. Seuraavan kerran hän oli aikeissa juosta maratonin viikon kuluttua omassa kotikaupungissaan.
Uusi tuttavuuteni aloitti maratonien tahkomisen lasten ollessa täsmälleen saman ikäiset, kuin omat lapseni ovat nyt. Koskapa lapsille ei ollut mahdollista saada hoitajaa sormia näpäyttämällä (ai kun kuulostaa tutulta!), he joutuivat alussa sopimaan miehensä kanssa kumman vuoro on tällä kertaa osallistua maratonille. Kun minä olen yöjuoksija, uusi tuttavuuteni oli vannoutunut aamulenkkeilijä. Hän starttasi aamuviideltä muun perheen vielä nukkuessa.
Utelin häneltä 120 juostun maratonin salaisuutta. Kuulemma hän juoksee maratonit maltillista vauhtia eikä juokse henkilökohtaisten ennätysten perässä. Hän myös kehui asuinseutunsa lenkkeilykelejä, eli hän voi juosta läpi vuoden täydellisessä juoksusäässä.
Tapaaminen pisti mietityttämään kuinka monta maratonia vielä juoksen. Tuleeko jossain vaiheessa Forrest Gumpmainen stoppi juoksuun? Vai lopettaako jokin ruumiinosa yhteistyön?
Eräs tuttuni kertoi äidistään, joka päätti lasten muutettua kotoa juosta 10 maratonia. Nyt ne on juostu, mutta silti häntä houkuttelisi juosta New Yorkin maraton vielä uudemman kerran. "Jos nyt vielä yksi..."
***
Sitten päästäänkin arvontaan. Vastaa alla oleviin kysymyksiin joko Pikkulitenin Facebook-sivulla tai blogissa. Kommenttinsa jättäneiden kesken arvon kirjahyllystäni kirjan Juoksijan harjoitusopas - Askeleet Cooperista maratoniin.
Arvon kirjan nimipäivänäni 26.10. Onnea arvontaan ja iloa juoksupolulle!
* Kuinka monta maratonia tai puolimaratonia aiot vielä juosta? Miksi?
* Jos et ole juossut pidempiä matkoja numerolappu rinnassasi, onko sinulla ajatuksissasi juosta joskus maraton tai puolikas? Miksi? Mikä on tähänastisin pisin lenkkisi?
Nainen oli juossut 120 maratonia. Tarkistin laskimesta, että se tekee ilman mutkitteluja 5063,4 kilometriä. Ensimmäisen maratoninsa hän juoksi tasan 20 vuotta aiemmin Berliinissä. Seuraavan kerran hän oli aikeissa juosta maratonin viikon kuluttua omassa kotikaupungissaan.
Uusi tuttavuuteni aloitti maratonien tahkomisen lasten ollessa täsmälleen saman ikäiset, kuin omat lapseni ovat nyt. Koskapa lapsille ei ollut mahdollista saada hoitajaa sormia näpäyttämällä (ai kun kuulostaa tutulta!), he joutuivat alussa sopimaan miehensä kanssa kumman vuoro on tällä kertaa osallistua maratonille. Kun minä olen yöjuoksija, uusi tuttavuuteni oli vannoutunut aamulenkkeilijä. Hän starttasi aamuviideltä muun perheen vielä nukkuessa.
Utelin häneltä 120 juostun maratonin salaisuutta. Kuulemma hän juoksee maratonit maltillista vauhtia eikä juokse henkilökohtaisten ennätysten perässä. Hän myös kehui asuinseutunsa lenkkeilykelejä, eli hän voi juosta läpi vuoden täydellisessä juoksusäässä.
Tapaaminen pisti mietityttämään kuinka monta maratonia vielä juoksen. Tuleeko jossain vaiheessa Forrest Gumpmainen stoppi juoksuun? Vai lopettaako jokin ruumiinosa yhteistyön?
Eräs tuttuni kertoi äidistään, joka päätti lasten muutettua kotoa juosta 10 maratonia. Nyt ne on juostu, mutta silti häntä houkuttelisi juosta New Yorkin maraton vielä uudemman kerran. "Jos nyt vielä yksi..."
***
Sitten päästäänkin arvontaan. Vastaa alla oleviin kysymyksiin joko Pikkulitenin Facebook-sivulla tai blogissa. Kommenttinsa jättäneiden kesken arvon kirjahyllystäni kirjan Juoksijan harjoitusopas - Askeleet Cooperista maratoniin.
Arvon kirjan nimipäivänäni 26.10. Onnea arvontaan ja iloa juoksupolulle!
* Kuinka monta maratonia tai puolimaratonia aiot vielä juosta? Miksi?
* Jos et ole juossut pidempiä matkoja numerolappu rinnassasi, onko sinulla ajatuksissasi juosta joskus maraton tai puolikas? Miksi? Mikä on tähänastisin pisin lenkkisi?
5.10.2015
Maratonin jälkeinen flunssa on täällä taas
Mulla alkoi kurkku oireilla pari tuntia siitä, kun ylitin Berliinin maratonin maaliviivan. Seuraavana aamuna kipu oli saavuttanut jo korvakäytävän. Siitä huolimatta olin pystyssä ja jaksoin leikkiä turistia vielä viimeiset päivät ennen kotiinpaluuta.
Kotimatka lentäen oli yhtä tuskaa. Siitä muistona mulla on edelleenkin korvat lukossa.
Pää on edelleenkin usvainen, mutta arki sujuu silti normaaliin tapaan. Lapsiperhearki jyrää eteenpäin, oli äiti vähän väsynyt tai ei. Tiedän, että parantumiseen olisi oikeasti oikopolku, lepo. Se on kuitenkin vaihtoehto vasta siinä vaiheessa, kun en pääse aamulla lainkaan sängystä ylös.
Kunpa olisin lapsettomana tajunnut, millaista luksusta on saada sairastaa rauhassa, ilman että tarvitsee pitää samanaikaisesti yllä pyykkishowta, taikoa erilaisia ruokia päivän eri hetkiin, stressata lasten kuljetuksista harrastuksiin ja synttäreille, siivota muiden sotkuja tai lohduttaa ja puhallella pipejä, kun oma pää on hajoamaisillaan.
Teetä on kulunut tänään kotikonttorissa jo kunnioitettavat määrät. Arvid Nordquistin hunajaisesta Earl Grey -teestä löytyy myös sitruunan ja inkiväärin vivahteita.
Maratonin jälkeinen flunssa ei ole uusi juttu. Itse asiassa viimevuotista Berliinin maratonia lukuunottamatta olen saanut aina jonkinlaisen lensun matkamuistona mukaani. Useimmiten se on iskenyt vasta lähes viikko juoksun jälkeen.
Elimistö on maratonilla kovilla, vaikka nopea lihasten palautuminen antaakin toisenlaisen tunteen. Vastustuskyky heikkenee rasituksesta, eikä itse maratonilla juomien ja banaanien nauttiminen ole mitään huippuhygieenistä puuhaa, bajamajoista puhumattakaan. Ei ihmekään, jos mukaan tarttuu pikkuruinen pöpö josain vaiheessa kisapäivää.
Onneksi maratonflunssa ei kestä ikuisesti. Otan sen pakkolevon kannnalta. Tavallinen arkipyöritys on mahdollista, mutta juoksupolulle ei ole vielä asiaa. Ei, vaikka jalat kinuavat jo pääsyä tosi toimiin.
My Asics -ohjelman mukaan eilen olisi ollut viiden kilometrin palauttava hölkyttely. Kestänee varmaan loppuviikkoon ennen kuin pääsen lensultani lenkkipolulle.
Kotimatka lentäen oli yhtä tuskaa. Siitä muistona mulla on edelleenkin korvat lukossa.
Pää on edelleenkin usvainen, mutta arki sujuu silti normaaliin tapaan. Lapsiperhearki jyrää eteenpäin, oli äiti vähän väsynyt tai ei. Tiedän, että parantumiseen olisi oikeasti oikopolku, lepo. Se on kuitenkin vaihtoehto vasta siinä vaiheessa, kun en pääse aamulla lainkaan sängystä ylös.
Kunpa olisin lapsettomana tajunnut, millaista luksusta on saada sairastaa rauhassa, ilman että tarvitsee pitää samanaikaisesti yllä pyykkishowta, taikoa erilaisia ruokia päivän eri hetkiin, stressata lasten kuljetuksista harrastuksiin ja synttäreille, siivota muiden sotkuja tai lohduttaa ja puhallella pipejä, kun oma pää on hajoamaisillaan.
Teetä on kulunut tänään kotikonttorissa jo kunnioitettavat määrät. Arvid Nordquistin hunajaisesta Earl Grey -teestä löytyy myös sitruunan ja inkiväärin vivahteita.
Maratonin jälkeinen flunssa ei ole uusi juttu. Itse asiassa viimevuotista Berliinin maratonia lukuunottamatta olen saanut aina jonkinlaisen lensun matkamuistona mukaani. Useimmiten se on iskenyt vasta lähes viikko juoksun jälkeen.
Elimistö on maratonilla kovilla, vaikka nopea lihasten palautuminen antaakin toisenlaisen tunteen. Vastustuskyky heikkenee rasituksesta, eikä itse maratonilla juomien ja banaanien nauttiminen ole mitään huippuhygieenistä puuhaa, bajamajoista puhumattakaan. Ei ihmekään, jos mukaan tarttuu pikkuruinen pöpö josain vaiheessa kisapäivää.
Onneksi maratonflunssa ei kestä ikuisesti. Otan sen pakkolevon kannnalta. Tavallinen arkipyöritys on mahdollista, mutta juoksupolulle ei ole vielä asiaa. Ei, vaikka jalat kinuavat jo pääsyä tosi toimiin.
My Asics -ohjelman mukaan eilen olisi ollut viiden kilometrin palauttava hölkyttely. Kestänee varmaan loppuviikkoon ennen kuin pääsen lensultani lenkkipolulle.
4.10.2015
Tarvitseeko maratonille tankata?
Aikojen alussa tankkasin maraton toisensa jälkeen tunnollisesti Stadionilla vuonna 1999/2000 pidetyn maratoninfon ohjeiden mukaan. Ensin tyhjensin hiilihydraattivarastot, jotta sain täytettyä ne taas ääriään myöten täyteen. Vikat päivät söin hieman tavallista enemmän, unohtamatta hiilihydraatteja ja runsasta juomista. Pasta oli ehdoton ykkönen. Urheilujuomat tulivat viikko-ohjelmaan mukaan hiilihydraattitäydennysvaiheessa. Niitä join myös maratonaamuna miltei lähtöviivalle saakka.
Lasten synnyttyä maratonit ovat tulleet aina yllätyksenä, olivat ne merkittyinä kalenterissa kaksi kuukautta tai vuoden ennen h-hetkeä. Niinpä olen tankannut hiilihydraatteja vain vikat päivät ennen juoksua ilman sen kummempia tyhjennyksiä.
Tulos: Paino nousi entisestäänkin. Ähky ja turvotus olivat kauheita. Tuntui kun kroppaani olisi ympäröinyt iso tynnyri. Siltä se myös useimmiten näytti maratonin aikana otetuissa kuvissa. Jatkuva nestehukka tuntui vaivaavan, oli keli mikä tahansa. Koko maratonin mua vaivasi hurja jano. Vatsa oli sekaisin. Mikään ei pysynyt sisällä ja vessakäynneillä kaikki neste tuntui tulevan suoraan läpi.
Tämänvuotiselle Berliinin maratonille valmistautuessani päätin syödä sen mukaan miltä tuntui. Urheilujuomiin en aikonut koskeakaan kuin vasta maratonin toisella juomapisteellä.
Mika vinkkasi, että maratonviikolla pasta kannattaa vaihtaa riisiin. Mulle se sopi varsin hyvin, varsinkin kun Berliinissä tuli syötyä thai-ruokaa ja vietnamilaista. Säästin myös maratonviikon perinteisen pihvipäivällisen maratoniltaan, enkä ahmaissut sitä tukkimaan röörejäni. Turkkilaisia herkkuja söin miltei päivittäin.
Myös israelilaista tuli nautittua. Islantilaiset hampurilaiset jätimme kotiinpaluupäivälle.
Myös israelilaista tuli nautittua. Islantilaiset hampurilaiset jätimme kotiinpaluupäivälle.
Aamu lähti käyntiin Berliinissä kuten nykyään kotonakin kivennäisvedestä ja omenamehusta tehdyllä sekoituksella, johon lisään pari teelusikallista vehnäorasjauhetta. Lisäsin kauramaidosta, pellavansiemenrouheesta, kaura- ja ruishiutaleista, auringonkukansiemenistä ja ruusunmarjarouheesta valmistetun tuorepuuron rinnalle juustovoileivän. Laitoin aamupuurooni myös taateleita.
Maratonia edeltävänä päivänä mulla ei ollut nälkä missään vaiheessa ja vatsa tuntui täyttyvän vähemmästä kuin normaalisti. En alkanut tunkea masuuni pakolla mitään ylimääräistä. Aamiaisleivän jätin pois jo tässä vaiheessa. Ajattelin, että elimistö on päätäni viisaampi. Kroppa halusi selvästi kevennellä mitä lähemmäs lähtöviiva on tulossa.
Vaihdoin illalla perinteiset maratonia edeltävät suklaapatukat ja lakritsan riisifruttiin ja suklaavanukkaaseen. Nallekarkkeja tuli kuitenkin nautittua iltapalaksi. Kohtuuden nimissä toki.
Kun kerran Berliinissä oltiin, oluttakin tuli juotua. Lauantai-illan ainoa "urheilujuoma" oli läheisen Lidlin alkoholiton olut (ei kuvassa).
Kun kerran Berliinissä oltiin, oluttakin tuli juotua. Lauantai-illan ainoa "urheilujuoma" oli läheisen Lidlin alkoholiton olut (ei kuvassa).
Aamulla en piilariepisodin takia kyennyt syömään aamiaistani loppuun. Silmien takia olo oli lähinnä oksettava. En ollut kuitenkaan huolissani energiatasostani. Aamujuoman ja maitokahvin pystyin kuitenkin juomaan kokonaan.
En juonut enää mitään kämpiltämme lähdön jälkeen. Silloin maratonin lähtöön oli aikaa vielä hieman yli kaksi tuntia. Ensiavussa käydessäni söin banaanin ja lähtökarsinassa kostutin suuni vedellä.
Tulos: Kärsin tälläkin kertaa koko juoksun mittaisesta janon tunteesta, mutta se ei ollut yhtä paha kuin aiemmilla maratoneilla. Jännitysvatsa vaivasi hieman, mutta muuten olo oli mukavan keveä ja pirteä startissa. Juoksukin tuntui keveämmältä kuin aikaisemmin. Virtsarakko ei painanut missään vaiheessa, eikä vessassa ollut tarvetta käydä.
Tulen jatkossakin kuuntelemaan kroppaani entistä tarkemmin ennen maratonstarttia. Joillekin hiilihydraattien runsas lisäys sopii, mulle se tuo vain turvotusta. Jätän ns. tankkauksen väliin, enkä missään nimessä ota urheilujuomia käyttöön kuin vasta itse kisassa.
Enää puuttuu viisastenkivi nesteytykseen. Eiköhän sekin loksahda ennen pitkää kohdilleen.
Yhdestä perinteestä en luovu. Maratonin jälkeen on saatava juustokakkua. Perinne alkoi kaksi vuotta sitten Berliinissä, kun ystäväperheemme ilmestyi maratonin jälkeen kämpillemme 20 hengen juustokakku mukanaan. Sunnuntaina ei ollut konditoriassa muuta tarjolla.
Siinä oli tekemistä neljälle aikuiselle ja neljälle alle kouluikäiselle lapselle. Nuorin taisi olla silloin vasta vajaat kaksi, eli hänen vatsalaukkunsa kestävyyden varaan ei voinut oikein laskea.
Tämänvuotisesta saimme kukin kaksi mojovan kokoista palaa. Aprikoosihillon kanssa se oli täydellistä!
Siinä oli tekemistä neljälle aikuiselle ja neljälle alle kouluikäiselle lapselle. Nuorin taisi olla silloin vasta vajaat kaksi, eli hänen vatsalaukkunsa kestävyyden varaan ei voinut oikein laskea.
Tämänvuotisesta saimme kukin kaksi mojovan kokoista palaa. Aprikoosihillon kanssa se oli täydellistä!
2.10.2015
Eipä ole tullut koskaan kysyttyä mieheltäni...
Olemme juosseet mieheni kanssa enemmän tai vähemmän 18 vuotta yhdessä. Hän hyppäsi maratonkelkkaan höpötettyäni ensin maratonin ihanuudesta ja kauheudesta kaksi vuotta.
Maraton on niin arkinen ja itsestäänselvä asia perheessämme, etten ole koskaan tullut kysyneeni mieheltäni miksi hän niitä oikein juoksee. Parempi kysyä näin myöhään kuin ei milloinkaan.
Päälimmäinen syy on aikalailla sama kuin itselläni. Jotta saa itsensä ulos lenkkipolulle, on parasta olla jokin kannuste. Ja jos ei ole kannustetta, kunto pakostakin laskee. Puolimaraton on kuulemma maratoniin verrattuna liian helppo ja lyhyt?!
Tiedustelin samaan syssyyn mitä hän mahtaa ajatella maratonilla. Kuvittelin, että fiksu mieheni ratkaisisi joku kerta maratonrääkillä elämän tarkoituksen. Oikeasti hän haaveilee juostessaan alkoholittomasta oluesta.
Ilmeisesti asioista on turha tehdä liian monimutkaisia. Ja toisaalta, uskovathan monet, että elämän tarkoitus löytyy juuri tuopin pohjalta.
Berliinin Marathon Expossa oli jos jonkinmoista virallista kisarelettä.
Maraton on niin arkinen ja itsestäänselvä asia perheessämme, etten ole koskaan tullut kysyneeni mieheltäni miksi hän niitä oikein juoksee. Parempi kysyä näin myöhään kuin ei milloinkaan.
Päälimmäinen syy on aikalailla sama kuin itselläni. Jotta saa itsensä ulos lenkkipolulle, on parasta olla jokin kannuste. Ja jos ei ole kannustetta, kunto pakostakin laskee. Puolimaraton on kuulemma maratoniin verrattuna liian helppo ja lyhyt?!
Tiedustelin samaan syssyyn mitä hän mahtaa ajatella maratonilla. Kuvittelin, että fiksu mieheni ratkaisisi joku kerta maratonrääkillä elämän tarkoituksen. Oikeasti hän haaveilee juostessaan alkoholittomasta oluesta.
Ilmeisesti asioista on turha tehdä liian monimutkaisia. Ja toisaalta, uskovathan monet, että elämän tarkoitus löytyy juuri tuopin pohjalta.
Berliinin Marathon Expossa oli jos jonkinmoista virallista kisarelettä.
1.10.2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
Olen nähnyt jos jonkinlaisia painajaisia maratonista. Jossain juoksen varvastossuilla, toisessa olen myöhässä startista. Joskus olen järjestänyt maratonmatkan väärälle kuukaudelle ja useassa unessa olen unohtanut piilarit kotiin. Koskaan en ole kuitenkaan osannut kuvitellakaan, että piilari hajoaisi silmään pari tuntia ennen starttia. Näin pääsi kuitenkin käymään sunnuntaiaamuna. Painajainen oli valmis.
Venyttelin ja törkin silmäni herkäksi etsiessäni puolikasta piilaria silmästäni. Sitä ei löytynyt mistään. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin lähteä puolisokeana maratonpaikalle aiottua aiemmin, jotta ehtisin näyttää silmäni ensiavussa. Heitin ylimääräiset kertakäyttöpiilarit ja juoksurillit maratonpussiini ja ei kun matkaan.
Marathon Expo oli vielä tyhjillään torstaina neljän aikaan. Noudimme numerolaput ja samalla reissulla lasten ilmoittaminen minimaratonille (Bambini Lauf) kävi kätevästi.
Ensiavussa mut kirjattiin potilaaksi saksalaisella järjestelmällisyydellä. Sain kunnian olla päivän ensimmäinen potilas. Tosin kaikki hoitajat enemmän tai vähemmän kauhistuivat kuullessaan, mikä mulla oli vikana. He olivat kaikki erikoistuneet hoitamaan jalkoja, eivät silmiä.
Mut laitettiin makaamaan laverille kyljelleni. Posken alle kiilattiin pahvinen oksennuskaukalo. Sain kuusi hoitajaa, joista yksi venytti silmää yhteen suuntaan, toinen toiseen, kolmas antoi ohjeita, neljäs valutti suolaliuosta tippapullosta silmääni ja kaksi katseli kiinnostuneena. Lopulta meitä oli seitsemän silmäparia tiirailemassa kaukalossa lilluvaa suolavettä. Siellä ei näkynyt piilarijämiä, mutta silmä tuntui hyvältä. Arvelin, että jos voisin pitää uutta piilaria silmässäni kivutta, palanen olisi saatu sieltä pois.
Tarvitsen peiliä, jotta saan laitettua piilarin silmääni. En sitä peiliä oikeastaan käytä mihinkään, mutta sen nyt vaan täytyy olla siinä. Ensiavun ainoa peili löytyi heidän bajamajastaan. Silmä tuntui hyvältä ja uskaltauduin juoksemaan piilareissa. Samalla bajamajareissulla sain hoidettua kätevästi jännitysvatsani tyhjennyksen jonottamatta. Aikamoista luksusta maratonruuhkassa! Mieheni taas joutui säästelemään vessareissuaan lähtökarsinoille saakka, sillä ensiaputelttavisiittini jälkeen olimme toisiltamme kadoksissa, eikä hän uskaltanut käyttää etsintäaikaa vessajonossa seisoskeluun. Onneksemme saimme pakolliset visiitit pois päiväjärjestyksestä ennen ensimmäisen ryhmän lähtölaukausta.
Kännykkäni kamera lopetti toimintansa ensiapupisteessä käyntini jälkeen. Siksi en ole saanut kiteytettyä maratonpäivän tunnelmia kuviin.
Alussa juoksu oli ihanan väljää, mutta jo parin kilometrin juoksun jälkeen reitti kapeni yllättäen. Vastaavaa tapahtui pitkin reittiä ja jokaisessa tiivistyskohdassa kuului kiroilua ja sakkaavia askelia. En muista, että edellisvuosina olisi ollut aivan vastaavaa. Tai ehkä vain satuin juoksemaan nyt aikaisempaa isommissa sumpuissa. Alun jännitystä lisäsi outo kihelmöinti ja puutumisen tunne vasemman käden sormenpäissä. Hieroin sormiani viiden kilometrin verran ennen kuin sain normalisoitua ne.
Sain pidettyä neljän tunnin jänikset näkösällä aina 23 kilometrin kohdalle. Neljän tunnin alitus tuntui siinä vaiheessa mahdolliselta. Rytmi sekosi kuitenkin täysin juomapisteellä, jossa isokokoinen mies painoi mut selästä maahan. Herralla taisi olla aikamoinen kiire ja olin ilmeisesti hänen tiellään. Menetin tasapainoni, heitin kädet maahan ja peppuni kiepsahti vesipisteen pöydän alle. Kunhan olin huutanut kuuluville kaikki osaamani kirosanat, mua alkoi naurattaa, kun vedenjakajat kurkistelivat pöydän alle ja kyselivät vointiani eri kielillä. Mut kaatanut mies porhalsi jo siinä vaiheessa jossain kaukana. Hänelle ei tietenkään tullut mieleenkään auttaa mua jaloilleni. Onneksi juoksurytmin menetyksen lisäksi rytäkässä ei käynyt mitenkään. Keljutuksesta pääsee helpommin yli kuin vääntyneestä polvesta.
Brooksin piste oli Marathon Expossa lasten suosikki. Radan juoksijat sai etenemään juoksemalla eräänlaisilla steppereillä.
Mulla oli jälleen kerran hurja jano läpi maratonin. Kuumottavasta auringosta huolimatta hikeä ei pursunnut mistään suunnasta ulos, eikä matkan aikana ollut pienintäkään tarvetta käydä tyhjentämässä virtsarakkoa. Niinpä juoksin maratonin 17 kilsan kohdalta 2,5 kilometrin pätkissä juomapisteeltä toiselle. Pureskelin lisäksi PowerBarin colan makuisia energiakarkkeja ennen vesipisteitä.
Muistelin, että 25 kilsan kohdalla olisi geelijakelu. Pistin muutaman karkin suuhuni sulamaan, sillä arvelin geelipisteellä olevan myös vettä. Sitä ei kuitenkaan näkynyt missään. Sen sijaan lenkkarit tarttuivat tahmaiseen katuun. Keljutti. Pienen matkan päässä oli onneksi paikallisten asukkaiden itse byggaama juomapiste, josta sai virkistävää vettä. Ylt´ympäri olevista tyhjistä mukeista päätellen ylimääräinen juomapiste oli ollut muillekin tarpeellinen. Vesimukien kanssa hääräävät pikkulapset tekivät hurjan duunin päivän mittaan! Tälläkin pisteellä sain niskaani toisen juoksijan. Tällä kertaa säilytin kuitenkin tasapainoni. Koko 42 kilometrin ajan tuntui siltä, kuin olisin ollut jollain tapaa koko ajan tiellä.
Tempelhofin lentokenttä oli jo hyvissä ajoin torstaina valmis lasten lauantaiseen minimaratoniin.
Pään sisällä ei ollut muuria missään vaiheessa matkaa, mutta 37 kilsan kohdalla jalkani alkoivat olla lyijynraskaat. Olin päättänyt jo ennen juoksua, että saan kävellä vain juomapisteillä. Yritin pysyttäytyä radan keskellä, jotta sivuilla kävelevät eivät saisi mua pauloihinsa.
En kuitenkaan kyennyt juoksemaan pientä mäennyppylää ylös 38 kilometrin juomapisteelle. Mulla ei ollut lainkaan energiaa juoksemiseen. Näin pariskunnan, joka kaatoi juoksijaystävälleen mukillisen Coca Colaa. Heillä oli kertismukeja runsaasti, joten pyysin, josko minäkin voisin saada tilkan. Join puolikkaan mukillisen ja tunsin, kuinka elimistö heräsi taas henkiin. Käännyin katsomaan takaani juoksevaa Donna-nimistä naista. Tarjosin hänelle loput juomastani: "Here you are. Shared Coke is the best Coke." Hän näytti olevan yhtä onnellinen tuosta tummasta kuplivasta juomasta.
Siinä vaiheessa, kun tajusin etten voisi kiriä neljän tunnin ali, tähtäimenä oli lähinnä maaliin pääsy. Vaikka kävelinkin hieman maailman tylsimmällä suoralla 38-40 kilometrin kohdalla, päätin etten lisää turhia minuutteja loppuaikaan sluibailemalla. Olihan mulla sentään suht rullaavat jalat ja moitteettomasti toimivat astmaatikon keuhkot ja sydän.
Olin hehkuttanut ennen maratonia lapsiani hoitavalle anopilleni, kuinka mahtavaa yhteishenki on maratonilla juoksijoiden kesken. Tunne oli saanut matkan varrella kolauksen kaatumiseni ja poskiini pamahtelevien kyynärpäiden vuoksi. Onneksi kuitenkin kohtasin tumman, isokokoisen amerikkalaismiehen 40 kilsan kohdalla. Hän tarkasti ohittamiltaan kävelijöiltä, josko heillä on kaikki kunnossa. Veikkaan, että jos joku olisi valitellut vointiaan, tämä mies olisi pysähtynyt auttamaan. Juuri sillä hetkellä olisin ollut mieluusti kävelijänä, sillä mies heläytti kaikille tarkastamilleen maratoonareille maailman upeimman hymyn ennen kuin jatkoi seuraavan luokse.
Tunteet olivat Brandenburgin portin lähestyessä sen verran pinnassa, etten kyennyt ottamaan perinteistä loppuspurttia maaliin. En siitäkään huolimatta, että porkkanaksi ja olutpulloksi pukeutuneet juoksijat ohittivat mut loppusuoralla. Edes se porkkana ei ottanut ylpeydelle - ainakaan kovin paljoa.
Hain vaatesäilytyksestä pussukkani ja liityin nurmikolle muiden vaatteita vaihtavien seuraan. Kaipa maalialueella olisi virallisia vaihtotelttojakin, mutta kansalaisuudesta huolimatta kaikille juoksijoille tuntui olevan luonnollista vaihtaa vaatteet kuiviin puiden katveessa. Vaikuttaa siltä, että tahaton vilauttelu on juoksijoille yhtä luonnollinen asia, kuin vatsan toiminnasta puhuminen. Suomalaista ei kireäpipoista juoksijaa tämä asenne miellyttää. Ainakin se tekee elämästä helpompaa ja vaatteiden vaihdosta julkisella paikalla hyväksytympää.
Löysin mieheni oluttelttojen kupeesta. Olin odottanut ensimmäistä, raikasta oluthuikallista jo ainakin 35 kilometrin ajan. Olin ansainnut sen ja paljon enemmänkin!
Loppuaikani oli 04:08:10. Kykenin melko tasavauhtiseen juoksuun. Olo tuntui juostessa hyvältä ja koneisto toimi moitteettomasti suurimman osan matkasta. Vielä kun saisin viimeisellä 18 kilometrin pätkällä 28 sekuntia kilometrivauhdista pois, niin neljän tunnin alitus olisi siinä. Ja olihan tämä henkilökohtainen enkkani, eli ihan syytä olla iloinen.
Entä mitä piilolinssin puolikkaalle lopulta kävi?
Silmääni alkoi painaa illalla nukkumaanmennessä. En kuitenkaan löytänyt piilaripalaa vaikka kuinka pyörittelin luomiani. Tunnehan voisi olla myös lähtöisin silmän sörkkimisestä. Heräsin yöllä pariin kertaan tiputtamaan silmääni silmätippoja. Siitä huolimatta silmäni oli muurautunut aamulla rähmästä umpeen. Arvasin, että piilari oli valunut oksennuskipon sijasta hyvään piiloon silmässäni. Lopullisen helpotuksen sain maanantaina lounasaikaan Potsdamissa optikolla. Yläluomen alla piilotteleva piilaripala saatiin silmästä ja optikko sai palkaksi maailman lämpimimmän halauksen. Ja pääsin viimein käyttämään saksankielisen bravuurini: "Du bist mein Schicksal." Se tuntui tähän kohtaan varsin sopivalta.
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:
2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
Venyttelin ja törkin silmäni herkäksi etsiessäni puolikasta piilaria silmästäni. Sitä ei löytynyt mistään. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin lähteä puolisokeana maratonpaikalle aiottua aiemmin, jotta ehtisin näyttää silmäni ensiavussa. Heitin ylimääräiset kertakäyttöpiilarit ja juoksurillit maratonpussiini ja ei kun matkaan.
Marathon Expo oli vielä tyhjillään torstaina neljän aikaan. Noudimme numerolaput ja samalla reissulla lasten ilmoittaminen minimaratonille (Bambini Lauf) kävi kätevästi.
Ensiavussa mut kirjattiin potilaaksi saksalaisella järjestelmällisyydellä. Sain kunnian olla päivän ensimmäinen potilas. Tosin kaikki hoitajat enemmän tai vähemmän kauhistuivat kuullessaan, mikä mulla oli vikana. He olivat kaikki erikoistuneet hoitamaan jalkoja, eivät silmiä.
Mut laitettiin makaamaan laverille kyljelleni. Posken alle kiilattiin pahvinen oksennuskaukalo. Sain kuusi hoitajaa, joista yksi venytti silmää yhteen suuntaan, toinen toiseen, kolmas antoi ohjeita, neljäs valutti suolaliuosta tippapullosta silmääni ja kaksi katseli kiinnostuneena. Lopulta meitä oli seitsemän silmäparia tiirailemassa kaukalossa lilluvaa suolavettä. Siellä ei näkynyt piilarijämiä, mutta silmä tuntui hyvältä. Arvelin, että jos voisin pitää uutta piilaria silmässäni kivutta, palanen olisi saatu sieltä pois.
Tarvitsen peiliä, jotta saan laitettua piilarin silmääni. En sitä peiliä oikeastaan käytä mihinkään, mutta sen nyt vaan täytyy olla siinä. Ensiavun ainoa peili löytyi heidän bajamajastaan. Silmä tuntui hyvältä ja uskaltauduin juoksemaan piilareissa. Samalla bajamajareissulla sain hoidettua kätevästi jännitysvatsani tyhjennyksen jonottamatta. Aikamoista luksusta maratonruuhkassa! Mieheni taas joutui säästelemään vessareissuaan lähtökarsinoille saakka, sillä ensiaputelttavisiittini jälkeen olimme toisiltamme kadoksissa, eikä hän uskaltanut käyttää etsintäaikaa vessajonossa seisoskeluun. Onneksemme saimme pakolliset visiitit pois päiväjärjestyksestä ennen ensimmäisen ryhmän lähtölaukausta.
Kännykkäni kamera lopetti toimintansa ensiapupisteessä käyntini jälkeen. Siksi en ole saanut kiteytettyä maratonpäivän tunnelmia kuviin.
Alussa juoksu oli ihanan väljää, mutta jo parin kilometrin juoksun jälkeen reitti kapeni yllättäen. Vastaavaa tapahtui pitkin reittiä ja jokaisessa tiivistyskohdassa kuului kiroilua ja sakkaavia askelia. En muista, että edellisvuosina olisi ollut aivan vastaavaa. Tai ehkä vain satuin juoksemaan nyt aikaisempaa isommissa sumpuissa. Alun jännitystä lisäsi outo kihelmöinti ja puutumisen tunne vasemman käden sormenpäissä. Hieroin sormiani viiden kilometrin verran ennen kuin sain normalisoitua ne.
Sain pidettyä neljän tunnin jänikset näkösällä aina 23 kilometrin kohdalle. Neljän tunnin alitus tuntui siinä vaiheessa mahdolliselta. Rytmi sekosi kuitenkin täysin juomapisteellä, jossa isokokoinen mies painoi mut selästä maahan. Herralla taisi olla aikamoinen kiire ja olin ilmeisesti hänen tiellään. Menetin tasapainoni, heitin kädet maahan ja peppuni kiepsahti vesipisteen pöydän alle. Kunhan olin huutanut kuuluville kaikki osaamani kirosanat, mua alkoi naurattaa, kun vedenjakajat kurkistelivat pöydän alle ja kyselivät vointiani eri kielillä. Mut kaatanut mies porhalsi jo siinä vaiheessa jossain kaukana. Hänelle ei tietenkään tullut mieleenkään auttaa mua jaloilleni. Onneksi juoksurytmin menetyksen lisäksi rytäkässä ei käynyt mitenkään. Keljutuksesta pääsee helpommin yli kuin vääntyneestä polvesta.
Brooksin piste oli Marathon Expossa lasten suosikki. Radan juoksijat sai etenemään juoksemalla eräänlaisilla steppereillä.
Mulla oli jälleen kerran hurja jano läpi maratonin. Kuumottavasta auringosta huolimatta hikeä ei pursunnut mistään suunnasta ulos, eikä matkan aikana ollut pienintäkään tarvetta käydä tyhjentämässä virtsarakkoa. Niinpä juoksin maratonin 17 kilsan kohdalta 2,5 kilometrin pätkissä juomapisteeltä toiselle. Pureskelin lisäksi PowerBarin colan makuisia energiakarkkeja ennen vesipisteitä.
Muistelin, että 25 kilsan kohdalla olisi geelijakelu. Pistin muutaman karkin suuhuni sulamaan, sillä arvelin geelipisteellä olevan myös vettä. Sitä ei kuitenkaan näkynyt missään. Sen sijaan lenkkarit tarttuivat tahmaiseen katuun. Keljutti. Pienen matkan päässä oli onneksi paikallisten asukkaiden itse byggaama juomapiste, josta sai virkistävää vettä. Ylt´ympäri olevista tyhjistä mukeista päätellen ylimääräinen juomapiste oli ollut muillekin tarpeellinen. Vesimukien kanssa hääräävät pikkulapset tekivät hurjan duunin päivän mittaan! Tälläkin pisteellä sain niskaani toisen juoksijan. Tällä kertaa säilytin kuitenkin tasapainoni. Koko 42 kilometrin ajan tuntui siltä, kuin olisin ollut jollain tapaa koko ajan tiellä.
Tempelhofin lentokenttä oli jo hyvissä ajoin torstaina valmis lasten lauantaiseen minimaratoniin.
Pään sisällä ei ollut muuria missään vaiheessa matkaa, mutta 37 kilsan kohdalla jalkani alkoivat olla lyijynraskaat. Olin päättänyt jo ennen juoksua, että saan kävellä vain juomapisteillä. Yritin pysyttäytyä radan keskellä, jotta sivuilla kävelevät eivät saisi mua pauloihinsa.
En kuitenkaan kyennyt juoksemaan pientä mäennyppylää ylös 38 kilometrin juomapisteelle. Mulla ei ollut lainkaan energiaa juoksemiseen. Näin pariskunnan, joka kaatoi juoksijaystävälleen mukillisen Coca Colaa. Heillä oli kertismukeja runsaasti, joten pyysin, josko minäkin voisin saada tilkan. Join puolikkaan mukillisen ja tunsin, kuinka elimistö heräsi taas henkiin. Käännyin katsomaan takaani juoksevaa Donna-nimistä naista. Tarjosin hänelle loput juomastani: "Here you are. Shared Coke is the best Coke." Hän näytti olevan yhtä onnellinen tuosta tummasta kuplivasta juomasta.
Siinä vaiheessa, kun tajusin etten voisi kiriä neljän tunnin ali, tähtäimenä oli lähinnä maaliin pääsy. Vaikka kävelinkin hieman maailman tylsimmällä suoralla 38-40 kilometrin kohdalla, päätin etten lisää turhia minuutteja loppuaikaan sluibailemalla. Olihan mulla sentään suht rullaavat jalat ja moitteettomasti toimivat astmaatikon keuhkot ja sydän.
Olin hehkuttanut ennen maratonia lapsiani hoitavalle anopilleni, kuinka mahtavaa yhteishenki on maratonilla juoksijoiden kesken. Tunne oli saanut matkan varrella kolauksen kaatumiseni ja poskiini pamahtelevien kyynärpäiden vuoksi. Onneksi kuitenkin kohtasin tumman, isokokoisen amerikkalaismiehen 40 kilsan kohdalla. Hän tarkasti ohittamiltaan kävelijöiltä, josko heillä on kaikki kunnossa. Veikkaan, että jos joku olisi valitellut vointiaan, tämä mies olisi pysähtynyt auttamaan. Juuri sillä hetkellä olisin ollut mieluusti kävelijänä, sillä mies heläytti kaikille tarkastamilleen maratoonareille maailman upeimman hymyn ennen kuin jatkoi seuraavan luokse.
Tunteet olivat Brandenburgin portin lähestyessä sen verran pinnassa, etten kyennyt ottamaan perinteistä loppuspurttia maaliin. En siitäkään huolimatta, että porkkanaksi ja olutpulloksi pukeutuneet juoksijat ohittivat mut loppusuoralla. Edes se porkkana ei ottanut ylpeydelle - ainakaan kovin paljoa.
Hain vaatesäilytyksestä pussukkani ja liityin nurmikolle muiden vaatteita vaihtavien seuraan. Kaipa maalialueella olisi virallisia vaihtotelttojakin, mutta kansalaisuudesta huolimatta kaikille juoksijoille tuntui olevan luonnollista vaihtaa vaatteet kuiviin puiden katveessa. Vaikuttaa siltä, että tahaton vilauttelu on juoksijoille yhtä luonnollinen asia, kuin vatsan toiminnasta puhuminen. Suomalaista ei kireäpipoista juoksijaa tämä asenne miellyttää. Ainakin se tekee elämästä helpompaa ja vaatteiden vaihdosta julkisella paikalla hyväksytympää.
Löysin mieheni oluttelttojen kupeesta. Olin odottanut ensimmäistä, raikasta oluthuikallista jo ainakin 35 kilometrin ajan. Olin ansainnut sen ja paljon enemmänkin!
Loppuaikani oli 04:08:10. Kykenin melko tasavauhtiseen juoksuun. Olo tuntui juostessa hyvältä ja koneisto toimi moitteettomasti suurimman osan matkasta. Vielä kun saisin viimeisellä 18 kilometrin pätkällä 28 sekuntia kilometrivauhdista pois, niin neljän tunnin alitus olisi siinä. Ja olihan tämä henkilökohtainen enkkani, eli ihan syytä olla iloinen.
Entä mitä piilolinssin puolikkaalle lopulta kävi?
Silmääni alkoi painaa illalla nukkumaanmennessä. En kuitenkaan löytänyt piilaripalaa vaikka kuinka pyörittelin luomiani. Tunnehan voisi olla myös lähtöisin silmän sörkkimisestä. Heräsin yöllä pariin kertaan tiputtamaan silmääni silmätippoja. Siitä huolimatta silmäni oli muurautunut aamulla rähmästä umpeen. Arvasin, että piilari oli valunut oksennuskipon sijasta hyvään piiloon silmässäni. Lopullisen helpotuksen sain maanantaina lounasaikaan Potsdamissa optikolla. Yläluomen alla piilotteleva piilaripala saatiin silmästä ja optikko sai palkaksi maailman lämpimimmän halauksen. Ja pääsin viimein käyttämään saksankielisen bravuurini: "Du bist mein Schicksal." Se tuntui tähän kohtaan varsin sopivalta.
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:
2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
9.7.2015
Maratonit ykkösestä kuuteentoista
Olen ollut juoksusta telakalla parisen viikkoa. Viimeinen lenkki ennen juoksutaukoa oli kauhea. Jalat eivät meinanneet liikahtaa lainkaan. Yhtä tahmeaa juoksua mulla ei ole ollut miesmuistiin, ei edes pitkien taukojen jälkeen. Syy armottomaan väsymykseen ja nihkeään juoksuun selvisi yöjuoksun jälkeen. Vyöruusu mokoma oli puhjennut vaivihkaa. Tämä olikin mulle jotain aivan uutta.
Ensimmäistä kertaa mut valtasi todellinen huoli siitä, että joku kerta maratonille startatessani jalat saattavatkin sanoa sopimuksensa irti samaan tapaan kuin tuolla yöllisellä juoksulla. Aloin kelata mielessäni juoksemiani maratoneja. Olen startannut hyvin treenanneena, kuolemanväsyneenä, raskaana, organisaatiomuutoksen kautta ovea nähneenä, treenaamatta ja armottoman siitepölyallergian kourissa, mutta kertaakaan en ole joutunut jättämään starttia väliin oman terveydentilani takia.
Muistankohan juoksemistani maratoneista muuta kuin olotilan lähtöviivalla? Voisi olla aika kirjata muistiin fiiliksiä maratoneilta vuodesta 2000 tähän päivään. Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole olemassa enkä ole liiemmin kirjannut tuloksiakaan ahkerasti muistiin. Mutta onneksi voin luntata edes loppuajan vanhoista tilastoista muutamaa lukuunottamatta.
Tulen seuraavien viikkojen aikana kaivamaan pääkopastani tunnelmia juoksemistani maratoneista. Tervetuloa juoksuille mukaan!
2000 Helsinki (1.)
2001 Helsinki (2.)
2003 Tukholma (3.)
2004 Tukholma (4.)
2005 Tukholma (5.)
2006 Tukholma (6.)
2010 Tukholma (7.)
2011 Tukholma (8.), Tallinna (9.)
2012 Tukholma (10.), Tallinna (11.)
2013 Tukholma (12.), Berliini (13.)
2014 Barcelona (14.), Tukholma (15.), Berliini (16.)
Parasta yöjuoksulla oli maisemat. Hitaasti lyllertäen sain nauttia auringonlaskusta pidempään.
Ensimmäistä kertaa mut valtasi todellinen huoli siitä, että joku kerta maratonille startatessani jalat saattavatkin sanoa sopimuksensa irti samaan tapaan kuin tuolla yöllisellä juoksulla. Aloin kelata mielessäni juoksemiani maratoneja. Olen startannut hyvin treenanneena, kuolemanväsyneenä, raskaana, organisaatiomuutoksen kautta ovea nähneenä, treenaamatta ja armottoman siitepölyallergian kourissa, mutta kertaakaan en ole joutunut jättämään starttia väliin oman terveydentilani takia.
Muistankohan juoksemistani maratoneista muuta kuin olotilan lähtöviivalla? Voisi olla aika kirjata muistiin fiiliksiä maratoneilta vuodesta 2000 tähän päivään. Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole olemassa enkä ole liiemmin kirjannut tuloksiakaan ahkerasti muistiin. Mutta onneksi voin luntata edes loppuajan vanhoista tilastoista muutamaa lukuunottamatta.
Tulen seuraavien viikkojen aikana kaivamaan pääkopastani tunnelmia juoksemistani maratoneista. Tervetuloa juoksuille mukaan!
2000 Helsinki (1.)
2001 Helsinki (2.)
2003 Tukholma (3.)
2004 Tukholma (4.)
2005 Tukholma (5.)
2006 Tukholma (6.)
2010 Tukholma (7.)
2011 Tukholma (8.), Tallinna (9.)
2012 Tukholma (10.), Tallinna (11.)
2013 Tukholma (12.), Berliini (13.)
2014 Barcelona (14.), Tukholma (15.), Berliini (16.)
Parasta yöjuoksulla oli maisemat. Hitaasti lyllertäen sain nauttia auringonlaskusta pidempään.
12.5.2015
Tukholman maratonilla vielä tilaa
Juoksin ensimmäisen ulkomaisen maratoninini Tukholmassa vuonna 2003. Sitä ennen olin käynyt testaamassa sisuani kotikulmilla parilla Helsinki City Marathonilla.
Treenasin vuoden 2003 maratonille mieheni kanssa. Alun perin hänen oli tarkoitus tulla mukaan kannustajaksi. Puolisentoista kuukautta ennen h-hetkeä hän kysäisi, josko mulle sopii, että hän tulee juoksemaan maratonin kanssani: "Kun kerran on tullut treenattua ja olen joka tapauksessa tulossa mukaan." Näin sen pitikin tapahtua. Maratonille pitää haluta. Sinne ei kannata lähteä sen takia, että vaimo tai tyttöystävä pakottaa tai duunikaveri yllyttää kännipäissään.
Vuosi vuodelta Tukholman maraton on kasvanut kasvamistaan ja ilmoittautuminen on täyttynyt aina vain aikaisemmin. Parhaimmillaan tapahtuma on myynyt eioota joulukuun alkupäivistä lähtien.
Tällä hetkellä Tukholman maratonille ilmoittautuneita on hieman yli 20.000. Parille tuhannelle on siis vielä tilaa, kun juoksuun on aikaa kolmisen viikkoa. Varmasti monelle Tukholman katuja useasti tahkonneelle suomalaiselle perheelliselle koulujen päättäjäiset estävät osallistumisen. Näin on ainakin meillä ekaluokkalaisen vanhempina.
Tukholman maratonin hinta saattaa olla yksi syistä jättäytyä ulkopuolelle. Osallistumismaksu on noussut vuosien saatossa ja vahvan kruunun vuoksi se on kivunnut jo yli 110 euroon. Itse puitteet tai järjestelyt eivät ole mielestäni kuitenkaan juuri muuttuneet siitä 12 vuotta sitten juoksemastamme ensimmäisestä Tukholman maratonistamme. Varmasti taustalla on tehty paljon satsauksia esimerkiksi juoksijoiden ja heijaajien turvallisuuteen liittyen, mutta tämä ei suoranaisesti näy itse juoksijoiden suuntaan.
Tukholman maratonin kanssa kilpailevia, hyvin järjestettyjä juoksutapahtumia on nykyään tiuhassa. Jos en olisi saanut lähtölupaa Berliinin maratonille, olisin varmastikin ollut kolmatta kertaa Tallinnan maratonin lähtölistalla. Hyvin järjestetty ja edullinen maraton laivamatkan päässä. Ja vieläpä syyskuussa. Ehkä siis sinne ensi vuonna! Niin ja kenties myös Tukholmaan. Ehkä.
Sain muistutusviestin Tukholman maratonilta. Vielä mahtuu mukaan!
Treenasin vuoden 2003 maratonille mieheni kanssa. Alun perin hänen oli tarkoitus tulla mukaan kannustajaksi. Puolisentoista kuukautta ennen h-hetkeä hän kysäisi, josko mulle sopii, että hän tulee juoksemaan maratonin kanssani: "Kun kerran on tullut treenattua ja olen joka tapauksessa tulossa mukaan." Näin sen pitikin tapahtua. Maratonille pitää haluta. Sinne ei kannata lähteä sen takia, että vaimo tai tyttöystävä pakottaa tai duunikaveri yllyttää kännipäissään.
Vuosi vuodelta Tukholman maraton on kasvanut kasvamistaan ja ilmoittautuminen on täyttynyt aina vain aikaisemmin. Parhaimmillaan tapahtuma on myynyt eioota joulukuun alkupäivistä lähtien.
Tällä hetkellä Tukholman maratonille ilmoittautuneita on hieman yli 20.000. Parille tuhannelle on siis vielä tilaa, kun juoksuun on aikaa kolmisen viikkoa. Varmasti monelle Tukholman katuja useasti tahkonneelle suomalaiselle perheelliselle koulujen päättäjäiset estävät osallistumisen. Näin on ainakin meillä ekaluokkalaisen vanhempina.
Tukholman maratonin hinta saattaa olla yksi syistä jättäytyä ulkopuolelle. Osallistumismaksu on noussut vuosien saatossa ja vahvan kruunun vuoksi se on kivunnut jo yli 110 euroon. Itse puitteet tai järjestelyt eivät ole mielestäni kuitenkaan juuri muuttuneet siitä 12 vuotta sitten juoksemastamme ensimmäisestä Tukholman maratonistamme. Varmasti taustalla on tehty paljon satsauksia esimerkiksi juoksijoiden ja heijaajien turvallisuuteen liittyen, mutta tämä ei suoranaisesti näy itse juoksijoiden suuntaan.
Tukholman maratonin kanssa kilpailevia, hyvin järjestettyjä juoksutapahtumia on nykyään tiuhassa. Jos en olisi saanut lähtölupaa Berliinin maratonille, olisin varmastikin ollut kolmatta kertaa Tallinnan maratonin lähtölistalla. Hyvin järjestetty ja edullinen maraton laivamatkan päässä. Ja vieläpä syyskuussa. Ehkä siis sinne ensi vuonna! Niin ja kenties myös Tukholmaan. Ehkä.
Sain muistutusviestin Tukholman maratonilta. Vielä mahtuu mukaan!
2.6.2014
Stockholm MiniMaran
Tukholman maratonviikonlopun odotetuin päivä oli ehdottomasti sunnuntai. Vanhempien edellisen päivän hikoilut maratonradalla olivat vain alkujumppaa todelliselle juoksun hurmalle Tukholman MiniMaratonilla.
.jpg)
Pienimpiä lapsia lähetettiin Östermalmin urheilukentältä Stadionin kupeesta 1170 metrin radalle viiden minuutin välein. Huomasimme, että samaan aikaan oli käynnissä myös haamuminimaraton. Vanhemmat nimittäin ikuistivat ensin lapsensa startin ja juoksivat sen jälkeen kamera villisti ilmassa heiluen Stadionille todistamaan lapsukaisensa maaliintuloa. Osa onnistui yrityksessään, osa varmaankin treenaa haamumaratonille koko tulevan vuoden saadakseen valokuva-albumiinsa täydellisen kisasetin.
Lapset juoksivat Stadionilla saman lenkin, minkä vanhemmat edellisenä päivänä:
Olimme liikenteessä systerini perheen kanssa. Neljä lasta ja neljä lähtöaikaa asettivat oman haasteensa. Varsinkin, kun emme halunneet kävelyttää lapsukaisia liikaa urheilukentän ja Stadionin väliä, vaan halusimme antaa heille myös mahdollisuuden leikkiä urheilukentän eri touhupisteillä.
5- ja 6-vuotiaiden nappularyhmässä äiti tai isä saa juosta mukana. Lapset saavat myös halutessaan juosta yksikseenkin. Tyttöserkukset Miss N ja E halusivat juosta yhdessä, vaikka heillä olikin eri starttiryhmät. Päätimme, että juoksen heidän kanssaan E:n aikaisemmassa lähtöryhmässä.
Jo alussa huomasin, että tyttöjen vauhteja oli mahdoton sovittaa yhteen. Miss E halusi ottaa reitin rennommin, mutta Miss N porhalsi innoissaan eteenpäin, minkä jaloistaan pääsi. Hihkaisin hänelle: "Näemme sitten maalissa. Mene, mene jos siltä tuntuu!" Ja niin tyttö meni. Jossain vaiheessa valkoinen paita Miss N:n nimi selässä katosi näkyvistä. En ollut huolissani, sillä radalta on mahdoton eksyä, ja sitä paitsi tytöllä oli numerolapussaan nimensä lisäksi äidin ja isän puhelinnumerot, sekä tapaamispaikan tunnisteväri siltä varalta, jos vanhempaa ei jostain syystä näykään maalialueella.
Leiriydyimme sinisen tolpan luokse:
Tapasimme lohduttoman Miss N:n päästyämme maaliin. Oma porukkamme katsomossa ei ollut tajunnut hänen juoksevan yksin ja vieläpä aikaisemmassa ryhmässä. Omien huoltojoukkojemme sijaan hän oli päässyt maalissa erään ruotsalaisäidin ja hänen tyttärensä turvalliseen hoivaan. Vaikka tyttö tiesi, että olen tulossa maaliin kovaa vauhtia perässä, silti nuo muutamat minuutit maalissa ennen meidän saapumistamme tuntuivat varmaan ikuisuuden pituisilta. Miss N:lle ei kuitenkaan jäänyt tapahtuneesta traumoja. Kuten hän itse sanoi: "Tiesin, että sinä ja Miss E tulette. Mamma ei jätä ikinä."
Mieheni oli katsomassa Pikku N:n starttia ja minä taas odottelin Stadionilla. Jätimme haamuminimaratonin väliin, sillä edellispäiväinen 42-kilometrinen tuntui vielä painona reisissä.
Poika juoksi hienosti ja siitä huolimatta, että hänet kampattiin alussa, hän oli 27:s 454 ikäryhmänsä juoksijasta. Pikku N:llä on nyt sellainen polte juoksuun, että haluaisi testata yleisurheilujoukkueessa juoksemista. Jos jollakulla on antaa hyviä vinkkejä Helsingin yleisurheiluseuroista, ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan. Sekä ruotsin-, että suomenkieliset seurat käyvät.
Maalialueen härdelliä. Tarkkasilmäinen erottaa joukosta valkotukkaisen ja -paitaisen Pikku N:n.
Vaikka Tukhoman maratonia edeltävänä iltana tuntui siltä, että lasten kanssa maratonille valmistautumisessa on haasteensa, olen iloinen, että koimme tämän kesäisen pitkän lomaviikonlopun yhdessä. Heidän heijauksensa Slussenilla 30 kilsan kohdella antoi lisäbuustia juoksuun. Lisäksi lapsien juoksun ilo sekä punaiset posket ja iloinen puheen pälpätys minimaratonin jälkeen sai hymyn itse kunkin huulille.
Tallensin tuon hetken muistojeni syövereihin. Se on jatkossa yksi tärkeimmistä mielikuvistani, jonka nostan esiin maratonin synkimmillä hetkillä, jolloin en ymmärrä lainkaan, miksi edes juoksen. Tuohon hetkeen minimaratonilla lasten kanssa kiteytyi juoksun ihanuus.
Pienimpiä lapsia lähetettiin Östermalmin urheilukentältä Stadionin kupeesta 1170 metrin radalle viiden minuutin välein. Huomasimme, että samaan aikaan oli käynnissä myös haamuminimaraton. Vanhemmat nimittäin ikuistivat ensin lapsensa startin ja juoksivat sen jälkeen kamera villisti ilmassa heiluen Stadionille todistamaan lapsukaisensa maaliintuloa. Osa onnistui yrityksessään, osa varmaankin treenaa haamumaratonille koko tulevan vuoden saadakseen valokuva-albumiinsa täydellisen kisasetin.
Lapset juoksivat Stadionilla saman lenkin, minkä vanhemmat edellisenä päivänä:
Olimme liikenteessä systerini perheen kanssa. Neljä lasta ja neljä lähtöaikaa asettivat oman haasteensa. Varsinkin, kun emme halunneet kävelyttää lapsukaisia liikaa urheilukentän ja Stadionin väliä, vaan halusimme antaa heille myös mahdollisuuden leikkiä urheilukentän eri touhupisteillä.
5- ja 6-vuotiaiden nappularyhmässä äiti tai isä saa juosta mukana. Lapset saavat myös halutessaan juosta yksikseenkin. Tyttöserkukset Miss N ja E halusivat juosta yhdessä, vaikka heillä olikin eri starttiryhmät. Päätimme, että juoksen heidän kanssaan E:n aikaisemmassa lähtöryhmässä.
Jo alussa huomasin, että tyttöjen vauhteja oli mahdoton sovittaa yhteen. Miss E halusi ottaa reitin rennommin, mutta Miss N porhalsi innoissaan eteenpäin, minkä jaloistaan pääsi. Hihkaisin hänelle: "Näemme sitten maalissa. Mene, mene jos siltä tuntuu!" Ja niin tyttö meni. Jossain vaiheessa valkoinen paita Miss N:n nimi selässä katosi näkyvistä. En ollut huolissani, sillä radalta on mahdoton eksyä, ja sitä paitsi tytöllä oli numerolapussaan nimensä lisäksi äidin ja isän puhelinnumerot, sekä tapaamispaikan tunnisteväri siltä varalta, jos vanhempaa ei jostain syystä näykään maalialueella.
Leiriydyimme sinisen tolpan luokse:
Tapasimme lohduttoman Miss N:n päästyämme maaliin. Oma porukkamme katsomossa ei ollut tajunnut hänen juoksevan yksin ja vieläpä aikaisemmassa ryhmässä. Omien huoltojoukkojemme sijaan hän oli päässyt maalissa erään ruotsalaisäidin ja hänen tyttärensä turvalliseen hoivaan. Vaikka tyttö tiesi, että olen tulossa maaliin kovaa vauhtia perässä, silti nuo muutamat minuutit maalissa ennen meidän saapumistamme tuntuivat varmaan ikuisuuden pituisilta. Miss N:lle ei kuitenkaan jäänyt tapahtuneesta traumoja. Kuten hän itse sanoi: "Tiesin, että sinä ja Miss E tulette. Mamma ei jätä ikinä."
Mieheni oli katsomassa Pikku N:n starttia ja minä taas odottelin Stadionilla. Jätimme haamuminimaratonin väliin, sillä edellispäiväinen 42-kilometrinen tuntui vielä painona reisissä.
Poika juoksi hienosti ja siitä huolimatta, että hänet kampattiin alussa, hän oli 27:s 454 ikäryhmänsä juoksijasta. Pikku N:llä on nyt sellainen polte juoksuun, että haluaisi testata yleisurheilujoukkueessa juoksemista. Jos jollakulla on antaa hyviä vinkkejä Helsingin yleisurheiluseuroista, ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan. Sekä ruotsin-, että suomenkieliset seurat käyvät.
Maalialueen härdelliä. Tarkkasilmäinen erottaa joukosta valkotukkaisen ja -paitaisen Pikku N:n.
Vaikka Tukhoman maratonia edeltävänä iltana tuntui siltä, että lasten kanssa maratonille valmistautumisessa on haasteensa, olen iloinen, että koimme tämän kesäisen pitkän lomaviikonlopun yhdessä. Heidän heijauksensa Slussenilla 30 kilsan kohdella antoi lisäbuustia juoksuun. Lisäksi lapsien juoksun ilo sekä punaiset posket ja iloinen puheen pälpätys minimaratonin jälkeen sai hymyn itse kunkin huulille.
Tallensin tuon hetken muistojeni syövereihin. Se on jatkossa yksi tärkeimmistä mielikuvistani, jonka nostan esiin maratonin synkimmillä hetkillä, jolloin en ymmärrä lainkaan, miksi edes juoksen. Tuohon hetkeen minimaratonilla lasten kanssa kiteytyi juoksun ihanuus.
31.5.2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta
Tukholman maratonin sää on aina arvaamaton. Yhden maratonin aikaa saa yleensä laajalla skaalalla kesäkelejä laidasta laitaan. Tällä kertaa sääennusteen 13-16 astetta lämpöä, ei sadetta ja puolipilvistä = sadetta alussa ja taivaan seljettyä hohtavaa autringonpaistetta. Sen verran oli asteita, että valitsemani pitkät pöksyt olivat aivan liikaa.
Juoksun kohokohta oli startti. Olimme omassa lähtökarsinassamme mieheni kanssa jo puoli kahdeltatoista, kun lähtöaikamme oli vasta 12:10. Pääsimme starttaamaan eturivistä. Siinä oli mahtavaa kilpailun tunnetta. Ensimmäiset kilsat menivät tosin siitä syystä aivan liian hurjaa tahtia, mutta vastavuoroisesti laahustin viimeiset kilsat. Keskimäärin siis hyvin.
Juoksussa oli tavalliseen tapaan omat henkiset ja fyysiset nousunsa ja laskunsa. Sen kummemmin suurta seinää ei tullut missään vaiheessa. Energiat vaan loppuivat tyystin 16 kilsan kohdalla ja usko oli ensimmäisellä kierroksella kadota, kun vierekkäin komeili kaksi kilometrikylttiä. Silloin tuntui utopistiselta, että juoksisin parisenkymmentä kilsaa myöhemmin saman pisteen ohitse.
Kittasin urheilujuomaa kaksin käsin, vaikka yleensä se saa mahani sekaisin. Onnekseni mulla oli tänään teräsvatsa, joka ei vähästä säikähtänyt. Kävin seitsemän kilsan kohdalla vessassa ja kaikki siihen asti nauttimani neste tuli läpi. Kolmenkympin kohdalla tein varmuuden vuoksi uuden visiitin vain huomatakseni, että elimistöni käyttää kaiken nesteen hyväkseen.
Siitepölyallergia oli suht aisoissa, mutta jalat olivat tönköt pökkelöt. Ensimmäistä kertaa jouduin kesken maratonin venyttelemään, jotta saisin lisää ruutia pesään. Hienosti puukoivet kuitenkin kantoivat mut maaliin 43 sekuntia alle tavoitteen, eli aikaan 4:29:17. Eihän tuo mikään hurrausaika ole, mutta silti se saa mut virneeseen. Tällä treenauksella olen itse asiassa oikea voittaja!
Mainitsemisen arvoisia plussia maratonilta ovat mm. seuraavat:
* Saimme järjestäjiltä päällemme biohajoavat jätesäkit tullessamme lähtökarsinaamme sateen alkaessa. Siinä olikin sitten 140 litraa biojätettä jalkoineen, pussitettuna ja kauniisti rivissä.
* Yleisö Tukholmassa on ollut aina loistava. Tänään onnistuivat vielä ylittämään itsensä. Voi sitä hurrauksen pauhua ja taputusta!
Ja lopuksi pitää mainita, että vanhempi mies tokaisi juostuaan ohitseni: "Sulla on kiva peppu." En halua ajatella siitä mitään poikkipuolista, vaan tuudittaudun kehuun loppuillan ajaksi.
.jpg)
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:
2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
Juoksun kohokohta oli startti. Olimme omassa lähtökarsinassamme mieheni kanssa jo puoli kahdeltatoista, kun lähtöaikamme oli vasta 12:10. Pääsimme starttaamaan eturivistä. Siinä oli mahtavaa kilpailun tunnetta. Ensimmäiset kilsat menivät tosin siitä syystä aivan liian hurjaa tahtia, mutta vastavuoroisesti laahustin viimeiset kilsat. Keskimäärin siis hyvin.
Juoksussa oli tavalliseen tapaan omat henkiset ja fyysiset nousunsa ja laskunsa. Sen kummemmin suurta seinää ei tullut missään vaiheessa. Energiat vaan loppuivat tyystin 16 kilsan kohdalla ja usko oli ensimmäisellä kierroksella kadota, kun vierekkäin komeili kaksi kilometrikylttiä. Silloin tuntui utopistiselta, että juoksisin parisenkymmentä kilsaa myöhemmin saman pisteen ohitse.
Kittasin urheilujuomaa kaksin käsin, vaikka yleensä se saa mahani sekaisin. Onnekseni mulla oli tänään teräsvatsa, joka ei vähästä säikähtänyt. Kävin seitsemän kilsan kohdalla vessassa ja kaikki siihen asti nauttimani neste tuli läpi. Kolmenkympin kohdalla tein varmuuden vuoksi uuden visiitin vain huomatakseni, että elimistöni käyttää kaiken nesteen hyväkseen.
Siitepölyallergia oli suht aisoissa, mutta jalat olivat tönköt pökkelöt. Ensimmäistä kertaa jouduin kesken maratonin venyttelemään, jotta saisin lisää ruutia pesään. Hienosti puukoivet kuitenkin kantoivat mut maaliin 43 sekuntia alle tavoitteen, eli aikaan 4:29:17. Eihän tuo mikään hurrausaika ole, mutta silti se saa mut virneeseen. Tällä treenauksella olen itse asiassa oikea voittaja!
Mainitsemisen arvoisia plussia maratonilta ovat mm. seuraavat:
* Saimme järjestäjiltä päällemme biohajoavat jätesäkit tullessamme lähtökarsinaamme sateen alkaessa. Siinä olikin sitten 140 litraa biojätettä jalkoineen, pussitettuna ja kauniisti rivissä.
* Yleisö Tukholmassa on ollut aina loistava. Tänään onnistuivat vielä ylittämään itsensä. Voi sitä hurrauksen pauhua ja taputusta!
Ja lopuksi pitää mainita, että vanhempi mies tokaisi juostuaan ohitseni: "Sulla on kiva peppu." En halua ajatella siitä mitään poikkipuolista, vaan tuudittaudun kehuun loppuillan ajaksi.
Maratonit ykkösestä kahteenkymmeneenkahteen:
2017
22. maraton: 29 tunnin täsmäisku – Terwamaraton 2017
2016
21. maraton: Mykistävä ennätysjuoksu - Tallinn Marathon 2016
20. maraton: Koukattiin muuten Vantaankin puolelle - Helsinki Spring Marathon 2016
19. maraton: 105 kierrosta - IV APK-hallimaraton 2016
2015
18. maraton: Valopäitä radalla - Mikon Kirkkolaakso maraton 2015
17. maraton: Ensiavusta lähtöviivalle - Berlin Marathon 2015
2014
16. maraton: Punapukuisten jänisten peesissä Berliinin maratonilla - Berlin Marathon 2014
15. maraton: 140 litraa biojätettä ja muuta mukavaa maratonin varrelta - Stockholm Marathon 2014
14. maraton: Helteinen maratonrupeama Barcelonassa - Barcelona Marathon 2014
2013
13. maraton: Maisemareitti Berliinissä - Berlin Marathon 2013
13. maraton | 2. osa: Keskeyttäisinkö, jos tietäisin missä olen?
12. maraton: Siksakkia jättiläisten lomassa - Stockholm Marathon 2013
2012
11. maraton: Paniikkilähtö ja migreeni - Tallinn Marathon 2012
10. maraton | Myöhässä lähdöstä - Stockholm Marathon 2012 (pakkasmaraton)
2011
9. maraton | 10 kilsaa sinne, 10 tänne ja sitten sama uusiksi - Tallinn Marathon 2011
8. maraton | Peruskauraa - Stockholm Marathon 2011
2010
7. maraton | Ei enää ikinä - Stockholm Marathon 2010
2008
Ei asiaa lähtöviivalle | DNS - Stockholm Marathon 2008
2007
Ensimmäinen keskeytys | DNF - Stockholm Marathon 2007
2006
6. maraton | Raskaudesta uutta virtaa - Stockholm Maraton 2006
2003, 2004 ja 2005
3.-5. maraton | Toisenlaista turismia - Stockholm Marathon 2003, 2004 ja 2005
2001
2. maraton | Espooseen ja takaisin - HCM 2001
2000
1. maraton | Juoksuhulluuden uusi taso - HCM 2000
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
