.jpg)
Pienimpiä lapsia lähetettiin Östermalmin urheilukentältä Stadionin kupeesta 1170 metrin radalle viiden minuutin välein. Huomasimme, että samaan aikaan oli käynnissä myös haamuminimaraton. Vanhemmat nimittäin ikuistivat ensin lapsensa startin ja juoksivat sen jälkeen kamera villisti ilmassa heiluen Stadionille todistamaan lapsukaisensa maaliintuloa. Osa onnistui yrityksessään, osa varmaankin treenaa haamumaratonille koko tulevan vuoden saadakseen valokuva-albumiinsa täydellisen kisasetin.
Lapset juoksivat Stadionilla saman lenkin, minkä vanhemmat edellisenä päivänä:
Olimme liikenteessä systerini perheen kanssa. Neljä lasta ja neljä lähtöaikaa asettivat oman haasteensa. Varsinkin, kun emme halunneet kävelyttää lapsukaisia liikaa urheilukentän ja Stadionin väliä, vaan halusimme antaa heille myös mahdollisuuden leikkiä urheilukentän eri touhupisteillä.
5- ja 6-vuotiaiden nappularyhmässä äiti tai isä saa juosta mukana. Lapset saavat myös halutessaan juosta yksikseenkin. Tyttöserkukset Miss N ja E halusivat juosta yhdessä, vaikka heillä olikin eri starttiryhmät. Päätimme, että juoksen heidän kanssaan E:n aikaisemmassa lähtöryhmässä.
Jo alussa huomasin, että tyttöjen vauhteja oli mahdoton sovittaa yhteen. Miss E halusi ottaa reitin rennommin, mutta Miss N porhalsi innoissaan eteenpäin, minkä jaloistaan pääsi. Hihkaisin hänelle: "Näemme sitten maalissa. Mene, mene jos siltä tuntuu!" Ja niin tyttö meni. Jossain vaiheessa valkoinen paita Miss N:n nimi selässä katosi näkyvistä. En ollut huolissani, sillä radalta on mahdoton eksyä, ja sitä paitsi tytöllä oli numerolapussaan nimensä lisäksi äidin ja isän puhelinnumerot, sekä tapaamispaikan tunnisteväri siltä varalta, jos vanhempaa ei jostain syystä näykään maalialueella.
Leiriydyimme sinisen tolpan luokse:
Tapasimme lohduttoman Miss N:n päästyämme maaliin. Oma porukkamme katsomossa ei ollut tajunnut hänen juoksevan yksin ja vieläpä aikaisemmassa ryhmässä. Omien huoltojoukkojemme sijaan hän oli päässyt maalissa erään ruotsalaisäidin ja hänen tyttärensä turvalliseen hoivaan. Vaikka tyttö tiesi, että olen tulossa maaliin kovaa vauhtia perässä, silti nuo muutamat minuutit maalissa ennen meidän saapumistamme tuntuivat varmaan ikuisuuden pituisilta. Miss N:lle ei kuitenkaan jäänyt tapahtuneesta traumoja. Kuten hän itse sanoi: "Tiesin, että sinä ja Miss E tulette. Mamma ei jätä ikinä."
Mieheni oli katsomassa Pikku N:n starttia ja minä taas odottelin Stadionilla. Jätimme haamuminimaratonin väliin, sillä edellispäiväinen 42-kilometrinen tuntui vielä painona reisissä.
Poika juoksi hienosti ja siitä huolimatta, että hänet kampattiin alussa, hän oli 27:s 454 ikäryhmänsä juoksijasta. Pikku N:llä on nyt sellainen polte juoksuun, että haluaisi testata yleisurheilujoukkueessa juoksemista. Jos jollakulla on antaa hyviä vinkkejä Helsingin yleisurheiluseuroista, ehdotuksia otetaan mieluusti vastaan. Sekä ruotsin-, että suomenkieliset seurat käyvät.
Maalialueen härdelliä. Tarkkasilmäinen erottaa joukosta valkotukkaisen ja -paitaisen Pikku N:n.
Vaikka Tukhoman maratonia edeltävänä iltana tuntui siltä, että lasten kanssa maratonille valmistautumisessa on haasteensa, olen iloinen, että koimme tämän kesäisen pitkän lomaviikonlopun yhdessä. Heidän heijauksensa Slussenilla 30 kilsan kohdella antoi lisäbuustia juoksuun. Lisäksi lapsien juoksun ilo sekä punaiset posket ja iloinen puheen pälpätys minimaratonin jälkeen sai hymyn itse kunkin huulille.
Tallensin tuon hetken muistojeni syövereihin. Se on jatkossa yksi tärkeimmistä mielikuvistani, jonka nostan esiin maratonin synkimmillä hetkillä, jolloin en ymmärrä lainkaan, miksi edes juoksen. Tuohon hetkeen minimaratonilla lasten kanssa kiteytyi juoksun ihanuus.
.jpg)
