Sulla on kyllä tyhjä elämä

Kotona on ollut jo viikon verran aikamoista vilinää. Viimeinenkin perheenjäsenistä palasi retkiltään, jotta ehti aloittaa muiden lailla sovitut duuninsa ajallaan. 

Kuvittelin, että seikkailisimme yhdessä pitkin Helsinkiä kolmen viikon mittaisen lomani ajan, mutta todellisuus olikin sitten toista. Kun yksi saapui takaisin matkoiltaan, toinen hyppäsikin frendien kelkkaan ja olimme jälleen kolmistaan. Välillä sain vallata himan ihan vain itselleni ja ehdimmepä mieheni kanssa jopa harjoitella millaista se olikaan olla ihan vaan kaksistaan. 

Pataleipää ryhmätyönä

Pataleipä, tuo maailman helpoin kovakuorinen vehnänen on kruunannut yhden jos toisenkin raskaan työpäivän. Se on kulkenut vasta uunista napattuna, tervetulleena tuliaisena ystäville. Lapset toivovat löytävänsä sen synttäriaamunaan aamiaispöydästä. Se sopii iloon sekä nälän nopeaan tukahduttamiseen. Myös lohturuokana se on ihan ässä. 

Ötökkälounas

Pääsin duunin kautta maistamaan Viking Linella tarjottavalta Future Food -erikoismenulta pää- ja alkuruoat. Ilmoittauduin mukaan avoimin mielin, vaikka hyönteiset lautasella tuntui hieman etovalta jo ajatuksenkin tasolla.

Vihreä lounassuosikkini

Pikaruoista parhain: kevyesti marinoitu parsakaali. Valmistaminen pakasteparsakaalista vie aikaa kymmenisen minuuttia, josta aktiivista valmistusaikaa on maksimissaan kolme. Loppuajan voi odottaa veden kiehumista ja tuijottaa sen jälkeen vedessä lämpeneviä nuppuja. Ellei sitten satu keksimään järkevämpää tekemistä.

1) Ruokainhokki | 9 asiaa minusta

Silmiini on osunut useammassa blogissa 9 faktaa minusta -kirjoitushaaste. Koskapa se ei ole suoranaisesti osunut omalle kohdalleni, paljastan teille kevään mittaan itsestäni (useimmiten) juoksuun liittymättömiä asioita jatkokertomuksen muodossa.

Mitä söit tänään(kin) lounaaksi?

Makeanhimo on väistynyt ainakin väliaikaisesti. Kahvihammasta kolottaa tavalliseen tapaan, mutta edellisestä kikhernehimosta onkin jo tovi. Viimeksi ahmin kikherneitä ja papuja samalla hartaudella odottaessani esikoistani. Nyt ei ole kuitenkaan perheenlisäyksen aika, vaan kenties kroppani haluaa viestittää mulle jotain. Ainakin sen, että on taas lounaan aika.

Pistin äsken poskeeni viimeiset kikkikset. Pitänee laittaa uusi satsi huomiseksi likoamaan.

Myös avokadot uppoavat hyvin vaikka joka päivä, jos niitä sattuu olemaan kotona. 

Kikkisten kanssa tai ilman. 

Hampurilaispäivä on viikon paras päivä

Musta on tullut viime vuosina hampurilaisfriikki. Haaveilen kolmannesta visiitistä tukholmalaiseen Flippin´ Burgersiin (ravintola on muuttanut sittemmin lähemmäksi kaupungin keskustaa) ja muistelen lämmöllä viimeisen lomapäivän lounasta Tommi´s Burger Jointissa Berliinin maratonmatkalla.

Kuvat ovat kamerassa vinksin vonksin: 

En ole löytänyt Helsingistä mieluista hampurilaispaikkaa. Tai ehkä en ole edes tarpeeksi etsinyt. Oma kotikeittiö kun hakkaa mennen tullen ravintoloiden normihampurilaiset. Ja mikä parasta, perheessämme on selvä sukupuolijako hampurilaisten valmistamisessa. Odotan vesi kielellä kun mieheni grillaa pihvejä pihalla. Sitä ennen hän on kokannut maailman parhaan sinihomejuustokastikkeen ja laittanut muut lisukkeet valmiiksi. 

Kastikkeen ohje löytyy Viiden tähden hampurilainen -kirjasta, joka on ollut kovassa käytössä koko kevään ja kesän. 

Hampurilaissämpylöiden leipominen onkin sitten minun juttuni. Näennäisesti ne vaativat multa ihan hirmuisesti vaivannäköä, mutta oikeasti ne valmistuvat itsestään. Kohottamisiin kuluu 2,5 tuntia ja sen aikana ehtii kotona puuhastella vaikka mitä. Olisihan siinä sopiva lenkinkin paikka. Ja ruokahalukin kasvaa samalla mukavasti.

En kaipaa hampurilaiseeni runsaasti täytettä. Mehukas pihvi, jotain vihannesta väriä antamaan, herkullinen kastike ja kenties siivu voimakasta juustoa, se on siinä. 

Viiden tähden hampurilainen on oikea hampurilaisfriikin toivekirja. Oma mielikuvitukseni ei riittäisi yhtä laajaan hampurilaiskirjoon. Ehkä seuraavaksi kotikeittiössämme testataan herkulliselta kuulostavaa kanahampurilaista punajuurilisukkeella ja lehtipinaatilla ryyditettynä. Harmi, ettei herkkusämpylöitä ole valmiina jemmassa. Muuten punainen kanahampurilainen pääsisi jo heti tänään testaukseen. 

Huomasin kirjaa googlettaessani, että Adlibriksessä myydään Viiden tähden hampurilainen -kirjaa poistohintaan 5,90 €. Suosittelen! Klikkaa itsesi ostoksille tästä. 

Herkuttelua Kontulassa ja Itäkeskuksessa

Seisoskelin futisäitinä jalkapallokentän vieressä helatorstain. Välillä paistoi aurinko, välillä saimme rakeita kunnolla niskaamme. Tavallista toukokuumeininkiä siis.

Jätimme väliin kisamuonituspisteen tarjoomukset ja siirryimme pidemmällä tauolla Kontulan ostarille  nauttimaan Shish Kebabin herkuista. Paikka on jäänyt mieleen Nyt-liitteen tammikuun listauksesta Viisi annosta, joita pitää syödä Kontulassa. 

 Shish Kebab, Kontulankaari 1, Kontulan ostoskeskus

Pidän selkeistä mauista. Annos oli yksinkertaisuudessaan täydellinen: leipää, hiiligrillissä kypsennettyä lihavarrasta, sipulia, sitruunaa, korianteria, kurkkua jogurttikastikkeessa ja grillattuja tomaatteja. Söimme 10 euron hintaisen annoksen puoliksi poikani kanssa. Kumpikin sai vatsansa sopivasti täyteen, eikä ähky vaivannut päivän loppupelejä.

Mieheni ja Miss N odottavat vesi kielellä makumatkaa Kontulaan. Sen verran kehuimme kokemustamme kotiin päästyämme. Muu perhe taas ylisti Cafe Stoan brunssia käydessään Idän kyläjuhlilla lauantaina. Sain tekstarin ravintolasta kuvan kera. Kuvateksti suoraan poikani suusta: "Det här är världens bästa restaurang!" Uskottava se on. Sinnekin siis koko perheen kera!

Metroradan varrelta löytyy kesäksi runsaasti makumatkailua. Kun vielä pakkaa fillaritkin metroon, voi samalla nauttia kotiseutumatkailusta.

Café Stoa, Turunlinnantie 1, Helsinki

Lounaslusmuilija

Muistan pakata aamuisin lapsille sadevaatteet mukaan. Ainakin aurinkoisina päivinä. En unohda pestä hampaitani, enkä ole vielä koskaan lähtenyt alasti ulko-ovesta ulos. Yöpuvussa kylläkin. Heitän avaimet ja bussilipun laukkuun lähtiessäni lasten kanssa kohti koulua ja tarhaa. Kännykkä unohtuu siloin tällöin, mutta haitanneeko tuo, kun palaan kuitenkin pian kotikonttoriin paiskimaan töitä.

Kotikonttori sopii kaltaiselleni lounaslusmuilijalle, sillä olen ollut aina todella huono pakkaamaan lounasta mukaani. Liekö unohdusta vai pikemminkin laiskuutta? 

Keittiön kaapista löytyy aina jotain vatsan täytteeksi. Parhaassa tapauksessa lounas valmistuu itsestään, aivan kuten tänään. Valmistukseen meni kaksi minuuttia, kypsymiseen tuskaisat 2,5 tuntia. Jotenkin ruokahalu kasvoi kasvamistaan, kun tiesin mitä herkkua on tiedossa.

Uuniohrapuuro:

Pistä voideltuun astiaan 2 dl ohrasuurimoita, 1,4 l maitoa ja suolaa maun mukaan (0,5-1 tl). Anna kypsyä 150-asteisen uunin alatasolla 2,5-3 tuntia. 

Mehukeittoa ei ollut jemmassa, joten upotin puuroannokseeni pakastemustikoita. Nam!

Sämpyläntuoksuista tiistaita

Tuijotin taas kerran kauhuissani leipätiskillä perusleivän hintoja. Kilohinnat ovat ryöstäytyneet käsistä aikaa sitten.

Pistin Miss N:n lykkimiin pikkuruisiin ostoskärryihin hiivan ja siirappiputelin. Kaivoin kotoa loput ainekset, eli jauhot, puolukkaisen pellavarouheen, kaurahiutaleet ja voinokareen.

Sämpylöiden tuoksun päihittää vain vastapaistetut pullat!

Lenkkimakkara

Hevikokin herkuille jää pakostakin kakkoseksi. Lapset ovat syystäkin sitä mieltä, että hänen tarhassa valmistamansa ruoka on parasta. Kuulemma Barcelonassa sai yhtä hyvää safkaa, mutta kotikeittiön pöperöt eivät ole saaneet samanlaista hehkutusta.

Kysyin reissussa lapsilta, mitä ruokaa he haluaisivat kotiin päästyään. Uunimakkaraa ja perunamokkoa. No, sitä sitten saatte. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun sitä oli lapsillamme kotona ruokalistalla.

Kävimme ostamassa yhdessä sopivan lenkin ja juuston. Valinta oli vaikea, sillä Miss N:n mielestä yksi oli liian lyhyt, toinen kapea ja sitä rataa. Onneksi saimme lihapitoisuudeltaan hyväksyttävän ja muotoseikat läpäisevän yksilön ostoskärryihin.

Koskapa urakka osoittautui arveltua kinkkisemmäksi, tarkastin vielä lapsilta, josko juusto on laitettu oikeaoppisesti makkaran rakoon. Unohdin tarkastaa oikean juustomäärän. Siitä tulikin sitten sanottavaa. Perunamuusi ylsi sentään yhtä hyville arvosanoille.

Toinen kahdesta hyvillä arvosanoilla on keittiössä passeli saavutus. Niin ja makkarastahan ei jäänyt juuri mitään jäljelle.

Asiakaspalvelua

- Saisinko kolme salaattia mukaan, kiitos?

- Otatko pieniä vai isoja?

- Mikä niiden ero on?

- No pieni on pienempi kuin iso. 

<ja tähän päälle iso huokaus ja silmien pyörittely>

Juuri sillä samaisella hetkellä en olisi jaksanut moista näsäviisastelua. 

Harmi, ettei vieressä ollut toista kahvilaa. 

[Kuvan kahvila ei liity tapahtuneeseen]

Lakka vai hilla?

Mulle nuo oranssit, ihanat marjat ovat hilloja. Mitä muutakaan voisivat olla, asuinhan ensimmäiset kouluvuoteni Hillapolulla. Veikkaan, että sitä ennen vain lakka kuului sanavarastooni.

Mulla tuli tänään hirmuinen himo hilloihin kävellessäni Espan poikki. Miten ilmapallot voivatkaan saada tällä tavalla veden kielelle?


Ei juoksua vähään aikaan, sillä flunssa on painunut keuhkoihini. Enköhän saa taas hengitettyä lääkkeiden voimalla, sillä jouduin antamaan periksi kortisonikuurille. Odotan innokkaana, että saan kaivaa kuurin jälkeen tossut naftaliinista. Ei tällaisesta liikkumattomuudesta tule mitään!

Hampurilaisravintoloissa on eroa

Viimeviikkoisella Lintsin käynnillä täyttyi pitkäaikainen toiveeni päästä testaamaan Midhillin hampurilaista. Vertaan pakostakin Midhilliä Tukholman tämänhetkiseen hampurilaispaikkojen ykköseen, Flippin´ Burgersiin.

Olimme tankkaamassa Flippinissä Tukholman maratonille. Ravintola ei sijaitse varsinaisesti ohikulkureitillä, vaan sinne mennään tarkoituksella. Silti se on alati täynnä. Saavuimme paikalle hetken avaamisen jälkeen ja olimme viimeiset, jotka onnistuivat saamaan pöydän jonottamatta. Ulkona oli torstai-iltana neljän pintaan aikamoinen lössi odottamassa pääsyään herkkuhampurilaiselle.

Molemmissa paikoissa ranskalaiset olivat suussasulavan maukkaat ja hampurilaiset olivat herkulliset. Olen yksinkertaisen, maukkaan hampurilaisen ystävä. Siksi Flippin´ Burgers vei voiton Midhillistä 10 vs. 8 1/2.

Flippinin pirtelö oli överiksi asti suureellinen: Ben & Jerry´s jäätelöä ja kastiketta. Sillä sai hymyn huulille ja masun kummulle. Midhillin pirtelö taas oli todellinen riman alitus. Tarjoilija kertoi, että he käyttävät Valion (perus)jätskejä. Ei siinä mitään pahaa ole. En vaadi Mövenpickiä, Kolmea kaveria tai muita herkkuja pirtelön pohjaksi, kunhan millkshake on täyteläistä ja maukasta. Midhillissä saimme kuitenkin vetistä litkua, jonka makumaailma ylätti. Tiedäthän sen maun, kun jäde on seissyt pakastimessa ja sen päälle on tullut jäähippuja. Kooltaan se ei myöskään vetänyt vertoja ruotsalaisserkulleen.

Midhillin tarjoilija otti tyynesti vastaan palautteemme koskien epäonnistuneita pirtelöitä. Hän kehoitti meitä käymään Citykäytävän Midhillissä, sillä "Tämä kun on vaan tällainen huvipuistoravintola." Mielestäni huvipuistoravintolan ei tarvitse olla "sinne päin", vaan lounarikasalle pitää saada myös siellä vastinetta. Varsinkin, jos ravintola ratsastaa perustajansa Michelin-maineella.

Flippin´on pieni ja viihtyisä. Hieman ahdaskin, kun jokainen neliö on pyritty käyttämään hyväksi. Tarjoilu oli rennon kohteliasta ja vaikka henkilökunnalla onkin varmasti paineita saada heitettyä jo syöneet asiakkaat ulos ja saada uudet pitkään jonottaneet sisään, tätä ei huomannut lainkaan. 

Pidän myös Midhillin sisustuksesta. Siinä on mukavaa rosoisuutta. Ravintola oli kuitenkin sotkuinen ja sekava. Tila on haasteellinen akustiikaltaan. Perheemme ei ole aivan hiljaisimmasta päästä, mutta silti kovaan ääneen tottunut Pikku N joutui välillä pitelemään korviaan. 

Yritin saada jotakuinkin siedettävän kuvan Midhillistä blogiin pistettäväksi, mutta täytynee tyytyä vain Flipin´ Burgersin sisustukseen:

Ensi vuonna nautimme Linnanmäellä varmaankin perinteisen vohvelitankkauksen varsinaisten ravintoloiden asemesta. Sen sijaan seuraavan kerran Kungsholmenilla käydessäni taidan koukata Flippin´ Burgersin kautta, jos vain matkabudjetti antaa periksi. Edellisestä kerrasta kun jäi sen verran hyvä maku suuhun.

Kävellen olisit jo perillä

Tarkoituksenani oli piipahtaa Stockmannin Hulluilla Päivillä pikapikaa. Ratikkapysäkin näytön mukaan spåran tuloon oli 6 minuutin verran. Kävelin seuraavalle pysäkille. Aika oli supistunut viiteen. Ajattelin kävellä vielä sitä seuraavalle Senaatintorin nurkalle. Näytöllä komeili kolme minsaa. Siinä vaiheessa ei ollut mitään järkeä jäädä odottelemaan. Stockakin häämötti jo kadun toisessa päässä. Kun pääsin perille, ratikka oli vasta Aleksi 13:n kohdalla. Säästin kävelemällä ainakin kaksi minuuttia. Ratikalla kulkemalla olisin säästänyt vain kaloreita muuhun käyttöön.

Mitä sitten Galnikselta tarttui mukaani? Talvikumpparit koossa 31 ja villahaalari koossa 110. Kumpainenkaan ei taida sopia päälleni. Sain toki jotain itsellenikin: pari VALO 24h pellava + tyrni -pussia kaapin täytteeksi. Pellavarouhe piimään sekoitettuna ja pakastemustaherukoilla on vienyt ykkössijan aamiaispöydässäni.

Kuva on lainattu VALO 24h:n Facebook sivuilta

Lautasellinen hiilihydraattia, kiitos!

Olen syyttänyt juoksuinnon puuttumisesta ensisijaisesti kesän yleistä henkistä vireystilaa. Tajusin tänään yöjuoksulla, että suurin syy innon puuttumiseen on se, ettei juoksu vaan kulje. Ja miksei kulje? Mitä luultavimmin sen takia, ettei ruokavaliossani ole tarpeeksi hiilihydraatteja.

En ole karppaaja, en lähelläkään. Tarvitsen hiilareita, mutta niiden nauttiminen pastan, riisin, perunoiden ja leivän muodossa on pudonnut vuoden mittaan radikaalisti. Lupaan itselleni, että teen tarvittavan hiilariremontin. En halua, että rakas harrastukseni haihtuu taivaan tuuliin näin yksinkertaisen asian takia.

Tänään tunsin lentäväni. Eilinen Mokon pasta lounaalla ja spaghetti päivälliseksi näyttivät pitävän juoksuvireen korkealla vielä tänäänkin.


Yöjuoksu ke 21.8. | 7,4 km | 40:00

Painajaisruokaa pikakeittiöstä

Tiedän, ettei musta olisi ikinä kokkauskisoja voittamaan. Silti tämäniltainen oli rimanalitus kautta aikojen.

Hain lapset tavallista myöhempään ja jouduimme venaamaan dösää ikuisuuden. Väsähtäneet lapset saivat luvan pesiytyä Buu klubbenin seuraan siksi aikaa kun siivosin keittiötä ja valmistin päivällistä.

Jääkaappi ei tällä kertaa notkunut herkullisista raaka-aineista. Poimin jääkaapista paketillisen ricottalla ja pinaatilla täytettyä tuorepastaa. Seuraksi piti saada kastike ja vikkelään. Kirsikkatomaatteja olisi ollut. Ne eivät ole olleet kypsytettyinä kovaa valuuttaa lasten suussa viime aikoina. Öh... tuossa on jogurttia ja tuossa paprika-chilihilloa. Kai niistäkin jotain saa aikaan...

Toinen lapsista irvisti syödessään ja kertoi samalla kuinka tykkää kovasti, sillä pitää sinapista (?!). Pieni yritti urheasti olla mieliksi. Toinen kertoi taas kuolevansa huomenna, ihan vaan mamman ja papan kiusaksi. Ehkä ihan kaikki paha olo ei ollut yhdistettävissä ruokaan...

Lopulta kaikki ruoka tuli syötyä. Ei se nyt niin kauheaa ollutkaan. Lopulta naureskelimme yhdessä. Lapsukainenkin lupasi olla kuolematta huomenna. Sen päälle piirrettiin liuta eläimiä ja luettiin iltasatu.

Aika normi ilta. Huomenna lupaan valmistaa jotain maistuvaa.

Tässä pitäisi olla kuva ruoka-annoksesta. Ulkonäkö oli yhtä epämääräinen kuin raaka-aineyhdistelmäkin. En viitsinyt tuhlata kameran muistikorttia moiseen. 

Hyötyliikuntaa

Löimme eilen monta kärpästä yhdellä iskulla. Vietimme ihanan illan ystävien luona. Tiesin, että tullessamme kotiin kumpikaan meistä ei enää jaksaisi liikauttaa jalkaansa lenkkipolun suuntaan.

Oli kuitenkin hinku juosta. Niinpä mieheni juoksi ystäviemme luokse ja minä kotimatkan. Lapsukaiset pääsivät köröttelemään bussilla kumpaankin suuntaan. 

Juoksemalla säästimme myös seutulipun ostossa.  Lippu on mielestäni aivan ylihintainen suhteessa matkustettavan matkan pituuteen. Tuossahan nuo ihanat kaverimme asuvat ihan kaupunkien rajan tuntumassa...

Siitä huolimatta, että vatsani oli täynnä juustopizzaa, juoksu sujui kevyesti. Olen nähnyt Länsiväylällä upeampiakin auringonlaskuja, mutta kyllä illan raukea tunnelma juuri ennen pimeyden laskeutumista teki taas vaikutuksen. 

Ke 17.4. | 12,2 km | 1:09:15 | 5:41 min/km

Rahinaa kengissä, keuhkoissa ja hampaissa

Olin valmistautunut aamulenkkiin huolella. Olin juonut ja syönyt edellsiiltana esimerkillisesti, menin tavallista aiemmin vällyjen väliin ja olin laittanut juoksukamat kauniiseen ojennukseen olohuoneeseen odottamaan.

Voi tylsyyttä, kun heräsin lauantaiaamuun viiltävän päänsäryn kourissa. Pään jomotus on tuttua ja tavallistaa näin siite- ja katupölyaikaan. Siitä pääsee lääkkeillä ja levolla, ei pölyn seassa juoksemalla. Vaikka ulkona olikin ihana, ilmaa raikastava kaatosade, jouduin silti jättämään lenkin väliin.

Kokeilin illalla, josko polla ja muu elimistö kestäisi juoksun. Kiersin Töölönlahden pariin otteeseen, jatkoin Baanalle ja siitä Kaivarin kautta himaan. Seitsemän ensimmäistä kilsaa oli kuin jäitä olisi poltellut. Vasta sitten alkoi elimistö hyrrätä. Sateesta huolimatta hiekkaa päätyi niin suuhun kuin keuhkoihinkin. Silti 11 km sujui ajassa 59:45 ja kun laitoin kellon pois päältä 13 kilsan kohdalla Pohjoisrannassa, se näytti tasan 1:10:00. Ei hullummin puolitehoisena.

Sämpylätaikina on kohoamassa. Käymme katsastamassa kavereiden kanssa Päivälehden museon Harald Hirmuinen -näyttelyn ja tulemme sitten koko porukka kotiimme porkkanasopalle ja sämpylälle. Mukava päivä siis tiedossa!


Porkkanoiden kuorimiseen sopii hyvin ruotsalaisen punk-bändin Cosa Nostran levy Gudfadern. Levy ei varsinaisesti kuulu jokapäiväiseen easy listening -settiin. Onneksi sain sen sattuneesta syystä langoltani  lahjaksi aikanaan. Ruotsinkielinen angsti tekee gutaa ruotsinkielisen pehmopopin lomassa. Tässä maistiainen: Förlåt mor och far.

Paluu tuttuun ja turvalliseen

Testailin alkuviikon uutta blogi-ilmettä. Se oli ihan ok, mutta levoton. Haluan pitää edelleen 5-vuotiaan taiteilijanalun näkemyksen perheestämme etusivulla. En onnistunut lataamaan sitä toisenlaiseen sivupohjaan sellaisena, kuin olisin toivonut. Niinpä palaan entiseen.

Perheemme on täynnä vampyyrejä, ainakin pikku-N:n mielestä. Ei siis ihme, että hän odottaa huomisia verilettuja innolla ja äiti haaveilee yöjuoksukauden aloituksesta.

Alunperin kuvassa oli vain kolme vampyyriä ja pallo. Kysyin, josko joku puuttuu. Poika tuumaili hetken, otti kynän käteensä ja alkoi piirtää. Paperi oli suorassa ja hän piirsi pikkuvampyyrin roikkumaan nurinperin nurkasta. Samalla koko perhe sai käsikseen kukkaset. Poikkeuksellista hippikansaa.

Olen aloittanut aamut tällä viikolla tavallista aikaisemmin. Se kostautuu juoksutreeneissä. Puhti on juostessa kadoksissa ja oikeastaan en tässä väsymystilassa edes uskalla alkaa rehkiä. Enää en halua ottaa kropan kanssa riskejä. Parikymppisenä riskiä ei ottanut tosissaan: "Juu, tää flunssa lähtee parhaiten kunnon jumpalla." Niinpä niin, tuohon tuttuun ja ei-niin-turvalliseen en kyllä halua palata...

Nyt alkaa maalistalvi hermostuttaa. Näyttää siltä, kuin ulkona olisi ihana, leuto kevätsää. 
Kukkua kanssa. Villakalsareista en vielä luovu!

Ke 20.3. kiihdytyksiä juoksumatolla 
9,3 km | 51 min | 5:29 min/km

Kuvassa futari Alex Morgan