Pakkopullapitkiksestä viikon paras lenkki

Tässä vaiheessa treenikautta pitkiksen mitta on venytetty 28 kilometriin. Ajallisesti se tarkoittaa kolmen tunnin hölkkäilyä omia ajatuksia, äänikirjaa tai lintujen laulua ja autojen pärinää kuunnellen. 

Lenkillä Helsingissä: Upea Uutela

Lapseni kauhoo Vuosaaren uimahallissa kerran viikossa kahden tunnin verran. Pyrin hyödyntämään hänen treeninsä omiin vesileikkeihini, mutta aivan yhtä pitkää aikaa en saa kulutettua itsekseni altaassa. Niinpä juoksen ensin tunnin tai puolentoista ajan ennen virkistävää uimahallikäyntiä. 

Lenkillä Helsingissä: Puolimaratonin mittainen rantareitti

Olisin kaivannut loppukesästä helppoja, valmiiksi märehdittyjä lenkkipolkuja Tampereelta. Ohjeita, joiden mukaan juostessa eksymisen pelko on pieni, tai ainakin polulle olisi helppo löytää takaisin ylimääräisen kunniakierroksen jälkeen. Ehkä googlasin väärillä hakusanoilla, mutta oli syy mikä tahansa, en onnistunut löytämään kuin pari vaihtoehtoa, joiden alkupiste jäi hieman usvan peittoon.

Juoksijaystävällinen Helsinki, osa 2

Tyttärelläni on uimatreenejä tällä kaudella Vuosaaressa, Kontulassa ja Itäkeskuksessa. Uinnista on tullut meidän yhteinen juttumme, joten hänen kauhoessaan kilsoja viereisellä radalla, mä vesijuoksen, harjoittelen uimatekniikkaa tai vesijumppaan. Tänään en kuitenkaan uskaltautunut veteen, sillä käteni ovat vereslihalla pölyisten muuttolaatikoiden ja remonttipölyn vuoksi. Niinpä tyttäreni otti saunakamppeeni ja vaihtovaatteeni uimahallille mukaansa ja mä kaarsin hallin ulko-ovelta lenkille. 

Sattuma päättää puolestani

Lähden autopilotilla lenkille, jos kadut eivät ole jäässä, pakkasrajani ei ylity ja lapsellani on futistreenit. Niin kävi taas tälläkin viikolla. Pistin jalkaani ensimmäisenä kenkähyllystä käteeni sattuneet lenkkarit. Sattuma määritteli, millaiselle lenkille olin lähdössä. Näillä lenkkareilla, Mach kakkosilla ei yksinkertaisesti voi tallustella rollaattorivauhtia.

Vastaantulijan tervehdys | KPK 24/7 tammihaaste

Olen ollut aika epäsosiaalinen tammikuussa vapaa-ajallani. Tai no, tunnustettakoon, olen ollut talvihorroksessa marraskuusta lähtien. Elämä on pyörinyt lähinnä perheen ja nukkumisen ympärillä. Viime lauantaina vietin kuitenkin illan ihmisten ilmoilla tyttäreni futismatseja seuraten. Samalla pääsin juttelemaan muiden futisvanhempien kanssa.

Juoksutreffit Midnight Run -lähettilään Elinan kanssa

Viimeinen tosi pitkä lenkki ennen Terwamaratonia on nyt pulkassa. Sain pilkottua 28 kilometrin lenkin kolmeen osaan ja sain onnekseni keskimmäiselle pätkälle kaivattua juoksuseuraa. Muuten kolmen tunnin mittainen lenkki olisi tuntunut paljon raskaammalta sekä päässä että jaloissa.

Vanhemmat villiintyvät

Ensimmäistä kertaan 8,5 vuoteen (ei me lasketa, mutta...) olemme olleet mieheni kanssa kaksistaan kotona ilman lapsia. No, tokihan me päivisin aherramme kotikonttorissa rinta rinnan, mutta että ihan öitä kaksistaan, se on aikamoinen juttu.

Mitä aikuiset tekevät, kun lapset ovat mummolassa? Varmasti mielikuvitus tuottaa jos millaista kuvaa villistä elosta. No jos ei villiä, niin ainakin liikkuvaista meillä on ollut. Terassielämän, konserttien, leffojen ja ties minkä sijaan olemme juosseet ja fillaroineet yhdessä työpäivien päätteeksi "kadotettujen" vuosien edestä.

Kotiseutumatkailu oli ennen lasten syntymää yksi rakkaimmista harrastuksistamme. Jo ennen Nousukausi-leffaa kävimme läpi Jakomäet ja Kontulat eväskorin ja kameran kanssa. Kaivamme harrastuksemme naftaliinista siinä vaiheessa, kun lapset kiinnostuvat arkkitehtuurista ja kotikaupunkinsa historiasta. Siihen asti turismirykäykset ovat harvinaisia kultahippuja arjessamme.

Su 27.7. | 9,6 km | 01:01:00
Mieheni halusi erityisesti näyttää hienon talorivistön Hermannin Violanpuistossa. Juoksimme muutaman muunkin sellaisen puiston läpi, jossa ei ole tullut koskaan käytyä. Niin vähän sitä voikin tuntea lähiseutuaan.

Teurastamon takaa löytyi toisenlaista idylliä. Valuimme (kirjaimellisesti) talon taakse Agroksenmäeltä. Olisi mielenkiintoista nähdä, miltä holvikellari näyttää sisältä.

Ma 28.7. | 10,2 km | 01:04:06
Kävimme katsastamassa mitä kaikkea Jätkäsaareen on noussut sitten viime näkemän. Ja onhan sitä!

Anne Meskanen-Barmanin teos Paluu Tulevaisuuteen oli mukava väriläiskä rakennustyömaiden keskellä.

Ti 28.7. | Fillarointia pitkin ja poikin Etelä-Helsinkiä
Palautuminen heinäkuuta piinanneesta taudista on ollut hidasta. Kunto täytyy kohottaa maltilla kilometri kilometriltä. Jalkani huusivat välipäivää. Niinpä hyppäsimme duunin jälkeen fillareiden selkään ja pyörimme parisen tuntia Ruoholahdessa, Eiranrannassa ja Hernesaaressa.

Ke 29.7. | 20 km | 02:04:00 (tai jotain sellaista) 
Lapselliseen arkeen ei oikein mahdu vanhempien yhteiset viikottaiset pitkikset. Pääsemme nykyään yhdessä pitkille lenkeille suunilleen kerran vuodessa. Laskimme, että olemme kiertäneet Seurasaarta yhdessä viimeksi kesällä 2006. Onhan siitä tovi vierähtänyt!

Sää ei olisi voinut olla tämän parempi. Saimme maistaa palasen todellista kesää.

Kävimme tutkailemassa samalla reissulla Pikku Huopalahtea, Ruskeasuota ja Keskuspuistoa. Välillä oli pakko pysähtyä ihmettelemään näkemäämme ja kuvaamaan. Niinpä todellinen lenkkipolulla kulutettu aika on aivan jotain muuta, kuin juoksuun käytetty aika.

To 30.7. | 38,5 km | Fillaroiden Kauniaisiin ja takaisin
Menomatka radan vierustaa, paluumatka Mankkaan ja Keilaniemen kautta Helsinkiin. Kaatosade alkoi ennen Lauttasaareen saapumistamme. Olo oli kuin sukellusveneellä loppumatkan. Huumorintaju loppui lopullisesti Baanalla, jossa vettä tuli joka suunnasta. Kuuman suihkun jälkeen kaurapuuro voisilmällä maistui taivaalliselta!

Su 2.8. | 9,2 km | 00:51:37
Täydellinen päätös (työ)päivälle: Mies valmisti päivällisen. Nukahdin sen jälkeen sohvalle auringon lämmittäessä mukavasti. Heräsin kahvipapujen jauhamisen ääneen. Sain herkullisen maitokahvin ja sen jälkeen painelimme lenkkipolulle yhdessä.

Juoksimme Suvilahden kautta Kalasatamaan ja kiersimme Mustikkamaan. Löysimme takaisin päin tullessa oikopolun, jota en tule kulkemaan vähään aikaan uudestaan. Meillä oli kiire kotiin, jotta mies pääsisi lukemaan lapsille puhelimitse Viisikkoa iltasaduksi.

Ma 3.8. | 21,4 km | 02:06:00
Viimeinen ilta kaksistaan. Päätimme kiertää legendaarisen Ruoholahti - Lauttasaari - Kaskisaari - Koivusaari - Kuusisaari - Meilahti - Töölö -rundin. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt vierähtää liki kymmenen vuotta.

Sunnuntai-illan lenkillä jalkani tuntuivat kiitävän asfaltin yläpuolella. Nyt ne olivat tönköt ja askeltuntuma maahan oli outo. Epäilen, että Asics Cumulukseni ovat tulleet tiensä päähän. No, onhan niillä jo tullut juostua aikamoiset kilometrilukemat.

Perjantai- ja lauantai-illat pysyttelimme kotona töiden jälkeen ja katsoimme leffoja. Leffanautinto oli ihan toista, kun ääntä ei tarvinnut säätää viereisessä huoneessa nukkuvien lasten takia pienemmälle. Perjantaina oli tarkoitus tehdä myös pieni fillaripyrähdys, mutta se tyssäsi jo heti alkuunsa. Joku idiootti oli puhkaissut pyöräni renkaan. Iltalenkki vaihtui pyörän talutukseksi.

Vaikka jossittelu ei johdakaan mihinkään, silti sitä pakosta miettii, millainen kunto olisi ja millaisiin maratonsuorituksiin sitä pääsisi, jos lapsiperhearki ei veisi suurta osaa vuorokaudesta. Kyse ei ole ainoastaan ajankäytöstä, mutta myös virkeystasosta. Sitä ei osannut arvostaa samalla tavalla ennen lapsien saamista.

Yhteinen urheiluloma kotikulmilla latasi akut mukavasti. Toivon, että voimme tehdä tästä jatkossa perinteen!

Juhannuksen paras lenkki

Pystytimme vesirokkosairastuvan lahden toiselle puolelle. Kauan odotettu juhannusmatka sai hieman erilaisen vivahteen, mutta antoisaa meillä oli näinkin.

Juhannuspäivänä kökkiminen ja matelukävely alkoi ottaa polviin ja selkäkin uikutti. Vaikka laiskamatoilu olikin ehtinyt saada musta tukevan niskaotteen, lähdin silti tutkailemaan ympäristöämme juosten.

Sollentuna on tulvillaan vastakohtaisuuksia. Kävimme aamulla juoksuttamassa ylienergisiä lapsukaisiamme läheisessä leikkipuistossa 70-luvun betonilähiössä. Yleisin kieli siellä kuulosti olevan aivan jokin muu kuin ruotsi. Tuntui, kuin olisimme olleet hurjan paljon etelämmässä kuin olimmekaan. Radan toisella puolella parin sadan metrin päässä on taas aivan toisenlainen ruotsalainen idylli huviloineen ja hyvinhoidettuine puutarhoineen.

Miksi ihmeessä kännykästäni löytyi tällainen kuva? Koristellaankohan kuusi joulun tultua? 

Reittisuunnitelmani romuttui jo heti ensimmäisessä risteyksessä. Juoksin harhaan, kuten tapanani taitaa olla. Mutta mikä mulla oli juostessa upealla omakotitaloalueella, jonka erikoisuuteena oli pihoiltaan tervehtivät asukkaat. Ja varmaan arvaatkin, että jokainen vastaantulija kadulla hymyili tai toivotti hyvää juoksua.

Kameran muisti pitäisi aina muistaa tsekata ennen lenkille lähtöä. Tällä kertaa se oli taas täynnä. Niinpä nappasin tämän kuvan mieheni kännykästä. Teimme vahdinvaihdon ja hän lähti juoksemaan samalle alueelle auringon laskiessa. 

Reitille siunautui mukavasti nousuja ja laskuja. Huomasin, että mäkijuoksussa on vielä tekemistä. Jo ensimmäinen tiukka nousu sai keuhkoni pihisemään ja liman liikkumaan. Mutta hauskaa se oli silti! Viimeistelin pakaratreenin kipittämällä kämpillemme kuudenteen kerrokseen portaita ylös. Mikä ihana tunne!

Kiersin reittiä mielessäni yhä uudelleen yöllä yrittäessäni rauhoitella vesirokkopotilasta. Mielikuvaharjoittelu sai mut yhä hyvälle mielelle, mutta pakaralihakset saivat jatkaa hyvin ansaittua lepoaan.

Lost in Helsinki

Vein aamulla kolme innokasta partiolaista päiväleirille Vuosaareen. Tarkoituksenani ei todellakaan ollut palata työpöydän ääreen juosten. En kuitenkaan löytänyt lähtökiireessä muuta päällepantavaa kuin juoksukamppeet, joten puhtaita vaatteita kallellaan oleva pyykkikasa päätti päivän juoksun puolestani.

Palasin metrolla muutaman pysäkin lähemmäksi keskustaa. Päätin juosta Itiksestä lyhintä reittiä Marjaniemen ja Herttoniemen läpi Kulosaareen. Lyhin reitti on kuitenkin aika häilyvä käsite. Varsinkin jos kuvittelee tuntevansa alueen paremmin, eikä mieleen juolahda tarkastaa juoksusuuntaa. Juoksu kulki kevyesti ja nautiskelin siitä sen sijaan, että olisin keskittynyt navigointiin.

Juoksin harhaan Marjaniemessä. Löysin itseni täsmälleen samasta risteyksestä, minkä alunperin halusin välttää siirtämällä lähtöpaikan Itäkeskukseen. Manailin hetken itseäni, käännyin ja palasin Marjaniemen uumeniin.

Juoksu alkoi puolipilvisessä säässä, jatkui tihkusateessa ja päätyi kaatosateeseen. Hertsikasta Kulosaareen hölköttely Itäväylän viertä tiukassa sivutuulessa ei kuulunut kesän parhaisiin juoksukokemuksiin. Se oli kuitenkin onneksi lyhyt ja äärimmäisen sisukas ponnistus.

Hyppäsin Kulosaressa sopivasti kohdalle tupsahtaneeseen bussiin. Yhdeksän kilometriä sai kelvata ei-juoksupäivän lyhyeksi pyrähdykseksi. Suihkussa käytyäni puhdas vaatekerta löytyi suoraan samaisen vaatepinon päältä. Oli ehkä hyvä, etten käyttänyt aamulla aikaani sen penkomiseen, sillä muuten kesäinen sadelenkki olisi jäänyt väliin.

Perkele, kaveria ei jätetä!

Olen saanut Berliinin maratonin lähtöviivalle tyrkkääjiä lisää! Helsinkiläinen saneeraus- ja uudiskohteiden LVI-suunnitteluun ja valvontaan sekä sisustussuunnitteluun erikoistunut Radiator on lähtenyt mukaan hyväntekeväisyysprojektiini.  

Törmäsin Radiatoriin ensimmäisen kerran raivatessani Bonnier Publicationsin toimistoa Divaanin, Olivian ja Costumen muuton jäljiltä noin vuosi sitten. Tein silloin ensituttavuutta toimitusten lehtikasasta löytämäni BoligDrøm-lehden kanssa. 

Silmiini sattui erään sisustusartikkelin kuvituksesta löytynyt Lapin Kansa. Rovaniemelläkin hetken  asuneena alueen pää-äänenkannattajaan on jäänyt erityinen suhde. Varsinkin, kun se on ensimmäinen ikinä lukemani sanomalehti. Lapin Kansa jäi kuitenkin vain kuvausrekvisiitaksi alkaessani toden teolla tutkailla itse sisustusta. En ole talvi-ihminen, mutta tuohon tunnelmalliseen tupaan vetäytyisin mieluusti talvipakkasella suksittuani ensin hetken pihalla nököttävillä Peltosilla. Sisustus on Radiatorin käsialaa. 

Hauska yhteensattuma, että Radiatorin toimisto sijaitsee vain kivenheiton päässä Apollonkadulla sijaitsevasta syntymäkodistani. Täytyypä koukata heidän toimistonsa kautta lenkeilläni Töölönlahdelta Hietsun hautausmaalle tai Seurasaareen. 

Jos törmäät minuun juoksupolulla, muistathan, että juoksuseurakseni saa liittyä enemmän kuin mieluusti. Tunnistat minut Radiatorin ja Serakin logoilla varustetusta juoksupaidastani.  

Otsikko on napattu sanasta sanaan Radiatorin Kimmenin keräyssivulleni kirjoittamasta tsemppausviestistä. Tekemisen meininkiä? Kyllä! Arvostan! 

Jessica-juoksu eli kierrän ympyrää... ympyrää...

Onneksi lähdin juuri ennen vappua uhmaamaan tuulta, sadetta ja räntää Töölönlahdelle, sillä olen saanut viime päivinä lähinnä vain muistella miltä tuntuu olla keskellä endorfiinimyrskyä. Koivuallergia iski vappupäivänä kunnon lekalla, joten otan iisisti, kunnes kortisonit saavat mut jälleen kuntoon.

Sain Jessicalta 20 euroa hyväntekeväisyyskeräykseen, joten juoksin hänen nimissään yhtä monta kilometriä lahtea ympäri. Onneksi en ollut vielä pakannut pois talvijuoksupöksyjäni ja -paitaani. Ne tulivat tarpeeseen kolmen asteen lämmössä.

En saanut houkuteltua mukaani muita juoksijoita Facebookin kautta. Toki vilkuilin kaikkia ohijuoksijoita sillä silmällä, josko joku lähtisi peesiin. Muutama miesjuoksija taisi hämmentyä virnistelevän tuttavallista naamaani. Erään miehen kanssa heitimme kuulumiset aina kohdatessamme. Hänelläkin oli tavoitteena tahkoa kierroksia runsain mitoin. Ei kuitenkaan aivan samaa yhdeksää, kuin mikä mulla oli tavoitteenani.

Olen juossut Töölönlahtea ympäri ensimmäisen kerran varmaankin 80-luvun puolessavälissä eli kohta on lahden tahkoamisessa 30 vuotta täynnä. Jalat ovat vieneet sinne, vaikka en olisi asunut lähimainkaan. Tuttua reittiä kipittäessä matka ei tuntunut pääkopassa lainkaan niin pitkältä kuin olisin olettanut. Jalat toki rasittuivat tavalliseen tapaan. Niistä irtosi kuitenkin vielä kunnon spurtit, kun kiirehdin vielä Ympyrätaloon viime hetken vappuostoksille.

Kilometrivauhti antaa osviittaa koivua edeltävästä puolimaratonkunnosta. 

Juokse, kun (vielä) voit

Ystäväni kysyi, miksi jatkan juoksuharrastusta, vaikka mun on voitettava itseni kerta toisensa jälkeen lenkkipolulle lähtemisessä. Tajusin vasta hänen kommentistaan, kuinka usein valitan lenkille lähtemisen vaikeutta.

Voittamisesta tässä on tosiaan kyse. Päihitän laiskan puoliskoni lähtemällä kaikista tekosyistä huolimatta juoksemaan. Viime aikoina tärkeäksi motivaattoriksi on noussut myös ajan ja terveiden päivien rajallisuus. Juoksen, koska minulla on siihen mahdollisuus. Huomenna tilanne voi olla aivan toinen.

Kampanjani Pikkuliten Berliinin maratonille auttaa mut myös aktiivisesti lenkkipolulle. Tänään on vuorossa Jessica-juoksu, eli yhdeksän nautinnollista kiekkaa Töölönlahden ympäri. Nimensä illan tempaus sai 20 euron lahjoituksen tehneeltä Facebookin Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 -ryhmän jäseneltä. Aion juosta ennen Berliinin maratonia jokaisen lahjoitetun euron edestä, satoi tai paistoi.

Jos voit juosta tänään, eli aikataulusi ja terveytesi antavat periksi (sekä olet sattumoisin Helsingissä), tule kirmaamaan kanssani. Starttaan Linnunlaulun Sinisen huvilan kahvilan kohdalta klo 18:30. Voit hypätä mukaan missä vaiheessa matkaa tahansa ja juosta kanssani niin pitkään, kuin miltä tänään tuntuu hyvältä. Yhden kiekan pituus on noin 2 kilometriä ja arvioitu vauhti on 6:15 min/km. Juoksuseurasta riippuen vauhtia voidaan hidastaa mutta myös nopeampikin juoksu onnistuu. Ensimmäiset kolme kiekkaa juostaan myötäpäivään, sitä seuraavat kolme vastapäivään ja kolme viimeistä kiekkaa taas myötäpäivään.

Illaksi on luvattu kaatosadetta. Ystäväni kysymys juoksuharrastuksen jatkamisesta saattaa pulpahtaa mieleen jossain 17 kilometrin kohdalla, eli siinä vaiheessa kun juoksun ilo saattaa hetkeksi hiipua. Sinnittelen silloin itseni päivätavoitteen loppuun asti hehkuttamalla jo ennakkoon sitä mieletöntä fiilistä, kun pääsen endorfiinimyrskyssä kuumaan suihkuun. Myös sen tunteen takia jatkan harrastustani päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Hienosta säästä huolimatta eilisellä lenkkipolulla ei ollut ruuhkaa. Enpä minäkään kovin usein starttaa ennen puolta seitsemää aamulla. Pyhitän kolme varhaisaamun peruskiekkaa Miljalle, joka antoi myös lahjoituksen Lääkärit ilman rajoja -järjestölle keräyssivuni kautta. 

Ma 28.4. peruskiekka aamuvarhaisella | 6,5 km | 35:48

Jokainen lahjoitettu euro vastaa yhtä juoksukilometriä

Juoksen hyvän asian puolesta, eli kerään lahjoituksia Lääkärit ilman rajoja -järjestölle. Hyväntekeväisyyteen osallistuminen on suurissa kansainvälisissä maratontapahtumissa oljenkorsi niille, joita ei ole onnistanut maratonin lähtölupien arvonnassa.

Perustin keräystilini Alvarumin sivuilla jo viime vuoden puolella, mutta aloitin toden teolla keräämisen vasta eilen. Perustin Facebookiin tapahtumasivun pikkuliten Berliinin maratonille ja aloin päivittää Instagramiin kuvavirtaa tästä pitkästä mutta antoisasta matkasta tunnisteella #pikkulitenberliiniin.

Hyvänteväisyyskassaan kilahti saman tien 20 euroa. Mahtavaa! Innostuksissani lupasin juosta eilisen ja tämän päivän aikana yhteensä 20 kilometriä. Illalla jalkapallon pelaaminen lasten kanssa vei kuitenkin mehut koivista. Pääsin toteuttamaan itseäni näin ollen lenkkipolulla aamusta koko ihanaisen 20 kilsan edestä!

Otin pk-lenkin löysääkin löysempänä. Pysähtelin välillä ottamaan kuvia ja lataamaan ne Instagramiin. Oli hauska saada juoksun aikana Instan kautta kannustuksia ja tykkäämisiä tutuilta ja tuntemattomilta.

Pienikin lahjoitus tuo Berliinin maratonin lähtökarsinaa lähemmäksi. Lupaan juosta yhtä monta kilometriä ennen Berliinin maratonia, kuin mitä Lääkärit ilman rajoja -järjestö saa keräystilini kautta. Nyt on elämäsi tilaisuus juoksuttaa mua ympäri Helsinkiä hyvän asian puolesta!

FB:n tapahtumasivu on kaikille avoin, eli tervetuloa seuraamaan sinne matkaa Berliinin maratonille. Tapahtumaan saa mieluusti liittyä, vaikkei aikoisikaan lahjoittaa hyvään tarkoitukseen. 

Lahjoituslinkkiin pääset blogini etusivulta ja tästä. 
Jos haluat seurata keräyksen etenemistä, klikkaa itsesi keräyssivulleni tästä. 

Kostean asfaltin tuoksu

Käytin hyväkseni tyttäreni voimistelutunnin ja kipaisin Kaivariin juoksemaan. En muista nähneeni vähään aikaan yhden lenkin aikana yhtä paljon hikoilevia sielunystäviä. Varmasti ajankohdallakin oli merkitystä. Yöjuoksuilla tuppaa näkemään vähän toisenlaisilla kengillä tallustelevia.

Lempeä kesäsade yllätti kesken juoksun. Sadetta ja aurinkoa. Paras yhdistelmä! Tunsin kostuvan asfaltin vienon tuoksun. Sellaisen hiekkapölyn sekaisen. Vielä kun asfalttiin lisäisi lämpöasteita, tuoksu olisi suoraan kesästä. Se ei ole enää kaukana!

Ma 13.4. | 6,5 km | 34:00 

Kahvakuulailun jumittamat lihakset liikkeeseen

Aktiivinen hyötyliikuntakausi on alkanut! Pujottauduin taas juoksutrikoisiin, kun oli aika viedä lapset päivän touhuihin. Rantaa pitkin tarhasta kotikonttoriin on suunilleen viiden kilometrin verran. Siinä sai mukavasti veryteltyä edellispäivän kahvakuulailun kangistamia lihaksia.

Nautiskelin maisemista ja otin pitkästä aikaa kuvia taloista ja pienistä ihanista yksityiskohdista, joita ei aina huomaa ihailla juoksutohinoissa.

 

Tässä valossa kaikki, siis aivan kaikki, näyttävät parhaat puolensa. Niin rakennukset kuin ihmisetkin. Koiratkin näyttivät tepastelevan tavallista terhakkaammin.

Huomasin, kuinka muutkin ihmiset ovat kuoriutuneet esiin talvikuosistaan. Yksi jos toinen hymyili ja nyökkäsi takaisin ohitettuamme toisemme. Siitä sai lisäenergiaa pikkuspurtteihin!

Tämä lenkki meni pienistä intervalleista huolimatta sunnuntaihölköttelyn tiliin. Mutta välillä näinkin. Ilokseni askel nousi kuitenkin keveästi. Juoksumatolla hikoilu ei ole mennyt selvästikään hukkaan.

Kauppatorilla oli yllättävän hiljaista, samoin Pohjoisrannassa. Ilmeisesti aamun fillariletka ja lenkkeilijät olivat jo työpaikoillaan suihkunraikkaina. Mulla olikin sitten koko merellinen kävelybulevardi omassa käytössäni. Jalat peppuun, polvet rintaan, siksakkia jalkoihin. Olin varmaankin juoksua harrastamattomien autoilijoiden mielestä huvittavaa katsottavaa.

Oma fillarini odottaa vielä talviteloilla. Siinä onkin mukavaa puuhastelua viikonloppuun. Saamme pyöräilystä varmasti enemmän irti tänä kesänä, kun koko katras osaa fillaroida. Kotiseutumatkailu satulasta käsin ja juosten on varmastikin meidän perheemme juttu tulevana kesänä!

Välivuodesta kunnon juoksukauteen

Vuosi 2014 on ollut monella tapaa hassu vuosi. Se on ollut yhtä vuoristorataa kaikin puolin, eikä vähiten juoksun tiimoilta. En edes viitsi ynnätä juostuja kilometrejä, sillä juoksu on ollut epäsäännöllistä ja juostut lenkit lähinnä lyhyitä pyrähdyksiä.

Pohjoisrannan suora ja leveä kävelytie houkuttelee spurtteihin. 

Olen erikoistunut vuoden mittaan hyötyjuoksuun, sillä tämänhetkisessä lapsiperhearjessa paikasta toiseen liikkuminen sujuu Helsingin kantakaupungissa nopeiten juoksujalkaa. Yleisillä liikkuessa samaan matkaan menee helposti tupla-aika. 

Juostessa kannattaa pitää kaikki aistit herkkinä. Ties mitä sattuu reitin varrelle. 

Alkuvuoden pitkittynyt influenssa, naapuritalon miltei yhdeksän kuukauden mittainen julkisivuremontti ja vaikea siitepölykausi ovat tuntuneet keuhkoissa. Jalat ovat olleet myös koko vuoden painavat. Siitäkin huolimatta, että olen lisännyt juostuja kilometrejä maltillisesti ja massani on hieman pienentynyt. Se, että pääsin maaliskuussa treenaamatta maaliin Barcelonassa ja kesäkuussa Tukholmassa ilman pitkiä lenkkejä, on osoitus sisusta ja lihasmuistista. Syyskuinen Berliinin maraton taas oli helppo, mutta pitkien lenkkien puute näkyi siinäkin loppuajassa.

Välillä kierrän Kaivaria myötäpäivään, toisinaan vastapäivään. Puistokatu on tullut vuosien mittaan tutuksi. 

Muutokset työelämässä ovat heijastuneet juoksuihini. Olen pitänyt juoksutaukoa Suomenlinnan puolimaratonin jälkeen, sillä olen panostanut nukkumiseen yöjuoksujen sijasta. Oloni tuntuu nyt löysältä, eikä energiataso ole huipussaan. Selkä vihoittelee juoksemattomuutta ja yleiskunto on heikentynyt siten, että yskätauti pääsi yllättämään ja pujahtamaan keuhkoihin saakka. 

Jos haluan peruskasiin (ei mitaltaan, vaan muodoltaan) muutaman satametrisen lisää, juoksen vielä kertaalleen Pitkäsillan yli Hakiksen puolelle. 

Uskon, että tämä välivuosi juoksusta on tehnyt kuitenkin hyvää. Olen nyt viimeistään ymmärtänyt, kuinka tärkeä osa minua juoksu on. Olen juoksija isolla J:llä. Huomaan, etten voi jättää liikkumista työmatkakävelyn tasolle, sillä säännöllisellä juoksulla on suuri merkitys henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnilleni. Varsinkin pidemmillä lenkeillä. 

Kaivarin peruskiekka yltää Eiranrantaan saakka. 

Juoksukalenteriin merkityt maratonit ja puolikkaat innostavat treenaamaan säännöllisesti. Tulevan vuoden juoksuhaasteista ainoastaan Helsinki Half Marathon on kalenterissa. Jos saan kerättyä Lääkärit ilman rajoja -järjestölle 800 €, pääsen juoksemaan myös Berliinin maratonin (lahjoituksia voi tehdä tästä). Perinteinen Tukholman juoksu pitänee jättää väliin pojan kevätjuhlien takia ja Suomenlinna osunee keljusti juuri kirjamessuviikonlopuksi. Mitä muita välietappeja sitä keksisikään? Juoksuinto on kova!  

Sunnuntaijuoksu Joutsenossa

Tekstailin ystävälleni: "Lähdemme just Joutseno-sightseeingille. Tarkoituksena juosta pari tuntia." 
Ystäväni vastasi: "Teidän pitää varmaan juosta samat nähtävyydet kahdesti, jos ajattelitte käyttää siihen kaksi tuntia." Ystäväni oli harvinaisen oikeassa!

Bussipysäkin prototyyppi:

Viime käynnin jälkeen hyppyri oli purettu. Se oli Ahvenlammen kesässä jylhä ja hieman pelottavakin näky.

Valitsimme pyörätien. Maastossakin olisi ollut helppo pysyä reitillä.

On kaupunkeja, mistä valita. Joutseno on mielessäni edelleenkin itsenäinen kaupunki, vaikka kuntaliitoksen kautta siitä tuli osa Lappeenrantaa.

Kameraani tarttui tällä kertaa melko karuja kohteita. Tämänkin aseman lähettyvillä oli lukuisia kauniita ja viehättäviä taloja.

Kaupunki oli hiljainen yhden aikaan sunnuntaina. Suurin kuhina oli hautausmaalla.

Kaksi hikistä neonväreihin sonnustautunutta lenkkeilijää eivät olleet tervetulleita hautajaisiin. Eikä ihme. Emme sinne olisi väen vänkään tunkeneetkaan.

"Vesitorni edestä, vesitorni takaa. Vesitorni seisoo, no ei se vesitorni makaa." Kuvia otin siitä joka tapauksessa paljon.

Kaupungintalossa on enää lähinnä it-osasto.

Tyylipuhtaan ostarin sisäpihalta löytyy raipparangastuspetäjä. Sellaista ei kotoisasta Forumista löydykään.

Toivottavasti tämäkin ostari pääsisi uuteen kukoistukseensa.

Kuinka monta liikennemerkkiä löydät kuvasta?

Toivon totisesti, että tämä viehättävä liikerakennus on edelleen olemassa seuraavallakin visiitillä.

Kangas asuste. Ei kuitenkaan A. Halukas, vaan kerättyä kauneutta.

Pankit ja vakuutusyhtiöt ovat karanneet tästäkin linjakkaasta liikekiinteistöstä.

 Meillä oli lokoisat oltavat appiukkoni luona. Majatalon palveluita ei tarvinnut testata.

Ai täälläkö se terminaali onkin?

Kävimme kotikirppiksellä. Avasimme haan ja astelimme sisään... jonkun kotiin. Kotona ei ollut ketään. Telkkari oli tosin päällä.

Joutsenon Melontakauppa on avoinna melontakauden ulkopuolella kerran viikossa.

Saimaantiellä oli avoinna myös kunnon iso kirppis, jossa meidät otti vastaan iltei ihka oikea Lassie. Mieheni juoksi loppumatkan kirjakassi sylissään.

Mekin pysähdyimme tässä. Tietysti.

Lahden takaa häämötti lähtö ja maali Pulpissa.

Viimeiset kilometrit nautimme pururadan pehmeydestä.

Ja kotona odotti herkullinen perhepäivällinen. Ensi kerralla viivymmekin pidempään, kuin vain yhden yön.

su 31.8. | 10,1 km | aktiivinen juoksuaika 57:46 min | aikaa kului kaiken kaikkiaan parisen tuntia