Näytetään tekstit, joissa on tunniste lanko. Näytä kaikki tekstit

Yöjuoksu pakkassäässä

Lenkkikamojen roudaaminen yli yön reissuille keljuttaa vain siinä tapauksessa, jos ne kantaa takaisin käyttämättöminä. Tällä(kään) kerralla sitä vaaraa ei ole.

Lankoni treeniohjelmassa oli puolen tunnin juoksu. Päätin lähteä mukaan, vaikka ulkona paukkuikin kymmenen asteen pakkanen ja keuhkojeni testattu raja kulkee kuudessa. Onneksi tällaiset pakkasasteet tuntuvat sisämaassa aivan toisenlaisilta kuin Kaivarin rannassa. Olin aiemmin päivällä ostanut itselleni lasten merinovillaisen, konepesunkestävän tuubikaulurin. Se tuli heti hyvään käyttöön, sillä sain suodatettua kaulurilla pakkasilmaa sopivasti.

Juoksimme alkumatkan tähtitaivaan valossa, pitkin kinttupolkua kinosten ympäröimänä. Olo oli epätodellinen. En olisi uskonut, miten helppo pakkaslumella on juosta, varsinkin kun jalkakäytäviä ei oltu ajettu kiiltäviksi jääkentiksi, kuten kotikulmillani on tapana.

Juoksimme yhdessä neljän kilometrin tietämille. Juoksu rullasi sen verran hyvin, että vedin vielä toisen mokoman. Tuntui siltä, kuin olisin voinut juosta koko yön. Juoksun, venyttelyn ja lämpimän suihkun jälkeen olin taas astetta onnellisempi ja parempi ihminen. Kahdeksan kilometrin aikana haukkaamani happi oli täydellinen unilääke.

Kuuntelin yksin juostessani ajatusteni sijasta päässäni soivia kappaleita. Tässä niistä yksi:

Kiire, kiire!


Eilisiltainen peruslenkki Kaivarin ympäri, tällä kertaa myötäpäivään, meni yhdessä suhauksessa. Mulla oli hurja hoppu kotiin katsomaan telkkaria. Nii-in, telkkaria totta tosiaan.

En ole koskaan ollut The Tonight Shown tai muiden vastaavien puhepläjäysten fani. SVT:n Skavlan on kuitenkin poikkeus. Se on yksi parhaita puheohjelmia ikinä. Norjan, ruotsin ja englannin kielen sekoitus on kakofonisen piristävää. Vieraslistasta ei välttämättä osaa arvata mitä ilta tuo tullessaan, sillä Skavlanilla on taito yllättää. Eilen aiheena oli mm. oman ajan menettäminen vanhempana ja lapsen tulon tuoma muutos elämässä. Aikamoisen ajankohtaista allekirjoittaneelle.

Fredrik Skavlan hoitaa joka kerta homman himaan ihanan hymyilevänä. Hitaan alun jälkeen ohjelma näytti taas parhaat puolensa. Tällä kertaa Skavlan tosin jäi statistiksi rockstara Robbie Williamsin varastaessa shown. Hyvän isännän tavoin hän antoi tilaa ja ohjasi keskustelua minkä vierailtaan kykeni. Muita vieraita olivat norjalainen kirjailija Karl Ove Knausgård, ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä Martin Kellermann, brittikoomikko ja kirjailija Dawn French sekä Jon Bon Jovi, joka ei sen kummemmin esittelyjä kaipaa.

Mulla on erityinen syy siihen, miksi haluan katsoa Skavlanin livenä, en tallenteena. Tiedän, että systerini seuraa miehensä kanssa ohjelmaa samanaikaisesti Ruotsissa omalla kotisohvallaan kököttäen ja teetä hörppien. Välillämme olevista sadoista kilometreistä huolimatta tuntuu siltä, kuin tekisimme jotain yhdessä. Edes kerran viikossa, perjantaisin klo 22 Suomen aikaa.


pe 2.11. 
Kaivarin peruskiekka
6,2 km | 30:43 
keskinopeus 4:57 min/km






kuva: resume.se