Vuodesta 2025 suomalaisen kirjallisuuden vuosi

Tutkailin tänään ajatuksella Hesarin toimituksen julkaisemaa listaa 2000-luvun 100 parhaasta suomalaisesta kirjasta. Olen suht kaikkiruokainen kirjojen ahmija, joten toivotan lämmöllä kirjavinkit tervetulleiksi.

Tuskin maltan odottaa

Olisihan se tyhmää, jos eläisi koko ajan ajatuksella "sitten kun...". Vaikka elänkin tätä hetkeä, tässä ja nyt, pääni sopukat ja kalenterini ovat täynnä merkintöjä pienistä ja isoista kohokohdista, joita odotan innolla. 

Eilisen kohdalla kalenterissa luki isoilla kirjaimilla KOKAIINI. 

Kirja-arvostelu: Marathonista Ateenaan – Matka jonka halusin juosta

Olen äänikirjojen suurkuluttaja, mutta haluaisin antaa enemmän aikaani lukemiselle. Pöydälläni on jatkuvasti muutama keskeneräinen kirja odottamassa sopivaa hetkeä. Kun saan yhden loppuun, pinoon on jo ilmestynyt uusi sen tilalle. 

Alitajunnasta eläväksi tarinaksi

Istuin eilen illalla miltei puoleen yöhön lapsen sängyn reunalla juttelemassa. Aihe oli ajankohtainen ja synkkä. Sen sijaan, että ilmassa olisi leijunut ainoastaan liuta kysymyksiä, kehitimme myös yhdessä erilaisia tulevaisuudennäkymiä. Kysymykset "mitä jos" ja "mitä sitten" saivat vastauksia.

90 hyllymetrillistä

Kevät ja korona-ahdistus ovat saaneet mut tuijottamaan ympäristöäni entistäkin kriittisemmin. Yksi jos toinen asia kotona pitäisi saada ojennukseen, ihan vain viihtyvyyden vuoksi. Ja entäs ne ikkunat? Upea aurinko siivilöityy olohuoneeseen ikävien talviraparoiskeiden läpi. Vaikka mulla ei olekaan ollut yhtään sen enempää aikaa, saati voimia kotitantereen uudelleen järjestelyyn kuin ennenkään, olen kuitenkin onnistunut saamaan edes jotain aikaiseksi.

Olen orava (ja yksi juostu pitkis muiden joukossa)

Viime viikonloppu oli yhtä juhlimista. Lauantaina juhlistimme 70-vuotiasta rakasta tätiäni ja sunnuntaina poikani puhalsi synttärikakustaan 12 kynttilää. Eipä viikonloppuun niiden lisäksi paljon muuta mahtunutkaan kuin uimakoulu ja juoksu ensimmäisistä juhlista takaisin kotiin.

Marraskuun lukuputkesta energiaa pimeyteen

Sain kutsun marraskuun lukuhaasteeseen. Ei olisi voinut lukuputki osua parempaan saumaan. Pilkkopimeät illat vaativat seurakseen virikkeitä aivoille, pakenemista toiseen maailmaan.

Juoksulle pystyn nappaamaan hetken tuolta, toisen sieltä, miksen siis myös lukemiselle.

2) Kirjat | 9 asiaa minusta

Olen lukenut Dostojevskini, Humisevat harjuni ja Manillaköyteni. Kolmenkympin kieppeillä olin pitkään lukematta, sillä tuntui siltä, etten ehtinyt koskaan paneutua lukemiseen. Sitten tajusin, että mun pitää vain löytää oikeat kirjat oikeaan hetkeen ja lukea sivu silloin, toinen tällöin. Jos kirjan 25 ensimmäistä sivua ei ime mukaansa, sen voi jättää surutta kesken. Elämässä ei kannata tuhlata aikaa pakkopullakirjoihin eikä huonoon kahviin.

Jättikokoisia orkkuja

Mun elämässäni ei taida tapahtua tarpeeksi, sillä päivittäiset tapahtumat eivät täytä öisin univirtaani. Sen sijaan näen unta puhuvista, ihmisen kokoisista oravista viitta harteillaan. Ne ovat kömpineet sängyn alle viskaamastani kirjasta uniini.

Päivän pähkinä

Lasten koulumatka kestää kävellen kolme minuuttia ja juosten kaksi.

Koulu alkaa klo 8:30 ja lapset lähtevät kotoa 8:28.

Koulun kello soi kaksi minuuttia liian aikaisin.

Ehtivätkö lapset ajoissa kouluun?


Lapsille luetaan ääneen aamiaispöydässä. Harry Potterin lukemista ei voinut jättää liian jännään kohtaan, joten (turhan tiukka) aikataulu petti jo siinä vaiheessa aamua. 

Maratonmimmin avulla juoksijaksi | kirja-arvostelu

Odotin hartaudella Sofia Kilpikiven kirjaa Maratonmimmi siitä lähtien, kun kuulin kustannussopimuksesta. Olen seurannut Sofian tempauksia Fitness Führer -blogista ja olen saanut ilokseni osallistua hänen kanssaan viiden juoksijan maratonille joulukuun räntäsateessa. Toivoin, että kirjan kansien sivuun olisi saatu kiteytettyä Sofian treenioppien parhaat palat. Minun ei tarvinnut pettyä!

Harmi, ettei tällaista kirjaa ollut olemassa, kun aloin treenata vuoden 2000 alussa ensimmäiselle maratonilleni. Kirja näytti esimerkin kautta, ettei elämäänsä tarvitse pyhittää juoksulle, vaikka haluaisikin päihittää 42,195 kilometrin kuninkuusmatkan. Elämään mahtuu muutakin kuin juoksua. Ainakin Sofialla.

Kieleltään kirja oli helposti lähestyttävä ja teksti oli Sofian tapaan sopivalla tavalla itseironian ryydittämää. Hän ei nosta itseään kaikkitietäväksi maratonien suhteen, vaan kertoo esimerkkien kautta kuinka hän itse on selvinnyt maratonin lähtöviivalle ja maaliin kerta toisensa jälkeen. Toki kirjan kansiin mahtuu paljon tiukkaa faktaakin. Käytin esimerkiksi maratonille mukaan -listaa hyödykseni suunnitellessani, mitä Helsinki Spring Marathonille pitäisi ottaa mukaan.

Olisin kaivannut kirjaan enemmän kuvia ja visuaalisia elementtejä. Ymmärrän hyvin päätöksen pidättäytyä Sofian kuvissa, mutta siltikin olisin kaivannut havainnollistavia kuvioita ja kaavioita. Esimerkiksi treenivaatteista olisi saanut näyttävän kokonaisuuden kuvilla ryyditettynä.

Kirja on tarkoitettu erityisesti juoksun aloittamista suunnitteleville ja niille, jotka haluavat buustausta siirtyäkseen numerolappujuoksuihin. Myös pidemmän aikaa juosseelle kirja on viihdyttävä teos. Huomasin nyökkäileväni jatkuvasti kirjaa lukiessani: "Just näinhän se on. Tuota munkin pitää kokeilla."

Kirjasta saa itse kukin hyviä vinkkejä eri elämäntilanteisiin, kuten pienten lasten kanssa juoksuarjen pyörittämiseen. Sieltä löytyy myös apua, kun tuntuu siltä, että juoksuilo on kadonnut kesäsään mukana. Jos siis kaipaat vertaistukea matkallasi juoksijaksi ja/tai maratoonariksi tai uskonvahvistusta seuraavaan kisaan, nappaa kirja yöpöydällesi.

Kirjan arvostelukappale on saatu Tammelta. 


Kirja jatkoi matkaansa blogini tunnollisimmalle seuraajalle. Hän nimittäin osti aikuiselämänsä ensimmäiset lenkkarit siltä varalta, jos sattuisi joskus ottamaan muutaman juoksuaskeleen. Ties kuinka monta niitä tuleekaan hänen luettuaan Maratonmimmin kannesta kanteen?!

Arvonta: Kuinka kauan aiot juosta?

Vaihtaessani vaatteita Berliinin maratonin jälkeen aloin tavalliseen tapaan rupatella viereisellä alustalla vilauttelevan italialaisen naisen kanssa. Small talk on helpointa virittää juostujen maratonien määrästä. Olisin lentänyt vastauksesta pyrstölleni, jollen olisi ollut jo istumassa.

Nainen oli juossut 120 maratonia. Tarkistin laskimesta, että se tekee ilman mutkitteluja 5063,4 kilometriä.  Ensimmäisen maratoninsa hän juoksi tasan 20 vuotta aiemmin Berliinissä. Seuraavan kerran hän oli aikeissa juosta maratonin viikon kuluttua omassa kotikaupungissaan.

Uusi tuttavuuteni aloitti maratonien tahkomisen lasten ollessa täsmälleen saman ikäiset, kuin omat lapseni ovat nyt. Koskapa lapsille ei ollut mahdollista saada hoitajaa sormia näpäyttämällä (ai kun kuulostaa tutulta!), he joutuivat alussa sopimaan miehensä kanssa kumman vuoro on tällä kertaa osallistua maratonille. Kun minä olen yöjuoksija, uusi tuttavuuteni oli vannoutunut aamulenkkeilijä. Hän starttasi aamuviideltä muun perheen vielä nukkuessa.

Utelin häneltä 120 juostun maratonin salaisuutta. Kuulemma hän juoksee maratonit maltillista vauhtia eikä juokse henkilökohtaisten ennätysten perässä. Hän myös kehui asuinseutunsa lenkkeilykelejä, eli hän voi juosta läpi vuoden täydellisessä juoksusäässä.

Tapaaminen pisti mietityttämään kuinka monta maratonia vielä juoksen. Tuleeko jossain vaiheessa Forrest Gumpmainen stoppi juoksuun? Vai lopettaako jokin ruumiinosa yhteistyön?

Eräs tuttuni kertoi äidistään, joka päätti lasten muutettua kotoa juosta 10 maratonia. Nyt ne on juostu, mutta silti häntä houkuttelisi juosta New Yorkin maraton vielä uudemman kerran. "Jos nyt vielä yksi..."

***
Sitten päästäänkin arvontaan. Vastaa alla oleviin kysymyksiin joko Pikkulitenin Facebook-sivulla tai blogissa. Kommenttinsa jättäneiden kesken arvon kirjahyllystäni kirjan Juoksijan harjoitusopas - Askeleet Cooperista maratoniin.

Arvon kirjan nimipäivänäni 26.10. Onnea arvontaan ja iloa juoksupolulle!

* Kuinka monta maratonia tai puolimaratonia aiot vielä juosta? Miksi?

* Jos et ole juossut pidempiä matkoja numerolappu rinnassasi, onko sinulla ajatuksissasi juosta joskus maraton tai puolikas? Miksi? Mikä on tähänastisin pisin lenkkisi?

Pätkäjuoksua vai metrossa istuskelua?

Metro on kätevä vehje ja sillä liikkuminen on nopeaa. Ainakin periaatteessa. Asioiden hoito on kuitenkin parin kilometrin säteellä usein nopeampaa juoksujalkaa.

Lapsen luokkakaverilla on lauantaina disco-aiheiset synttärit. Hankimme yleensä lahjat kimpassa pojan ystävän kanssa ja tällä kertaa on meidän vuoromme hoitaa lahjahankinta. Vein eilen ensin nuorimmaisen Annankadulle tarhaan ja lähdin sen jälkeen metsästämään sopivaa Monster High -nukkea Ruoholahden Cittarista. Pikku N:n mielestä sellainen olisi varmasti tervetullut lahja.

Vaikka juoksin hyvin rauhallista tahtia, olin silti perillä määränpäässä samassa ajassa, mikä olisi suttaantunut pelkästään tarhalta metrolle kävelyyn, alas tunneliin menoon ja metron odotteluun. Paluu Ruoholahdesta kotikonttorille sujui sekin nopeammin tai miltei samassa ajassa, mitä metroilu kävelyineen olisi vienyt. Itse asiassa taisin säästää juoksemalla lähes 10 minuuttia.

Kannan miltei aina kirjaa mukanani siltä varalta, jos hyppään bussiin tai ratikkaan. Valittuani juoksun metron sijaan, minulta jäi lukematta muutama aukeama Gillian Flynnin kirjaa Paha paikka. Nipistin sille kuitenkin aikaa iltaohjelmasta. Se oli helpoa, sillä päivän juoksut oli jo juostu, eikä illalla ollut enää tarvetta hypähtää lenkkipolulle.

Tällainen hirviökaunotar roikkui juoksureppuni nyöreissä 2,4 kilometrin verran. Kokonaispituutta juoksulle tuli 5 kilometriä. Aikaa siihen kului 28 minuuttia.