Rauhallinen loppuvuosi The Pointer Sistersien tahtiin

Korona tuli ja meni taas kerran. Keuhkojen kapasiteetista katosi pef-puhaltelujen perusteella 32 prosenttia, mutta muuten tauti oli tällä kertaa verrattaen siedettävä. Tai jos sairaana kanttuvei olemista voi ylipäänsä sellaiseksi kutsua. 

Juoksun pariin palaaminen koronan jälkeen

Mulla on jo turhankin paljon kokemusta juoksuharjoittelun aloittamisesta koronan jälkeen. Vuonna 2020 tuskailin yhdeksän kuukautta vajaalla toimivia keuhkojani. Viime vuonna toipuminen koronasta vei noin kuutisen viikkoa. En kuitenkaan ollut juoksematta koko aikaa, mutta kuulostelin tavallistakin herkemmin kehoani.

Koronapäiväkirja

Terkut täältä sohvan pohjalta! Torstai ja perjantai olivat taudin pohjanoteerauspäivät, mutta näiden jälkeen olo on parantunut yö yöltä.

Vuoden -23 kisat: HCM & Tallinna Maraton

Mulla on oikein lokoisat oltavat sohvalle rakentamassani pesässä. Lämmin juoma ja nenäliinapaketti ovat käden ulottuvilla ja painopeitto pitää parhaansa mukaan vilunväristykset loitolla. Miley Cyruksen Flowers soi Spotifysta tauotta kerta toisensa jälkeen, eikä mulla ole halua, saati voimia valita mitään muuta kuunneltavaa. Korona, järjestysnumeroltaan 2 tai 3 on huipussaan. 

Korona, ei-toivottu vieras

Perheemme nuorimmainen pääsi haluamattaan osaksi viikonlopun koronatilastoja. Hän on yksi niistä 23325:stä, joka on saanut viimeisen kolmen päivän aikana positiivisen koronatestituloksen. Ja tuo hurja lukemahan on vain jäävuoren huippu.

Kuka sanoi, että koronarokotustodistuksen saaminen olisi helppoa?

Kaksi kertaa rokotettuna maailmaa aukeaa. Vilauta vain koronarokotustodistusta ja sinut toivotetaan tervetulleeksi matkalle uusiin seikkailuihin. Yksinkertaista, eikö vaan! 

Tai niinhän mä luulin, kunnes huomasin kolmisen viikkoa sitten, ettei mulla olekaan koronarokotustodistuksessa tarvittavia merkintöjä. En olisi tajunnut mennnä Omakantaan tutkailemaan koronatodistustani, jollei Hesari olisi uutisoinut aiheesta. Heinäkuun alussa kesähelteillä otettu rokotus ei ollut tarttunut rekistereihin. 

Yksi noin miljoonasta ensimmäisestä

En haluaisi olla astmaatikko. Löytäisin lääkkeisiin vuosittain meneville satalappusille muutakin käyttöä ja haluaisin urheilla terveillä keuhkoilla. Koskapa astma kuitenkin vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni, enkä voi muuttaa sitä tosiasiaa, astmasta pitää kaivaa esiin edes jotain positiivista.

Aikaisemmin olen keksinyt vain yhden seikan, Helsingin kaupungin myöntämän erityisuimakortin. Sain pidennettyä tyngän "positiivista astmasta -listan" tuplamittaiseksi, kun pääsin kiertämään astmakortilla (ja iälläni) pitkän koronarokotusjonon. 

Koronaväsymystä

Koko korona-aika on ollut yhtä vuoristorataa. Välillä toiveikkuus on korkealla ja ennen kuin ehtii tajuta, mieliala laskee hurjalla syöksykierteellä pimeään tunneliin. Viimeiset pari viikkoa olen ollut tuossa syöksykierteessä, mutta onneksi juoksu on pitänyt mut pinnalla. 

Kaksi koronavirustestiä

Lapsen syysloma alkoi torstaina kuumemittari kainalossa. Olimme aivan varmoja, että kyseessä on vain vaaraton syysflunssa. Näin korona-aikaan ei kuitenkaan voi olla varma mistään. Oma tunne ei kerro välttämättä samaa, kuin koronatesti. Tein lapseni puolesta tautiarvion Omaolo-palvelussa. Sen mukaan testissä käyminen ei ollut aiheellista. 

Juoksuvuosi oli tässä

Tajusin juuri, etten ole tämän vuoden aikana vetänyt itseäni juoksussa äärirajoille kertaakaan. En treeneissä, enkä varsinkaan kisoissa, näitä kun ei ole tullut koluttua koronavuonna yhtäkään. 

Skippaan kisat

Kahden ja puolen viikon mittainen sometauko on tehnyt hyvää, samoin se, ettei mulla ole ollut livenä muita kunnon ihmiskontakteja, kuin oma perheeni. Vasta näin kesän myötä olen tajunnut, kuinka paljon energiaa ja tsemppaamista uusi työympäristö erityisolosuhteissa onkaan multa vaatinut. Onneksi akkujen lataus alkaa lähennellä sataa prosenttia ja olen saamassa takaisin oman, megasosiaalisen itseni.

90 hyllymetrillistä

Kevät ja korona-ahdistus ovat saaneet mut tuijottamaan ympäristöäni entistäkin kriittisemmin. Yksi jos toinen asia kotona pitäisi saada ojennukseen, ihan vain viihtyvyyden vuoksi. Ja entäs ne ikkunat? Upea aurinko siivilöityy olohuoneeseen ikävien talviraparoiskeiden läpi. Vaikka mulla ei olekaan ollut yhtään sen enempää aikaa, saati voimia kotitantereen uudelleen järjestelyyn kuin ennenkään, olen kuitenkin onnistunut saamaan edes jotain aikaiseksi.

Mutta mitä niille mummoille kuuluu?

Aika kultaa muistot. Kaipaamme tyttäreni kanssa niitä väsyneitä lauantaiaamuja, jolloin olimme jo kello seitsemältä matkalla uimahallille. Loppukesästä näimme aamun valkenevan, talvella ulkona oli jo pilkkopimeää. Oli ulkona kuinka lämmin tai kylmä tahansa, sänky houkutteli vielä siinäkin vaiheessa, kun olimme raikkaassa kaupunki-ilmassa. Söimme aamiaisen metrossa ja kello kahdeksalta tyttäreni hyppäsi uima-altaaseen ja aloitti viikon rankimman treeninsä. Tätä jatkui elokuulta aina koronakriisin alkuun saakka.

Treenaan, mutta tavoite on muuttunut

Koronakriisi ei ole siirtänyt vielä yhtäkään niistä kisoista, joihin olen ilmoittautunut tänä vuonna. Vaikka niihin onkin vielä aikaa ja maailma ehditään aukaista pala palalta (toivottavasti), en ole siltikään tällä hetkellä täysin varma, olenko sittenkään lähtöviivalla jo loppukesästä. En ole huolissani juoksukunnostani, vaan mietintämyssyssä on aivan toisenlaisia syitä.

Paras päivä aikoihin

Piti oikein kalenterista vilkaista, kuinka mones virallinen koronaviikko onkaan menossa. Olen ollut tällä kuudennella viikolla saamaton, turhautunut ja alakuloinen, eikä tulevaisuus ole näyttänyt kovinkaan ruusuiselta. Edellisellä viikolla olin täynnä toivoa, eli näin nopeasti mieliala voi hypätä vuorenhuipulta merenpohjaan.

Jos olisin luulotautinen...

... olisin varmasti sairastanut oireideni perusteella koronaa jo kauemmin, kuin tauti on todistettavasti pyörinyt Suomessa. Olen potenut yskää, kurkkukipua ja armotonta pään jomotusta. Olo on ollut vetämätön ja heikko, välillä peräti kuumeinen. Ja entäpä lihakset? Jomotusta siellä ja täällä, aivan kuin olisin vanhentunut talven aikana 30 vuoden verran. Lisäksi lisääntynyt hengenahdistus vaikuttaa ihan kaikkeen tekemiseeni.

Turvaväli

Ensimmäinen koronaviikko meni kauhistellessa, toinen meni tosi syvissä vesissä henkeä pidellen ja kolmannella yritin repiä itseni irti orastavasta masennuksesta. Neljännen koronaviikon alkuun löysin (kovasti ja syvältä kaivaen) kaksi koronasta seurannutta positiivista asiaa.

Päättymätön 80-luvun pääsiäinen

Helsinki muistuttaa nyt elävästi kasaripääsiäistä – aikaa, jolloin huvilupia ei uskonnolliselle pyhälle jaeltu. Elokuvateatterit olivat suljettuna, samoin ravintolat. Ihmisten ilmoilla oli vain harvoja, tosin auringon paistaessa rantateillä oli tungosta. Tunnelma oli jollain tapaa uninen ja odottava.

Hiljentynyt Helsinki

Ero torstai- ja perjantaiaamun välillä oli huikea. Koronavirusuutisoinnit tyhjensivät kaupungin kuin yhdellä taikasauvan huitaisulla. Ratikat puksuttivat eilen Aleksia pitkin miltei tyhjinä, eikä kadulla ollut kuin kourallinen ihmisiä väistelemässä kivijalkakauppoihin täydennystä tekeviä pakettiautoja.