Mutta mitä niille mummoille kuuluu?


Aika kultaa muistot. Kaipaamme tyttäreni kanssa niitä väsyneitä lauantaiaamuja, jolloin olimme jo kello seitsemältä matkalla uimahallille. Loppukesästä näimme aamun valkenevan, talvella ulkona oli jo pilkkopimeää. Oli ulkona kuinka lämmin tai kylmä tahansa, sänky houkutteli vielä siinäkin vaiheessa, kun olimme raikkaassa kaupunki-ilmassa. Söimme aamiaisen metrossa ja kello kahdeksalta tyttäreni hyppäsi uima-altaaseen ja aloitti viikon rankimman treeninsä. Tätä jatkui elokuulta aina koronakriisin alkuun saakka.

Mä sain ottaa uimahallille päästyämme rennommin. Juttelin mummojen kanssa pukuhuoneessa, suihkussa ja altaalle mennessä. Kaikki tervehtivät toisiaan ja silloin tällöin sain vesijuoksukaverin näistä uimahallin vakkariasiakkaista. Tunsin olevani tervetullut, vaikka he kävivät siellä miltei päivittäin, mutta mulle se oli vain viikonlopun kohokohta.

Nämä naiset olivat huolissaan ystävästään, joka ei päässyt enää uimahallille. Hän oli jäänyt hoitamaan miestään kotiin ja pieni masennuskin taisi vaivata. Uimahallikaverit miettivät, miten saisivat hänet taas mukaan, sillä tiesivät uintireissujen auttavan moneen asiaan. Samaiset naiset huomasivat, jos en ollutkaan lauantaikokoonpanossa. Sain selittää seuraavalla kerralla poissaoloni syyn. Kyse ei ollut stalkkauksesta, vaan aidosta välittämisestä. Mietimme juuri tyttäreni kanssa näitä upeita, elämässämme kerran viikossa vierailleita naisia:

Mitä heille kuuluu näin korona-aikaan? Miten he pärjäävät, kun eivät pääse uimaan? 

Kuvat on otettu aamukävelylläni Ruoholahdessa. Samaiset maisemat kuuluvat myös juoksureittipalettiini. Ruoholahdesta reitti jatkuu Salmisaaren kautta Hietaniemen hautausmaalle, takaisin kotiin tai Lauttasaaren rannoille. 

Voi hyvinkin olla, ettemme tule tapaamaan aikoihin, sillä vaikka me tyttäreni kanssa aloittaisimmekin uimaharrastuksen uimahallien avauduttua, tutut mummot varmastikin odottavat turvallisempia aikoja. Itsekin mietimme vakavasti, kuinka suuri riski on saada korona uimahallin olosuhteissa.

Kunhan elämä normalisoituu ja koronan kaikki aallot on kärsitty, toivon, että pääsemme taas vaihtamaan kuulumisia tuttujen uimakavereiden kanssa ja että me kaikki palaamme mahdollisimman täysilukuisena altaaseen. Siihen asti he kaikki ovat meidän mielissämme. Toivotamme voimia ja terveyttä ajatuksen voimalla. Ehkä he tuntevat lämpimän tuulahduksen poskellaan.

Värit ovat aamuisin kirkkaimmillaan. 

Ei kommentteja