Ensimmäinen maraton Kiira-myrskyn kiidättämänä | Kermis vieraskynän varressa

Olen Kermis, jonka ei koskaan pitänyt juosta maratonia.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tarvittiin kaksi vuotta, viisi puolimaratoonia ja pari kannustusreissua, ennen kuin muutin mieleeni. Ilmoittauduin puolisalaa syksyllä 2016 seuraavan syksyn Helsinki City Maratonille... peruutusturvan kanssa.

Kevään aikana juoksin pohjiksi kolme puolimaratonia: HSM, HCR ja HHM.
Kolme H:ta kasassa neljästä.
HCM kruunaisi suoran.

Juhlamaraton kotikaupungissa

Olen arpomalla arponut mikä olisikaan hyvä paikka juosta 20. maratonini. Sorvan Satku Nokialla, Forssan Suvi-ilta, Paavo Nurmi Marathon Turussa vai kenties Helsinki City Marathon? Juoksin ensimmäisen maratonini Helsingissä, joten HCM:lle osallistuminen olisi hieno tapa juhlia pyöreitä lukemia. Polte maratonille on kuitenkin niin kova, etten halua odottaa seuraavaa rutistusta elokuulle saakka.

Sattumalla oli taas osansa asiaan. Meinaan sille, että pääsen osallistumaan maksutta Helsinki Spring Marathonille. Ei, en saanut villiä korttia järjestäjiltä, vaan toiselta juoksuun hurahtaneelta, joka on HSM:n aikaan Nizzassa, eikä voi itse käyttää saamaansa maratonlahjakorttia. Kiitokseksi juoksupaikasta ja ongelmani ratkaisemisesta sulloin viime torstaina juoksureppuuni pullollisen seurajuomaa ja vein sen hölkäten juoksupaikkansa lahjoittaneen toimistolle.

Tänään en juokse. Vaikka olo on hyvä, vältän periaatteesta lenkkeilyä jos olen istunut iltaa pitkän kaavan kautta viinilasi (tai tässä tapauksessa useampikin) edessäni. 

Helsinki Spring Marathon järjestetään ensimmäistä kertaa. Tunnen toki Pakilan, Pukinmäen ja Malmin, mutta en ole juurikaan juossut sillä suunnalla aiemmin. Lenkkarit jalassa alueeseen saa ihan erilaisen tuntuman kuin pyörän selästä tai bussista käsin. Reitti tulee kuitenkin varmasti tutuksi, sillä sama rundi kierretään neljä kertaa Vantaan maratonin tapaan. Mulla onkin jo kokemusta yhdestä, kahdesta, 21:stä ja 105:stä kierroksesta maratonilla, mutta nelonen tästä suorasta vielä puuttuukin.

Maratonin kotisivuilla olevien kuvien ja kartan perusteella reitin varrelta löytyy peltoa, pitkää suoraa ja isoja teitä. Pelkään pahoin, että katupöly tulee olemaan juoksulla pahin vastukseni, eikä siitepölykään auta asiaa. Jos yöpakkaset jatkuvat pitkään, katujen kevätsiivous siirtyy pitkälle kevääseen. Koko Helsingin siivous on aikaa vievää, eikä HSM:n seutu ole välttämättä ensimmäisenä siivouslistalla. Tulen seuraamaan silmä kovana Rakennusviraston puhdistussuunnitelmaa maalis- huhtikuun aikana.

24.4. juostava Helsinki Spring Marathon tulee olemaan mulle ylipitkä lenkki matkalla Helsinki City Runille. Kerrankos sitä juoksee kokonaisen maratonin puolimaratonille treenatessa.

Virkistävää seuraa, herkullista ruokaa ja loistavaa ohjelmaa. 

Näillä eväillä jaksaa taas liihottaa arjessa. 

Jänisten imussa ennätykseen Helsinki Half Marathonilla

Olimme ihme ja kumma ajoissa Helsinki Half Marathonin lähtöpaikalla Kansalaistorilla. Kahdeksan aikoihin aukio oli itse asiassa tosi tyhjillään. Bajamajaankin pääsin jonottamatta.

Ystäväni otti lapset huomaansa starttipaikalla. Oli mahtava nähdä, miten innoissaan lapset olivat hoitajastaan. He halusivat päästä meistä nopeasti eroon, joten siirryimme hiljakseen omaan 1:45-1:59 -karsinaamme. Virallinen tavoitteeni oli vielä pari viikkoa sitten 1:55. Heitin tavoitteeni kuitenkin roskakoriin, sillä oloni on ollut kauhea jatkuvan hengenahdistuksen vuoksi. Olisin tyytyväinen, jos pystyisin alittamaan tässä tilassa kaksi tuntia.

Huomasin juoksun mittaan, ettei voimavarojansa väärin arvioineita kävelijöitä näkynyt, eikä reitillä tarvinnut juurikaan siksakata hitaampien ohi. Vaikutti siltä, että juoksijat olivat valinneet sellaiset karsinat, joihin ihan oikeasti kuuluivat. Kiitos kanssajuoksijoille tästä!

Pelkäsin aivan turhaan Baanan pullonkaulaa. Siitä pääsi läpi ilman sen kummempia kommervenkkejä. Niillä main entinen työkaverini (ja maailman paras toimittaja) huomasi mut ja pälpätimme niin yt-rumbasta kuin astmoistamme seitsemän kilsan rajapyykille saakka. Siinä vaiheessa tiemme erosivat. Ehkä joku lähellämme juossut, juttujamme kuunnellut oli erostamme vain tyytyväinen.

Juoksimme mieheni kanssa yhdessä kymmenen kilsan kohdalle. Hän jatkoi siitä omaa, nopeampaa juoksuaan. Harmi, etten pysynyt mieheni peesissä, sillä hän oli koko alkumatkan ajan loistava, tasavauhtinen jänis.

Reitti oli onnistunut. Alun kahdeksan kilometriä olivat tuttuakin tutummat: Kaivari, Kauppatori, Kruna, Merihaka ja Sörnäisten rantatie. Sitten siirryimme Kalasataman kautta Arabianrantaan. Pätkä oli ehdottomasti koko reitin puuduttavin. Niiltä kilometreiltä keräsin juoksun toiseksi hitaimmat kilometrit. Matelevimmalle pätkälle taisi osua juomapiste, jolla imaisin puolikkaan geelin sekä kävelymarssiksi muutunut nousu Mäkelänrinteen uimahallille.

Bongasin henkilökohtaiset jänikseni kun vauhtini alkoi hiipua pelottavasti. Perussääntönä oli, ettei lilapaitaista miestä saanut päästää näkyvistä ja jos vain mahdollista, vaaleanvihreäpaitainen vanhempi herra oli hyvä pitää huutoetäisyydellä. Kiitos jäniksilleni, hoiditte homman tietämättänne loistavasti! Toista teistä pääsin jopa kiittämään maalialueella.

Aikanaan Helsinki City Marathonilla minut pysäytettiin autojen takia alle kilometrin päässä maalista. Päätin silloin, etten hetkeen juokse HCM:lla uudestaan. Lupaukseni on nyt pitänyt 14 vuotta. Perässäni juosseet saivat saman kohtalon tänään Hermannin rantatiellä ja Teollisuuskadulla. Olin viimeisiä, joka pääsi juoksemaan autoletkojen alta. Toivottavasti liikenteen takia pysäytetyt eivät joutuneet odottamaan ylitysvuoroaan pitkään.

Olisin voinut juosta hieman nopeammin toisella puoliskolla, mutta pelkäsin pumppuni ja vatsani puolesta. Tämä oli juoksukauden ensimmäinen pitkä kiekka lämpimässä säässä ja auringonpaisteessa. Kroppani on toistaiseksi tottuneempi räntään ja kylmänä puhaltavaan merituuleen.

Juoksusta jäi hyvä mieli, eikä vähiten henkilökohtaisen ennätykseni 1:53:34 (netto) vuoksi. On ehkä vain hyvä, etten revitellyt toisella puolikkaalla, vaikka voimia jäikin jäljelle. Kroppani tuntuu nyt hyvältä ja jalkani ovat samassa kuosissa, kuin peruspitkiksen jäljiltä. Toipuminen veisi varmasti pidempään jos olisin antanut juoksussa kaikkeni. Ja mitä paremmassa kunnossa olen nyt, sitä nopeammin pääsen taas lenkkipolulle. Sinne on jo ikävä, vaikka aamun rutistuksesta ei ole kulunut vielä puoltakaan vuorokautta.

Tukholman maratonilla vielä tilaa

Juoksin ensimmäisen ulkomaisen maratoninini Tukholmassa vuonna 2003. Sitä ennen olin käynyt testaamassa sisuani kotikulmilla parilla Helsinki City Marathonilla.

Treenasin vuoden 2003 maratonille mieheni kanssa. Alun perin hänen oli tarkoitus tulla mukaan kannustajaksi. Puolisentoista kuukautta ennen h-hetkeä hän kysäisi, josko mulle sopii, että hän tulee juoksemaan maratonin kanssani: "Kun kerran on tullut treenattua ja olen joka tapauksessa tulossa mukaan." Näin sen pitikin tapahtua. Maratonille pitää haluta. Sinne ei kannata lähteä sen takia, että vaimo tai tyttöystävä pakottaa tai duunikaveri yllyttää kännipäissään.

Vuosi vuodelta Tukholman maraton on kasvanut kasvamistaan ja ilmoittautuminen on täyttynyt aina vain aikaisemmin. Parhaimmillaan tapahtuma on myynyt eioota joulukuun alkupäivistä lähtien.

Tällä hetkellä Tukholman maratonille ilmoittautuneita on hieman yli 20.000. Parille tuhannelle on siis vielä tilaa, kun juoksuun on aikaa kolmisen viikkoa. Varmasti monelle Tukholman katuja useasti tahkonneelle suomalaiselle perheelliselle koulujen päättäjäiset estävät osallistumisen. Näin on ainakin meillä ekaluokkalaisen vanhempina.

Tukholman maratonin hinta saattaa olla yksi syistä jättäytyä ulkopuolelle. Osallistumismaksu on noussut vuosien saatossa ja vahvan kruunun vuoksi se on kivunnut jo yli 110 euroon. Itse puitteet tai järjestelyt eivät ole mielestäni kuitenkaan juuri muuttuneet siitä 12 vuotta sitten juoksemastamme ensimmäisestä Tukholman maratonistamme. Varmasti taustalla on tehty paljon satsauksia esimerkiksi juoksijoiden ja heijaajien turvallisuuteen liittyen, mutta tämä ei suoranaisesti näy itse juoksijoiden suuntaan.

Tukholman maratonin kanssa kilpailevia, hyvin järjestettyjä juoksutapahtumia on nykyään tiuhassa. Jos en olisi saanut lähtölupaa Berliinin maratonille, olisin varmastikin ollut kolmatta kertaa Tallinnan maratonin lähtölistalla. Hyvin järjestetty ja edullinen maraton laivamatkan päässä. Ja vieläpä syyskuussa. Ehkä siis sinne ensi vuonna! Niin ja kenties myös Tukholmaan. Ehkä.

Sain muistutusviestin Tukholman maratonilta. Vielä mahtuu mukaan!

Heja [nimi]! Jaksaa, jaksaa [nimi]!

Kävin heijaamassa Maratonmammaa Espalla. Anna oli 25 kilsan kohdalla iloisen virkeä ja taisi olla tyytyväinen saamaansa jääkylmään Cokikseen.

Yleensä heijaan, huudan ja riemuitsen juoksua katsoessani. Tällä kertaa Helsinki City Marathonia taivaltavia ihaillessani olin suurimman osan ajasta hiljaa. Ja miksiköhän? Koskapa kaikki muutkin katsojat olivat vaitonaisia. Yleensä se ei menoani lannista, tänään kylläkin.

Tukholmassa ja Tallinnassa on ollut virkistävää saada heijauksia omalla nimellään. Vauhtini on sen verran hitaanlaista, että kannustajat ehtivät lukea nimeni numerolapusta. Lippukin on numerolapussa niin hyvin näkyvissä, että "Hyvä Suomi-tyttö!", "Sisua!" ja "Hyvä Suomi!" kuuluvat sieltä täältä.

Helsinki City Marathonin numerolapuissa ei ole maan lippua, eikä nimiä. Se myös hyydytti kannustajan.

Anna taisteli itsensä maaliin. Loistosuoritus taas kerran!

Maratonmatkailua

Ulkomaisten juoksutapahtumien sivuilla on mukava käydä haaveilemassa. Niin netissä kuin myös maratonexpoilla yksi myyntivalteista on reitti: ”Pääset nauttimaan kaupungin merkittävimmistä nähtävyyksistä...”

Tajusin käydessäni Djurgårdenissa talvisaikaan, että ainakin Tukholman maisemareitillä on rakennuksia, patsaita ja muita yksityiskohtia, joita en ole huomannut koskaan juostessani. Lehtien puuttuminen puista ei voi selittää kaikkia aukkoja. En ollut esimerkiksi pistänyt merkille, että Skansenia vastapäätä on korttelin verran asuinkerrostaloja ja hieman sen jälkeen näkyy Gröna Lundin sisäänkäynnit. Muistan kyseisestä paikasta ainoastaan juomapisteen, erityisesti bajamajat sekä ratikkakiskot.

Huomaamani nähtävyydet ja rakennukset herättävät muistoja 42 kilometrin varrelta kaupungissa käydessäni. Muistan kun tuossa seisoi se vanha pappa heijaamassa kaatosateessa. Tällä aukiolla olin taas kerran varma, että tämä on sitten se viimeinen juoksu. Kaupungintalon kohdalla tulee aina kylmä, helteelläkin. Tällä suoralla sain kitalakeen tarttuvaa keksisuklaata. Juoksen ilmeisesti maratonia Tukholman kaduilla alitajuisesti uudestaan, uudestaan, uudestaan...

Reitti ja sen maisemat ovat suurin syy siihen, etten osallistu enää Helsinki City Maratonille. Olen veivannut sen verran usein Seurasaari – Kuusisaari – Lehtisaari –Laru –Ruoholahti –reittiä, etten jaksa innostua siitä maratonilla. Ehkäpä minut näkisi starttiviivalla uudemman kerran, jos reitistä olisi suurempi osa kunnon kaupunkimiljöössä. Tämä kivitalojen varjossa kasvanut ei saa valitettavasti kiksejä Länsiväylällä kirmaamisesta. Varsinkin, kun siellä ei ole kovinkaan tiuhassa noita vanhoja pappoja (tai edes nuorempia) heijaamassa ja valamassa uskoa siihen, että kyllä minä sinne maaliin asti pääsen. 

Erityisesti taustalla näkyvät kerrostalot on taidettu rakentaa Djurgårdeniin viime kesäkuun jälkeen, sillä nehän EIVÄT ole olleet puiden siimeksessä aiemmin. Etualalla tutuksi tulleet ratikkakiskot.