Näytetään tekstit, joissa on tunniste nähtävyydet. Näytä kaikki tekstit

Lapsen kanssa Kansallismuseossa

Talvi on idyllistä aikaa. Silloin viiletetään lasten kanssa pulkkamäessä, rakennetaan lumilinnoja, hiihdetään ja luistellaan. Elämä on yhtä hymyä ja punaisia poskia. Kuulostaako tutulta? No ei ainakaan meidän talviarjessamme.

Kun taivaalta tulee räntää, kadut ovat liukkaat eikä puistossa voi kuin uida kumpparit jalassa, silloin täytyy alkaa pähkäillä ajanvietettä sisätiloissa. Kotoa on kuitenkin pakko päästä pois. Seinäthän siellä kaatuvat päälle ja kaikkien keljutus senkun kasvaa. Ja siitä seurauksena on ties mitä porua, riitaa ja mökötystä. Se on nähty. Ei kiitos!


Sunnuntaina oli taas samainen ongelma. Toinen lapsista oli saanut päivän liikunta-annoksensa aamun futistreeneissä, toinen taas oli purkamassa energiavarastojaan futisturnauksessa. Ne olivat kuitenkin vain aamutohinat. Eihän sitä koko loppupäivää voisi töllöttää Barnkanalenia. Tai jos lapsilta kysytään, kyllä voisi.

Onnekseni huomasin Kansallismuseon avoimien ovien päivän. Nyt sinne voisi mennä vaikka vain pikaisesti käväisemään, kun ilmaiseksi kerran pääsee.


Myönnän, etten ole aiemmin vienyt lapsia Kansallismuseoon. Viimeisimmästä omasta käynnistä on vierähtänyt jo aivan liian pitkä aika. Itse asiassa niin pitkä, että muistikuvani museosta olivat pölyttyneet. Tai ehkäpä arvostan nykyään Suomen historiaa toisella tavalla kuin finninaamaisena yläasteikäisenä.


Tällä kertaa nuorimmainen ei kuitenkaan päässyt mukaan, sillä hän viihtyi liian kauan aikaa lounaslautanen edessään. Itkua ja huutoahan siitä tuli, mutta lopulta tajusi kyllä itsekin miksi joutui jäämään kotiin. Viime töikseen hän tuli tarkastamaan, että mulla oli varmasti isoveljen kamera mukana: "Kun se haluaa varmasti ottaa paljon kuvia."


Ja totta totisesti hän niitä näpsikin. Omien laskelmiensa mukaan muistikortille tuli vajaan kahden tunnin visiitin aikana 350 uutta kuvaa. Keskityimme molemmat omiin juttuihimme. Minä luin selostuksia esineistä ja vastasin poikani kysymyksiin samalla kun hän fotasi (=lasten määritelmä valokuvaamiselle).



Olisimme voineet viettää museossa puolikkaankin päivän, sen verran kiinnostavia juttuja näimme. Nyt tutustuimme vain osaan talosta. Muun muassa Sibelius-näyttely jäi meiltä näkemättä. Toisaalta ehkä parempi näin, sillä saimme koluttua tietyn kokonaisuuden sen sijaan että olisimme viilettäneet museossa tuulispään lailla.


Taisi sittenkin olla vain hyvä, että mukanani oli vain yksi lapsi. Tuntuu siltä, ettei nykyään ole juuri lainkaan kahdenkeskistä aikaa ja harvemmin tulee koettua mitään uutta kahdestaan lapsen kanssa. Tällä museokäynnillä minun ei tarvinnut keskittyä riitapukarien erottamiseen toisistaan ja isoveli sai omistautua kuvaamiselle ilman että kukaan patisti kulkemaan vikkelämmin. Ja eihän tuo museo tuosta mihinkään katoa, kun on siinä jo seissytkin tuon sata vuotta. Voin tehdä uuden reissun keväällä nuorimmaisen kanssa ja nauttia siitä sillä kertaa hänen silmin.


Kävellessämme kotiin saimme juteltua monenmoiset jutut ja kävimme tsekkaamassa läheisen jääkentän kunnon. Jään päällä lillui kymmenen sentin vesikerros. Sinne ei olisi asiaa vähään aikaan. Pahimmassa tapauksessa talven luistelut siellä ovat jo ohi ennen kuin ovat kunnolla alkaneetkaan.

Kotiovella meitä odotti pikkusisko innokkaana päivänpaisteena: "Millaista siellä oli? Saitteko kakkua?" Kakku ja kahvi olivat loppuneet jo aikaa sitten, mutta emme olleet osanneet niitä edes kaivata. Meille riitti silmänruoka.

Vielä ehtii!

Kaupungintalon Virka Gallerian maksuton näyttely Pullasta puhtia - Myymäläjulisteita 1950-luvulta on avoinna vielä tämän viikonlopun klo 10-16. Kannattaa käydä!


Maratonmatkailua


Ulkomaisten juoksutapahtumien sivuilla on mukava käydä haaveilemassa. Niin netissä kuin myös maratonexpoilla yksi myyntivalteista on reitti: ”Pääset nauttimaan kaupungin merkittävimmistä nähtävyyksistä...”

Tajusin käydessäni Djurgårdenissa talvisaikaan, että ainakin Tukholman maisemareitillä on rakennuksia, patsaita ja muita yksityiskohtia, joita en ole huomannut koskaan juostessani. Lehtien puuttuminen puista ei voi selittää kaikkia aukkoja. En ollut esimerkiksi pistänyt merkille, että Skansenia vastapäätä on korttelin verran asuinkerrostaloja ja hieman sen jälkeen näkyy Gröna Lundin sisäänkäynnit. Muistan kyseisestä paikasta ainoastaan juomapisteen, erityisesti bajamajat sekä ratikkakiskot.

Huomaamani nähtävyydet ja rakennukset herättävät muistoja 42 kilometrin varrelta kaupungissa käydessäni. Muistan kun tuossa seisoi se vanha pappa heijaamassa kaatosateessa. Tällä aukiolla olin taas kerran varma, että tämä on sitten se viimeinen juoksu. Kaupungintalon kohdalla tulee aina kylmä, helteelläkin. Tällä suoralla sain kitalakeen tarttuvaa keksisuklaata. Juoksen ilmeisesti maratonia Tukholman kaduilla alitajuisesti uudestaan, uudestaan, uudestaan...

Reitti ja sen maisemat ovat suurin syy siihen, etten osallistu enää Helsinki City Maratonille. Olen veivannut sen verran usein Seurasaari – Kuusisaari – Lehtisaari –Laru –Ruoholahti –reittiä, etten jaksa innostua siitä maratonilla. Ehkäpä minut näkisi starttiviivalla uudemman kerran, jos reitistä olisi suurempi osa kunnon kaupunkimiljöössä. Tämä kivitalojen varjossa kasvanut ei saa valitettavasti kiksejä Länsiväylällä kirmaamisesta. Varsinkin, kun siellä ei ole kovinkaan tiuhassa noita vanhoja pappoja (tai edes nuorempia) heijaamassa ja valamassa uskoa siihen, että kyllä minä sinne maaliin asti pääsen. 


Erityisesti taustalla näkyvät kerrostalot on taidettu rakentaa Djurgårdeniin viime kesäkuun jälkeen, sillä nehän EIVÄT ole olleet puiden siimeksessä aiemmin. Etualalla tutuksi tulleet ratikkakiskot.









Kotikulmamatkailua


Kadut ja puistot ovat parhaillaan yhtä hallitsematonta jäärataa, joten lasten kanssa ulkohuvit jäävät valitettavasti aika vähälle. Onneksi Helsingissä löytyy passeleita, ilmaisia retkikohteita sisätiloissa aivan kotinurkilta.

Kävimme katsastamassa lauantaina Lasten kaupungin, jonka nurkat kiilsivät vielä uutuuttaan. Omaan makuuni talo oli liian museomainen, eli lapsilla oli enemmän katsottavaa kuin puuhasteltavaa. Mummola ja sen mummo olivat ihania kumpainenkin. Ihan jo pelkästään hänen takiaan kannattaa piipahtaa Senaatintorin nurkalla Söderholmin talossa.

Kiirehdimme Lasten kaupungista Kino Engeliin katsomaan dokumenttipätkiä helsinkiläisten joulunvietosta eri vuosikymmeninä. Ihme kyllä lapset jaksoivat katsoa filmiä toisen perään. Miss N tosin tokaisi, että joulujutut olisivat olleet parempia, jos niissä olisi ollut prinsessoita. Ehkäpä seuraavan kerran dokkari-innon iskiessä keskitymme muistelemaan kotitelkkarista Ruotsin kuningasperheen edellisvuoden tapahtumia. Prinsessat eivät siinä tarinassa lopu kesken.

Sunnuntaina lumi oli sulanut sen verran, että puistossakin siitä sai lapiolla jo jotain irti. Matkalla Hakikseen käväisimme Ruiskumestarin talossa. Olenkohan käynyt siellä koskaan kesäaikaan? Jotenkin koko talo huokuu joulun henkeä. Hienoa, että tuollainen pieni keidas on säilynyt kivitalojen puristuksessa. 

Pikku N:n tämänvuotinen joulukalenteri on yksi parhaista ikinä. Oli ilo tutustua yhdessä Ruiskumestarin talon asukkaiden jouluvalmisteluihin. Kalenterista lisätietoja klikkaamalla tästä. Kuva on napattu Kirkko ja Kaupunki -lehden arkistosta.