Ei väistetä!

Kuljimme lapsuudessani ystävieni kanssa yhtenä rintamana käsikynkkää ja huusimme vastaantuleville: "Ei väistetä!" Riemua ei yhtään lannistanut, vaikka saman pihan pojat mahtuivat hyvin ohitse vaikka ojan kautta. Olimme hetken maailman valtijaita, tai vähintäänkin Tikkakosken kenraaleita.

Hyvä idea, ontuva toteutus

Juoksupiireistä tuttu Jupe, ikuinen ilopilleri ja takaperinkin juokseva maratoonari, antoi aikanaan parhaan mahdollisen ohjeen tällaiselle kaltaiselleni peruslaiskalle juoksijalle. Se meni vapaasti lainaten seuraavanlaisesti:

"(Suunnitellulle) lenkille ei ole pakko mennä, mutta lenkkivaatteet on laitettava päälle."

 

Lenkillä Tukholmassa: Södermalmin ympäri

Pääsimme usean vuoden tauon jälkeen viettämään hiihtolomaa omien seinien ulkopuolelle. Että me olimmekin sen tarpeessa! Lenkkarit oli tietysti pakattu mukaan ja matkalaukku oli yli puolillaan juoksuvaatteita. Baarikierrokset ja bilehileenä Tukholman yössä pyöriminen kun on jo kauan aikaa sitten vaihtunut kaupungin tutkailuun juosten sekä makoisiin yöuniin. 

Viimeinen

"Nännännää nänännäänäänää..." Nylon Beat kannustaa mua korvissani samalla kun yritän päihittää vastatuulen. Ei se vaan onnistu millään, taaskaan. Juoksen paikoillani ja hikiläntti sen kun kasvaa selässäni. Urakoin kuin näkymättömällä juoksumatolla. Vuoden viimeisellä lenkillä en pääsisi selvästikään helpolla. 

Varusteet toimivat, juoksu ei

Nukuimme aamulla pommiin. Se siitä aamun megapitkästä lenkistä. Ehkä en olisikaan jaksanut juosta tunnin lyhemmillä yöunilla??!!

Kävin pyörähtämässä 18 kilsan lenkin ennen lounastreffejä Mokossa M:n kanssa. Lyllertäminen voisi olla osuvampi sana. Jalat olivat lyijyä ja pää kaikkea muuta kuin terästä. Olin valmis luovuttamaan varmaan tusinan kertaa.

Onneksi varusteet kuitenkin toimivat loistavasti. Uudet lyhyet trikooni eivät kihdanneet mistään ja Asics Cumulukset ovat kuin mittatilauskengät. Jos vain sää suosii, Addun trikoot pääsevät tuulettumaan myös Tukholman maratonille.

Auringonpaisteessa juokseminen on harvinaista herkkua. Näin vaikka mitä kaupunkiluonnon ihmeitä, kuten tapapultsarin, joka ilmoitti kovaan ääneen mut nähdessään, että nyt alkaa uusi elämä, jätän teidät kaikki ja tän viinan. Hän kaatoi läpinäkyvän lasipullonsa sisällön kadulle, antoi pullon kaverilleen ja lähti huojuen vaeltamaan Hesaria toiseen suuntaan. Ehkä olikin jo aika.

Päivä päättyi illalliseen ihanien duunikavereideni kanssa. Oikeastaan ne olivat läksiäiset, vaikka olenkin taas palannut takaisin. Sekavaa, eikö vaan.

Pe 17.5. viimeinen ponnistus ennen maratonia | 18 km | noin 6 min/km