Uskaltauduin eilen lenkkipolulle sitkeän, kolme viikkoa kestäneen megayskän jälkeen. Juoksumaton sijaan suuntasin tutulle reitille Kaivopuistoon, kunhan olin tehnyt ensin hieman eväshankintoja lapsille. Lumet ovat kadonneet kaupungin kaduilta ja viime päivien sateet ovat sulattaneet viimeisetkin jäät kulkureiteiltä. Sepeli vain ratisi lenkkareideni alla. Ja sitä olikin aivan riittämiin.
Tämä on mielikuvani Helsingin talvesta. Siksi hikottelen, kun muut uneksivat lumisesta talvesta. Olen mielestäni kuitenkin ennemminkin realisti kuin pessimisti. En ottanut lähikuvia kymmenen metrin säteellä tästä kasasta olleista kymmenistä koirien jätöksistä.
Yskä yllätti parisensataa metriä juostuani. Sama toistui kotiin päästyäni. Sen jälkeen onkin henki kulkenut aivan toisella tapaa, kuin viime viikkojen ajan. Muutenkin oloni on kuin uudestisyntynyt. Aivan kuin olisin tavannut uudelleen rakkaan, kadonneen ystävän.
Helsingin umpikorttelit ovat mulle rakkaita. Aamujuoksuilla ihastelen liiketiloja ja kaduilla kiirehtiviä ihmisiä. Yöjuoksuilla katseeni kohdistuu ylöspäin ikkunoihin, joista loistaa lämmin valo pimeyteen.
Etenin miltei mateluvauhtia, ainakin verrattuna marraskuun juoksuihin. Eikä ihmekään. Silloin juoksukausi oli lopuillaan, nyt vasta alussa. Takanani on vasta himpun verran yli 13 kilsaa juoksumatolla.
Etelärannassa mut ohitti ratikkaan kiirehtivä nainen korkokengissä juosten. Iso käsilauku antoi mukavasti rytmiä spurtille. Jäin tuijottamaan suu auki. Kymmenen sentin koroilla saisin aikaiseksi vain vahinkoa nilkoilleni, eikä siihen tarvitsisi kuin vain ottaa pari rauhallista askelta olohuoneen lattialla. En ole oikein korkkari-ihminen. Lenkkarimuodin mentyä ohi olen onnellisesti epämuodikas jalkineissani.
Aurinko yritti tunkea esiin pilviverhon takaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta sieltä se tulee vielä joku aamu ja jää iloksemme koko päiväksi.
Juoksuputki jatkui tänään. Vai voikohan kahta peräkkäistä juoksukertaa edes kutsua putkeksi? No, joka tapauksessa yhdistin juoksun jälleen kauppareissuun. Kävin hakemassa Kalasataman Lidlistä Jelly Beanseja siltä varalta, jos pääsenkin juoksemaan
maratonin Porissa lauantaina. Tämänpäiväisen lenkin perusteella en voi turhaa kehuskella maratonkunnollani mutta vaikuttaa lupaavasti siltä, että pahin flunssa on tainnutettu ainakin hetkeksi.
Mulla on lukuisia kuvia tästä samasta paikasta lenkeiltäni. Nyt räntäsateessa se näytti kaikessa loistossaan (?!) todelliselta kaupungin takapihalta. Ehkä just sen takia tämä laiturin pätkä on yksi kiehtovimmista kohdista Helsingin kantakaupungissa. Ja kyllä vaan, mun kantakaupunkini jatkuu valikoivasti aina Kulosaaren sillalle saakka. Tosin Kalasatama on jo siellä toisella puolella. Tarkkaa maantiedettä ;)
Odottelen huomiseen, ennen kuin teen lopullisen päätöksen starttaanko ylihuomenna vai en. Toki myönteinen päätös saattaa muuttua toiseksi maratonaamuna, jos vointi on muuttunut huonommaksi. Jos taas perjantaina päätän olla menemättä lauantaina Poriin, sitä päätöstä ei voi edes kevätlintujen laulu tai kevyet koivet lauantaiaamuna muuttaa. Sentään niin valmis en ole extempore-juoksuihin.
Jos juoksusta ei tulekaan mitään, lapset ottavat varmasti ilolla lauantaikarkkipusseikseen mulle ja Mikalle tarkoitetut Jelly Beansit. Pussitin molemmille 105 namua, eli yksi per juostu kierros. Maratonille varmasti hyvä määrä, lapsille takuuvarmasti aivan liikaa yhdelle kertaa.
Ke 10.2. | Kaartinkaupunki - Kaivopuisto | 4,5 km | 30 min | 6:39
To 11.2. | Sörnäinen - Kalasatama - Suvilahti - Merihaka | 5,7 km | 35:12 | 6:10
