Tyyntä myrskyn edellä


Kalenterini on pilkottu helmikuun alusta lähtien kolmen viikon palasiin, jotka pitävät sisällään kaksi kovaa juoksuviikkoa ja yhden kevyen. Kuvio on heitetty hetkeksi päälaelleen ennen viimeisen maratontreenirutistuksen alkua. Ensin juoksin kevyen viikon kympin kisalla ryyditettynä ja tuon jälkeen kaksi seuraavaa viikkoa ovat olleet silkkaa kevyttä ilman lisämausteita. 


Olen opetellut uudestaan malttia ja paikallaan pysymistä. Viiden lenkin viikoista on ehtinyt tulla mieleinen rutiini, joten on ollut totuttelemista siihen, että saan laittaa juoksulenkkarit jalkaan vain kolme kertaa viikossa. 


Myös kävelylenkkarit ovat saaneet kerätä hieman pölyä päälleen, sillä en ole rauhoittanut ainoastaan juoksua, vaan olen yrittänyt vähentää aktiivisesti arkiliikuntaa. Aika hassunkurista, kun yleinen trendi puhuu arkiliikunnan lisäämisen puolesta. Liikun jalkaisin miltei kaikkialle ja koipeni ovat välillä tosi kovilla. En edelleenkään nauti siitä, että suhauttelen ympärinsä ratikan kyydissä, kun voisin ihan hyvin kävellä, mutta kuukausikortti taskussa antaa selvästi kaivattua lepoa jaloilleni. 



Sain odottaa oman aikani ennen kuin pääsin koronarokotukseen Jätkäsaaren pisteellä. Paikalla oli satoja muitakin, joilla oli aika varattuna. Siinä jonottaessani jonoon pääsyä (?!) mulla oli aikaa rauhoittumiseen ja pylväiden tutkiskeluun. 


Voimien keräily on parantanut yleisvointiani. En ole enää yhtä uuvahtanut, kuten vielä muutama viikko takaperin. Olen panostanut nukkumiseen ja toivon, että hetkellinen pysähtyminen vaikuttaa myös rautavarastojeni elpymiseen. On erittäin lupaava merkki, etten ole enää jatkuvassa usvassa. 


Onneksi mulla on valmentaja, joka kuuntelee vointiani herkällä korvalla. Yksinäni en olisi pysähtynyt kuin vasta siinä vaiheessa, kun olisin jo ollut umpisolmussa. Tai no, ei mun pökkelöjalkojani olisi silloin voinut vääntää enää mihinkään suuntaan. Kolme lenkkiä viikossa riittää kunnon ylläpitämiseen ja saattaapa lepo parhaassa tapauksessa viedä juoksukuntoa uudelle tasolle. 


Akut on ladattu ja kroppa on valmis ottamaan vastaan viimeiset intensiiviset kolmeviikkoiset ennen Paavo Nurmi Marathonia. Toivon, että treeni alkaa taas purra toivottuun tapaan. 



Sain perjantaina toisen koronarokotteen. Olen toistaiseksi päässyt jälkioireissa aika helpolla, mutta en olisi ollut tänään juoksukunnossa. Sen sijaan olen nauttinut päikkäreistä ja futismammana olosta. 


Ei kommentteja