Välillä ihmettelen, kuinka erilaisia työ- ja yksityisminäni ovat. Toimistoajan ulkopuolella elämä menee turhan usein säätämisen puolelle ihan vain siksi, etten ole aivan skarpeimmillani. Ilman säheltämistä en olisi myöskään päätynyt kesäiseen Turkuun juoksentelemaan shortseissa ja topissa pitkin Aurajokea. Moni iloisen suvesta ja suvijuomasta juopuneen kehu olisi jäänyt kuulematta.
Kaksi maratonia yhdellä juoksulla?
Jätin viime kesänä Paavo Nurmi Marathonin väliin, mutta en tajunnut, että kisaorganisaatio siirsi osallistumiseni automaattisesti tälle vuodelle. Koskapa halusin Turkuun juoksemaan maratonia ja sain osallistumisen vuodelle 2021 sopivaan early bird -hintaan, pistin uuden ilmon vetämään heti vuoden 2020 kisan jälkeen. Ihmetykseni olikin sitten suuri, kun sain järjestäjältä, Juoksuajalta, tuplana uutiskirjeen alkukeväästä. Kävin tarkastamassa lähtölistalta, että kylläpä vaan, siellä komeili kaksi Poppiusta samalla etunimellä.
Juoksuaika siirsi toisen ilmoni Aurajoen yöjuoksuun. Kiitos järjestäjille joustavuudesta! Tuplamaraton muutui tiukaksi, ylimääräiseksi 10 kilsan kisaksi.
Turussa jumissa
Muistan vielä ne ajat, jolloin Turusta pääsi julkisilla pois keskellä yötä. Enää tämä mahdollisuus on vain muistoissa. Perheellämme ei ole autoa, eikä vuokra-auto ollut vaihtoehtona, sillä en yksinkertaisesti uskalla olla omassa kyydissäni. Niinpä hotelliyö Turussa oli ainoa ratkaisu. Hintaero yhden hengen ja perhehuoneen välillä oli sen verran pieni, että lopulta kisamatkasta tulikin koko perheen viikonloppumatka. Otin siihen päälle vielä perjantain vapaaksi, joten pääsimme omistamaan kokonaiset kolme päivää Turulle.
Onneksi en usko enteisiin
Tavallisuudesta poiketen meille ei tullut kiirettä junaan Helsingin päässä. Löysimme vaunumme ja hyttimme ongelmitta. Kaikki sujui kuin rasvattu! Tai sujui siihen saakka, kunnes junavaunu alkoi täristä ja junan pituudelta kuului ratinaa ja rytinää.
Juna pysähtyi.
Onko joku rakentanut radalle kivikeon?
oli ensimmäinen mieleeni tullut selitys. Konnarin mukaan olimme kohdanneet ison eläimen. Ilmeisesti kyseessä oli hirvi, jonka juna voitti 2-6. Raukkaparka keräsi nuo pisteet hajoittamalla jarruja ja lisäksi ainakin etuvalon. Odotimme jarrujen korjauksen verran ja pääsimme jatkamaan matkaa.
Päätin olla uskomatta enteisiin. Tämä oli vain huono sattuma, ei maailmankaikkeuden lähettämä viesti, jossa kehotettaisiin olemaan juoksematta. Vaikka oikeasti osa minusta olisi halunnut jättää kisat väliin edes jollain tekosyyllä. Hirvi ei kuitenkaan riittänyt sellaiseksi.
Henkistä tukea ja seuraa yöjuoksulle
Päälimmäinen tunne kisa-aamuna oli pakokauhu. Musta ei ole juoksemaan kymppiä kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. En uskonut itseeni ja kykyihini. Vatsa oli kuralla, vaikka en ollutkaan ottanut rautaa pariin päivään. Salaa toivoin, että olisin unohtanut jonkin tärkeän osasen juoksuvarusteistani, enkä voisi siksi startata. Mutta vaikka sähellänkin välillä liikaa, kisakamojen pakkaaminen sujuu sellaisella rutiinilla, ettei kisapussukasta hevillä unohdu mitään. Ei edes tahallaan.
Olin osallistunut Facebook-arvontaan, jossa oli palkintona osallistuminen yöjuoksulle. Kehotin miestäni ottamaan juoksukamat mukaan siltä varalta, jos onni osuisi kohdalleni. Arvontatulokset tulisivat vasta kisa-aamuna ja olin erittäin toiveikas.
Tarkastin hotellissa viestit, mutta pettymyksekseni arpaonni ei osunut kohdalle. Sen sijaan juoksukamullani Mikalla Helsingin Juoksijoista oli onni myötä! Hän tarjosi voittoaan WhatsApp-ryhmässämme halukkaalle ja nappasin siihen kiinni. (Kiitos vielä kerran!!!) Ilmoittautumisohjeet kilahtivat kännykkääni samalla, kun juoksimme viime tipassa yöjuoksun ilmotiskille Intersportiin. Mieheni nimi saatiin listoille ja mukaan otetut juoksukamat pääsivät käyttöön.
Myös lapset olivat onnessaan Mikan hyvästä tuurista, sillä nyt he saivat meistä vanhemmista lomaa muutaman tunnin ajaksi.
Pääosassa juoksu
Startti oli vasta iltakymmeneltä, joten ehdin torkahtaa ennen Turun linnalle lähtöä. Tupluurit tulivat tarpeeseen, sillä koko kroppa oli uuvahtanut turistileikistä ja helteestä. Onneksi yöaikaan juokseminen on mun juttuni, sillä muuten olisi ollut melko vaikea saada kammettua itseäni iltaunien jälkeen lähtöviivalle.
Olin hieman yllättynyt hölkätessämme kisa-alueelle, sillä olen tottunut näkemään kisoissa ties millaisia sponsorikojuja lähtöalueella ja tarjoiluja juoksun jälkeen. Ymmärrän kyllä, että korona-aika asettaa monenlaisia rajoituksia. Oli toisaalta tosi virkistävää olla tapahtumassa, jossa juoksu oli todellakin pääosassa. Juoksemaanhan tänne oli tultu. Hengailua voisi sitten harrastaa kisojen jälkeen upeasta kesäillasta humaltuneen kaupungin tahtiin.
Viisi kilometriä myötäistä ja viisi vastatuulessa
Voi kun oppisin olemaan itsekäs lähtötilanteessa. Emme lähteneet kiireisimpien mukana lähtöviivalle, joten sain juosta ensimmäisen kilometrin sumpussa. Oli vaikea löytää omaa tahtia viitosta ja kymppiä eri vauhteja juoksevien seassa. Olin asettanut tavoitteekseni juosta kympin kilometriajalla 4:47, mutta koskapa vauhteja oli hankala tarkastaa kitsaasti reitin varrelle levitetyistä kilometripylväistä, vauhti oli poukkoilevaa ja sinne päin.
Kellon kilsat ovat aina hieman lyhyempiä, niin tälläkin kertaa. Jos olisin pysähtynyt siihen kohtaan, missä Garmin näytti kympin täyttyneen, olisin jäänyt 100 metriä maalista. Näiden kelloni vajaamittaisten kilsojen vauhti oli juuri toivotussa haarukassa (1. puolisko 4:47, toinen 4:48), mutta todellisuudessa keskivauhdit olivat 4:48 ja 4:55. Vaikka loppuaikani olikin enkkani (00:48:27), paljon jäi hampaankoloon. Tiedän, että olin ja olen paremmassa juoksukunnossa kuin mitä loppuaikani osoittaa.
Vika on kuitenkin lopulta omassa päässä, jaloissa tai navassa
Löysin aika monta mahdollista syytä:
1) Tarvitsen selän, jota seurata. Ensimmäisen kiekan lopussa pääsin juoksemaan samaa vauhtia juosseen naisen rinnalle. Jos vauhti hidastui, toinen meistä teki korjausliikkeen. Tätä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä hän kääntyi ensimmäisen kierroksen jälkeen maaliin.
7,5 kilometrin kohdalla juoksu alkoi tuntua todella mukavalta, leppoisalta ja vaivattomalta. Kesti aikansa tajuta, että seuraamani miehen (jolla luki shortseissa isolla Kone...jotain ja Petteri) vauhti oli alkanut huomaamattani hiipua ja olin seurannut mukana. Ei auttanut kuin ohittaa. Uutta seurattavaa selkää ei sitten ollutkaan.
Myös niskaan hengittävä kisakaveri motivoi antamaan parastaan. Mutta eipä siitä ole paljoakaan iloa, kun seuraava juoksija näkyy kaukana takana 70 metrin päässä.
2) Se vastatuuli! Mieheni ei edes huomannut vastatuulta linnan suuntaan juostessa, mutta mulla se kyllä tuntui niin vauhdeissa, kuin sykkeissäkin. Onneksi erään second hand -liikkeen myyjä vahvisti seuraavana päivänä epäilyni. Hän oli saanut tuulesta osakseen katsoessaan kisaa terassilta. En ollut kuvitellut asiaa.
3) Juon aina liian vähän turistipäivinä, sillä en halua olla jatkuvasti etsimässä vessaa. Tosi tyhmäähän tuo on, täysin itse aiheutettu moga, joka kostautui kisoissa. Vaikka yritinkin tankata aamulla junassa ja illalla, se ei riittänyt. Mulla oli jo ensimmäisellä kiekalla tajuton jano. Jäin kuuden kilometrin kohdalla olevalle juomapisteelle peräti 15 sekunniksi. Ehkä olisin juossut hitaammin loppumatkan ilman nestetäydennystä, mutta kyllä nuo menetetyt sekunnit jäivät silti kaivelemaan.
4) Vaikka olenkin hyvässä kunnossa, niin enkkavauhtisen kympin juoksemiseen vaaditaan toisenlaista treeniä kuin maratonille. Treeniohjelmani tähtäimessä on elokuinen maraton ja tämän oli tarkoitus olla vain treeniin kuuluva välietappi. En kykene pinnistämään vauhtia ja sykeitä tappiin, vaan vauhtikestävyyden ylärajalla ja sen yli juoksemisen sijaan nautin kisoissa reippaasta ravista.
Popparit valmiina juoksuun
Seli, seli...
Saatat miettiä siellä ruudun takana, että onpa tässä taas selityksen makua. Ehkä mun pitää paljastaa yksi lisäsyy itseruoskintaan. Vaikka emme kilpailekaan mieheni kanssa juoksussa (tai oikeammin missään), niin kyllähän se söi naista, kun hän tuli maaliin vain 2 minuuttia ja 43 sekuntia jälkeeni. Miehelläni on selvästi enemmän lahjoja tälle matkalle ja roppakaupalla enemmän sisukkuutta, ainakin siitä päätellen, että:
- hän on juossut viimeisen 11 kuukauden aikana vajaat 200 kilometriä, minä 1900.
- mulla on moninkertaisesti arkiliikuntaa ja työni on vähemmän stressaavaa.
- hän lähti kisaan ex-tempore, mulla oli selvät sävelet jo pidemmän aikaa.
Ainoat yhdistävät tekijät ovat ikä ja teinihärdellin asettamat haasteet arkeen ja kisapäivän etenemiseen.
Miksi kannattaa lähteä juoksemaan Turkuun?
- Aurajoen yöjuoksun reitti on hieno. Vaikka joella tuulee miltei aina mereltä, saapahan juosta ainakin toiseen suuntaan myötätuulessa.
- Kisa siirtyi huhtikuun lopusta kesäkuulle koronan vuoksi. Oli mahtava päästä juoksemaan keskellä kesästä huumaantunutta yleisöä. En kuullut yhtään ikävää huutoa, vaan silkkaa kannustusta. Pienessä ja vähän isommassakin laitamyötäisessä olevat turkulaiset antoivat palaa ilman estoja. Heille täydet pisteet.
- Ainakaan omalle kohdalleni reitille ei eksynyt kävelijöitä, sähköpotkulautailijoita, pyöriä, eikä autoja. Saimme juosta kisan turvallisesti alusta loppuun.
- Turun linna on upea kisapaikka. Sitä ei voita kovinkaan moni maamerkki Suomessa. No ehkä Helsingin tuomiokirkko ja Olympiastadion, mutta tässä asiassahan olen syntyperäisenä helsinkiläisenä hieman jäävi.
Ei kommentteja