Kun ketään ei kiinnosta kuka sä olet

Varmasti meistä jokainen tietää miltä tuntuu olla näkymätön. Olen huomannut, että samaa tahtia kun tukkani harmaantuu lisää, sitä läpinäkyvämmäksi mä tulen tiettyjen ihmisten silmissä. Tai no, taskuvarkaiden mielestä olen hyvinkin näkyvä. Turha meriitti tosin.

7) Panssarivaunu | 9 asiaa minusta

Lasten ensimmäinen kesäloma-aamu alkoi hävittäjien ylilennolla. Ikkunat tärisivät ja lähikorttelit moninkertaistivat äänen. Toinen lapsista pelkäsi pommeja, toinen pysähtyi paikoilleen. Mulle äänet toivat lapsuuden mieleen. Tällaisina hetkinä olisimme katsoneet naapurin lukuisten lasten kanssa taivaalle ja pohtineet kenen isä siellä mahtaa metelöidä.

Lux Helsinki

Valofestivaali valaisee Helsingin muutaman päivän ajan. Valikoin ohjelmasta osan sunnuntaina ihmeteltäväksi ja muutama jäi jemmaan tarha- ja koulumatkalla ihailtavaksi.

Lähdimme lasten kanssa kaupunkiretkelle hyvissä ajoin. Onneksi Hakasalmen huvilan takapihalla oltiin jo valmiita. OVO oli meidän kaikkien mieleen.

Kansalaistorin Time Lapse Plant oli vielä festivaalin alkaessa viideltä viimeistä silausta vailla, joten se jäi kokematta.

Sanomatalon Mediatorilla saimme kärpäslasit ja ne päässämme yritimme tavoittaa teoksen Enimmäkseen hyvä näkyvyys perimmäistä olemusta. Se taisi jäädä yritykseksi, mutta tämä etappi oli kuitenkin kaikista erittäin viihteellinen.

Rautatieaseman Water Light Graffiti oli täysi kymppi. Lapsia oli miltei mahdoton saada pois vesivalograffitin luota. Täytynee myöntää, että olisin itsekin halunnut tehdä tikku-ukon lisäksi muutakin seinälle. Tunku taiteilemaan oli kuitenkin aikamoinen.

Törmäsimme One Minute of Fameen Keskuskadulla. Valoheittimen ohjaajalla oli pelisilmää. Välillä lapset olivat valokeilassa, välillä he yrittivät ottaa sitä kiinni. Lapset nauttivat ja katsojillakin oli selvästi hymy herkässä.

Portsun julkisivuun heijastettua shiftiä ihaillessamme lasten keskittymiskyky alkoi herpaantua. Ehdimme kuitenkin nähdä vaikuttavan pallottelun kertaalleen läpi.

Tuomiokirkon Nikolainkirkko oli mielestäni herkkä ja kaunis valoteos, lasten mielestä... no jaa. He odottivat näkevänsä edellisvuotisen kaltaisen spektaakkelin. Aion käydä katsomassa Nikolainkirkon uudemman kerran itsekseni. Saan siitä varmastikin vielä enemmän irti kuin ensimmäisellä kerralla.

Emme jääneet odottamaan Fire Circus Walkea -esitystä, vaan säästämme sen keskiviikkoisen kotimatkan kohokohdaksi.

Pyyhälsimme Suojaväri/Camouflagen ja Sinisten välissä -teoksen ohi. Niiden lähelle oli melko mahdoton päästä ryysiksen vuoksi. Vladimiria emme yrityksestä huolimatta löytäneet. Vaikka kotikaupunkini keskusta on minulle todella tuttu, olisin silti kaivannut viitoitusta eri kohteisiin. Samalla loistava valofestivaali olisi vieläkin näkyvämpi keskustan alueella.

Käymme ihailemassa Topelian lyhtypuistoa tänään ja Annantalon Unikuvia jätämme Lux Helsingin viimeiselle päivälle, torstaille.


Riensin yöjuoksulle lasten mentyä nukkumaan. Tällä hetkellä kahdeksankin kilometrin juoksu matolla tuntuu tahmealta, mutta eiköhän sekin ala taas tottumuksen kautta sujua.
su 4.1. juoksumatto | 6,5 km | 40 min

Dekkarikuningas kylässä

Sateisen huuruinen tiistai-ilta. Jääkaappi kaipaisi maitotäydennystä. Vatsa kurisee. Kaikki tämän hetken ulkopuolinen unohtui kuitenkin täydellisesti, kun pääsin kuuntelemaan Johnny Knigan järjestämässä dekkari-illassa tappavan hyvää kirjailijaa Jo Nesbøta.

Jo Nesbøn haastattelu oli vangitseva. Jarkko Nieminen (kyllä, aivan oikein, tennistähti ja -legenda itse!) vei keskustelua eteenpäin sulavasti ja miesten välillä oli selvästi kemiaa. Oli mielenkiintoista kuulla Harry Hole -dekkareiden luomisprosessista ja uusimman kirjan traileri Bio Rexin valokankaalta oli pysäyttävä. Kun lopuksi näyttelijä Paavo Kerosuo luki pätkän Isänsä poika -kirjasta, olisin halunnut illan jatkuvan. Arjen hälinä oli kaukana. Olin päässyt sisään illan tunnelmaan. Ja huomasin, etten ollut ainoa.

Perheessämme Nesbø on tunnetuin lastenkirjoistaan. Valloittava Tohtori Proktori on tullut tutuksi niin suomeksi, kuin ruotsiksikin. Pierupulveri ja Proktori ovat yhtä erottamattomat lasten jutuissa, kuin välitunneilla poikani ja jalkapallo.

Jono dekkareiden signeeraukseen kiemurteli läpi Bio Rexin lämpiön. Kiikutin Nesbøn eteen illan viimeiseksi kirjaksi lasteni pyynnöstä Tohtori Proktorin ja suuren kultaryöstön.

Nesbøn mukaan kirjailijan ammatissa on hienoa, että voi aamulla maata sängyssä vielä tunnin verran herättyään ja sitäkin hetkeä voi kutsua työskentelyksi. Tämä tekee varmasti vaikutuksen poikaani. En ihmettelisi, jos aamu-uninen ja sängystä äärimmäisen hitaasti nouseva pikkupoika päättäisikin tämän kuultuaan ryhtyä kirjailijaksi biologin sijaan. Ensin toki täytyisi oppia kirjoittamaan.

Haamut ovat kadonneet Senaatintorilta

Voi kun kaipaan LUX Helsingin valaisemaa Tuomiokirkkoa. Sitä mystistä tunnelmaa, kun tori oli mustanaan hiljaisia hahmoja. Kaikki tuijottivat samaan suuntaan. Syvältä kumpuava, sydämen sykettä muistuttava rummutus oli ainoa ääni torin yllä. Ja ne valot!

Enää ei kotimatkalla tarvitse mutkitella ihmisten lomitse. Tori on nyt hieman surullisen oloinen. Sillä ei ole edes lokkeja kavereinaan. Onneksi Senaatintori herää taas eloon samoihin aikoihin, kun karhut nousevat talviuniltaan.

Kesäkuussa torin valtaa Kainuu ja elokuun viimeisenä lauantaina Midnight Runin juoksijat neonvärisissä paidoissaan. Väriä torilta ei siis tule kesälläkään puuttumaan, varsinkaan samba- ja Pride-kulkueista. Silloin päästään nauttimaan väriloistosta kaikissa satenkaaren väreissä!

Tuomiokirkon portaat kuuluvat vakioreitilleni yöjuoksulla. 

Lenkin jälkeen tehokas porraskipitys ja sen jälkeen jäähdytellen kotiin.