Kun ketään ei kiinnosta kuka sä olet


Varmasti meistä jokainen tietää miltä tuntuu olla näkymätön. Olen huomannut, että samaa tahtia kun tukkani harmaantuu lisää, sitä läpinäkyvämmäksi mä tulen tiettyjen ihmisten silmissä. Tai no, taskuvarkaiden mielestä olen hyvinkin näkyvä. Turha meriitti tosin.

Kävin taannoin erään uuden tuotteen julkistamistilaisuudessa. Vaikka lapsen hakemiset ja viemiset veivätkin tilaisuuden alusta ison osan, uskaltauduin silti paikalle, sillä olisihan mulla vielä rutkasti yli puoli tuntia aikaa tutustua tuotteeseen ja saada siitä lisätietoja. Olin innoissani ja iloinen saamastani kutsusta!

Porukkaa oli enää kourallinen tullessani paikalle. Onneksi juuri siinä ainoassa jutturingissä oli eräs tuttuni. Tästähän tulisi helppoa. Pääsisin hänen kauttaan juttusille muiden kanssa. Kävin nappaamassa itselleni esillä olevan uutuustuotteen tutkailtavaksi. 

Ajattelin, että nyt olisi käsipäivään paikka, mutta edes mun kädenojennusta ei huomioitu. Laskin käteni alas ja aloin tarkastella tilannetta. Vaikka tunsinkin olevani täysin väärässä paikassa, aloin löytää tilanteesta silti hieman koomisiakin piirteitä. Tässä vaiheessa tuttuni lähti paikalta. 

Oli mielenkiintoista mutta samalla rasittavaa seurata tapahtumia sivullisena, näkymättömänä. Ringissämme oleva mukavanoloinen, sanavalmis ja näyttävän kaunis nuori nainen sai miesten jakamattoman huomion. Tähän sopisi loistavasti vertaus hunajasta ja mehiläisistä. Yritin parhaani mukaan hypätä kelkkaan mukaan, mutta turhaan. Kukaan ei ollut kiinnostunut musta, kuka mä olen, miksi mut on kutsuttu paikalle ja miksi tuote saattaisi kiinnostaa mua. 


Kaivoin kännykästäni postaukseen sopivaa kuvitusta. Viikinkihaudan rekonstruktio ei liity aiheeseen millään lailla, mutta on hieno. Se ansaitsee tulla nähdyksi. 

Mietin tulisesti miten pääsisin liukenemaan tästä todella vaivaannuttavasta tilanteesta. Sitten tajusin. 
Helposti! Eihän ketään paikallaolijoista kiinnostanut olenko mä siellä vai en. 

On kuitenkin epäkohteliasta lähteä noin vain paikalta, niin vanhempani ovat mua opettaneet. Onnnistuin viimein saamaan kontaktin yhteen miehistä, joka jollain tapaa näytti liittyvän tuotteeseen. Oikeastaan kiilasin hänen eteensä. Esittäydyin elämäntapamaratoonariksi ja samalla vihjasin hänelle miksi olen paikalla. Hän ei napannut siihen kiinni vaan vastasi ympäripyöreästi. Olisin halunnut kuulla, miksi tästä tuotteesta kannattaisi olla täpinöissään ja kuka tuo mies oikein oli. Olin juuri aikeissa esittää kysymyksiä, kun hän siirtyi keskustelemaan henkilökunnan kanssa rekvisiittojen purkamisesta. Menetetty myyntitilaisuus. 

Lähtiessäni katsoin vielä saliin, heilautin lähtiäisiksi samalla kun huikkasin heit, mutta kukaan ei huomannut. Ei tietenkään. En pidä itseäni varsinaisesti synnynnäisenä seinäkukkasena, mutta siihenkin taivun pakon edessä. Tuotekassit oli jo viety pois, kukaan ei ollut ovella toivottamassa hyvää illan jatkoa. Tilaisuutta oli jäljellä vielä 12 minuuttia.

Kävin kotimatkalla pyörähtämässä läheisessä urheilukaupassa. Sain siellä hyvää palvelua, ja mikä tärkeintä, en ollut näkymätön.

***

Myös GoExpo-messuilla, Scandinavian Outdoorin osastolla 6f2 on ensi viikonloppuna luvassa hyvää palvelua. Hoka One Onelta on osastolla lähettiläitä ja lenkkareita. Itse olen paikalla sunnuntain. Kannattaa ottaa lompakko mukaan, sillä myymme seuraavia lenkkareita messutarjoushinnoin:  Hupana, Challenger ATR 4, Speedgoat 2, Mafate Speed 2, Tor Speed Mid ja Speed Instinct. 

Kuva Speedgoat 2 -lenkkareista napattu Ismo Eskelisen Instagram-tililtä luvan kanssa. Pistä ihmeessä @hobbyracer seurattavien listalle, jollei jo ole siellä. 


4 kommenttia

  1. Kirjoitin jo eilen kommentin tähän, mutta se katosi jonnekin. :-o Tuli nimittäin ihan paha mieli puolestasi. Kukaan, joka on vaivautunut kanssasi juttusille, tietää, että olet fiksu, ystävällinen ja ajattelevainen ihminen. Itsekin tarkkailijaluonteena täytyy uskoa siihen, että sekin ominaisuus on vain vahvuus. Mutta ei sitä haluaisi kokonaan näkymättömäksi muuttua. :-( Toivottavasti messut ovat kivat, yritän itsekin päästä käymään viikonloppuna! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina ihanista sanoistasi <3 Onneksi meille tarkkailijoillekin on aikamme ja paikkamme loistaa.

      Toivottavasti tapaamme messuilla!

      Poista
  2. Niin surullista! Sinua tuntematta, teksteistäsi välittyy lämmin ja huumorintajuinen nainen, kuvistasi säteilevän hymyn omaava persoona. Tällaisen kombinaation ignoraaminen on jo suorastaan taito... ei hyvä.
    Olen kaiholla lueskellut, että koko juokseva eteläinen Suomi taitaa olla messuilla viikonloppuna, mukavaa messuviikonloppua ja riemullisia kohtaamisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, sait mut uskomaan itseeni taas himpun verran enemmän <3 Ehkä mä muistutin liikaa miesten kotona olevaa keski-ikäistä vaimoa ;D

      Tosiaankin messukeskus täyttyy viikonloppuna juoksijoista ja tutuista. Vaikka messut ovatkin ihan tuossa nurkan takana, silti käyn GoExpo-tapahtumassa vasta toista kertaa. Toivottavasti pääset ensi vuonnamukaan!

      Poista